Luku 139	Paper 139
Kaksitoista apostolia	The Twelve Apostles
139:0.1 (1548.1) JEESUKSEN maisen elämän lumovoimasta ja vanhurskaudesta on puhuttelevana todistuksena se, että vaikka hän tämän tästä löi palasiksi apostoliensa toiveet ja murskasi säpäleiksi kaikki kunnianhimoiset haaveet heidän henkilökohtaisesta pääsystään korkealle, silti vain yksi hänet hylkäsi.	139:0.1 (1548.1) IT IS an eloquent testimony to the charm and righteousness of Jesus’ earth life that, although he repeatedly dashed to pieces the hopes of his apostles and tore to shreds their every ambition for personal exaltation, only one deserted him.
139:0.2 (1548.2) Apostolit oppivat Jeesukselta taivaan valtakunnasta, ja Jeesus puolestaan oppi heiltä paljon siitä, millainen ihmisten valtakunta on, millainen ihmisluonto on, sellaisena kuin se esiintyy Urantialla ja ajallisuuden ja avaruuden muissa evolutionaarisissa maailmoissa. Nämä kaksitoista miestä edustivat monia erityyppisiä ihmisen mielenlaatuja, eikä heitä ollut koulutuksen avulla muovattu toistensa kaltaisiksi. Näistä galilealaisista kalastajista monenkin suonissa virtasi Galilean ei-juutalaisen väestön sata vuotta aiemmin pakkotoimin tapahtuneen käännyttämisen seurauksena varsin suuri määrä ei-juutalaista verta.	139:0.2 (1548.2) The apostles learned from Jesus about the kingdom of heaven, and Jesus learned much from them about the kingdom of men, human nature as it lives on Urantia and on the other evolutionary worlds of time and space. These twelve men represented many different types of human temperament, and they had not been made alike by schooling. Many of these Galilean fishermen carried heavy strains of gentile blood as a result of the forcible conversion of the gentile population of Galilee one hundred years previously.
139:0.3 (1548.3) Älkää tehkö sitä virhettä, että pidätte apostoleja täysin tietämättöminä ja oppimattomina. Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta he olivat kaikki käyneet synagogakoulun, jossa he olivat saaneet perinpohjaista opetusta heprealaiskirjoituksissa ja hyvin paljossa siinä, mitä tuohon aikaan yleensä tiedettiin. Seitsemän heistä oli valmistunut Kapernaumin synagogakouluista, eikä koko Galileassa ollut parempia juutalaisia kouluja.	139:0.3 (1548.3) Do not make the mistake of regarding the apostles as being altogether ignorant and unlearned. All of them, except the Alpheus twins, were graduates of the synagogue schools, having been thoroughly trained in the Hebrew scriptures and in much of the current knowledge of that day. Seven were graduates of the Capernaum synagogue schools, and there were no better Jewish schools in all Galilee.
139:0.4 (1548.4) Kun kirjoituksissanne puhutaan näistä valtakunnan sanansaattajista ja sanotaan heidän olleen ”tietämättömiä ja oppimattomia”, tämän maininnan tarkoitus oli viestittää lukijalle, että he olivat maallikoita eli että he eivät olleet saaneet opetusta siinä, mikä kuului rabbien tietämykseen, eikä heitä ollut harjaannutettu käyttämään menetelmiä, joilla rabbit tulkitsivat pyhiä kirjoituksia. Heiltä puuttui niin kutsuttu korkeampi koulutus. Nykyään heitä varmasti pidettäisiin oppimattomina ja joissakin yhteiskuntapiireissä heitä pidettäisiin jopa sivistymättöminä. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se, etteivät he olleet kaikki käyneet läpi samaa jäykkää ja kaavamaista opetusohjelmaa. Nuoruusvuosistaan saakka heillä oli ollut erilainen kokemus elämään oppimisesta.	139:0.4 (1548.4) When your records refer to these messengers of the kingdom as being “ignorant and unlearned,” it was intended to convey the idea that they were laymen, unlearned in the lore of the rabbis and untrained in the methods of rabbinical interpretation of the Scriptures. They were lacking in so-called higher education. In modern times they would certainly be considered uneducated, and in some circles of society even uncultured. One thing is certain: They had not all been put through the same rigid and stereotyped educational curriculum. From adolescence on they had enjoyed separate experiences of learning how to live.
1. Andreas, ensiksi valittu ^top	1. Andrew, the First Chosen ^top
139:1.1 (1548.5) Valtakunnan apostolikunnan puheenjohtaja Andreas syntyi Kapernaumissa. Hän oli viisilapsisen perheen vanhin lapsi. Perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen hänen veljensä Simon ja kolme sisarta. Hänen tuolloin jo kuollut isänsä oli ollut Sebedeuksen yrityskumppani kalankuivatusalalla Betsaidassa, Kapernaumin kalasatamassa. Kun Andreaksesta tuli apostoli, hän oli naimaton, mutta hän piti kotinaan naimisissa olevan veljensä, Simon Pietarin, kotia. He olivat molemmat kalastajia ja Sebedeuksen poikien Jaakobin ja Johanneksen yhteistyökumppaneita.	139:1.1 (1548.5) Andrew, chairman of the apostolic corps of the kingdom, was born in Capernaum. He was the oldest child in a family of five—himself, his brother Simon, and three sisters. His father, now dead, had been a partner of Zebedee in the fish-drying business at Bethsaida, the fishing harbor of Capernaum. When he became an apostle, Andrew was unmarried but made his home with his married brother, Simon Peter. Both were fishermen and partners of James and John the sons of Zebedee.
139:1.2 (1548.6) Vuonna 26 jKr., jolloin Andreas valittiin apostoliksi, hän oli 33-vuotias, kokonaisen vuoden Jeesusta vanhempi ja apostoleista vanhin. Hän polveutui erinomaisista esivanhemmista ja oli kahdestatoista apostolista kyvykkäin. Puhetaitoa lukuun ottamatta hän oli tovereidensa vertainen melkein kaikissa taidoissa, jotka kuvitella saattoi. Jeesus ei antanut Andreakselle koskaan lempinimeä, veljellistä luonnehdintaa. Mutta kuten apostolit kohta alkoivat kutsua Jeesusta Mestariksi, he käyttivät Andreaksesta nimitystä, joka sanana tarkoittaa päällikköä.	139:1.2 (1548.6) In a.d. 26, the year he was chosen as an apostle, Andrew was 33, a full year older than Jesus and the oldest of the apostles. He sprang from an excellent line of ancestors and was the ablest man of the twelve. Excepting oratory, he was the peer of his associates in almost every imaginable ability. Jesus never gave Andrew a nickname, a fraternal designation. But even as the apostles soon began to call Jesus Master, so they also designated Andrew by a term the equivalent of Chief.
139:1.3 (1549.1) Andreas oli hyvä organisoija mutta vieläkin parempi hallintomies. Hän kuului neljän apostolin muodostamaan sisäpiiriin, mutta Jeesuksen nimitettyä hänet apostoliryhmän esimieheksi hän joutui väistämättä pysyttelemään apostoliveljiensä parissa ja pitämään huolta näistä, kolmen muun ollessa hyvin läheisessä yhteydessä Mestariin. Hamaan loppuun saakka Andreas pysyi apostolikunnan vanhimpana.	139:1.3 (1549.1) Andrew was a good organizer but a better administrator. He was one of the inner circle of four apostles, but his appointment by Jesus as the head of the apostolic group made it necessary for him to remain on duty with his brethren while the other three enjoyed very close communion with the Master. To the very end Andrew remained dean of the apostolic corps.
139:1.4 (1549.2) Vaikkei Andreas koskaan ollutkaan mikään vaikuttava saarnamies, hän oli toki pystyvä henkilökohtaisen työn tekijä, olihan hän valtakunnan lähetyssaarnaajapioneeri sikäli, että hän toi ensimmäiseksi valitun apostolin asemassaan Jeesuksen luokse heti veljensä Simonin, josta sittemmin tuli eräs valtakunnan suurenmoisimmista julistajista. Andreas oli koko voimallaan tukemassa Jeesuksen toimintaperiaatetta, jonka mukaan he käyttäisivät henkilökohtaista työtä keinona kouluttaa kahdestatoista apostolista valtakunnan sanansaattajia.	139:1.4 (1549.2) Although Andrew was never an effective preacher, he was an efficient personal worker, being the pioneer missionary of the kingdom in that, as the first chosen apostle, he immediately brought to Jesus his brother, Simon, who subsequently became one of the greatest preachers of the kingdom. Andrew was the chief supporter of Jesus’ policy of utilizing the program of personal work as a means of training the twelve as messengers of the kingdom.
139:1.5 (1549.3) Opettipa Jeesus yksityisesti apostoleja tai saarnasipa hän väkijoukolle, Andreas oli tavallisesti perillä siitä, mitä oli menossa. Hän oli ymmärtäväinen toimeenpanija ja tehokas hallintomies. Hän antoi ripeästi päätöksen jokaisesta tietoonsa saatetusta asiasta, ellei hän katsonut ongelman menevän omien valtuuksiensa rajojen ulkopuolelle, missä tapauksessa hän esitti asian suoraan Jeesuksen ratkaistavaksi.	139:1.5 (1549.3) Whether Jesus privately taught the apostles or preached to the multitude, Andrew was usually conversant with what was going on; he was an understanding executive and an efficient administrator. He rendered a prompt decision on every matter brought to his notice unless he deemed the problem one beyond the domain of his authority, in which event he would take it straight to Jesus.
139:1.6 (1549.4) Andreas ja Pietari olivat luonteeltaan ja temperamentiltaan hyvin erilaisia, mutta heidän kunniakseen on ikuisesti luettava, että he tulivat keskenään loistavasti toimeen. Andreas ei ollut koskaan kateellinen Pietarin puhetaidollisista kyvyistä. Kovinkaan usein ei satu, että Andreaksen tyyppisellä vanhemmalla miehellä olisi niin perinpohjainen vaikutusvalta nuorempaan ja lahjakkaaseen veljeen. Andreas ja Pietari eivät milloinkaan tuntuneet olevan vähänkään kateellisia toistensa kyvyistä tai saavutuksista. Myöhään Helluntaipäivän iltana, kun valtakunnan jäsenmäärä suureksi osaksi Pietarin tarmokkaan ja innoittavan saarnaamisen ansiosta lisääntyi kahdellatuhannella sielulla, Andreas sanoi veljelleen: ”Minä en olisi kyennyt sitä tekemään, mutta olen iloinen, että minulla on veli, joka siihen kykeni.” Tähän Pietari vastasi: ”Ja ellet sinä olisi tuonut minua Mestarin luokse ja omalla päättäväisyydelläsi pitänyt minua hänen luonaan, en olisi ollut täällä tätä tekemässä.” Andreas ja Pietari olivat poikkeus säännöstä, sillä he osoittivat veljestenkin voivan elää rauhanomaisesti keskenään ja tehdä tuloksellista työtä yhdessä.	139:1.6 (1549.4) Andrew and Peter were very unlike in character and temperament, but it must be recorded everlastingly to their credit that they got along together splendidly. Andrew was never jealous of Peter’s oratorical ability. Not often will an older man of Andrew’s type be observed exerting such a profound influence over a younger and talented brother. Andrew and Peter never seemed to be in the least jealous of each other’s abilities or achievements. Late on the evening of the day of Pentecost, when, largely through the energetic and inspiring preaching of Peter, two thousand souls were added to the kingdom, Andrew said to his brother: “I could not do that, but I am glad I have a brother who could.” To which Peter replied: “And but for your bringing me to the Master and by your steadfastness keeping me with him, I should not have been here to do this.” Andrew and Peter were the exceptions to the rule, proving that even brothers can live together peaceably and work together effectively.
139:1.7 (1549.5) Helluntain jälkeen Pietari oli kuuluisa, muttei vanhempaa Andreasta milloinkaan ärsyttänyt se, että hänet koko hänen loppuelämänsä ajan esiteltiin ”Simon Pietarin veljenä”.	139:1.7 (1549.5) After Pentecost Peter was famous, but it never irritated the older Andrew to spend the rest of his life being introduced as “Simon Peter’s brother.”
139:1.8 (1549.6) Andreas oli kaikista apostoleista paras ihmistuntija. Hän tiesi, että Juudas Iskariotin sydämessä vallitsi rauhattomuus, ja hän tiesi sen jo ennen kuin kukaan muu apostoli epäili, että heidän rahastonhoitajansa asiat eivät olleet kaikilta osin kohdallaan. Mutta hän ei kertonut pahoista aavistuksistaan yhdellekään heistä. Andreaksen valtakunnan hyväksi tekemä suuri palvelus oli siinä, että hän neuvoi Pietaria, Jaakobia ja Johannesta niiden ensimmäisten lähetyssaarnaajien valitsemisessa, jotka lähetettiin julistamaan evankeliumia, samoin kuin siinä, että hän antoi näille ensimmäisille johtajille neuvoja valtakunnan hallinnollisten asioiden järjestämisestä. Andreas oli hyvin lahjakas löytämään nuorten ihmisten piilevät voimavarat ja paljastumattomat kyvyt.	139:1.8 (1549.6) Of all the apostles, Andrew was the best judge of men. He knew that trouble was brewing in the heart of Judas Iscariot even when none of the others suspected that anything was wrong with their treasurer; but he told none of them his fears. Andrew’s great service to the kingdom was in advising Peter, James, and John concerning the choice of the first missionaries who were sent out to proclaim the gospel, and also in counseling these early leaders about the organization of the administrative affairs of the kingdom. Andrew had a great gift for discovering the hidden resources and latent talents of young people.
139:1.9 (1549.7) Varsin pian sen jälkeen kun Jeesus oli noussut korkeuksiin, Andreas alkoi kirjoittaa henkilökohtaisia muistiinpanoja ja sisällytti niihin monia edesmenneen Mestarinsa lausumia ja tekoja. Andreaksen kuoleman jälkeen tästä yksityisestä kirjoituksesta tehtiin lisää kopioita, ja ne kiersivät vapaasti kristillisen kirkon ensimmäisten opettajien keskuudessa. Myöhemmin näitä Andreaksen epämuodollisia muistiinmerkintöjä muokattiin, korjailtiin, muutettiin ja niihin tehtiin lisäyksiä niin, että niistä lopulta muodostui melko yhtäjaksoinen kertomus Mestarin elämästä maan päällä. Viimeinenkin näistä muutamista muutetuista ja korjatuista kopioista tuhoutui Aleksandriassa sattuneessa tulipalossa noin sata vuotta sen jälkeen, kun kahdestatoista apostolista ensimmäisenä valittu oli kirjoittanut alkuperäiskappaleen.	139:1.9 (1549.7) Very soon after Jesus’ ascension on high, Andrew began the writing of a personal record of many of the sayings and doings of his departed Master. After Andrew’s death other copies of this private record were made and circulated freely among the early teachers of the Christian church. These informal notes of Andrew’s were subsequently edited, amended, altered, and added to until they made up a fairly consecutive narrative of the Master’s life on earth. The last of these few altered and amended copies was destroyed by fire at Alexandria about one hundred years after the original was written by the first chosen of the twelve apostles.
139:1.10 (1550.1) Andreas oli mies, jolla oli selkeä ymmärrys, jonka ajattelu oli loogista, joka teki lujia päätöksiä ja jonka luonteen suuri vahva puoli oli hänen verraton tasapainoisuutensa. Hänen mielenlaatunsa heikko kohta oli se, että häneltä puuttui innostusta; monet kerrat hän unohti rohkaista työtovereitaan sillä, että olisi lausunut heille hyvin harkitut kiitoksen sanat. Ja tämä hänen vaitonaisuutensa, silloin kun olisi ollut aihetta kiittää ystäviä kiitoksen ansaitsevista aikaansaannoksista, versoi hänen kammostaan imartelua ja epärehellisyyttä kohtaan. Andreas kuului niihin vaatimattomiin ihmisiin, jotka ovat monitaitoisia, luonteeltaan tasaisia, omilla ansioillaan asemansa luovia ja menestyviä.	139:1.10 (1550.1) Andrew was a man of clear insight, logical thought, and firm decision, whose great strength of character consisted in his superb stability. His temperamental handicap was his lack of enthusiasm; he many times failed to encourage his associates by judicious commendation. And this reticence to praise the worthy accomplishments of his friends grew out of his abhorrence of flattery and insincerity. Andrew was one of those all-round, even-tempered, self-made, and successful men of modest affairs.
139:1.11 (1550.2) Jokainen apostoli rakasti Jeesusta, mutta totta on myös, että jokainen kahdestatoista apostolista tunsi vetoa häntä kohtaan siksi, että jokin tietty Jeesuksen persoonallisuuden piirre vetosi erityisesti juuri tähän yksittäiseen apostoliin. Andreas ihaili Jeesusta siksi, että tämä oli johdonmukaisen vilpitön; siksi, että Jeesuksessa oli teeskentelemätöntä arvokkuutta. Kunhan ihmiset vain tulivat tuntemaan Jeesuksen, heidät valtasi halu jakaa ystäviensä kanssa tämä kokemus Jeesuksesta; he todella halusivat koko maailman tuntevan hänet.	139:1.11 (1550.2) Every one of the apostles loved Jesus, but it remains true that each of the twelve was drawn toward him because of some certain trait of personality which made a special appeal to the individual apostle. Andrew admired Jesus because of his consistent sincerity, his unaffected dignity. When men once knew Jesus, they were possessed with the urge to share him with their friends; they really wanted all the world to know him.
139:1.12 (1550.3) Kun myöhemmät vainot ajoivat apostolit lopullisesti pois Jerusalemista, Andreas vaelsi Armeniaan, Vähään-Aasiaan ja Makedoniaan, ja kun hän oli saattanut monet tuhannet ihmiset valtakuntaan, hänet lopulta vangittiin ja ristiinnaulittiin Akaian Patraksessa. Kului kaksi kokonaista päivää, ennen kuin tämä vankkarakenteinen mies heitti henkensä ristillä, ja kaikki nämä traagiset tunnit hän yhä voimallisesti saarnasi taivaan valtakunnan ilosanomaa pelastuksesta.	139:1.12 (1550.3) When the later persecutions finally scattered the apostles from Jerusalem, Andrew journeyed through Armenia, Asia Minor, and Macedonia and, after bringing many thousands into the kingdom, was finally apprehended and crucified in Patrae in Achaia. It was two full days before this robust man expired on the cross, and throughout these tragic hours he continued effectively to proclaim the glad tidings of the salvation of the kingdom of heaven.
2. Simon Pietari ^top	2. Simon Peter ^top
139:2.1 (1550.4) Simon oli apostoleihin liittyessään kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli kolme lasta, ja hän asui Betsaidassa Kapernaumin lähellä. Hänen veljensä, Andreas, ja hänen anoppinsa asuivat hänen luonaan. Sekä Pietari että Andreas olivat Sebedeuksen poikien kalastajakumppaneita.	139:2.1 (1550.4) When Simon joined the apostles, he was thirty years of age. He was married, had three children, and lived at Bethsaida, near Capernaum. His brother, Andrew, and his wife’s mother lived with him. Both Peter and Andrew were fisher partners of the sons of Zebedee.
139:2.2 (1550.5) Mestari oli tuntenut Simonin jo jonkin aikaa, ennen kuin Andreas esitteli hänet järjestyksessä toisena apostolina. Antaessaan Simonille nimen Pietari Jeesus teki sen hymyssä suin; sen oli määrä olla jonkinlainen lempinimi. Kaikki Simonin ystävät tunsivat hänet arvaamattomana ja impulsiivisena kaverina. On totta, että Jeesus myöhemmin liitti uuden ja tärkeän merkityksen tähän kevyesti annettuun lempinimeen.	139:2.2 (1550.5) The Master had known Simon for some time before Andrew presented him as the second of the apostles. When Jesus gave Simon the name Peter, he did it with a smile; it was to be a sort of nickname. Simon was well known to all his friends as an erratic and impulsive fellow. True, later on, Jesus did attach a new and significant import to this lightly bestowed nickname.
139:2.3 (1550.6) Simon Pietari oli mies, jossa oli impulsiivisuutta ja optimismia. Hän oli varttuessaan antanut itselleen vapauden heittäytyä voimakkaiden tunteiden valtaan; hän joutui alinomaa vaikeuksiin siksi, ettei malttanut luopua tavastaan puhua ajattelematta. Tämänlaatuinen ajattelemattomuus aiheutti alituisia ikävyyksiä myös kaikille hänen ystävilleen ja työtovereilleen, ja se oli niin ikään syynä siihen, että hän sai monet lempeät nuhteet Mestariltaan. Ainoa seikka, joka esti Pietaria joutumasta enempiin vaikeuksiin ajattelemattomien puheidensa takia, oli se, että hän jo varhaisessa vaiheessa oppi keskustelemaan monista suunnitelmistaan ja kaavailuistaan veljensä Andreaksen kanssa, ennen kuin uskaltautui tekemään ehdotuksistaan julkisia.	139:2.3 (1550.6) Simon Peter was a man of impulse, an optimist. He had grown up permitting himself freely to indulge strong feelings; he was constantly getting into difficulties because he persisted in speaking without thinking. This sort of thoughtlessness also made incessant trouble for all of his friends and associates and was the cause of his receiving many mild rebukes from his Master. The only reason Peter did not get into more trouble because of his thoughtless speaking was that he very early learned to talk over many of his plans and schemes with his brother, Andrew, before he ventured to make public proposals.
139:2.4 (1550.7) Pietarin pitämät puheet olivat sujuvia, puhuttelevia ja dramaattisia. Hän osasi myös johtaa ihmisiä luontaisella ja innostavalla tavalla. Hänen ajattelunsa oli nopeaa, mutta hänen järkeilynsä ei ollut syvällistä. Hän esitti paljon kysymyksiä, enemmän kuin kaikki muut apostolit yhteensä, ja vaikka nämä kysymykset enimmäkseen olivat hyviä ja aiheeseen liittyviä, monet niistä olivat myös ajattelemattomia ja hupsuja. Pietarin ajatusmaailma ei ollut syvällinen, mutta hän tunsi ajatusmaailmansa koko lailla hyvin. Siksi hän olikin mies, jonka päätökset olivat nopeita ja otteet ripeitä. Sillä aikaa kun toiset Jeesuksen rannalla nähdessään ällistyneinä keskustelivat asiasta, Pietari hyppäsi veteen ja ui rannalle tervehtimään Mestaria.	139:2.4 (1550.7) Peter was a fluent speaker, eloquent and dramatic. He was also a natural and inspirational leader of men, a quick thinker but not a deep reasoner. He asked many questions, more than all the apostles put together, and while the majority of these questions were good and relevant, many of them were thoughtless and foolish. Peter did not have a deep mind, but he knew his mind fairly well. He was therefore a man of quick decision and sudden action. While others talked in their astonishment at seeing Jesus on the beach, Peter jumped in and swam ashore to meet the Master.
139:2.5 (1551.1) Piirre, jota Pietari Jeesuksessa eniten ihaili, oli tämän ylimaallinen helläsydämisyys. Pietari ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Jeesuksen pitkämielisyyttä. Koskaan hän ei unohtanut sitä opetusta, että väärintekijälle on annettava anteeksi ei vain seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä ja vielä seitsemän kertaa. Niinä synkkinä ja lohduttomina päivinä, jotka koittivat, kohta sen jälkeen kun hän oli ylipapin pihamaalla ajattelemattomasti ja tahattomasti kieltänyt Jeesuksen, hän ajatteli paljon näitä Mestarin anteeksiantavan luonteen jättämiä vaikutelmia.	139:2.5 (1551.1) The one trait which Peter most admired in Jesus was his supernal tenderness. Peter never grew weary of contemplating Jesus’ forbearance. He never forgot the lesson about forgiving the wrongdoer, not only seven times but seventy times and seven. He thought much about these impressions of the Master’s forgiving character during those dark and dismal days immediately following his thoughtless and unintended denial of Jesus in the high priest’s courtyard.
139:2.6 (1551.2) Simon Pietari oli tuskastuttavan häilyväinen; hän saattoi yhdessä hetkessä heilahtaa toisesta äärimmäisyydestä toiseen. Ensin hän ei sallinut Jeesuksen pestä hänen jalkojaan, ja sitten hän Mestarin vastauksen kuultuaan pyysi tulla pestyksi joka puolelta. Mutta kaiken kaikkiaan Jeesus tiesi, että Pietarin viat olivat päästä, eivät sydämestä. Hänessä yhdistyivät rohkeus ja pelkuruus niin selittämättömällä tavalla, että maan päällä on tässä suhteessa tuskin elänyt toista hänen kaltaistaan. Hänen luonteensa vahvin piirre oli lojaalisuus, ystävyys. Pietari rakasti Jeesusta todella ja totisesti. Ja tästä antaumuksensa suunnattomasta väkevyydestä huolimatta hän suurta epävakaisuutta ja häilyväisyyttä osoittaen antoi palvelustytön kiusoitella itseään niin, että hän kielsi Herransa ja Mestarinsa. Pietari kykeni kestämään vainoa ja suoraan häneen kohdistuvaa hyökkäilyä, tuli se missä muodossa hyvänsä, mutta joutuessaan pilkanteon kohteeksi hän käpertyi kokoon ja luhistui. Hän oli urhea soturi kohdatessaan hyökkäyksen suoraan edestä, mutta hänestä tuli pelosta mateleva ressukka, kun hänet yllätti selustasta tuleva päällekäynti.	139:2.6 (1551.2) Simon Peter was distressingly vacillating; he would suddenly swing from one extreme to the other. First he refused to let Jesus wash his feet and then, on hearing the Master’s reply, begged to be washed all over. But, after all, Jesus knew that Peter’s faults were of the head and not of the heart. He was one of the most inexplicable combinations of courage and cowardice that ever lived on earth. His great strength of character was loyalty, friendship. Peter really and truly loved Jesus. And yet despite this towering strength of devotion he was so unstable and inconstant that he permitted a servant girl to tease him into denying his Lord and Master. Peter could withstand persecution and any other form of direct assault, but he withered and shrank before ridicule. He was a brave soldier when facing a frontal attack, but he was a fear-cringing coward when surprised with an assault from the rear.
139:2.7 (1551.3) Pietari astui Jeesuksen opetuslapsista ensimmäisenä puolustamaan Filippuksen toimintaa samarialaisten keskuudessa sekä Paavalin työtä ei-juutalaisten parissa. Ja kuitenkin hän myöhemmin Antiokiassa teki täyskäännöksen joutuessaan kohtaamaan irvailevat juudalaistajat, joten hän vetäytyi vähäksi aikaa pois ei-juutalaisten parista vain saadakseen niskoilleen Paavalin esittämän pelottoman tuomion.	139:2.7 (1551.3) Peter was the first of Jesus’ apostles to come forward to defend the work of Philip among the Samaritans and Paul among the gentiles; yet later on at Antioch he reversed himself when confronted by ridiculing Judaizers, temporarily withdrawing from the gentiles only to bring down upon his head the fearless denunciation of Paul.
139:2.8 (1551.4) Hän oli ensimmäinen apostoli, joka täydestä sydämestään tunnusti, että Jeesuksessa kietoutuivat yhteen ihmisyys ja jumalallisuus, ja ensimmäinen – Juudasta lukuun ottamatta –, joka kielsi hänet. Pietari ei ollut niinkään uneksija, mutta hänen oli vaikea lakata hellimästä itseään dramatiikalla ja laskeutua hurmioitumisen ja innostuksen pilvilinnoista arkipäiväiseen ja vain tosiasioita kunnioittavan todellisuuden maailmaan.	139:2.8 (1551.4) He was the first one of the apostles to make wholehearted confession of Jesus’ combined humanity and divinity and the first—save Judas—to deny him. Peter was not so much of a dreamer, but he disliked to descend from the clouds of ecstasy and the enthusiasm of dramatic indulgence to the plain and matter-of-fact world of reality.
139:2.9 (1551.5) Jeesusta konkreettisesti ja kuvaannollisesti seuratessaan hän joko kulki joukon etunenässä tai sitten raahusti hännänhuippuna – ”seurasi kaukana perässä”. Mutta hän oli kahdentoista apostolin joukossa selvästi muista erottuva saarnamies; hän teki Paavalia lukuun ottamatta yhden sukupolven aikana enemmän kuin yksikään toinen ihminen valtakunnan rakentamiseksi ja lähetti sen sananviejiä maailman neljälle kulmalle.	139:2.9 (1551.5) In following Jesus, literally and figuratively, he was either leading the procession or else trailing behind—“following afar off.” But he was the outstanding preacher of the twelve; he did more than any other one man, aside from Paul, to establish the kingdom and send its messengers to the four corners of the earth in one generation.
139:2.10 (1551.6) Mestarinsa ajattelemattomasti kiellettyään hän löysi minuutensa, ja Andreaksen antamalla myötätuntoisella ja ymmärtäväisellä opastuksella hän taas näytti tietä takaisin kalaverkkojen pariin, sillä aikaa kun apostolit odottelivat saadakseen selville, mitä ristiinnaulitsemisen jälkeen tapahtuisi. Täysin siitä vakuututtuaan, että Jeesus oli antanut hänelle anteeksi, ja tietäessään, että hänet oli otettu takaisin Mestarin katraaseen, valtakunnan liekit paloivat hänen sielussaan niin kirkkaina, että hänestä tuli suuri ja pelastava valo tuhansille, jotka kyyhöttivät pimeässä.	139:2.10 (1551.6) After his rash denials of the Master he found himself, and with Andrew’s sympathetic and understanding guidance he again led the way back to the fish nets while the apostles tarried to find out what was to happen after the crucifixion. When he was fully assured that Jesus had forgiven him and knew he had been received back into the Master’s fold, the fires of the kingdom burned so brightly within his soul that he became a great and saving light to thousands who sat in darkness.
139:2.11 (1551.7) Jerusalemista lähdettyään, ja ennen kuin Paavalista tuli johtava henki gentiilikristillisten seurakuntien keskuudessa, Pietari matkusteli laajalti ja vieraili kaikissa seurakunnissa Babylonista Korinttiin. Hän kävi myös monissa Paavalin perustamissa seurakunnissa ja hoivasi niitä. Vaikka Pietari ja Paavali mielenlaatunsa ja saamansa opetuksen, jopa teologiansa, osalta erosivat monessa suhteessa toisistaan, he työskentelivät myöhempinä vuosinaan harmonisesti yhdessä seurakuntien kohentamiseksi.	139:2.11 (1551.7) After leaving Jerusalem and before Paul became the leading spirit among the gentile Christian churches, Peter traveled extensively, visiting all the churches from Babylon to Corinth. He even visited and ministered to many of the churches which had been raised up by Paul. Although Peter and Paul differed much in temperament and education, even in theology, they worked together harmoniously for the upbuilding of the churches during their later years.
139:2.12 (1552.1) Jotakin siitä, millaista Pietarin tyyli ja opetus oli, tulee esille Luukkaan osaksi muistiin merkitsemissä saarnoissa samoin kuin Markuksen evankeliumissa. Hänen voimallinen esitystyylinsä pääsi paremmin oikeuksiinsa hänen kirjoittamassaan kirjeessä, joka tunnetaan Pietarin ensimmäisenä epistolana; ainakin näin voitiin sanoa, ennen kuin muuan Paavalin opetuslapsi sitä myöhemmin muutteli.	139:2.12 (1552.1) Something of Peter’s style and teaching is shown in the sermons partially recorded by Luke and in the Gospel of Mark. His vigorous style was better shown in his letter known as the First Epistle of Peter; at least this was true before it was subsequently altered by a disciple of Paul.
139:2.13 (1552.2) Mutta Pietari toisti toistamistaan samaa virhettä: hän yritti saada juutalaiset vakuuttumaan sellaisesta, että Jeesus sittenkin oli – todellisuudessa ja kiistattomasti – juutalainen Messias. Aina kuolinpäiväänsä saakka Simon Pietari kärsi jatkuvasti siitä, että hän sekoitti mielessään käsitykset Jeesuksesta juutalaisena Messiaana, Kristuksesta maailman lunastajana, ja Ihmisen Pojasta, joka on ilmoitus Jumalasta, koko ihmiskunnan rakastavasta Isästä.	139:2.13 (1552.2) But Peter persisted in making the mistake of trying to convince the Jews that Jesus was, after all, really and truly the Jewish Messiah. Right up to the day of his death, Simon Peter continued to suffer confusion in his mind between the concepts of Jesus as the Jewish Messiah, Christ as the world’s redeemer, and the Son of Man as the revelation of God, the loving Father of all mankind.
139:2.14 (1552.3) Pietarin vaimo oli varsin kyvykäs nainen. Vuosikaudet hän toimi kohtalaisella menestyksellä naisten joukon jäsenenä, ja kun Pietari karkotettiin Jerusalemista, hän kulki Pietarin mukana kaikilla matkoilla, jotka tämä teki eri seurakuntiin, samoin kuin kaikilla Pietarin lähetysretkillä. Ja samana päivänä, jona hänen maineikkaan miehensä elämä päättyi, hänet heitettiin Rooman areenalla villipetojen eteen.	139:2.14 (1552.3) Peter’s wife was a very able woman. For years she labored acceptably as a member of the women’s corps, and when Peter was driven out of Jerusalem, she accompanied him upon all his journeys to the churches as well as on all his missionary excursions. And the day her illustrious husband yielded up his life, she was thrown to the wild beasts in the arena at Rome.
139:2.15 (1552.4) Ja näin tämä mies, Pietari, Jeesuksen läheinen ystävä, yksi sisäpiirin jäsenistä, läksi Jerusalemista julistaen valtakunnan ilosanomaa väkevyydellä ja loistolla, kunnes hänen palveluspäiviensä luku tuli täyteen. Ja hän katsoi, että hänelle oli suotu suuri kunnia, kun hänen kiinniottajansa ilmoittivat hänelle, että hänen oli kuoltava niin kuin oli kuollut hänen Mestarinsa – ristinpuussa. Ja niin Simon Pietari naulittiin ristille Roomassa.	139:2.15 (1552.4) And so this man Peter, an intimate of Jesus, one of the inner circle, went forth from Jerusalem proclaiming the glad tidings of the kingdom with power and glory until the fullness of his ministry had been accomplished; and he regarded himself as the recipient of high honors when his captors informed him that he must die as his Master had died—on the cross. And thus was Simon Peter crucified in Rome.
3. Jaakob Sebedeus ^top	3. James Zebedee ^top
139:3.1 (1552.5) Jaakob, vanhempi Sebedeuksen kahdesta apostolipojasta, joille Jeesus antoi lempinimen ”ukkosenpojat”, oli apostoliksi tullessaan kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli neljä lasta, ja hän asui lähellä vanhempiaan Betsaidassa, Kapernaumin laitamilla. Hän oli kalastaja ja harjoitti ammattiaan nuoremman veljensä Johanneksen kumppanina ja yhdessä Andreaksen ja Simonin kanssa. Jaakobilla ja hänen veljellään Johanneksella oli se etu puolellaan, että he olivat tunteneet Jeesuksen kauemmin kuin kukaan muu apostoleista.	139:3.1 (1552.5) James, the older of the two apostle sons of Zebedee, whom Jesus nicknamed “sons of thunder,” was thirty years old when he became an apostle. He was married, had four children, and lived near his parents in the outskirts of Capernaum, Bethsaida. He was a fisherman, plying his calling in company with his younger brother John and in association with Andrew and Simon. James and his brother John enjoyed the advantage of having known Jesus longer than any of the other apostles.
139:3.2 (1552.6) Tämä kyvykäs apostoli oli mielenlaadultaan ristiriitainen. Näytti siltä kuin hänellä todellakin olisi ollut kaksi luonnetta, joista kummankin käyttövoimana olivat voimakkaat tunteet. Hän oli erityisen kiivas, aina kun hänen suuttumuksensa oikein oli saatu nousemaan. Hänellä oli tulinen luonteenlaatu, kunhan se oikein houkuteltiin esille, ja kun myrsky oli asettunut, hänellä oli aina tapana osoittaa vihansa oikeutetuksi ja puolustella sitä sillä perusteella, että kysymyksessä oli ollut täysin oikeutettu närkästyksen ilmaus. Näitä ajoittaisia vihanpuuskia lukuun ottamatta Jaakobin persoonallisuus oli paljossa Andreaksen persoonallisuuden kaltainen. Hänellä ei ollut Andreaksen hienotunteisuutta tai ihmisluonnon ymmärrystä, mutta hän oli Andreasta paljon parempi julkinen puhuja. Pietarin, ja ehkä Matteuksen, jälkeen Jaakob oli kahdestatoista apostolista paras julkisten puheiden pitäjä.	139:3.2 (1552.6) This able apostle was a temperamental contradiction; he seemed really to possess two natures, both of which were actuated by strong feelings. He was particularly vehement when his indignation was once fully aroused. He had a fiery temper when once it was adequately provoked, and when the storm was over, he was always wont to justify and excuse his anger under the pretense that it was wholly a manifestation of righteous indignation. Except for these periodic upheavals of wrath, James’s personality was much like that of Andrew. He did not have Andrew’s discretion or insight into human nature, but he was a much better public speaker. Next to Peter, unless it was Matthew, James was the best public orator among the twelve.
139:3.3 (1552.7) Jaakob ei ollut missään mielessä oikukas, mutta hän saattoi silti olla yhtenä päivänä hiljainen ja vaitelias ja seuraavana päivänä jutella vilkkaasti ja kertoa tarinoita. Tavallisesti hän kyllä Jeesuksen kanssa keskusteli vilkkaastikin, mutta kahdentoista apostolin parissa hän saattoi olla päiväkausia kerrallaan joukon hiljainen mies. Hänen ainoa suuri heikko kohtansa olikin nämä selittämättömät hiljaisuudenpuuskat.	139:3.3 (1552.7) Though James was in no sense moody, he could be quiet and taciturn one day and a very good talker and storyteller the next. He usually talked freely with Jesus, but among the twelve, for days at a time he was the silent man. His one great weakness was these spells of unaccountable silence.
139:3.4 (1552.8) Jaakobin persoonallisuuden erinomainen piirre oli hänen kykynsä nähdä jonkin ehdotuksen kaikki puolet. Koko kahdentoista apostolin joukosta juuri hän pääsi lähimmäksi Jeesuksen opetuksen todellisen merkittävyyden ja tärkeyden ymmärtämistä. Hänkin oli aluksi hidas käsittämään, mitä Mestari tarkoitti, mutta ennen kuin heidän koulutuksensa päättyi, hänelle oli muodostunut erinomainen käsitys Jeesuksen sanomasta. Jaakob kykeni ymmärtämään ihmisluontoa hyvin laajalta alalta; hän tuli mainiosti toimeen monitaitoisen Andreaksen, malttamattoman Pietarin ja sulkeutuneen veljensä, Johanneksen, kanssa.	139:3.4 (1552.8) The outstanding feature of James’s personality was his ability to see all sides of a proposition. Of all the twelve, he came the nearest to grasping the real import and significance of Jesus’ teaching. He, too, was slow at first to comprehend the Master’s meaning, but ere they had finished their training, he had acquired a superior concept of Jesus’ message. James was able to understand a wide range of human nature; he got along well with the versatile Andrew, the impetuous Peter, and his self-contained brother John.
139:3.5 (1553.1) Vaikka Jaakobilla ja Johanneksella oli omat vaikeutensa heidän koettaessaan työskennellä yhdessä, oli innoittavaa panna merkille, miten hyvin he tulivat keskenään toimeen. He eivät tässä onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin Andreas ja Pietari, mutta paljon paremmin kuin tavallisesti odottaisi kahdelta veljekseltä, eritoten tällaisilta itsepäisiltä ja päättäväisiltä veljeksiltä. Mutta niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä kaksi Sebedeuksen poikaa olivat paljon suvaitsevampia toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. He olivat kiintyneet syvästi toisiinsa; he olivat aina olleet hyvin keskenään toimeen tulevia leikkitovereita. Juuri nämä ”ukkosenpojat” halusivat, että taivas olisi syössyt tulta ja hävittänyt ne samarialaiset, jotka julkesivat suhtautua epäkunnioittavasti heidän Mestariinsa. Mutta Jaakobin ennenaikainen kuolema tasoitti hänen nuoremman Johannes-veljensä kiivasta luonteenlaatua suuresti.	139:3.5 (1553.1) Though James and John had their troubles trying to work together, it was inspiring to observe how well they got along. They did not succeed quite so well as Andrew and Peter, but they did much better than would ordinarily be expected of two brothers, especially such headstrong and determined brothers. But, strange as it may seem, these two sons of Zebedee were much more tolerant of each other than they were of strangers. They had great affection for one another; they had always been happy playmates. It was these “sons of thunder” who wanted to call fire down from heaven to destroy the Samaritans who presumed to show disrespect for their Master. But the untimely death of James greatly modified the vehement temperament of his younger brother John.
139:3.6 (1553.2) Jaakobin eniten ihailema Jeesuksen ominaispiirre oli Mestarin myötätuntoinen kiintymys. Jeesuksen ymmärtäväinen kiinnostus niin vähäosaisia kuin mahtavia, niin rikkaita kuin köyhiäkin kohtaan vetosi suuresti Jaakobiin.	139:3.6 (1553.2) That characteristic of Jesus which James most admired was the Master’s sympathetic affection. Jesus’ understanding interest in the small and the great, the rich and the poor, made a great appeal to him.
139:3.7 (1553.3) Jaakob Sebedeuksen ajattelu ja suunnittelu oli tasapainoista. Andreaksen rinnalla hän oli apostoliryhmässä yksi maltillisimmista. Hän oli tarmokas yksilö, mutta hänellä ei ollut koskaan kiire. Hän oli erinomainen vastapaino Pietarille.	139:3.7 (1553.3) James Zebedee was a well-balanced thinker and planner. Along with Andrew, he was one of the more level-headed of the apostolic group. He was a vigorous individual but was never in a hurry. He was an excellent balance wheel for Peter.
139:3.8 (1553.4) Hän oli vaatimaton ja epädramaattinen, hän hoiti tehtävänsä säntillisesti, hän teki työnsä turhaa melua pitämättä, hän ei tavoitellut mitään erityistä tunnustuksenosoitusta, kunhan oli käsittänyt jotakin valtakunnan todellisesta merkityksestä. Ja myös muisteltaessa tarinaa Jaakobin ja Johanneksen äidistä, joka pyysi, että hänen pojilleen suotaisiin sija Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, olisi pidettävä mielessä, että tämän pyynnön esitti nimenomaan äiti. Ja kun he antoivat ymmärtää, että he olisivat valmiit ottamaan kantaakseen tällaiset vastuut, olisi muistettava, että he olivat tietoisia vaaroista, jotka liittyisivät Mestarin oletettuun kapinaan Rooman valtaa vastaan, ja että he myös olivat valmiit maksamaan hinnan, joka heidän siinä tapauksessa olisi maksettava. Kun Jeesus kysyi, olivatko he valmiit juomaan sen maljan, he vastasivat olevansa siihen valmiita. Ja Jaakobin kohdalla se kävikin kirjaimellisesti toteen; hän todellakin joi saman maljan Mestarin kanssa, kun otetaan huomioon, että hän oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, sillä jo toimintansa alkuvaiheessa hänet Herodes Agrippan toimesta surmattiin miekalla. Jaakob oli näin ollen kahdestatoista apostolista ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä uudella valtakunnan taistelurintamalla. Herodes Agrippa pelkäsi Jaakobia enemmän kuin kaikkia muita apostoleja. Jaakob oli tosiaan useinkin hiljainen ja vaitelias, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, sitten kun hänen vakaumuksensa olivat heränneet ja kun ne asetettiin kyseenalaisiksi.	139:3.8 (1553.4) He was modest and undramatic, a daily server, an unpretentious worker, seeking no special reward when he once grasped something of the real meaning of the kingdom. And even in the story about the mother of James and John, who asked that her sons be granted places on the right hand and the left hand of Jesus, it should be remembered that it was the mother who made this request. And when they signified that they were ready to assume such responsibilities, it should be recognized that they were cognizant of the dangers accompanying the Master’s supposed revolt against the Roman power, and that they were also willing to pay the price. When Jesus asked if they were ready to drink the cup, they replied that they were. And as concerns James, it was literally true—he did drink the cup with the Master, seeing that he was the first of the apostles to experience martyrdom, being early put to death with the sword by Herod Agrippa. James was thus the first of the twelve to sacrifice his life upon the new battle line of the kingdom. Herod Agrippa feared James above all the other apostles. He was indeed often quiet and silent, but he was brave and determined when his convictions were aroused and challenged.
139:3.9 (1553.5) Jaakob eli elämänsä sen täyteen määrään saakka, ja kun loppu tuli, hän käyttäytyi sellaista laupeutta ja sellaista lujuutta osoittaen, että jopa se, joka häntä vastaan oli syytteen nostanut ja hänet ilmiantanut ja joka oli läsnä hänen oikeudenkäynnissään ja teloituksessaan, liikuttui siinä määrin, että ryntäsi pois Jaakobin kuolinpaikalta liittyäkseen itse Jeesuksen opetuslapsiin.	139:3.9 (1553.5) James lived his life to the full, and when the end came, he bore himself with such grace and fortitude that even his accuser and informer, who attended his trial and execution, was so touched that he rushed away from the scene of James’s death to join himself to the disciples of Jesus.
4. Johannes Sebedeus ^top	4. John Zebedee ^top
139:4.1 (1553.6) Kun Johanneksesta tuli apostoli, hän oli kahdenkymmenenneljän ikäinen ja oli kahdestatoista apostolista nuorin. Hän oli naimaton ja asui vanhempiensa luona Betsaidassa. Hän oli kalastaja ja työskenteli veljensä Jaakobin keralla yhteisessä kalastuskunnassa, joka heillä oli Andreaksen ja Pietarin kanssa. Sekä ennen apostoliksi tuloaan että sen jälkeen Johannes toimi Jeesuksen henkilökohtaisena edustajana asioissa, jotka koskivat Mestarin perhettä, ja hän hoiti jatkuvasti tätä vastuutehtäväänsä niin kauan kuin Jeesuksen äiti Maria eli.	139:4.1 (1553.6) When he became an apostle, John was twenty-four years old and was the youngest of the twelve. He was unmarried and lived with his parents at Bethsaida; he was a fisherman and worked with his brother James in partnership with Andrew and Peter. Both before and after becoming an apostle, John functioned as the personal agent of Jesus in dealing with the Master’s family, and he continued to bear this responsibility as long as Mary the mother of Jesus lived.
139:4.2 (1553.7) Koska Johannes oli kahdestatoista apostolista nuorin, ja kun hän perheasiain osalta oli näinkin läheisissä suhteissa Jeesukseen, hän oli hyvin rakas Mestarille, mutta jos pysytään totuudessa, ei voida sanoa, että hän oli ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Ette toki pitäne mahdollisena, että Jeesuksen kaltainen jalomielinen persoonallisuus syyllistyisi antamaan jollekulle suosikin aseman, rakastamaan yhtä apostolia enemmän kuin muita. Se tosiasia, että Johannes oli yksi Jeesuksen kolmesta henkilökohtaisesta avustajasta, antoi lisäväriä tälle erheelliselle käsitykselle, sitäkään unohtamatta, että Johannes yhdessä veljensä Jaakobin kanssa oli tuntenut Jeesuksen muita kauemmin.	139:4.2 (1553.7) Since John was the youngest of the twelve and so closely associated with Jesus in his family affairs, he was very dear to the Master, but it cannot be truthfully said that he was “the disciple whom Jesus loved.” You would hardly suspect such a magnanimous personality as Jesus to be guilty of showing favoritism, of loving one of his apostles more than the others. The fact that John was one of the three personal aides of Jesus lent further color to this mistaken idea, not to mention that John, along with his brother James, had known Jesus longer than the others.
139:4.3 (1554.1) Pietari, Jaakob ja Johannes osoitettiin Jeesuksen henkilökohtaisiksi avustajiksi, pian sen jälkeen kun heistä tuli apostoleja. Kohta kahdentoista apostolin valitsemisen jälkeen ja nimittäessään Andreaksen toimimaan ryhmän johtajana Jeesus sanoi hänelle: ”Ja nyt haluan sinun osoittavan kaksi tai kolme työtoveriasi, jotka olisivat kanssani ja pysyisivät rinnallani, jotka lohduttaisivat minua ja huolehtisivat päivittäisistä tarpeistani.” Ja Andreas katsoi parhaaksi valita tähän erikoistehtävään valitsemisjärjestyksen mukaan seuraavat kolme apostolia. Hän olisi itse halunnut tarjoutua tähän siunattuun palvelukseen, mutta koska Mestari oli jo osoittanut hänelle hänen tehtävänsä, hän määräsi välittömästi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ottamaan paikkansa Jeesuksen rinnalla.	139:4.3 (1554.1) Peter, James, and John were assigned as personal aides to Jesus soon after they became apostles. Shortly after the selection of the twelve and at the time Jesus appointed Andrew to act as director of the group, he said to him: “And now I desire that you assign two or three of your associates to be with me and to remain by my side, to comfort me and to minister to my daily needs.” And Andrew thought best to select for this special duty the next three first-chosen apostles. He would have liked to volunteer for such a blessed service himself, but the Master had already given him his commission; so he immediately directed that Peter, James, and John attach themselves to Jesus.
139:4.4 (1554.2) Johannes Sebedeuksella oli monia kauniita luonteenpiirteitä, mutta oli yksi sellainenkin piirre, joka oli vähemmän kaunis, ja se oli hänen liiallinen mutta tavallisesti hyvin kätketty omahyväisyytensä. Se, että hän oli kauan aikaa Jeesuksen seurassa, sai aikaan monia ja suuria muutoksia hänen luonteessaan. Tämä omahyväisyys väheni huomattavasti, mutta kun Johanneksesta tuli vanhus ja taas enemmän tai vähemmän lapsellinen, tämä itsensä arvostaminen ilmaantui tietyssä määrin takaisin, joten kun iäkäs apostoli ryhtyi ohjaamaan Naatania sen evankeliumin kirjoittamisessa, joka nyt kantaa hänen nimeään, hän ei empinyt itsestään puhuessaan tavan takaa sanoa: ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Kun pidetään mielessä, että Johanneksesta oli paremmin kuin kenestäkään tämän maailman kuolevaisesta sanottavissa, että hän oli Jeesuksen kaveri, sekä se, että hän oli Jeesuksen valitsema henkilökohtainen edustaja varsin monissa asioissa, ei ole mitään outoa siinä, että Johannes alkoi pitää itseään ”opetuslapsena, jota Jeesus rakasti”, tiesihän hän aivan varmasti olevansa opetuslapsi, jolle Jeesus tavan takaa osoitti luottamustaan.	139:4.4 (1554.2) John Zebedee had many lovely traits of character, but one which was not so lovely was his inordinate but usually well-concealed conceit. His long association with Jesus made many and great changes in his character. This conceit was greatly lessened, but after growing old and becoming more or less childish, this self-esteem reappeared to a certain extent, so that, when engaged in directing Nathan in the writing of the Gospel which now bears his name, the aged apostle did not hesitate repeatedly to refer to himself as the “disciple whom Jesus loved.” In view of the fact that John came nearer to being the chum of Jesus than any other earth mortal, that he was his chosen personal representative in so many matters, it is not strange that he should have come to regard himself as the “disciple whom Jesus loved” since he most certainly knew he was the disciple whom Jesus so frequently trusted.
139:4.5 (1554.3) Johanneksen luonteen vahvin puoli oli hänen luotettavuutensa; hän oli reipasotteinen ja rohkea, uskollinen ja harras. Hänen suurin heikkoutensa oli tämä luonteenomainen omahyväisyys. Hän oli isänsä perheen nuorin jäsen ja apostoliryhmän nuorimmainen. Ehkäpä hän oli hiukkasen hemmoteltu, ehkä hänelle oli hieman liian usein tehty mieliksi. Mutta myöhempien vuosien Johannes oli hyvin erityyppinen henkilö kuin se itseään ihaileva ja omapäinen nuorimies, joka kaksikymmentäneljävuotiaana liittyi Jeesuksen apostolien riveihin.	139:4.5 (1554.3) The strongest trait in John’s character was his dependability; he was prompt and courageous, faithful and devoted. His greatest weakness was this characteristic conceit. He was the youngest member of his father’s family and the youngest of the apostolic group. Perhaps he was just a bit spoiled; maybe he had been humored slightly too much. But the John of after years was a very different type of person than the self-admiring and arbitrary young man who joined the ranks of Jesus’ apostles when he was twenty-four.
139:4.6 (1554.4) Johanneksen eniten arvostamat Jeesuksen luonteenpiirteet olivat Mestarin rakkaus ja epäitsekkyys. Nämä ominaisuudet tekivät Johannekseen niin suuren vaikutuksen, että hänen koko myöhempää elämäänsä tuli hallitsemaan rakkauden ja veljellisen kiintymyksen tunne. Hän puhui rakkaudesta ja kirjoitti rakkaudesta. Tästä ”ukkosenpojasta” tuli ”rakkauden apostoli”. Ja kun iäkäs piispa ei Efesoksessa enää kyennyt seisomaan saarnastuolissa ja saarnaamaan, vaan hänet oli kannettava kirkkoon tuolissa, ja kun häntä pyydettiin jumalanpalveluksen lopulla lausumaan uskoville muutaman sanan, hän ei vuosikausiin sanonut muuta kuin ”Lapsukaiseni, rakastakaa toisianne.”	139:4.6 (1554.4) Those characteristics of Jesus which John most appreciated were the Master’s love and unselfishness; these traits made such an impression on him that his whole subsequent life became dominated by the sentiment of love and brotherly devotion. He talked about love and wrote about love. This “son of thunder” became the “apostle of love”; and at Ephesus, when the aged bishop was no longer able to stand in the pulpit and preach but had to be carried to church in a chair, and when at the close of the service he was asked to say a few words to the believers, for years his only utterance was, “My little children, love one another.”
139:4.7 (1554.5) Johannes oli vähäpuheinen mies, paitsi kun hänen mielensä kuohahti. Hän ajatteli paljon, mutta puhui vähän. Vanhetessaan hänen kiukkunsa pysyi paremmin aisoissa, se oli paremmin hallinnassa, mutta puhumishaluttomuuttaan hän ei koskaan voittanut, hän ei koskaan päässyt kokonaan eroon vaiteliaisuudestaan. Mutta hän oli saanut lahjaksi merkittävän määrän luovaa mielikuvitusta.	139:4.7 (1554.5) John was a man of few words except when his temper was aroused. He thought much but said little. As he grew older, his temper became more subdued, better controlled, but he never overcame his disinclination to talk; he never fully mastered this reticence. But he was gifted with a remarkable and creative imagination.
139:4.8 (1555.1) Johanneksessa oli vielä eräs puoli, jollaista tässä hiljaisessa ja itseään tutkiskelevassa luonnetyypissä ei odottaisi kohtaavansa. Hänessä nimittäin oli jonkin verran yksisilmäisyyttä, ja hänen suvaitsemattomuutensa meni kohtuuttomuuksiin. Tässä suhteessa hän ja Jaakob muistuttivat paljon toisiaan – he halusivat kumpikin taivaan syöksevän tulta epäkunnioittavien samarialaisten niskaan. Kohdattuaan joitakuita muukalaisia, jotka opettivat Jeesuksen nimeen, Johannes välittömästi kielsi heitä niin tekemästä. Muttei hän kahdentoista apostolin joukossa ollut ainoa, johon oli tarttunut tämänlaatuinen itsensä arvossapitäminen ja ylemmyydentunto.	139:4.8 (1555.1) There was another side to John that one would not expect to find in this quiet and introspective type. He was somewhat bigoted and inordinately intolerant. In this respect he and James were much alike—they both wanted to call down fire from heaven on the heads of the disrespectful Samaritans. When John encountered some strangers teaching in Jesus’ name, he promptly forbade them. But he was not the only one of the twelve who was tainted with this kind of self-esteem and superiority consciousness.
139:4.9 (1555.2) Johanneksen elämään vaikutti suunnattomasti se, että hän näki Jeesuksen kodittomana vaeltajana, sillä hän tiesi, miten uskollisesti Jeesus oli huolehtinut äitinsä ja perheensä toimeentulosta. Johannes tunsi Jeesusta kohtaan syvää myötätuntoa myös sen johdosta, ettei Jeesuksen perhe häntä ymmärtänyt, olihan hän tietoinen siitä, että Jeesuksen perheen jäsenet vähä vähältä etääntyivät hänestä. Tämä tilanne kaikkinensa samoin kuin se, että Jeesus aina jätti pienimmänkin toiveensa taivaassa olevan Isänsä tahdon varaan, sekä hänen päivittäinen elämänsä, jossa kuvastui sanaton luottavaisuus, tekivät Johannekseen niin syvän vaikutuksen, että se sai aikaan merkittäviä ja pysyviä muutoksia Johanneksen luonteessa, muutoksia, jotka näkyivät hänessä koko hänen myöhemmän elämänsä ajan.	139:4.9 (1555.2) John’s life was tremendously influenced by the sight of Jesus’ going about without a home as he knew how faithfully he had made provision for the care of his mother and family. John also deeply sympathized with Jesus because of his family’s failure to understand him, being aware that they were gradually withdrawing from him. This entire situation, together with Jesus’ ever deferring his slightest wish to the will of the Father in heaven and his daily life of implicit trust, made such a profound impression on John that it produced marked and permanent changes in his character, changes which manifested themselves throughout his entire subsequent life.
139:4.10 (1555.3) Johanneksessa ilmeni sellaista kylmäveristä ja uskaliasta rohkeutta, jollaista ilmeni vain muutamassa apostolissa. Hän oli apostoleista se, joka seurasi Jeesuksen kannoilla sinä yönä, kun tämä pidätettiin, ja uskalsi olla Mestarin seurassa aina kuoleman kitaan saakka. Hän oli läsnä ja lähellä hamaan viimeiseen Jeesuksen maan päällä viettämään hetkeen. Ja hän suoritti uskollisesti saamaansa luottamustehtävää, jonka mukaan hänen tuli huolehtia Jeesuksen äidistä, ja hän oli valmiina ottamaan vastaan lisäohjeet, jotka Mestarin kuolevaisolomuodon viimeisinä hetkinä mahdollisesti annettaisiin. Yhdestä asiasta ei ole epäilystä: Johannes oli läpikotaisen luotettava. Tavallisesti Johannes istui Jeesuksen oikealla puolella, kun kaksitoista apostolia olivat aterialla. Hän oli kahdestatoista apostolista ensimmäinen, jonka usko kuolleistaheräämiseen oli todellista ja täysimääräistä. Ja hän oli ensimmäinen, joka tunnisti Mestarin, kun tämä kuolleistanousun jälkeen tuli järvenrannalla heidän luokseen.	139:4.10 (1555.3) John had a cool and daring courage which few of the other apostles possessed. He was the one apostle who followed right along with Jesus the night of his arrest and dared to accompany his Master into the very jaws of death. He was present and near at hand right up to the last earthly hour and was found faithfully carrying out his trust with regard to Jesus’ mother and ready to receive such additional instructions as might be given during the last moments of the Master’s mortal existence. One thing is certain, John was thoroughly dependable. John usually sat on Jesus’ right hand when the twelve were at meat. He was the first of the twelve really and fully to believe in the resurrection, and he was the first to recognize the Master when he came to them on the seashore after his resurrection.
139:4.11 (1555.4) Tämä Sebedeuksen poika oli hyvin läheisissä suhteissa Pietariin kristillisen liikkeen alkuaikojen toiminnoissa, ja hänestä tuli yksi Jerusalemin seurakunnan tukipilareista. Hän tuki Pietaria tämän oikeana kätenä Helluntain päivänä.	139:4.11 (1555.4) This son of Zebedee was very closely associated with Peter in the early activities of the Christian movement, becoming one of the chief supporters of the Jerusalem church. He was the right-hand support of Peter on the day of Pentecost.
139:4.12 (1555.5) Useita vuosia Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen Johannes otti vaimokseen veljensä lesken. Hänen elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta hänestä huolehti yksi hänen rakastavista toisen polven tyttäristään.	139:4.12 (1555.5) Several years after the martyrdom of James, John married his brother’s widow. The last twenty years of his life he was cared for by a loving granddaughter.
139:4.13 (1555.6) Johannes oli vankilassa useita kertoja, ja hänet karkotettiin Patmoksen saarelle neljän vuoden ajaksi, kunnes Roomassa nousi valtaan uusi keisari. Ellei Johannes olisi ollut tahdikas ja viisas, hänet olisi epäilemättä tapettu, kuten tapettiin hänen suorapuheisempi veljensä Jaakob. Vuosien vieriessä Johannes, samoin kuin Herran veli Jaakob, oppi esiintymään viranomaisten edessä viisaan sovittelevasti. He huomasivat, että ”leppeä vastaus taltuttaa kiukun.” He oppivat myös esittämään kirkon pikemminkin ”hengellisenä veljeskuntana, joka omistautui palvelemaan ihmiskuntaa sosiaalisesti”, kuin ”taivaan valtakuntana”. Heidän opetuksensa sisältönä oli pikemminkin rakastava palvelumieli kuin hallitusvalta – valtakunta ja valtias.	139:4.13 (1555.6) John was in prison several times and was banished to the Isle of Patmos for a period of four years until another emperor came to power in Rome. Had not John been tactful and sagacious, he would undoubtedly have been killed as was his more outspoken brother James. As the years passed, John, together with James the Lord’s brother, learned to practice wise conciliation when they appeared before the civil magistrates. They found that a “soft answer turns away wrath.” They also learned to represent the church as a “spiritual brotherhood devoted to the social service of mankind” rather than as “the kingdom of heaven.” They taught loving service rather than ruling power—kingdom and king.
139:4.14 (1555.7) Ollessaan väliaikaisessa karkotuspaikassaan Patmoksella Johannes kirjoitti sen Ilmestyskirjan, jonka nykyisin tunnette kovasti lyhennetyssä ja vääristellyssä muodossa. Tämä Ilmestyskirja sisältää jäljellä olevat katkelmalliset jäänteet suuresta ilmoituksesta, josta on kadonnut pitkiä jaksoja ja josta toisia jaksoja on poistettu, sen jälkeen kun Johannes sen kirjoitti. Se on siis säilynyt vain katkelmallisessa ja turmellussa muodossa.	139:4.14 (1555.7) When in temporary exile on Patmos, John wrote the Book of Revelation, which you now have in greatly abridged and distorted form. This Book of Revelation contains the surviving fragments of a great revelation, large portions of which were lost, other portions of which were removed, subsequent to John’s writing. It is preserved in only fragmentary and adulterated form.
139:4.15 (1555.8) Johannes matkusteli paljon, hän työskenteli taukoamatta, ja sen jälkeen kun hänestä oli tullut Aasian seurakuntien piispa, hän asettui asumaan Efesokseen. Hän ohjasi työtoveriaan Naatania niin kutsutun ”Johanneksen evankeliumin” kirjoittamisessa, mikä tapahtui Efesoksessa hänen ollessaan yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotias. Kaikista kahdestatoista apostolista vain Johannes Sebedeuksesta tuli lopulta merkittävä teologi. Hän kohtasi luonnollisen kuoleman Efesoksessa vuonna 103 jKr. ollessaan satayksivuotias.	139:4.15 (1555.8) John traveled much, labored incessantly, and after becoming bishop of the Asia churches, settled down at Ephesus. He directed his associate, Nathan, in the writing of the so-called “Gospel according to John,” at Ephesus, when he was ninety-nine years old. Of all the twelve apostles, John Zebedee eventually became the outstanding theologian. He died a natural death at Ephesus in a.d. 103 when he was one hundred and one years of age.
5. Filippus Utelias ^top	5. Philip the Curious ^top
139:5.1 (1556.1) Filippus oli valituiksi tulleista apostoleista viides. Hänet kutsuttiin mukaan, kun Jeesus ja ensimmäiset neljä apostolia olivat matkalla Jordanin rannalta, Johanneksen kohtaamispaikalta, Galilean Kaanaan. Koska Filippus asui Betsaidassa, hän oli jo jonkin aikaa tiennyt Jeesuksesta, muttei hänen mieleensä ollut juolahtanut, että Jeesus olisi todellinen suurmies, ennen kuin sinä päivänä Jordanin laaksossa, kun tämä sanoi: ”Seuraa minua.” Filippukseen vaikutti jonkin verran myös se, että Andreas, Pietari, Jaakob ja Johannes olivat hyväksyneet Jeesuksen Vapahtajaksi.	139:5.1 (1556.1) Philip was the fifth apostle to be chosen, being called when Jesus and his first four apostles were on their way from John’s rendezvous on the Jordan to Cana of Galilee. Since he lived at Bethsaida, Philip had for some time known of Jesus, but it had not occurred to him that Jesus was a really great man until that day in the Jordan valley when he said, “Follow me.” Philip was also somewhat influenced by the fact that Andrew, Peter, James, and John had accepted Jesus as the Deliverer.
139:5.2 (1556.2) Filippus oli apostoleihin liittyessään kaksikymmentäseitsemänvuotias. Hän oli vähän aikaisemmin mennyt naimisiin, mutta hänellä ei vielä tuohon aikaan ollut lapsia. Apostolien hänelle antama lempinimi viittasi ”uteliaisuuteen”. Filippus tahtoi aina, että asiat näytettiin hänelle. Hän ei koskaan tuntunut minkään ehdotuksen osalta näkevän kovin pitkälle. Hän ei ollut välttämättä typerä, mutta häneltä puuttui mielikuvitusta. Tämä mielikuvituksen puute oli hänen luonteensa suuri heikkous. Hän oli arkipäiväinen ja tosiasioihin pitäytyvä yksilö.	139:5.2 (1556.2) Philip was twenty-seven years of age when he joined the apostles; he had recently been married, but he had no children at this time. The nickname which the apostles gave him signified “curiosity.” Philip was always wanting to be shown. He never seemed to see very far into any proposition. He was not necessarily dull, but he lacked imagination. This lack of imagination was the great weakness of his character. He was a commonplace and matter-of-fact individual.
139:5.3 (1556.3) Kun apostolit organisoitiin palvelua varten, Filippuksesta tehtiin isäntä. Hänen tehtävänään oli huolehtia siitä, että heillä oli joka hetki elintarpeita. Ja hyvä isäntä hän olikin. Hänen luonteensa vahvin puoli oli hänen järjestelmällinen perusteellisuutensa; hän oli sekä matemaattinen että systemaattinen.	139:5.3 (1556.3) When the apostles were organized for service, Philip was made steward; it was his duty to see that they were at all times supplied with provisions. And he was a good steward. His strongest characteristic was his methodical thoroughness; he was both mathematical and systematic.
139:5.4 (1556.4) Filippus oli lähtöisin seitsenlapsisesta perheestä, johon kuului kolme poikaa ja neljä tyttöä. Hän oli lapsista toiseksi vanhin, ja kuolleistanousun jälkeen hän kastoi koko perheensä valtakunnan jäseniksi. Filippuksen kotiväki oli kalastajia. Hänen isänsä oli varsin kyvykäs mies, syvällinen ajattelija, mutta hänen äitinsä oli perin keskinkertaisesta perheestä. Filippus ei ollut mies, jonka voitiin odottaa tekevän suuria, mutta hän oli mies, joka osasi tehdä pikkuasiat suurenmoisella tavalla, tehdä ne hyvin ja tyydyttävästi. Neljän vuoden aikana sattui vain muutaman kerran, ettei hän kyennyt järjestämään ruokaa niin, että se olisi riittänyt tyydyttämään kaikkien tarpeet. Harvoin sattui, ettei hänellä olisi ollut jotakin tarjottavana tyydyttämään myös niitä odottamattomien tilanteiden mukanaan tuomia monia tarpeita, jotka johtuivat heidän erikoisesta elintavastaan. Apostoliperheen muonitusosastoa hoidettiin järkevästi ja tehokkaasti.	139:5.4 (1556.4) Philip came from a family of seven, three boys and four girls. He was next to the oldest, and after the resurrection he baptized his entire family into the kingdom. Philip’s people were fisherfolk. His father was a very able man, a deep thinker, but his mother was of a very mediocre family. Philip was not a man who could be expected to do big things, but he was a man who could do little things in a big way, do them well and acceptably. Only a few times in four years did he fail to have food on hand to satisfy the needs of all. Even the many emergency demands attendant upon the life they lived seldom found him unprepared. The commissary department of the apostolic family was intelligently and efficiently managed.
139:5.5 (1556.5) Filippuksen vahva puoli oli hänen järjestelmällinen luotettavuutensa; hänen luonnekokonaisuutensa heikko kohta oli hänen äärimmäinen mielikuvituksen puutteensa, se, että häneltä puuttui kyky laskea yhteen kaksi ynnä kaksi saadakseen kokoon neljä. Hän oli abstraktisessa mielessä matemaattinen, mutta hän ei ollut mielikuvitukseltaan konstruktiivinen. Häneltä puuttui tietyntyyppiset mielikuvituksen lajit lähes kokonaan. Hän oli tyypillinen arkipäiväinen ja tavallinen keskitason ihminen. Niiden väenpaljouksien joukossa, jotka tulivat kuuntelemaan Jeesuksen opetusta ja saarnaa, oli suuri määrä samanlaisia miehiä ja naisia, ja näitä lohdutti suuresti sellainen havainto, että yksi heidän kaltaisensa oli korotettu kunnioitettuun asemaan Mestarin neuvoskunnissa. He saivat rohkaisua siitä tosiasiasta, että yksi heidän kaltaisensa oli jo päässyt korkeaan asemaan valtakunnan asiainhoidon piirissä. Ja Jeesus oppi paljon siitä, millä tavoin joidenkuiden ihmisten mieli toimii, kun hän suurta kärsivällisyyttä osoittaen kuunteli Filippuksen hupsuja kysymyksiä ja niin monta kertaa suostui taloudenpitäjänsä pyyntöön siitä, että ”asia näytettäisiin hänelle”.	139:5.5 (1556.5) The strong point about Philip was his methodical reliability; the weak point in his make-up was his utter lack of imagination, the absence of the ability to put two and two together to obtain four. He was mathematical in the abstract but not constructive in his imagination. He was almost entirely lacking in certain types of imagination. He was the typical everyday and commonplace average man. There were a great many such men and women among the multitudes who came to hear Jesus teach and preach, and they derived great comfort from observing one like themselves elevated to an honored position in the councils of the Master; they derived courage from the fact that one like themselves had already found a high place in the affairs of the kingdom. And Jesus learned much about the way some human minds function as he so patiently listened to Philip’s foolish questions and so many times complied with his steward’s request to “be shown.”
139:5.6 (1556.6) Se Jeesuksen ominaisuus, jota Filippus lakkaamatta ihaili, oli Mestarin pettämätön anteliaisuus. Filippus ei kertaakaan huomannut Jeesuksessa mitään, joka olisi ollut pikkusieluista, kitsastelevaa tai saiturimaista, ja hän palvoi tätä kaiken aikaa näkyvää ja pettämätöntä avokätisyyttä.	139:5.6 (1556.6) The one quality about Jesus which Philip so continuously admired was the Master’s unfailing generosity. Never could Philip find anything in Jesus which was small, niggardly, or stingy, and he worshiped this ever-present and unfailing liberality.
139:5.7 (1557.1) Filippuksen persoonallisuudessa oli vähän sellaista, joka olisi ollut vaikuttavaa. Hänestä sanottiin usein: ”Filippus Betsaidasta, kaupungista, jossa Andreas ja Pietari asuvat.” Asioista oleellisen erottava näkemys puuttui häneltä lähes kokonaan; hän ei kyennyt käsittämään jonkin esille nousseen tilanteen sisältämiä dramaattisia mahdollisuuksia. Hän ei ollut pessimistinen; hän oli yksinkertaisesti proosallinen. Hänen hengellinen ymmärryksensä oli sekin perin puutteellista. Kun Mestari kerran oli keskellä erästä syvällisimmistä luennoistaan, Filippus ei epäröinyt keskeyttää Jeesusta esittääkseen selvästi typerän kysymyksen. Mutta Jeesus ei milloinkaan nuhdellut häntä tällaisesta ajattelemattomuudesta. Hän oli Filippuksen suhteen kärsivällinen ja otti huomioon sen, ettei Filippus kyennyt käsittämään opetuksen syvempiä merkityksiä. Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, että jos hän vaikka vain kerrankin nuhtelisi Filippusta näiden ärsyttävien kysymysten esittämisestä, hän haavoittaisi tätä vilpitöntä sielua, mutta sen lisäksi tällainen moite loukkaisi Filippusta niin pahasti, ettei tämä enää koskaan uskaltautuisi esittämään kysymyksiä. Jeesus tiesi, että hänen avaruuden maailmoissaan oli lukemattomat miljardit samanlaisia hidasjärkisiä kuolevaisia, ja hän halusi rohkaista heitä kaikkia luottamaan häneen ja tuntemaan aina niin, että heillä oli vapaus kääntyä kysymyksineen ja pulmineen hänen puoleensa. Loppujen lopuksi Jeesus oli todellisuudessa kiinnostuneempi Filippuksen hupsuista kysymyksistä kuin saarnasta, jota hän mahdollisesti oli pitämässä. Jeesus oli verrattoman kiinnostunut ihmisistä, kaikenlaisista ihmisistä.	139:5.7 (1557.1) There was little about Philip’s personality that was impressive. He was often spoken of as “Philip of Bethsaida, the town where Andrew and Peter live.” He was almost without discerning vision; he was unable to grasp the dramatic possibilities of a given situation. He was not pessimistic; he was simply prosaic. He was also greatly lacking in spiritual insight. He would not hesitate to interrupt Jesus in the midst of one of the Master’s most profound discourses to ask an apparently foolish question. But Jesus never reprimanded him for such thoughtlessness; he was patient with him and considerate of his inability to grasp the deeper meanings of the teaching. Jesus well knew that, if he once rebuked Philip for asking these annoying questions, he would not only wound this honest soul, but such a reprimand would so hurt Philip that he would never again feel free to ask questions. Jesus knew that on his worlds of space there were untold billions of similar slow-thinking mortals, and he wanted to encourage them all to look to him and always to feel free to come to him with their questions and problems. After all, Jesus was really more interested in Philip’s foolish questions than in the sermon he might be preaching. Jesus was supremely interested in men, all kinds of men.
139:5.8 (1557.2) Julkiset puheet eivät apostolien isännältä oikein sujuneet, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli vakuuttavaa ja menestyksellistä. Hän ei helpostikaan lannistunut; hän oli uurastaja ja hyvin sitkeä kaikessa, mihin ryhtyi. Hänellä oli se suurenmoinen kyky, joka on vain harvoilla, että hän osasi sanoa: ”Tule.” Kun Natanael, hänen ensimmäinen käännynnäisensä, halusi väitellä Jeesuksen ja Nasaretin ansioista ja puutteista, Filippuksen vaikuttava vastaus kuului: ”Tule katsomaan.” Hän ei ollut dogmaattinen saarnaaja, joka olisi vain kehotellut kuulijoitaan: ”Menkää” – tehkää sitä ja tehkää tätä. Hän suhtautui kaikkiin työssään esille nousseisiin tilanteisiin sanomalla: ”Tule” – ”tule kanssani; minä näytän tietä.” Ja sellainen onkin aina tuloksia tuottava menetelmä, olipa opettamisen muoto tai vaihe mikä hyvänsä. Jopa vanhemmat voivat oppia Filippukselta paremman tavan, mitä he sanovat lapsilleen, niin etteivät he sano: ”Mene ja tee sitä ja mene ja tee tätä”, vaan että he mieluumminkin sanovat: ”Tulkaa mukaamme, niin näytämme teille paremman tien ja jaamme sen kanssanne.”	139:5.8 (1557.2) The apostolic steward was not a good public speaker, but he was a very persuasive and successful personal worker. He was not easily discouraged; he was a plodder and very tenacious in anything he undertook. He had that great and rare gift of saying, “Come.” When his first convert, Nathaniel, wanted to argue about the merits and demerits of Jesus and Nazareth, Philip’s effective reply was, “Come and see.” He was not a dogmatic preacher who exhorted his hearers to “Go”—do this and do that. He met all situations as they arose in his work with “Come”—“come with me; I will show you the way.” And that is always the effective technique in all forms and phases of teaching. Even parents may learn from Philip the better way of saying to their children not “Go do this and go do that,” but rather, “Come with us while we show and share with you the better way.”
139:5.9 (1557.3) Filippuksen kykenemättömyys sovittautua uuteen tilanteeseen tuli osuvasti esille, kun kreikkalaiset tulivat hänen luokseen Jerusalemissa ja sanoivat: ”Hyvä herra, haluaisimme tavata Jeesuksen.” Kenelle tahansa tällaisen pyynnön esittävälle juutalaiselle Filippus olisi tässä tilanteessa sanonut: ”Tule.” Mutta nämä miehet olivat vierasmaalaisia, eikä Filippus kyennyt muistamaan yhtään tällaisia asioita koskevia ylempiensä antamia ohjeita. Niinpä ainoa, mitä hän keksi tehdä, oli kysyä neuvoa päälliköltä, Andreakselta, ja sitten he molemmat yhdessä saattoivat tapaamista pyytäneet kreikkalaiset Jeesuksen luo. Samalla tavoin kävi, kun hän meni Samariaan ja saarnasi ja kastoi uskovia, kuten Mestari oli häntä neuvonut, mutta pidättyi laskemasta käsiään käännynnäistensä päälle merkiksi siitä, että nämä olivat saaneet Totuuden Hengen. Niin kuitenkin tekivät Pietari ja Johannes, jotka ennen pitkää tulivat Jerusalemista hänen luokseen tekemään havaintoja hänen työskentelystään emäseurakunnan hyväksi.	139:5.9 (1557.3) The inability of Philip to adapt himself to a new situation was well shown when the Greeks came to him at Jerusalem, saying: “Sir, we desire to see Jesus.” Now Philip would have said to any Jew asking such a question, “Come.” But these men were foreigners, and Philip could remember no instructions from his superiors regarding such matters; so the only thing he could think to do was to consult the chief, Andrew, and then they both escorted the inquiring Greeks to Jesus. Likewise, when he went into Samaria preaching and baptizing believers, as he had been instructed by his Master, he refrained from laying hands on his converts in token of their having received the Spirit of Truth. This was done by Peter and John, who presently came down from Jerusalem to observe his work in behalf of the mother church.
139:5.10 (1557.4) Filippus jatkoi toimintaansa, kunhan oli selviytynyt koettelevista Mestarin kuoleman ajoista. Hän osallistui kahdentoista apostolin uudelleenorganisoitumiseen ja oli ensimmäinen, joka lähti lähimpien juutalaispiirien ulkopuolelle valloittamaan sieltä sieluja valtakunnalle. Ja hän onnistui parhaiten samarialaisten hyväksi tekemässään työssä sekä myöhemmin kaikissa toimissaan evankeliumin puolesta.	139:5.10 (1557.4) Philip went on through the trying times of the Master’s death, participated in the reorganization of the twelve, and was the first to go forth to win souls for the kingdom outside of the immediate Jewish ranks, being most successful in his work for the Samaritans and in all his subsequent labors in behalf of the gospel.
139:5.11 (1557.5) Filippuksen vaimo, joka oli naisten ryhmän pystyvä jäsen, kulki aktiivisesti aviomiehensä rinnalla tämän tehdessä evankelioimistyötään, sen jälkeen kun he olivat lähteneet pakoon Jerusalemin vainoja. Hänen vaimonsa oli peloton nainen. Hän seisoi Filippuksen ristin juurella ja rohkaisi tätä julistamaan ilosanomaa jopa murhaajilleen, ja Filippuksen voimien ehtyessä hän ryhtyi esittämään kertomusta Jeesukseen uskomisen kautta saatavasta pelastuksesta, ja hänet saatiin hiljenemään, vasta kun raivostuneet juutalaiset syöksyivät hänen kimppuunsa ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Pariskunnan vanhin tytär, Lea, jatkoi heidän työtään, ja hänestä tuli myöhemmin Hierapoliin maineikas naisprofeetta.	139:5.11 (1557.5) Philip’s wife, who was an efficient member of the women’s corps, became actively associated with her husband in his evangelistic work after their flight from the Jerusalem persecutions. His wife was a fearless woman. She stood at the foot of Philip’s cross encouraging him to proclaim the glad tidings even to his murderers, and when his strength failed, she began the recital of the story of salvation by faith in Jesus and was silenced only when the irate Jews rushed upon her and stoned her to death. Their eldest daughter, Leah, continued their work, later on becoming the renowned prophetess of Hierapolis.
139:5.12 (1558.1) Filippus, kahdentoista apostolin entinen isäntä, oli valtakunnan piirissä voimallinen mies, joka valloitti sieluja minne hyvänsä hän meni. Ja hänet ristiinnaulittiin lopulta uskonsa tähden ja haudattiin Hierapolikseen.	139:5.12 (1558.1) Philip, the onetime steward of the twelve, was a mighty man in the kingdom, winning souls wherever he went; and he was finally crucified for his faith and buried at Hierapolis.
6. Rehellinen Natanael ^top	6. Honest Nathaniel ^top
139:6.1 (1558.2) Natanaelin, Mestarin itsensä valitsemista apostoleista kuudennen ja viimeisen, toi Jeesuksen luo hänen ystävänsä Filippus. Natanael oli ollut Filippuksen liiketuttava useissa liikeyrityksissä ja oli hänen kanssaan matkalla tapaamaan Johannes Kastajaa, kun he kohtasivat Jeesuksen.	139:6.1 (1558.2) Nathaniel, the sixth and last of the apostles to be chosen by the Master himself, was brought to Jesus by his friend Philip. He had been associated in several business enterprises with Philip and, with him, was on the way down to see John the Baptist when they encountered Jesus.
139:6.2 (1558.3) Liittyessään apostoleihin Natanael oli kaksikymmenviisivuotias ollen ryhmän toiseksi nuorin. Hän oli seitsenlapsisen perheen nuorimmainen, hän oli naimaton ja iäkkäiden ja sairaalloisten vanhempiensa ainoa tuki ja turva. Hän asui vanhempiensa luona Kaanassa; hänen veljensä ja sisarensa olivat joko jo avioituneet tai kuolleet, eikä näistä kukaan enää asunut Kaanassa. Natanael ja Juudas Iskariot olivat kahdentoista apostolin joukossa kaksi parhaiten koulutettua miestä. Natanael oli aikonut ryhtyä kauppiaaksi.	139:6.2 (1558.3) When Nathaniel joined the apostles, he was twenty-five years old and was the next to the youngest of the group. He was the youngest of a family of seven, was unmarried, and the only support of aged and infirm parents, with whom he lived at Cana; his brothers and sister were either married or deceased, and none lived there. Nathaniel and Judas Iscariot were the two best educated men among the twelve. Nathaniel had thought to become a merchant.
139:6.3 (1558.4) Jeesus ei itse antanut Natanaelille lisänimeä, mutta kaksitoista apostolia alkoivat kohta puhua hänestä sanoilla, jotka viittasivat rehellisyyteen, vilpittömyyteen. Hänessä ”ei ollut viekkautta”. Ja se olikin hänen suuri hyveensä; hän oli sekä rehellinen että vilpitön. Hänen luonteensa heikko kohta oli hänen ylpeytensä. Hän oli erittäin ylpeä perheestään, kaupungistaan, maineestaan ja kansakunnastaan, eikä sellaisessa ole mitään pahaa, ellei sitä viedä liian pitkälle. Mutta Natanael osoitti taipumusta mennä henkilökohtaisten ennakkoluulojensa osalta äärimmäisyyksiin. Sangen mieluusti hän muodosti yksilöistä ennakkokäsityksen omien henkilökohtaisten mielipiteidensä mukaan. Hän ei arastellut kysyä, jo ennen kuin oli Jeesusta tavannutkaan: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Mutta Natanael ei ollut itsepäinen, vaikka ylpeä olikin. Hän teki nopean täyskäännöksen, heti kun oli katsonut Jeesusta kasvoihin.	139:6.3 (1558.4) Jesus did not himself give Nathaniel a nickname, but the twelve soon began to speak of him in terms that signified honesty, sincerity. He was “without guile.” And this was his great virtue; he was both honest and sincere. The weakness of his character was his pride; he was very proud of his family, his city, his reputation, and his nation, all of which is commendable if it is not carried too far. But Nathaniel was inclined to go to extremes with his personal prejudices. He was disposed to prejudge individuals in accordance with his personal opinions. He was not slow to ask the question, even before he had met Jesus, “Can any good thing come out of Nazareth?” But Nathaniel was not obstinate, even if he was proud. He was quick to reverse himself when he once looked into Jesus’ face.
139:6.4 (1558.5) Natanael oli kahdentoista apostolin joukossa monissa suhteissa vertaistaan vailla oleva nero. Hän oli apostolien filosofi ja uneksija, mutta hän oli hyvin käytännönläheinen uneksija. Hänellä oli milloin syvällisen filosofoinnin kausia, milloin harvinaisen ja hullunkurisen huumorin kausia; sopivalla tuulella ollessaan hän oli kahdentoista apostolin joukossa luultavasti paras jutunkertoja. Jeesus nautti suuresti kuunnellessaan Natanaelin esitelmöivän milloin vakavista, milloin joutavanpäiväisistä asioista. Natanael suhtautui Jeesukseen ja valtakuntaan vähä vähältä yhä vakavammin, mutta itseensä hän ei koskaan suhtautunut vakavasti.	139:6.4 (1558.5) In many respects Nathaniel was the odd genius of the twelve. He was the apostolic philosopher and dreamer, but he was a very practical sort of dreamer. He alternated between seasons of profound philosophy and periods of rare and droll humor; when in the proper mood, he was probably the best storyteller among the twelve. Jesus greatly enjoyed hearing Nathaniel discourse on things both serious and frivolous. Nathaniel progressively took Jesus and the kingdom more seriously, but never did he take himself seriously.
139:6.5 (1558.6) Kaikki apostolit rakastivat ja kunnioittivat Natanaelia, ja Juudas Iskariotia lukuun ottamatta hän tuli heidän kanssaan loistavasti toimeen. Juudaksen mielestä Natanael ei suhtautunut apostoliuteensa riittävän vakavasti, ja kerran hänellä jopa oli otsaa mennä vaivihkaa Jeesuksen luokse esittämään valitus Natanaelista. Jeesus sanoi: ”Juudas, katso tarkasti, minne astut; älä tee virastasi tärkeämpää kuin se on. Kuka meistä on kelvollinen tuomitsemaan veljensä? Isän tahto ei ole, että hänen lapsensa tulisivat nauttineeksi vain elämän vakavista puolista. Salli minun toistaa, että minä olen tullut, jotta lihallishahmoisilla veljilläni olisi runsaammin mitoin riemua, iloa ja elämää. Mene siis, Juudas, ja tee hyvin se, mikä on uskottu työsaraksesi, mutta anna veljesi Natanaelin itsensä tehdä Jumalalle tili itsestään.” Ja muisto tästä tapauksesta yhdessä monien muiden samankaltaisten kokemusten kanssa säilyi kauan aikaa Juudas Iskariotin itsepetoksellisessa sydämessä.	139:6.5 (1558.6) The apostles all loved and respected Nathaniel, and he got along with them splendidly, excepting Judas Iscariot. Judas did not think Nathaniel took his apostleship sufficiently seriously and once had the temerity to go secretly to Jesus and lodge complaint against him. Said Jesus: “Judas, watch carefully your steps; do not overmagnify your office. Who of us is competent to judge his brother? It is not the Father’s will that his children should partake only of the serious things of life. Let me repeat: I have come that my brethren in the flesh may have joy, gladness, and life more abundantly. Go then, Judas, and do well that which has been intrusted to you but leave Nathaniel, your brother, to give account of himself to God.” And the memory of this, with that of many similar experiences, long lived in the self-deceiving heart of Judas Iscariot.
139:6.6 (1559.1) Kun Jeesus oli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa poissa vuorella, ja kun apostolien keskinäisissä suhteissa alkoi sillä välin ilmetä jännitteitä ja ne alkoivat mennä solmuun ja kun jopa Andreas oli pulassa tietämättä, mitä sanoa lohduttomille veljilleen, niin monta kertaa jännityksen saattoi laukaista Natanael sillä, että hän hiukkasen filosofoi tai esitti humoristisen älynväläyksen, joka sitä paitsi oli hyvää huumoria.	139:6.6 (1559.1) Many times, when Jesus was away on the mountain with Peter, James, and John, and things were becoming tense and tangled among the apostles, when even Andrew was in doubt about what to say to his disconsolate brethren, Nathaniel would relieve the tension by a bit of philosophy or a flash of humor; good humor, too.
139:6.7 (1559.2) Natanaelin velvollisuutena oli huolehtia kahdentoista apostolin perheistä. Hän oli usein poissa apostolien neuvonpidoista, sillä aina kun hän kuuli, että joku hänen vastuullaan olevista oli sairastunut tai että jollekulle oli tapahtunut jotakin muuta tavatonta, hän ei aikaillut, vaan riensi heti asianomaiseen kotiin. Kaksitoista apostolia olivat turvallisin mielin tietäessään perheidensä hyvinvoinnin olevan Natanaelin pätevissä käsissä.	139:6.7 (1559.2) Nathaniel’s duty was to look after the families of the twelve. He was often absent from the apostolic councils, for when he heard that sickness or anything out of the ordinary had happened to one of his charges, he lost no time in getting to that home. The twelve rested securely in the knowledge that their families’ welfare was safe in the hands of Nathaniel.
139:6.8 (1559.3) Jeesuksessa Natanael kunnioitti eniten hänen suvaitsevuuttaan. Hän ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Ihmisen Pojan avarakatseisuutta ja ylitsevuotavaa myötätuntoa.	139:6.8 (1559.3) Nathaniel most revered Jesus for his tolerance. He never grew weary of contemplating the broadmindedness and generous sympathy of the Son of Man.
139:6.9 (1559.4) Natanaelin isä (Bartolomeus) kuoli pian Helluntain jälkeen, minkä jälkeen tämä apostoli meni Mesopotamiaan ja Intiaan ja julisti ilosanomaa valtakunnasta ja kastaen uskovia. Hänen veljensä eivät milloinkaan tulleet tietämään, mitä heidän entisestä filosofistaan, runoilijastaan ja humorististaan tuli. Mutta myös hän oli valtakunnan piirissä suuri ihminen, ja hän teki paljon Mestarinsa opetusten levittämiseksi, vaikkei hän osallistunutkaan sittemmin syntyneen kristillisen kirkon organisoimiseen. Natanael kuoli Intiassa.	139:6.9 (1559.4) Nathaniel’s father (Bartholomew) died shortly after Pentecost, after which this apostle went into Mesopotamia and India proclaiming the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. His brethren never knew what became of their onetime philosopher, poet, and humorist. But he also was a great man in the kingdom and did much to spread his Master’s teachings, even though he did not participate in the organization of the subsequent Christian church. Nathaniel died in India.
7. Matteus Leevi ^top	7. Matthew Levi ^top
139:7.1 (1559.5) Seitsemäs apostoli, Matteus, oli Andreaksen valitsema. Matteus kuului sukuun, jonka jäsenet olivat veronkantajia eli publikaaneja, mutta hän itse toimi tullimaksujenkerääjänä Kapernaumissa, joka oli hänen asuinpaikkansa. Hän oli kolmekymmentäyksivuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Hän oli kohtalaisen varakas mies ja apostolien joukossa ainoa, jolla oli jonkin verran varoja. Hän oli hyvä liikemies, mainio seuraihminen, ja hänellä oli kyky ystävystyä ja tulla helposti toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.	139:7.1 (1559.5) Matthew, the seventh apostle, was chosen by Andrew. Matthew belonged to a family of tax gatherers, or publicans, but was himself a customs collector in Capernaum, where he lived. He was thirty-one years old and married and had four children. He was a man of moderate wealth, the only one of any means belonging to the apostolic corps. He was a good business man, a good social mixer, and was gifted with the ability to make friends and to get along smoothly with a great variety of people.
139:7.2 (1559.6) Andreas teki Matteuksesta apostolien varainhankkijan. Hän oli tavallaan apostolijärjestön raha-asiainvaltuutettu ja suhdetoimintamies. Hän oli hyvä ihmistuntija ja erittäin tehokas propagandisti. Hänen persoonallisuuttaan on vaikea hahmottaa, mutta opetuslapsena hän oli erittäin harras, ja aikaa myöten hän uskoi yhä lujemmin Jeesuksen lähetystehtävään ja valtakunnan epäilyksettömyyteen. Jeesus ei antanut Leeville koskaan lisänimeä, mutta hänen apostolitoverinsa kutsuivat häntä yleisesti ”rahantekijäksi”.	139:7.2 (1559.6) Andrew appointed Matthew the financial representative of the apostles. In a way he was the fiscal agent and publicity spokesman for the apostolic organization. He was a keen judge of human nature and a very efficient propagandist. His is a personality difficult to visualize, but he was a very earnest disciple and an increasing believer in the mission of Jesus and in the certainty of the kingdom. Jesus never gave Levi a nickname, but his fellow apostles commonly referred to him as the “money-getter.”
139:7.3 (1559.7) Leevin vahvana puolena oli hänen ehdoton antaumuksensa asialle. Se, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat ottaneet hänet, publikaanin, omaan joukkoonsa, oli entiselle tullimaksujenkantajalle suunnattoman kiitollisuuden aihe. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin muut apostolit, eritoten Simon Selootti ja Juudas Iskariot, sopeutuivat ajatukseen, että heidän keskuudessaan oli publikaani. Matteuksen heikkoutena oli hänen lyhytnäköinen ja materialistinen elämänkatsomuksensa. Mutta sitä mukaa kuin kuukaudet kuluivat, sitä pitemmälle edistyi myös Matteus kaikissa edellä mainituissa asioissa. Hän joutui olosuhteiden pakosta olemaan poissa monista kaikkein arvokkaimmista opetustilaisuuksista, sillä hänen velvollisuutenaanhan oli pitää kassa täynnä.	139:7.3 (1559.7) Levi’s strong point was his wholehearted devotion to the cause. That he, a publican, had been taken in by Jesus and his apostles was the cause for overwhelming gratitude on the part of the former revenue collector. However, it required some little time for the rest of the apostles, especially Simon Zelotes and Judas Iscariot, to become reconciled to the publican’s presence in their midst. Matthew’s weakness was his shortsighted and materialistic viewpoint of life. But in all these matters he made great progress as the months went by. He, of course, had to be absent from many of the most precious seasons of instruction as it was his duty to keep the treasury replenished.
139:7.4 (1559.8) Mestarin anteeksiantava asennoituminen oli se, jota Matteus eniten arvosti. Milloinkaan hän ei lakannut kertomasta, että pelkkä usko oli tarpeen yritettäessä löytää Jumala. Valtakunnasta puhuessaan hän sanoikin mielellään ”se on sitä, että yritetään löytää Jumala”.	139:7.4 (1559.8) It was the Master’s forgiving disposition which Matthew most appreciated. He would never cease to recount that faith only was necessary in the business of finding God. He always liked to speak of the kingdom as “this business of finding God.”
139:7.5 (1560.1) Vaikka Matteus oli mies, jolla oli tietty menneisyys, hän kunnostautui oivallisella tavalla, ja ajan myötä publikaanin aikaansaannokset olivat hänen tovereilleen ylpeyden aihe. Hän oli yksi niistä apostoleista, jotka laativat laajoja muistiinpanoja siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja näitä Matteuksen muistiinmerkintöjä käytettiin pohjana, kun Isador myöhemmin laati kertomuksen Jeesuksen lausumista ja teoista, ja nämä kertomukset tulivat myöhemmin tunnetuiksi evankeliumina Matteuksen mukaan.	139:7.5 (1560.1) Though Matthew was a man with a past, he gave an excellent account of himself, and as time went on, his associates became proud of the publican’s performances. He was one of the apostles who made extensive notes on the sayings of Jesus, and these notes were used as the basis of Isador’s subsequent narrative of the sayings and doings of Jesus, which has become known as the Gospel according to Matthew.
139:7.6 (1560.2) Kapernaumilaisen liikemiehen ja tullimaksujenkerääjä Matteuksen suurenmoinen ja hyödyllinen elämäntaival on ollut keinona, jolla on johdatettu tuhansia ja taas tuhansia muita liikemiehiä, viranhaltijoita ja poliitikkoja kaikkina myöhempinä aikoina niin ikään kuuntelemaan toimintaan kehottavaa Mestarin ääntä, kun tämä sanoo: ”Seuraa minua.” Matteus oli toden totta taitava poliitikko, mutta hän oli äärimmäisen lojaali Jeesukselle, ja hän suoritti tavattoman antaumuksellisesti saamansa tehtävän, jonka mukaan hänen tuli huolehtia siitä, että tulevan valtakunnan sanansaattajilla oli riittävästi varoja.	139:7.6 (1560.2) The great and useful life of Matthew, the business man and customs collector of Capernaum, has been the means of leading thousands upon thousands of other business men, public officials, and politicians, down through the subsequent ages, also to hear that engaging voice of the Master saying, “Follow me.” Matthew really was a shrewd politician, but he was intensely loyal to Jesus and supremely devoted to the task of seeing that the messengers of the coming kingdom were adequately financed.
139:7.7 (1560.3) Matteuksen mukanaolo kahdentoista apostolin joukossa oli keino pitää valtakunnan ovet selkosenselällään niille masentuneiden ja hyljeksittyjen sielujen joukkokunnille, jotka olivat jo kauan aikaa katsoneet, ettei uskonnon tarjoama lohdutus ulottunut heihin saakka. Hyljeksittyjä ja epätoivoisia miehiä ja naisia kerääntyi joukoittain kuuntelemaan Jeesusta, eikä hän koskaan käännyttänyt yhtäkään pois.	139:7.7 (1560.3) The presence of Matthew among the twelve was the means of keeping the doors of the kingdom wide open to hosts of downhearted and outcast souls who had regarded themselves as long since without the bounds of religious consolation. Outcast and despairing men and women flocked to hear Jesus, and he never turned one away.
139:7.8 (1560.4) Uskovilta opetuslapsilta ja Mestarin opetuksia itse paikan päällä seuraavilta Matteus sai vapaaehtoisesti tarjottuja lahjoituksia, mutta kansanjoukoilta hän ei varoja koskaan avoimesti pyytänyt. Koko varainhankintatyönsä hän toimitti huomaamattomalla ja henkilökohtaisella tavalla, ja suurimman osan rahoista hän keräsi kiinnostuneiden uskovien varakkaamman osan keskuudesta. Hän antoi käytännöllisesti katsoen koko vaatimattoman omaisuutensa Mestarin ja tämän apostolien työhön, mutteivät he koskaan tienneet tästä anteliaisuudesta, paitsi Jeesus, joka tiesi siitä kaiken. Matteus empi avoimesti avustaa apostolien kassaa, koska hän pelkäsi, että Jeesus ja hänen työtoverinsa saattaisivat pitää hänen rahaansa likaisena. Niinpä hän monet kerrat teki lahjoituksensa muiden uskovien nimissä. Alkukuukausien aikana, jolloin Matteus tiesi, että hänen läsnäolonsa heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän koettelemus, hän tunsi voimakasta houkutusta saattaa kaikkien tietoon, että heidän päivittäinen leipänsä oli monet kerrat hankittu hänen varoillaan, mutta hän ei antanut houkutukselle myöten. Kun sattui, että publikaaneja kohtaan tunnettu halveksunta nousi pinnalle, Leevi paloi halusta paljastaa heille oma anteliaisuutensa, mutta joka kerta hänen onnistui pysytellä hiljaa.	139:7.8 (1560.4) Matthew received freely tendered offerings from believing disciples and the immediate auditors of the Master’s teachings, but he never openly solicited funds from the multitudes. He did all his financial work in a quiet and personal way and raised most of the money among the more substantial class of interested believers. He gave practically the whole of his modest fortune to the work of the Master and his apostles, but they never knew of this generosity, save Jesus, who knew all about it. Matthew hesitated openly to contribute to the apostolic funds for fear that Jesus and his associates might regard his money as being tainted; so he gave much in the names of other believers. During the earlier months, when Matthew knew his presence among them was more or less of a trial, he was strongly tempted to let them know that his funds often supplied them with their daily bread, but he did not yield. When evidence of the disdain of the publican would become manifest, Levi would burn to reveal to them his generosity, but always he managed to keep still.
139:7.9 (1560.5) Kun viikkokassa ei riittänyt kattamaan arvioitua varaintarvetta, sattui usein, että Leevi verotti raskaasti omia henkilökohtaisia rahavarojaan. Koska hän tunsi syvää kiinnostusta Jeesuksen opetusta kohtaan, kävi joskus myös niin, että hän mieluummin jäi muiden joukkoon kuuntelemaan opetusta, vaikka tiesikin, että hänen piti omista varoistaan hyvittää se, että hän jätti tarvittavat varat hankkimatta. Mutta Leevi kyllä toivoi kovasti, että Jeesus saisi tietää suuren osan rahoista tulevan hänen taskustaan! Hän ei osannut aavistaa, että Mestari tiesi siitä kaiken. Kaikki apostolit kuolivat tietämättä, että Matteus oli heidän hyväntekijänsä jopa niin pitkälle, että kun hän vainojen alettua lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia, hän oli käytännöllisesti katsoen pennitön.	139:7.9 (1560.5) When the funds for the week were short of the estimated requirements, Levi would often draw heavily upon his own personal resources. Also, sometimes when he became greatly interested in Jesus’ teaching, he preferred to remain and hear the instruction, even though he knew he must personally make up for his failure to solicit the necessary funds. But Levi did so wish that Jesus might know that much of the money came from his pocket! He little realized that the Master knew all about it. The apostles all died without knowing that Matthew was their benefactor to such an extent that, when he went forth to proclaim the gospel of the kingdom after the beginning of the persecutions, he was practically penniless.
139:7.10 (1560.6) Kun uskovaiset näiden vainojen johdosta joutuivat lähtemään Jerusalemista, Matteus vaelsi pohjoiseen saarnaten valtakunnan evankeliumia ja kastaen uskovia. Hänen aikaisemmat apostolitoverinsa eivät tienneet hänestä mitään, mutta hän jatkoi kulkuaan saarnaten ja kastaen, ja tie vei hänet Syyriaan, Kappadokiaan, Galatiaan, Bityniaan ja Traakiaan. Ja juuri Traakian Lysimakkiassa sattui, että muutamat ei-uskovat juutalaiset toimivat salaliitossa roomalaissotilaiden kanssa saadakseen hänet hengiltä. Ja tämä uudestisyntynyt publikaani kuoli tuntien riemua siitä pelastuksen uskosta, jonka hän oli niin varmaksi oppinut Mestarin antamista opetuksista, silloin kun tämä vähän aikaisemmin oli oleskellut maan päällä.	139:7.10 (1560.6) When these persecutions caused the believers to forsake Jerusalem, Matthew journeyed north, preaching the gospel of the kingdom and baptizing believers. He was lost to the knowledge of his former apostolic associates, but on he went, preaching and baptizing, through Syria, Cappadocia, Galatia, Bithynia, and Thrace. And it was in Thrace, at Lysimachia, that certain unbelieving Jews conspired with the Roman soldiers to encompass his death. And this regenerated publican died triumphant in the faith of a salvation he had so surely learned from the teachings of the Master during his recent sojourn on earth.
8. Tuomas Didymus ^top	8. Thomas Didymus ^top
139:8.1 (1561.1) Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.	139:8.1 (1561.1) Thomas was the eighth apostle, and he was chosen by Philip. In later times he has become known as “doubting Thomas,” but his fellow apostles hardly looked upon him as a chronic doubter. True, his was a logical, skeptical type of mind, but he had a form of courageous loyalty which forbade those who knew him intimately to regard him as a trifling skeptic.
139:8.2 (1561.2) Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.	139:8.2 (1561.2) When Thomas joined the apostles, he was twenty-nine years old, was married, and had four children. Formerly he had been a carpenter and stone mason, but latterly he had become a fisherman and resided at Tarichea, situated on the west bank of the Jordan where it flows out of the Sea of Galilee, and he was regarded as the leading citizen of this little village. He had little education, but he possessed a keen, reasoning mind and was the son of excellent parents, who lived at Tiberias. Thomas had the one truly analytical mind of the twelve; he was the real scientist of the apostolic group.
139:8.3 (1561.3) Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.	139:8.3 (1561.3) The early home life of Thomas had been unfortunate; his parents were not altogether happy in their married life, and this was reflected in Thomas’s adult experience. He grew up having a very disagreeable and quarrelsome disposition. Even his wife was glad to see him join the apostles; she was relieved by the thought that her pessimistic husband would be away from home most of the time. Thomas also had a streak of suspicion which made it very difficult to get along peaceably with him. Peter was very much upset by Thomas at first, complaining to his brother, Andrew, that Thomas was “mean, ugly, and always suspicious.” But the better his associates knew Thomas, the more they liked him. They found he was superbly honest and unflinchingly loyal. He was perfectly sincere and unquestionably truthful, but he was a natural-born faultfinder and had grown up to become a real pessimist. His analytical mind had become cursed with suspicion. He was rapidly losing faith in his fellow men when he became associated with the twelve and thus came in contact with the noble character of Jesus. This association with the Master began at once to transform Thomas’s whole disposition and to effect great changes in his mental reactions to his fellow men.
139:8.4 (1561.4) Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.	139:8.4 (1561.4) Thomas’s great strength was his superb analytical mind coupled with his unflinching courage—when he had once made up his mind. His great weakness was his suspicious doubting, which he never fully overcame throughout his whole lifetime in the flesh.
139:8.5 (1561.5) Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.	139:8.5 (1561.5) In the organization of the twelve Thomas was assigned to arrange and manage the itinerary, and he was an able director of the work and movements of the apostolic corps. He was a good executive, an excellent businessman, but he was handicapped by his many moods; he was one man one day and another man the next. He was inclined toward melancholic brooding when he joined the apostles, but contact with Jesus and the apostles largely cured him of this morbid introspection.
139:8.6 (1561.6) Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.	139:8.6 (1561.6) Jesus enjoyed Thomas very much and had many long, personal talks with him. His presence among the apostles was a great comfort to all honest doubters and encouraged many troubled minds to come into the kingdom, even if they could not wholly understand everything about the spiritual and philosophic phases of the teachings of Jesus. Thomas’s membership in the twelve was a standing declaration that Jesus loved even honest doubters.
139:8.7 (1562.1) Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.	139:8.7 (1562.1) The other apostles held Jesus in reverence because of some special and outstanding trait of his replete personality, but Thomas revered his Master because of his superbly balanced character. Increasingly Thomas admired and honored one who was so lovingly merciful yet so inflexibly just and fair; so firm but never obstinate; so calm but never indifferent; so helpful and so sympathetic but never meddlesome or dictatorial; so strong but at the same time so gentle; so positive but never rough or rude; so tender but never vacillating; so pure and innocent but at the same time so virile, aggressive, and forceful; so truly courageous but never rash or foolhardy; such a lover of nature but so free from all tendency to revere nature; so humorous and so playful, but so free from levity and frivolity. It was this matchless symmetry of personality that so charmed Thomas. He probably enjoyed the highest intellectual understanding and personality appreciation of Jesus of any of the twelve.
139:8.8 (1562.2) Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”	139:8.8 (1562.2) In the councils of the twelve Thomas was always cautious, advocating a policy of safety first, but if his conservatism was voted down or overruled, he was always the first fearlessly to move out in execution of the program decided upon. Again and again would he stand out against some project as being foolhardy and presumptuous; he would debate to the bitter end, but when Andrew would put the proposition to a vote, and after the twelve would elect to do that which he had so strenuously opposed, Thomas was the first to say, “Let’s go!” He was a good loser. He did not hold grudges nor nurse wounded feelings. Time and again did he oppose letting Jesus expose himself to danger, but when the Master would decide to take such risks, always was it Thomas who rallied the apostles with his courageous words, “Come on, comrades, let’s go and die with him.”
139:8.9 (1562.3) Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.	139:8.9 (1562.3) Thomas was in some respects like Philip; he also wanted “to be shown,” but his outward expressions of doubt were based on entirely different intellectual operations. Thomas was analytical, not merely skeptical. As far as personal physical courage was concerned, he was one of the bravest among the twelve.
139:8.10 (1562.4) Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.	139:8.10 (1562.4) Thomas had some very bad days; he was blue and downcast at times. The loss of his twin sister when he was nine years old had occasioned him much youthful sorrow and had added to his temperamental problems of later life. When Thomas would become despondent, sometimes it was Nathaniel who helped him to recover, sometimes Peter, and not infrequently one of the Alpheus twins. When he was most depressed, unfortunately he always tried to avoid coming in direct contact with Jesus. But the Master knew all about this and had an understanding sympathy for his apostle when he was thus afflicted with depression and harassed by doubts.
139:8.11 (1562.5) Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”	139:8.11 (1562.5) Sometimes Thomas would get permission from Andrew to go off by himself for a day or two. But he soon learned that such a course was not wise; he early found that it was best, when he was downhearted, to stick close to his work and to remain near his associates. But no matter what happened in his emotional life, he kept right on being an apostle. When the time actually came to move forward, it was always Thomas who said, “Let’s go!”
139:8.12 (1562.6) Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.	139:8.12 (1562.6) Thomas is the great example of a human being who has doubts, faces them, and wins. He had a great mind; he was no carping critic. He was a logical thinker; he was the acid test of Jesus and his fellow apostles. If Jesus and his work had not been genuine, it could not have held a man like Thomas from the start to the finish. He had a keen and sure sense of fact. At the first appearance of fraud or deception Thomas would have forsaken them all. Scientists may not fully understand all about Jesus and his work on earth, but there lived and worked with the Master and his human associates a man whose mind was that of a true scientist—Thomas Didymus—and he believed in Jesus of Nazareth.
139:8.13 (1563.1) Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.	139:8.13 (1563.1) Thomas had a trying time during the days of the trial and crucifixion. He was for a season in the depths of despair, but he rallied his courage, stuck to the apostles, and was present with them to welcome Jesus on the Sea of Galilee. For a while he succumbed to his doubting depression but eventually rallied his faith and courage. He gave wise counsel to the apostles after Pentecost and, when persecution scattered the believers, went to Cyprus, Crete, the North African coast, and Sicily, preaching the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. And Thomas continued preaching and baptizing until he was apprehended by the agents of the Roman government and was put to death in Malta. Just a few weeks before his death he had begun the writing of the life and teachings of Jesus.
9. ja 10. Jaakob ja Juudas Alfeus ^top	9. and 10. James and Judas Alpheus ^top
139:10.1 (1563.2) Alfeuksen pojat Jaakob ja Juudas, Heresan lähellä asuvat kalastajakaksoset, olivat yhdeksäs ja kymmenes apostoli, ja heidät valitsivat Jaakob ja Johannes Sebedeus. He olivat kaksikymmenkuusivuotiaita ja olivat naimisissa. Jaakobilla oli kolme lasta ja Juudaksella kaksi.	139:10.1 (1563.2) James and Judas the sons of Alpheus, the twin fishermen living near Kheresa, were the ninth and tenth apostles and were chosen by James and John Zebedee. They were twenty-six years old and married, James having three children, Judas two.
139:10.2 (1563.3) Näistä kahdesta tuiki tavallisesta kalastajasta ei ole paljonkaan sanottavaa. He rakastivat Mestariaan, ja Jeesus rakasti heitä, mutta he eivät koskaan keskeyttäneet kysymyksillään hänen luentojaan. He ymmärsivät varsin vähän apostolitovereidensa filosofisista keskusteluista tai teologisista väittelyistä, mutta he olivat riemuissaan siitä, että saivat olla mukana tällaisessa mahtimiesten ryhmässä. Ulkonäöltään, mentaalisilta ominaisuuksiltaan ja hengellisen käsityskykynsä laajuuden puolesta nämä kaksi miestä olivat lähes identtisiä. Se, mitä on sanottavissa toisesta, se olisi kirjattava myös toisen kohdalta.	139:10.2 (1563.3) There is not much to be said about these two commonplace fisherfolk. They loved their Master and Jesus loved them, but they never interrupted his discourses with questions. They understood very little about the philosophical discussions or the theological debates of their fellow apostles, but they rejoiced to find themselves numbered among such a group of mighty men. These two men were almost identical in personal appearance, mental characteristics, and extent of spiritual perception. What may be said of one should be recorded of the other.
139:10.3 (1563.4) Andreas osoitti heidän tehtäväkseen järjestyksen ylläpitämisen väenkokousten keskuudessa. He olivat saarnatilaisuuksien pääjärjestysmiehiä ja itse asiassa kahdentoista apostolin yleispalvelijoita ja juoksupoikia. He auttoivat Filippusta muonituksen järjestämisessä, he veivät Natanaelin puolesta rahaa apostolien perheille, ja aina he olivat valmiina ojentamaan auttavan kätensä jokaiselle apostolille.	139:10.3 (1563.4) Andrew assigned them to the work of policing the multitudes. They were the chief ushers of the preaching hours and, in fact, the general servants and errand boys of the twelve. They helped Philip with the supplies, they carried money to the families for Nathaniel, and always were they ready to lend a helping hand to any one of the apostles.
139:10.4 (1563.5) Tavallisista ihmisistä koostuvia väkijoukkoja rohkaisi suuresti sellainen havainto, että kahdelle heidän kaltaiselleen oli suotu kunnia saada paikka apostolien joukossa. Jo yksistään näiden keskinkertaisten kaksosten hyväksyminen apostoleiksi oli keino, jolla valtakuntaan saatiin kokonainen joukkokunta arkoja uskovia. Ja tavalliset ihmiset suhtautuivat sitä paitsi suopeammin ajatukseen, että heitä ohjailivat ja opastivat viralliset järjestyksenpitäjät, jotka olivat hyvin paljon heidän itsensä kaltaisia.	139:10.4 (1563.5) The multitudes of the common people were greatly encouraged to find two like themselves honored with places among the apostles. By their very acceptance as apostles these mediocre twins were the means of bringing a host of fainthearted believers into the kingdom. And, too, the common people took more kindly to the idea of being directed and managed by official ushers who were very much like themselves.
139:10.5 (1563.6) Jaakobilla ja Juudaksella, joita kutsuttiin myös Taddeukseksi ja Lebbeukseksi, ei ollut sen paremmin vahvoja kuin heikkojakaan puolia. Opetuslasten heille antamat lempinimet olivat hyväntahtoisia nimityksiä, jotka viittasivat keskinkertaisuuteen. He olivat ”vähäisimmät kaikista apostoleista”; he tiesivät sen ja suhtautuivat siihen vain iloisesti.	139:10.5 (1563.6) James and Judas, who were also called Thaddeus and Lebbeus, had neither strong points nor weak points. The nicknames given them by the disciples were good-natured designations of mediocrity. They were “the least of all the apostles”; they knew it and felt cheerful about it.
139:10.6 (1563.7) Jaakob Alfeus rakasti Jeesusta erityisesti Mestarin vaatimattomuuden takia. Kaksoset eivät kyenneet ymmärtämään Jeesuksen ajatusmaailmaa, mutta sen he käsittivät, että heidän itsensä ja Mestarin sydämen välillä oli myötätunnon side. Heidän mielensä ei kuulunut kaikkein korkealaatuisimpiin, vaan heitä olisi kaikella kunnioituksella jopa voinut sanoa typeryksiksi. Mutta hengellisessä olemuksessaan heillä toki oli todellinen kokemus. He uskoivat Jeesukseen; he olivat Jumalan poikia ja valtakunnan jäseniä.	139:10.6 (1563.7) James Alpheus especially loved Jesus because of the Master’s simplicity. These twins could not comprehend the mind of Jesus, but they did grasp the sympathetic bond between themselves and the heart of their Master. Their minds were not of a high order; they might even reverently be called stupid, but they had a real experience in their spiritual natures. They believed in Jesus; they were sons of God and fellows of the kingdom.
139:10.7 (1564.1) Juudas Alfeusta veti Jeesuksen puoleen Mestarin koruton nöyryys. Niin suuri nöyryys niin suureen persoonalliseen arvokkuuteen yhdistyneenä viehätti Juudasta suuresti. Se, että Jeesus aina käski vaikenemaan epätavallisista teoistaan, teki syvän vaikutuksen tähän yksinkertaiseen luonnonlapseen.	139:10.7 (1564.1) Judas Alpheus was drawn toward Jesus because of the Master’s unostentatious humility. Such humility linked with such personal dignity made a great appeal to Judas. The fact that Jesus would always enjoin silence regarding his unusual acts made a great impression on this simple child of nature.
139:10.8 (1564.2) Kaksoset olivat hyväluontoisia, ajatusmaailmaltaan yksinkertaisia auttajia, ja jokainen rakasti heitä. Jeesus toivotti nämä yhden talentin nuoret miehet tervetulleiksi valtakunnan henkilökohtaisen esikuntansa kunniatehtäviin, sillä avaruuden maailmoissa on lukemattomat miljoonat muita heidänkaltaisiaan yksinkertaisia ja pelokkaita sieluja, jotka hän niin ikään haluaa toivottaa tervetulleiksi aktiiviseen ja uskovaan kumppanuuteen itsensä ja vuodattamansa Totuuden Hengen kanssa. Jeesus ei halveksi vähäisyyttä, hän halveksii vain pahuutta ja syntiä. Jaakob ja Juudas olivat vähäisiä, mutta he olivat myös uskollisia. He olivat yksinkertaisia ja tietämättömiä, mutta he olivat myös laajasydämisiä, ystävällisiä ja anteliaita.	139:10.8 (1564.2) The twins were good-natured, simple-minded helpers, and everybody loved them. Jesus welcomed these young men of one talent to positions of honor on his personal staff in the kingdom because there are untold millions of other such simple and fear-ridden souls on the worlds of space whom he likewise wishes to welcome into active and believing fellowship with himself and his outpoured Spirit of Truth. Jesus does not look down upon littleness, only upon evil and sin. James and Judas were little, but they were also faithful. They were simple and ignorant, but they were also big-hearted, kind, and generous.
139:10.9 (1564.3) Ja miten kiitollisen ylpeitä nämä nöyrät miehet olivatkaan päivänä, jolloin Mestari kieltäytyi hyväksymästä erästä rikasta miestä evankelistaksi, ellei tämä myisi tavaroitaan ja auttaisi köyhiä. Kuullessaan tämän ja nähdessään kaksoset Jeesuksen neuvonantajien joukossa ihmiset tiesivät varmuudella, ettei Jeesus katsonut henkilöön. Mutta vain jumalallinen instituutio – taivaan valtakunta – olisi koskaan voitu rakentaa näin keskinkertaisista ihmisistä muodostuvalle perustukselle!	139:10.9 (1564.3) And how gratefully proud were these humble men on that day when the Master refused to accept a certain rich man as an evangelist unless he would sell his goods and help the poor. When the people heard this and beheld the twins among his counselors, they knew of a certainty that Jesus was no respecter of persons. But only a divine institution—the kingdom of heaven—could ever have been built upon such a mediocre human foundation!
139:10.10 (1564.4) Vain pari kertaa koko sinä aikana, jonka he olivat yhdessä Jeesuksen kanssa, kaksoset uskaltautuivat esittämään julkisesti kysymyksiä. Mielenkiinto ajoi kerran Juudaksen esittämään Jeesukselle kysymyksen, kun Mestari oli kertonut tuovansa itsensä avoimesti julki maailmalle. Juudas tunsi hieman pettymystä sen johdosta, ettei enää olisi vain apostolien keskuuteen kuuluvia salaisuuksia, ja hän rohkeni kysäistä: ”Mutta, Mestari, sitten kun tuolla tavoin ilmoitat itsesi maailmalle, niin miten sinä suosit meitä erityisin osoituksin omasta hyvyydestäsi?”	139:10.10 (1564.4) Only once or twice in all their association with Jesus did the twins venture to ask questions in public. Judas was once intrigued into asking Jesus a question when the Master had talked about revealing himself openly to the world. He felt a little disappointed that there were to be no more secrets among the twelve, and he made bold to ask: “But, Master, when you do thus declare yourself to the world, how will you favor us with special manifestations of your goodness?”
139:10.11 (1564.5) Kaksoset palvelivat uskollisesti loppuun saakka; oikeudenkäynnin, ristiinnaulitsemisen ja epätoivon synkkiin päiviin saakka. He eivät koskaan kadottaneet sydämensä uskoa Jeesukseen, ja he olivat (Johanneksen jälkeen) ensimmäiset, jotka uskoivat hänen kuolleistaheräämiseensä. Mutta he eivät kyenneet käsittämään valtakunnan pystyttämistä. Pian Mestarinsa ristiinnaulitsemisen jälkeen he palasivat perheidensä ja kalaverkkojensa pariin; heidän työnsä oli tehty. Heillä ei ollut kykyä lähteä valtakunnan monimutkaisempiin taistoihin. Mutta he elivät ja kuolivat tietoisina siitä, että heille oli suotu se kunnia ja siunaus, että he olivat olleet neljän vuoden ajan läheisessä ja henkilökohtaisessa yhteydessä yhteen Jumalan Poikaan, erään universumin suvereeniin luojaan.	139:10.11 (1564.5) The twins served faithfully until the end, until the dark days of trial, crucifixion, and despair. They never lost their heart faith in Jesus, and (save John) they were the first to believe in his resurrection. But they could not comprehend the establishment of the kingdom. Soon after their Master was crucified, they returned to their families and nets; their work was done. They had not the ability to go on in the more complex battles of the kingdom. But they lived and died conscious of having been honored and blessed with four years of close and personal association with a Son of God, the sovereign maker of a universe.
11. Simon Selootti ^top	11. Simon the Zealot ^top
139:11.1 (1564.6) Simon Selootin, yhdennentoista apostolin, valitsi Simon Pietari. Simon oli kyvykäs mies, joka oli hyvää syntyperää ja joka asui perheineen Kapernaumissa. Apostoleihin liittyessään hän oli kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli tulisieluinen agitaattori ja myös mies, joka puhui paljon ajattelematta. Hän oli toiminut Kapernaumissa kauppiaana, ennen kuin suuntasi koko huomionsa seloottien isänmaalliseen järjestöön.	139:11.1 (1564.6) Simon Zelotes, the eleventh apostle, was chosen by Simon Peter. He was an able man of good ancestry and lived with his family at Capernaum. He was twenty-eight years old when he became attached to the apostles. He was a fiery agitator and was also a man who spoke much without thinking. He had been a merchant in Capernaum before he turned his entire attention to the patriotic organization of the Zealots.
139:11.2 (1564.7) Simon Selootin vastuulle annettiin apostoliryhmän ajanvieton ja rentoutumisen järjestäminen. Ja hän oli kahdentoista apostolin ajanviete- ja virkistäytymistoiminnan perin tehokas organisoija.	139:11.2 (1564.7) Simon Zelotes was given charge of the diversions and relaxation of the apostolic group, and he was a very efficient organizer of the play life and recreational activities of the twelve.
139:11.3 (1564.8) Simonin vahva puoli oli hänen innostava lojaalisuutensa. Milloin apostolien eteen ilmaantui mies tai nainen, joka valtakuntaan liittymisen kohdalla häilyi kahden vaiheilla, heillä oli tapana kutsua apuun Simon. Tältä innokkaalta esitaistelijalta, joka julisti pelastusta Jumalaan uskomisen kautta, meni tavallisesti vain viitisentoista minuuttia kaikkien epäilysten tyynnyttämiseen ja kaiken päättämättömyyden häivyttämiseen, siihen, että hän näki uuden sielun syntyvän ”uskon vapahdukseen ja pelastuksen riemuun”.	139:11.3 (1564.8) Simon’s strength was his inspirational loyalty. When the apostles found a man or woman who floundered in indecision about entering the kingdom, they would send for Simon. It usually required only about fifteen minutes for this enthusiastic advocate of salvation through faith in God to settle all doubts and remove all indecision, to see a new soul born into the “liberty of faith and the joy of salvation.”
139:11.4 (1565.1) Simonin suuri heikkous oli hänen aineellismielisyytensä. Yhtäkkinen muuttuminen juutalaisnationalistista hengellismieliseksi internationalistiksi ei ollut hänelle helppoa. Neljä vuotta oli liian lyhyt aika tehdä näin suuri ajattelun ja tunnemaailman muodonmuutos, mutta Jeesus oli hänen suhteensa aina kärsivällinen.	139:11.4 (1565.1) Simon’s great weakness was his material-mindedness. He could not quickly change himself from a Jewish nationalist to a spiritually minded internationalist. Four years was too short a time in which to make such an intellectual and emotional transformation, but Jesus was always patient with him.
139:11.5 (1565.2) Mitä Simon niin suuresti Jeesuksessa ihaili, oli Mestarin tyyneys, hänen varmuutensa, tasapainoisuutensa ja selittämätön mielenmalttinsa.	139:11.5 (1565.2) The one thing about Jesus which Simon so much admired was the Master’s calmness, his assurance, poise, and inexplicable composure.
139:11.6 (1565.3) Vaikka Simon oli kiihkeä vallankumouksellinen, peloton levottomuuksien lietsoja, hän kuitenkin kesytti vähitellen tulisen luontonsa, kunnes hänestä lopulta tuli voimallinen ja vaikuttava saarnaaja, jonka sanomana oli ”rauha maan päällä ja hyvä tahto ihmisten kesken.” Simon oli oivallinen väittelijä, kiistely oli hänelle todellakin mieluisaa. Ja aina kun jouduttiin tekemisiin oppineiden juutalaisten harjoittaman laillisuutta korostavan ajattelun tai kreikkalaisten viljelemien älyllisten saivartelujen kanssa, tehtävä osoitettiin aina Simonille.	139:11.6 (1565.3) Although Simon was a rabid revolutionist, a fearless firebrand of agitation, he gradually subdued his fiery nature until he became a powerful and effective preacher of “Peace on earth and good will among men.” Simon was a great debater; he did like to argue. And when it came to dealing with the legalistic minds of the educated Jews or the intellectual quibblings of the Greeks, the task was always assigned to Simon.
139:11.7 (1565.4) Luonto oli tehnyt hänestä kapinallisen, ja koulutus oli tehnyt hänestä kuvainkaatajan, mutta Jeesus voitti hänet taivaan valtakunnan korkeampien käsitysten puolelle. Hän oli aina samastunut vastalausepuolueeseen, mutta nyt hän liittyi edistyksen puolueeseen, mikä merkitsi hengen ja totuuden rajatonta ja ikuista etenemistä. Simon oli mies, jonka lojaalisuudentunteet olivat kiihkeitä ja jonka omakohtaiset kiintymyksentunteet olivat lämpimiä, ja hän rakasti syvästi Jeesusta.	139:11.7 (1565.4) He was a rebel by nature and an iconoclast by training, but Jesus won him for the higher concepts of the kingdom of heaven. He had always identified himself with the party of protest, but he now joined the party of progress, unlimited and eternal progression of spirit and truth. Simon was a man of intense loyalties and warm personal devotions, and he did profoundly love Jesus.
139:11.8 (1565.5) Jeesus ei pelännyt samastua liikemiehiin, työläisiin, optimisteihin, pessimisteihin, filosofeihin, skeptikkoihin, publikaaneihin, poliitikkoihin ja patriootteihin.	139:11.8 (1565.5) Jesus was not afraid to identify himself with business men, laboring men, optimists, pessimists, philosophers, skeptics, publicans, politicians, and patriots.
139:11.9 (1565.6) Mestari kävi monet keskustelut Simonin kanssa, mutta hän ei koskaan kokonaan onnistunut tekemään internationalistia tästä tulisieluisesta juutalaisnationalistista. Jeesus sanoi Simonille usein, että oli oikein toimia sen puolesta, että sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset olot kohenisivat, mutta sen lisäksi hänellä oli aina tapana sanoa: ”Mutta se ei ole taivaan valtakunnan asiaa. Meidän asiamme on omistautua täyttämään Isän tahto. Meidän asiamme on toimia korkeuksissa olevan hengellisen hallituksen lähettiläinä, eikä meidän välittömänä huolenamme tule olla mikään muu kuin jumalallisen Isän tahdon ja luonteen edustaminen, ja tämä Isä johtaa hallitusta, jonka valtakirja meille on annettu.” Tämä kaikki oli vaikeata Simonin käsittää, mutta vähitellen hän alkoi tajuta jotakin Mestarin opetuksen tarkoituksesta.	139:11.9 (1565.6) The Master had many talks with Simon, but he never fully succeeded in making an internationalist out of this ardent Jewish nationalist. Jesus often told Simon that it was proper to want to see the social, economic, and political orders improved, but he would always add: “That is not the business of the kingdom of heaven. We must be dedicated to the doing of the Father’s will. Our business is to be ambassadors of a spiritual government on high, and we must not immediately concern ourselves with aught but the representation of the will and character of the divine Father who stands at the head of the government whose credentials we bear.” It was all difficult for Simon to comprehend, but gradually he began to grasp something of the meaning of the Master’s teaching.
139:11.10 (1565.7) Jerusalemissa toimeenpantujen vainojen seurauksena tapahtuneen hajaantumisen jälkeen Simon vetäytyi väliaikaisesti pois toiminnasta. Hän oli sananmukaisesti musertunut. Hän oli luopunut nationalistipatriootin osastaan Jeesuksen opetusten hyväksi; nyt kaikki oli mennyttä. Hän oli epätoivon vallassa. Mutta muutamassa vuodessa hän puhalsi taas toivonsa henkiin ja lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia.	139:11.10 (1565.7) After the dispersion because of the Jerusalem persecutions, Simon went into temporary retirement. He was literally crushed. As a nationalist patriot he had surrendered in deference to Jesus’ teachings; now all was lost. He was in despair, but in a few years he rallied his hopes and went forth to proclaim the gospel of the kingdom.
139:11.11 (1565.8) Hän meni Aleksandriaan, ja Niilin vartta yläjuoksulle kulkien hän tunkeutui Afrikan sydämeen saarnaten kaikkialla Jeesuksen evankeliumia ja kastaen uskovia. Näin hän uurasti, kunnes hänestä tuli vanha ja heikko. Ja hän kuoli Afrikan sydämessä, ja sinne hänet myös haudattiin.	139:11.11 (1565.8) He went to Alexandria and, after working up the Nile, penetrated into the heart of Africa, everywhere preaching the gospel of Jesus and baptizing believers. Thus he labored until he was an old man and feeble. And he died and was buried in the heart of Africa.
12. Juudas Iskariot ^top	12. Judas Iscariot ^top
139:12.1 (1565.9) Juudas Iskariotin, kahdennentoista apostolin, valitsi Natanael. Hän oli syntynyt Keriotissa, eteläjuudealaisessa pikkukaupungissa. Kun hän oli vielä poikanen, hänen vanhempansa muuttivat Jerikoon, jossa hän asui ja jossa hän oli toiminut isänsä eri liikeyrityksissä, kunnes kiinnostui Johannes Kastajan julistuksesta ja toiminnasta. Juudaksen vanhemmat olivat saddukeuksia, ja kun heidän poikansa liittyi Johanneksen opetuslapsiin, he eivät enää tunnustaneet häntä omakseen.	139:12.1 (1565.9) Judas Iscariot, the twelfth apostle, was chosen by Nathaniel. He was born in Kerioth, a small town in southern Judea. When he was a lad, his parents moved to Jericho, where he lived and had been employed in his father’s various business enterprises until he became interested in the preaching and work of John the Baptist. Judas’s parents were Sadducees, and when their son joined John’s disciples, they disowned him.
139:12.2 (1566.1) Kun Natanael tapasi Juudaksen Tarikeassa, tämä oli etsimässä työtä eräästä kalankuivaamosta Galileanmeren eteläpäässä. Apostoleihin liittyessään hän oli kolmekymmenvuotias ja naimaton. Kahdentoista opetuslapsen joukossa hän oli ehkä parhaiten koulutettu ja Mestarin apostoliperheessä ainoa juudealainen. Juudaksella ei ollut mitään selvästi muista erottuvaa persoonallisuuden vahvaa puolta, jos kohta hänessä olikin monia ulospäin näkyviä sivistyneisyydestä kertovia piirteitä ja koulutuksen mukanaan tuomia tapoja. Hän oli etevä ajattelija, mutta aina hän ei suinkaan ollut ihan rehellinen ajattelija. Juudas ei oikeastaan ymmärtänyt itseään; itseensä suhtautumisessa hän ei ollut todellisen vilpitön.	139:12.2 (1566.1) When Nathaniel met Judas at Tarichea, he was seeking employment with a fish-drying enterprise at the lower end of the Sea of Galilee. He was thirty years of age and unmarried when he joined the apostles. He was probably the best-educated man among the twelve and the only Judean in the Master’s apostolic family. Judas had no outstanding trait of personal strength, though he had many outwardly appearing traits of culture and habits of training. He was a good thinker but not always a truly honest thinker. Judas did not really understand himself; he was not really sincere in dealing with himself.
139:12.3 (1566.2) Andreas nimitti Juudaksen kahdentoista apostolin rahavarojen hoitajaksi, virkaan, jota hän oli erinomaisen sopiva hoitamaan, ja aina Mestarinsa kavaltamiseen saakka hän suoritti virkaansa liittyvät velvollisuudet rehellisesti, uskollisesti ja erittäin tehokkaasti.	139:12.3 (1566.2) Andrew appointed Judas treasurer of the twelve, a position which he was eminently fitted to hold, and up to the time of the betrayal of his Master he discharged the responsibilities of his office honestly, faithfully, and most efficiently.
139:12.4 (1566.3) Jeesuksessa ei ollut mitään sellaista erikoispiirrettä, jota Juudas olisi ihaillut enemmän kuin Mestarin ylipäätänsä vetovoimaista ja erinomaisen viehättävää persoonallisuutta. Juudas ei milloinkaan kyennyt nousemaan galilealaisia työtovereitaan kohtaan tuntemiensa juudealaisten ennakkoluulojen yläpuolelle; mielessään hän tapasi arvostella jopa monia Jeesukseen liittyviä seikkoja. Häntä, jota apostoleista yksitoista piti täydellisenä ihmisenä, ”läpikotaisen rakastettavana ja kymmenentuhannen joukosta vertaansa vailla olevana”, häntä tämä omahyväinen juudealainen rohkeni omassa sydämessään useinkin arvostella. Hänellä oli todellakin sellainen käsitys, että Jeesus oli arka ja että tämä jossakin määrin pelkäsi puolustaa omaa valtaansa ja auktoriteettiaan.	139:12.4 (1566.3) There was no special trait about Jesus which Judas admired above the generally attractive and exquisitely charming personality of the Master. Judas was never able to rise above his Judean prejudices against his Galilean associates; he would even criticize in his mind many things about Jesus. Him whom eleven of the apostles looked upon as the perfect man, as the “one altogether lovely and the chiefest among ten thousand,” this self-satisfied Judean often dared to criticize in his own heart. He really entertained the notion that Jesus was timid and somewhat afraid to assert his own power and authority.
139:12.5 (1566.4) Juudas oli hyvä liikemies. Jeesuksen kaltaisen idealistin raha-asioiden hoitaminen vaati tahdikkuutta, taitoa ja kärsivällisyyttä sekä tunnollista asialleen antautumista, siitä nyt puhumattakaan, mitä vaati painiskelu Jeesuksen joidenkuiden apostolien sekasortoisten työskentelymenetelmien kanssa. Juudas oli todellakin suurenmoinen täytäntöönpanija, kaukonäköinen ja kyvykäs finanssimies. Ja hän piti tiukasti kiinni järjestyneisyydestä. Kukaan kahdestatoista ei koskaan arvostellut Juudasta. Sikäli kuin he asiaa ymmärsivät, Juudas Iskariot oli verraton rahastonhoitaja, oppinut mies, lojaali (jos kohta välillä kriittinen) apostoli, ja sanan kaikissa merkityksissä suuri menestys. Apostolit rakastivat Juudasta; hän oli tosiaankin yksi heistä. Hänen on täytynyt uskoa Jeesukseen, mutta epäilemme, rakastiko hän todellakaan Mestaria täydestä sydämestään. Juudaksen tapaus osoittaa, miten totuudenmukainen on sanonta, jonka mukaan ”on olemassa tie, joka ihmisestä näyttää oikealta, mutta jonka lopussa on kuolema”. On täysin mahdollista langeta sellaiseen rauhalliseen petokseen, että sopeutuu mukavasti siihen, mikä on synnin ja kuoleman tie. Älkää epäilkökään, etteikö Juudas olisi aina raha-asioissa ollut rehellinen Mestariaan ja apostolitovereitaan kohtaan. Raha ei olisi koskaan voinut olla motiivina siihen, että hän kavalsi Mestarin.	139:12.5 (1566.4) Judas was a good business man. It required tact, ability, and patience, as well as painstaking devotion, to manage the financial affairs of such an idealist as Jesus, to say nothing of wrestling with the helter-skelter business methods of some of his apostles. Judas really was a great executive, a farseeing and able financier. And he was a stickler for organization. None of the twelve ever criticized Judas. As far as they could see, Judas Iscariot was a matchless treasurer, a learned man, a loyal (though sometimes critical) apostle, and in every sense of the word a great success. The apostles loved Judas; he was really one of them. He must have believed in Jesus, but we doubt whether he really loved the Master with a whole heart. The case of Judas illustrates the truthfulness of that saying: “There is a way that seems right to a man, but the end thereof is death.” It is altogether possible to fall victim to the peaceful deception of pleasant adjustment to the paths of sin and death. Be assured that Judas was always financially loyal to his Master and his fellow apostles. Money could never have been the motive for his betrayal of the Master.
139:12.6 (1566.5) Juudas oli epäviisaiden vanhempien ainoa poika. Kun hän oli hyvin nuori, häntä hemmoteltiin ja lelliteltiin; hän oli pilalle hemmoteltu lapsi. Aikuiseksi varttuessaan hänellä oli liioiteltuja käsityksiä omasta tärkeydestään. Hän oli huono häviäjä. Hänellä oli löyhiä ja vääristyneitä käsityksiä rehtiydestä. Hän oli taipuvainen antamaan myöten vihalle ja epäluuloisuudelle. Hän oli taituri tulkitsemaan väärin ystäviensä sanat ja teot. Koko elämänsä ajan Juudaksella oli ollut tapana kostaa niille, joiden hän kuvitteli kohdelleen häntä väärin. Hänen arvojen ja lojaalisuuksien tajunsa oli vajavaista.	139:12.6 (1566.5) Judas was an only son of unwise parents. When very young, he was pampered and petted; he was a spoiled child. As he grew up, he had exaggerated ideas about his self-importance. He was a poor loser. He had loose and distorted ideas about fairness; he was given to the indulgence of hate and suspicion. He was an expert at misinterpretation of the words and acts of his friends. All through his life Judas had cultivated the habit of getting even with those whom he fancied had mistreated him. His sense of values and loyalties was defective.
139:12.7 (1566.6) Jeesukselle Juudas oli uskon uhkayritys. Alusta alkaen Mestari ymmärsi täysin tämän apostolin heikkoudet ja tiesi hyvin hänen yhteisöön ottamiseensa liittyvät vaarat. Mutta on Jumalan Poikien olemuksen mukaista antaa jokaiselle luodulle olennolle täysimääräinen ja yhtäläinen pelastumisen ja eloonjäämisen mahdollisuus. Jeesus halusi, että eivät vain tämän maailman kuolevaiset, vaan myös tilannetta seuraavat lukemattomien muiden maailmojen kuolevaiset tietäisivät, että kun on olemassa epäilyksiä jonkun luodun valtakunnalle omistautumisen vilpittömyydestä ja varauksettomuudesta, niin ne, jotka toimivat ihmisten Tuomareina, pitävät poikkeuksettomana käytäntönään ottaa epäilyksenalainen ehdokas auliisti vastaan. Ikuisen elämän ovi on selkosenselällään kaikille; ”jokainen, joka tahtoo, saa tulla”; mitään muita rajoituksia tai pääsyvaatimuksia ei ole kuin tulijan usko.	139:12.7 (1566.6) To Jesus, Judas was a faith adventure. From the beginning the Master fully understood the weakness of this apostle and well knew the dangers of admitting him to fellowship. But it is the nature of the Sons of God to give every created being a full and equal chance for salvation and survival. Jesus wanted not only the mortals of this world but the onlookers of innumerable other worlds to know that, when doubts exist as to the sincerity and wholeheartedness of a creature’s devotion to the kingdom, it is the invariable practice of the Judges of men fully to receive the doubtful candidate. The door of eternal life is wide open to all; “whosoever will may come”; there are no restrictions or qualifications save the faith of the one who comes.
139:12.8 (1567.1) Juuri tästä syystä Jeesus salli Juudaksen jatkaa hamaan loppuun saakka, ja hän teki aina kaiken mahdollisen saadakseen tämän heikon ja hämmentyneen apostolin muuttumaan ja pelastaakseen hänet. Mutta kun valoa ei oteta rehellisesti vastaan eikä eletä sen mukaisesti, sielun sisälle pyrkii laskeutumaan pimeys. Juudaksen älyllinen ymmärrys Jeesuksen valtakunnasta esittämien opetusten osalta kasvoi, mutta hän ei edistynyt hengellisen luonteen hankkimisessa, kuten muut apostolit tekivät. Omalta kohdaltaan hän ei kyennyt edistymään tyydyttävästi hengellisessä kokemisessa.	139:12.8 (1567.1) This is just the reason why Jesus permitted Judas to go on to the very end, always doing everything possible to transform and save this weak and confused apostle. But when light is not honestly received and lived up to, it tends to become darkness within the soul. Judas grew intellectually regarding Jesus’ teachings about the kingdom, but he did not make progress in the acquirement of spiritual character as did the other apostles. He failed to make satisfactory personal progress in spiritual experience.
139:12.9 (1567.2) Juudas alkoi yhä enemmän hautoa henkilökohtaista pettymystään, ja lopulta hän sortui kaunaisuuteen. Hänen tunteitaan oli monet kerrat loukattu, ja hän kävi luonnottoman epäluuloiseksi parhaita ystäviään, jopa Mestaria, kohtaan. Eikä aikaakaan, kun hänelle muodostui pakkomielle ajatuksesta, että hänen oli annettava takaisin, kostettava keinolla millä hyvänsä, niin, olkoonpa keinona vaikka työtovereidensa ja Mestarinsa kavaltaminen.	139:12.9 (1567.2) Judas became increasingly a brooder over personal disappointment, and finally he became a victim of resentment. His feelings had been many times hurt, and he grew abnormally suspicious of his best friends, even of the Master. Presently he became obsessed with the idea of getting even, anything to avenge himself, yes, even betrayal of his associates and his Master.
139:12.10 (1567.3) Mutta nämä häijyt ja vaaralliset ajatukset saivat lopullisen muotonsa vasta päivänä, jolloin muuan kiitollinen nainen rikkoi kalliin hajusteastian Jeesuksen jalkojen juuressa. Tällainen tuntui Juudaksesta tuhlaukselta, ja kun Jeesus perin juurin torjui hänen julkisesti esittämänsä vastalauseen ja teki sen vielä kaikkien kuullen, se oli liikaa. Tuo tapahtuma määräsi, että koko elinaikana kertyneet vihan, loukkausten, kaunan, ennakkoluuloisuuden, kateuden ja kostonhalun tunteet lähtivät liikkeelle, ja hän päätti antaa takaisin samalla mitalla, vaikkei tiennytkään kenelle. Mutta hän kohdisti kaiken olemukseensa kätkeytyvän pahan yhteen ainoaan viattomaan henkilöön onnettoman elämänsä koko surkeassa draamassa vain siksi, että Jeesus sattui näyttelemään pääosaa välikohtauksessa, joka tuli merkitsemään Juudaksen siirtymistä edistyvästä valkeuden valtakunnasta hänen itsensä valitsemaan pimeyden valtakuntaan.	139:12.10 (1567.3) But these wicked and dangerous ideas did not take definite shape until the day when a grateful woman broke an expensive box of incense at Jesus’ feet. This seemed wasteful to Judas, and when his public protest was so sweepingly disallowed by Jesus right there in the hearing of all, it was too much. That event determined the mobilization of all the accumulated hate, hurt, malice, prejudice, jealousy, and revenge of a lifetime, and he made up his mind to get even with he knew not whom; but he crystallized all the evil of his nature upon the one innocent person in all the sordid drama of his unfortunate life just because Jesus happened to be the chief actor in the episode which marked his passing from the progressive kingdom of light into that self-chosen domain of darkness.
139:12.11 (1567.4) Mestari oli monet kerrat sekä yksityisesti että julkisesti varoittanut Juudasta siitä, että tämä oli lipeämässä, mutta jumalalliset varoitukset ovat tavallisesti hyödyttömiä, kun ollaan tekemisissä katkeroituneen ihmisluonnon kanssa. Jeesus teki kaiken mahdollisen, kaiken mikä oli sopusoinnussa sen kanssa, että ihmisellä on moraalinen vapaus, estääkseen Juudaksen päätöksen mennä väärää tietä. Suuri koetus tuli lopulta. Kaunan poika antoi periksi; hän antoi periksi liiallisen itsetärkeyden täyttämän, ylpeän ja kostonhimoisen mielen antamille katkerille ja alhaisille käskyille ja syöksyi nopeasti sekasortoon, epätoivoon ja turmelukseen.	139:12.11 (1567.4) The Master many times, both privately and publicly, had warned Judas that he was slipping, but divine warnings are usually useless in dealing with embittered human nature. Jesus did everything possible, consistent with man’s moral freedom, to prevent Judas’s choosing to go the wrong way. The great test finally came. The son of resentment failed; he yielded to the sour and sordid dictates of a proud and vengeful mind of exaggerated self-importance and swiftly plunged on down into confusion, despair, and depravity.
139:12.12 (1567.5) Juudas antautui sitten halpamaiseen ja häpeälliseen vehkeilyyn kavaltaakseen Herransa ja Mestarinsa ja vei rikollisen hankkeen nopeasti päätökseen. Toteuttaessaan vihan synnyttämiä, kavalaa petosta merkitseviä suunnitelmiaan hän koki katumuksen ja häpeän hetkiä, ja näinä selväjärkisyyden hetkinään hän synnytti oman ajattelunsa puolustukseksi mielessään pelkurimaisesti ajatuksen siitä, että Jeesus saattaisi kenties käyttää valtaansa ja viime hetkellä vapauttaa itsensä.	139:12.12 (1567.5) Judas then entered into the base and shameful intrigue to betray his Lord and Master and quickly carried the nefarious scheme into effect. During the outworking of his anger-conceived plans of traitorous betrayal, he experienced moments of regret and shame, and in these lucid intervals he faintheartedly conceived, as a defense in his own mind, the idea that Jesus might possibly exert his power and deliver himself at the last moment.
139:12.13 (1567.6) Kun matalamielinen ja synnillinen hanke oli ohitse, tämä luopiokuolevainen, joka ei ollut milläänsäkään myydessään ystävänsä kolmestakymmenestä hopearahasta pitkään ruokkimansa kostonhimon tyydyttämiseksi, ryntäsi ulos ja itsemurhan tekemällä näytteli viimeisen näytöksen draamassa, jonka sisältönä oli kuolevaisen olemassaoloon kuuluvien realiteettien pakoileminen.	139:12.13 (1567.6) When the sordid and sinful business was all over, this renegade mortal, who thought lightly of selling his friend for thirty pieces of silver to satisfy his long-nursed craving for revenge, rushed out and committed the final act in the drama of fleeing from the realities of mortal existence—suicide.
139:12.14 (1567.7) Yksitoista apostolia olivat kauhuissaan, tyrmistyneitä. Jeesus suhtautui kavaltajaan vain säälien. Maailmojen on ollut vaikea antaa anteeksi Juudakselle, ja hänen nimeään on alettu inhota koko kauas ulottuvan universumin piirissä.	139:12.14 (1567.7) The eleven apostles were horrified, stunned. Jesus regarded the betrayer only with pity. The worlds have found it difficult to forgive Judas, and his name has become eschewed throughout a far-flung universe.