Luku 118		Paper 118
Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruus		Supreme and Ultimate—Time and Space
118:0.1 (1294.1) JUMALUUDEN eri olemuksista on sanottavissa, että		118:0.1 (1294.1) CONCERNING the several natures of Deity, it may be said:
118:0.2 (1294.2) 1. Isä on itsestään olemassa oleva minuus.		118:0.2 (1294.2) 1. The Father is self-existent self.
118:0.3 (1294.3) 2. Poika on rinnan olemassa oleva minuus.		118:0.3 (1294.3) 2. The Son is coexistent self.
118:0.4 (1294.4) 3. Henki on myötäolemassa oleva minuus.		118:0.4 (1294.4) 3. The Spirit is conjoint-existent self.
118:0.5 (1294.5) 4. Korkein on evolutionaaris-kokemuksellinen minuus.		118:0.5 (1294.5) 4. The Supreme is evolutionary-experiential self.
118:0.6 (1294.6) 5. Seitsenkertainen on minuuttaan jakava jumalallisuus.		118:0.6 (1294.6) 5. The Sevenfold is self-distributive divinity.
118:0.7 (1294.7) 6. Perimmäinen on transsendentaalis-kokemuksellinen minuus.		118:0.7 (1294.7) 6. The Ultimate is transcendental-experiential self.
118:0.8 (1294.8) 7. Absoluuttinen on eksistentiaalis-kokemuksellinen minuus.		118:0.8 (1294.8) 7. The Absolute is existential-experiential self.
118:0.9 (1294.9) Kun Seitsenkertainen Jumala on välttämätön kehityksen kautta tapahtuvalle Korkeimman saavuttamiselle, Korkein on samalla tavoin välttämätön lopulta tapahtuvalle Perimmäisen esiintulolle. Ja Korkeimman ja Perimmäisen kaksinainen läsnäolo on absoluuttisen alapuolella olevan ja johdannaisen Jumaluuden perusyhteenliittymä, sillä päämäärän saavuttamisen suhteen he ovat toisistaan riippuvaisina toisiaan täydentäviä. Yhdessä he ovat se kokemuksellinen silta, joka yhdistää kaiken kokonaisuniversumissa tapahtuvan luovan kasvun alkamiset ja täyttymykset.		118:0.9 (1294.9) While God the Sevenfold is indispensable to the evolutionary attainment of the Supreme, the Supreme is also indispensable to the eventual emergence of the Ultimate. And the dual presence of the Supreme and the Ultimate constitutes the basic association of subabsolute and derived Deity, for they are interdependently complemental in the attainment of destiny. Together they constitute the experiential bridge linking the beginnings and the completions of all creative growth in the master universe.
118:0.10 (1294.10) Luova kasvu on loputonta, mutta alati tyydytystä tuottavaa, se on ulottuvuudeltaan loputonta, mutta sitä täplittävät vähän väliä sellaiset persoonallisuudelle tyydytystä tuottavat hetket, jotka merkitsevät taas uuden välitavoitteen saavuttamista ja jotka toimivat varsin tehokkaina alkutahteina kerättäessä voimia uusia löytöretkiä varten. Nämä vievät kosmiseen kasvuun, universumin tutkimiseen ja Jumaluuden saavuttamiseen.		118:0.10 (1294.10) Creative growth is unending but ever satisfying, endless in extent but always punctuated by those personality-satisfying moments of transient goal attainment which serve so effectively as the mobilization preludes to new adventures in cosmic growth, universe exploration, and Deity attainment.
118:0.11 (1294.11) Vaikka matematiikan maailmaa vaivaavatkin laadulliset rajoitukset, siitä huolimatta se toki tarjoaa finiittiselle mielelle käsitteellisen perustan infiniittisyyden pohdiskelemiselle. Lukuja ei koske mikään määrällinen rajoitus, ei edes siinä, minkä finiittinen mieli kykenee käsittämään. Kuvittelitpa mielessäsi miten suuren luvun hyvänsä, voit silti aina kuvitella lisääväsi siihen vielä yhden. Ja voit myös käsittää, että tätä tietä ei päästä äärettömyyteen, sillä lisäätpä tätä lukua miten monta kertaa hyvänsä, siihen on silti aina lisättävissä vielä yksi.		118:0.11 (1294.11) While the domain of mathematics is beset with qualitative limitations, it does provide the finite mind with a conceptual basis of contemplating infinity. There is no quantitative limitation to numbers, even in the comprehension of the finite mind. No matter how large the number conceived, you can always envisage one more being added. And also, you can comprehend that that is short of infinity, for no matter how many times you repeat this addition to number, still always one more can be added.
118:0.12 (1294.12) Äärettömät lukusarjat voidaan toisaalta myös laskea yhteen missä hyvänsä annetussa kohdassa, ja tämä loppusumma (oikeammin se on välisumma) tuottaa jollekulle tiettynä aikana elävälle ja tietyn statuksen omaavalle henkilölle täyden määrän iloa päämäärän saavuttamisesta. Mutta ennen pitkää tämä sama henkilö alkaa isota ja kaivata uusia ja suurempia tavoitteita, ja näitä kasvuun johtavia löytöretkiä avautuu koko ajallisuuden pituudelta ja koko ikuisuuden sykleissä aina vain uusia.		118:0.12 (1294.12) At the same time, the infinite series can be totaled at any given point, and this total (more properly, a subtotal) provides the fullness of the sweetness of goal attainment for a given person at a given time and status. But sooner or later, this same person begins to hunger and yearn for new and greater goals, and such adventures in growth will be forever forthcoming in the fullness of time and the cycles of eternity.
118:0.13 (1294.13) Jokainen toinen toistaan seuraava universumiaikakausi on kosmisen kasvun seuraavan jakson eteishuone, ja jokainen universumijakso tarjoaa kaikille edeltäville vaiheille välittömän päämäärän. Havona on itsessään ja itsestään täydellinen, mutta täydellisyyden rajoittama luomus. Havonalainen täydellisyys, joka laajenee evolutionaarisiin superuniversumeihin, hankkii itselleen kosmisen määränpään lisäksi myös vapautuksen kehitystä edeltävän olemassaolon rajoituksista.		118:0.13 (1294.13) Each successive universe age is the antechamber of the following era of cosmic growth, and each universe epoch provides immediate destiny for all preceding stages. Havona, in and of itself, is a perfect, but perfection-limited, creation; Havona perfection, expanding out into the evolutionary superuniverses, finds not only cosmic destiny but also liberation from the limitations of pre-evolutionary existence.
1. Ajallisuus ja ikuisuus ^top		1. Time and Eternity ^top
118:1.1 (1295.1) Ihmisen suunnistautumista ajatellen on hyödyllistä hankkia kaikki mahdollinen ymmärrys siitä, mikä on Jumaluuden suhde kosmokseen. Koska absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista, Jumalat suhteutuvat ajallisuuteen ikuisuuden kokemuksena. Evolutionaarisissa universumeissa ikuisuus on ajallista iätijatkuvuutta – iäti jatkuva nykyhetki.		118:1.1 (1295.1) It is helpful to man’s cosmic orientation to attain all possible comprehension of Deity’s relation to the cosmos. While absolute Deity is eternal in nature, the Gods are related to time as an experience in eternity. In the evolutionary universes eternity is temporal everlastingness—the everlasting now.
118:1.2 (1295.2) Kuolevaisen luodun persoonallisuus voi iäistyä sisimmässä asuvaan henkeen sillä keinoin samastumalla, että hän päättää täyttää Isän tahdon. Tällainen tahdon pyhittäminen on yhtä kuin tavoitteena olevan ikuisuusrealiteetin todellistaminen. Tämä tarkoittaa, että se, mitä luotu tavoittelee, on vakiintunut suhteessa toinen toistaan seuraavien hetkien sarjaan, eli toisin sanottuna, että toinen toistaan seuraavien hetkien sarja ei tule näkemään mitään muutosta siinä, mitä luotu tavoittelee. Asiaa ei muuta se, onko hetkiä miljoona vai miljardi. Lukumäärällä ei enää ole merkitystä sen suhteen, mitä luotu tavoittelee. Näin luodun tekemä valinta yhdessä Luojan tekemän valinnan kanssa päätyvät niiksi ikuisiksi realiteeteiksi, jotka merkitsevät koskaan päättymätöntä Jumalan hengen ja ihmisolemuksen liittoa Jumalan lasten ja heidän Paratiisin-Isänsä ikuisessa palvelemisessa.		118:1.2 (1295.2) The personality of the mortal creature may eternalize by self-identification with the indwelling spirit through the technique of choosing to do the will of the Father. Such a consecration of will is tantamount to the realization of eternity-reality of purpose. This means that the purpose of the creature has become fixed with regard to the succession of moments; stated otherwise, that the succession of moments will witness no change in creature purpose. A million or a billion moments makes no difference. Number has ceased to have meaning with regard to the creature’s purpose. Thus does creature choice plus God’s choice eventuate in the eternal realities of the never-ending union of the spirit of God and the nature of man in the everlasting service of the children of God and of their Paradise Father.
118:1.3 (1295.3) Missä hyvänsä yksilöidyssä älyllisessä olennossa vallitsee suora verrannollisuus kypsyyden ja aikatietoisuudesta kertovan mittayksikön välillä. Aikayksikkönä voi olla päivä, vuosi tai jokin pitempi jakso, mutta se on väistämättä se mittapuu, jonka mukaan tiedostava minuus arvioi elämän olosuhteet ja jonka mukaan tiedostava äly mittaa ja arvioi ajallisen olemassaolon tosiasiat.		118:1.3 (1295.3) There is a direct relationship between maturity and the unit of time consciousness in any given intellect. The time unit may be a day, a year, or a longer period, but inevitably it is the criterion by which the conscious self evaluates the circumstances of life, and by which the conceiving intellect measures and evaluates the facts of temporal existence.
118:1.4 (1295.4) Kokemus, viisaus ja arvostelukyky ovat kuolevaisen kokemuksessa tapahtuvan ajan mittayksikön pitenemisen seuralaiset. Kun ihmismieli käy läpi menneisyyttä, se on tekemässä arviota menneestä kokemuksesta siinä tarkoituksessa, että sellainen olisi hyödyksi jossakin nykyisessä tilanteessa. Kun mieli kurottautuu tulevaisuuteen, se koettaa arvioida mahdollisen toiminnan vastaisen merkittävyyden. Ja kun ihmistahto on tällä tavoin ottanut laskuissaan huomioon sekä kokemuksen että viisauden, se suorittaa arvionsa ja tekee päätöksensä nykyisyydessä, ja toimintasuunnitelmasta, joka menneisyydestä ja tulevaisuudesta näin syntyi, tulee olemassa oleva.		118:1.4 (1295.4) Experience, wisdom, and judgment are the concomitants of the lengthening of the time unit in mortal experience. As the human mind reckons backward into the past, it is evaluating past experience for the purpose of bringing it to bear on a present situation. As mind reaches out into the future, it is attempting to evaluate the future significance of possible action. And having thus reckoned with both experience and wisdom, the human will exercises judgment-decision in the present, and the plan of action thus born of the past and the future becomes existent.
118:1.5 (1295.5) Kun kehittyvä minuus on saavuttanut kypsyytensä, mennyt ja tuleva saatetaan yhteen valaisemaan sitä, mikä on nykyisyyden todellinen merkitys. Sitä mukaa kun minuus kypsyy, se kurottautuu yhä kauemmas menneisyyteen löytääkseen sieltä kokemusta, kun taas sen viisautta osoittavat ennakkoarvioinnit koettavat tunkeutua yhä syvemmälle tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ja sitä mukaa kun käsityksiään muodostava minuus ulottaa tämän kurottautumisen yhä kauemmas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, arviointien tekeminen käy yhä vähemmän riippuvaiseksi hetkellisestä nykyisyydestä. Tällä keinoin päätöksenteko ja toimenpiteisiin ryhtyminen alkaa irrottautua liikkuvan nykyhetken kahleista, samalla kun se alkaa omata piirteitä, joilla on mennyt–tulevaa merkittävyyttä.		118:1.5 (1295.5) In the maturity of the developing self, the past and future are brought together to illuminate the true meaning of the present. As the self matures, it reaches further and further back into the past for experience, while its wisdom forecasts seek to penetrate deeper and deeper into the unknown future. And as the conceiving self extends this reach ever further into both past and future, so does judgment become less and less dependent on the momentary present. In this way does decision-action begin to escape from the fetters of the moving present, while it begins to take on the aspects of past-future significance.
118:1.6 (1295.6) Sietävyyttä harjoittavat sellaiset kuolevaiset, joiden aikayksiköt ovat lyhyitä; aito kypsyys nousee todellisesta ymmärryksestä syntyneen malttavaisuuden avulla sietävyyden yläpuolelle.		118:1.6 (1295.6) Patience is exercised by those mortals whose time units are short; true maturity transcends patience by a forbearance born of real understanding.
118:1.7 (1295.7) Kypsyminen on sitä, että elää nykyisyydessä entistäkin väkevämmin, samalla kun vapautuu nykyisyyden rajoituksista. Menneeseen kokemukseen perustuvat kypsyyttä osoittavat suunnitelmat saavat alkunsa nykyisyydessä senlaatuisina, että ne ovat omiaan lisäämään tulevaisuuteen kuuluvia arvoja.		118:1.7 (1295.7) To become mature is to live more intensely in the present, at the same time escaping from the limitations of the present. The plans of maturity, founded on past experience, are coming into being in the present in such manner as to enhance the values of the future.
118:1.8 (1295.8) Kypsymättömyyttä osoittava aikayksikkö keskittää merkitysarvon nykyhetkeen tavalla, joka erottaa nykyisyyden oikeasta yhteydestään ei-nykyiseen eli mennyt–tulevaan. Kypsyyttä osoittava aikayksikkö on mitoitettu tuomaan mennyt–nykyinen–tulevan rinnakkainen yhteys sillä tavoin julki, että minuus alkaa päästä ymmärrykseen tapahtumien kokonaisuudesta, alkaa tarkastella ajallisuuden maisemaa avartuneiden näköpiirien panoraamankaltaisesta perspektiivistä, alkaa ehkä jo pitää mahdollisena sitäkin, että on olemassa aluton ja loputon ikuinen jatkuvuus, jonka osasia kutsutaan ajaksi.		118:1.8 (1295.8) The time unit of immaturity concentrates meaning-value into the present moment in such a way as to divorce the present of its true relationship to the not-present—the past-future. The time unit of maturity is proportioned so to reveal the co-ordinate relationship of past-present-future that the self begins to gain insight into the wholeness of events, begins to view the landscape of time from the panoramic perspective of broadened horizons, begins perhaps to suspect the nonbeginning, nonending eternal continuum, the fragments of which are called time.
118:1.9 (1296.1) Infiniittisyyden ja absoluuttisuuden tasoilla nykyisyyden hetki sisältää kaiken menneestä samoin kuin kaiken tulevasta. MINÄ OLEN merkitsee myös MINÄ OLIN ja MINÄ TULEN OLEMAAN. Ja tämä edustaa parasta ikuisuuden ja ikuisen käsitystämme.		118:1.9 (1296.1) On the levels of the infinite and the absolute the moment of the present contains all of the past as well as all of the future. I AM signifies also I WAS and I WILL BE. And this represents our best concept of eternity and the eternal.
118:1.10 (1296.2) Absoluuttisella ja ikuisella tasolla potentiaalinen todellisuus on aivan yhtä merkityksellinen kuin aktuaalinenkin todellisuus. Vain finiittisellä tasolla ja ajallisuuteen sidoksissa olevien luotujen kannalta näyttää siltä, että näiden välillä olisi suurikin ero. Jumalalle – absoluuttina – ikuisen päätöksen tehnyt ylösnousemuskuolevainen on jo Paratiisin finaliitti. Mutta ihmisessä olevan Ajatuksensuuntaajan ansiosta Universaalinen Isä ei ole tietoisuuden osalta tällä tavoin rajoittunut, vaan hän voi olla tietoinen myös jokaisesta ajallisesta kamppailusta, jota käydään luodun nousuun eläimenkaltaisuuden tasolta jumalankaltaisuuden tasolle liittyvien ongelmien kanssa, ja hän voi itse osallistua näihin kamppailuihin.		118:1.10 (1296.2) On the absolute and eternal level, potential reality is just as meaningful as actual reality. Only on the finite level and to time-bound creatures does there appear to be such a vast difference. To God, as absolute, an ascending mortal who has made the eternal decision is already a Paradise finaliter. But the Universal Father, through the indwelling Thought Adjuster, is not thus limited in awareness but can also know of, and participate in, every temporal struggle with the problems of the creature ascent from animallike to Godlike levels of existence.
2. Omnipresenssi ja ubikviteetti ^top		2. Omnipresence and Ubiquity ^top
118:2.1 (1296.3) Jumaluuden ubikviteettiä ei pidä sekoittaa siihen, että Jumala on loppujen lopuksi läsnä kaikkialla eli on omnipresentti. Universaalisen Isän tahdon mukaista on, että Korkein, Perimmäinen ja Absoluuttinen kompensoisivat, koordinoisivat ja yhdistäisivät hänen ajallis-avaruudellisen ubikviteettinsa ja hänen ajallisuuden ja avaruuden tuolle puolen menevän omnipresenssinsä hänen ajattoman ja avaruudettoman universaalisen ja absoluuttisen läsnäolonsa kanssa. Ja teidän olisi muistettava, että vaikka Jumaluuden ubikviteetti saattaakin perin usein olla avaruuteen liittyvää, se ei silti välttämättä ole ajallisuudesta riippuvaista.		118:2.1 (1296.3) The ubiquity of Deity must not be confused with the ultimacy of the divine omnipresence. It is volitional with the Universal Father that the Supreme, the Ultimate, and the Absolute should compensate, co-ordinate, and unify his time-space ubiquity and his time-space-transcended omnipresence with his timeless and spaceless universal and absolute presence. And you should remember that, while Deity ubiquity may be so often space associated, it is not necessarily time conditioned.
118:2.2 (1296.4) Kuolevaisina ja morontiaalisina taivasmatkalaisina te Seitsenkertaisen Jumalan osoittaman hoivan kautta vähitellen erotatte Jumalan yhä selvemmin. Havonan kautta löydätte Korkeimman Jumalan. Paratiisissa löydätte hänet persoonana, ja sen jälkeen te finaliitteina pyritte ennen pitkää tuntemaan hänet Perimmäisenä. Näyttäisi siltä, että sitten kun olette finaliitteja, teillä Perimmäisen saavutettuanne olisi noudatettavana vain yksi kurssi, ja tämä olisi Absoluutin tavoittelun aloittaminen. Ketään kuolevaista eivät tuolloin häiritse Jumaluusabsoluutin saavuttamiseen liittyvät epävarmuudet, kohtasihan hän korkeimmuuteen ja perimmäisyyteen johtaneiden ylösnousemusten päätteeksi Jumala Isän. Nämä finaliitit uskovat epäilemättä silloin että, vaikka he onnistuisivatkin Absoluuttisen Jumalan löytämisessä, he löytäisivät vain saman Jumalan, Paratiisin-Isän, joka tällä kertaa tuo itsensä julki yhä lähempänä infiniittisyyttä ja universaalisuutta olevilla tasoilla. Absoluuttisuudessa tapahtuva Jumalan tavoittaminen paljastaisi epäilemättä universumien Primäärisen Esi-isän samoin kuin persoonallisuuksien Lopullisen Isän.		118:2.2 (1296.4) As mortal and morontia ascenders you progressively discern God through the ministry of God the Sevenfold. Through Havona you discover God the Supreme. On Paradise you find him as a person, and then as finaliters you will presently attempt to know him as Ultimate. Being finaliters, there would seem to be but one course to pursue after having attained the Ultimate, and that would be to begin the quest of the Absolute. No finaliter will be disturbed by the uncertainties of the attainment of the Deity Absolute since at the end of the supreme and ultimate ascensions he encountered God the Father. Such finaliters will no doubt believe that, even if they should be successful in finding God the Absolute, they would only be discovering the same God, the Paradise Father manifesting himself on more nearly infinite and universal levels. Undoubtedly the attainment of God in absolute would reveal the Primal Ancestor of universes as well as the Final Father of personalities.
118:2.3 (1296.5) Korkein Jumala ei voi olla osoitus Jumaluuden ajallis-avaruudellisesta omnipresenssistä, mutta hän on kirjaimellisesti muuan jumalallisen ubikviteetin ilmentymä. Yhtäältä Luojan hengellisen läsnäolon ja toisaalta luomistuloksena näkyvien aineellisten ilmentymien välillä on valtava valtakunta, joka edustaa ubikviteettistä esiintulemista – evolutionaarisen Jumaluuden maailmankaikkeudessa tapahtuvaa esiinnousua.		118:2.3 (1296.5) God the Supreme may not be a demonstration of the time-space omnipresence of Deity, but he is literally a manifestation of divine ubiquity. Between the spiritual presence of the Creator and the material manifestations of creation there exists a vast domain of the ubiquitous becoming—the universe emergence of evolutionary Deity.
118:2.4 (1296.6) Jos Korkein Jumala koskaan ottaa vastatakseen ajallisuuden ja avaruuden universumien välittömästä valvonnasta, luotamme täysin siihen, että tällainen Jumaluuden johtama hallinto tulee toimimaan Perimmäisen ylivalvonnassa. Tällaisessa tapauksessa Perimmäinen Jumala alkaisi ilmetä ajallisuuden universumeille transsendentaalisena Kaikkivaltiaana (Omnipotenttina, Kaikkivoipana), joka Kaikkivaltiaan Korkeimman hallinnollisiin toimintoihin nähden harjoittaisi superajallisuuden ja avaruuden transsendenssin ylivalvontaa.		118:2.4 (1296.6) If God the Supreme ever assumes direct control of the universes of time and space, we are confident such a Deity administration will function under the overcontrol of the Ultimate. In such an event God the Ultimate would begin to become manifest to the universes of time as the transcendental Almighty (the Omnipotent) exercising the overcontrol of supertime and transcended space concerning the administrative functions of the Almighty Supreme.
118:2.5 (1297.1) Kuolevaisen mieli saattaa esittää saman kysymyksen, jonka itsekin esitämme: Jos Korkeimman Jumalan kehitykseen suuruniversumin hallinnollisen toimivallan haltijaksi liittyvät Perimmäisen Jumalan yhä lukuisammat ilmentymät, niin liittyykö Perimmäisen Jumalan vastaavaan ilmaantumiseen oletetuissa ulkoavaruuden universumeissa samanlaisia Absoluuttisen Jumalan yhä laajempia julkituloja? Mutta tästä asiasta meillä ei todellakaan ole tietoa.		118:2.5 (1297.1) The mortal mind may ask, even as we do: If the evolution of God the Supreme to administrative authority in the grand universe is attended by augmented manifestations of God the Ultimate, will a corresponding emergence of God the Ultimate in the postulated universes of outer space be attended by similar and enhanced revelations of God the Absolute? But we really do not know.
3. Ajallis-avaruudelliset yhteydet ^top		3. Time-Space Relationships ^top
118:3.1 (1297.2) Jumaluus kykeni vain ubikviteetin avulla yhdistämään ajallis-avaruudelliset ilmenemät finiittiseksi konseptioksi eli käsitekokonaisuudeksi, sillä aika on peräkkäisten hetkien sarja, kun avaruus taas on toisiinsa liittyvien pisteiden järjestelmä. Viime kädessähän te tajuatte ajan suorittamalla siitä analyysin ja tajuatte avaruuden suorittamalla siitä synteesin. Persoonallisuuteen sisältyvän integroivan ymmärryksen avulla te koordinoitte ja liitätte toisiinsa nämä kaksi keskenään erilaista konseptiota. Koko eläinkunnan keskuudessa vain ihmisellä on tämä ajan ja avaruuden tajuamisen kyky. Eläimellekin liikkeellä on merkitys, mutta liike osoittaa arvoa vain sellaiselle luodulle, jolla on persoonallisuuden status.		118:3.1 (1297.2) Only by ubiquity could Deity unify time-space manifestations to the finite conception, for time is a succession of instants while space is a system of associated points. You do, after all, perceive time by analysis and space by synthesis. You co-ordinate and associate these two dissimilar conceptions by the integrating insight of personality. Of all the animal world only man possesses this time-space perceptibility. To an animal, motion has a meaning, but motion exhibits value only to a creature of personality status.
118:3.2 (1297.3) Elottomat olevaiset ovat ajasta riippuvaisia, mutta totuus on ajatonta. Mitä enemmän totuutta tunnet, sitä enemmän totuutta olet, sitä enemmän voit menneestä ymmärtää ja tulevasta käsittää.		118:3.2 (1297.3) Things are time conditioned, but truth is timeless. The more truth you know, the more truth you are, the more of the past you can understand and of the future you can comprehend.
118:3.3 (1297.4) Totuus on järkähtämätöntä – mitkään ohimenevät vaihtelut eivät siihen ikinä vaikuta, mutta koskaan se ei ole kuollutta eikä kaavamaista, vaan aina väräjävää ja mukautuvaista – säteilevän elävää. Mutta kun totuus kytketään faktaan, silloin sekä aika että avaruus sävyttävät sen merkityksiä ja toimivat sen arvojen viitekehyksinä. Tällaiset tosiasiatietoon kytketyt totuudelliset realiteetit muuttuvat käsityksiksi, ja tämän nojalla ne siirretään suhteellisten kosmisten realiteettien valtakuntaan.		118:3.3 (1297.4) Truth is inconcussible—forever exempt from all transient vicissitudes, albeit never dead and formal, always vibrant and adaptable—radiantly alive. But when truth becomes linked with fact, then both time and space condition its meanings and correlate its values. Such realities of truth wedded to fact become concepts and are accordingly relegated to the domain of relative cosmic realities.
118:3.4 (1297.5) Luojan absoluuttisen ja ikuisen totuuden kytkeminen finiittisen ja ajallisen luodun faktuaaliseen kokemukseen olevaistaa uuden ja esiin nousevan, Korkeinta olevan arvon. Käsitys Korkeimmasta on olennaisen tärkeä, jotta jumalallinen ja muuttumaton ylempi maailma saadaan sovitetuksi yhteen finiittisen ja alati muuttuvan alemman maailman kanssa.		118:3.4 (1297.5) The linking of the absolute and eternal truth of the Creator with the factual experience of the finite and temporal creature eventuates a new and emerging value of the Supreme. The concept of the Supreme is essential to the co-ordination of the divine and unchanging overworld with the finite and ever-changing underworld.
118:3.5 (1297.6) Kaikista ei-absoluuttisista olevaisista avaruus tulee lähimmäksi absoluuttista. Avaruus on ilmeisesti absoluuttisen perimmäistä. Aineellisella tasolla avaruuden ymmärtämisessä kohtaamamme todellinen vaikeus johtuu siitä tosiasiasta, että kun aineelliset kappaleet ovat avaruudessa, samalla avaruuskin on näissä samaisissa aineellisissa kappaleissa. Vaikka avaruuteen kuuluu paljon sellaista, joka on absoluuttista, se ei silti merkitse, että avaruus olisi absoluuttinen.		118:3.5 (1297.6) Space comes the nearest of all nonabsolute things to being absolute. Space is apparently absolutely ultimate. The real difficulty we have in understanding space on the material level is due to the fact that, while material bodies exist in space, space also exists in these same material bodies. While there is much about space that is absolute, that does not mean that space is absolute.
118:3.6 (1297.7) Avaruudessa vallitsevien suhteiden käsittämisen kannalta saattaa olla hyödyksi, jos otaksutte, että avaruus suhteellisesti ottaen on sittenkin muuan kaikkien aineellisten kappaleiden ominaisuus. Siispä, kun kappale liikkuu avaruuden läpi, se vie mukanaan myös kaikki ominaisuutensa, myös sen avaruuden, joka on tällaisessa liikkuvassa kappaleessa ja osa sitä.		118:3.6 (1297.7) It may help to an understanding of space relationships if you would conjecture that, relatively speaking, space is after all a property of all material bodies. Hence, when a body moves through space, it also takes all its properties with it, even the space which is in and of such a moving body.
118:3.7 (1297.8) Aineellisella tasolla kaikki todellisuutta olevat hahmot pitävät hallussaan jotakin tilaa avaruudessa, mutta henkeä olevat hahmot ovat olemassa vain suhteessa avaruuteen; ne eivät pidä hallussaan mitään tilaa avaruudessa eivätkä syrjäytä avaruutta, eivätkä ne myöskään sisällä avaruutta. Mutta mielestämme avaruuden todellinen arvoitusten arvoitus koskee idean hahmoa. Kun astumme mielen alueelle, vastassamme on moni hämmentävä ongelma. Täyttääkö idean hahmo – idean todellisuusilmentymä – jonkin tilan avaruudessa? Emme todellisuudessa sitä tiedä, jos kohta olemmekin varmoja siitä, että idean hahmo ei sisällä avaruutta. Mutta ei osoittaisi suurtakaan varovaisuutta esittää sellainen olettamus, että aineeton on aina tilatonta.		118:3.7 (1297.8) All patterns of reality occupy space on the material levels, but spirit patterns only exist in relation to space; they do not occupy or displace space, neither do they contain it. But to us the master riddle of space pertains to the pattern of an idea. When we enter the mind domain, we encounter many a puzzle. Does the pattern—the reality—of an idea occupy space? We really do not know, albeit we are sure that an idea pattern does not contain space. But it would hardly be safe to postulate that the immaterial is always nonspatial.
4. Ensisijainen ja toissijainen kausaatio ^top		4. Primary and Secondary Causation ^top
118:4.1 (1298.1) Monet kuolevaisen ihmisen teologisista vaikeuksista ja metafyysisistä pulmakysymyksistä johtuvat siitä, että ihminen sijoittaa Jumaluuden persoonallisuuden väärään paikkaan, ja siitä, että hän näin muodoin liittää alisteiseen Jumalallisuuteen ja kehittyvään Jumaluuteen infiniittisiä ja absoluuttisia attribuutteja. Teidän ei pidä unohtaa, että vaikka olemassa toden totta on Ensimmäinen Aiheuttaja, olemassa on lisäksi koko joukko rinnakkaisia ja alisteisia aiheuttajia: sekä liitännäisiä että toisasteisia aiheuttajia.		118:4.1 (1298.1) Many of the theologic difficulties and the metaphysical dilemmas of mortal man are due to man’s mislocation of Deity personality and consequent assignment of infinite and absolute attributes to subordinate Divinity and to evolutionary Deity. You must not forget that, while there is indeed a true First Cause, there are also a host of co-ordinate and subordinate causes, both associate and secondary causes.
118:4.2 (1298.2) Ratkaiseva ero ensimmäisten aiheuttajien ja toisten aiheuttajien välillä on siinä, että ensimmäiset aiheuttajat saavat aikaan alkuperäisiä seuraamuksia, joissa ei esiinny minkään sellaisen tekijän perintöainesta, joka juontuisi jostakin edeltävästä syysuhteesta. Toissijaiset syyt tuovat esille seurauksia, joissa poikkeuksetta esiintyy muusta ja edeltävästä syysuhteesta juontuvaa perimää.		118:4.2 (1298.2) The vital distinction between first causes and second causes is that first causes produce original effects which are free from inheritance of any factor derived from any antecedent causation. Secondary causes yield effects which invariably exhibit inheritance from other and preceding causation.
118:4.3 (1298.3) Kvalifioimattomaan Absoluuttiin luontaisesti sisältyvät puhtaasti staattiset potentiaalit ovat reaktiivisia niitä Jumaluusabsoluutissa esiintyviä kausaatioita kohtaan, jotka ovat Paratiisin-Kolminaisuuden toimin aikaansaatuja. Universaalisen Absoluutin läsnä ollessa näistä kausaatiokyllästeisistä staattisista potentiaaleista tulee samalla hetkellä aktiivisia ja niiden tiettyjen transsendentaalisten toimintayksikköjen vaikutukseen reagoivia, joiden toimenpiteet johtavat näiden aktivoitujen potentiaalien statuksen muuttumiseen niin, että niistä tulee kiistämättömiä kehityksen universumimahdollisuuksia, aktuaalistuneita kasvukapasiteetteja. Juuri tällaisten kypsyneiden potentiaalien perustalta suuruniversumin luojat ja valvojat tuovat näyttämölle koskaan päättymättömän kosmisen evoluution draaman.		118:4.3 (1298.3) The purely static potentials inherent in the Unqualified Absolute are reactive to those causations of the Deity Absolute which are produced by the actions of the Paradise Trinity. In the presence of the Universal Absolute these causative-impregnated static potentials forthwith become active and responsive to the influence of certain transcendental agencies whose actions result in the transmutation of these activated potentials to the status of true universe possibilities for development, actualized capacities for growth. It is upon such matured potentials that the creators and controllers of the grand universe enact the never-ending drama of cosmic evolution.
118:4.4 (1298.4) Jos eksistentiaaliset jätetään huomioon ottamatta, kausaatio on peruskokoonpanoltaan kolmiosainen. Siinä muodossa, jossa se vaikuttaa kuluvalla universumiaikakaudella, ja sikäli kuin se koskee seitsemän superuniversumin finiittistä tasoa, se on hahmotettavissa seuraavasti:		118:4.4 (1298.4) Causation, disregarding existentials, is threefold in its basic constitution. As it operates in this universe age and concerning the finite level of the seven superuniverses, it may be conceived as follows:
118:4.5 (1298.5) 1. Staattisten potentiaalien aktivointi. Jumaluusabsoluutin toimenpitein tapahtuva määränpään ankkuroiminen Universaaliseen Absoluuttiin Jumaluusabsoluutin vaikuttaessa Kvalifioimattomassa Absoluutissa ja Kvalifioimattomaan Absoluuttiin ja seurauksena Paratiisin-Kolminaisuuden antamista tahdonvaraisista valtuutuksista.		118:4.5 (1298.5) 1. Activation of static potentials. The establishment of destiny in the Universal Absolute by the actions of the Deity Absolute, operating in and upon the Unqualified Absolute and in consequence of the volitional mandates of the Paradise Trinity.
118:4.6 (1298.6) 2. Universumikapasiteettien olevaistaminen. Tässä on kysymyksessä erilaistumattomien potentiaalien muuntaminen erillisiksi ja tarkkarajaisiksi suunnitelmiksi. Tämän toimenpiteen takana on Jumaluuden Perimmäisyys ja transsendentaalisen tason moninaiset toimintayksiköt. Tällaiset toimet tapahtuvat koko kokonaisuniversumin tulevat tarpeet täydellisesti ennakolta huomioon ottaen. Nimenomaan tässä yhteydessä, jossa potentiaalit eriytyvät, Kokonaisuniversumin Arkkitehdit ovat olemassa universumien jumaluuskäsitteen varsinaisina henkilöityminä. Kokonaisuniversumikäsitteen ääriraja näyttää viime kädessä rajoittavan heidän suunnitelmiensa soveltamisalan avaruuden puitteisiin, mutta suunnitelmina ne eivät sinänsä ole muulla tavoin ajallisuudesta tai avaruudesta riippuvaisia.		118:4.6 (1298.6) 2. Eventuation of universe capacities. This involves the transformation of undifferentiated potentials into segregated and defined plans. This is the act of the Ultimacy of Deity and of the manifold agencies of the transcendental level. Such acts are in perfect anticipation of the future needs of the entire master universe. It is in connection with the segregation of potentials that the Architects of the Master Universe exist as the veritable embodiments of the Deity concept of the universes. Their plans appear to be ultimately space limited in extent by the concept periphery of the master universe, but as plans they are not otherwise conditioned by time or space.
118:4.7 (1298.7) 3. Universumiaktuaalien luominen ja kehitys. Juuri sellaiseen kosmokseen toimintansa kohdistaen, joka on Jumaluuden Perimmäisyyden kapasiteettia luovan läsnäolon kyllästämä, Korkeimmat Luojat toimivat saadakseen aikaan kypsyneiden potentiaalien ajallisuudessa tapahtuvan muuttumisen kokemuksellisiksi aktuaaleiksi. Kokonaisuniversumin puitteissa kaikkea potentiaalisen reaalisuuden aktuaalistumista rajoittaa se, mikä viime kädessä on kehittymisen kapasiteetti, ja esillenousun loppuvaiheissa se on ajallis-avaruudellisesti ehdollistettua. Paratiisista lähtevät Luoja-Pojat ovat – aktuaalisesti – kosmisessa merkityksessä muuntavia luojia. Mutta tämä ei millään muotoa kumoa sitä käsitystä, joka ihmisillä on heistä luojina, sillä finiittisestä näkökulmasta katsottuna he mitä ilmeisimmin kykenevät luomaan ja he myös luovat.		118:4.7 (1298.7) 3. Creation and evolution of universe actuals. It is upon a cosmos impregnated by the capacity-producing presence of the Ultimacy of Deity that the Supreme Creators operate to effect the time transmutations of matured potentials into experiential actuals. Within the master universe all actualization of potential reality is limited by ultimate capacity for development and is time-space conditioned in the final stages of emergence. The Creator Sons going out from Paradise are, in actuality, transformative creators in the cosmic sense. But this in no manner invalidates man’s concept of them as creators; from the finite viewpoint they certainly can and do create.
5. Kaikkivoipaisuus ja mahdollisenmyötäisyys ^top		5. Omnipotence and Compossibility ^top
118:5.1 (1299.1) Jumaluuden kaikkivoipaisuus ei merkitse, että siihen kuuluisi kyky tehdä sellaista, mikä ei ole tehtävissä. Jos pitäydytään ajallis-avaruudellisissa puitteissa ja jos pidetään lähtökohtana sitä, että kuolevaisen ymmärrys toimii älyllisenä viitekehyksenä, edes infiniittinen Jumala ei voi luoda nelikulmaisia ympyröitä eikä tuottaa pahaa, joka on luonnostaan hyvää. Jumala ei voi tehdä sellaista, mikä on ei-jumalallista. Tällainen filosofisten termien vastakkainasettelu on yhtä tyhjän kanssa ja osoittaa, ettei tällä tavoin saada mitään aikaiseksi. Mikään persoonallisuuden piirre ei voi olla yhtäaikaisesti sekä jumalallinen että ei-jumalallinen. Mahdollisenmyötäisyys on jumalallisessa vallassa luontaista. Ja tämä kaikki juontuu siitä tosiasiasta, että kaikkivoipaisuus paitsi luo olemuksellisia olevaisia, on myös kaikkien olevaisten ja olentojen olemuksen alkulähde.		118:5.1 (1299.1) The omnipotence of Deity does not imply the power to do the nondoable. Within the time-space frame and from the intellectual reference point of mortal comprehension, even the infinite God cannot create square circles or produce evil that is inherently good. God cannot do the ungodlike thing. Such a contradiction of philosophic terms is the equivalent of nonentity and implies that nothing is thus created. A personality trait cannot at the same time be Godlike and ungodlike. Compossibility is innate in divine power. And all of this is derived from the fact that omnipotence not only creates things with a nature but also gives origin to the nature of all things and beings.
118:5.2 (1299.2) Isä tekee alussa kaiken, mutta sitä mukaa kun ikuisuuden panoraama avautuu reaktiona Infiniittisen tahtoon ja toimeksiantoihin, käy yhä ilmeisemmäksi, että luoduista, jopa ihmisistä, on määrä tulla Jumalan työtovereita määränpään lopullisuuden todellistamisessa. Ja tämä pitää paikkansa jo lihallishahmoisen elämän aikana. Kun ihminen ja Jumala ryhtyvät kumppaneiksi, ei tähän kumppanuuteen sisältyville vastaisille mahdollisuuksille voi panna mitään rajoitetta. Kun ihminen oivaltaa, että Universaalinen Isä on hänen kumppaninsa kuljettaessa ikuisesti eteenpäin, kun hän fuusioituu sisimmässään olevaan Isän läsnäoloon, silloin hän on – hengessä – murtanut ajallisuuden kahleet ja on jo astunut vaiheisiin, jotka merkitsevät ikuista edistymistä Universaalisen Isän tavoittelussa.		118:5.2 (1299.2) In the beginning the Father does all, but as the panorama of eternity unfolds in response to the will and mandates of the Infinite, it becomes increasingly apparent that creatures, even men, are to become God’s partners in the realization of finality of destiny. And this is true even in the life in the flesh; when man and God enter into partnership, no limitation can be placed upon the future possibilities of such a partnership. When man realizes that the Universal Father is his partner in eternal progression, when he fuses with the indwelling Father presence, he has, in spirit, broken the fetters of time and has already entered upon the progressions of eternity in the quest for the Universal Father.
118:5.3 (1299.3) Kuolevaisen tietoisuus etenee tosiasiasta merkitykseen ja sen jälkeen arvoon. Luojan tietoisuus etenee ajatus-arvosta sana-merkityksen kautta toiminnan tosiasiaan. Jumalan täytyy aina toimia murtautuakseen sen kvalifioimattomasta ykseydestä johtuvan umpikujan läpi, joka luonnostaan kuuluu eksistentiaaliseen infiniittisyyteen. Jumaluuden on aina tarjottava se malliuniversumi, ne täydelliset persoonallisuudet, ne alkuperäiset totuus, kauneus ja hyvyys, joita kohti kaikki jumaluuden alapuolella olevat luomukset ponnistelevat. Aina on Jumalan ensin löydettävä ihminen, jotta ihminen saattaisi myöhemmin löytää Jumalan. Aina täytyy olla olemassa Universaalinen Isä, ennen kuin ylipäätään voi olla olemassa universaalista poikautta ja siitä johtuvaa universaalista veljeyttä.		118:5.3 (1299.3) Mortal consciousness proceeds from the fact, to the meaning, and then to the value. Creator consciousness proceeds from the thought-value, through the word-meaning, to the fact of action. Always must God act to break the deadlock of the unqualified unity inherent in existential infinity. Always must Deity provide the pattern universe, the perfect personalities, the original truth, beauty, and goodness for which all subdeity creations strive. Always must God first find man that man may later find God. Always must there be a Universal Father before there can ever be universal sonship and consequent universal brotherhood.
6. Kaikkivoipaisuus ja kaikentekevyys ^top		6. Omnipotence and Omnificence ^top
118:6.1 (1299.4) Jumala on toden totta kaikkivoipa, mutta hän ei ole kaikentekevä – hän ei henkilökohtaisesti tee kaikkea, mitä tehdään. Kaikkivoipaisuuteen sisältyy Kaikkivaltiaan Korkeimman ja Korkeimman Olennon voimapotentiaali, mutta Korkeimman Jumalan tahtoperäiset teot eivät ole Infiniittisen Jumalan henkilökohtaisia tekoja.		118:6.1 (1299.4) God is truly omnipotent, but he is not omnificent—he does not personally do all that is done. Omnipotence embraces the power-potential of the Almighty Supreme and the Supreme Being, but the volitional acts of God the Supreme are not the personal doings of God the Infinite.
118:6.2 (1299.5) Primäärisen Jumaluuden kaikentekevyyden puolesta puhuminen olisi samaa kuin oikeuksien riistäminen kutakuinkin miljoonalta Paratiisin Luoja-Pojalta, lukemattomista armeijakunnallisista erilaisiin muihin luokkiin kuuluvista myötävaikuttavista luovista avustajista puhumattakaan. Koko maailmankaikkeudessa ei ole kuin yksi aiheuttamaton Aiheuttaja. Kaikki muut aiheuttajat ovat tämän yhden Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen johdannaisia. Eikä tämä filosofia miltään osin tee väkivaltaa eri puolille koko valtavaa maailmankaikkeutta sirottautuneiden myriadien Jumaluuden lasten vapaatahtoisuudelle.		118:6.2 (1299.5) To advocate the omnificence of primal Deity would be equal to disenfranchising well-nigh a million Creator Sons of Paradise, not to mention the innumerable hosts of various other orders of concurring creative assistants. There is but one uncaused Cause in the whole universe. All other causes are derivatives of this one First Great Source and Center. And none of this philosophy does any violence to the free-willness of the myriads of the children of Deity scattered through a vast universe.
118:6.3 (1299.6) Paikallisissa puitteissa saattaa näyttää siltä, että tahto toimii aiheuttamattomana aiheuttajana, mutta siinä ilmenee kumminkin poikkeuksetta sellaisia perintötekijöitä, jotka todistavat yhteydestä ainutlaatuisiin, alkuperäisiin ja absoluuttisiin Ensimmäisiin Aiheuttajiin.		118:6.3 (1299.6) Within a local frame, volition may appear to function as an uncaused cause, but it unfailingly exhibits inheritance factors which establish relationship with the unique, original, and absolute First Causes.
118:6.4 (1299.7) Kaikki tahtotoiminta on suhteellista. Alkuunpanoa ajatellen vain Isä–MINÄ OLEN omaa tahtotoiminnan lopullisuuden; absoluuttisessa merkityksessä vain Isä, Poika ja Henki tuovat esiin sellaisia tahtotoiminnan etuoikeuksia, jotka ovat riippumattomia ajallisuudesta ja joille avaruus ei aseta ehtoja. Kuolevaiselle ihmiselle on annettu vapaa tahto, kyky tehdä valintoja, ja vaikkei tällainen valitseminen olekaan absoluuttista, se on finiittisellä tasolla ja siltä osin kuin se koskee valintaa tekevän persoonallisuuden kohtaloa, kuitenkin suhteellisen lopullista.		118:6.4 (1299.7) All volition is relative. In the originating sense, only the Father-I AM possesses finality of volition; in the absolute sense, only the Father, the Son, and the Spirit exhibit the prerogatives of volition unconditioned by time and unlimited by space. Mortal man is endowed with free will, the power of choice, and though such choosing is not absolute, nevertheless, it is relatively final on the finite level and concerning the destiny of the choosing personality.
118:6.5 (1300.1) Absoluuttista tasoa lukuun ottamatta tahtotoiminta kohtaa jokaisella muulla tasolla rajoituksia, jotka ovat olennainen osa tätä nimenomaista valintakykyä käyttävää persoonallisuutta. Ihminen ei voi valita sellaista, jota valittavuus ei kata. Hän ei esimerkiksi voi päättää olla jokin muu kuin ihmisolento, mutta sen sijaan hän voi päättää, että hänestä tulee jotakin enemmän kuin ihminen; hän voi päättää lähteä sille matkalle, joka merkitsee universumiylösnousemusta. Mutta hän voi tehdä näin siksi, että ihmisen tekemä valinta ja jumalallinen tahto sattuvat tällä kohdin käymään yksiin. Ja mitä poika halajaa ja Isä tahtoo, se käy varmasti toteen.		118:6.5 (1300.1) Volition on any level short of the absolute encounters limitations which are constitutive in the very personality exercising the power of choice. Man cannot choose beyond the range of that which is choosable. He cannot, for instance, choose to be other than a human being except that he can elect to become more than a man; he can choose to embark upon the voyage of universe ascension, but this is because the human choice and the divine will happen to be coincident upon this point. And what a son desires and the Father wills will certainly come to pass.
118:6.6 (1300.2) Kuolevaisen elämässä avautuu ja sulkeutuu yhtä mittaa polkuja, jotka edustavat toisistaan eroavaa menettelyä, ja sellaisten aikojen kuluessa, jolloin valinnanteko on mahdollista, ihmispersoonallisuus tekee jatkuvasti päätöksiä näiden monien toimintatapojen välillä. Ajallinen tahtotoiminta kytkeytyy aikaan, ja sen on odotettava ajan kulumista saadakseen tilaisuuden julkitulemiseen. Hengellinen tahtotoiminta on jo alkanut saada esimakua siitä, mitä on vapaus ajan kahleista, sillä se on päässyt osittain vapaaksi ajallisesta peräkkäisyydestä, ja tämä johtuu siitä, että hengellinen tahtotoiminta on samastumassa Jumalan tahtoon.		118:6.6 (1300.2) In the mortal life, paths of differential conduct are continually opening and closing, and during the times when choice is possible the human personality is constantly deciding between these many courses of action. Temporal volition is linked to time, and it must await the passing of time to find opportunity for expression. Spiritual volition has begun to taste liberation from the fetters of time, having achieved partial escape from time sequence, and that is because spiritual volition is self-identifying with the will of God.
118:6.7 (1300.3) Tahtomisen, valinnan suorittamisen, täytyy pakostakin tapahtua niissä universumipuitteissa, jotka ovat aktuaalistuneet reaktiona korkeampaan ja edellä käyneeseen päätöksentekoon. Ihmistahto on alusta loppuun saakka tiukasti finiittiseen rajoittuvaa, paitsi yhden yksityiskohdan osalta: Kun ihminen haluaa löytää Jumalan ja olla hänen kaltaisensa, tällainen valinta menee finiittisyyden tuolle puolen, ja vain ikuisuus voi paljastaa, meneekö tämä valinta myös absoniittisuuden tuolle puolen.		118:6.7 (1300.3) Volition, the act of choosing, must function within the universe frame which has actualized in response to higher and prior choosing. The entire range of human will is strictly finite-limited except in one particular: When man chooses to find God and to be like him, such a choice is superfinite; only eternity can disclose whether this choice is also superabsonite.
118:6.8 (1300.4) Jumaluuden kaikkivoipaisuuden tiedostaminen on sitä, että tunnet olosi turvalliseksi kosmisen kansalaisen kokemuksessasi; että voit olla vakuuttunut siitä, ettei pitkällä matkalla kohti Paratiisia mikään vaara uhkaa sinua. Mutta jos tyytyy harhakäsitykseen Jumalan kaikentekevyydestä, se on samaa kuin hyväksyisi panteismin, joka on kolossaalinen erehdys.		118:6.8 (1300.4) To recognize Deity omnipotence is to enjoy security in your experience of cosmic citizenship, to possess assurance of safety in the long journey to Paradise. But to accept the fallacy of omnificence is to embrace the colossal error of pantheism.
7. Kaikentietävyys ja predestinaatio ^top		7. Omniscience and Predestination ^top
118:7.1 (1300.5) Luojan tahdon ja luodun olennon tahdon toiminta suuruniversumissa vaikuttaa niissä rajoissa ja niiden mahdollisuuksien mukaisesti, jotka Mestariarkkitehdit ovat asettaneet. Tämä mainittujen enimmäisrajojen ennalta tapahtunut asettaminen ei kuitenkaan vähäisimmässäkään määrin kavenna luodun olennon tahdon suvereenisuutta näiden rajalinjojen sisäpuolella. Ei myöskään perimmäinen ennaltatietäminen, joka sallii täysin kaikenlaisen finiittisen valintojen tekemisen, kumoa finiittistä tahtotoimintaa. Kypsä ja kaukokatseinen ihminen saattaisi kyetä esittämään mitä tarkimman ennusteen siitä, mitä joku häntä nuorempi kumppani päättää, mutta tällainen ennaltatietäminen ei hiukkaakaan vähennä itse päätöksenteon vapautta ja aitoutta. Jumalat ovat viisaasti rajoittaneet kypsymättömän tahdon vaikutuspiiriä, mutta näiden tarkoin määriteltyjen rajojen sisäpuolella se on kaikesta huolimatta kiistatonta tahtoa.		118:7.1 (1300.5) The function of Creator will and creature will, in the grand universe, operates within the limits, and in accordance with the possibilities, established by the Master Architects. This foreordination of these maximum limits does not, however, in the least abridge the sovereignty of creature will within these boundaries. Neither does ultimate foreknowledge—full allowance for all finite choice—constitute an abrogation of finite volition. A mature and farseeing human being might be able to forecast the decision of some younger associate most accurately, but this foreknowledge takes nothing away from the freedom and genuineness of the decision itself. The Gods have wisely limited the range of the action of immature will, but it is true will, nonetheless, within these defined limits.
118:7.2 (1300.6) Kaiken menneen, nykyisen ja tulevan valitsemisen suurenmoisinkaan korreloituminen ei kumoa tällaisten valintojen autenttisuutta. Se osoittaa paremminkin sitä, mihin suuntaan kosmos predestinoidusti eli ennaltamäärätysti pyrkii, ja tuntuu viittaavan ennakkotietoon siitä, ketkä tahdolliset olennot mahdollisesti päättävät ja ketkä mahdollisesti eivät päätä, että heistä tulee koko todellisuuden kokemukselliseen aktuaalistumiseen oman panoksensa antavia osasia.		118:7.2 (1300.6) Even the supreme correlation of all past, present, and future choice does not invalidate the authenticity of such choosings. It rather indicates the foreordained trend of the cosmos and suggests foreknowledge of those volitional beings who may, or may not, elect to become contributory parts of the experiential actualization of all reality.
118:7.3 (1300.7) Finiittisessä valitsemisessa ilmenevä erehtyminen on ajallisuuteen sidonnaista ja ajallisuuteen rajoittuvaa. Sellaista voi esiintyä vain ajallisuudessa ja Korkeimman Olennon kehittyvän läsnäolon puitteissa. Tällainen väärään osuva valitseminen on mahdollista ajallisuudessa, ja se tuo esille (Korkeimman keskeneräisyyden lisäksi) sen tietyn valintapuitteiston, jolla kypsymättömät luodut pitää varustaa, jotta he pääsisivät osallisiksi universumissa tapahtuvasta edistymisestä asettumalla omasta vapaasta tahdostaan yhteyteen todellisuuden kanssa.		118:7.3 (1300.7) Error in finite choosing is time bound and time limited. It can exist only in time and within the evolving presence of the Supreme Being. Such mistaken choosing is time possible and indicates (besides the incompleteness of the Supreme) that certain range of choice with which immature creatures must be endowed in order to enjoy universe progression by making freewill contact with reality.
118:7.4 (1301.1) Ajallisuuden ehdollistamassa avaruudessa esiintyvä synti on selkeä todiste finiittisen tahdon vapaudesta, jopa mielivallasta. Synti kuvastaa kypsymättömyyttä, joka on sokaistunut persoonallisuuden omaamasta verrattain täysivaltaisen tahdon vapaudesta persoonallisuuden ollessa samalla kykenemätön tajuamaan kosmiseen kansalaisuuteen sisältyviä korkeampia velvoitteita ja velvollisuuksia.		118:7.4 (1301.1) Sin in time-conditioned space clearly proves the temporal liberty—even license—of the finite will. Sin depicts immaturity dazzled by the freedom of the relatively sovereign will of personality while failing to perceive the supreme obligations and duties of cosmic citizenship.
118:7.5 (1301.2) Finiittisissä toimipiireissä ilmenevä paatuneisuus tuo esille, että jokaisella Jumalaan samastumattomalla minuudella on vain ohimenevä reaalisuus. Vasta kun luodusta tulee Jumalaan samastunut, vasta sitten hänestä tulee universumeissa aidosti todellinen. Finiittinen persoonallisuus ei ole luonut itseään, mutta superuniversumin areenalla, jossa valinta tehdään, se kylläkin määrää omasta kohtalostaan.		118:7.5 (1301.2) Iniquity in the finite domains reveals the transient reality of all God-unidentified selfhood. Only as a creature becomes God identified, does he become truly real in the universes. Finite personality is not self-created, but in the superuniverse arena of choice it does self-determine destiny.
118:7.6 (1301.3) Elämän vuodattaminen aineellis-energiaalisiin järjestelmiin antaa niille kyvyn säilyä, lisääntyä ja mukautua. Se, että eläville organismeille lahjoitetaan persoonallisuus, antaa niille lisäksi oikeudet määrätä itsestään, kehittää itseään ja samastaa itsensä Jumaluuden fuusiohenkeen.		118:7.6 (1301.3) The bestowal of life renders material-energy systems capable of self-perpetuation, self-propagation, and self-adaptation. The bestowal of personality imparts to living organisms the further prerogatives of self-determination, self-evolution, and self-identification with a fusion spirit of Deity.
118:7.7 (1301.4) Alipersoonalliset elävät olevaiset ovat osoitus siitä, että mieli aktivoi energia-ainetta, ensin fyysisinä valvojina ja sitten mielenauttajahenkinä. Persoonallisuuden lahja tulee Isältä, ja se antaa elävälle järjestelmälle ainutlaatuiset valintaoikeudet. Mutta jos persoonallisuudella on oikeus käyttää tahdonvaraista todellisuuteen samastumisen valinnanvapautta ja jos tämä valinnanvapaus on todellista ja esteetöntä, siinä tapauksessa täytyy kehittyvällä persoonallisuudella olla toisena mahdollisena vaihtoehtona myös se, että hänestä tulee itsensä sekasortoon saattava, itsensä hajottava ja itsensä tuhoava. Kosmisen itsetuhon mahdollisuus ei ole vältettävissä, mikäli kehittyvän persoonallisuuden on määrä finiittisen tahdon käyttämisen osalta olla aidolla tavalla vapaa.		118:7.7 (1301.4) Subpersonal living things indicate mind activating energy-matter, first as physical controllers, and then as adjutant mind-spirits. Personality endowment comes from the Father and imparts unique prerogatives of choice to the living system. But if personality has the prerogative of exercising volitional choice of reality identification, and if this is a true and free choice, then must evolving personality also have the possible choice of becoming self-confusing, self-disrupting, and self-destroying. The possibility of cosmic self-destruction cannot be avoided if the evolving personality is to be truly free in the exercise of finite will.
118:7.8 (1301.5) Persoonallisuuden valinnanvapauden puitteiden kaventamisesta on olemassaolon alemmilla tasoilla kautta linjan siis seurauksena turvallisuuden lisääntymistä. Valinnasta tulee yhä vapaampaa sitä mukaa, kun universumeja noustaan yhä korkeammalle; valinnanvapaus lähestyy lopulta jumalallista vapautta, kun ylösnousemuspersoonallisuus yltää statuksen jumalallisuuteen, universumin tarkoitusperille pyhittäytymisen korkeimmuuteen, kosmisen viisauden saavuttamisen täyteyteen ja siihen, että luotu samastuu lopullisesti Jumalan tahtoon ja tapaan, jolla Jumala menettelee.		118:7.8 (1301.5) Therefore is there increased safety in narrowing the limits of personality choice throughout the lower levels of existence. Choice becomes increasingly liberated as the universes are ascended; choice eventually approximates divine freedom when the ascending personality achieves divinity of status, supremacy of consecration to the purposes of the universe, completion of cosmic-wisdom attainment, and finality of creature identification with the will and the way of God.
8. Valvonta ja ylivalvonta ^top		8. Control and Overcontrol ^top
118:8.1 (1301.6) Ajallis-avaruudellisissa luomistuloksissa vapaan tahdon ympärille on pystytetty pidäkkeitä ja rajoituksia. Aineellisen elämän evoluutio on aluksi mekaanista, sitten mielen aktivoimaa, ja siitä saattaa (sen jälkeen kun persoonallisuus on lahjoitettu) tulla hengen ohjaamaa. Elämänkantajien suorittamiin alkuperäisiin fyysisen elämän juurrutuksiin sisältyvät potentiaalit määräävät asuttujen maailmojen orgaanisen evoluution fyysiset puitteet.		118:8.1 (1301.6) In the time-space creations, free will is hedged about with restraints, with limitations. Material-life evolution is first mechanical, then mind activated, and (after the bestowal of personality) it may become spirit directed. Organic evolution on the inhabited worlds is physically limited by the potentials of the original physical-life implantations of the Life Carriers.
118:8.2 (1301.7) Kuolevainen ihminen on kone, elävä mekanismi. Hänen juurensa ovat ehdottomasti energian fyysisessä maailmassa. Monet ihmisen reaktioista ovat luonteeltaan mekaanisia, elämässä on paljon konemaista. Mutta ihminen, mekanismi, on paljon enemmän kuin kone, sillä hänet on varustettu mielellä ja hänen sisimmässään asuu henki. Ja vaikkei hän koskaan koko aineellisen elämänsä aikana voikaan vapautua olemassaoloonsa kuuluvasta kemiallisesta ja sähköisestä mekaniikasta, hän voi silti oppia yhä paremmin alistamaan tämän fyysisen elämänkoneiston kokemuksen mukanaan tuoman ohjaavan viisauden valtaan sillä, että hän pyhittää ihmismielen sisimmässään asuvan Ajatuksensuuntaajan antamien hengellisten kehotusten täytäntöönpanemiseen.		118:8.2 (1301.7) Mortal man is a machine, a living mechanism; his roots are truly in the physical world of energy. Many human reactions are mechanical in nature; much of life is machinelike. But man, a mechanism, is much more than a machine; he is mind endowed and spirit indwelt; and though he can never throughout his material life escape the chemical and electrical mechanics of his existence, he can increasingly learn how to subordinate this physical-life machine to the directive wisdom of experience by the process of consecrating the human mind to the execution of the spiritual urges of the indwelling Thought Adjuster.
118:8.3 (1301.8) Henki vapauttaa tahdon toiminnan, ja mekanismi rajoittaa sitä. Epätäydellinen valitseminen, jota mekanismi ei valvo ja joka ei ole samastunut henkeen, on vaarallista ja ailahtelevaa. Mekaniikan herruus takaa edistymisen kustannuksella vakauden, liittoutuminen hengen kanssa vapahtaa valitsemisen fyysiseltä tasolta, ja samalla se varmistaa sen jumalallisen vakauden, jonka saavat aikaan entisestään lisääntynyt universumiymmärrys ja entistä laajempi kosminen käsittäminen.		118:8.3 (1301.8) The spirit liberates, and the mechanism limits, the function of will. Imperfect choice, uncontrolled by mechanism, unidentified with spirit, is dangerous and unstable. Mechanical dominance insures stability at the expense of progress; spirit alliance liberates choice from the physical level and at the same time assures the divine stability produced by augmented universe insight and increased cosmic comprehension.
118:8.4 (1302.1) Luotua uhkaava suuri vaara on siinä, ettei hän elämänmekanismin kahleista vapautuessaan korvaakaan tätä vakauden menettämistä sillä, että hän rakentaa harmonisen yhteistyösuhteen hengen kanssa. Kun luodun valintojen tekeminen on jo jotakuinkin vapautunutta mekaanisesta vakaudesta, se saattaa pyrkiä entistä pitemmälle menevään itsensä vapauttamiseen erillään laajemmasta henkeen samastumisesta.		118:8.4 (1302.1) The great danger that besets the creature is that, in achieving liberation from the fetters of the life mechanism, he will fail to compensate this loss of stability by effecting a harmonious working liaison with spirit. Creature choice, when relatively liberated from mechanical stability, may attempt further self-liberation independent of greater spirit identification.
118:8.5 (1302.2) Biologisen evoluution periaate kaikkineen tekee mahdottomaksi sellaisen, että alkukantainen ihminen ilmaantuisi asuttuihin maailmoihin kovinkaan suurella itsehillinnällä varustettuna. Niinpä sama luomissuunnitelma, joka asetti tavoitteeksi evoluution, huolehtii myös siitä, että vaikuttamassa ovat sellaiset ulkoiset pidäkkeet kuin aika ja avaruus, nälkä ja pelko, jotka rajoittavat tehokkaasti sitä, miten laajat mahdollisuudet tällaisilla sivistymättömillä luoduilla on hengellisen tason alapuolella tapahtuvaan valintojen tekemiseen. Sitä mukaa kun ihmismieli selviää menestyksellisesti yhä vaikeammista esteistä, tämä luomissuunnitelma on huolehtinut myös siitä, että vähä vähältä kertyy koko ihmissukukunnalle yhteinen, vaivalla kerätyn kokemuksellisen viisauden perintö; se on toisin sanoen huolehtinut siitä, että hupenevien ulkoisten pidäkkeiden ja runsastuvien sisäisten pidäkkeiden välillä on säilynyt tasapaino.		118:8.5 (1302.2) The whole principle of biologic evolution makes it impossible for primitive man to appear on the inhabited worlds with any large endowment of self-restraint. Therefore does the same creative design which purposed evolution likewise provide those external restraints of time and space, hunger and fear, which effectively circumscribe the subspiritual choice range of such uncultured creatures. As man’s mind successfully overstrides increasingly difficult barriers, this same creative design has also provided for the slow accumulation of the racial heritage of painfully garnered experiential wisdom—in other words, for the maintenance of a balance between the diminishing external restraints and the augmenting internal restraints.
118:8.6 (1302.3) Evoluution, ihmisen kulttuurisen edistymisen, hitaus on todistuksena sen jarrun – aineellisen vitkaisuuden – tehokkuudesta, joka vaikuttaa varsin tehokkaasti hidastaakseen vaarallisia etenemisnopeuksia. Tällä tavoin aika jo sinänsä vaimentaa ja hajottaa laajemmalle alalle ne muutoin tappavat seuraukset, jotka johtuvat liian varhain tapahtuvasta irtautumisesta ihmisen toimintaa välittömimmin saartavista esteistä. Sillä kun kulttuuri edistyy ylinopeudella, kun aineellinen edistyminen karkaa palvonta–viisauden kehityksen edelle, silloin sivilisaatio kantaa taantumisen siemeniä. Ja ellei tällaisia ihmisyhteisöjä pikaisesti tueta kokemuksellista viisautta lisäämällä, ne vajoavat alas korkeilta, mutta ennenaikaisesti saavuttamiltaan tasoilta, ja viisauden alalla koittava ”pimeän keskiajan” interregnum tulee olemaan todisteena vääjäämättömästä tasapainottomuuden restauraatiosta vapautumisen ja itsehillinnän välillä.		118:8.6 (1302.3) The slowness of evolution, of human cultural progress, testifies to the effectiveness of that brake—material inertia—which so efficiently operates to retard dangerous velocities of progress. Thus does time itself cushion and distribute the otherwise lethal results of premature escape from the next-encompassing barriers to human action. For when culture advances overfast, when material achievement outruns the evolution of worship-wisdom, then does civilization contain within itself the seeds of retrogression; and unless buttressed by the swift augmentation of experiential wisdom, such human societies will recede from high but premature levels of attainment, and the “dark ages” of the interregnum of wisdom will bear witness to the inexorable restoration of the imbalance between self-liberty and self-control.
118:8.7 (1302.4) Caligastian syntinä oli se, että hän sivuutti aikatekijän, joka säätelee asteittain etenevää ihmisen vapauttamista; se, että hän perusteettomasti hävitti hillitsevät esteet, joita noiden aikojen kuolevaismielet eivät vielä olleet kokemuksellisesti ylittäneet.		118:8.7 (1302.4) The iniquity of Caligastia was the by-passing of the time governor of progressive human liberation—the gratuitous destruction of restraining barriers, barriers which the mortal minds of those times had not experientially overridden.
118:8.8 (1302.5) Sellainen mieli, joka kykenee saamaan aikaan ajan ja avaruuden osittaisen lyhenemisen, osoittaa tällä nimenomaisella teolla omaavansa ne viisauden siemenet, jotka voivat toimia tehokkaasti, ilman että pidäke-esteen ylittäminen olisi välttämätöntä.		118:8.8 (1302.5) That mind which can effect a partial abridgment of time and space, by this very act proves itself possessed of the seeds of wisdom which can effectively serve in lieu of the transcended barrier of restraint.
118:8.9 (1302.6) Lucifer pyrki samalla tavoin murtamaan aikatekijän, joka toimii paikallisjärjestelmässä tiettyjen vapauksien ennenaikaisen saavuttamisen pidäkkeenä. Valoon ja elämään asettunut paikallisjärjestelmä on kokemuksen tietä yltänyt niihin näkökantoihin ja oivalluksiin, jotka antavat mahdollisuuden käyttää monia kyseisen toimipiirin vakiintumista edeltävinä aikoina hajottavina ja tuhoisina tuntuvia menetelmiä.		118:8.9 (1302.6) Lucifer similarly sought to disrupt the time governor operating in restraint of the premature attainment of certain liberties in the local system. A local system settled in light and life has experientially achieved those viewpoints and insights which make feasible the operation of many techniques that would be disruptive and destructive in the presettled eras of that very realm.
118:8.10 (1302.7) Kun ihminen karistaa yltään pelon kahleet, kun hän koneillaan kytkee mantereet ja valtameret toisiinsa, kun hän historiankirjoituksellaan kytkee sukupolvet ja vuosisadat toisiinsa, hänen on pantava jokaisen ylitetyn pidäkkeen sijalle uusi ja vapaaehtoisesti omaksuttu pidäke, joka on laajenevan ihmisviisauden asettamien moraalisääntöjen mukainen. Nämä ihmisen itselleen asettamat pidäkkeet ovat kaikkien ihmisperäiseen sivilisaatioon vaikuttavien tekijöiden – oikeuskäsitysten ja veljeysihanteiden – joukossa samalla kertaa sekä kaikkein voimallisimmat että kaikkein heiveröisimmät. Ihminen tekee itsestään jopa kelvollisen kantamaan häntä hillitsevän armeliaisuuden vaatteita uskaltaessaan rakastaa kanssaihmisiään, samalla kun hän pääsee hengellisen veljeyden alkutaipaleelle päättäessään osoittaa näille sellaista kohtelua, jollaista hän toivoisi itsekin kohtaavansa, ellei peräti sellaista kohtelua, jollaista Jumala hänen käsityksensä mukaan näille osoittaisi.		118:8.10 (1302.7) As man shakes off the shackles of fear, as he bridges continents and oceans with his machines, generations and centuries with his records, he must substitute for each transcended restraint a new and voluntarily assumed restraint in accordance with the moral dictates of expanding human wisdom. These self-imposed restraints are at once the most powerful and the most tenuous of all the factors of human civilization—concepts of justice and ideals of brotherhood. Man even qualifies himself for the restraining garments of mercy when he dares to love his fellow men, while he achieves the beginnings of spiritual brotherhood when he elects to mete out to them that treatment which he himself would be accorded, even that treatment which he conceives that God would accord them.
118:8.11 (1303.1) Automaattinen universumireaktio on vakaa, ja jossakin muodossa se on kosmoksessa jatkuvaa. Persoonallisuus, joka tuntee Jumalaa ja haluaa tehdä hänen tahtonsa, persoonallisuus, jolla on henkiymmärrystä, on jumalallisesti vakaa ja ikuisesti olemassa oleva. Ihmisen universumissa suorittama suuri löytöretki on siinä, että hänen kuolevaismielensä siirtyy mekaanista staattisuutta merkitsevästä vakaudesta hengellisen dynaamisuuden jumalallisuuteen. Ja tämän muodonmuutoksen hän saa aikaan niiden omien persoonallisuuspäätöstensä voimalla ja lujuudella, jotka jokaisessa elämäntilanteessa julistavat: ”Minun tahtoni on, että Sinun tahtosi tapahtuu.”		118:8.11 (1303.1) An automatic universe reaction is stable and, in some form, continuing in the cosmos. A personality who knows God and desires to do his will, who has spirit insight, is divinely stable and eternally existent. Man’s great universe adventure consists in the transit of his mortal mind from the stability of mechanical statics to the divinity of spiritual dynamics, and he achieves this transformation by the force and constancy of his own personality decisions, in each of life’s situations declaring, “It is my will that your will be done.”
9. Maailmankaikkeuden mekanismit ^top		9. Universe Mechanisms ^top
118:9.1 (1303.2) Aika ja avaruus ovat muuan yhden kokonaisuuden muodostava kokonaisuniversumin mekanismi. Ne ovat ne välineet, joiden avulla käy mahdolliseksi finiittisten luotujen olla kosmoksessa rinnan Infiniittisen kanssa. Finiittiset luodut pidetään ajan ja avaruuden avulla tehokkaasti erillään absoluuttisesta tasosta. Mutta nämä eristeet, joiden puuttuessa yksikään kuolevainen ei voisi olla olemassa, vaikuttavat finiittisen toiminnan vaikutuspiiriä välittömästi rajoittaen. Ilman niitä ei yksikään luotu voisi toimia, mutta jokaisen luodun tekoja niillä ehdottomasti rajoitetaan.		118:9.1 (1303.2) Time and space are a conjoined mechanism of the master universe. They are the devices whereby finite creatures are enabled to coexist in the cosmos with the Infinite. Finite creatures are effectively insulated from the absolute levels by time and space. But these insulating media, without which no mortal could exist, operate directly to limit the range of finite action. Without them no creature could act, but by them the acts of every creature are definitely limited.
118:9.2 (1303.3) Korkeampien mielellisten olentojen tuottamat mekanismit toimivat vapauttaakseen luovat lähteensä, mutta jossakin määrin ne poikkeuksetta rajoittavat kaikkien alistussuhteessa olevien älyllisten olentojen toimintaa. Universumeissa eläville luoduille tämä rajoitus paljastuu universumien mekanismina. Ihmisellä ei ole kahlitsematonta vapaata tahtoa, vaan hänen valinnanvapaudellaan on omat rajansa, mutta tämän vapaan valintaoikeuden kattamalla alueella hänen tahtonsa on verrattain suvereeni.		118:9.2 (1303.3) Mechanisms produced by higher minds function to liberate their creative sources but to some degree unvaryingly limit the action of all subordinate intelligences. To the creatures of the universes this limitation becomes apparent as the mechanism of the universes. Man does not have unfettered free will; there are limits to his range of choice, but within the radius of this choice his will is relatively sovereign.
118:9.3 (1303.4) Kuolevaispersoonallisuuden elämänmekanismi, ihmisruumis, on kuolevaisen tason yläpuolelta olevan luomissuunnitelman tuote. Niinpä ihminen itse ei voikaan sitä koskaan täydelleen hallita. Vasta kun taivaaseen nouseva ihminen yhdessä fuusioituneen Suuntaajan kanssa itse luo persoonallisuuden julkituomiseen tarvittavan mekanismin, vasta sen hän saa täydellisesti hallintaansa.		118:9.3 (1303.4) The life mechanism of the mortal personality, the human body, is the product of supermortal creative design; therefore it can never be perfectly controlled by man himself. Only when ascending man, in liaison with the fused Adjuster, self-creates the mechanism for personality expression, will he achieve perfected control thereof.
118:9.4 (1303.5) Suuruniversumi on mekanismia siinä kuin organismiakin, se on mekaaninen ja elävä – Korkeimman Mielen aktivoima elävä mekanismi, joka koordinoituu Korkeimman Hengen kanssa ja saavuttaa julkitulonsa Korkeimpana Olentona laajinta mahdollista voiman ja persoonallisuuden yhdistymistä edustavilla tasoilla. Mutta finiittisen luomistuloksen mekanismin kiistäminen on samaa kuin tosiasian kiistäminen ja todellisuuden huomiotta jättäminen.		118:9.4 (1303.5) The grand universe is mechanism as well as organism, mechanical and living—a living mechanism activated by a Supreme Mind, co-ordinating with a Supreme Spirit, and finding expression on maximum levels of power and personality unification as the Supreme Being. But to deny the mechanism of the finite creation is to deny fact and to disregard reality.
118:9.5 (1303.6) Mieli on saanut aikaan mekanismit: luova mieli, joka vaikuttaa kosmisiin potentiaaleihin ja kosmisissa potentiaaleissa. Luojan ajattelu on kiteyttänyt mekanismit tiettyä tarkoitusta varten, ja iäti ne toimivat uskollisina sille tahtoperäiselle konseptiolle, josta ne ovat lähtöisin. Mutta jokaisen mekanismin olemassaolon tarkoitus kätkeytyy sen alkuperään, ei sen toimintaan.		118:9.5 (1303.6) Mechanisms are the products of mind, creative mind acting on and in cosmic potentials. Mechanisms are the fixed crystallizations of Creator thought, and they ever function true to the volitional concept that gave them origin. But the purposiveness of any mechanism is in its origin, not in its function.
118:9.6 (1303.7) Näistä mekanismeista ei tulisi ajatella niin, että ne rajoittavat Jumaluuden toimintaa; mieluumminkin on totta, että Jumaluus näiden nimenomaisten mekaniikkojen muodossa on vienyt päätökseen ikuisen julkitulon yhden vaiheen. Universumien perusmekanismit ovat ilmaantuneet olemassaolon piiriin reaktiona Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttiseen tahtoon. Siksi ne ikuisesti toimivatkin täydellisessä sopusoinnussa Infiniittisen laatiman suunnitelman kanssa. Ne ovat toden totta juuri tuon suunnitelman mukaisia ei-tahdollisia hahmoja.		118:9.6 (1303.7) These mechanisms should not be thought of as limiting the action of Deity; rather is it true that in these very mechanics Deity has achieved one phase of eternal expression. The basic universe mechanisms have come into existence in response to the absolute will of the First Source and Center, and they will therefore eternally function in perfect harmony with the plan of the Infinite; they are, indeed, the nonvolitional patterns of that very plan.
118:9.7 (1303.8) Ymmärrämme jotakin siitä, miten Paratiisin mekanismi korreloituu Iankaikkisen Pojan persoonallisuuteen; kysymyksessähän on Myötätoimijan funktio. Ja meillä on teorioita, jotka koskevat Universaalisen Absoluutin toimintoja suhteessa Kvalifioimattoman Absoluutin teoreettisiin mekanismeihin ja Jumaluusabsoluutin potentiaaliseen persoonaan. Mutta kehittyvien Korkeimman Jumaluuden ja Perimmäisen Jumaluuden osalta panemme merkille, että tiettyjä persoonattomia vaiheita tosiasiallisesti yhdistetään tahdollisiin vastapuoliinsa, ja näin on kehittymässä uusi suhde hahmon ja persoonan välille.		118:9.7 (1303.8) We understand something of how the mechanism of Paradise is correlated with the personality of the Eternal Son; this is the function of the Conjoint Actor. And we have theories regarding the operations of the Universal Absolute with respect to the theoretical mechanisms of the Unqualified and the potential person of the Deity Absolute. But in the evolving Deities of Supreme and Ultimate we observe that certain impersonal phases are being actually united with their volitional counterparts, and thus there is evolving a new relationship between pattern and person.
118:9.8 (1304.1) Menneisyyden ikuisuudessa Isä ja Poika muodostivat liiton siinä ykseydessä, jonka julkitulo oli Ääretön Henki. Jos tulevaisuuden ikuisuudessa sattuisi niin, että paikallisuniversumien Luoja-Pojat ja Luovat Henget pääsevät luovaan liittoon ulkoavaruuden maailmoissa, mitä loisikaan heidän ykseytensä heidän jumalallisen olemuksensa yhteisilmentymäksi? On hyvinkin mahdollista, että saamme nähdä tähän saakka vielä paljastumattoman ilmentymän Perimmäisestä Jumaluudesta: hallintoasiain ylihoitajan uuden olentotyypin. Tällaisissa olennoissa ilmenisi ainutlaatuisia persoonallisuudelle kuuluvia ominaisuuksia, sillä heissähän yhdistyvät persoonallisen Luojan, persoonattoman Luovan Hengen ja kuolevaisluodun kokemus sekä Jumalallisen Hoivaajan asteittain etenevä personoituminen. Nämä olennot voisivat olla perimmäisiä sikäli, että he liittyisivät persoonalliseen ja persoonattomaan todellisuuteen, samalla kun heissä yhdistyisivät Luojan ja luodun kokemukset. Ovatpa näiden otaksuttujen ulkoavaruuden luomusten toimivien kolminaisuuksien kolmansille persoonille kuuluvat attribuutit mitä hyvänsä, he joka tapauksessa ylläpitävät Luoja-Isiinsä ja Luoviin Äiteihinsä jossakin määrin samanlaista suhdetta kuin Äärettömällä on Universaaliseen Isään ja Iankaikkiseen Poikaan.		118:9.8 (1304.1) In the eternity of the past the Father and the Son found union in the unity of the expression of the Infinite Spirit. If, in the eternity of the future, the Creator Sons and the Creative Spirits of the local universes of time and space should attain creative union in the realms of outer space, what would their unity create as the combined expression of their divine natures? It may well be that we are to witness a hitherto unrevealed manifestation of Ultimate Deity, a new type of superadministrator. Such beings would embrace unique prerogatives of personality, being the union of personal Creator, impersonal Creative Spirit, mortal-creature experience, and progressive personalization of the Divine Minister. Such beings could be ultimate in that they would embrace personal and impersonal reality, while they would combine the experiences of Creator and creature. Whatever the attributes of such third persons of these postulated functioning trinities of the creations of outer space, they will sustain something of the same relation to their Creator Fathers and their Creative Mothers that the Infinite Spirit does to the Universal Father and the Eternal Son.
118:9.9 (1304.2) Korkein Jumala on kaiken universumikokemuksen personoituma, koko finiittisen evoluution kohdentuma, koko luotujen olentojen todellisuuden maksimaatio, kosmisen viisauden täyttymys, ajallisuuden galakseihin sisältyvien harmonisten kauneusarvojen henkilöitymä, kosmisia mielimerkityksiä edustava totuus, korkeimpia henkiarvoja edustava hyvyys. Ja Korkein Jumala tulee ikuisessa tulevaisuudessa syntesoimaan nämä moninaiset finiittiset erilaisuudet yhdeksi kokemuksellisesti merkitseväksi kokonaisuudeksi, samaan tapaan kuin ne nyt ovat absoluuttisilla tasoilla Paratiisin-Kolminaisuudessa eksistentiaalisesti yhdistyneitä.		118:9.9 (1304.2) God the Supreme is the personalization of all universe experience, the focalization of all finite evolution, the maximation of all creature reality, the consummation of cosmic wisdom, the embodiment of the harmonious beauties of the galaxies of time, the truth of cosmic mind meanings, and the goodness of supreme spirit values. And God the Supreme will, in the eternal future, synthesize these manifold finite diversities into one experientially meaningful whole, even as they are now existentially united on absolute levels in the Paradise Trinity.
10. Kaitselmustoiminnot ^top		10. Functions of Providence ^top
118:10.1 (1304.3) Kaitselmus ei tarkoita, että Jumala olisi päättänyt kaiken puolestamme ja etukäteen. Jumala rakastaa meitä aivan liian paljon niin tehdäkseen, sillä sellainen olisi silkkaa kosmista tyranniaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisellä on verrattain esteetön valta tehdä valintoja. Jumalallinen rakkaus ei myöskään ole sellaista lyhytnäköistä hempeilyä, joka lellittelisi ja hemmottelisi ihmislapsia.		118:10.1 (1304.3) Providence does not mean that God has decided all things for us and in advance. God loves us too much to do that, for that would be nothing short of cosmic tyranny. Man does have relative powers of choice. Neither is the divine love that shortsighted affection which would pamper and spoil the children of men.
118:10.2 (1304.4) Isä, Poika ja Henki – Kolminaisuutena – eivät ole Kaikkivaltias Korkein, mutta Kaikkivaltiaan korkeimmuus ei voi koskaan tulla julki ilman heitä. Kaikkivaltiaan kasvu keskittyy aktuaalisuuden Absoluutteihin ja perustuu potentiaalisuuden Absoluutteihin. Mutta Kaikkivaltiaan Korkeimman toiminnot suhteutuvat Paratiisin-Kolminaisuuden toimintoihin.		118:10.2 (1304.4) The Father, Son, and Spirit—as the Trinity—are not the Almighty Supreme, but the supremacy of the Almighty can never be manifest without them. The growth of the Almighty is centered on the Absolutes of actuality and predicated on the Absolutes of potentiality. But the functions of the Almighty Supreme are related to the functions of the Paradise Trinity.
118:10.3 (1304.5) Tuntuisi siltä, että universumiaktiviteetin kaikki osa-alueet ovat Korkeimmassa Olennossa tämän kokemuksellisen Jumaluuden persoonallisuuden toimesta osittain jälleenyhdistymässä. Niinpä kun haluamme suhtautua Kolminaisuuteen ikään kuin se olisi yksi Jumala, ja jos rajoitamme tämän käsitystavan tällä haavaa tunnettuun ja organisoituun suuruniversumiin, teemme sen havainnon, että kehittyvä Korkein Olento on osittainen kuvastuma Paratiisin-Kolminaisuudesta. Ja lisäksi huomaamme, että tämä Korkein Jumaluus on kehittymässä suuruniversumin finiittistä ainetta, mieltä ja henkeä edustavaksi persoonallisuussynteesiksi.		118:10.3 (1304.5) It would appear that, in the Supreme Being, all phases of universe activity are being partially reunited by the personality of this experiential Deity. When, therefore, we desire to view the Trinity as one God, and if we limit this concept to the present known and organized grand universe, we discover that the evolving Supreme Being is the partial portraiture of the Paradise Trinity. And we further find that this Supreme Deity is evolving as the personality synthesis of finite matter, mind, and spirit in the grand universe.
118:10.4 (1304.6) Jumalilla on attribuutteja, mutta Kolminaisuudella on toimintoja, ja Kolminaisuuden tavoin kaitselmuskin on toiminto, universumien universumiin kohdistuvan muun kuin persoonallisen ylivalvonnan yhdistelmä, joka ulottuu Kaikkivaltiaan voimassa syntesoituvan Seitsenkertaisen evolutionaarisilta tasoilta Jumaluuden Perimmäisyyden transsendentaalisten maailmojen kautta edelleen ylöspäin.		118:10.4 (1304.6) The Gods have attributes but the Trinity has functions, and like the Trinity, providence is a function, the composite of the other-than-personal overcontrol of the universe of universes, extending from the evolutionary levels of the Sevenfold synthesizing in the power of the Almighty on up through the transcendental realms of the Ultimacy of Deity.
118:10.5 (1304.7) Jumala rakastaa jokaista luotua niin kuin lasta, ja tämä rakkaus lepää jokaisen luodun yllä kautta kaiken ajallisuuden ja ikuisuuden. Kaitselmus toimii suhteessa kokonaisuuteen ja on tekemisissä jokaisen luodun olennon toiminnan kanssa siinä määrin kuin tämä toiminta liittyy kokonaisuuteen. Kaitselmuksellinen asioihin puuttuminen kenenkä hyvänsä olennon kohdalla osoittaa tuon olennon toiminnan olevan jonkin kokonaisuuden evolutionaarisen kasvun kannalta tärkeää. Tällainen kokonaisuus saattaa olla kokonainen rotu, kokonainen kansakunta, kokonainen planeetta tai jopa jokin korkeampi kokonaisuus. Luodun olennon toiminnan tärkeys juuri on se, joka aiheuttaa kaitselmuksellisen asioihin puuttumisen, ei suinkaan se, miten tärkeä luotu on persoonana.		118:10.5 (1304.7) God loves each creature as a child, and that love overshadows each creature throughout all time and eternity. Providence functions with regard to the total and deals with the function of any creature as such function is related to the total. Providential intervention with regard to any being is indicative of the importance of the function of that being as concerns the evolutionary growth of some total; such total may be the total race, the total nation, the total planet, or even a higher total. It is the importance of the function of the creature that occasions providential intervention, not the importance of the creature as a person.
118:10.6 (1305.1) Isä voi siitä huolimatta persoonana milloin tahansa puuttua isällisellä kädellä kosmisten tapahtumien virtaan täysin Jumalan tahdon mukaisesti ja sopusoinnussa Jumalan viisauden kanssa ja niin kuin Jumalan tuntema rakkaus antaa aihetta.		118:10.6 (1305.1) Nevertheless, the Father as a person may at any time interpose a fatherly hand in the stream of cosmic events all in accordance with the will of God and in consonance with the wisdom of God and as motivated by the love of God.
118:10.7 (1305.2) Mutta se, mitä ihminen kutsuu kaitselmukseksi tai sallimukseksi, on aivan liian usein hänen oman mielikuvituksensa tuote, satunnaisten olosuhteiden onnekas yhteensattuminen. Universumiolemassaolon finiittisessä valtakunnassa vaikuttaa kuitenkin todellinen ja esiin nouseva kaitselmus: avaruuden energioiden, ajallisuuden liikkeiden, älyllisten ajatusten, luonnetta osoittavien ihanteiden, hengellisistä olemuksista kumpuavien toiveiden ja kehittyvien persoonallisuuksien tavoitteellisten tahtoperäisten tekojen eittämätön ja aktuaalistuva korreloituminen. Aineellisissa maailmoissa vallitsevat olosuhteet saavuttavat lopullisen finiittisen integroitumisen Korkeimman ja Perimmäisen toisiinsa limittyvissä läsnäoloissa.		118:10.7 (1305.2) But what man calls providence is all too often the product of his own imagination, the fortuitous juxtaposition of the circumstances of chance. There is, however, a real and emerging providence in the finite realm of universe existence, a true and actualizing correlation of the energies of space, the motions of time, the thoughts of intellect, the ideals of character, the desires of spiritual natures, and the purposive volitional acts of evolving personalities. The circumstances of the material realms find final finite integration in the interlocking presences of the Supreme and the Ultimate.
118:10.8 (1305.3) Sitä mukaa kun suuruniversumin mekanismit ovat täydellistyneet niin pitkälle, että ne ovat mielen harjoittaman ylivalvonnan kautta saavuttaneet lopullisen täsmällisyytensä, ja sitä mukaa kun luotujen mieli nousee täydellisyyteen viedyn henkeenintegroitumisen kautta jumalallisuuden saavuttamista merkitsevään täydellisyyteen ja kun Korkein tämän seurauksena nousee esiin kaikkien näiden universumi-ilmiöiden aktuaalisena yhdistäjänä, kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi.		118:10.8 (1305.3) As the mechanisms of the grand universe are perfected to a point of final precision through the overcontrol of mind, and as creature mind ascends to the perfection of divinity attainment through perfected integration with spirit, and as the Supreme consequently emerges as an actual unifier of all these universe phenomena, so does providence become increasingly discernible.
118:10.9 (1305.4) Jotkin evolutionaarisissa maailmoissa aika ajoin esiintyvistä hämmästyttävän onnekkaista olosuhteista saattavat johtua vähin erin esiin nousevasta Korkeimman läsnäolosta, esimakuna hänen tulevista universumitoiminnoistaan. Suurin osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu kaitselmuksesta johtuvaksi, ei sitä ole. Se, että häneltä puuttuu kaukokatseinen näkemys elämän olosuhteiden oikeista merkityksistä, haittaa suuresti hänen arviotaan tällaisista asioista. Suuri osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu hyväksi onneksi, saattaa todellisuudessa ollakin huonoa onnea. Se, että onni hymyilee, ja ihmiselle koituu ansaitsematonta joutoaikaa ja varallisuutta, jonka hyväksi ei ole tarvinnut ponnistella, saattaakin osoittautua ihmistä koettelevista kärsimyksistä suurimmaksi. Nurjan kohtalon näennäinen julmuus sen kasatessa koettelemuksia jonkun kärsivän kuolevaisen päälle saattaa todellisuudessa olla se karkaiseva tuli, joka vähitellen muuntaa pehmeän raudan kaltaisen kypsymättömän persoonallisuuden karkaistun teräksen kaltaiseksi todelliseksi luonteenlujuudeksi.		118:10.9 (1305.4) Some of the amazingly fortuitous conditions occasionally prevailing on the evolutionary worlds may be due to the gradually emerging presence of the Supreme, the foretasting of his future universe activities. Most of what a mortal would call providential is not; his judgment of such matters is very handicapped by lack of farsighted vision into the true meanings of the circumstances of life. Much of what a mortal would call good luck might really be bad luck; the smile of fortune that bestows unearned leisure and undeserved wealth may be the greatest of human afflictions; the apparent cruelty of a perverse fate that heaps tribulation upon some suffering mortal may in reality be the tempering fire that is transmuting the soft iron of immature personality into the tempered steel of real character.
118:10.10 (1305.5) Kehittyvissä universumeissa vaikuttaa kyllä kaitselmus, ja luodut voivat päästä siitä perille täsmälleen siinä määrin kuin heissä on kehittynyt kykyä kehittyvien universumien tarkoituksen käsittämiseen. Täysimääräinen universumitarkoitusten havaitsemisen kyky on yhtä kuin luodun evolutionaarinen täysimittaistuminen, ja se on ilmaistavissa myös toisin sanomalla, että kysymys on Korkeimman saavuttamisesta keskeneräisten universumien nykyisen tilan tarjoamissa rajoissa.		118:10.10 (1305.5) There is a providence in the evolving universes, and it can be discovered by creatures to just the extent that they have attained capacity to perceive the purpose of the evolving universes. Complete capacity to discern universe purposes equals the evolutionary completion of the creature and may otherwise be expressed as the attainment of the Supreme within the limits of the present state of the incomplete universes.
118:10.11 (1305.6) Isän osoittama rakkaus toimii suoraan yksilön sydämessä – kaikkien muiden yksilöiden vaikutuksista ja vastavaikutuksista riippumattomana. Suhde on persoonallinen – ihminen ja Jumala. Jumaluuden persoonaton läsnäolo (Kaikkivaltias Korkein ja Paratiisin-Kolminaisuus) osoittaa huomiota, joka kohdistuu kokonaisuuteen, ei osaan. Korkeimmuuden ylivalvontana ilmenevä kaitselmus käy sitä ilmeisemmäksi mitä pitemmälle maailmankaikkeuden toinen toistaan seuraavat osat etenevät finiittisten päämäärien saavuttamisessa. Sitä mukaa kun järjestelmät, konstellaatiot, universumit ja superuniversumit asettuvat valoon ja elämään, Korkein tulee yhä enemmän esille kaiken tapahtumassa olevan mielekkäänä korreloijana, samalla kun Perimmäinen nousee vähitellen esille kaiken olevaisen transsendentaalisena yhdistäjänä.		118:10.11 (1305.6) The love of the Father operates directly in the heart of the individual, independent of the actions or reactions of all other individuals; the relationship is personal—man and God. The impersonal presence of Deity (Almighty Supreme and Paradise Trinity) manifests regard for the whole, not for the part. The providence of the overcontrol of Supremacy becomes increasingly apparent as the successive parts of the universe progress in the attainment of finite destinies. As the systems, constellations, universes, and superuniverses become settled in light and life, the Supreme increasingly emerges as the meaningful correlator of all that is transpiring, while the Ultimate gradually emerges as the transcendental unifier of all things.
118:10.12 (1306.1) Aineellisuuden piiriin kuuluvat luonnolliset tapahtumat näyttävät evolutionaarisen maailman alkuvaiheissa useinkin olevan sovittamattomassa ristiriidassa. Siinä, mitä kehittyvässä maailmassa tapahtuu, on paljon sellaista, jota kuolevaisen ihmisen on kohtalaisen vaikea ymmärtää – luonnonlaki on perin usein ilmeisen julma, sydämetön ja piittaamaton kaikkea sitä kohtaan, mikä ihmiskäsityksen mukaan on totta, kaunista ja hyvää. Mutta kun ihmiskunta edistyy planetaarisessa kehityksessään, havaitsemme tämän katsantokannan muuttuvan seuraavien tekijöiden vaikutuksesta:		118:10.12 (1306.1) In the beginnings on an evolutionary world the natural occurrences of the material order and the personal desires of human beings often appear to be antagonistic. Much that takes place on an evolving world is rather hard for mortal man to understand—natural law is so often apparently cruel, heartless, and indifferent to all that is true, beautiful, and good in human comprehension. But as humanity progresses in planetary development, we observe that this viewpoint is modified by the following factors:
118:10.13 (1306.2) 1. Ihmisen näköpiirin laajeneminen – hän ymmärtää jatkuvasti yhä enemmän maailmaa, jossa hän elää. Hänen kykynsä ajallisuuden aineellisten faktojen, ajattelun tuottamien merkityksellisten ideoiden ja hengellisen ymmärryksen tuottamien arvokkaiden ihanteiden käsittämiseen laajenee. Niin kauan kuin ihmiset mittaavat vain mittatikulla, joka edustaa fyysisluontoisia olevaisia, heillä ei ole toivoakaan koskaan löytää ajallisuudesta ja avaruudesta ykseyttä.		118:10.13 (1306.2) 1. Man’s augmenting vision—his increased understanding of the world in which he lives; his enlarging capacity for the comprehension of the material facts of time, the meaningful ideas of thought, and the valuable ideals of spiritual insight. As long as men measure only by the yardstick of the things of a physical nature, they can never hope to find unity in time and space.
118:10.14 (1306.3) 2. Ihmisen harjoittaman valvonnan laajeneminen – asteittain tapahtuva tietämyksen karttuminen aineellisen maailman laeista, hengellisen olemassaolon tarkoituksista ja näiden kahden todellisuuden filosofisen koordinoinnin mahdollisuuksista. Villi-ihminen oli luonnonvoimien hyökkäysten edessä avuton; omien sisäisten pelkojensa julman herruuden edessä hän mateli kuin orja. Puolittain sivistynyt ihminen alkaa jo availla luonnonmaailmoihin kätkeytyvien salaisuuksien aarreaitan lukkoja, ja hänen tieteensä alkaa hitaasti mutta tehokkaasti hävittää hänen taikauskoisia käsityksiään tarjotessaan uuden ja entistä laajemman tosiasiapohjaisen perustan filosofisten merkitysten ja aidon hengellisen kokemuksen sisältämien arvojen käsittämiseen. Sivistynyt ihminen saa planeettansa fyysiset vahvuudet jonakin päivänä koko lailla hallintaansa; hänen sydämessään olevaa Jumalan rakkautta vuodatetaan tehokkaasti kanssaihmisiä kohtaan tunnetun rakkauden muodossa, samalla kun ihmisolemassaoloon sisältyvät arvot alkavat lähestyä kuolevaisen olennon kapasiteetin äärirajoja.		118:10.14 (1306.3) 2. Man’s increasing control—the gradual accumulation of the knowledge of the laws of the material world, the purposes of spiritual existence, and the possibilities of the philosophic co-ordination of these two realities. Man, the savage, was helpless before the onslaughts of natural forces, was slavish before the cruel mastery of his own inner fears. Semicivilized man is beginning to unlock the storehouse of the secrets of the natural realms, and his science is slowly but effectively destroying his superstitions while at the same time providing a new and enlarged factual basis for the comprehension of the meanings of philosophy and the values of true spiritual experience. Man, the civilized, will someday achieve relative mastery of the physical forces of his planet; the love of God in his heart will be effectively outpoured as love for his fellow men, while the values of human existence will be nearing the limits of mortal capacity.
118:10.15 (1306.4) 3. Ihmisen integroituminen universumiin – ihmisen omaaman ymmärryksen lisääntyminen, mihin vielä liittyy ihmisen kokemuksellisten saavutusten runsastuminen, saattaa hänet läheisempään harmoniaan Korkeimmuuden yhdistävien läsnäolojen – Paratiisin-Kolminaisuuden ja Korkeimman Olennon – kanssa. Ja tämä juuri pitää huolen siitä, että Korkein on täysivaltainen maailmoissa, jotka jo kauan sitten ovat asettuneet valoon ja elämään. Tällaiset pitkälle ehtineet planeetat ovat toden totta kuin harmonisia runoelmia, kuin kuvia siitä saavutetun hyvyyden kauneudesta, johon on päästy kosmista totuutta tavoittelemalla. Ja jos jotakin tällaista voi tapahtua jo planeetalle, jotakin paljon suurenmoisempaa voi silloin tapahtua järjestelmälle ja suuruniversumin laajemmille yksiköille, sitten kun nekin saavuttavat vakiintuneisuuden, joka kertoo finiittisen kasvun potentiaalien ehtymisestä.		118:10.15 (1306.4) 3. Man’s universe integration—the increase of human insight plus the increase of human experiential achievement brings him into closer harmony with the unifying presences of Supremacy—Paradise Trinity and Supreme Being. And this is what establishes the sovereignty of the Supreme on the worlds long settled in light and life. Such advanced planets are indeed poems of harmony, pictures of the beauty of achieved goodness attained through the pursuit of cosmic truth. And if such things can happen to a planet, then even greater things can happen to a system and the larger units of the grand universe as they too achieve a settledness indicating the exhaustion of the potentials for finite growth.
118:10.16 (1306.5) Tämänlaatuisella edistyneellä planeetalla kaitselmuksesta on tullut aktualiteetti, elämän olosuhteet ovat korreloituneita, mutta tämä ei johdu pelkästään siitä, että ihminen on päässyt oman maailmansa aineellisten ongelmien herraksi, vaan se johtuu myös siitä, että hän on ruvennut elämään sen mukaisesti, mikä on universumeissa vallitseva suuntaus; hän kulkee Korkeimmuuden tietä kohti Universaalisen Isän saavuttamista.		118:10.16 (1306.5) On a planet of this advanced order, providence has become an actuality, the circumstances of life are correlated, but this is not only because man has come to dominate the material problems of his world; it is also because he has begun to live according to the trend of the universes; he is following the pathway of Supremacy to the attainment of the Universal Father.
118:10.17 (1306.6) Jumalan valtakunta on ihmisten sydämessä, ja kun tästä valtakunnasta tulee maailman jokaisen yksilön sydämessä aktuaalinen, silloin Jumalan hallitusvallasta on tullut tuolla planeetalla aktuaalista. Ja kysymys on silloin siitä, että Korkeimman Olennon suvereenisuus on saavutettu.		118:10.17 (1306.6) The kingdom of God is in the hearts of men, and when this kingdom becomes actual in the heart of every individual on a world, then God’s rule has become actual on that planet; and this is the attained sovereignty of the Supreme Being.
118:10.18 (1306.7) Jotta ihminen käsittäisi, mitä kaitselmus ajallisuudessa on, hänen on vietävä päätökseen täydellisyyden saavuttamistehtävänsä. Mutta ihminen voi jo nyt tuntea esimakua tästä kaitselmuksesta – sen ikuisuusmerkityksessä – pohtiessaan sitä maailmankaikkeuden tosiasiaa, että kaikki olevaiset, olivatpa ne hyviä tai pahoja, antavat oman panoksensa siihen, että Jumalaa tuntevat kuolevaiset edistyvät kaikkien Isän tavoittelemisessaan.		118:10.18 (1306.7) To realize providence in time, man must accomplish the task of achieving perfection. But man can even now foretaste this providence in its eternity meanings as he ponders the universe fact that all things, be they good or evil, work together for the advancement of God-knowing mortals in their quest for the Father of all.
118:10.19 (1306.8) Kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi, kun ihmiset kurottautuvat ylöspäin aineellisuudesta hengellisyyteen. Täysimittaistuneen hengellisen ymmärryksen saavuttaminen antaa ylös nousevalle persoonallisuudelle kyvyn nähdä harmoniaa siinä, missä vielä äsken vallitsi kaaos. Jo morontian mota merkitsee todellista edistymistä tähän suuntaan.		118:10.19 (1306.8) Providence becomes increasingly discernible as men reach upward from the material to the spiritual. The attainment of completed spiritual insight enables the ascending personality to detect harmony in what was theretofore chaos. Even morontia mota represents a real advance in this direction.
118:10.20 (1307.1) Kaitselmus on osaltaan sitä ylivalvontaa, jota keskeneräisissä universumeissa julkitullut keskeneräinen Korkein harjoittaa, ja siksi sen on aina oltava:		118:10.20 (1307.1) Providence is in part the overcontrol of the incomplete Supreme manifested in the incomplete universes, and it must therefore ever be:
118:10.21 (1307.2) 1. Osittaista – Korkeimman Olennon aktuaalistumisen keskeneräisyyden vuoksi, ja		118:10.21 (1307.2) 1. Partial—due to the incompleteness of the actualization of the Supreme Being, and
118:10.22 (1307.3) 2. Ennalta arvaamatonta – mikä johtuu luotujen asennoitumisessa ilmenevistä häilyväisyyksistä, se kun vaihtelee aina tasolta toiselle ja aiheuttaa niin ollen vastaavalla tavalla vaihtelevalta näyttävää reagoimista Korkeimmassa.		118:10.22 (1307.3) 2. Unpredictable—due to the fluctuations in creature attitude, which ever varies from level to level, thus causing apparently variable reciprocal response in the Supreme.
118:10.23 (1307.4) Kun ihmiset rukoilevat kaitselmuksellista puuttumista elämän olosuhteisiin, monet kerrat heidän rukoukseensa on vastauksena heidän omien asenteidensa muuttuminen elämää kohtaan. Mutta kaitselmus ei ole oikullista, eikä se liioin ole fantasiaa eikä magiaa. Se on finiittisten universumien mahtavan hallitsijan hidasta ja varmaa esiintuloa, hallitsijan, jonka majesteettisen läsnäolon kehittyvät luodut silloin tällöin panevat merkille universumia eteenpäin kulkiessaan. Kaitselmus on avaruuden galaksien ja ajallisuuden persoonallisuuksien vakaata ja varmaa marssia kohti niitä ikuisia päämääriä, jotka aluksi ovat Korkeimmassa, sitten Perimmäisessä ja kenties Absoluuttisessa. Ja uskomme, että infiniittisyydessä vaikuttaa sama kaitselmus, ja tämä on Paratiisin-Kolminaisuuden tahto, sen toiminnat ja sen tarkoitus, jotka näin esittävät perustelut sille, miksi on olemassa universumeista universumien perään koostuva kosminen panoraama.		118:10.23 (1307.4) When men pray for providential intervention in the circumstances of life, many times the answer to their prayer is their own changed attitudes toward life. But providence is not whimsical, neither is it fantastic nor magical. It is the slow and sure emergence of the mighty sovereign of the finite universes, whose majestic presence the evolving creatures occasionally detect in their universe progressions. Providence is the sure and certain march of the galaxies of space and the personalities of time toward the goals of eternity, first in the Supreme, then in the Ultimate, and perhaps in the Absolute. And in infinity we believe there is the same providence, and this is the will, the actions, the purpose of the Paradise Trinity thus motivating the cosmic panorama of universes upon universes.
118:10.24 (1307.5) [Toimittamisesta huolehti muuan Urantialla tilapäisesti oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]		118:10.24 (1307.5) [Sponsored by a Mighty Messenger temporarily sojourning on Urantia.]