Luku 102		Paper 102
Uskonnollisen uskon perustukset		The Foundations of Religious Faith
102:0.1 (1118.1) EPÄUSKOISELLE materialistille ihminen on yksinkertaisesti vain evoluution oikku. Ihmisen elossasäilymisen toiveet ovat heränneet mielikuvituksellisen keksaisun pohjalta; hänen pelkonsa, rakkautensa, kaipuunsa ja uskomuksensa ovat vain reagointia, jota esiintyy tiettyjen aineen elottomien atomien joutuessa sattumoisin lähekkäin. Mikään tarmokkuuden osoitus tai luottamuksen ilmaus ei häntä voi haudan taakse viedä. Parhaidenkin ihmisten antaumukselliset ponnistukset ja innoittava nerous ovat tuomitut häviämään kuolemassa, ikuisen unohduksen ja sielun sammumisen pitkässä ja yksinäisessä yössä. Sanomaton epätoivo on ihmisen ainoa palkka siitä, että hän elää ja uurastaa kuolevaisten olemassaolon ajallisen auringon alla. Jokainen elonpäivä tiukentaa hitaasti, mutta varmasti, sen säälimättömän tuomion otetta, jonka vihamielinen ja heltymätön, aineellinen maailmankaikkeus on määrännyt kaiken kruunaavaksi loukkaukseksi kaikkea sitä kohtaan ihmisen tuntemassa kaipauksessa, mikä on kaunista, jaloa, ylevää ja hyvää.		102:0.1 (1118.1) TO THE unbelieving materialist, man is simply an evolutionary accident. His hopes of survival are strung on a figment of mortal imagination; his fears, loves, longings, and beliefs are but the reaction of the incidental juxtaposition of certain lifeless atoms of matter. No display of energy nor expression of trust can carry him beyond the grave. The devotional labors and inspirational genius of the best of men are doomed to be extinguished by death, the long and lonely night of eternal oblivion and soul extinction. Nameless despair is man’s only reward for living and toiling under the temporal sun of mortal existence. Each day of life slowly and surely tightens the grasp of a pitiless doom which a hostile and relentless universe of matter has decreed shall be the crowning insult to everything in human desire which is beautiful, noble, lofty, and good.
102:0.2 (1118.2) Mutta tuollainen ei ihmisen loppu eikä ikuinen kohtalo toki ole. Moinen näkemys on vain jonkun sellaisen harhailevan sielun epätoivon huuto, joka on eksynyt hengelliseen pimeyteen ja joka monitahoisen oppineisuuden aiheuttaman hämmennyksen ja asioiden vääristymisen sokaisemana ponnistelee urheasti eteenpäin, kun hänen vastassaan ovat materiaalisen filosofian mekanistiset viisastelut. Ja koko tämän pimeyttä merkitsevän tuomion ja koko tämän epätoivoisen kohtalon karkottaa ikiajoiksi yksi ainoa rohkea uskonponnistus maan päällä asuvista Jumalan lapsista vähäisimmän ja oppimattomimman taholta.		102:0.2 (1118.2) But such is not man’s end and eternal destiny; such a vision is but the cry of despair uttered by some wandering soul who has become lost in spiritual darkness, and who bravely struggles on in the face of the mechanistic sophistries of a material philosophy, blinded by the confusion and distortion of a complex learning. And all this doom of darkness and all this destiny of despair are forever dispelled by one brave stretch of faith on the part of the most humble and unlearned of God’s children on earth.
102:0.3 (1118.3) Tämä pelastava usko syntyy ihmissydämessä ihmisen moraalisen tietoisuuden käsittäessä, että inhimilliset arvot ovat kuolevaisen kokemuksessa muunnettavissa aineellisista hengellisiksi, inhimillisistä jumalallisiksi, ajallisuudesta ikuisuuteen.		102:0.3 (1118.3) This saving faith has its birth in the human heart when the moral consciousness of man realizes that human values may be translated in mortal experience from the material to the spiritual, from the human to the divine, from time to eternity.
1. Uskon tuottamat vakuuttuneisuudet ^top		1. Assurances of Faith ^top
102:1.1 (1118.4) Ajatuksensuuntaajan työ selittää ihmisen alkeellisen ja evoluutionvaraisen velvollisuudentunnon muuttumisen edellä mainituksi korkeammaksi ja varmemmaksi uskoksi ilmoituksen paljastamiin ikuisiin realiteetteihin. Ihmisen sydämessä täytyy olla täydellisyyden kaipuuta, joka varmistaa, että hänellä on kyky käsittää korkeimpaan tavoitteeseen johtavat uskon polut. Jos joku haluaa noudattaa Jumalan tahtoa, hän on tunteva totuuden tien. On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Olevaiset, jotka ovat ihmisestä, on tunnettava, jotta niitä voisi rakastaa, mutta olevaisia, jotka ovat Jumalasta, on rakastettava, jotta ne voisi tuntea.” Mutta rehelliset epäilykset ja vilpittömät kyselyt eivät ole syntiä, vaan sellaiset asenteet tietävät vain viivytystä eteenpäin vievällä matkalla kohti täydellisyyden saavuttamista. Lapsenomainen luottamus takaa ihmisen pääsyn taivaallisen ylösnousemuksen valtakuntaan, mutta eteneminen riippuu kokonaan siitä, harjoittaako matkamies täysikasvuisen ihmisen lujaa ja luottavaista uskoa.		102:1.1 (1118.4) The work of the Thought Adjuster constitutes the explanation of the translation of man’s primitive and evolutionary sense of duty into that higher and more certain faith in the eternal realities of revelation. There must be perfection hunger in man’s heart to insure capacity for comprehending the faith paths to supreme attainment. If any man chooses to do the divine will, he shall know the way of truth. It is literally true, “Human things must be known in order to be loved, but divine things must be loved in order to be known.” But honest doubts and sincere questionings are not sin; such attitudes merely spell delay in the progressive journey toward perfection attainment. Childlike trust secures man’s entrance into the kingdom of heavenly ascent, but progress is wholly dependent on the vigorous exercise of the robust and confident faith of the full-grown man.
102:1.2 (1119.1) Tieteen edustama järkeily perustuu havaittavissa oleviin ajallisuuden tosiasioihin. Uskonnon usko esittää väitteensä ikuisuuden henkiohjelman pohjalta. Mitä tieto ja järkeily eivät voi tehdä hyväksemme, sen suhteen oikea viisaus kehottaa, että sallisimme uskon tehdä sen uskonnollisen ymmärryksen ja hengellisen muuttumisen kautta.		102:1.2 (1119.1) The reason of science is based on the observable facts of time; the faith of religion argues from the spirit program of eternity. What knowledge and reason cannot do for us, true wisdom admonishes us to allow faith to accomplish through religious insight and spiritual transformation.
102:1.3 (1119.2) Kapinan aiheuttaman eristämisen johdosta totuuden paljastaminen on Urantialla aivan liian usein sekoittunut osittaisia ja kestämättömiä kosmologioita edustaviin toteamuksiin. Totuus pysyy sukupolvesta toiseen muuttumattomana, mutta siihen liittyvät opetukset fyysisestä maailmasta vaihtelevat päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Ikuista totuutta ei tulisi väheksyä vain sen vuoksi, että se sattuu esiintymään aineellisesta maailmasta esitettyjen vanhentuneiden käsitysten seurassa. Mitä enemmän tieteen tosiasioita tiedät, sitä vähemmän voit olla varma; mitä enemmän uskontoa sinulla on, sitä vakuuttuneempi sinä olet.		102:1.3 (1119.2) Owing to the isolation of rebellion, the revelation of truth on Urantia has all too often been mixed up with the statements of partial and transient cosmologies. Truth remains unchanged from generation to generation, but the associated teachings about the physical world vary from day to day and from year to year. Eternal truth should not be slighted because it chances to be found in company with obsolete ideas regarding the material world. The more of science you know, the less sure you can be; the more of religion you have, the more certain you are.
102:1.4 (1119.3) Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen.		102:1.4 (1119.3) The certainties of science proceed entirely from the intellect; the certitudes of religion spring from the very foundations of the entire personality. Science appeals to the understanding of the mind; religion appeals to the loyalty and devotion of the body, mind, and spirit, even to the whole personality.
102:1.5 (1119.4) Jumala on niin perin todellinen ja absoluuttinen, ettei ole mahdollista esittää mitään aineellista näyttöä tai mitään niin kutsutun ihmeen kaltaista todistusta hänen todellisuudestaan. Aina on oleva niin, että me tunnemme hänet siksi, että me luotamme häneen, ja meidän uskomme häneen perustuu yksinomaan henkilökohtaiseen mukanaoloomme hänen infiniittisen todellisuutensa jumalallisissa ilmenemissä.		102:1.5 (1119.4) God is so all real and absolute that no material sign of proof or no demonstration of so-called miracle may be offered in testimony of his reality. Always will we know him because we trust him, and our belief in him is wholly based on our personal participation in the divine manifestations of his infinite reality.
102:1.6 (1119.5) Ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja herättää vääjäämättä ihmisen sielussa aidon ja syvällisen täydellisyydenkaipuun ja pitkälle menevän selvilleottamisen halun, jotka voi riittävällä tavalla tyydyttää vain yhteys Jumalaan, tämän Suuntaajan jumalalliseen lähteeseen. Ihmisen isoava sielu kieltäytyy tyytymästä mihinkään vähempään kuin siihen, että se omakohtaisesti tajuaa elävän Jumalan. Mitä hyvänsä enemmän Jumala lieneekin kuin korkea ja täydellinen moraalinen persoonallisuus, ei hän isoavan ja finiittisen käsityskykymme mukaan ainakaan voi olla mitään sitä vähäisempää.		102:1.6 (1119.5) The indwelling Thought Adjuster unfailingly arouses in man’s soul a true and searching hunger for perfection together with a far-reaching curiosity which can be adequately satisfied only by communion with God, the divine source of that Adjuster. The hungry soul of man refuses to be satisfied with anything less than the personal realization of the living God. Whatever more God may be than a high and perfect moral personality, he cannot, in our hungry and finite concept, be anything less.
2. Uskonto ja todellisuus ^top		2. Religion and Reality ^top
102:2.1 (1119.6) Havainnoivat mielet ja erittelevät sielut tunnistavat kyllä uskonnon, kun he löytävät sen kaltaistensa elämästä. Uskonto ei kaipaa mitään määrittelyä, sillä me kaikki tunnemme sen sosiaaliset, älylliset, moraaliset ja hengelliset hedelmät. Ja tämä kaikki versoo siitä tosiasiasta, että uskonto on ihmisrodun omaisuutta; se ei ole kulttuurin jälkeläinen. On totta, että ihmisen uskonnonkäsittäminen on edelleenkin inhimillistä, ja sen vuoksi se joutuu helposti tietämättömyyden kahleisiin, taikauskon orjuuteen, viisastelua merkitsevien harhakäsitysten valtaan ja väärän filosofian harhaluulojen uhriksi.		102:2.1 (1119.6) Observing minds and discriminating souls know religion when they find it in the lives of their fellows. Religion requires no definition; we all know its social, intellectual, moral, and spiritual fruits. And this all grows out of the fact that religion is the property of the human race; it is not a child of culture. True, one’s perception of religion is still human and therefore subject to the bondage of ignorance, the slavery of superstition, the deceptions of sophistication, and the delusions of false philosophy.
102:2.2 (1119.7) Muuan aidon uskonnollisen vakuuttuneisuuden luonteenomaisista erikoisuuksista on se, että vakaumustensa ehdottomuudesta ja kantansa järkkymättömyydestä huolimatta sen julkitulon henki on niin luonteva ja hillitty, ettei se koskaan luo vähänkään sellaista vaikutelmaa, joka kertoisi itsetehostuksesta tai minäkeskeisestä haltioitumisesta. Uskonnollisen kokemuksen tuottama viisaus on melkeinpä paradoksi sikäli, että se on sekä ihmisperäistä että Suuntaajasta juontuvaa. Uskonnollinen voima ei ole yksilön henkilökohtaisten kykyjen tuote, vaan mieluumminkin ihmisen ja kaiken viisauden ikuisen lähteen välisen ylevän kumppanuuden aikaansaannos. Näin tulee todellisen ja tahrattoman uskonnon sanoista ja teoista kaikille valaistuneille kuolevaisille vastaansanomattoman arvovaltaisia.		102:2.2 (1119.7) One of the characteristic peculiarities of genuine religious assurance is that, notwithstanding the absoluteness of its affirmations and the stanchness of its attitude, the spirit of its expression is so poised and tempered that it never conveys the slightest impression of self-assertion or egoistic exaltation. The wisdom of religious experience is something of a paradox in that it is both humanly original and Adjuster derivative. Religious force is not the product of the individual’s personal prerogatives but rather the outworking of that sublime partnership of man and the everlasting source of all wisdom. Thus do the words and acts of true and undefiled religion become compellingly authoritative for all enlightened mortals.
102:2.3 (1119.8) On vaikea osoittaa ja eritellä uskonnolliseen kokemukseen vaikuttavia tekijöitä, mutta ei ole vaikea havaita, että tällaiset uskonnonharjoittajat elävät ja toimivat ikään kuin he jo olisivat Iankaikkisen tykönä. Uskovat suhtautuvat tähän ajalliseen elämään ikään kuin kuolemattomuus jo olisi heidän ulottuvillaan. Tällaisten kuolevaisten elämässä on sellaista vahvaa omaperäisyyttä ja julkitulemisen spontaanisuutta, jotka ainiaan erottavat heidät heidän vain maailmallista viisautta omaksuneista kaltaisistaan. Uskonnonharjoittajat näyttävät elävän ikään kuin he olisivat tosiasiallisesti vapautuneet häiritsevästä kiireestä ja tuskallisesta paineesta, jotka johtuvat ajallisuuden maallisiin kehityskulkuihin luonnostaan kuuluvista hankaluuksista. Heissä on näkyvillä sellaista persoonallisuuden tasapainottumista ja luonteen tyyneyttä, että sitä eivät fysiologian, psykologian eivätkä sosiologian lait selitä.		102:2.3 (1119.8) It is difficult to identify and analyze the factors of a religious experience, but it is not difficult to observe that such religious practitioners live and carry on as if already in the presence of the Eternal. Believers react to this temporal life as if immortality already were within their grasp. In the lives of such mortals there is a valid originality and a spontaneity of expression that forever segregate them from those of their fellows who have imbibed only the wisdom of the world. Religionists seem to live in effective emancipation from harrying haste and the painful stress of the vicissitudes inherent in the temporal currents of time; they exhibit a stabilization of personality and a tranquillity of character not explained by the laws of physiology, psychology, and sociology.
102:2.4 (1120.1) Aika on elementti, joka kuuluu poikkeuksetta tiedon saavuttamiseen. Uskonto tuo antimensa esille välittömästi, vaikka siinä silti onkin tärkeä armossa kasvamisen tekijä, tarkalleen määrätty edistyminen kaikissa uskonnollisen kokemuksen osakysymyksissä. Tieto on se, mitä ikuisesti etsitään; aina sinä opit, mutta koskaan et kykene pääsemään absoluuttista totuutta osoittavaan täyteen tietämykseen. Pelkässä tiedossa ei milloinkaan voi olla absoluuttista varmuutta, vaan vain yhä todennäköisemmäksi käyvää likimääräisyyttä. Mutta hengellisesti valaistunut uskonnollinen sielu tietää, ja se tietää nyt. Eikä tämä syvällinen ja positiivinen varmuus johda tällaista tervejärkistä uskonnonharjoittajaa silti tuntemaan yhtään sen vähempää mielenkiintoa ihmisperäisen viisauden etenemisen nousuja ja laskuja kohtaan, viisauden, joka aineellisen puolensa osalta on sidoksissa hitaasti etenevän tieteen saavutuksiin.		102:2.4 (1120.1) Time is an invariable element in the attainment of knowledge; religion makes its endowments immediately available, albeit there is the important factor of growth in grace, definite advancement in all phases of religious experience. Knowledge is an eternal quest; always are you learning, but never are you able to arrive at the full knowledge of absolute truth. In knowledge alone there can never be absolute certainty, only increasing probability of approximation; but the religious soul of spiritual illumination knows, and knows now. And yet this profound and positive certitude does not lead such a sound-minded religionist to take any less interest in the ups and downs of the progress of human wisdom, which is bound up on its material end with the developments of slow-moving science.
102:2.5 (1120.2) Tieteen tekemät löydötkin ovat inhimillisen kokemukseen kuuluvassa tietoisuudessa todellisia, vasta kun niistä on otettu selko, ja vasta kun ne on suhteutettu, vasta kun niihin sisältyvistä relevanteista tosiasioista aktuaalisesti tulee jotakin merkitseviä sillä, että ne kytketään mielen ajatusvirtoihin. Kuolevainen ihminen tarkastelee fyysistä ympäristöäänkin mielen tasolta, sen psykologisen mieltämisen näkökulmasta. Mitään outoa ei sen vuoksi ole siinä, että ihminen laatii universumista äärimmäisen yhtenäisen tulkinnan ja pyrkii sitten samastamaan tämän oman tieteensä luoman energiaykseyden uskonnollisen kokemuksensa henkiykseyteen. Mieli on ykseyttä; kuolevaisen olennon tietoisuus elää mielen tasolla ja havaitsee universaaliset realiteetit mielivarustuksensa silmien läpi. Mielen perspektiivi ei ulotu todellisuuden alkulähteen, Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, eksistentiaaliseen ykseyteen, mutta se voi välittää ja joskus se onkin välittävä ihmiselle kuvan energian, mielen ja hengen kokemuksellisesta synteesistä Korkeimmassa Olennossa ja Korkeimpana Olentona. Mutta mieli ei voi tässä todellisuuden moninaisuuden yhdistämisessä milloinkaan onnistua, ellei tällainen mieli ole vahvasti tietoinen aineellisista olevaisista, älyllisistä merkityksistä ja hengellisistä arvoista. Vain toiminnallista todellisuutta edustavan kolmiyhteyden harmoniassa on ykseys, ja vain ykseydessä persoonallisuus kokee tyydytyksen kosmisen pysyvyyden ja johdonmukaisuuden todellistumisesta.		102:2.5 (1120.2) Even the discoveries of science are not truly real in the consciousness of human experience until they are unraveled and correlated, until their relevant facts actually become meaning through encircuitment in the thought streams of mind. Mortal man views even his physical environment from the mind level, from the perspective of its psychological registry. It is not, therefore, strange that man should place a highly unified interpretation upon the universe and then seek to identify this energy unity of his science with the spirit unity of his religious experience. Mind is unity; mortal consciousness lives on the mind level and perceives the universal realities through the eyes of the mind endowment. The mind perspective will not yield the existential unity of the source of reality, the First Source and Center, but it can and sometime will portray to man the experiential synthesis of energy, mind, and spirit in and as the Supreme Being. But mind can never succeed in this unification of the diversity of reality unless such mind is firmly aware of material things, intellectual meanings, and spiritual values; only in the harmony of the triunity of functional reality is there unity, and only in unity is there the personality satisfaction of the realization of cosmic constancy and consistency.
102:2.6 (1120.3) Ykseys löytyy ihmisen kokemuksesta parhaiten filosofian avulla. Ja vaikka filosofisen ajattelun tuleekin valtaosaltaan aina perustua aineellisiin tosiasioihin, kuolevaisen hengellinen ymmärrys on aidon filosofisen dynamiikan sielu ja energia.		102:2.6 (1120.3) Unity is best found in human experience through philosophy. And while the body of philosophic thought must ever be founded on material facts, the soul and energy of true philosophic dynamics is mortal spiritual insight.
102:2.7 (1120.4) Evolutionaarinen ihminen ei luonnostaan pidä kovaa työntekoa herkkuna. Jotta hän elämän kokemuksessaan pysyisi kasvavan uskonnollisen kokemuksen asettamien kannustavien vaatimusten ja pakottavien yllykkeiden tasalla, merkitsee se lakkaamatonta aktiivisuutta hengellisen kasvamisen, älyllisen avartumisen, uusiin tosiasioihin yltämisen ja sosiaalisen palvelun alueilla. Ilman sangen aktiivista persoonallisuutta mitään todellista uskontoa ei ole olemassa. Siksi veltommat ihmiset usein koettavatkin välttyä aidon uskonnon edellyttämältä ankaralta toiminnalta eräänlaatuisen näppärän itsepetoksen avulla eli vetäytymällä stereotyyppisten uskonnollisten oppien ja dogmien tarjoamaan valheelliseen suojaan. Aito uskonto on kuitenkin elävää. Uskonnollisten käsitysten älyllinen jähmettäminen on samaa kuin hengellinen kuolema. Ideoitta ei uskonto ole käsitettävissä, mutta heti kun uskonto madalletaan pelkäksi ideaksi, se ei enää ole uskontoa, vaan siitä on tullut vain eräs ihmisperäisen filosofian alalaji.		102:2.7 (1120.4) Evolutionary man does not naturally relish hard work. To keep pace in his life experience with the impelling demands and the compelling urges of a growing religious experience means incessant activity in spiritual growth, intellectual expansion, factual enlargement, and social service. There is no real religion apart from a highly active personality. Therefore do the more indolent of men often seek to escape the rigors of truly religious activities by a species of ingenious self-deception through resorting to a retreat to the false shelter of stereotyped religious doctrines and dogmas. But true religion is alive. Intellectual crystallization of religious concepts is the equivalent of spiritual death. You cannot conceive of religion without ideas, but when religion once becomes reduced only to an idea, it is no longer religion; it has become merely a species of human philosophy.
102:2.8 (1121.1) Lisäksi on olemassa toisentyyppisiä epävakaisia ja kurittomia sieluja, jotka käyttävät tunneperäisiä uskontoideoita mieluusti pakoväylänä päästäkseen ihmiselon asettamista hermostuttavista vaatimuksista. Kun jotkut horjuvat ja pelokkaat kuolevaiset koettavat vältellä evolutionaariseen elämään kuuluvaa alituista painetta, näyttää uskonto – sellaisena, jollaiseksi he sen käsittävät – tarjoavan lähimmän turvapaikan ja parhaan pakotien. Uskonnon tehtävä on kuitenkin valmistaa ihmistä kohtaamaan urheasti, jopa sankarillisesti, elämän hankaluudet. Uskonto on evolutionaarisen ihmisen ylivertaisin avu, se ainoa asia, joka antaa hänelle kyvyn jatkaa vaellustaan ja ”kestää niin kuin hän näkisi Hänet, joka on näkymätön.” Mystiikka sen sijaan on usein jonkinlaista elämästä syrjäänvetäytymistä. Siihen turvautuvat ne ihmiset, joille uskonnollisen elämäntavan noudattamisen edellyttämät, enemmän voimia kysyvät toiminnot ihmisyhteiskunnan ja kanssakäymisen avoimilla areenoilla eivät maistu. Oikean uskonnon pitää toimia. Käyttäytyminen johtuu uskonnosta, silloin kun ihmisellä tosiasiallisesti on uskonto, tai paremminkin, kun uskonnon todella annetaan pitää ihmistä vallassaan. Uskonto ei tule koskaan tyytymään pelkkään ajattelemiseen eikä toimettomaan tunnelmointiin.		102:2.8 (1121.1) Again, there are other types of unstable and poorly disciplined souls who would use the sentimental ideas of religion as an avenue of escape from the irritating demands of living. When certain vacillating and timid mortals attempt to escape from the incessant pressure of evolutionary life, religion, as they conceive it, seems to present the nearest refuge, the best avenue of escape. But it is the mission of religion to prepare man for bravely, even heroically, facing the vicissitudes of life. Religion is evolutionary man’s supreme endowment, the one thing which enables him to carry on and “endure as seeing Him who is invisible.” Mysticism, however, is often something of a retreat from life which is embraced by those humans who do not relish the more robust activities of living a religious life in the open arenas of human society and commerce. True religion must act. Conduct will be the result of religion when man actually has it, or rather when religion is permitted truly to possess the man. Never will religion be content with mere thinking or unacting feeling.
102:2.9 (1121.2) Emme ole sokeita sille tosiasialle, että uskonto toimii usein epäviisaasti, jopa epäuskonnollisesti, mutta se toimii. Uskonnollisen vakaumuksen harhautumat ovat johtaneet verisiin vainoihin, mutta aina ja iäti uskonto tekee jotakin; se on dynaamista!		102:2.9 (1121.2) We are not blind to the fact that religion often acts unwisely, even irreligiously, but it acts. Aberrations of religious conviction have led to bloody persecutions, but always and ever religion does something; it is dynamic!
3. Tieto, viisaus ja ymmärrys ^top		3. Knowledge, Wisdom, and Insight ^top
102:3.1 (1121.3) Älyllinen vajavaisuus tai puutteellinen kasvatus vaikeuttaa väistämättä korkeampien uskonnollisten tavoitteiden saavuttamista, koska tällainen köyhä hengellisen olemuksen elinpiiri riistää uskonnolta sen tärkeimmän filosofisen yhteyskanavan tieteellisen tiedon maailmaan. Uskonnon älylliset tekijät ovat tärkeitä, mutta toisaalta niiden liikakehitys on joskus myös varsin vammauttavaa ja sekoittavaa. Uskonnon täytyy alituiseen ponnistella erään paradoksaalisen väistämättömyyden kohteena: on välttämätöntä, että se käyttää ajattelua tehokkaasti hyödykseen, kun toisaalta on välttämätöntä, että se samanaikaisesti suhtautuu varauksin kaiken ajattelun hengelliseen käyttökelpoisuuteen.		102:3.1 (1121.3) Intellectual deficiency or educational poverty unavoidably handicaps higher religious attainment because such an impoverished environment of the spiritual nature robs religion of its chief channel of philosophic contact with the world of scientific knowledge. The intellectual factors of religion are important, but their overdevelopment is likewise sometimes very handicapping and embarrassing. Religion must continually labor under a paradoxical necessity: the necessity of making effective use of thought while at the same time discounting the spiritual serviceableness of all thinking.
102:3.2 (1121.4) Uskonnollinen spekulointi on väistämätöntä, mutta aina vahingollista, sillä tällainen spekulointi poikkeuksetta vääristää pohdittavan asian. Spekulointi muuntaa uskonnon helposti joksikin aineelliseksi tai humanistiseksi, ja samalla kun se siis on suoranaisena esteenä loogisen ajattelun selkeydelle, samalla se epäsuorasti saa uskonnon näyttämään ajallisen maailman funktiolta, sen samaisen maailman, jonka vastakohtana sen tulisi ikuisesti olla. Paradoksit tulevat sen vuoksi aina olemaan uskonnolle tunnusomaisia, paradoksit, jotka johtuvat kokemuksellisen yhteyden puuttumisesta universumin aineellisen ja hengellisen tason väliltä – sellaisen yhdistävän tekijän puuttumisesta kuin morontiamota, joka on filosofian tuolle puolen menevää herkkyyttä totuuden erottamista ja ykseyden tajuamista kohtaan.		102:3.2 (1121.4) Religious speculation is inevitable but always detrimental; speculation invariably falsifies its object. Speculation tends to translate religion into something material or humanistic, and thus, while directly interfering with the clarity of logical thought, it indirectly causes religion to appear as a function of the temporal world, the very world with which it should everlastingly stand in contrast. Therefore will religion always be characterized by paradoxes, the paradoxes resulting from the absence of the experiential connection between the material and the spiritual levels of the universe—morontia mota, the superphilosophic sensitivity for truth discernment and unity perception.
102:3.3 (1121.5) Materiaaliset tuntemukset, ihmisen emootiot, johtavat suoraan aineellisiin toimenpiteisiin, itsekkäisiin tekoihin. Uskonnolliset oivallukset, hengelliset motivaatiot, johtavat suoraa tietä uskonnollisiin toimenpiteisiin, epäitsekkäisiin tekoihin, jotka edustavat sosiaalista palvelua ja pyyteetöntä hyvänsuopaisuutta.		102:3.3 (1121.5) Material feelings, human emotions, lead directly to material actions, selfish acts. Religious insights, spiritual motivations, lead directly to religious actions, unselfish acts of social service and altruistic benevolence.
102:3.4 (1121.6) Uskonnollinen kaipaus on jumalallista todellisuutta tavoittelevaa isoamista. Uskonnollinen kokemus on sen tietoisuuden todentuma, että on löytänyt Jumalan. Ja kun ihmisolento todellakin löytää Jumalan, tuo olento kokee sielussaan sellaista löytämisen riemusta pulppuavaa sanomatonta levottomuutta, että hänen on pakko yrittää saada rakastava palveluyhteys vähemmän valaistuneisiin kanssaihmisiinsä, ei toki sitä julkituodakseen, että hän on löytänyt Jumalan, vaan paremminkin antaakseen oman sielunsa äyräiden yli tulvivan ikuisen hyvyyden virvoittaa ja jalontaa kanssaihmisiään. Todellinen uskonto johtaa yhä laajempaan sosiaaliseen palvelemiseen.		102:3.4 (1121.6) Religious desire is the hunger quest for divine reality. Religious experience is the realization of the consciousness of having found God. And when a human being does find God, there is experienced within the soul of that being such an indescribable restlessness of triumph in discovery that he is impelled to seek loving service-contact with his less illuminated fellows, not to disclose that he has found God, but rather to allow the overflow of the welling-up of eternal goodness within his own soul to refresh and ennoble his fellows. Real religion leads to increased social service.
102:3.5 (1122.1) Tiede, tieto, johtaa tosiasiatietoisuuteen; uskonto, kokemus, johtaa arvotietoisuuteen; filosofia, viisaus, johtaa koordinoituun tietoisuuteen; ilmoitus, revelaatio, (morontiamotan korvike) johtaa tietoisuuteen todellisesta reaalisuudesta; kun tosiasia-, arvo- ja todellisen reaalisuuden tietoisuuden koordinoitumisesta taas muodostuu tietoisuus persoonallisuuden reaalisuudesta, suurimmasta mahdollisesta olemisen määrästä, sekä usko tämän samaisen persoonallisuuden elossasäilymisen mahdollisuuteen.		102:3.5 (1122.1) Science, knowledge, leads to fact consciousness; religion, experience, leads to value consciousness; philosophy, wisdom, leads to co-ordinate consciousness; revelation (the substitute for morontia mota) leads to the consciousness of true reality; while the co-ordination of the consciousness of fact, value, and true reality constitutes awareness of personality reality, maximum of being, together with the belief in the possibility of the survival of that very personality.
102:3.6 (1122.2) Tietämys johtaa siihen, että ihmisille osoitetaan heidän paikkansa, eli se johtaa sosiaalisten kerrosten ja kastien alkuunpanoon. Uskonto johtaa ihmisten palvelemiseen, ja sillä tavoin se luo etiikkaa ja altruismia. Viisaus johtaa sekä ideoiden että omien kanssaihmistensä korkeampaan ja parempaan yhteenkuuluvuuteen. Ilmoitus vapahtaa ihmiset ja saattaa heidät ikuisen tutkimusmatkan alkuun.		102:3.6 (1122.2) Knowledge leads to placing men, to originating social strata and castes. Religion leads to serving men, thus creating ethics and altruism. Wisdom leads to the higher and better fellowship of both ideas and one’s fellows. Revelation liberates men and starts them out on the eternal adventure.
102:3.7 (1122.3) Tiede lajittelee ihmisiä; uskonto rakastaa ihmisiä, niin kuin sinua itseäsikin; viisaus tekee oikeutta keskenään erilaisille ihmisille; mutta ilmoitus nostaa ihmisen korkeuksiin ja paljastaa, että hän kykenee kumppanuuteen Jumalan kanssa.		102:3.7 (1122.3) Science sorts men; religion loves men, even as yourself; wisdom does justice to differing men; but revelation glorifies man and discloses his capacity for partnership with God.
102:3.8 (1122.4) Tiede ponnistelee turhaan luodakseen kulttuuriin perustuvan veljeyden; uskonto saa aikaan henkeen perustuvan veljeyden. Filosofian tavoitteena on viisauteen perustuva veljeys; ilmoitus tuo näkyville ikuisen veljeyden: Paratiisin Lopullisuuden Saavuttajakunnan.		102:3.8 (1122.4) Science vainly strives to create the brotherhood of culture; religion brings into being the brotherhood of the spirit. Philosophy strives for the brotherhood of wisdom; revelation portrays the eternal brotherhood, the Paradise Corps of the Finality.
102:3.9 (1122.5) Tieto johtaa ylpeyteen siitä tosiasiasta, että olen persoonallisuus; viisaus on yhtä kuin tietoisuus persoonallisuuden merkityksestä; uskonto on yhtä kuin kokemus persoonallisuuden arvon tiedostamisesta; ilmoitus on yhtä kuin vakuutus persoonallisuuden eloonjäämisestä.		102:3.9 (1122.5) Knowledge yields pride in the fact of personality; wisdom is the consciousness of the meaning of personality; religion is the experience of cognizance of the value of personality; revelation is the assurance of personality survival.
102:3.10 (1122.6) Tieteen pyrkimyksenä on rajattoman kosmoksen lohkoittaisten osien identifioiminen, analysointi ja luokittelu. Uskonto ottaa tarkasteltavakseen kokonaisidean, koko kosmoksen. Filosofia koettaa samastaa tieteen käsittelemät aineelliset lohkot hengellisen ymmärryksen mukaiseen käsitykseen kokonaisuudesta. Siinä, missä filosofia tässä yrityksessä epäonnistuu, siinä ilmoitus onnistuu vakuuttaessaan kosmisen kehän olevan universaalinen, ikuinen, absoluuttinen ja infiniittinen. Tämä Infiniittisen MINÄ OLEN -olevaisen(*) kosmos on sen vuoksi loputon, rajaton ja kaiken sisäänsä sulkeva – ajaton, tilaton ja kvalifioimaton. Ja me todistamme, että Infiniittinen MINÄ OLEN on myös Nebadonin Mikaelin Isä ja ihmisen pelastuksen Jumala.		102:3.10 (1122.6) Science seeks to identify, analyze, and classify the segmented parts of the limitless cosmos. Religion grasps the idea-of-the-whole, the entire cosmos. Philosophy attempts the identification of the material segments of science with the spiritual-insight concept of the whole. Wherein philosophy fails in this attempt, revelation succeeds, affirming that the cosmic circle is universal, eternal, absolute, and infinite. This cosmos of the Infinite I AM is therefore endless, limitless, and all-inclusive—timeless, spaceless, and unqualified. And we bear testimony that the Infinite I AM is also the Father of Michael of Nebadon and the God of human salvation.
102:3.11 (1122.7) Tiede vihjaa Jumaluuteen tosiasiana, filosofia esittää idean Absoluutista, uskonto luo kuvan Jumalasta rakastavana hengellisenä persoonallisuutena. Ilmoitus vahvistaa Jumaluuden tosiasian, Absoluutin idean ja Jumalan hengellisen persoonallisuuden ykseyden ja esittää lisäksi tämän käsitteen meidän Isänämme – olemassaolon universaalisena tosiasiana, mielen ikuisena ideana ja elämän infiniittisenä henkenä.		102:3.11 (1122.7) Science indicates Deity as a fact; philosophy presents the idea of an Absolute; religion envisions God as a loving spiritual personality. Revelation affirms the unity of the fact of Deity, the idea of the Absolute, and the spiritual personality of God and, further, presents this concept as our Father—the universal fact of existence, the eternal idea of mind, and the infinite spirit of life.
102:3.12 (1122.8) Tiedon tavoittelu on tiedettä, viisauden etsintä on filosofiaa, Jumalan rakastaminen on uskontoa, totuuden isoaminen on revelaatio. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja vasta liittää todellisuudentunnun ihmisen hengelliseen ymmärrykseen kosmoksesta.		102:3.12 (1122.8) The pursuit of knowledge constitutes science; the search for wisdom is philosophy; the love for God is religion; the hunger for truth is a revelation. But it is the indwelling Thought Adjuster that attaches the feeling of reality to man’s spiritual insight into the cosmos.
102:3.13 (1122.9) Tieteessä idea edeltää sen todentumisen julkituloa, uskonnossa todentumisen kokemus edeltää idean ilmenemää. On valtava ero toisaalta evolutionaarisen uskomistahdon ja toisaalta valistuneen järkeilyn tuloksen, uskonnollisen ymmärryksen ja ilmoituksen – tahdon, joka uskoo – välillä.		102:3.13 (1122.9) In science, the idea precedes the expression of its realization; in religion, the experience of realization precedes the expression of the idea. There is a vast difference between the evolutionary will-to-believe and the product of enlightened reason, religious insight, and revelation—the will that believes.
102:3.14 (1122.10) Evoluution piirissä uskonto johtaa usein siihen, että ihminen luo omat käsityksensä Jumalasta; ilmoitus tuo esille sen ilmiön, että Jumala kehittää ihmistä itseään, kun sen sijaan Kristus Mikaelin maan päällä viettämässä elämässä me näemme sen ilmiön, että Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle. Evoluutio tekee Jumalasta helposti ihmisen kaltaisen, ilmoitus taas pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan kaltaisen.		102:3.14 (1122.10) In evolution, religion often leads to man’s creating his concepts of God; revelation exhibits the phenomenon of God’s evolving man himself, while in the earth life of Christ Michael we behold the phenomenon of God’s revealing himself to man. Evolution tends to make God manlike; revelation tends to make man Godlike.
102:3.15 (1122.11) Tiede on tyytyväinen, vasta kun se on löytänyt ensimmäiset syyt; uskonto, vasta kun se on löytänyt korkeimman persoonallisuuden, ja filosofia tyytyy ykseyteen. Ilmoitus vahvistaa, että nämä kolme ovat yksi ja että kaikki ovat hyviä. Ikuinen reaalinen on universumin hyvyys, ei suinkaan ajalliset harhakuvat avaruuden pahuudesta. Kaikkien persoonallisuuksien hengellisen kokemuksen mukaan on aina totta, että todellinen on sitä, mikä on hyvää, ja hyvä on sitä, mikä on todellista.		102:3.15 (1122.11) Science is only satisfied with first causes, religion with supreme personality, and philosophy with unity. Revelation affirms that these three are one, and that all are good. The eternal real is the good of the universe and not the time illusions of space evil. In the spiritual experience of all personalities, always is it true that the real is the good and the good is the real.
4. Kokemuksen tosiasia ^top		4. The Fact of Experience ^top
102:4.1 (1123.1) Koska mielessänne on läsnä Ajatuksensuuntaaja, Jumalan mielen tunteminen ei ole teille sen suurempi mysteeri kuin on olla varma siitä, että tietää tuntevansa minkä tahansa muun mielen – ihmismielen tai ihmisen yläpuolelle kuuluvan mielen. Uskonnolle ja sosiaaliselle tietoisuudelle on yhteistä niiden perustuminen tietoisuuteen siitä, että on muitakin mieliä. Menetelmä, jonka avulla voit hyväksyä toisen henkilön idean omaksesi, on sama, jonka avulla voit ”antaa mielen, joka oli Kristuksessa, olla myös sinussa.”		102:4.1 (1123.1) Because of the presence in your minds of the Thought Adjuster, it is no more of a mystery for you to know the mind of God than for you to be sure of the consciousness of knowing any other mind, human or superhuman. Religion and social consciousness have this in common: They are predicated on the consciousness of other-mindness. The technique whereby you can accept another’s idea as yours is the same whereby you may “let the mind which was in Christ be also in you.”
102:4.2 (1123.2) Mitä on ihmisen kokemus? Se on yksinkertaisesti kaikenlaista vuorovaikutusta aktiivisen ja vastauksia etsivän minuuden ja minkä tahansa muun aktiivisen ja ulkopuolisen olevaisen välillä. Kokemuksen massa määräytyy käsityksen syvyydestä ynnä minuuden ulkopuolella olevan todellisuuden tuntemisen kokonaismäärästä. Kokemuksen liike on yhtä kuin odotettavissa olevan kuvittelun voimallisuus ynnä se, miten teräviä ovat aistinvaraiset havainnot sen olevaisen ulkonaisista ominaisuuksista, johonka ollaan kosketuksissa. Kokemuksen tosiasia löytyy minätajuisuudesta sekä siitä, että esiintyy muita olemassa olevia, muita mieliä ja muita henkiä.		102:4.2 (1123.2) What is human experience? It is simply any interplay between an active and questioning self and any other active and external reality. The mass of experience is determined by depth of concept plus totality of recognition of the reality of the external. The motion of experience equals the force of expectant imagination plus the keenness of the sensory discovery of the external qualities of contacted reality. The fact of experience is found in self-consciousness plus other-existences—other-thingness, other-mindness, and other-spiritness.
102:4.3 (1123.3) Ihminen tiedostaa varsin varhaisessa vaiheessa, ettei hän ole maailmassa eikä universumissa yksin. Kehittyy luonnollinen ja spontaani taju siitä, että minuuden ympäristössä on muitakin mieliä. Usko muuntaa tämän luonnollisen kokemuksen uskonnoksi, toisin sanoen Jumala tiedostetaan muu-mieleyden realiteetiksi – sen lähteeksi, olemukseksi ja määränpääksi. Mutta tällainen tieto Jumalasta on alati ja aina henkilökohtaisen kokemuksen realiteetti. Ellei Jumala olisi persoonallisuus, hänestä ei voisi tulla ihmispersoonallisuuden todellisen uskonnollisen kokemuksen elävää osaa.		102:4.3 (1123.3) Man very early becomes conscious that he is not alone in the world or the universe. There develops a natural spontaneous self-consciousness of other-mindness in the environment of selfhood. Faith translates this natural experience into religion, the recognition of God as the reality—source, nature, and destiny—of other-mindness. But such a knowledge of God is ever and always a reality of personal experience. If God were not a personality, he could not become a living part of the real religious experience of a human personality.
102:4.4 (1123.4) Ihmisen uskonnollisessa kokemuksessa mukana oleva erheen elementti on suoraan verrannollinen siihen materialismin määrään, joka saastuttaa hengellistä käsitystä Universaalisesta Isästä. Ihmisen universumissa esihenkenä suorittama eteneminen muodostuu siitä kokemuksesta, että hän vapautuu näistä Jumalan olemusta sekä puhtaan ja todellisen hengen reaalisuutta koskevista virheellisistä käsityksistä. Jumaluus on enemmän kuin henkeä, mutta hengellinen lähestymistie on taivaaseen nousevalle ihmiselle ainoa mahdollinen.		102:4.4 (1123.4) The element of error present in human religious experience is directly proportional to the content of materialism which contaminates the spiritual concept of the Universal Father. Man’s prespirit progression in the universe consists in the experience of divesting himself of these erroneous ideas of the nature of God and of the reality of pure and true spirit. Deity is more than spirit, but the spiritual approach is the only one possible to ascending man.
102:4.5 (1123.5) Rukoileminen on kiistämättä uskonnollisen kokemuksen osa, mutta nykyajan uskonnot ovat korostaneet sitä väärin niin, että sitä tärkeämpi palvonnallinen yhteydenpito on lyöty pahasti laimin. Palvonta syventää ja laajentaa mielen reflektiivisiä kykyjä. Rukoilu saattaa rikastuttaa elämää, mutta palvonta valaisee määränpään.		102:4.5 (1123.5) Prayer is indeed a part of religious experience, but it has been wrongly emphasized by modern religions, much to the neglect of the more essential communion of worship. The reflective powers of the mind are deepened and broadened by worship. Prayer may enrich the life, but worship illuminates destiny.
102:4.6 (1123.6) Ilmoitususkonto on ihmisen olemassaolon yhdentävä elementti. Ilmoitus yhdentää historian, koordinoi geologian, astronomian, fysiikan, kemian, biologian, sosiologian ja psykologian. Hengellinen kokemus on ihmisen kosmoksen todellinen sielu.		102:4.6 (1123.6) Revealed religion is the unifying element of human existence. Revelation unifies history, co-ordinates geology, astronomy, physics, chemistry, biology, sociology, and psychology. Spiritual experience is the real soul of man’s cosmos.
5. Tavoitteellisen potentiaalin ylivalta ^top		5. The Supremacy of Purposive Potential ^top
102:5.1 (1123.7) Vaikkei sen todistaminen, että uskominen on tosiasia, olekaan samaa kuin uskotun asian todeksi osoittaminen, yksinkertaisen eliömuodon edistyminen evoluution kautta persoonallisuuden asemaan osoittaa kuitenkin tosiasiaksi sen, että persoonallisuuden potentiaali on alun alkaen olemassa. Ja ajallisissa universumeissa potentiaali on aktuaaliseen verrattuna aina tätä korkeammalla. Kehittyvässä kosmoksessa potentiaalinen on sitä, mikä tulee olemaan, ja tuleva merkitsee Jumaluuden tavoitteellisten käskytysten paljastumista.		102:5.1 (1123.7) Although the establishment of the fact of belief is not equivalent to establishing the fact of that which is believed, nevertheless, the evolutionary progression of simple life to the status of personality does demonstrate the fact of the existence of the potential of personality to start with. And in the time universes, potential is always supreme over the actual. In the evolving cosmos the potential is what is to be, and what is to be is the unfolding of the purposive mandates of Deity.
102:5.2 (1124.1) Tämä sama tavoitteita asettava ylivalta näkyy mielessä tapahtuvan ideainmuodostuksen kehityksessä, kun alkukantainen eläimellinen pelko muuntuu alati syveneväksi kunnioitukseksi Jumalaa kohtaan ja yhä laajemmaksi maailmankaikkeuden kunnioittamiseksi. Alkukantaisella ihmisellä oli enemmän uskonnollista pelkoa kuin uskoa, ja henkipotentiaalien ylivalta mieliaktuaaleihin nähden osoittautuu todeksi, kun tämä pelkurin pelko muuttuu eläväksi uskoksi hengellisiin realiteetteihin.		102:5.2 (1124.1) This same purposive supremacy is shown in the evolution of mind ideation when primitive animal fear is transmuted into the constantly deepening reverence for God and into increasing awe of the universe. Primitive man had more religious fear than faith, and the supremacy of spirit potentials over mind actuals is demonstrated when this craven fear is translated into living faith in spiritual realities.
102:5.3 (1124.2) Voitte psykologisoida kehitysuskontoa, mutta ette hengellistä alkuperää olevaa henkilökohtaisen kokemuksen uskontoa. Ihmisperäinen moraalisuus saattaa tuntea arvoja, mutta vain uskonto voi säilyttää, ylevöittää ja hengellistää tällaiset arvot. Mutta uskonto on sanotunlaisista vaikutuksista huolimatta jotakin enemmän kuin emootionaalistettua moraalisuutta. Uskonto on moraalisuudelle samaa kuin rakkaus on velvollisuudelle, samaa kuin Jumalan pojan asema on orjuudelle, samaa kuin olemus on substanssille. Moraalisuus tuo esille kaikkivaltiaan Valvojan, palveltavan Jumaluuden; uskonto tuo julki kaikkia rakastavan Isän, palvottavan ja rakastettavan Jumalan. Ja kerran vielä sanottuna tämä johtuu siitä, että uskonnon hengellinen potentiaalisuus on kehitysperäisen moraalisuuden velvollisuus-aktuaalisuuteen nähden hallitsevassa asemassa.		102:5.3 (1124.2) You can psychologize evolutionary religion but not the personal-experience religion of spiritual origin. Human morality may recognize values, but only religion can conserve, exalt, and spiritualize such values. But notwithstanding such actions, religion is something more than emotionalized morality. Religion is to morality as love is to duty, as sonship is to servitude, as essence is to substance. Morality discloses an almighty Controller, a Deity to be served; religion discloses an all-loving Father, a God to be worshiped and loved. And again this is because the spiritual potentiality of religion is dominant over the duty actuality of the morality of evolution.
6. Uskonnollisen uskon varmuus ^top		6. The Certainty of Religious Faith ^top
102:6.1 (1124.3) Filosofian avulla tapahtuva uskonnollisen pelon eliminointi ja tieteen vakaa edistyminen lisäävät väärien jumalten kuolleisuutta suuresti. Ja vaikka tämä ihmistekoisten jumaluuksien rivien harveneminen saattaa hetkellisesti sumentaa hengellisen näköalan, se lopulta kuitenkin hävittää tietämättömyyden ja taikauskon, jotka varsin pitkään kätkivät elävän, ikuisen rakkauden Jumalan näkyviltä. Luodun ja Luojan välinen suhde on elävä kokemus, dynaaminen uskonnollinen usko, joka ei ole täsmällisesti määriteltävissä. Jos osa elämästä otetaan erilleen ja nimitetään uskonnoksi, se on samaa kuin elämän pirstominen ja uskonnon vääristäminen. Ja juuri tästä syystä palvonnan Jumala vaatiikin täyttä uskollisuutta tai sitten ei mitään.		102:6.1 (1124.3) The philosophic elimination of religious fear and the steady progress of science add greatly to the mortality of false gods; and even though these casualties of man-made deities may momentarily befog the spiritual vision, they eventually destroy that ignorance and superstition which so long obscured the living God of eternal love. The relation between the creature and the Creator is a living experience, a dynamic religious faith, which is not subject to precise definition. To isolate part of life and call it religion is to disintegrate life and to distort religion. And this is just why the God of worship claims all allegiance or none.
102:6.2 (1124.4) Alkukantaisten ihmisten jumalat eivät saattaneet olla kuin heidän itsensä varjoja; elävä Jumala on se jumalallinen valo, jonka katkot ovat koko avaruuden luomistulosvarjoja.		102:6.2 (1124.4) The gods of primitive men may have been no more than shadows of themselves; the living God is the divine light whose interruptions constitute the creation shadows of all space.
102:6.3 (1124.5) Filosofisia tuloksia saavuttanut uskonnonharjoittaja luottaa henkilökohtaisen pelastuksen persoonalliseen Jumalaan, joka on jotakin enemmän kuin realiteetti, arvo, saavutustaso, ylevä prosessi, transmutaatio, ajallisen avaruuden perimmäisyys, ihanteellistus, energiapersonoituma, gravitaatioentiteetti, ihmisperäinen projektio, minuuden ihanteellistuma, luonnon ylevöitymä, taipumus hyvyyteen, evoluution eteenpäin kannustava yllyke tai ylevistä ylevin hypoteesi. Uskonnonharjoittaja uskoo rakkauden Jumalaan. Rakkaus on uskonnon olemus ja nykyistä korkeamman sivilisaation alkulähde.		102:6.3 (1124.5) The religionist of philosophic attainment has faith in a personal God of personal salvation, something more than a reality, a value, a level of achievement, an exalted process, a transmutation, the ultimate of time-space, an idealization, the personalization of energy, the entity of gravity, a human projection, the idealization of self, nature’s upthrust, the inclination to goodness, the forward impulse of evolution, or a sublime hypothesis. The religionist has faith in a God of love. Love is the essence of religion and the wellspring of superior civilization.
102:6.4 (1124.6) Usko muuntaa filosofiaan kuuluvan ja todennäköiseksi oletetun Jumalan omakohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen kuuluvaksi, varmuudella tiedetyksi pelastavaksi Jumalaksi. Skeptisyys saattaa asettaa teologian teoriat kyseenalaisiksi, mutta luottamus omakohtaisen kokemuksen luotettavuuteen vahvistaa sen vakaumuksen totuudellisuuden, joka on kasvanut uskoksi.		102:6.4 (1124.6) Faith transforms the philosophic God of probability into the saving God of certainty in the personal religious experience. Skepticism may challenge the theories of theology, but confidence in the dependability of personal experience affirms the truth of that belief which has grown into faith.
102:6.5 (1124.7) Viisaan päättelyn kautta saatetaan päätyä Jumalaa koskeviin vakaumuksiin, mutta yksilöstä tulee Jumalaa tunteva vain uskon välityksellä, omakohtaisen kokemuksen kautta. Paljossa sellaisessa, mikä koskee elämää, on otettava huomioon todennäköisyys, mutta oltaessa yhteydessä kosmiseen todellisuuteen on mahdollista tuntea varmuutta, kun tällaisia merkityksiä ja arvoja lähestytään elävän uskon tietä. Jumalaa tunteva sielu rohkenee sanoa ”minä tiedän”, silloinkin kun sellainen epäuskoinen asettaa tämän Jumalasta tietämisen kyseenalaiseksi, joka kiistää tällaisen varmuuden siksi, ettei älyperäinen logiikka sitä täysin tue. Jokaiselle tällaiselle epäilijälle uskova vastaa vain: ”Miten sinä muka tiedät, etten minä tiedä?”		102:6.5 (1124.7) Convictions about God may be arrived at through wise reasoning, but the individual becomes God-knowing only by faith, through personal experience. In much that pertains to life, probability must be reckoned with, but when contacting with cosmic reality, certainty may be experienced when such meanings and values are approached by living faith. The God-knowing soul dares to say, “I know,” even when this knowledge of God is questioned by the unbeliever who denies such certitude because it is not wholly supported by intellectual logic. To every such doubter the believer only replies, “How do you know that I do not know?”
102:6.6 (1125.1) Vaikka järki voikin aina asettaa uskon kyseenalaiseksi, usko voi aina täydentää sekä järkeä että logiikkaa. Järki luo sen todennäköisyyden, jonka usko voi muuntaa moraaliseksi varmuudeksi, jopa hengelliseksi kokemukseksi. Jumala on ensimmäinen totuus ja viimeinen tosiasia, siksi kaikki totuus saa alkunsa hänestä, samalla kun kaikki tosiasiat ovat olemassa hänen ansiostaan. Jumala on absoluuttinen totuus. Totuutena Jumala on tiedettävissä, mutta jotta Jumalaa voisi ymmärtää, selittää, on tutkittava universumien universumin tosiasiaa. Jumalan totuuden kokemisen ja Jumalan tosiasiasta vallitsevan tietämättömyyden välillä ammottavan kuilun voi luoda umpeen vain elävä usko. Järki yksinään ei kykene saamaan aikaan harmoniaa infiniittisen totuuden ja universaalisen tosiasian välille.		102:6.6 (1125.1) Though reason can always question faith, faith can always supplement both reason and logic. Reason creates the probability which faith can transform into a moral certainty, even a spiritual experience. God is the first truth and the last fact; therefore does all truth take origin in him, while all facts exist relative to him. God is absolute truth. As truth one may know God, but to understand—to explain—God, one must explore the fact of the universe of universes. The vast gulf between the experience of the truth of God and ignorance as to the fact of God can be bridged only by living faith. Reason alone cannot achieve harmony between infinite truth and universal fact.
102:6.7 (1125.2) Vakaumus ei ehkä kykene vastustamaan epäilystä eikä pitämään puoliaan pelkoa vastaan, mutta usko saa aina voiton epäilystä, sillä usko on sekä positiivista että elävää. Positiivinen on aina paremmassa asemassa kuin negatiivinen, totuus paremmassa asemassa kuin erhe, kokemus paremmassa asemassa kuin teoria, hengelliset realiteetit paremmassa asemassa kuin ajallisuuden ja avaruuden irralliset tosiasiat. Vakuuttava todiste tästä hengellisestä varmuudesta koostuu niistä sosiaalisista hengen hedelmistä, joita tällaiset uskovat, uskovaiset, tämän aidon hengellisen kokemuksen seurauksena tuottavat. Jeesus sanoi: ”Jos rakastatte lähimmäisiänne niin kuin minä olen teitä rakastanut, silloin kaikki ihmiset tietävät, että olette minun opetuslapsiani.”		102:6.7 (1125.2) Belief may not be able to resist doubt and withstand fear, but faith is always triumphant over doubting, for faith is both positive and living. The positive always has the advantage over the negative, truth over error, experience over theory, spiritual realities over the isolated facts of time and space. The convincing evidence of this spiritual certainty consists in the social fruits of the spirit which such believers, faithers, yield as a result of this genuine spiritual experience. Said Jesus: “If you love your fellows as I have loved you, then shall all men know that you are my disciples.”
102:6.8 (1125.3) Tieteelle Jumala on yksi mahdollisuus, psykologialle hän on toivottavuus, filosofialle eräs todennäköisyys, uskonnolle varmuus, muuan uskonnolliseen kokemukseen kuuluva aktualiteetti. Järki vaatii, että sellaisen filosofian, joka ei kykene löytämään todennäköisyyden Jumalaa, tulisi suhtautua sangen kunnioittavasti siihen uskonnolliseen uskoon, joka kykenee löytämään ja joka löytää varmuuden Jumalan. Tieteen ei liioin tulisi suhtautua väheksyvästi uskonnolliseen kokemukseen sillä perusteella, että tämä on herkkäuskoisuutta, ei ainakaan niin kauan, kun se pitää kiinni olettamuksestaan, jonka mukaan ihmisen älylliset ja filosofiset kyvyt ilmaantuivat aina vain vähäisempää älyllisyyttä edustavista eliöistä, mitä pitemmälle menneisyyteen niiden kohdalla mennään, kunnes lopulta näiden kykyjen alkuperäksi paljastuu sellainen alkeellinen elollisuus, josta kaikki ajattelu ja tunteminen täysin puuttui.		102:6.8 (1125.3) To science God is a possibility, to psychology a desirability, to philosophy a probability, to religion a certainty, an actuality of religious experience. Reason demands that a philosophy which cannot find the God of probability should be very respectful of that religious faith which can and does find the God of certitude. Neither should science discount religious experience on grounds of credulity, not so long as it persists in the assumption that man’s intellectual and philosophic endowments emerged from increasingly lesser intelligences the further back they go, finally taking origin in primitive life which was utterly devoid of all thinking and feeling.
102:6.9 (1125.4) Evoluution tosiasioita ei pidä asettaa sitä totuutta vastaan, että Jumalaa tuntevan kuolevaisen uskonnollista elämäntapaa edustavan hengellisen kokemuksen varmuus on todellista. Älykkäiden ihmisten tulisi lakata järkeilemästä niin kuin lapset järkeilevät ja sen sijaan pyrkiä käyttämään aikuisuuteen kuuluvaa johdonmukaista logiikkaa, joka faktaa edustavan havainnon rinnalla sietää totuuden käsitteen. Tieteellinen materialismi on vararikossa pitäessään jokaisen eteen tulevan universumi-ilmiön kohdalla itsepintaisesti kiinni siitä, että se aina vain uudistaa nykyiset vastaväitteensä ja selittää sen, mikä on eittämättä korkeampaa, johtuvan siitä, mikä on eittämättä alempaa. Johdonmukaisuuskin jo vaatii tavoitteellisen Luojan toimien tunnustamista.		102:6.9 (1125.4) The facts of evolution must not be arrayed against the truth of the reality of the certainty of the spiritual experience of the religious living of the God-knowing mortal. Intelligent men should cease to reason like children and should attempt to use the consistent logic of adulthood, logic which tolerates the concept of truth alongside the observation of fact. Scientific materialism has gone bankrupt when it persists, in the face of each recurring universe phenomenon, in refunding its current objections by referring what is admittedly higher back into that which is admittedly lower. Consistency demands the recognition of the activities of a purposive Creator.
102:6.10 (1125.5) Orgaaninen evoluutio on fakta; tavoitteellinen eli edistyvä evoluutio on totuus, joka tekee evoluution yhä korkeammalle nouseviin saavutuksiin kuuluvista, muutoin keskenään ristiriitaisista ilmiöistä johdonmukaisia. Mitä korkeammalle tiedemies edistyy valitsemallaan tieteenalalla, sitä laajemmin hän hylkää materialistista faktaa edustavat teoriat ja omaksuu kosmisen totuuden Korkeimman Mielen valta-asemasta. Materialismi halventaa ihmiselämää. Jeesuksen evankeliumi korottaa valtavasti ja ylevöittää verrattomasti jokaista kuolevaista. Kuolevaisten olemassaolo tulee hahmottaa koostuvaksi jännittävästä ja lumoavasta kokemuksesta, jossa toteutuu ihmisen ylöskurottautumisen ja jumalallisen ja pelastavan alaskurottautumisen kohtaamisen todellisuus.		102:6.10 (1125.5) Organic evolution is a fact; purposive or progressive evolution is a truth which makes consistent the otherwise contradictory phenomena of the ever-ascending achievements of evolution. The higher any scientist progresses in his chosen science, the more will he abandon the theories of materialistic fact in favor of the cosmic truth of the dominance of the Supreme Mind. Materialism cheapens human life; the gospel of Jesus tremendously enhances and supernally exalts every mortal. Mortal existence must be visualized as consisting in the intriguing and fascinating experience of the realization of the reality of the meeting of the human upreach and the divine and saving downreach.
7. Jumalallisen epäilyksettömyys ^top		7. The Certitude of the Divine ^top
102:7.1 (1126.1) Itsestään olemassa olevana Universaalinen Isä on myös itsensä selittävä; hän aktuaalisesti elää jokaisessa järjellisessä kuolevaisessa. Mutta et voi olla varma Jumalasta, ellet tunne häntä. Se, että kokee itsensä pojaksi, on ainoa kokemus, joka tekee isyydestä epäilyksettömän. Maailmankaikkeus muuttuu kaikkialla. Muuttuva universumi on riippuvuussuhteessa oleva universumi. Sellainen luomus ei voi olla sen paremmin lopullinen kuin absoluuttinenkaan. Finiittinen universumi on täysin riippuvainen Perimmäisestä ja Absoluutista. Universumi ja Jumala eivät ole yksi ja sama, vaan toinen on syy ja toinen on seuraus. Syy on absoluuttinen, infiniittinen, ikuinen ja muuttumaton. Seuraus on ajallis-avaruudellinen ja transsendenttinen, mutta alati muuttuva, aina kasvava.		102:7.1 (1126.1) The Universal Father, being self-existent, is also self-explanatory; he actually lives in every rational mortal. But you cannot be sure about God unless you know him; sonship is the only experience which makes fatherhood certain. The universe is everywhere undergoing change. A changing universe is a dependent universe; such a creation cannot be either final or absolute. A finite universe is wholly dependent on the Ultimate and the Absolute. The universe and God are not identical; one is cause, the other effect. The cause is absolute, infinite, eternal, and changeless; the effect, time-space and transcendental but ever changing, always growing.
102:7.2 (1126.2) Jumala on maailmankaikkeudessa yksi ja ainoa itse aiheutettu tosiasia. Hän on koko olevaisista ja olennoista koostuvan luomistuloksen järjestyksen, suunnitelman ja tarkoituksen salaisuus. Muuttuvaa universumia säätelevät ja vakauttavat kaikkialla ehdottoman muuttumattomat lait, muuttumattoman Jumalan tavat. Jumalan tosiasia, jumalallinen laki, on muuttumaton; Jumalan totuus, hänen suhteensa maailmankaikkeuteen, on suhteellinen revelaatio, joka on aina mukautettavissa lakkaamatta kehittyvään universumiin.		102:7.2 (1126.2) God is the one and only self-caused fact in the universe. He is the secret of the order, plan, and purpose of the whole creation of things and beings. The everywhere-changing universe is regulated and stabilized by absolutely unchanging laws, the habits of an unchanging God. The fact of God, the divine law, is changeless; the truth of God, his relation to the universe, is a relative revelation which is ever adaptable to the constantly evolving universe.
102:7.3 (1126.3) Ne, jotka tahtoisivat keksiä uskonnon, josta puuttuu Jumala, ovat kuin ne, jotka tahtoisivat kerätä hedelmiä ilman, että heillä on hedelmäpuita, saada lapsia ilman vanhempia. Seurauksia ei voi saada ilman syitä; vain MINÄ OLEN on vailla alkusyytä. Uskonnollisen kokemuksen tosiasia sisältää jo itsessään ajatuksen Jumalasta, ja tällaisen omakohtaisen kokemuksen Jumalan täytyy olla persoonallinen Jumaluus. Et voi rukoilla kemiallista kaavaa, kääntyä nöyrästi matemaattisen yhtälön puoleen, palvoa hypoteesia, uskoutua postulaatille, vaihtaa ajatuksia prosessin kanssa, palvella abstraktiota etkä pitää yllä rakastavaa kumppanuutta lain kanssa.		102:7.3 (1126.3) Those who would invent a religion without God are like those who would gather fruit without trees, have children without parents. You cannot have effects without causes; only the I AM is causeless. The fact of religious experience implies God, and such a God of personal experience must be a personal Deity. You cannot pray to a chemical formula, supplicate a mathematical equation, worship a hypothesis, confide in a postulate, commune with a process, serve an abstraction, or hold loving fellowship with a law.
102:7.4 (1126.4) On totta, että monia ulkonaisesti uskonnollisia ominaisuuksia voi versoa ei-uskonnollisista juurista. Ihminen voi – älyllisellä tasolla – kieltää Jumalan ja olla silti moraalisessa mielessä hyvä, lojaali, kuuliainen, rehellinen, jopa ihanteellinen. Ihminen saattaa ympätä monia puhtaasti humanistisia oksia hengelliseen perusolemukseensa ja siten näennäisesti osoittaa oikeiksi väitteensä, joita hän on esittänyt jumalattoman uskonnon puolesta, mutta tällaisesta kokemuksesta puuttuvat eloonjäämisarvot: Jumalan tunteminen ja nousu kohti Jumalaa. Tällainen kuolevaisen kokemus tuottaa vain sosiaalisia hedelmiä, ei hengellisiä. Ympätty oksa määrää hedelmien laadun, olkoonkin että elävä ravintoliuos nousee juurista, jotka ovat alkuperäinen jumalallinen anti: mieli ja henki.		102:7.4 (1126.4) True, many apparently religious traits can grow out of nonreligious roots. Man can, intellectually, deny God and yet be morally good, loyal, filial, honest, and even idealistic. Man may graft many purely humanistic branches onto his basic spiritual nature and thus apparently prove his contentions in behalf of a godless religion, but such an experience is devoid of survival values, God-knowingness and God-ascension. In such a mortal experience only social fruits are forthcoming, not spiritual. The graft determines the nature of the fruit, notwithstanding that the living sustenance is drawn from the roots of original divine endowment of both mind and spirit.
102:7.5 (1126.5) Uskonnon älyllinen tunnusmerkki on varmuus, filosofinen ominaispiirre on johdonmukaisuus, sosiaaliset hedelmät ovat rakkaus ja palveleminen.		102:7.5 (1126.5) The intellectual earmark of religion is certainty; the philosophical characteristic is consistency; the social fruits are love and service.
102:7.6 (1126.6) Jumalaa tunteva yksilö ei ole sellainen, joka on sokea niitä vaikeuksia kohtaan tai välinpitämätön niiden esteiden suhteen, jotka ovat Jumalan löytämisen tiellä taikauskon, perinteen ja nykyajan materialististen mieltymysten muodostamassa sokkelossa. Hän on kohdannut kaikki nämä esteet ja voittanut ne, elävän uskon avulla noussut niiden yläpuolelle ja niistä huolimatta saavuttanut hengellisen kokemuksen ylängöt. Mutta on totta, että monet, jotka ovat sisimmässään varmoja Jumalasta, pelkäävät puolustaa tällaisia varmuudentunteita niiden ihmisten paljouden ja nokkeluuden takia, jotka kokoavat vastaväitteitä Jumalaan uskomista vastaan ja suurentelevat siihen liittyviä vaikeuksia. Mitään kovin syvää älyllisyyttä ei vaadita puutteiden esiinkaivamiseen, kysymysten tekemiseen tai vastaväitteiden esittämiseen. Mutta näihin kysymyksiin vastaaminen ja näiden vaikeuksien ratkaiseminen edellyttää kyllä erinomaista älykkyyttä. Uskon luoma varmuus on suurenmoisin keino selviytyä kaikista tällaisista pinnallisista kiistoista.		102:7.6 (1126.6) The God-knowing individual is not one who is blind to the difficulties or unmindful of the obstacles which stand in the way of finding God in the maze of superstition, tradition, and materialistic tendencies of modern times. He has encountered all these deterrents and triumphed over them, surmounted them by living faith, and attained the highlands of spiritual experience in spite of them. But it is true that many who are inwardly sure about God fear to assert such feelings of certainty because of the multiplicity and cleverness of those who assemble objections and magnify difficulties about believing in God. It requires no great depth of intellect to pick flaws, ask questions, or raise objections. But it does require brilliance of mind to answer these questions and solve these difficulties; faith certainty is the greatest technique for dealing with all such superficial contentions.
102:7.7 (1127.1) Jos tiede, filosofia tai sosiologia tohtii todellisen uskonnon profeettojen kanssa kiistellessään käydä dogmaattiseksi, silloin tulisi Jumalaa tuntevien ihmisten vastata tällaiseen epäoikeutettuun dogmaattisuuteen sillä kaukonäköisemmällä dogmatismilla, joka edustaa omakohtaisen hengellisen kokemuksen luomaa varmuutta: ”Tiedän, mitä olen kokenut, sillä minä olen hänen poikansa, joka on MINÄ OLEN.” Mikäli dogmin on määrä kiistää uskovaisen omakohtainen kokemus, silloin tämä uskosta syntynyt koettavissa olevan Isän poika voi vastata äskeisellä, kiistämättömissä olevalla dogmilla eli toteamuksella aktuaalisesta Universaalisen Isän pojan asemastaan.		102:7.7 (1127.1) If science, philosophy, or sociology dares to become dogmatic in contending with the prophets of true religion, then should God-knowing men reply to such unwarranted dogmatism with that more farseeing dogmatism of the certainty of personal spiritual experience, “I know what I have experienced because I am a son of I AM.” If the personal experience of a faither is to be challenged by dogma, then this faith-born son of the experiencible Father may reply with that unchallengeable dogma, the statement of his actual sonship with the Universal Father.
102:7.8 (1127.2) Vain kvalifioimaton realiteetti, absoluutti, voisi ottaa vapauden olla johdonmukaisesti dogmaattinen. Niiden, jotka ovat olevinaan dogmaattisia, on johdonmukaisia ollakseen ennemmin tai myöhemmin ajauduttava energian Absoluutin, totuuden Universaalin ja rakkauden Infiniitin käsivarsille.		102:7.8 (1127.2) Only an unqualified reality, an absolute, could dare consistently to be dogmatic. Those who assume to be dogmatic must, if consistent, sooner or later be driven into the arms of the Absolute of energy, the Universal of truth, and the Infinite of love.
102:7.9 (1127.3) Jos ei-uskonnolliset tavat lähestyä kosmista todellisuutta julkeavat asettaa uskon varmuuden kyseenalaiseksi sillä perusteella, ettei sellaista tilaa ole todeksi osoitettu, hengen kokija voi silloin samalla tavoin turvautua tieteen tosiasioiden ja filosofian uskomusten dogmaattiseen kiistämiseen sillä perusteella, että ne ovat yhtälailla todistamattomia, ne ovat yhtälailla vain tiedemiehen tai filosofin tietoisuuden kokemuksia.		102:7.9 (1127.3) If the nonreligious approaches to cosmic reality presume to challenge the certainty of faith on the grounds of its unproved status, then the spirit experiencer can likewise resort to the dogmatic challenge of the facts of science and the beliefs of philosophy on the grounds that they are likewise unproved; they are likewise experiences in the consciousness of the scientist or the philosopher.
102:7.10 (1127.4) Kaikkiin universumikokemuksiin verrattuna meillä on oikeus olla kaikkein varmimpia Jumalasta, onhan hän kaikista läsnäolevista väistämättömin, kaikista tosiasioista todellisin, kaikista totuuksista elävin, kaikista ystävistä rakastavin ja kaikista arvoista jumalallisin.		102:7.10 (1127.4) Of God, the most inescapable of all presences, the most real of all facts, the most living of all truths, the most loving of all friends, and the most divine of all values, we have the right to be the most certain of all universe experiences.
8. Uskonnon todisteet ^top		8. The Evidences of Religion ^top
102:8.1 (1127.5) Arvokkaimpana todisteena uskonnon todellisuudesta ja tehokkuudesta on inhimillisen kokemuksen tosiasia; nimittäin se, että ihminen, joka luonnostaan on pelokas ja epäluuloinen, ihminen, joka syntymälahjanaan on saanut vahvan itsesäilytysvaiston ja kaipauksen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, on halukas uskomaan nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan koskevat syvimmät intressinsä kokonaan sen voiman ja persoonan huomaan ja ohjaukseen, jota hänen uskonsa nimittää Jumalaksi. Tämä on koko uskonnon keskeisin totuus. Kun sitten kysytään, mitä tämä voima tai persoona edellyttää ihmiseltä vastapalvelukseksi tästä huolenpidosta ja lopullisesta pelastuksesta, niin ei ole kahtakaan uskontoa, jotka antaisivat siihen saman vastauksen; itse asiassa ne ovat tässä suhteessa kaikki enemmän tai vähemmän eri mieltä.		102:8.1 (1127.5) The highest evidence of the reality and efficacy of religion consists in the fact of human experience; namely, that man, naturally fearful and suspicious, innately endowed with a strong instinct of self-preservation and craving survival after death, is willing fully to trust the deepest interests of his present and future to the keeping and direction of that power and person designated by his faith as God. That is the one central truth of all religion. As to what that power or person requires of man in return for this watchcare and final salvation, no two religions agree; in fact, they all more or less disagree.
102:8.2 (1127.6) Kun on puhe minkä hyvänsä uskonnon asemasta kehityksen asteikolla, sitä voi arvostella parhaiten sen tekemien moraalisten arvioiden ja sen esittämien eettisten normien mukaan. Mitä korkeammantyyppisestä uskonnosta on kysymys, sitä enemmän se rohkaisee alituiseen kohenevaa sosiaalista moraalisuutta ja eettistä kulttuuria, ja nämä puolestaan rohkaisevat sitä. Emme voi arvioida uskontoa sen seurassa kulkevan sivilisaation tilan mukaan, vaan meidän on viisainta arvioida sivilisaation todellista luonnetta siihen liittyvän uskonnon puhtauden ja ylevyyden mukaan. Monet tämän maailman huomattavimmat uskonnonopettajat ovat olleet käytännöllisesti katsoen oppimattomia. Maailmallinen viisaus ei ole välttämätöntä ikuisiin realiteetteihin uskovan pelastavan uskon harjoittamiselle.		102:8.2 (1127.6) Regarding the status of any religion in the evolutionary scale, it may best be judged by its moral judgments and its ethical standards. The higher the type of any religion, the more it encourages and is encouraged by a constantly improving social morality and ethical culture. We cannot judge religion by the status of its accompanying civilization; we had better estimate the real nature of a civilization by the purity and nobility of its religion. Many of the world’s most notable religious teachers have been virtually unlettered. The wisdom of the world is not necessary to an exercise of saving faith in eternal realities.
102:8.3 (1127.7) Eri aikakausien uskontojen välinen erilaisuus riippuu kokonaan siitä, miten eri tavalla ihminen ymmärtää todellisuuden, ja siitä, miten ihmiset eroavat moraalisten arvojen, eettisten suhteiden ja henkirealiteettien tunnistamisessa.		102:8.3 (1127.7) The difference in the religions of various ages is wholly dependent on the difference in man’s comprehension of reality and on his differing recognition of moral values, ethical relationships, and spirit realities.
102:8.4 (1127.8) Etiikka on ulkoinen sosiaalinen tai rodullinen kuvastin. Se heijastaa mitään vääristelemättä sitä muutoin huomaamatta jäävää edistymistä, joka koostuu ihmisen sisäisistä hengellisistä ja uskonnollisista kehityskuluista. Ihminen on ollut aina sitä mieltä Jumalasta, että Jumala on parasta, mitä ihminen on tiennyt; hän on pitänyt Jumalaa syvimpinä käsityksinään ja korkeimpina ihanteinaan. Historiallinenkin uskonto on aina luonut jumalakäsityksensä korkeimmiksi tunnustamistaan arvoista. Jokainen älykäs luotu antaa Jumalan nimen parhaalle ja ylevimmälle, mitä hän tietää.		102:8.4 (1127.8) Ethics is the external social or racial mirror which faithfully reflects the otherwise unobservable progress of internal spiritual and religious developments. Man has always thought of God in the terms of the best he knew, his deepest ideas and highest ideals. Even historic religion has always created its God conceptions out of its highest recognized values. Every intelligent creature gives the name of God to the best and highest thing he knows.
102:8.5 (1128.1) Kun uskonto madalletaan järkeilyn ja älyllisen toiminnan julkituonnissa käytetyiksi termeiksi, se on aina rohkaistunut arvostelemaan sivilisaatiota ja evolutionaarista etenemistä sen mukaan, miltä nämä näyttävät uskonnon omien, eettistä kulttuuria ja moraalista edistystä mittaavien normien mukaan arvioituina.		102:8.5 (1128.1) Religion, when reduced to terms of reason and intellectual expression, has always dared to criticize civilization and evolutionary progress as judged by its own standards of ethical culture and moral progress.
102:8.6 (1128.2) Vaikka omakohtainen uskonto edeltääkin ihmisen moraalin kehittymistä, on samalla valitettavasti todettava, että institutionaalinen uskonto on poikkeuksetta laahannut ihmisrotujen hitaasti muuttuvien tapasääntöjen perässä. Järjestäytynyt uskonto on osoittautunut vanhoillisen vitkastelevaksi. Profeetat ovat tavallisesti johtaneet kansaa uskonnollisessa kehityksessä, teologit ovat tavallisesti sitä pidätelleet. Uskonto, joka on sisäinen eli henkilökohtainen kokemus, ei voi koskaan kehittyä kovin kauas rotujen älyllisen kehityksen edelle.		102:8.6 (1128.2) While personal religion precedes the evolution of human morals, it is regretfully recorded that institutional religion has invariably lagged behind the slowly changing mores of the human races. Organized religion has proved to be conservatively tardy. The prophets have usually led the people in religious development; the theologians have usually held them back. Religion, being a matter of inner or personal experience, can never develop very far in advance of the intellectual evolution of the races.
102:8.7 (1128.3) Mutta uskontoa ei koskaan kohoteta niin kutsuttuun yliluonnolliseen vetoamalla. Ihmeiden tavoittelu merkitsee paluuta primitiivisiin magiauskontoihin. Oikealla uskonnolla ei ole mitään tekemistä niin kutsuttujen ihmeiden kanssa, eikä ilmoitususkonto koskaan viittaa ihmeisiin arvovaltansa todisteena. Iäti ja aina uskonto on lujasti kiinni omakohtaisessa kokemuksessa. Ja teidän ylevin uskontonne – Jeesuksen elämä – oli juuri tällainen henkilökohtainen kokemus: ihminen, kuolevainen ihminen, joka etsi Jumalaa ja täyteen määrään saakka löysi hänet, yhden ainoan lihallisessa hahmossa eletyn elämän aikana, samalla kun tämän saman inhimillisen kokemuksen kuluessa ilmaantui Jumala, joka etsi ihmistä ja löysi hänet infiniittistä ylivaltiutta olevan täydellisen sielun täydeksi tyydytykseksi. Ja kysymys on uskonnosta, vieläpä korkeimmasta uskonnosta, mikä on tähän mennessä Nebadonin universumissa julki tuotu – Jeesus Nasaretilaisen maisesta elämästä.		102:8.7 (1128.3) But religion is never enhanced by an appeal to the so-called miraculous. The quest for miracles is a harking back to the primitive religions of magic. True religion has nothing to do with alleged miracles, and never does revealed religion point to miracles as proof of authority. Religion is ever and always rooted and grounded in personal experience. And your highest religion, the life of Jesus, was just such a personal experience: man, mortal man, seeking God and finding him to the fullness during one short life in the flesh, while in the same human experience there appeared God seeking man and finding him to the full satisfaction of the perfect soul of infinite supremacy. And that is religion, even the highest yet revealed in the universe of Nebadon—the earth life of Jesus of Nazareth.
102:8.8 (1128.4) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]		102:8.8 (1128.4) [Presented by a Melchizedek of Nebadon.]