Luku 97	Paper 97
Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessa	Evolution of the God Concept Among the Hebrews
97:0.1 (1062.1) HEPREALAISTEN hengelliset johtajat tekivät, mitä ketkään muut ennen heitä eivät milloinkaan olleet onnistuneet tekemään: he riisuivat jumalakäsityksensä ihmishahmoisuudesta muuntamatta sitä samalla Jumaluuden abstraktioksi, jollainen olisi vain filosofien käsitettävissä. Jopa tavallinen kansa kykeni pitämään kypsyneen Jahve-käsitteen mukaista Jahvea Isänä, jos ei aivan yksittäisen ihmisen Isänä, niin ainakin rodun Isänä.	97:0.1 (1062.1) THE spiritual leaders of the Hebrews did what no others before them had ever succeeded in doing—they deanthropomorphized their God concept without converting it into an abstraction of Deity comprehensible only to philosophers. Even common people were able to regard the matured concept of Yahweh as a Father, if not of the individual, at least of the race.
97:0.2 (1062.2) Vaikka Saalemissa oli Melkisedekin päivinä opetettu selkeää käsitystä siitä, että Jumala on persoonallinen, käsitys oli kuitenkin epämääräinen ja epäselvä Egyptistä-paon aikoihin, ja heprealaisten mielessä se kehittyi vastauksena hengellisten johtajien opetukseen vasta vähitellen, kun sukupolvet vaihtuivat toisiksi. Jahven käsittäminen persoonalliseksi edistyi kehityksen myötä paljon yhtäjaksoisemmin kuin Jumaluuden monien muiden attribuuttien käsittäminen. Alkaen Mooseksesta ja päättyen Malakiaan heprealaisessa ajattelussa tapahtui lähes keskeytymätöntä Jumalan persoonallisuuden käsitteellistä kasvua, ja tämän käsityksen nostivat vihdoin korkeuksiin ja kohottivat kunniaan Jeesuksen opetukset taivaallisesta Isästä.	97:0.2 (1062.2) The concept of the personality of God, while clearly taught at Salem in the days of Melchizedek, was vague and hazy at the time of the flight from Egypt and only gradually evolved in the Hebraic mind from generation to generation in response to the teaching of the spiritual leaders. The perception of Yahweh’s personality was much more continuous in its progressive evolution than was that of many other of the Deity attributes. From Moses to Malachi there occurred an almost unbroken ideational growth of the personality of God in the Hebrew mind, and this concept was eventually heightened and glorified by the teachings of Jesus about the Father in heaven.
1. Samuel – heprealaisprofeetoista ensimmäinen ^top	1. Samuel—First of the Hebrew Prophets ^top
97:1.1 (1062.3) Ympäröivien kansojen vihamielisyyden paine Palestiinassa opetti heprealaisille sheikeille pian, ettei heillä ollut toivoakaan selviytyä pitemmälle, elleivät he yhdistäisi heimo-organisaatioitaan yhdeksi keskitetyksi hallintojärjestelmäksi. Ja tämä hallintovallan keskitys tarjosi Samuelille entistä paremmat mahdollisuudet toimia opettajana ja uudistajana.	97:1.1 (1062.3) Hostile pressure of the surrounding peoples in Palestine soon taught the Hebrew sheiks they could not hope to survive unless they confederated their tribal organizations into a centralized government. And this centralization of administrative authority afforded a better opportunity for Samuel to function as a teacher and reformer.
97:1.2 (1062.4) Samuel polveutui monta saalemilaista opettajapolvea tuottaneesta suvusta, joka oli pitänyt sinnikkäästi yllä Melkisedekin totuuksia osana palvontamuotojaan. Tämä opettaja oli miehekäs ja määrätietoinen mies. Vain hänen suuri antaumuksensa, johon liittyi hänelle ominainen tavaton päättäväisyys, mahdollisti sen, että hän pystyi kestämään sitä lähes joka taholta tulevaa vastustusta, johon hän törmäsi ryhtyessään käännyttämään koko Israelin kansaa takaisin Mooseksen aikaiseen korkeimman Jahven palvontaan. Ja tällöinkin hän onnistui vain osittain. Hän nimittäin voitti Jahve-käsitteen mukaisen palvonnan kannalle vain heprealaiskansan älykkäämmän puoliskon, toinen puoli pitäytyi edelleen maan heimojumalien ja alempiarvoisten Jahve-käsitysten mukaiseen palvontaan.	97:1.2 (1062.4) Samuel sprang from a long line of the Salem teachers who had persisted in maintaining the truths of Melchizedek as a part of their worship forms. This teacher was a virile and resolute man. Only his great devotion, coupled with his extraordinary determination, enabled him to withstand the almost universal opposition which he encountered when he started out to turn all Israel back to the worship of the supreme Yahweh of Mosaic times. And even then he was only partially successful; he won back to the service of the higher concept of Yahweh only the more intelligent half of the Hebrews; the other half continued in the worship of the tribal gods of the country and in the baser conception of Yahweh.
97:1.3 (1062.5) Samuel oli äkkipikaista mutta pystyvää ihmistyyppiä. Hän oli käytännöllinen uudistaja, joka saattoi yhtenä kauniina päivänä lähteä kumppaneineen kaatamaan nurin parikinkymmentä Baalin alttaria. Se, mitä hän sai aikaan, tapahtui puhtaalla raa’alla voimalla. Hän ei paljon saarnannut, vielä vähemmän opetti, mutta sitä enemmän hän toimi. Yhtenä päivänä hän pilkkasi Baalin pappia, seuraavana pilkkoi vangitun kuninkaan kappaleiksi. Hän uskoi hartaasti yhteen Jumalaan, ja hänellä oli selkeä käsitys tuosta ainoasta Jumalasta taivaan ja maan luojana: ”Maan tukipylväät ovat Herran, ja hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.”	97:1.3 (1062.5) Samuel was a rough-and-ready type of man, a practical reformer who could go out in one day with his associates and overthrow a score of Baal sites. The progress he made was by sheer force of compulsion; he did little preaching, less teaching, but he did act. One day he was mocking the priest of Baal; the next, chopping in pieces a captive king. He devotedly believed in the one God, and he had a clear concept of that one God as creator of heaven and earth: “The pillars of the earth are the Lord’s, and he has set the world upon them.”
97:1.4 (1063.1) Mutta se suuri panos, jonka Samuel toi jumaluuskäsityksen kehitykseen, oli hänen kauas kiirivä julistuksensa siitä, että Jahve oli muuttumaton, ikuisesti sama pettämättömän täydellisyyden ja jumalallisuuden ilmentymä. Tuohon aikaan Jahve käsitettiin epävakaaksi, epäluuloisten oikkujen vaivaamaksi Jumalaksi, joka vähän väliä katui, että oli tehnyt näin tai noin. Mutta nyt heprealaiset kuulivat ensimmäisen kerran Egyptistä-lähtönsä jälkeen nämä hätkähdyttävät sanat: ”Hän, joka on Israelin väkevä, ei valhettele eikä kadu, sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi.” Julistettiin, että vallalla oli vakaus, kun oltiin tekemisissä Jumaluuden kanssa. Samuel toisti toistamistaan, että Melkisedek teki liiton Abrahamin kanssa, ja hän julisti, että Herra, Israelin Jumala, oli kaiken totuuden, vakauden ja pysyvyyden lähde. Heprealaiset olivat aina pitäneet Jumalaansa ihmisenä, superihmisenä, tuntematonta alkuperää olevana ylevöityneenä henkenä, mutta nyt he kuulivat, kuinka entinen Horebin henki ylennettiin luojan täydellisyyden omaavaksi muuttumattomaksi Jumalaksi. Samuel auttoi kehittyvää jumalakäsitystä ihmisten vaihtelevien mielialojen ja kuolevaisen olemassaoloon kuuluvien kohtalonvaiheiden yläpuolella oleviin korkeuksiin. Hänen opetuksensa johdosta heprealaisten Jumala alkoi nousta heimojumalien tasolla olevasta ideasta koko luomakunnan kaikkivoivan ja muuttumattoman Luojan ja Valvojan ihanteeksi.	97:1.4 (1063.1) But the great contribution which Samuel made to the development of the concept of Deity was his ringing pronouncement that Yahweh was changeless, forever the same embodiment of unerring perfection and divinity. In these times Yahweh was conceived to be a fitful God of jealous whims, always regretting that he had done thus and so; but now, for the first time since the Hebrews sallied forth from Egypt, they heard these startling words, “The Strength of Israel will not lie nor repent, for he is not a man, that he should repent.” Stability in dealing with Divinity was proclaimed. Samuel reiterated the Melchizedek covenant with Abraham and declared that the Lord God of Israel was the source of all truth, stability, and constancy. Always had the Hebrews looked upon their God as a man, a superman, an exalted spirit of unknown origin; but now they heard the onetime spirit of Horeb exalted as an unchanging God of creator perfection. Samuel was aiding the evolving God concept to ascend to heights above the changing state of men’s minds and the vicissitudes of mortal existence. Under his teaching, the God of the Hebrews was beginning the ascent from an idea on the order of the tribal gods to the ideal of an all-powerful and changeless Creator and Supervisor of all creation.
97:1.5 (1063.2) Ja hän saarnasi taas kerran, mitä oli kerrottu Jumalan vilpittömyydestä, hänen luotettavuudestaan sopimuksen kunnioittajana. Samuel sanoi: ”Herra ei hylkää kansaansa.” ”Hän on tehnyt kanssamme iankaikkisen liiton, kaikin puolin taatun ja vakaan.” Ja niin kiiri kautta Palestiinan kutsu palata taas korkeimman Jahven palvontaan. Alituiseen tämä tarmokas opettaja julisti: ”Sinä olet suuri, oi Herra Jumala, sillä ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.”	97:1.5 (1063.2) And he preached anew the story of God’s sincerity, his covenant-keeping reliability. Said Samuel: “The Lord will not forsake his people.” “He has made with us an everlasting covenant, ordered in all things and sure.” And so, throughout all Palestine there sounded the call back to the worship of the supreme Yahweh. Ever this energetic teacher proclaimed, “You are great, O Lord God, for there is none like you, neither is there any God beside you.”
97:1.6 (1063.3) Heprealaiset olivat tähän saakka nähneet Jahven suosion vain aineellisen menestyksen valossa. Israelille se oli suuri järkytys, ja Samuelille se oli vähällä maksaa hänen henkensä, kun hän rohkeni julistaa: ”Herra köyhdyttää ja rikastuttaa; hän alentaa ja hän ylentää. Hän tomusta nostaa halvat, hän loasta korottaa köyhät, pannakseen heidät ruhtinasten rinnalle ja antaakseen heidän periä kunniasijat.” Sitten Mooseksen aikojen ei tällaisia vähäosaisten ja vähemmän onnekkaiden kannalta lohdullisia lupauksia ollut julistettu, ja tuhansissa toivonsa menettäneissä syttyi toive, että he sittenkin voisivat parantaa hengellistä asemaansa.	97:1.6 (1063.3) Theretofore the Hebrews had regarded the favor of Yahweh mainly in terms of material prosperity. It was a great shock to Israel, and almost cost Samuel his life, when he dared to proclaim: “The Lord enriches and impoverishes; he debases and exalts. He raises the poor out of the dust and lifts up the beggars to set them among princes to make them inherit the throne of glory.” Not since Moses had such comforting promises for the humble and the less fortunate been proclaimed, and thousands of despairing among the poor began to take hope that they could improve their spiritual status.
97:1.7 (1063.4) Mutta Samuel ei edennyt paljon heimojumalakäsitystä pitemmälle. Hän julisti Jahvea, joka teki kaikki ihmiset, mutta jonka ajatuksissa olivat pääasiassa heprealaiset, hänen valittu kansansa. Vaikka näin olikin, niin nyt jumalakäsitys Mooseksen päivien tapaan välitti taas kuvan Jumaluudesta, joka oli pyhä ja suoraselkäinen. ”Ei kukaan ole pyhä niin kuin Herra. Kuka olisi verrattavissa tähän pyhään Herraan Jumalaan?”	97:1.7 (1063.4) But Samuel did not progress very far beyond the concept of a tribal god. He proclaimed a Yahweh who made all men but was occupied chiefly with the Hebrews, his chosen people. Even so, as in the days of Moses, once more the God concept portrayed a Deity who is holy and upright. “There is none as holy as the Lord. Who can be compared to this holy Lord God?”
97:1.8 (1063.5) Vuosien vieriessä edistyi harmaantunut, vanha johtaja Jumalan ymmärtämisessä, sillä hän julisti: ”Herra on kaikkitietävä Jumala, ja teot hän punnitsee. Herra tuomitsee maan ääret, hän osoittaa armoa armeliaalle, ja oikeudenmukaiselle hänkin on oikeudenmukainen.” Tässä on nähtävissä jo ensimmäinen armon pilkahdus, vaikka se koskeekin vain niitä, jotka ovat armeliaita. Myöhemmin hän astui vielä askelen pidemmälle, kun hän vastoinkäymisen hetkellä kehotti kansaansa: ”Langetkaamme nyt Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri.” ”Mikään ei estä Herraa pelastamasta monia tai vain muutaman.”	97:1.8 (1063.5) As the years passed, the grizzled old leader progressed in the understanding of God, for he declared: “The Lord is a God of knowledge, and actions are weighed by him. The Lord will judge the ends of the earth, showing mercy to the merciful, and with the upright man he will also be upright.” Even here is the dawn of mercy, albeit it is limited to those who are merciful. Later he went one step further when, in their adversity, he exhorted his people: “Let us fall now into the hands of the Lord, for his mercies are great.” “There is no restraint upon the Lord to save many or few.”
97:1.9 (1063.6) Ja tämä asteittain tapahtunut kehitys Jahven luonteen käsittämisessä jatkui, kun Samuelin jälkeen tulleet saarnaajat pitivät siitä huolen. He pyrkivät esittämään Jahven sopimuksensa pitävänä Jumalana, mutta he eivät aivan kyenneet pitämään yllä Samuelin asettamaa vauhtia. He eivät onnistuneet kehittelemään ajatusta Jumalan laupeudesta eteenpäin siitä, miten Samuel sen oli vanhoina päivinään mielessään nähnyt. Ajauduttiin tasaista vauhtia taaksepäin, kohti muiden jumalten tunnustamista, vaikka Jahven edelleen väitettiinkin olevan kaikkien yläpuolella. ”Sinun on valtakunta, oi Herra, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi.”	97:1.9 (1063.6) And this gradual development of the concept of the character of Yahweh continued under the ministry of Samuel’s successors. They attempted to present Yahweh as a covenant-keeping God but hardly maintained the pace set by Samuel; they failed to develop the idea of the mercy of God as Samuel had later conceived it. There was a steady drift back toward the recognition of other gods, despite the maintenance that Yahweh was above all. “Yours is the kingdom, O Lord, and you are exalted as head above all.”
97:1.10 (1064.1) Tässä käsitellyn aikakauden avainsana oli jumalallinen valta. Tämän ajan profeetat saarnasivat uskontoa, jonka tarkoituksena oli pitää huolta heprealaisten valtaistuimella istuvasta kuninkaasta. ”Sinun, oi Herra, on suuruus ja voima ja kunnia ja voitto ja majesteettisuus. Sinun hallussasi on valta ja mahti, ja sinun vallassasi on tehdä kuka tahansa suureksi ja väkeväksi.” Ja tällainen oli jumalakäsityksen tila Samuelin ja hänen lähimpien seuraajiensa aikana.	97:1.10 (1064.1) The keynote of this era was divine power; the prophets of this age preached a religion designed to foster the king upon the Hebrew throne. “Yours, O Lord, is the greatness and the power and the glory and the victory and the majesty. In your hand is power and might, and you are able to make great and to give strength to all.” And this was the status of the God concept during the time of Samuel and his immediate successors.
2. Elia ja Elisa ^top	2. Elijah and Elisha ^top
97:2.1 (1064.2) Kymmenennellä vuosisadalla ennen Kristusta heprealainen kansakunta jakautui kahdeksi kuningaskunnaksi. Kummankin poliittisen jakautuman piirissä useat totuudenopettajat koettivat pysäyttää taantumuksellisena hyökyaaltona vyöryneen hengellisen rappion, joka oli päässyt valloilleen ja joka valtakunnan jakautumiseen päättyneen sodan jälkeen jatkui tuhoisana. Mutta nämä ponnistukset heprealaisen uskonnon edistämiseksi eivät kohdanneet menestystä, ennen kuin Elia, tuo määrätietoinen ja peloton oikeamielisyyden soturi, aloitti opetuksensa. Elia saattoi pohjoisessa kuningaskunnassa taas voimaan sellaisen jumalakäsityksen, joka oli verrattavissa Samuelin aikana vallinneeseen. Elialla ei juurikaan ollut tilaisuutta tuoda julki edistynyttä jumalakäsitystä, sillä niin kuin Samuel oli tehnyt häntä ennen, niin kulki Eliakin ahkerana kaatamassa Baalin alttareita ja hävittämässä väärien jumalten kuvia. Hän toteutti uudistuksiaan epäjumalia palvovan kuninkaan vastustusta uhmaten. Hänen tehtävänsä oli jopa jättiläismäisempi ja vaikeampi kuin se, jonka edessä Samuel oli ollut.	97:2.1 (1064.2) In the tenth century before Christ the Hebrew nation became divided into two kingdoms. In both of these political divisions many truth teachers endeavored to stem the reactionary tide of spiritual decadence that had set in, and which continued disastrously after the war of separation. But these efforts to advance the Hebraic religion did not prosper until that determined and fearless warrior for righteousness, Elijah, began his teaching. Elijah restored to the northern kingdom a concept of God comparable with that held in the days of Samuel. Elijah had little opportunity to present an advanced concept of God; he was kept busy, as Samuel had been before him, overthrowing the altars of Baal and demolishing the idols of false gods. And he carried forward his reforms in the face of the opposition of an idolatrous monarch; his task was even more gigantic and difficult than that which Samuel had faced.
97:2.2 (1064.3) Kun Elia kutsuttiin pois, hänen uskollinen työtoverinsa Elisa jatkoi hänen työtään, ja vähän tunnetun Mikaian verrattomalla tuella hän piti yllä totuuden valoa Palestiinassa.	97:2.2 (1064.3) When Elijah was called away, Elisha, his faithful associate, took up his work and, with the invaluable assistance of the little-known Micaiah, kept the light of truth alive in Palestine.
97:2.3 (1064.4) Mutta nämä eivät olleet aikoja, jolloin jumaluuskäsitys olisi edistynyt. Vielä eivät heprealaiset olleet kohonneet edes Mooseksen esittämän ihanteen tasolle. Elian ja Elisan aikakauden päättyessä paremmat yhteiskuntaluokat olivat palaamassa korkeimman Jahven palvontaan, ja tämän jakson kuluessa käsitys Universaalisesta Luojasta saatettiin taas suunnilleen siihen vaiheeseen, johon Samuel oli sen jättänyt.	97:2.3 (1064.4) But these were not times of progress in the concept of Deity. Not yet had the Hebrews ascended even to the Mosaic ideal. The era of Elijah and Elisha closed with the better classes returning to the worship of the supreme Yahweh and witnessed the restoration of the idea of the Universal Creator to about that place where Samuel had left it.
3. Jahve ja Baal ^top	3. Yahweh and Baal ^top
97:3.1 (1064.5) Pitkälliseksi venyneessä kiistassa Jahveen uskovien ja Baalin kannattajien välillä oli kysymys pikemminkin ideologioiden sosiaalis-taloudellisesta yhteentörmäyksestä kuin uskonnollisten vakaumusten eroavuudesta.	97:3.1 (1064.5) The long-drawn-out controversy between the believers in Yahweh and the followers of Baal was a socioeconomic clash of ideologies rather than a difference in religious beliefs.
97:3.2 (1064.6) Palestiinan asukkaat erosivat toisistaan siinä, miten he suhtautuivat yksityiseen maanomistukseen. Eteläiset eli vaeltelevat arabialaisheimot (jahvelaiset) pitivät maata luovuttamattomana – Jumaluuden kullekin sukukunnalle antamana lahjana. Heidän mielestään maata ei voinut myydä eikä kiinnittää. ”Jahve puhui ja sanoi: ’Älköön maata myytäkö, sillä maa on minun.’”	97:3.2 (1064.6) The inhabitants of Palestine differed in their attitude toward private ownership of land. The southern or wandering Arabian tribes (the Yahwehites) looked upon land as an inalienable—as a gift of Deity to the clan. They held that land could not be sold or mortgaged. “Yahweh spoke, saying, ‘The land shall not be sold, for the land is mine.’”
97:3.3 (1064.7) Pohjoiset ja paremmin paikoilleen asettuneet kanaanilaiset (baalilaiset) ostivat, myivät ja kiinnittivät tiluksiaan vapaasti. Sana ”Baal” merkitsee ”omistaja”. Baal-kultti perustui kahteen pääopinkappaleeseen: Ensiksikin omaisuutta koskevien vaihtotoimien, sopimusten ja välipuheiden – maan osto- ja myyntioikeuden – laillistamiseen. Toiseksi oletettiin, että Baal lähettää sateen – hän on maaperän hedelmällisyyden jumala. Hyvät sadot olivat riippuvaisia Baalin suosiollisuudesta. Tämän kultin pääasiallinen huomion kohde oli maa, sen omistaminen ja sen hedelmällisyys.	97:3.3 (1064.7) The northern and more settled Canaanites (the Baalites) freely bought, sold, and mortgaged their lands. The word Baal means owner. The Baal cult was founded on two major doctrines: First, the validation of property exchange, contracts, and covenants—the right to buy and sell land. Second, Baal was supposed to send rain—he was a god of fertility of the soil. Good crops depended on the favor of Baal. The cult was largely concerned with land, its ownership and fertility.
97:3.4 (1065.1) Baalilaiset omistivat yleisesti taloja, tiluksia ja orjia. He olivat ylimystön muodostava maanomistajaluokka, joka asui kaupungeissa. Kullakin Baalilla oli oma pyhä paikkansa, papistonsa ja ”pyhät naisensa” eli rituaaliprostituoidut.	97:3.4 (1065.1) In general, the Baalites owned houses, lands, and slaves. They were the aristocratic landlords and lived in the cities. Each Baal had a sacred place, a priesthood, and the “holy women,” the ritual prostitutes.
97:3.5 (1065.2) Tästä maahan suhtautumisessa vallinneesta peruserimielisyydestä nimenomaan sukeutuivat kanaanilaisten ja heprealaisten väliset sosiaalisten, taloudellisten, moraalisten ja uskonnollisten asenteiden katkerat vastakohtaisuudet. Tämä sosiaalis-taloudellinen kiista muuttui selvästi uskonnolliseksi kysymykseksi vasta Elian aikoina. Tämän tarmokkaan profeetan ajoista alkaen kiistaa selvitettiin tiukemmin uskonnollisia suuntaviivoja noudatellen – Jahve vastaan Baal –, ja se päättyi Jahven voittoon ja myöhempään suuntautumiseen kohti yksijumalaisuutta.	97:3.5 (1065.2) Out of this basic difference in the regard for land, there evolved the bitter antagonisms of social, economic, moral, and religious attitudes exhibited by the Canaanites and the Hebrews. This socioeconomic controversy did not become a definite religious issue until the times of Elijah. From the days of this aggressive prophet the issue was fought out on more strictly religious lines—Yahweh vs. Baal—and it ended in the triumph of Yahweh and the subsequent drive toward monotheism.
97:3.6 (1065.3) Elia siirsi Jahve–Baal-kiistan maakysymyksen piiristä heprealaisten ja kanaanilaisten ideologioiden uskonnollisiin näkökohtiin. Kun Ahab murhasi Naabotit osana salajuonta, jolla hän saisi haltuunsa näiden tilukset, Elia teki muinaisista kirjoittamattomista maalaeista moraalisen kiistakysymyksen ja aloitti voimakkaan kampanjansa baalilaisia vastaan. Kysymys oli myös maalaisväestön taistelusta kaupunkien harjoittamaa herruutta vastaan. Pääasiassa juuri Elian vaikutuksesta Jahvesta tuli Elohim. Profeetta aloitti uransa maareformin puolestapuhujana ja päätti sen Jumaluuden ylevöittäjänä. Baaleja oli monia, Jahve oli yksi – monoteismi voitti polyteismin.	97:3.6 (1065.3) Elijah shifted the Yahweh-Baal controversy from the land issue to the religious aspect of Hebrew and Canaanite ideologies. When Ahab murdered the Naboths in the intrigue to get possession of their land, Elijah made a moral issue out of the olden land mores and launched his vigorous campaign against the Baalites. This was also a fight of the country folk against domination by the cities. It was chiefly under Elijah that Yahweh became Elohim. The prophet began as an agrarian reformer and ended up by exalting Deity. Baals were many, Yahweh was one—monotheism won over polytheism.
4. Aamos ja Hoosea ^top	4. Amos and Hosea ^top
97:4.1 (1065.4) Aamos, joka ilmestyi eteläisiltä kukkuloilta tuomitsemaan pohjoisten heimojen rikollisuuden, juoppouden, moraalittomuuden ja näiden heimojen harjoittaman sorron, otti tärkeän askelen tiellä, joka johti heimojumalan – jumalan, jota oli varsin kauan palvottu uhrein ja seremonioin, aikaisempien heprealaisten Jahven – muuttumiseen Jumalaksi, joka rankaisi rikollisuuden ja moraalittomuuden myös oman kansansa keskuudessa. Sitten Mooseksen aikojen ei näin raikuvia totuuksia Palestiinassa ollutkaan julistettu.	97:4.1 (1065.4) A great step in the transition of the tribal god—the god who had so long been served with sacrifices and ceremonies, the Yahweh of the earlier Hebrews—to a God who would punish crime and immorality among even his own people, was taken by Amos, who appeared from among the southern hills to denounce the criminality, drunkenness, oppression, and immorality of the northern tribes. Not since the times of Moses had such ringing truths been proclaimed in Palestine.
97:4.2 (1065.5) Aamos ei ollut pelkästään ennallistaja tai uudistaja, vaan hän oli myös uusien jumaluuskäsitysten löytäjä. Hän julisti Jumalasta paljon sellaista, mitä hänen edeltäjänsäkin olivat julistaneet, ja hän hyökkäsi rohkeasti sellaiseen Jumalalliseen Olentoon uskomista vastaan, joka sietäisi syntiä niin kutsutun valitun kansansa keskuudessa. Ensimmäistä kertaa sitten Melkisedekin päivien saivat ihmiskorvat kuulla, kuinka kansallisessa oikeudenkäytössä ja moraalisuudessa esiintyvä kaksinaamaisuus tuomittiin. Omin korvin kuulivat heprealaiset ensi kerran historiansa aikana, ettei heidän oma Jumalansa Jahve enää sietäisi rikollisuutta eikä syntiä heidän elämässään yhtään sen enempää kuin minkään muunkaan kansan keskuudessa. Aamos näki mielessään Samuelin ja Elian ankaran ja oikeudenmukaisen Jumalan, mutta hän näki myös Jumalan, jonka suhtautuminen heprealaisiin ei millään tavoin poikennut hänen suhtautumisestaan jokaiseen muuhun kansakuntaan, kun kysymyksessä oli väärintekemisen rankaiseminen. Tämä oli suora hyökkäys omahyväistä ”valittu kansa” -opinkappaletta vastaan, ja monet noiden aikojen heprealaiset loukkaantuivat siitä katkerasti.	97:4.2 (1065.5) Amos was not merely a restorer or reformer; he was a discoverer of new concepts of Deity. He proclaimed much about God that had been announced by his predecessors and courageously attacked the belief in a Divine Being who would countenance sin among his so-called chosen people. For the first time since the days of Melchizedek the ears of man heard the denunciation of the double standard of national justice and morality. For the first time in their history Hebrew ears heard that their own God, Yahweh, would no more tolerate crime and sin in their lives than he would among any other people. Amos envisioned the stern and just God of Samuel and Elijah, but he also saw a God who thought no differently of the Hebrews than of any other nation when it came to the punishment of wrongdoing. This was a direct attack on the egoistic doctrine of the “chosen people,” and many Hebrews of those days bitterly resented it.
97:4.3 (1065.6) Aamos sanoi: ”Etsikää häntä, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, häntä, joka on tehnyt Seulaset ja Orionin ja muuttaa kuoleman varjon aamuksi ja pimentää päivän yöksi.” Ja tuomitessaan puoliuskonnolliset, silmää palvelevat ja joskus moraalittomat lähimmäisensä hän yritti luoda kuvan muuttumattoman Jahven heltymättömästä oikeudenmukaisuudesta, kun hän sanoi pahantekijöistä: ”Vaikka he helvettiin kaivautuisivat, sieltäkin minä tempaan heidät; vaikka he taivaaseen nousisivat, sieltäkin minä syöksen heidät alas.” ”Ja vaikka he vankeuteen vaeltaisivat vihollistensa edessä, sielläkin minä käsken oikeuden miekan heidät tappamaan.” Aamos hätkähdytti kuulijoitaan vieläkin pahemmin, kun hän heitä moittivasti ja syyttävästi sormella osoittaen julisti Jahven nimissä: ”Totisesti, minä en ikinä unhota yhtäkään teidän tekoanne.” ”Ja minä seulon Israelin huonetta kaikkien kansain seassa, niin kuin vehnä seulalla seulotaan.”	97:4.3 (1065.6) Said Amos: “He who formed the mountains and created the wind, seek him who formed the seven stars and Orion, who turns the shadow of death into the morning and makes the day dark as night.” And in denouncing his half-religious, timeserving, and sometimes immoral fellows, he sought to portray the inexorable justice of an unchanging Yahweh when he said of the evildoers: “Though they dig into hell, thence shall I take them; though they climb up to heaven, thence will I bring them down.” “And though they go into captivity before their enemies, thence will I direct the sword of justice, and it shall slay them.” Amos further startled his hearers when, pointing a reproving and accusing finger at them, he declared in the name of Yahweh: “Surely I will never forget any of your works.” “And I will sift the house of Israel among all nations as wheat is sifted in a sieve.”
97:4.4 (1066.1) Aamos julisti Jahven ”kaikkien kansakuntien Jumalaksi”, ja varoitti israelilaisia siitä, ettei rituaali saa korvata vanhurskautta. Ja ennen kuin tämä rohkea opettaja kivitettiin kuoliaaksi, hän oli levittänyt riittävästi totuuden hapatetta, jotta se pelastaisi opetuksen korkeimmasta Jahvesta; hän oli varmistanut Melkisedekin ilmoituksen edelleenkehittymisen.	97:4.4 (1066.1) Amos proclaimed Yahweh the “God of all nations” and warned the Israelites that ritual must not take the place of righteousness. And before this courageous teacher was stoned to death, he had spread enough leaven of truth to save the doctrine of the supreme Yahweh; he had insured the further evolution of the Melchizedek revelation.
97:4.5 (1066.2) Hoosea seurasi Aamosta ja tämän oppia universaalisesta oikeuden Jumalasta ja herätti eloon Mooseksen käsityksen rakkauden jumalasta. Hoosea saarnasi anteeksisaamista, joka seuraisi katumuksesta, ei uhraamisesta. Hän julisti laupeuden ja jumalallisen armon evankeliumia sanoen: ”Minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi; kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella. Kihlaan sinut itselleni myös uskollisuudella.” ”Omasta halustani minä heitä rakastan, sillä minun vihani on väistynyt heistä.”	97:4.5 (1066.2) Hosea followed Amos and his doctrine of a universal God of justice by the resurrection of the Mosaic concept of a God of love. Hosea preached forgiveness through repentance, not by sacrifice. He proclaimed a gospel of loving-kindness and divine mercy, saying: “I will betroth you to me forever; yes, I will betroth you to me in righteousness and judgment and in loving-kindness and in mercies. I will even betroth you to me in faithfulness.” “I will love them freely, for my anger is turned away.”
97:4.6 (1066.3) Hoosea jatkoi uskollisesti Aamoksen moraalisia varoituksia ja sanoi Jumalasta: ”Haluni mukaan minä olen heitä kurittava.” Mutta israelilaiset pitivät jo petokseen verrattavana sydämettömyytenä sitä, että hän sanoi: ”Minä sanon niille, jotka eivät ole minun kansani: ’Te olette minun kansani’; ja he sanovat: ’Sinä olet meidän Jumalamme.’” Hän saarnasi edelleen katumuksesta ja anteeksisaamisesta ja sanoi: ”Minä parannan heidän luopumuksensa, omasta halustani minä heitä rakastan, sillä minun vihani on väistynyt heistä.” Hoosea julisti aina toivoa ja anteeksisaamista. Hänen sanomansa ydinsisältönä oli aina: ”Minä armahdan kansaani. Heidän ei pidä muuta Jumalaa tunteman kuin minut, sillä paitsi minua ei muuta pelastajaa ole.”	97:4.6 (1066.3) Hosea faithfully continued the moral warnings of Amos, saying of God, “It is my desire that I chastise them.” But the Israelites regarded it as cruelty bordering on treason when he said: “I will say to those who were not my people, ‘you are my people’; and they will say, ‘you are our God.’” He continued to preach repentance and forgiveness, saying, “I will heal their backsliding; I will love them freely, for my anger is turned away.” Always Hosea proclaimed hope and forgiveness. The burden of his message ever was: “I will have mercy upon my people. They shall know no God but me, for there is no savior beside me.”
97:4.7 (1066.4) Aamos herätti heprealaisten kansallisen omantunnon tajuamaan, ettei Jahve suvaitsisi rikollisuutta eikä syntiä heidän keskuudessaan, siksi että he olettivat olevansa valittu kansa, kun Hoosea sen sijaan soitti alkutahdit niistä jumalallisen armahtavaisuuden ja laupeuden armeliaista sävelistä, joita Jesaja ja hänen työtoverinsa myöhemmin niin ihanasti lauloivat.	97:4.7 (1066.4) Amos quickened the national conscience of the Hebrews to the recognition that Yahweh would not condone crime and sin among them because they were supposedly the chosen people, while Hosea struck the opening notes in the later merciful chords of divine compassion and loving-kindness which were so exquisitely sung by Isaiah and his associates.
5. Ensimmäinen Jesaja ^top	5. The First Isaiah ^top
97:5.1 (1066.5) Elettiin aikoja, jolloin toiset julistivat uhkauksia henkilökohtaisten syntien ja kansallisen rikollisuuden rankaisemisesta pohjoisten sukukuntien keskuudessa, kun toiset sen sijaan ennustivat suurta onnettomuutta rankaisuksi eteläisen kuningaskunnan rikkomuksista. Juuri tämän heprealaiskansojen omantunnon ja tietoisuuden heräämisen synnyttämässä tilanteessa ilmestyi ensimmäinen Jesaja.	97:5.1 (1066.5) These were the times when some were proclaiming threatenings of punishment against personal sins and national crime among the northern clans while others predicted calamity in retribution for the transgressions of the southern kingdom. It was in the wake of this arousal of conscience and consciousness in the Hebrew nations that the first Isaiah made his appearance.
97:5.2 (1066.6) Jesaja saarnasi lakkaamatta Jumalan iankaikkisuutta, hänen loputonta viisauttaan, hänen luotettavuutensa järkkymätöntä täydellisyyttä. Hän toi esille Israelin Jumalan, joka sanoi: ”Minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa’aksi.” ”Herra antaa sinulle levon murheestasi ja pelostasi ja siitä kovasta orjuudesta, johon ihminen on pantu palvelemaan.” ”Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan: ’Tässä on tie, sitä käykää.’” ”Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni.” ”’Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme’, sanoo Herra, ’vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.’”	97:5.2 (1066.6) Isaiah went on to preach the eternal nature of God, his infinite wisdom, his unchanging perfection of reliability. He represented the God of Israel as saying: “Judgment also will I lay to the line and righteousness to the plummet.” “The Lord will give you rest from your sorrow and from your fear and from the hard bondage wherein man has been made to serve.” “And your ears shall hear a word behind you, saying, ‘this is the way, walk in it.’” “Behold God is my salvation; I will trust and not be afraid, for the Lord is my strength and my song.” “‘Come now and let us reason together,’ says the Lord, ‘though your sins be as scarlet, they shall be as white as snow; though they be red like the crimson, they shall be as wool.’”
97:5.3 (1066.7) Puhuessaan pelon kouraisemille ja sielussaan isoaville heprealaisille tämä profeetta sanoi: ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi on tullut, ja Herran kunnia on koittanut sinun yllesi.” ”Herran henki on minun päälläni, sillä hän on minut voidellut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta.” ”Minä iloitsen suuresti Herrasta, minun sieluni riemuitsee minun Jumalastani, sillä hän on pukenut ylleni pelastuksen vaatteet ja verhonnut minut vanhurskauden viittaansa.” ”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät.”	97:5.3 (1066.7) Speaking to the fear-ridden and soul-hungry Hebrews, this prophet said: “Arise and shine, for your light has come, and the glory of the Lord has risen upon you.” “The spirit of the Lord is upon me because he has anointed me to preach good tidings to the meek; he has sent me to bind up the brokenhearted, to proclaim liberty to the captives and the opening of the prison to those who are bound.” “I will greatly rejoice in the Lord, my soul shall be joyful in my God, for he has clothed me with the garments of salvation and has covered me with his robe of righteousness.” “In all their afflictions he was afflicted, and the angel of his presence saved them. In his love and in his pity he redeemed them.”
97:5.4 (1067.1) Tämän Jesajan jälkeen tulivat Miika ja Obadja, jotka vahvistivat ja entisestäänkin kaunistivat hänen sielua ravitsevaa evankeliumiaan. Ja nämä kaksi urhoollista sanansaattajaa tuomitsivat rohkeasti pappien komennossa olevan heprealaisten rituaalin ja kävivät pelotta koko uhrijärjestelmän kimppuun.	97:5.4 (1067.1) This Isaiah was followed by Micah and Obadiah, who confirmed and embellished his soul-satisfying gospel. And these two brave messengers boldly denounced the priest-ridden ritual of the Hebrews and fearlessly attacked the whole sacrificial system.
97:5.5 (1067.2) Miika tuomitsi ”päämiehet, jotka jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, ja papit, jotka opettavat maksusta, ja profeetat, jotka ennustelevat rahasta.” Hän opetti, että kerran vielä tulisi päivä, jolloin vapaudutaan taikauskosta ja pappismetkuista, sanoen: ”Mutta he istuvat kukin oman viinipuunsa alla kenenkään peljättämättä, sillä kaikki ihmiset elävät, kukin sen ymmärryksensä mukaan, joka hänellä on Jumalasta.”	97:5.5 (1067.2) Micah denounced “the rulers who judge for reward and the priests who teach for hire and the prophets who divine for money.” He taught of a day of freedom from superstition and priestcraft, saying: “But every man shall sit under his own vine, and no one shall make him afraid, for all people will live, each one according to his understanding of God.”
97:5.6 (1067.3) Miikan sanoman pääsisältönä oli aina: ”Käynkö Jumalan eteen tuoden polttouhreja? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat vai kymmenettuhannet öljyvirrat? Annanko esikoiseni rikoksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi? Hän on ilmoittanut minulle, oi ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi kanssa?” Ja silloin elettiin suurta aikakautta; kysymyksessä olivat todellakin hämmentävät ajat, kun kuolevainen ihminen yli kaksi ja puoli vuosituhatta sitten sai kuulla tällaisia vapahtavia sanomia, joihin jotkut myös uskoivat. Ja ellei olisi ollut pappien itsepintaista vastarintaa, nämä opettajat olisivat kumonneet heprealaisen palvontarituaalin koko vertatihkuvan seremoniakaavan.	97:5.6 (1067.3) Ever the burden of Micah’s message was: “Shall I come before God with burnt offerings? Will the Lord be pleased with a thousand rams or with ten thousand rivers of oil? Shall I give my first-born for my transgression, the fruit of my body for the sin of my soul? He has shown me, O man, what is good; and what does the Lord require of you but to do justly and to love mercy and to walk humbly with your God?” And it was a great age; these were indeed stirring times when mortal man heard, and some even believed, such emancipating messages more than two and a half millenniums ago. And but for the stubborn resistance of the priests, these teachers would have overthrown the whole bloody ceremonial of the Hebrew ritual of worship.
6. Peloton Jeremia ^top	6. Jeremiah the Fearless ^top
97:6.1 (1067.4) Vaikka useat opettajat jatkoivatkin Jesajan evankeliumin selvittelyä, Jeremian tehtäväksi kuitenkin jäi ottaa seuraava rohkea askel Jahven, heprealaisten Jumalan, kansainvälistämisessä.	97:6.1 (1067.4) While several teachers continued to expound the gospel of Isaiah, it remained for Jeremiah to take the next bold step in the internationalization of Yahweh, God of the Hebrews.
97:6.2 (1067.5) Mitään pelkäämättä Jeremia julisti, ettei Jahve ollut heprealaisten puolella heidän sotilaallisissa yhteenotoissaan muiden kansojen kanssa. Hän väitti Jahven olevan koko maailman, kaikkien kansakuntien ja kaikkien kansanheimojen Jumala. Se, mikä nostatti Israelin Jumalan kansainvälistymiseen johtaneen hyökyaallon huippuunsa, oli juuri Jeremian opetus. Lopullisena ja ikuisena totuutena tämä pelkäämätön saarnaaja julisti, että Jahve oli kaikkien kansakuntien Jumala, että ei ollut olemassa mitään Osirista egyptiläisiä varten, mitään Beliä babylonialaisia varten, Ashuria assyrialaisia varten tai Dagonia filistealaisia varten. Ja näin heprealaisten uskonnolla oli oma osuutensa siihen monoteismin renessanssiin, joka vaikutti kaikkialla maailmassa suunnilleen nyt puheena olevana aikana ja vähän sen jälkeen. Jahve-käsitys oli vihdoin noussut planetaarisen ja jopa kosmisen arvoaseman omaavan Jumaluuden tasolle. Mutta Jahven mieltäminen joksikin, joka ei olisi osa heprealaista kansakuntaa, oli monille Jeremian työtovereille vaikeaa.	97:6.2 (1067.5) Jeremiah fearlessly declared that Yahweh was not on the side of the Hebrews in their military struggles with other nations. He asserted that Yahweh was God of all the earth, of all nations and of all peoples. Jeremiah’s teaching was the crescendo of the rising wave of the internationalization of the God of Israel; finally and forever did this intrepid preacher proclaim that Yahweh was God of all nations, and that there was no Osiris for the Egyptians, Bel for the Babylonians, Ashur for the Assyrians, or Dagon for the Philistines. And thus did the religion of the Hebrews share in that renaissance of monotheism throughout the world at about and following this time; at last the concept of Yahweh had ascended to a Deity level of planetary and even cosmic dignity. But many of Jeremiah’s associates found it difficult to conceive of Yahweh apart from the Hebrew nation.
97:6.3 (1067.6) Jeremia saarnasi myös Jesajan kuvailemasta oikeudenmukaisesta ja rakastavasta Jumalasta, sillä hän julisti: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut; sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni laupeudella.” ”Sillä hän ei halua saattaa ihmisen lapsia vaivaan.”	97:6.3 (1067.6) Jeremiah also preached of the just and loving God described by Isaiah, declaring: “Yes, I have loved you with an everlasting love; therefore with loving-kindness have I drawn you.” “For he does not afflict willingly the children of men.”
97:6.4 (1067.7) Tämä peloton profeetta sanoi: ”Vanhurskas on meidän Herramme, suuri neuvossa ja väkevä teossa. Avoimin silmin hän tarkkailee kaikkia ihmislasten teitä antaakseen itse kullekin hänen vaelluksensa ja hänen töittensä hedelmän mukaan.” Mutta kun hän Jerusalemin piirityksen aikana sanoi: ”Ja nyt minä olen antanut kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin”, sitä pidettiin pyhäinhäväistykseen verrattavana petoksena. Ja kun Jeremia antoi sellaisen neuvon, että kaupungin pitäisi antautua, papit ja kansanjohtajat heittivät hänet synkän vankityrmän saastaiseen kuiluun.	97:6.4 (1067.7) Said this fearless prophet: “Righteous is our Lord, great in counsel and mighty in work. His eyes are open upon all the ways of all the sons of men, to give every one according to his ways and according to the fruit of his doings.” But it was considered blasphemous treason when, during the siege of Jerusalem, he said: “And now have I given these lands into the hand of Nebuchadnezzar, the king of Babylon, my servant.” And when Jeremiah counseled the surrender of the city, the priests and civil rulers cast him into the miry pit of a dismal dungeon.
7. Toinen Jesaja ^top	7. The Second Isaiah ^top
97:7.1 (1068.1) Heprealaiskansakunnan tuhoutuminen ja vankeus Mesopotamiassa olisi heidän teologiansa avartumisen kannalta osoittautunut hyvinkin hyödylliseksi, ellei heidän papistonsa olisi ryhtynyt päättäväiseen toimintaan sitä vastaan. Heidän kansakuntansa oli kukistunut Babylonin sotajoukkojen edessä, ja heidän kansallismielisyyteen perustuva Jahvensa oli kärsinyt hengellisten johtajien esittämistä kansainvälisyyttä korostavista saarnoista. Se nimenomaan, että juutalaiset papit tunsivat mielipahaa kansallisen jumalansa menettämisestä, pani heidät tuottamaan mahdottomat määrät keksittyjä tarinoita ja tavan takaa toistuvia ihmeen kaltaisia heprealaisen historian tapahtumia, kun he pyrkivät palauttamaan juutalaisille valitun kansan aseman myös sen uuden ja avartuneen jumalakäsityksen puitteissa, jonka mukaan tämä kansainvälistynyt Jumala olisi kaikkien kansojen Jumala.	97:7.1 (1068.1) The destruction of the Hebrew nation and their captivity in Mesopotamia would have proved of great benefit to their expanding theology had it not been for the determined action of their priesthood. Their nation had fallen before the armies of Babylon, and their nationalistic Yahweh had suffered from the international preachments of the spiritual leaders. It was resentment of the loss of their national god that led the Jewish priests to go to such lengths in the invention of fables and the multiplication of miraculous appearing events in Hebrew history in an effort to restore the Jews as the chosen people of even the new and expanded idea of an internationalized God of all nations.
97:7.2 (1068.2) Vankeuden aikana babylonialaiset traditiot ja legendat vaikuttivat juutalaisiin suuresti, jos kohta onkin huomattava, että he poikkeuksetta kohensivat omaksumiensa kaldealaisten kertomusten moraalista sävyä ja hengellistä merkitystä. Toisaalta he säännöllisesti myös vääristelivät näitä legendoja niin, että niistä heijastui kunniaa ja loistoa Israelin kansan esivanhempien ja sen historian ylle.	97:7.2 (1068.2) During the captivity the Jews were much influenced by Babylonian traditions and legends, although it should be noted that they unfailingly improved the moral tone and spiritual significance of the Chaldean stories which they adopted, notwithstanding that they invariably distorted these legends to reflect honor and glory upon the ancestry and history of Israel.
97:7.3 (1068.3) Näillä heprealaisilla papeilla ja kirjureilla oli mielessään vain yksi ajatus, ja se oli juutalaisen kansakunnan arvon palauttaminen, heprealaisten traditioiden nostaminen kunniaan ja heidän rotunsa historian korottaminen jalustalle. Jos joku tuntee mielipahaa siitä, että nämä papit ovat sitoneet niin suuren osan läntistä maailmaa näihin erheellisiin aatoksiinsa, olisi muistettava, etteivät he tehneet sitä tarkoituksellisesti. Eivät he väittäneet kirjoittavansa henkeytyksen vallassa, eivät he väittäneet kirjoittavansa pyhää kirjaa. He olivat valmistelemassa vain oppikirjaa, jonka tarkoituksena oli pitää yllä heidän vankitovereidensa hupenevaa rohkeutta. Se, mitä he täsmälleen sanottuna tavoittelivat, oli heidän maanmiestensä kansallishengen ja taistelumielen kohottaminen. Myöhempien aikojen ihmisten asiana sitten oli näiden ja muiden kirjoitusten kokoaminen opaskirjaksi, jonka otaksutaan sisältävän erehtymättömiä opetuksia.	97:7.3 (1068.3) These Hebrew priests and scribes had a single idea in their minds, and that was the rehabilitation of the Jewish nation, the glorification of Hebrew traditions, and the exaltation of their racial history. If there is resentment of the fact that these priests have fastened their erroneous ideas upon such a large part of the Occidental world, it should be remembered that they did not intentionally do this; they did not claim to be writing by inspiration; they made no profession to be writing a sacred book. They were merely preparing a textbook designed to bolster up the dwindling courage of their fellows in captivity. They were definitely aiming at improving the national spirit and morale of their compatriots. It remained for later-day men to assemble these and other writings into a guide book of supposedly infallible teachings.
97:7.4 (1068.4) Vankeuden jälkeen juutalaispapisto käytti näitä kirjoituksia vapaasti hyväkseen, mutta heidän vaikutustaan vankitovereihin haittasi suuresti erään nuoren ja lannistumattoman profeetan, nimittäin toisen Jesajan, esiintyminen. Tämä oli täysin kääntynyt vanhemman Jesajan oppiin oikeuden, rakkauden, vanhurskauden ja armon Jumalasta. Jeremian lailla hänkin uskoi, että Jahvesta oli tullut kaikkien kansakuntien Jumala. Hän saarnasi näitä teorioita Jumalan luonteesta niin vastustamattoman tehokkaasti, että hän sai käännynnäisiä yhtä paljon juutalaisten kuin näitä vankeinaan pitävienkin keskuudesta. Ja tämä nuori saarnamies teki opetuksistaan kirjallisia muistiinpanoja, jotka vihamieliset ja leppymättömät papit yrittivät erottaa kaikesta yhteydestään häneen, vaikka toisaalta sula kunnioitus niiden kauneutta ja ylevyyttä kohtaan johtikin siihen, että ne liitettiin aikaisemman Jesajan kirjoitusten joukkoon. Ja siksi tämän toisen Jesajan kirjoitukset ovat löydettävissä samannimisestä kirjasta, jossa ne muodostavat jakson luvusta neljäkymmentä luvun viisikymmentäviisi loppuun.	97:7.4 (1068.4) The Jewish priesthood made liberal use of these writings subsequent to the captivity, but they were greatly hindered in their influence over their fellow captives by the presence of a young and indomitable prophet, Isaiah the second, who was a full convert to the elder Isaiah’s God of justice, love, righteousness, and mercy. He also believed with Jeremiah that Yahweh had become the God of all nations. He preached these theories of the nature of God with such telling effect that he made converts equally among the Jews and their captors. And this young preacher left on record his teachings, which the hostile and unforgiving priests sought to divorce from all association with him, although sheer respect for their beauty and grandeur led to their incorporation among the writings of the earlier Isaiah. And thus may be found the writings of this second Isaiah in the book of that name, embracing chapters forty to fifty-five inclusive.
97:7.5 (1068.5) Yksikään profeetta tai uskonnollinen opettaja, joka esiintyi Makiventan ja Jeesuksen ajan välillä, ei yltänyt siihen korkeaan jumalakäsitykseen, jota toinen Jesaja julisti näiden vankeudessa vietettyjen päivien aikana. Jumala, jota tämä hengellinen johtaja julisti, ei ollut mikään pieni, ihmishahmoinen ja ihmistekoinen Jumala. ”Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.” ”Ja niin paljon korkeampi kuin taivaat ovat maata, niin ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni korkeammat teidän ajatuksianne.”	97:7.5 (1068.5) No prophet or religious teacher from Machiventa to the time of Jesus attained the high concept of God that Isaiah the second proclaimed during these days of the captivity. It was no small, anthropomorphic, man-made God that this spiritual leader proclaimed. “Behold he takes up the isles as a very little thing.” “And as the heavens are higher than the earth, so are my ways higher than your ways and my thoughts higher than your thoughts.”
97:7.6 (1069.1) Vihdoinkin Makiventa Melkisedek näki ihmisopettajien julistavan kuolevaiselle ihmiselle todellisesta Jumalasta. Ensimmäisen Jesajan tavoin tämäkin johtaja saarnasi Jumalasta, joka oli universaalinen luoja ja ylläpitäjä. ”Minä olen valmistanut maan ja asettanut ihmisen sen päälle. En minä sitä autioksi luonut; asuttavaksi minä sen valmistin.” ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.” Puhuessaan Herran, Israelin Jumalan, nimessä tämä uusi profeetta sanoi: ”Taivaat voivat kadota ja maa tulla vanhaksi, mutta minun vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti ja minun pelastukseni sukupolvesta sukupolveen.” ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; äläkä kauhistu, sillä minä olen sinun Jumalasi.” ”Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa – ei ole vanhurskasta Jumalaa ja Pelastajaa.”	97:7.6 (1069.1) At last Machiventa Melchizedek beheld human teachers proclaiming a real God to mortal man. Like Isaiah the first, this leader preached a God of universal creation and upholding. “I have made the earth and put man upon it. I have created it not in vain; I formed it to be inhabited.” “I am the first and the last; there is no God beside me.” Speaking for the Lord God of Israel, this new prophet said: “The heavens may vanish and the earth wax old, but my righteousness shall endure forever and my salvation from generation to generation.” “Fear you not, for I am with you; be not dismayed, for I am your God.” “There is no God beside me—a just God and a Savior.”
97:7.7 (1069.2) Ja juutalaisia vankeja lohdutti, niin kuin on siitä lähtien lohduttanut tuhansia ja taas tuhansia, kuulla sellaisia sanoja kuin ”Näin sanoo Herra: ’Minä olen sinut luonut, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.’” ”Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, koska sinä olet minun silmissäni kallis.” ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unhottaisikin, minä en kuitenkaan unhota lapsiani, katso kätteni hipiään olen heidät piirtänyt; minä olen kätkenyt heidät kätteni varjoon.” ”Syntinen hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja palatkoon Jumalan tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”	97:7.7 (1069.2) And it comforted the Jewish captives, as it has thousands upon thousands ever since, to hear such words as: “Thus says the Lord, ‘I have created you, I have redeemed you, I have called you by your name; you are mine.’” “When you pass through the waters, I will be with you since you are precious in my sight.” “Can a woman forget her suckling child that she should not have compassion on her son? Yes, she may forget, yet will I not forget my children, for behold I have graven them upon the palms of my hands; I have even covered them with the shadow of my hands.” “Let the wicked forsake his ways and the unrighteous man his thoughts, and let him return to the Lord, and he will have mercy upon him, and to our God, for he will abundantly pardon.”
97:7.8 (1069.3) Kuunnelkaa toistamiseen, mitä sanoo evankeliumi, jossa tulee julki uusi ilmoitus Saalemin Jumalasta: ”Niin kuin paimen hän kaitsee laumaansa; hän kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman; he kohottavat siipensä kuin kotkat; he juoksevat eivätkä näänny; he vaeltavat eivätkä väsy.”	97:7.8 (1069.3) Listen again to the gospel of this new revelation of the God of Salem: “He shall feed his flock like a shepherd; he shall gather the lambs in his arms and carry them in his bosom. He gives power to the faint, and to those who have no might he increases strength. Those who wait upon the Lord shall renew their strength; they shall mount up with wings as eagles; they shall run and not be weary; they shall walk and not faint.”
97:7.9 (1069.4) Tämän Jesajan johdolla suoritettiin laajalle ulottunutta sananlevitystyötä, jolla tehtiin tunnetuksi avartuvaa käsitystä korkeimmasta Jahvesta. Hän kilpaili kaunopuheisuudessa Mooseksen kanssa kuvaillessaan Herran, Israelin Jumalan, Universaaliseksi Luojaksi. Hänen esityksensä Universaalisen Isän loputtomista ominaisuuksista oli runollinen. Kauniimmin ei taivaallista Isää ole koskaan julki tuotu. Psalmien ohella Jesajan kirjoitukset kuuluvat ylevimpiin ja totuudenmukaisimpiin hengellisen jumalakäsityksen esityksiin, jotka koskaan ovat hivelleet kuolevaisen ihmisen korvia ennen Mikaelin Urantialle-saapumista. Kuunnelkaa tätäkin hänen käsitystään Jumaluudesta: ”Minä olen se korkea ja mahtava, joka asuu ikuisuudessa.” ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.” ”Ja Herran käsi ei ole liian lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.” Tämän hyväntahtoisen, mutta käskevän, profeetan sinnikkäästi saarnaama totuus Jumalan muuttumattomuudesta, Jumalan uskollisuudesta, oli juutalaisten keskuudessa aivan uusi oppi. Hän julisti, että ”Jumala ei unohtaisi, ei hylkäisi.”	97:7.9 (1069.4) This Isaiah conducted a far-flung propaganda of the gospel of the enlarging concept of a supreme Yahweh. He vied with Moses in the eloquence with which he portrayed the Lord God of Israel as the Universal Creator. He was poetic in his portrayal of the infinite attributes of the Universal Father. No more beautiful pronouncements about the heavenly Father have ever been made. Like the Psalms, the writings of Isaiah are among the most sublime and true presentations of the spiritual concept of God ever to greet the ears of mortal man prior to the arrival of Michael on Urantia. Listen to his portrayal of Deity: “I am the high and lofty one who inhabits eternity.” “I am the first and the last, and beside me there is no other God.” “And the Lord’s hand is not shortened that it cannot save, neither his ear heavy that it cannot hear.” And it was a new doctrine in Jewry when this benign but commanding prophet persisted in the preachment of divine constancy, God’s faithfulness. He declared that “God would not forget, would not forsake.”
97:7.10 (1069.5) Tämä uskalias opettaja julisti, että ihmisen ja Jumalan välillä vallitsee hyvin läheinen suhde, sanoihan hän: ”Jokaisen, jota kutsutaan minun nimelläni, olen luonut omaksi kunniakseni, ja he tuovat julki minun ylistystäni. Minä, niin minä olen se, joka pyyhkii pois heidän rikkomuksensa itseni tähden ja joka ei heidän syntejänsä muista.”	97:7.10 (1069.5) This daring teacher proclaimed that man was very closely related to God, saying: “Every one who is called by my name I have created for my glory, and they shall show forth my praise. I, even I, am he who blots out their transgressions for my own sake, and I will not remember their sins.”
97:7.11 (1069.6) Kuunnelkaa, miten tämä suuri heprealainen tekee lopun kansallisen Jumalan käsitteestä, kun hän haltioituneena julistaa Universaalisen Isän jumalallisuutta, Isän, josta hän sanoo: ”Taivaat ovat minun valtaistuimeni ja maa on minun jalkojeni astinlauta.” Ja Jesajan Jumala oli silti yhtä pyhä, majesteettinen, oikeudenmukainen ja tutkimaton. Erämaan beduiinien käsitys vihaisesta, kostonhimoisesta ja kiivaasta Jahvesta on jo melkein kadonnut. Kuolevaisen ihmisen mieleen on ilmaantunut uusi korkeimman ja universaalisen Jahven käsitys, joka ei enää koskaan ole katoava ihmisen näköpiiristä. Jumalan oikeudenmukaisuuden tajuaminen on alkanut hävittää alkukantaista magiaa ja biologista pelkoa. Viimeinkin ihminen tutustutetaan universumiin, jossa vallitsevat laki ja järjestys, ja universaaliseen Jumalaan, jolla on luotettavia ja lopullisia ominaisuuksia.	97:7.11 (1069.6) Hear this great Hebrew demolish the concept of a national God while in glory he proclaims the divinity of the Universal Father, of whom he says, “The heavens are my throne, and the earth is my footstool.” And Isaiah’s God was none the less holy, majestic, just, and unsearchable. The concept of the angry, vengeful, and jealous Yahweh of the desert Bedouins has almost vanished. A new concept of the supreme and universal Yahweh has appeared in the mind of mortal man, never to be lost to human view. The realization of divine justice has begun the destruction of primitive magic and biologic fear. At last, man is introduced to a universe of law and order and to a universal God of dependable and final attributes.
97:7.12 (1070.1) Eikä tämä ylivertaisen Jumalan saarnamies milloinkaan lakannut julistamasta tätä rakkauden Jumalaa. ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja myös hänen tykönänsä, jolla on katuva ja nöyrä henki.” Ja vielä muitakin lohdutuksen sanoja puhui tämä suuri opettaja aikalaisilleen: ”Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi. Sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei ehdy. Ja jos viholliset tulevat kuin tulva, Herran henki on nostava puolustusmuurin heitä vastaan.” Ja taas kerran säteilivät pelkoa hälventävä Melkisedekin evankeliumi ja luottamusta kylvävä Saalemin uskonto siunausta ihmiskunnalle.	97:7.12 (1070.1) And this preacher of a supernal God never ceased to proclaim this God of love. “I dwell in the high and holy place, also with him who is of a contrite and humble spirit.” And still further words of comfort did this great teacher speak to his contemporaries: “And the Lord will guide you continually and satisfy your soul. You shall be like a watered garden and like a spring whose waters fail not. And if the enemy shall come in like a flood, the spirit of the Lord will lift up a defense against him.” And once again did the fear-destroying gospel of Melchizedek and the trust-breeding religion of Salem shine forth for the blessing of mankind.
97:7.13 (1070.2) Kaukokatseinen ja rohkea Jesaja työnsi kansallismielisen Jahven tehokkaasti varjoon sillä ylevällä kuvallaan, jonka hän hahmotteli korkeimman Jahven, rakkauden Jumalan, universumin hallitsijan ja koko ihmiskunnan rakastavan Isän majesteettisuudesta ja universaalisesta kaikkivaltiudesta. Aina noista muistettavista ajoista lähtien on läntisten maiden korkeimpaan jumalakäsitteeseen sisällytetty universaalinen oikeudenmukaisuus, jumalallinen armo ja iankaikkinen vanhurskaus. Suurenmoisin sanamuodoin ja verrattoman hienostuneesti tämä suuri opettaja esitti kaikkivoivan Luojan kaikkia rakastavana Isänä.	97:7.13 (1070.2) The farseeing and courageous Isaiah effectively eclipsed the nationalistic Yahweh by his sublime portraiture of the majesty and universal omnipotence of the supreme Yahweh, God of love, ruler of the universe, and affectionate Father of all mankind. Ever since those eventful days the highest God concept in the Occident has embraced universal justice, divine mercy, and eternal righteousness. In superb language and with matchless grace this great teacher portrayed the all-powerful Creator as the all-loving Father.
97:7.14 (1070.3) Tämä vankeuden ajan profeetta saarnasi omalle kansalleen ja monien muiden kansakuntien edustajille, kun nämä kuuntelivat häntä joen rannalla Babylonissa. Ja tämä toinen Jesaja teki parhaansa vastustaakseen niitä monia vääriä ja rodullisessa mielessä itsekeskeisiä käsityksiä, joita oli vallalla luvatun Messiaan tehtävästä. Mutta näiden ponnistusten osalta hänen menestyksensä ei ollut täysimääräistä. Elleivät papit olisi omistautuneet väärin käsitetyn kansallistunteen kehittämistehtävälle, olisivat molempien Jesajain opetukset valmistaneet tietä luvatun Messiaan tunnustamiselle ja vastaanottamiselle.	97:7.14 (1070.3) This prophet of the captivity preached to his people and to those of many nations as they listened by the river in Babylon. And this second Isaiah did much to counteract the many wrong and racially egoistic concepts of the mission of the promised Messiah. But in this effort he was not wholly successful. Had the priests not dedicated themselves to the work of building up a misconceived nationalism, the teachings of the two Isaiahs would have prepared the way for the recognition and reception of the promised Messiah.
8. Pyhä ja epäpyhä historiankirjoitus ^top	8. Sacred and Profane History ^top
97:8.1 (1070.4) Tapa suhtautua heprealaisten kokemuksista kertoviin kirjoituksiin ikään kuin ne olisivat pyhää historiaa ja muun maailman tapahtumiin ikään kuin ne olisivat epäpyhää historiaa on suurelta osalta syynä siihen sekaannukseen, joka historian tulkitsemisen osalta ihmismielessä vallitsee. Ja tämä epäkohta johtuu siitä, ettei ole olemassa mitään juutalaisten maallista historiankirjoitusta. Kun Babyloniassa vietetyn maanpakolaisuuden aikaiset papit olivat laatineet uuden esityksensä Jumalan väitetysti yliluonnollisesta käyttäytymisestä heprealaisia kohtaan eli Vanhassa testamentissa esitetyn Israelin pyhän historian, sen jälkeen he hävittivät huolellisesti ja viimeistä myöten kaikki olemassa olleet muistiinmerkinnät heprealaisten kokemista vaiheista, eli sellaiset kirjat kuin ”Israelin kuningasten teot” ja ”Juudan kuningasten teot”, samoin kuin monet muut enemmän tai vähemmän täsmälliset heprealaisten historian kirjaukset.	97:8.1 (1070.4) The custom of looking upon the record of the experiences of the Hebrews as sacred history and upon the transactions of the rest of the world as profane history is responsible for much of the confusion existing in the human mind as to the interpretation of history. And this difficulty arises because there is no secular history of the Jews. After the priests of the Babylonian exile had prepared their new record of God’s supposedly miraculous dealings with the Hebrews, the sacred history of Israel as portrayed in the Old Testament, they carefully and completely destroyed the existing records of Hebrew affairs—such books as “The Doings of the Kings of Israel” and “The Doings of the Kings of Judah,” together with several other more or less accurate records of Hebrew history.
97:8.2 (1070.5) Ymmärtääksemme, kuinka maallisen historian musertava paine ja väistämätön pakkovalta pitivät vangittuja ja muukalaisten hallitsemia juutalaisia sellaisessa hirmuvaltiaan otteessa, että he koettivat kirjoittaa historiansa kokonaan uudelleen ja valaa sen uuteen muottiin, meidän olisi luotava lyhyt katsaus heidän hämmentävään kansalliseen kokemukseensa. On muistettava, että juutalaiset eivät kehittäneet mielekästä ei-teologista maailmankatsomusta. He painiskelivat alkuperäisen ja egyptiläisen käsityksen kanssa, jonka mukaan Jumala palkitsi vanhurskauden ja rankaisi kauhealla tavalla synnin. Jobin draama oli jossain mielessä vastalause tälle erheelliselle filosofialle. Saarnaajan kirjan peittelemätön pessimismi oli maallisesta viisaudesta lähtevä reaktio näihin ylen määrin optimistisiin kaitselmususkomuksiin.	97:8.2 (1070.5) In order to understand how the devastating pressure and the inescapable coercion of secular history so terrorized the captive and alien-ruled Jews that they attempted the complete rewriting and recasting of their history, we should briefly survey the record of their perplexing national experience. It must be remembered that the Jews failed to evolve an adequate nontheologic philosophy of life. They struggled with their original and Egyptian concept of divine rewards for righteousness coupled with dire punishments for sin. The drama of Job was something of a protest against this erroneous philosophy. The frank pessimism of Ecclesiastes was a worldly wise reaction to these overoptimistic beliefs in Providence.
97:8.3 (1071.1) Mutta viisisataa vuotta muukalaishallitsijoiden herruutta oli liikaa jopa kärsivällisille ja pitkämielisille juutalaisille. Alkoi kuulua profeettojen ja pappien valituksia: ”Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?” Kun juutalainen vilpittömin sydämin tutki kirjoituksia, hänen hämmennyksensä oli sitäkin suurempi. Muinainen näkijä lupasi, että Jumala suojelisi ”valittua kansaansa” ja vapauttaisi sen. Aamos oli uhannut, että Jumala hylkäisi Israelin, elleivät he saattaisi taas voimaan kansallisen vanhurskauden normejaan. Viidennen Mooseksen kirjan kirjoittaja oli tuonut esille sen suuren valintatilanteen, jossa oltiin: valinnan hyvän ja pahan, siunauksen ja kirouksen välillä. Ensimmäinen Jesaja oli saarnannut siunauksellisesta pelastajakuninkaasta. Jeremia oli julistanut sisäisen vanhurskauden aikakautta – sydämen kivitauluihin kirjoitettua liittoa. Toinen Jesaja puhui pelastuksesta uhrin ja lunastuksen kautta. Hesekiel julisti vapautusta antaumuksellisen palvelun avulla ja Esra lupasi menestystä niille, jotka noudattaisivat lakia. Mutta kaikesta tästä huolimatta he yhäkin riutuivat orjuudessa, ja vapahdus siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Silloin Daniel toi esiin draaman lähestyvästä ”kriisistä” – suuren kuvapatsaan murskaksi lyömisestä ja välittömästi tapahtuvasta vanhurskauden ikiaikaisen hallitusvallan, Messiaan valtakunnan, perustamisesta.	97:8.3 (1071.1) But five hundred years of the overlordship of alien rulers was too much for even the patient and long-suffering Jews. The prophets and priests began to cry: “How long, O Lord, how long?” As the honest Jew searched the Scriptures, his confusion became worse confounded. An olden seer promised that God would protect and deliver his “chosen people.” Amos had threatened that God would abandon Israel unless they re-established their standards of national righteousness. The scribe of Deuteronomy had portrayed the Great Choice—as between the good and the evil, the blessing and the curse. Isaiah the first had preached a beneficent king-deliverer. Jeremiah had proclaimed an era of inner righteousness—the covenant written on the tablets of the heart. The second Isaiah talked about salvation by sacrifice and redemption. Ezekiel proclaimed deliverance through the service of devotion, and Ezra promised prosperity by adherence to the law. But in spite of all this they lingered on in bondage, and deliverance was deferred. Then Daniel presented the drama of the impending “crisis”—the smiting of the great image and the immediate establishment of the everlasting reign of righteousness, the Messianic kingdom.
97:8.4 (1071.2) Ja kaikki tämä perusteeton toivo sai koko rodun pettymään ja turhautumaan siinä määrin, että juutalaisten johtajat olivat niin hämmennyksissä, että he eivät tunnistaneet eivätkä hyväksyneet Paratiisin jumalallisen Pojan tehtävää ja toimintaa, kun tämä kohta saapui heidän luokseen kuolevaisen lihallisessa hahmossa eli Ihmisen Pojaksi ruumiillistuneena.	97:8.4 (1071.2) And all of this false hope led to such a degree of racial disappointment and frustration that the leaders of the Jews were so confused they failed to recognize and accept the mission and ministry of a divine Son of Paradise when he presently came to them in the likeness of mortal flesh—incarnated as the Son of Man.
97:8.5 (1071.3) Kaikki nykyiset uskonnot ovat pahasti hakoteillä, kun ne koettavat esittää yliluonnollisen tulkinnan tietyistä ihmiskunnan historian aikakausista. Jos toki onkin totta, että Jumala on työntänyt kaitselmuksellista asioihin puuttumista merkitsevän Isän kätensä ihmiskunnan asioiden tapahtumavirtaan, on silti virhe pitää teologisia dogmeja ja uskonnollista taikauskoa sellaisena yliluonnollisena kerrostumana, joka ilmaantuu tähän ihmiskunnan historian virtaan ihmetekojen vaikutuksesta. Se, että ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa”, ei muuta maallista historiaa niin kutsutuksi pyhäksi historiaksi.	97:8.5 (1071.3) All modern religions have seriously blundered in the attempt to put a miraculous interpretation on certain epochs of human history. While it is true that God has many times thrust a Father’s hand of providential intervention into the stream of human affairs, it is a mistake to regard theologic dogmas and religious superstition as a supernatural sedimentation appearing by miraculous action in this stream of human history. The fact that the “Most Highs rule in the kingdoms of men” does not convert secular history into so-called sacred history.
97:8.6 (1071.4) Uuden testamentin laatijat ja myöhemmät kristilliset kirjoittajat pahensivat heprealaisen historiankirjoituksen vääristymistä vielä lisää sillä, että he hyvää tarkoittaen koettivat transsendentalisoida juutalaisten profeetat. Näin sekä juutalaiset että kristityt kirjoittajat ovat häikäilemättä ja tuhoisin seurauksin käyttäneet hyväkseen heprealaisten historiaa. Heprealaisten maallinen historia on läpikotaisin dogmatisoitu. Siitä on tehty pyhää historiankirjoitusta edustava sepitelmä, ja se kytkeytyy niin kutsuttujen kristittyjen kansakuntien moraalikäsityksiin ja uskonkappaleisiin niin kiinteästi, ettei tämä vyyhti enää ole selvitettävissä.	97:8.6 (1071.4) New Testament authors and later Christian writers further complicated the distortion of Hebrew history by their well-meant attempts to transcendentalize the Jewish prophets. Thus has Hebrew history been disastrously exploited by both Jewish and Christian writers. Secular Hebrew history has been thoroughly dogmatized. It has been converted into a fiction of sacred history and has become inextricably bound up with the moral concepts and religious teachings of the so-called Christian nations.
97:8.7 (1071.5) Suppea selostus heprealaisten historian kohokohdista valaisee sitä, miten menneisyyden tosiasiat muuntuivat juutalaisten pappien käsissä Babylonissa niin, että heidän kansansa arkipäiväinen, ei-uskonnollinen historia kääntyi sepitteelliseksi ja pyhäksi historiaksi.	97:8.7 (1071.5) A brief recital of the high points in Hebrew history will illustrate how the facts of the record were so altered in Babylon by the Jewish priests as to turn the everyday secular history of their people into a fictitious and sacred history.
9. Heprealaisten historiaa ^top	9. Hebrew History ^top
97:9.1 (1071.6) Koskaan ei ole ollut kahtatoista israelilaisheimoa, vaan Palestiinaan asettui vain kolme tai neljä heimoa. Heprealainen kansakunta muotoutui niin kutsuttujen israelilaisten ja kanaanilaisten yhdistymisestä. ”Israelin lapset asuivat siis kanaanilaisten joukossa. Ja he ottivat näiden tyttäriä vaimoikseen ja antoivat omia tyttäriään kanaanilaisten pojille.” Heprealaiset eivät koskaan ajaneet kanaanilaisia pois Palestiinasta, vaikka pappien näistä asioista laatimat kertomukset silmääkään räpäyttämättä vakuuttavatkin heidän niin tehneen.	97:9.1 (1071.6) There never were twelve tribes of the Israelites—only three or four tribes settled in Palestine. The Hebrew nation came into being as the result of the union of the so-called Israelites and the Canaanites. “And the children of Israel dwelt among the Canaanites. And they took their daughters to be their wives and gave their daughters to the sons of the Canaanites.” The Hebrews never drove the Canaanites out of Palestine, notwithstanding that the priests’ record of these things unhesitatingly declared that they did.
97:9.2 (1071.7) Tietoisuus israelilaisuudesta sai alkunsa Efraimin mäkiseudulla. Myöhempi juutalainen tietoisuus oli peräisin eteläisestä Juudan sukukunnasta. Juutalaiset (juudalaiset) yrittivät aina halventaa ja mustata pohjoisessa asuvien israelilaisten (efraimilaisten) mainetta.	97:9.2 (1071.7) The Israelitish consciousness took origin in the hill country of Ephraim; the later Jewish consciousness originated in the southern clan of Judah. The Jews (Judahites) always sought to defame and blacken the record of the northern Israelites (Ephraimites).
97:9.3 (1072.1) Mahtaileva heprealainen historiankirjoitus alkaa siitä, kun Saul kokosi pohjoisten sukukuntien voimat vastustamaan ammonilaisten hyökkäystä heidän heimoveljiään, gileadilaisia, vastaan Jordanin itäpuolella. Vähän yli kolmetuhantisine armeijoineen hän löi vihollisen, ja nimenomaan tämä uroteko sai kukkulaheimot tekemään hänestä kuninkaan. Kun maanpakolaispapit kirjoittivat uudelleen tämän kertomuksen, he nostivat Saulin armeijan miesvahvuuden 330 000:ksi ja lisäsivät ”Juudan” taisteluun osallistuneiden heimojen luetteloon.	97:9.3 (1072.1) Pretentious Hebrew history begins with Saul’s rallying the northern clans to withstand an attack by the Ammonites upon their fellow tribesmen—the Gileadites—east of the Jordan. With an army of a little more than three thousand he defeated the enemy, and it was this exploit that led the hill tribes to make him king. When the exiled priests rewrote this story, they raised Saul’s army to 330,000 and added “Judah” to the list of tribes participating in the battle.
97:9.4 (1072.2) Heti ammonilaisten kukistamisen jälkeen Saulin joukot valitsivat hänet kansanäänestyksellä kuninkaaksi. Yhdelläkään papilla tai profeetalla ei ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa. Mutta myöhemmin papit lisäsivät kertomukseen sellaisen maininnan, että profeetta Samuel jumalallisia määräyksiä noudattaen kruunasi Saulin kuninkaaksi. He tekivät näin siksi, että Daavidin juudalaiselle kuninkuudelle saataisiin ”jumalallinen sukutaulu”.	97:9.4 (1072.2) Immediately following the defeat of the Ammonites, Saul was made king by popular election by his troops. No priest or prophet participated in this affair. But the priests later on put it in the record that Saul was crowned king by the prophet Samuel in accordance with divine directions. This they did in order to establish a “divine line of descent” for David’s Judahite kingship.
97:9.5 (1072.3) Kaikkein mittavimmat juutalaisten historian vääristelyt tehtiin Daavidin kohdalla. Sen jälkeen kun Saul oli voittanut ammonilaiset (minkä hän luki Jahven ansioksi), filistealaiset hätääntyivät ja ryhtyivät hyökkäilemään pohjoisten sukukuntien kimppuun. Daavid ja Saul eivät koskaan tulleet toimeen keskenään. Daavid liittyi kuusinesatoine miehineen filistealaiseen liittokuntaan ja marssi rannikkoa pohjoiseen, Esdraeloniin. Gathissa filistealaiset komensivat Daavidin poistumaan taistelukentältä, sillä he pelkäsivät, että tämä saattaisi mennä Saulin puolelle. Daavid vetäytyikin sotanäyttämöltä; filistealaiset hyökkäsivät ja nujersivat Saulin. He eivät olisi siihen kyenneet, jos Daavid olisi ollut uskollinen Israelille. Daavidin armeija oli monikielinen valikoima tyytymätöntä väkeä, jonka enemmistön muodostivat yhteiskuntaan sopeutumattomat ja oikeutta pakoilevat ainekset.	97:9.5 (1072.3) The greatest of all distortions of Jewish history had to do with David. After Saul’s victory over the Ammonites (which he ascribed to Yahweh) the Philistines became alarmed and began attacks on the northern clans. David and Saul never could agree. David with six hundred men entered into a Philistine alliance and marched up the coast to Esdraelon. At Gath the Philistines ordered David off the field; they feared he might go over to Saul. David retired; the Philistines attacked and defeated Saul. They could not have done this had David been loyal to Israel. David’s army was a polyglot assortment of malcontents, being for the most part made up of social misfits and fugitives from justice.
97:9.6 (1072.4) Saulin Gilboassa filistealaisten käsissä kärsimä traaginen tappio pudotti lähiseudun kanaanilaisten silmissä Jahven varsin matalalle sijalle jumalten joukossa. Tavallisissa oloissa Saulin tappio olisi pantu jahvestaluopumisen tiliin, mutta tällä kertaa juudalaiset kirjoittajat katsoivat sen johtuneen rituaalivirheestä. He tarvitsivat Saulin ja Samuelin traditiota Daavidin kuninkuuden taustaksi.	97:9.6 (1072.4) Saul’s tragic defeat at Gilboa by the Philistines brought Yahweh to a low point among the gods in the eyes of the surrounding Canaanites. Ordinarily, Saul’s defeat would have been ascribed to apostasy from Yahweh, but this time the Judahite editors attributed it to ritual errors. They required the tradition of Saul and Samuel as a background for the kingship of David.
97:9.7 (1072.5) Piskuisine sotajoukkoineen Daavid pystytti päämajansa ei-heprealaiseen Hebronin kaupunkiin. Eikä aikaakaan, kun hänen maanmiehensä julistivat hänet uuden Juudan kuningaskunnan kuninkaaksi. Juuda koostui etupäässä ei-heprealaisista aineksista, kuten keeniläisistä, kaalebilaisista, jebuslaisista ja muista kanaanilaisista. He olivat nomadeja, paimentolaisia, ja siksi he kannattivat heprealaisten kantaa maan omistamisesta. He kannattivat erämaaklaanien ideologioita.	97:9.7 (1072.5) David with his small army made his headquarters at the non-Hebrew city of Hebron. Presently his compatriots proclaimed him king of the new kingdom of Judah. Judah was made up mostly of non-Hebrew elements—Kenites, Calebites, Jebusites, and other Canaanites. They were nomads—herders—and so were devoted to the Hebrew idea of land ownership. They held the ideologies of the desert clans.
97:9.8 (1072.6) Pyhän ja epäpyhän historian välistä eroa valaisevat mainiosti ne kaksi toisistaan poikkeavaa Vanhan testamentin kertomusta, jotka käsittelevät Daavidin kuninkaaksitekemistä. Maalliseen historiankirjoitukseen kuuluva tarina siitä, kuinka Daavidin lähimmät kannattajat (hänen armeijansa) huusivat hänet kuninkaaksi, jäi papeilta epähuomiossa myös lopulliseen esitykseen, kun he myöhemmin laativat pitkähkön ja yksivakaisen, pyhään historiaan kuuluvan selonteon, jossa kuvaillaan, miten profeetta Samuel Jumalan johdatuksesta valikoi Daavidin tämän veljien joukosta ja sitten virallisesti monimutkaisin ja juhlallisin menoin voiteli hänet heprealaisten kuninkaaksi ja sen jälkeen julisti hänet Saulin seuraajaksi.	97:9.8 (1072.6) The difference between sacred and profane history is well illustrated by the two differing stories concerning making David king as they are found in the Old Testament. A part of the secular story of how his immediate followers (his army) made him king was inadvertently left in the record by the priests who subsequently prepared the lengthy and prosaic account of the sacred history wherein is depicted how the prophet Samuel, by divine direction, selected David from among his brethren and proceeded formally and by elaborate and solemn ceremonies to anoint him king over the Hebrews and then to proclaim him Saul’s successor.
97:9.9 (1072.7) Kun papit olivat laatineet sepitetyt kertomuksensa Jumalan yliluonnollisesta menettelystä Israelin suhteen, sattui perin usein, että he eivät muistaneetkaan pyyhkiä pois kaikkia aikakirjoihin jo vietyjä kaunistelemattomia ja todellisuuspohjaisia mainintoja.	97:9.9 (1072.7) So many times did the priests, after preparing their fictitious narratives of God’s miraculous dealings with Israel, fail fully to delete the plain and matter-of-fact statements which already rested in the records.
97:9.10 (1072.8) Daavid pyrki parantamaan poliittisia asemiaan naimalla ensin Saulin tyttären, sitten rikkaan edomilaisen Naabalin lesken ja sen jälkeen Gesurin kuninkaan Talmain tyttären. Hän otti itselleen kuusi vaimoa Jebusin naisten joukosta, eikä sovi unohtaa heettiläisen vaimoa Bathshebaa.	97:9.10 (1072.8) David sought to build himself up politically by first marrying Saul’s daughter, then the widow of Nabal the rich Edomite, and then the daughter of Talmai, the king of Geshur. He took six wives from the women of Jebus, not to mention Bathsheba, the wife of the Hittite.
97:9.11 (1073.1) Ja juuri tällaisin menettelytavoin ja tällaisista ihmisistä Daavid rakensi tarun Juudan jumalallisesta kuningaskunnasta efraimilaisen Israelin katoamassa olleen pohjoisen kuningaskunnan perinnön ja perinteiden seuraajana. Daavidin monikansallinen Juudan heimo oli enemmän ei-juutalainen kuin juutalainen. Sorretut Efraimin vanhimmat tulivat siitä huolimatta ”voitelemaan hänet Israelin kuninkaaksi”. Erään sotilaallisen selkkauksen uhan jälkeen Daavid sitten solmi sopimuksen jebuslaisten kanssa ja pystytti yhdistynyttä kuningaskuntaa hallitsevan pääkaupunkinsa Jebusiin (Jerusalemiin), joka oli lujamuurinen kaupunki puolitiessä Juudan ja Israelin välillä. Filistealaiset havahtuivat ja hyökkäsivät kohta Daavidin kimppuun. Kiivaan taistelun jälkeen heidät nujerrettiin, ja jälleen kerran Jahve todistettiin ”Sotajoukkojen Herraksi Jumalaksi”.	97:9.11 (1073.1) And it was by such methods and out of such people that David built up the fiction of a divine kingdom of Judah as the successor of the heritage and traditions of the vanishing northern kingdom of Ephraimite Israel. David’s cosmopolitan tribe of Judah was more gentile than Jewish; nevertheless the oppressed elders of Ephraim came down and “anointed him king of Israel.” After a military threat, David then made a compact with the Jebusites and established his capital of the united kingdom at Jebus (Jerusalem), which was a strong-walled city midway between Judah and Israel. The Philistines were aroused and soon attacked David. After a fierce battle they were defeated, and once more Yahweh was established as “The Lord God of Hosts.”
97:9.12 (1073.2) Mutta Jahven oli pakostakin jaettava osa tästä kunniasta kanaanilaisten jumalten kanssa, sillä Daavidin armeijan pääosa oli muita kuin heprealaisia. Ja niin aikakirjoissanne esiintyy tällainenkin paljastava toteamus (joka jäi juudalaisilta uudelleenkirjoittajilta huomaamatta): ”Jahve on murtanut viholliseni minun edessäni. Siitä sen paikan nimeksi tuli Baal-Perasim.” Ja he tekivät näin siksi, että kahdeksankymmentä prosenttia Daavidin sotilaista oli baalilaisia.	97:9.12 (1073.2) But Yahweh must, perforce, share some of this glory with the Canaanite gods, for the bulk of David’s army was non-Hebrew. And so there appears in your record (overlooked by the Judahite editors) this telltale statement: “Yahweh has broken my enemies before me. Therefore he called the name of the place Baal-Perazim.” And they did this because eighty per cent of David’s soldiers were Baalites.
97:9.13 (1073.3) Daavid selitti Saulin Gilboassa kärsimän tappion huomauttamalla, että Saul oli hyökännyt kanaanilaiseen kaupunkiin, Gibeoniin, jonka asukkailla oli rauhansopimus efraimilaisten kanssa. Tämän takia Jahve hylkäsi hänet. Jo Saulin aikana Daavid oli puolustanut kanaanilaista Keilahin kaupunkia filistealaisia vastaan, ja sitten hän teki kanaanilaisen kaupungin pääkaupungikseen. Kanaanilaisten suhteen noudattamansa kompromissipolitiikan mukaisesti Daavid luovutti seitsemän Saulin jälkeläistä gibeonilaisten hirtettäviksi.	97:9.13 (1073.3) David explained Saul’s defeat at Gilboa by pointing out that Saul had attacked a Canaanite city, Gibeon, whose people had a peace treaty with the Ephraimites. Because of this, Yahweh forsook him. Even in Saul’s time David had defended the Canaanite city of Keilah against the Philistines, and then he located his capital in a Canaanite city. In keeping with the policy of compromise with the Canaanites, David turned seven of Saul’s descendants over to the Gibeonites to be hanged.
97:9.14 (1073.4) Nujerrettuaan filistealaiset Daavid sai haltuunsa ”Jahven arkin”, tuotatti sen Jerusalemiin ja virallisti jahvenpalvonnan valtakunnassaan. Seuraavaksi hän määräsi raskaat pakkoverot naapuriheimoille: edomilaisille, moabilaisille, ammonilaisille ja syyrialaisille.	97:9.14 (1073.4) After the defeat of the Philistines, David gained possession of the “ark of Yahweh,” brought it to Jerusalem, and made the worship of Yahweh official for his kingdom. He next laid heavy tribute on the neighboring tribes—the Edomites, Moabites, Ammonites, and Syrians.
97:9.15 (1073.5) Daavidin turmeltuneen poliittisen koneiston jäsenet alkoivat heprealaisten tapasääntöjen vastaisesti hankkia valtakunnan pohjoisosan maa-alueita henkilökohtaiseen omistukseensa. Ennen pitkää he saivat valvontaansa karavaanitullien keräämisen, joka oikeus oli aiemmin kuulunut filistealaisille. Ja sen jälkeen seurasi joukko hirmutekoja, jotka huipentuivat Uriahin murhaan. Kaikki oikeudelliset vetoomukset käsiteltiin Jerusalemissa; enää eivät ”vanhimmat” voineet jakaa oikeutta. Ei siis ole mikään ihme, että puhkesi kapina. Nykyään Absalomia saatettaisiin kutsua kansankiihottajaksi; hänen äitinsä oli kanaanilainen. Bathsheban pojan, Salomon, lisäksi valtaistuimen tavoittelijoita oli puolisen tusinaa.	97:9.15 (1073.5) David’s corrupt political machine began to get personal possession of land in the north in violation of the Hebrew mores and presently gained control of the caravan tariffs formerly collected by the Philistines. And then came a series of atrocities climaxed by the murder of Uriah. All judicial appeals were adjudicated at Jerusalem; no longer could “the elders” mete out justice. No wonder rebellion broke out. Today, Absalom might be called a demagogue; his mother was a Canaanite. There were a half dozen contenders for the throne besides the son of Bathsheba—Solomon.
97:9.16 (1073.6) Daavidin kuoleman jälkeen Salomo puhdisti poliittisen koneiston kaikista pohjoisista vaikutuksista, mutta hän harjoitti edelleen isänsä hallituksen ylläpitämää tyranniaa ja verotusta. Tuhlaavaisella hovielämällään ja laajamittaisella rakennustoiminnallaan Salomo saattoi kansakunnan vararikkoon: Oli Libanonin taloa, oli faaraon tyttären palatsia, Jahven temppeliä, kuninkaan palatsia ja monien kaupunkien ympärysmuurien entistämistä. Salomo loi suuren heprealaisen laivaston, joka oli syyrialaisten merimiesten hoidossa ja joka kävi kauppaa koko maailman kanssa. Hänen haareminsa oli lähes tuhatpäinen.	97:9.16 (1073.6) After David’s death Solomon purged the political machine of all northern influences but continued all of the tyranny and taxation of his father’s regime. Solomon bankrupted the nation by his lavish court and by his elaborate building program: There was the house of Lebanon, the palace of Pharaoh’s daughter, the temple of Yahweh, the king’s palace, and the restoration of the walls of many cities. Solomon created a vast Hebrew navy, operated by Syrian sailors and trading with all the world. His harem numbered almost one thousand.
97:9.17 (1073.7) Näihin aikoihin Jahven temppeli Siilossa joutui huonoon huutoon, ja kansakunnan koko uskonnollinen toiminta keskitettiin Jebusin loisteliaaseen kuninkaan kappeliin. Pohjoinen kuningaskunta palasi yhä laajemmin Elohimin palvontaan. He nauttivat faaraoiden suosiota, faaraoiden, jotka myöhemmin orjuuttivat Juudan ja määräsivät eteläiselle kuningaskunnalle pakkoveron.	97:9.17 (1073.7) By this time Yahweh’s temple at Shiloh was discredited, and all the worship of the nation was centered at Jebus in the gorgeous royal chapel. The northern kingdom returned more to the worship of Elohim. They enjoyed the favor of the Pharaohs, who later enslaved Judah, putting the southern kingdom under tribute.
97:9.18 (1073.8) Oli nousu- ja laskukausia, oli Israelin ja Juudan välisiä sotia. Neljä vuotta jatkuneen kansalaissodan ja kolmen dynastian jälkeen Israel joutui kaupunkidespoottien valtaan, jotka alkoivat käydä maakauppaa. Kuningas Omrikin yritti ostaa Semerin maatilan. Mutta loppu lähestyi joutuin, kun Shalmaneser III päätti saada valvontaansa Välimeren rannikon. Efraimin kuningas Ahab keräsi kymmenen muuta ryhmää ja asettui vastarintaan Karkarissa. Taistelu oli ratkaisematon. Assyrialainen pysäytettiin, mutta liittolaiset kärsivät suuria tappioita. Tätä suurta taistelua ei Vanhassa testamentissa edes mainita.	97:9.18 (1073.8) There were ups and downs—wars between Israel and Judah. After four years of civil war and three dynasties, Israel fell under the rule of city despots who began to trade in land. Even King Omri attempted to buy Shemer’s estate. But the end drew on apace when Shalmaneser III decided to control the Mediterranean coast. King Ahab of Ephraim gathered ten other groups and resisted at Karkar; the battle was a draw. The Assyrian was stopped but the allies were decimated. This great fight is not even mentioned in the Old Testament.
97:9.19 (1074.1) Uusi vaiva alkoi, kun kuningas Ahab yritti ostaa maata Naabotilta. Ahabin foinikialainen vaimo väärensi Ahabin nimen asiakirjoihin, jotka määräsivät Naabotin maat takavarikoitaviksi sellaisen syytöksen nojalla, että tämä oli häpäissyt ”Elohimin ja kuninkaan” nimet. Hänet ja hänen poikansa teloitettiin oitis. Näyttämölle astui ponteva Elia, joka tuomitsi Ahabin Naabotien murhasta. Näin Elia, joka oli profeetoista suurimpia, aloitti opetuksensa vanhojen tapaoikeudellisten maalakien puolustajana maan myymisen sallivaa baalilaisten kantaa vastaan ja sitä vastaan, että kaupungit pyrkivät hallitsemaan maaseutua. Mutta uudistus onnistui, vasta kun maaseudun tilanomistaja Jeehu ja mustalaisheimopäällikkö Jehonadab yhdistivät voimansa hävittääkseen Baalin profeetat (kiinteistönvälittäjät) Samariasta.	97:9.19 (1074.1) New trouble started when King Ahab tried to buy land from Naboth. His Phoenician wife forged Ahab’s name to papers directing that Naboth’s land be confiscated on the charge that he had blasphemed the names of “Elohim and the king.” He and his sons were promptly executed. The vigorous Elijah appeared on the scene denouncing Ahab for the murder of the Naboths. Thus Elijah, one of the greatest of the prophets, began his teaching as a defender of the old land mores as against the land-selling attitude of the Baalim, against the attempt of the cities to dominate the country. But the reform did not succeed until the country landlord Jehu joined forces with the gypsy chieftain Jehonadab to destroy the prophets (real estate agents) of Baal at Samaria.
97:9.20 (1074.2) Uusi elämä koitti, kun Jehoas ja hänen poikansa Jerobeam vapauttivat Israelin sen vihollisista. Mutta tähän aikaan Samariaa hallitsi gangsteriylimystö, jonka harjoittama saalistus kilpaili entisaikojen Daavidin dynastian harjoittaman rosvouksen kanssa. Valtio ja kirkko kulkivat käsi kädessä. Sananvapauden tukahduttamispyrkimys sai Elian, Aamoksen ja Hoosean aloittamaan salaisen kirjoitustyönsä, ja tästä varsinaisesti saivat alkunsa juutalaisten ja kristittyjen Raamatut.	97:9.20 (1074.2) New life appeared as Jehoash and his son Jeroboam delivered Israel from its enemies. But by this time there ruled in Samaria a gangster-nobility whose depredations rivaled those of the Davidic dynasty of olden days. State and church went along hand in hand. The attempt to suppress freedom of speech led Elijah, Amos, and Hosea to begin their secret writing, and this was the real beginning of the Jewish and Christian Bibles.
97:9.21 (1074.3) Mutta pohjoinen kuningaskunta katosi historiasta, vasta kun Israelin kuningas vehkeili Egyptin kuninkaan kanssa ja kieltäytyi maksamasta enempää pakkoveroa Assyrialle. Silloin alkoi kolmivuotinen piiritys, jota seurasi pohjoisen kuningaskunnan täydellinen hajoaminen. Näin katosi Efraim (Israel). Juuda – juutalaiset, ”Israelin rippeet” – oli alkanut keskittää maaomaisuutta harvojen käsiin, Jesajan sanoin ”Liittäen talon taloon ja pellon peltoon”. Eikä aikaakaan, kun Jerusalemissa oli Baalin temppeli Jahven temppelin vieressä. Tämä hirmuvalta päättyi yksijumalaisuutta vaatineeseen kansannousuun, jonka johtajana oli poikakuningas Jooas. Jooas kampanjoi Jahven puolesta kolmenkymmenenviiden vuoden ajan.	97:9.21 (1074.3) But the northern kingdom did not vanish from history until the king of Israel conspired with the king of Egypt and refused to pay further tribute to Assyria. Then began the three years’ siege followed by the total dispersion of the northern kingdom. Ephraim (Israel) thus vanished. Judah—the Jews, the “remnant of Israel”—had begun the concentration of land in the hands of the few, as Isaiah said, “Adding house to house and field to field.” Presently there was in Jerusalem a temple of Baal alongside the temple of Yahweh. This reign of terror was ended by a monotheistic revolt led by the boy king Joash, who crusaded for Yahweh for thirty-five years.
97:9.22 (1074.4) Seuraavalla kuninkaalla, Amasjalla, oli vaikeuksia kapinoivien, veroa maksavien edomilaisten ja heidän naapureittensa kanssa. Saatuaan näistä loistavan voiton Amasja käänsi hyökkäyksensä kärjen pohjoisia naapureitaan vastaan ja kärsi aivan yhtä loistavan tappion. Silloin maalaisväestö nousi kapinaan. Se salamurhasi kuninkaan ja nosti valtaistuimelle hänen kuusitoistavuotiaan poikansa. Kysymyksessä oli Asarja, jota Jesaja kutsuu Ussiaksi. Ussian jälkeen asiat kääntyivät entistäkin huonommalle tolalle, ja Juudan olemassaolo jatkui vielä sadan vuoden ajan vain siten, että se maksoi pakkoveroa Assyrian kuninkaalle. Ensimmäinen Jesaja sanoi heille, että koska Jerusalem oli Jahven kaupunki, se ei ikinä kukistuisi. Mutta Jeremia ei empinyt julistaa sen luhistumista.	97:9.22 (1074.4) The next king, Amaziah, had trouble with the revolting tax-paying Edomites and their neighbors. After a signal victory he turned to attack his northern neighbors and was just as signally defeated. Then the rural folk revolted; they assassinated the king and put his sixteen-year-old son on the throne. This was Azariah, called Uzziah by Isaiah. After Uzziah, things went from bad to worse, and Judah existed for a hundred years by paying tribute to the kings of Assyria. Isaiah the first told them that Jerusalem, being the city of Yahweh, would never fall. But Jeremiah did not hesitate to proclaim its downfall.
97:9.23 (1074.5) Juudan varsinaisen tuhon aiheutti poikakuningas Manassen hallituskaudella puuhaillut turmeltuneiden ja rikkaiden poliitikkojen klikki. Taloudellinen muutos loi suotuisat edellytykset Baalin palvonnan jälleentulemiselle, uskonnon, jonka sallimat yksityiset maakaupat olivat vastoin jahveideologiaa. Assyrian kukistuminen ja Egyptin vaikutusvallan kasvu toivat Juudalle hetkellistä helpotusta, ja maaseudun väki otti vallanohjat käsiinsä. Joosian johdolla se hävitti Jerusalemin turmeltuneiden poliitikkojen klikin.	97:9.23 (1074.5) The real undoing of Judah was effected by a corrupt and rich ring of politicians operating under the rule of a boy king, Manasseh. The changing economy favored the return of the worship of Baal, whose private land dealings were against the ideology of Yahweh. The fall of Assyria and the ascendancy of Egypt brought deliverance to Judah for a time, and the country folk took over. Under Josiah they destroyed the Jerusalem ring of corrupt politicians.
97:9.24 (1074.6) Mutta tämä aikakausi päättyi murhenäytelmään, kun Joosia rohkeni marssia estämään Nekhon mahtavaa armeijaa sen edetessä Egyptistä rannikkoa pitkin pohjoiseen tarkoituksenaan antaa tukea Assyrialle Babyloniaa vastaan. Joosia joukkoineen pyyhkäistiin olemattomiin, ja Juuda joutui siitä lähin maksamaan pakkoveroa Egyptille. Jerusalemissa palasi valtaan Baalin poliittinen puolue, ja niin alkoi todellinen Egyptin orjuus. Sitten seurasi vaihe, jolloin sekä tuomioistuimet että papisto olivat baalilaispoliitikkojen vallassa. Baalin-palvonta oli taloudellinen ja sosiaalinen järjestelmä, joka kytkeytyi sekä omaisuusoikeuksiin että maaperän tuottoisuuteen.	97:9.24 (1074.6) But this era came to a tragic end when Josiah presumed to go out to intercept Necho’s mighty army as it moved up the coast from Egypt for the aid of Assyria against Babylon. He was wiped out, and Judah went under tribute to Egypt. The Baal political party returned to power in Jerusalem, and thus began the real Egyptian bondage. Then ensued a period in which the Baalim politicians controlled both the courts and the priesthood. Baal worship was an economic and social system dealing with property rights as well as having to do with soil fertility.
97:9.25 (1075.1) Kun Nebukadnessar oli syössyt Nekhon vallasta, Juuda joutui Babylonin hallintaan, ja se sai kymmenen vuotta armonaikaa, mutta nousi pian kapinaan. Kun Nebukadnessar kävi juudalaisia vastaan, niin he Jahveen vaikutuksen tehdäkseen panivat alulle orjien vapauttamisen kaltaisia sosiaalisia uudistuksia. Babylonian armeijan vetäytyessä väliaikaisesti muualle heprealaiset riemuitsivat siitä, että heidän reformitaikansa oli vapauttanut heidät. Juuri tänä aikana Jeremia puhui heille lähestyvästä tuomiosta, eikä aikaakaan kun Nebukadnessar palasi.	97:9.25 (1075.1) With the overthrow of Necho by Nebuchadnezzar, Judah fell under the rule of Babylon and was given ten years of grace, but soon rebelled. When Nebuchadnezzar came against them, the Judahites started social reforms, such as releasing slaves, to influence Yahweh. When the Babylonian army temporarily withdrew, the Hebrews rejoiced that their magic of reform had delivered them. It was during this period that Jeremiah told them of the impending doom, and presently Nebuchadnezzar returned.
97:9.26 (1075.2) Ja niin Juudan loppu tuli äkkiä. Kaupunki hävitettiin ja kansa vietiin Babyloniin. Jahven ja Baalin välinen kamppailu päättyi vankeuteen. Ja vankeusaika ravisteli Israelin heimon jäännökset yksijumalaisuuteen.	97:9.26 (1075.2) And so the end of Judah came suddenly. The city was destroyed, and the people were carried away into Babylon. The Yahweh-Baal struggle ended with the captivity. And the captivity shocked the remnant of Israel into monotheism.
97:9.27 (1075.3) Babylonissa juutalaiset tulivat siihen johtopäätökseen, etteivät he voisi säilyä Palestiinassa, jos he olisivat vain pieni ryhmä omine sosiaalisine ja taloudellisine tapoineen, ja että heidän olisi käännytettävä ei-juutalaiset, mikäli he toivoivat maailmankatsomustensa pääsevän voitolle. Tästä sai alkunsa heidän uusi käsityksensä omasta kohtalostaan – ajatus siitä, että juutalaisista täytyy tulla Jahven valittuja palvelijoita. Vanhan testamentin juutalainen uskonto kehittyi itse asiassa Baabelin vankeuden aikana.	97:9.27 (1075.3) In Babylon the Jews arrived at the conclusion that they could not exist as a small group in Palestine, having their own peculiar social and economic customs, and that, if their ideologies were to prevail, they must convert the gentiles. Thus originated their new concept of destiny—the idea that the Jews must become the chosen servants of Yahweh. The Jewish religion of the Old Testament really evolved in Babylon during the captivity.
97:9.28 (1075.4) Oppi kuolemattomuudesta muotoutui sekin Babylonissa. Juutalaiset olivat ajatelleet, että idea tulevasta elämästä vähentäisi heidän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden evankeliuminsa painokkuutta. Nyt tapahtui ensimmäisen kerran, että teologia syrjäytti sosiologian ja talousopin. Uskonto oli muovautumassa inhimillisen ajattelun ja käyttäytymisen järjestelmäksi, joka oli yhä enemmän erottautuva politiikasta, sosiologiasta ja taloudellisesta toiminnasta.	97:9.28 (1075.4) The doctrine of immortality also took form at Babylon. The Jews had thought that the idea of the future life detracted from the emphasis of their gospel of social justice. Now for the first time theology displaced sociology and economics. Religion was taking shape as a system of human thought and conduct more and more to be separated from politics, sociology, and economics.
97:9.29 (1075.5) Näin totuus juutalaisesta kansasta siis paljastaa, että suuri osa siitä, mitä on pidetty pyhänä historiankirjoituksena, ei olekaan juuri muuta kuin tavallista maallista historiaa käsittelevä kronikka. Juudaismi oli se maaperä, josta kristinusko versoi, mutta juutalaiset eivät olleet mikään ylimaallinen kansa.	97:9.29 (1075.5) And so does the truth about the Jewish people disclose that much which has been regarded as sacred history turns out to be little more than the chronicle of ordinary profane history. Judaism was the soil out of which Christianity grew, but the Jews were not a miraculous people.
10. Heprealainen uskonto ^top	10. The Hebrew Religion ^top
97:10.1 (1075.6) Israelilaisten johtajat olivat opettaneet heille, että he olivat valittu kansa, ei minkään erityisen suosionosoituksen nojalla eikä siksi, että heillä olisi ollut yksinoikeus jumalalliseen suopeuteen, vaan siksi, että heidän erityisenä tehtävänään oli saattaa totuus ainoasta Jumalasta jokaisen kansakunnan tietoisuuteen. Ja johtajat olivat luvanneet juutalaisille, että jos he täyttäisivät tämän heille langenneen osan, heistä tulisi kaikkien kansojen hengellisiä johtajia, ja että tuleva Messias olisi hallitseva heitä ja koko maailmaa Rauhan Ruhtinaana.	97:10.1 (1075.6) Their leaders had taught the Israelites that they were a chosen people, not for special indulgence and monopoly of divine favor, but for the special service of carrying the truth of the one God over all to every nation. And they had promised the Jews that, if they would fulfill this destiny, they would become the spiritual leaders of all peoples, and that the coming Messiah would reign over them and all the world as the Prince of Peace.
97:10.2 (1075.7) Sitten kun persialaiset olivat vapauttaneet juutalaiset, nämä palasivat Palestiinaan vain joutuakseen oman, pappien komennossa olevan laki-, uhri- ja rituaalijärjestelmänsä kahleisiin. Ja aivan kuten heprealaissukukunnat aikanaan hylkäsivät Mooseksen jäähyväispuheessaan esittämän ihanan kertomuksen Jumalasta ja omaksuivat sen sijaan uhri- ja katumusrituaalit, samoin nämä heprealaiskansakunnan rippeet hylkäsivät toisen Jesajan esittämän suurenmoisen näkemyksen ja omaksuivat sen sijaan paisuvan pappiskuntansa esittämät säännöt, määräykset ja rituaalit.	97:10.2 (1075.7) When the Jews had been freed by the Persians, they returned to Palestine only to fall into bondage to their own priest-ridden code of laws, sacrifices, and rituals. And as the Hebrew clans rejected the wonderful story of God presented in the farewell oration of Moses for the rituals of sacrifice and penance, so did these remnants of the Hebrew nation reject the magnificent concept of the second Isaiah for the rules, regulations, and rituals of their growing priesthood.
97:10.3 (1075.8) Kansallinen omahyväisyys, väärä usko virheellisesti käsitettyyn luvattuun Messiaaseen ja päätyminen papiston yhä pahemmin harjoittamaan orjuutukseen ja tyranniaan vaiensivat hengellisten johtajien äänet ikiajoiksi (Danielia, Hesekieliä, Haggaita ja Malakiaa lukuun ottamatta); ja siitä ajasta lähtien aina Johannes Kastajan aikaan asti koko Israel koki yhä syvempää hengellistä taantumista. Mutta juutalaiset eivät koskaan kadottaneet Universaalisen Isän käsitettä; aina kahdennellekymmenennelle Kristuksen jälkeiselle vuosisadalle saakka he ovat jatkuvasti seuranneet tätä jumaluuskäsitystä.	97:10.3 (1075.8) National egotism, false faith in a misconceived promised Messiah, and the increasing bondage and tyranny of the priesthood forever silenced the voices of the spiritual leaders (excepting Daniel, Ezekiel, Haggai, and Malachi); and from that day to the time of John the Baptist all Israel experienced an increasing spiritual retrogression. But the Jews never lost the concept of the Universal Father; even to the twentieth century after Christ they have continued to follow this Deity conception.
97:10.4 (1076.1) Mooseksesta Johannes Kastajaan ulottui katkeamaton rivistö uskollisia opettajia, jotka siirsivät monoteismin soihdun yhden sukupolven kädestä seuraavalle, samalla kun he lakkaamatta nuhtelivat häikäilemättömiä vallanpitäjiä, arvostelivat ankarasti yhä kaupallisemmiksi käyviä pappeja ja kehottivat lakkaamatta kansaa pitäytymään korkeimman Jahven eli Herran, Israelin Jumalan, palvontaan.	97:10.4 (1076.1) From Moses to John the Baptist there extended an unbroken line of faithful teachers who passed the monotheistic torch of light from one generation to another while they unceasingly rebuked unscrupulous rulers, denounced commercializing priests, and ever exhorted the people to adhere to the worship of the supreme Yahweh, the Lord God of Israel.
97:10.5 (1076.2) Juutalaiset menettivät kansakuntana lopulta poliittisen identiteettinsä, mutta heprealainen uskonto, vilpitön usko ainoaan ja universaaliseen Jumalaan, ei ole koskaan lakannut elämästä sinne tänne hajaantuneiden maanpakolaisten sydämessä. Ja tämä uskonto pysyy elävänä siksi, että se on toiminut tuloksellisesti säilyttääkseen kannattajiensa kunnioittamat korkeimmat arvot. Juutalainen uskonto säilytti kyllä kansan ihanteet, mutta se ei vaalinut edistymistä eikä rohkaissut filosofisessa mielessä luovaan löytämiseen totuuden maailmoissa. Juutalaisessa uskonnossa oli monia vikoja, sen filosofia oli puutteellista, ja esteettiset piirteet puuttuivat siitä lähes tyystin, mutta moraaliset arvot se toki säilytti, ja siksi sen olemassaolo jatkui. Muihin jumaluuskäsityksiin verrattuna Jahve oli selväpiirteinen, eloisa, persoonallinen ja moraalinen.	97:10.5 (1076.2) As a nation the Jews eventually lost their political identity, but the Hebrew religion of sincere belief in the one and universal God continues to live in the hearts of the scattered exiles. And this religion survives because it has effectively functioned to conserve the highest values of its followers. The Jewish religion did preserve the ideals of a people, but it failed to foster progress and encourage philosophic creative discovery in the realms of truth. The Jewish religion had many faults—it was deficient in philosophy and almost devoid of aesthetic qualities—but it did conserve moral values; therefore it persisted. The supreme Yahweh, as compared with other concepts of Deity, was clear-cut, vivid, personal, and moral.
97:10.6 (1076.3) Juutalaiset rakastivat oikeutta, viisautta, totuutta ja vanhurskautta niin kuin vain muutamat kansat, mutta he myötävaikuttivat kaikista kansoista vähiten näiden jumalallisten ominaisuuksien älyperäiseen ymmärtämiseen ja hengelliseen käsittämiseen. Vaikka heprealainen teologia kieltäytyi avartumasta, se näytteli kuitenkin tärkeää osaa kahden muun maailmanuskonnon, nimittäin kristinuskon ja muhamettilaisuuden, kehittymisessä.	97:10.6 (1076.3) The Jews loved justice, wisdom, truth, and righteousness as have few peoples, but they contributed least of all peoples to the intellectual comprehension and to the spiritual understanding of these divine qualities. Though Hebrew theology refused to expand, it played an important part in the development of two other world religions, Christianity and Mohammedanism.
97:10.7 (1076.4) Juutalaisen uskonnon olemassaolo jatkui myös instituutioittensa ansiosta. Uskonnon on vaikea jatkaa olemassaoloaan, jos se on vain omissa oloissaan puuhaavien yksilöiden yksityistä hartauden harjoitusta. Uskonnolliset johtajat ovat aina syyllistyneet seuraavaan virheeseen: Nähdessään institutionalisoituneen uskonnon epäkohdat he yrittävät hävittää sen uskonnonharjoittamisen menetelmän, joka edellyttää ryhmässä toimimista. Sen sijaan että he hävittävät koko rituaalin, he tekisivät viisaammin, jos he panisivat sen kohdalla toimeen uudistuksia. Hesekiel oli tässä suhteessa aikalaisiaan viisaampi; vaikka hän olikin heidän kanssaan samaa mieltä vaatiessaan painokkaasti henkilökohtaista moraalista vastuuta, hän ryhtyi myös järjestämään korkeammantasoisen ja puhdistetun rituaalin uskollista noudattamista.	97:10.7 (1076.4) The Jewish religion persisted also because of its institutions. It is difficult for religion to survive as the private practice of isolated individuals. This has ever been the error of the religious leaders: Seeing the evils of institutionalized religion, they seek to destroy the technique of group functioning. In place of destroying all ritual, they would do better to reform it. In this respect Ezekiel was wiser than his contemporaries; though he joined with them in insisting on personal moral responsibility, he also set about to establish the faithful observance of a superior and purified ritual.
97:10.8 (1076.5) Ja tällä tavoin tekivät toinen toistaan seuranneet Israelin opettajat suurimman Urantialla milloinkaan uskonnon kehityksessä toteutuneen sankariteon: he muuttivat vähä vähältä, mutta keskeytyksettä, barbaarisen käsityksen kesyttömästä Jahve-demonista, Siinain salamoivan tulivuoren kiivaasta ja julmasta henkijumalasta, myöhempien aikojen yleväksi ja ylimaalliseksi käsitykseksi korkeimmasta Jahvesta, kaiken olevaisen luojasta ja koko ihmiskunnan rakastavasta ja armeliaasta Isästä. Ja tämä heprealainen jumalakäsitys oli ihmisen korkein mielikuva Universaalisesta Isästä aina siihen asti, kunnes sitä avarsivat ja niin verrattomasti laajensivat hänen Poikansa, Nebadonin Mikaelin, henkilökohtaiset opetukset ja hänen elämänsä antama esimerkki.	97:10.8 (1076.5) And thus the successive teachers of Israel accomplished the greatest feat in the evolution of religion ever to be effected on Urantia: the gradual but continuous transformation of the barbaric concept of the savage demon Yahweh, the jealous and cruel spirit god of the fulminating Sinai volcano, to the later exalted and supernal concept of the supreme Yahweh, creator of all things and the loving and merciful Father of all mankind. And this Hebraic concept of God was the highest human visualization of the Universal Father up to that time when it was further enlarged and so exquisitely amplified by the personal teachings and life example of his Son, Michael of Nebadon.
97:10.9 (1076.6) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]	97:10.9 (1076.6) [Presented by a Melchizedek of Nebadon.]