Luku 89		Paper 89
Synti, uhri ja sovitus		Sin, Sacrifice, and Atonement
89:0.1 (974.1) ALKUKANTAINEN ihminen katsoi olevansa velkaa hengille, olevansa lunastamisen tarpeessa. Villi-ihmisen näkemyksen mukaan henget olisivat oikeutetusti saattaneet tuottaa hänelle paljon enemmänkin huonoa onnea. Aikaa myöten tästä käsityksestä muotoutui oppi synnistä ja pelastuksesta. Sielun katsottiin tulevan maailmaan lunastusvaatimuksen – perisynnin – alaisena. Sielu pitää lunastaa, ja siihen tarvitaan syntipukki. Pääkallonmetsästäjä kykeni kallonpalvontakultin harjoittamisen lisäksi tarjoamaan oman henkensä korvikkeen – sijaiskärsijän.		89:0.1 (974.1) PRIMITIVE man regarded himself as being in debt to the spirits, as standing in need of redemption. As the savages looked at it, in justice the spirits might have visited much more bad luck upon them. As time passed, this concept developed into the doctrine of sin and salvation. The soul was looked upon as coming into the world under forfeit—original sin. The soul must be ransomed; a scapegoat must be provided. The head-hunter, in addition to practicing the cult of skull worship, was able to provide a substitute for his own life, a scapeman.
89:0.2 (974.2) Villi-ihminen oli jo varhaisessa vaiheessa sellaisen käsityksen vallassa, että ihmisen kurjuuden, kärsimyksen ja nöyryytyksen näkeminen tuotti hengille suunnatonta tyydytystä. Aluksi ihmistä huolestuttivat vain hänen tekemisiinsä liittyvät synnit, mutta myöhemmin hän alkoi kantaa huolta tekemättäjättämisen synneistä. Ja koko sittemmin seurannut uhrausjärjestelmä kehittyi näiden kahden ajatuksen ympärille. Tällä uudella rituaalilla oli yhtymäkohtia uhraamista edellyttäneen lepyttelyseremonian noudattamisen kanssa. Alkuaikojen ihminen uskoi, että jumalten suosioon pääsemiseksi oli tehtävä jotakin erikoista. Pitkälle edennyt sivilisaatio vasta tuntee Jumalan, joka on johdonmukaisen kiihkoton ja suopea. Lepyttely oli pikemminkin vakuutus lähimmän ajan huonoa onnea vastaan kuin sijoitus tulevan autuuden hyväksi. Ja hengiltä välttymiseen, henkien poismanaamiseen, pakottamiseen ja lepyttämiseen tähtäävät rituaalit sulautuvat kaikki toisiinsa.		89:0.2 (974.2) The savage was early possessed with the notion that spirits derive supreme satisfaction from the sight of human misery, suffering, and humiliation. At first, man was only concerned with sins of commission, but later he became exercised over sins of omission. And the whole subsequent sacrificial system grew up around these two ideas. This new ritual had to do with the observance of the propitiation ceremonies of sacrifice. Primitive man believed that something special must be done to win the favor of the gods; only advanced civilization recognizes a consistently even-tempered and benevolent God. Propitiation was insurance against immediate ill luck rather than investment in future bliss. And the rituals of avoidance, exorcism, coercion, and propitiation all merge into one another.
1. Tabu ^top		1. The Taboo ^top
89:1.1 (974.3) Tabua noudattamalla ihminen pyrki välttymään pahalta onnelta. Tabu oli yritys jotakin karttamalla välttyä loukkaamasta henkiaaveita. Tabut eivät aluksi olleet uskonnollisia, mutta jo varhain niihin liitettiin se ajatus, että ne olivat henkiaaveiden sanktioimia, ja tällä tavoin vahvistettujen tabujen perusteella alettiin säätää lakeja ja pystyttää instituutioita. Tabu on seremonianormien alkulähde ja alkukantaisen itsehillinnän esivaihe. Se oli yhteiskunnallisen säätelyn varhaisin – ja pitkän aikaa sen ainoa – muoto. Se on edelleenkin sosiaalisen säätelystruktuurin perusyksikkö.		89:1.1 (974.3) Observance of a taboo was man’s effort to dodge ill luck, to keep from offending the spirit ghosts by the avoidance of something. The taboos were at first nonreligious, but they early acquired ghost or spirit sanction, and when thus reinforced, they became lawmakers and institution builders. The taboo is the source of ceremonial standards and the ancestor of primitive self-control. It was the earliest form of societal regulation and for a long time the only one; it is still a basic unit of the social regulative structure.
89:1.2 (974.4) Näiden kieltojen villi-ihmisen mielessä nauttima kunnioitus oli yhtä suurta kuin hänen pelkonsa niitä voimia kohtaan, joiden luultiin saattavan nuo kiellot voimaan. Tabut saivat ensi vaiheessa alkunsa sattumalta koetusta huonosta onnesta. Myöhemmin niitä asettivat päälliköt ja shamaanit eli ne fetissi-ihmiset, joiden katsottiin olevan henkiaaveiden, jopa jumalan, ohjauksessa. Primitiivisen ihmisen mielessä pelko henkien suorittamasta kostosta elää niin vahvana, että hän jotakin tabua vastaan rikottuaan saattaa kuolla pelosta, ja tämä dramaattinen tapahtuma voimistaa suunnattomasti sitä otetta, jolla tabu pitää kiinni eloon jääneiden mielestä.		89:1.2 (974.4) The respect which these prohibitions commanded in the mind of the savage exactly equaled his fear of the powers who were supposed to enforce them. Taboos first arose because of chance experience with ill luck; later they were proposed by chiefs and shamans—fetish men who were thought to be directed by a spirit ghost, even by a god. The fear of spirit retribution is so great in the mind of a primitive that he sometimes dies of fright when he has violated a taboo, and this dramatic episode enormously strengthens the hold of the taboo on the minds of the survivors.
89:1.3 (974.5) Ensimmäisten kieltojen joukossa olivat naisten ja muun omaisuuden anastamista koskeneet rajoitukset. Sitten kun uskonto alkoi näytellä laajempaa osaa tabujen kehityksessä, pidettiin kiellon kohteena olevaa esinettä tai tekoa epäpuhtaana, myöhemmässä vaiheessa sitä pidettiin epäpyhänä. Heprealaisten muistiinmerkinnät ovat täynnä mainintoja siitä, mikä on puhdasta tai epäpuhdasta, pyhää tai epäpyhää, eivätkä heidän tämäntapaiset uskomuksensa suinkaan olleet läheskään yhtä vaivalloisia ja laaja-alaisia kuin monien muiden kansojen vastaavat määräykset.		89:1.3 (974.5) Among the earliest prohibitions were restrictions on the appropriation of women and other property. As religion began to play a larger part in the evolution of the taboo, the article resting under ban was regarded as unclean, subsequently as unholy. The records of the Hebrews are full of the mention of things clean and unclean, holy and unholy, but their beliefs along these lines were far less cumbersome and extensive than were those of many other peoples.
89:1.4 (975.1) Dalamatian ja Eedenin seitsemän kehotusta samoin kuin heprealaisten kymmenen käskyä olivat kiistatta tabuja, jotka kaikki esitettiin samassa ammoisimpien kieltojen negatiivisessa muodossa. Mutta nämä uudemmat lakisäädökset olivat eittämättä vapauttavia sikäli, että ne korvasivat tuhannet aikaisemmat tabut. Ja mikä vielä merkittävämpää: nämä myöhemmät käskyt lupasivat selvästikin jonkin palkinnon siitä, että niitä noudatettiin.		89:1.4 (975.1) The seven commandments of Dalamatia and Eden, as well as the ten injunctions of the Hebrews, were definite taboos, all expressed in the same negative form as were the most ancient prohibitions. But these newer codes were truly emancipating in that they took the place of thousands of pre-existent taboos. And more than this, these later commandments definitely promised something in return for obedience.
89:1.5 (975.2) Ensimmäiset ruokatabut olivat peräisin fetisismistä ja totemismista. Sika oli pyhä foinikialaisille, lehmä hinduille. Egyptiläisten sianlihatabu elää yhä heprealaisessa ja islamilaisessa uskossa. Eräs ruokatabun muunnos oli uskomus, jonka mukaan odottava nainen saattoi ajatella jotakin ruokaa niin paljon, että lapsi syntyessään oli tämän ruoan heijastuma. Sellaiset ravintoaineet olivat sittemmin tälle lapselle tabu.		89:1.5 (975.2) The early food taboos originated in fetishism and totemism. The swine was sacred to the Phoenicians, the cow to the Hindus. The Egyptian taboo on pork has been perpetuated by the Hebraic and Islamic faiths. A variant of the food taboo was the belief that a pregnant woman could think so much about a certain food that the child, when born, would be the echo of that food. Such viands would be taboo to the child.
89:1.6 (975.3) Ruokailutavoista tuli ennen pitkää tabu, ja siitä saivat alkunsa muinaiset ja nykyiset pöytätavat. Kastijärjestelmät ja sosiaaliset tasot ovat ikivanhojen kieltojen surkastuneita jäänteitä. Yhteiskunnan organisoinnin alalla tabut saivat aikaan paljon, mutta ne olivat hirveän vaivalloisia. Negatiivinen kieltojärjestelmä säilytti hyödyllisten ja rakentavien säännösten ohella myös vanhentuneita, merkityksensä menettäneitä ja tarpeettomia tabuja.		89:1.6 (975.3) Methods of eating soon became taboo, and so originated ancient and modern table etiquette. Caste systems and social levels are vestigial remnants of olden prohibitions. The taboos were highly effective in organizing society, but they were terribly burdensome; the negative-ban system not only maintained useful and constructive regulations but also obsolete, outworn, and useless taboos.
89:1.7 (975.4) Mitään sivistynyttä yhteiskuntaa ei kuitenkaan olisi olemassa ja arvostelemassa alkukantaista ihmistä, ellei näitä laaja-alaisia ja moninaisia tabuja olisi ollut. Eikä tabu olisi koskaan pysynyt voimassa, ellei sillä olisi ollut primitiivisen uskonnon antamia sitä ylläpitäviä sanktioita. Monet ihmisen evoluution välttämättömät tekijät ovat olleet äärimmäisen kalliita, ne ovat maksaneet ponnistelun, uhrautumisen ja kieltäymyksen muodossa valtavan omaisuuden, mutta nämä saavutukset itsehillinnän alalla olivat niitä tosiasiallisia puolapuita, joita pitkin ihminen nousi sivilisaation ylöspäin vieviä tikkaita.		89:1.7 (975.4) There would, however, be no civilized society to sit in criticism upon primitive man except for these far-flung and multifarious taboos, and the taboo would never have endured but for the upholding sanctions of primitive religion. Many of the essential factors in man’s evolution have been highly expensive, have cost vast treasure in effort, sacrifice, and self-denial, but these achievements of self-control were the real rungs on which man climbed civilization’s ascending ladder.
2. Syntikäsite ^top		2. The Concept of Sin ^top
89:2.1 (975.5) Sattumanpelko ja huonon onnen kammo sananmukaisesti ajoivat ihmisen keksimään primitiivisen uskonnon luulotelluksi vakuutukseksi näitä onnettomuuksia vastaan. Magiasta ja vainajahengistä uskonto kehittyi henkien ja fetissien kautta tabuiksi. Jokaisella alkukantaisella heimolla oli oma kielletyn hedelmän puunsa. Se oli varsinaisesti omenapuu, mutta kuvaannollisesti se koostui tuhansista oksista, jotka riippuivat raskaina kaikenlaisten tabujen painosta. Ja kielletty puu sanoi aina: ”Älä”.		89:2.1 (975.5) The fear of chance and the dread of bad luck literally drove man into the invention of primitive religion as supposed insurance against these calamities. From magic and ghosts, religion evolved through spirits and fetishes to taboos. Every primitive tribe had its tree of forbidden fruit, literally the apple but figuratively consisting of a thousand branches hanging heavy with all sorts of taboos. And the forbidden tree always said, “Thou shalt not.”
89:2.2 (975.6) Villi-ihmisen ajatusmaailman kehityttyä siihen pisteeseen, jossa se jo muodosti itselleen kuvan hyvistä ja pahoista hengistä, ja tabun saatua kehittyvän uskonnon antaman juhlallisen vahvistuksen, oli näyttämö valmiina uuden käsitteen, syntikäsitteen, ilmaantumiselle. Ajatus synnistä oli päässyt vallalle kaikkialla maailmassa, jo ennen kuin ilmoitususkonto edes astui näyttämölle. Vasta syntikäsitteen myötä kävi luonnollinen kuolema primitiiviselle mielelle loogiseksi. Synti oli tabun rikkomista, ja synnin rangaistuksena oli kuolema.		89:2.2 (975.6) As the savage mind evolved to that point where it envisaged both good and bad spirits, and when the taboo received the solemn sanction of evolving religion, the stage was all set for the appearance of the new conception of sin. The idea of sin was universally established in the world before revealed religion ever made its entry. It was only by the concept of sin that natural death became logical to the primitive mind. Sin was the transgression of taboo, and death was the penalty of sin.
89:2.3 (975.7) Synti oli ritualistinen, ei rationaalinen. Se oli teko, ei ajatus. Ja koko tätä synnin käsitettä ruokkivat Dilmunin ja maanpäällisen pikkuparatiisin ajalta olevat hiipuvat perimätiedot. Aatamista ja Eedenin puutarhasta kertoneet perimätiedot tarjosivat aineksia myös unelmalle kerran rotujen aamuhämärissä vallinneesta ”kultakaudesta”. Ja kaikki tämä vahvisti ajatuksia, jotka myöhemmin puettiin sellaiseksi uskomukseksi, että ihminen oli saanut alkunsa erityisestä luomistapahtumasta, että hän alkoi vaelluksensa täydellisenä ja että tabujen rikkominen – synti – syöksi hänet hänen myöhempään surkeaan tilaansa.		89:2.3 (975.7) Sin was ritual, not rational; an act, not a thought. And this entire concept of sin was fostered by the lingering traditions of Dilmun and the days of a little paradise on earth. The tradition of Adam and the Garden of Eden also lent substance to the dream of a onetime “golden age” of the dawn of the races. And all this confirmed the ideas later expressed in the belief that man had his origin in a special creation, that he started his career in perfection, and that transgression of the taboos—sin—brought him down to his later sorry plight.
89:2.4 (976.1) Tavaksi muuttuneesta tabun rikkomisesta tuli pahe. Alkuaikojen laki teki paheesta rikoksen, uskonto teki siitä synnin. Alkuaikojen heimojen keskuudessa tabun rikkominen oli yksin teoin tehty rikos ja synti. Yhdyskuntaa kohdannutta onnettomuutta pidettiin aina rangaistuksena heimon tekemästä synnistä. Niille, jotka uskoivat, että menestys ja vanhurskaus kulkivat käsi kädessä, synnintekijöiden ilmeinen menestyminen aiheutti niin paljon päänvaivaa, että oli välttämätöntä keksiä helvetit rangaistukseksi tabujen rikkojille. Näiden ihmistä tulevaisuudessa odottavien rankaisupaikkojen lukumäärä on vaihdellut yhdestä viiteen.		89:2.4 (976.1) The habitual violation of a taboo became a vice; primitive law made vice a crime; religion made it a sin. Among the early tribes the violation of a taboo was a combined crime and sin. Community calamity was always regarded as punishment for tribal sin. To those who believed that prosperity and righteousness went together, the apparent prosperity of the wicked occasioned so much worry that it was necessary to invent hells for the punishment of taboo violators; the numbers of these places of future punishment have varied from one to five.
89:2.5 (976.2) Syntien tunnustamisen ja anteeksisaamisen ajatus ilmestyi primitiivisen uskonnon piiriin jo varhain. Ihmiset saattoivat julkisessa kokouksessa pyytää anteeksi syntejä, jotka he aikoivat tehdä seuraavalla viikolla. Synnintunnustus oli pelkästään rangaistuksesta vapautumiseen tähdännyt riitti, samoin kuin se oli julkinen ilmoitus saastumisesta – rituaali, jonka kuluessa huudettiin ”epäpuhdas, epäpuhdas!” Sen jälkeen seurasivat kaikki rituaalin vaatimat puhdistautumismenot. Kaikki muinaisuuden kansat harjoittivat näitä tarkoituksettomia seremonioita. Monet alkuaikojen heimojen noudattamat näennäisesti hygieeniset tavat olivat suurelta osin seremoniaalisia.		89:2.5 (976.2) The idea of confession and forgiveness early appeared in primitive religion. Men would ask forgiveness at a public meeting for sins they intended to commit the following week. Confession was merely a rite of remission, also a public notification of defilement, a ritual of crying “unclean, unclean!” Then followed all the ritualistic schemes of purification. All ancient peoples practiced these meaningless ceremonies. Many apparently hygienic customs of the early tribes were largely ceremonial.
3. Kieltäymys ja nöyrtyminen ^top		3. Renunciation and Humiliation ^top
89:3.1 (976.3) Kieltäymyksestä tuli uskonnollisessa kehityksessä seuraava askel; paastoaminen oli yleinen tapa. Kohta tuli tavaksi luopua monistakin fyysisen mielihyvän muodoista, varsinkin seksuaalisluontoisista. Paastorituaali juurtui syvälle moniin muinaisiin uskontoihin, ja se on siirtynyt perintönä käytännöllisesti katsoen kaikkiin nykyajan teologisiin ajatusrakennelmiin.		89:3.1 (976.3) Renunciation came as the next step in religious evolution; fasting was a common practice. Soon it became the custom to forgo many forms of physical pleasure, especially of a sexual nature. The ritual of the fast was deeply rooted in many ancient religions and has been handed down to practically all modern theologic systems of thought.
89:3.2 (976.4) Jokseenkin siihen aikaan, kun barbaarinen ihminen oli tointumassa tuhlaavaisesta vainajan mukana suoritetusta omaisuuden polttamisesta ja hautaamisesta, juuri kun rotujen talousstruktuuri alkoi muotoutua, ilmaantui tämä uusi uskonnollinen kieltäymysoppi, ja kymmenettuhannet vilpittömät sielut alkoivat tavoitella köyhyyttä. Omaisuutta pidettiin hengellisenä vammana. Nämä käsitykset aineellisen omaisuuden hengellisistä vaaroista olivat Filonin ja Paavalin aikoina laajalti vallalla, ja niillä on siitä lähtien ollut merkittävä vaikutus eurooppalaiseen filosofiaan.		89:3.2 (976.4) Just about the time barbarian man was recovering from the wasteful practice of burning and burying property with the dead, just as the economic structure of the races was beginning to take shape, this new religious doctrine of renunciation appeared, and tens of thousands of earnest souls began to court poverty. Property was regarded as a spiritual handicap. These notions of the spiritual dangers of material possession were widespreadly entertained in the times of Philo and Paul, and they have markedly influenced European philosophy ever since.
89:3.3 (976.5) Köyhyys oli pelkästään osa lihankuolettamisrituaalia, joka valitettavasti tuli liitetyksi monien uskontojen – erityisesti kristinuskon – kirjoituksiin ja opetuksiin. Katumusharjoitus on tämän usein järjettömän kieltäymysrituaalin negatiivinen muoto. Mutta tämä kaikki opetti villi-ihmiselle itsehillintää, ja se oli sosiaalisessa kehityksessä sinänsä arvokas edistysaskel. Itsensäkieltäminen ja itsehillintä olivat kaksi varhaisen kehitysuskonnon mukanaan tuomista suurimmista saavutuksista. Itsehillintä antoi ihmiselle uuden elämänfilosofian. Se opetti hänelle taidon kasvattaa elämän murtolukua alentamalla henkilökohtaisten vaatimusten muodostamaa nimittäjää sen sijaan, että hän olisi aina vain pyrkinyt suurentamaan itsekkäiden halujensa tyydytyksestä muodostuvaa osoittajaa.		89:3.3 (976.5) Poverty was just a part of the ritual of the mortification of the flesh which, unfortunately, became incorporated into the writings and teachings of many religions, notably Christianity. Penance is the negative form of this ofttimes foolish ritual of renunciation. But all this taught the savage self-control, and that was a worth-while advancement in social evolution. Self-denial and self-control were two of the greatest social gains from early evolutionary religion. Self-control gave man a new philosophy of life; it taught him the art of augmenting life’s fraction by lowering the denominator of personal demands instead of always attempting to increase the numerator of selfish gratification.
89:3.4 (976.6) Näihin muinaisiin itsensäkurittamisen ideoihin kuului ruoskimista ja kaikenlaatuista fyysistä kidutusta. Äitikultin papit opettivat fyysisen kärsimisen hyvettä erityisen aktiivisesti, ja kastrointiin alistumisellaan he toimivat siitä esimerkkinä. Heprealaiset, hindut ja buddhalaiset olivat tämän fyysistä nöyryytystä vaativan opinkappaleen innokkaita kannattajia.		89:3.4 (976.6) These olden ideas of self-discipline embraced flogging and all sorts of physical torture. The priests of the mother cult were especially active in teaching the virtue of physical suffering, setting the example by submitting themselves to castration. The Hebrews, Hindus, and Buddhists were earnest devotees of this doctrine of physical humiliation.
89:3.5 (976.7) Koko muinaisen ajan ihmiset tavoittelivat tällä tavoin ylimääräisiä ansioita merkittäviksi heidän jumaliensa pitämiin kieltäymyksen tilikirjoihin. Yhteen aikaan oli tapana, että jonkin tunneperäisen paineen kohteena oltaessa annettiin lupauksia kieltäymyksestä ja itsensäkiduttamisesta. Sittemmin nämä lupaukset saivat jumalten kanssa tehdyn sopimuksen muodon, ja ne merkitsivät todellista evolutionaarista edistymistä sikäli, että jumalten oletettiin kiitokseksi tästä itsekidutuksesta ja lihankuolettamisesta tekevän jotakin, joka oli ennakoitavissa. Lupaukset olivat sekä negatiivisia että positiivisia. Tällaisten luonteeltaan vahingollisten ja äärimmäisyyksiin menevien lupausten antamista harjoitetaan nykyisin enimmäkseen muutamien Intian kansanryhmien keskuudessa.		89:3.5 (976.7) All through the olden times men sought in these ways for extra credits on the self-denial ledgers of their gods. It was once customary, when under some emotional stress, to make vows of self-denial and self-torture. In time these vows assumed the form of contracts with the gods and, in that sense, represented true evolutionary progress in that the gods were supposed to do something definite in return for this self-torture and mortification of the flesh. Vows were both negative and positive. Pledges of this harmful and extreme nature are best observed today among certain groups in India.
89:3.6 (977.1) Oli vain luonnollista, että kieltäymyksen ja nöyryytyksen kultti kiinnittäisi huomiota sukupuoliseen tyydytykseen. Pidättymiskultti sai alkunsa taisteluun valmistautuvien sotilaiden keskuudessa noudatetusta rituaalista. Myöhemmin siitä tuli ”pyhimysten” noudattama tapa. Tämä kultti sieti avioliittoa vain siksi, että se piti sitä vähäisempänä pahana kuin haureutta. Tällä ammoisella kultilla on ollut epäsuotuisa vaikutus moniin suurista maailmanuskonnoista, muttei mihinkään niin selkeästi kuin kristinuskoon. Apostoli Paavali oli tämän kultin kannattaja, ja hänen henkilökohtaiset näkemyksensä heijastuvat opetuksissa, jotka hän liitti kristilliseen teologiaan: ”Hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä.” ”Soisin kaikkien ihmisten olevan niin kuin minäkin.” ”Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin.” Paavali tiesi vallan hyvin, etteivät tällaiset opetukset kuuluneet Jeesuksen evankeliumiin, ja sitä, että hän tämän myöntää, valaisee hänen lausumansa ”tämän minä sanon luvan nojalla, en käskystä.” Mutta tämä kultti johdatti Paavalin halveksimaan naisia. Ja on suuri vahinko, että hänen henkilökohtaiset mielipiteensä ovat niin kauan vaikuttaneet suuren maailmanuskonnon opetuksiin. Mikäli teltantekijä-opettajan neuvoa olisi määrä noudattaa kirjaimellisesti ja yleismaailmallisesti, ihmisrotua kohtaisi äkillinen ja kunniaton loppu. Uskonnon ja ikivanhan pidättymiskultin sotkeminen johtaa sitä paitsi välittömästi sotaan avioliittoa ja kotia vastaan, jotka sentään ovat yhteiskunnan todellinen perustus ja inhimillisen edistyksen perusinstituutio. Mitään ihmeteltävää ei ole siinä, että kaikki tällaiset uskomukset eri kansojen monissa uskonnoissa edistivät selibaatissa elävien papistojen muodostumista.		89:3.6 (977.1) It was only natural that the cult of renunciation and humiliation should have paid attention to sexual gratification. The continence cult originated as a ritual among soldiers prior to engaging in battle; in later days it became the practice of “saints.” This cult tolerated marriage only as an evil lesser than fornication. Many of the world’s great religions have been adversely influenced by this ancient cult, but none more markedly than Christianity. The Apostle Paul was a devotee of this cult, and his personal views are reflected in the teachings which he fastened onto Christian theology: “It is good for a man not to touch a woman.” “I would that all men were even as I myself.” “I say, therefore, to the unmarried and widows, it is good for them to abide even as I.” Paul well knew that such teachings were not a part of Jesus’ gospel, and his acknowledgment of this is illustrated by his statement, “I speak this by permission and not by commandment.” But this cult led Paul to look down upon women. And the pity of it all is that his personal opinions have long influenced the teachings of a great world religion. If the advice of the tentmaker-teacher were to be literally and universally obeyed, then would the human race come to a sudden and inglorious end. Furthermore, the involvement of a religion with the ancient continence cult leads directly to a war against marriage and the home, society’s veritable foundation and the basic institution of human progress. And it is not to be wondered at that all such beliefs fostered the formation of celibate priesthoods in the many religions of various peoples.
89:3.7 (977.2) Joskus olisi ihmisen vielä opittava nauttimaan vapaudesta ilman hillittömyyttä, ravinnosta ilman ahnehtimista ja mielihyvästä ilman irstailua. Ihmisen on käyttäytymisen säätelyssään parempi noudattaa itsehillinnän periaatetta kuin äärimmäisyyteen vietyä itsensäkieltämistä. Eikä Jeesus koskaan opettanut seuraajilleen moisia järjettömiä näkemyksiä.		89:3.7 (977.2) Someday man should learn how to enjoy liberty without license, nourishment without gluttony, and pleasure without debauchery. Self-control is a better human policy of behavior regulation than is extreme self-denial. Nor did Jesus ever teach these unreasonable views to his followers.
4. Uhraamisen alkujuuret ^top		4. Origins of Sacrifice ^top
89:4.1 (977.3) Useiden muiden palvontarituaalien tavoin ei uhraamisellakaan uskonnollisen hartaudenharjoituksen osana ollut mitään yhtä ainoata ja yksiselitteistä lähtökohtaa. Kun koira matelee isäntänsä edessä, näkyy siinä jo aavistuksenomainen taipumus kumartaa valtiaan edessä ja kunnioittavasti palvoen heittäytyä maahan mysteerin edessä. Palvontavirikkeestä on uhrin toimittamiseen vain yksi askel. Alkukantainen ihminen mittasi uhrinsa arvon kärsimänsä tuskan määrällä. Sitten kun uhraamisen ajatus liittyi uskonnolliseen seremoniajärjestykseen, ei uhriksi alkuvaiheessa kelvannut mikään, mikä ei olisi tuottanut tuskaa. Alkuvaiheessa uhrit olivat sellaisia tekoja kuin hiusten irtinyhtäminen, viilteleminen, silpomiset, hampaiden irti-iskeminen ja sormien katkaiseminen. Sivilisaation edistyessä nämä karkeat uhrikäsitykset jalostuivat itsensäkieltämisen, askeesin, paaston, kurjuuden ja myöhemmin kristinopin mukaisen surun, kärsimyksen ja lihankuolettamisen kautta tapahtuvan vanhurskauttamisrituaalin tasolle.		89:4.1 (977.3) Sacrifice as a part of religious devotions, like many other worshipful rituals, did not have a simple and single origin. The tendency to bow down before power and to prostrate oneself in worshipful adoration in the presence of mystery is foreshadowed in the fawning of the dog before its master. It is but one step from the impulse of worship to the act of sacrifice. Primitive man gauged the value of his sacrifice by the pain which he suffered. When the idea of sacrifice first attached itself to religious ceremonial, no offering was contemplated which was not productive of pain. The first sacrifices were such acts as plucking hair, cutting the flesh, mutilations, knocking out teeth, and cutting off fingers. As civilization advanced, these crude concepts of sacrifice were elevated to the level of the rituals of self-abnegation, asceticism, fasting, deprivation, and the later Christian doctrine of sanctification through sorrow, suffering, and the mortification of the flesh.
89:4.2 (977.4) Uskonnon kehityksen varhaisvaiheessa esiintyi kaksi uhrikäsitettä: ajatus uhrilahjasta, joka merkitsi kiitollisuudesta kertovaa suhtautumista, sekä velkauhri, johon sisältyi ajatus lunastuksesta. Myöhemmin kehittyi sitten uhrin korvikkeen käsite.		89:4.2 (977.4) Early in the evolution of religion there existed two conceptions of the sacrifice: the idea of the gift sacrifice, which connoted the attitude of thanksgiving, and the debt sacrifice, which embraced the idea of redemption. Later there developed the notion of substitution.
89:4.3 (977.5) Vieläkin myöhemmin ihminen kuvitteli, että hänen uhrinsa – olipa se minkälaatuinen tahansa – saattaisi toimittaa hänen viestinsä jumalten tietoon; se saattaisi jumaluuden sieraimissa tuntua suloiselta tuoksulta. Sen myötä ilmaantuivat suitsutus ja muut uhrirituaalien esteettiset piirteet. Nämä muotoutuivat uhrijuhliksi, jotka ajan mittaan kävivät yhä monimutkaisemmiksi ja koukeroisemmiksi.		89:4.3 (977.5) Man still later conceived that his sacrifice of whatever nature might function as a message bearer to the gods; it might be as a sweet savor in the nostrils of deity. This brought incense and other aesthetic features of sacrificial rituals which developed into sacrificial feasting, in time becoming increasingly elaborate and ornate.
89:4.4 (978.1) Sovitus- ja lepytysuhrimenot syrjäyttivät uskonnon kehittyessä henkien loitollapitämiseen, tyynnyttämiseen ja poismanaamiseen tähdänneet, vanhemmat menettelytavat.		89:4.4 (978.1) As religion evolved, the sacrificial rites of conciliation and propitiation replaced the older methods of avoidance, placation, and exorcism.
89:4.5 (978.2) Varhaisin ajatus uhrista oli sellainen, että esi-isien henget kantoivat veroa puolueettomina pysymisestään. Vasta myöhemmin kehittyi hyvittelyn käsite. Kun ihminen irtautui käsityksestä, että ihmisrodun alkuperä oli evolutionaarinen, kun Planeettaprinssin aikakaudesta ja Aatamin maanpäälläoleskelusta kertovat perimätiedot suodattuivat aikojen läpi, levisi synnin ja perisynnin käsitys laajalle niin, että satunnaisen ja henkilökohtaisen synnin takia suoritetusta uhrauksesta kehittyi opinkappale koko rotua koskevan synnin sovittamiseksi suoritettavasta uhrista. Uhraamalla sovittaminen oli kaiken kattava vakuutusjärjestely, joka antoi suojan myös tuntemattoman jumalan osoittamaa kaunaa ja kateutta vastaan.		89:4.5 (978.2) The earliest idea of the sacrifice was that of a neutrality assessment levied by ancestral spirits; only later did the idea of atonement develop. As man got away from the notion of the evolutionary origin of the race, as the traditions of the days of the Planetary Prince and the sojourn of Adam filtered down through time, the concept of sin and of original sin became widespread, so that sacrifice for accidental and personal sin evolved into the doctrine of sacrifice for the atonement of racial sin. The atonement of the sacrifice was a blanket insurance device which covered even the resentment and jealousy of an unknown god.
89:4.6 (978.3) Niin monien herkkätuntoisten henkien ja ahnaiden jumalten piirittämällä alkukantaisella ihmisellä oli vastassaan sellainen velkojajumalten armeija, että hän tarvitsi koko elinikänsä ajan kaikki papit, rituaalit ja uhrit, jotta hän olisi suoriutunut hengellisestä velastaan. Oppi perisynnistä eli rodullisesta syntivelasta lähetti jokaisen henkilön elämäntaipaleelleen taakkanaan raskas tietoisuus hänen velallisuudestaan henkivoimille.		89:4.6 (978.3) Surrounded by so many sensitive spirits and grasping gods, primitive man was face to face with such a host of creditor deities that it required all the priests, ritual, and sacrifices throughout an entire lifetime to get him out of spiritual debt. The doctrine of original sin, or racial guilt, started every person out in serious debt to the spirit powers.
89:4.7 (978.4) Ihmisille annetaan lahjoja ja lahjuksia, mutta kun niitä tarjotaan jumalille, niille annetaan sellainen luonnehdinta, että ne ovat omaksi annettuja, pyhitettyjä, tai sitten niitä kutsutaan uhreiksi. Kieltäymys oli lepyttelyn negatiivinen muoto; uhreista tuli sen positiivinen muoto. Teko, jolla lepyttely toteutettiin, sisälsi kiittelyä, ylistelyä, imartelua ja jopa viihdyttämistä. Ja juuri näiden muinaisen lepyttelykultin positiivisten toteutustapojen jäänteistä muodostuvat jumalanpalveluksen nykyiset muodot. Nykyajan palvontamuodot ovat yksinkertaisesti näistä muinaisista positiiviseen lepyttelyyn kuuluneista uhraamismenetelmistä tehtyjä rituaaleja.		89:4.7 (978.4) Gifts and bribes are given to men; but when tendered to the gods, they are described as being dedicated, made sacred, or are called sacrifices. Renunciation was the negative form of propitiation; sacrifice became the positive form. The act of propitiation included praise, glorification, flattery, and even entertainment. And it is the remnants of these positive practices of the olden propitiation cult that constitute the modern forms of divine worship. Present-day forms of worship are simply the ritualization of these ancient sacrificial techniques of positive propitiation.
89:4.8 (978.5) Eläinuhri merkitsi alkuaikojen ihmiselle paljon enemmän kuin se voisi koskaan merkitä nykyisille roduille. Nämä luonnonkansat pitivät eläimiä tosiasiallisina ja läheisinä sukulaisinaan. Ajan kuluessa ihminen alkoi suorittaa uhrinsa viisaammin: hän lakkasi uhraamasta työeläimiään. Olipa uhrattavana mitä tahansa, alussa ihminen uhrasi aina parasta, näin myös silloin kun hän uhrasi kotieläimiään.		89:4.8 (978.5) Animal sacrifice meant much more to primitive man than it could ever mean to modern races. These barbarians regarded the animals as their actual and near kin. As time passed, man became shrewd in his sacrificing, ceasing to offer up his work animals. At first he sacrificed the best of everything, including his domesticated animals.
89:4.9 (978.6) Kysymys ei suinkaan ollut mistään tyhjänpäiväisestä kerskailusta, kun muuan Egyptin hallitsija kertoi uhranneensa 113 433 orjaa, 493 386 nautaa, 88 venettä, 2 756 kultaista kuvaa, 331 702 ruukullista hunajaa ja öljyä, 228 380 ruukkua viiniä, 680 714 hanhea, 6 744 428 leipää ja 5 740 352 säkillistä viljaa. Ja näin tehdessään hänen on täytynyt verottaa raatavia alamaisiaan raskaimman mukaan.		89:4.9 (978.6) It was no empty boast that a certain Egyptian ruler made when he stated that he had sacrificed: 113,433 slaves, 493,386 head of cattle, 88 boats, 2,756 golden images, 331,702 jars of honey and oil, 228,380 jars of wine, 680,714 geese, 6,744,428 loaves of bread, and 5,740,352 sacks of corn. And in order to do this he must needs have sorely taxed his toiling subjects.
89:4.10 (978.7) Silkka välttämättömyys pakotti lopulta nämä puolivillit ihmiset syömään uhrilahjojensa aineellisen osan, kunhan jumalat olivat nauttineet niiden sielun. Ja tälle tavalle hankittiin oikeutus julistamalla se entisaikojen pyhäksi ateriaksi – nykyisen kielenkäytön mukaan pyhäksi ehtoolliseksi.		89:4.10 (978.7) Sheer necessity eventually drove these semisavages to eat the material part of their sacrifices, the gods having enjoyed the soul thereof. And this custom found justification under the pretense of the ancient sacred meal, a communion service according to modern usage.
5. Uhrit ja kannibalismi ^top		5. Sacrifices and Cannibalism ^top
89:5.1 (978.8) Nykyisin vallitsevat käsitykset alkuaikojen kannibalismista ovat täysin virheellisiä. Kannibalismi oli osa varhaisyhteisön tapasäännöksiä. Vaikka kannibalismi on nykysivilisaatiolle traditionaalisesti kauhistuttavaa, se oli kuitenkin osa alkuyhteisön sosiaalista ja uskonnollista struktuuria. Ryhmän edut pakottivat harjoittamaan kannibalismia. Se kehittyi välttämättömyyden pakosta ja se jatkui, koska elettiin taikauskon ja tietämättömyyden orjuudessa. Kysymyksessä oli sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja sotilaallinen tapa.		89:5.1 (978.8) Modern ideas of early cannibalism are entirely wrong; it was a part of the mores of early society. While cannibalism is traditionally horrible to modern civilization, it was a part of the social and religious structure of primitive society. Group interests dictated the practice of cannibalism. It grew up through the urge of necessity and persisted because of the slavery of superstition and ignorance. It was a social, economic, religious, and military custom.
89:5.2 (979.1) Alkuaikojen ihminen oli ihmissyöjä. Hän piti ihmislihasta, ja siksi hän tarjosi sitä ruokalahjana hengille ja primitiivisille jumalilleen. Koska aavehenget olivat pelkästään muuntuneita ihmisiä ja koska ravinto oli ihmisen tärkein tarve, niin täytyihän ruoan silloin olla myös vainajahengen suurin tarve.		89:5.2 (979.1) Early man was a cannibal; he enjoyed human flesh, and therefore he offered it as a food gift to the spirits and his primitive gods. Since ghost spirits were merely modified men, and since food was man’s greatest need, then food must likewise be a spirit’s greatest need.
89:5.3 (979.2) Kannibalismi oli kehittyvien rotujen keskuudessa yhteen aikaan kutakuinkin yleismaailmallista. Sangikit olivat kaikki ihmissyöjiä, mutta andoniitit eivät aluksi sitä olleet, eivät olleet myöskään nodiitit, eivät liioin adamiitit. Ihmissyöjiä eivät olleet myöskään andiitit, ennen kuin he olivat pääosin sekoittuneet evolutionaarisiin rotuihin.		89:5.3 (979.2) Cannibalism was once well-nigh universal among the evolving races. The Sangiks were all cannibalistic, but originally the Andonites were not, nor were the Nodites and Adamites; neither were the Andites until after they had become grossly admixed with the evolutionary races.
89:5.4 (979.3) Mieltymys ihmislihaan kasvaa. Kun ihmislihansyönti kerran on nälän, ystävyyden, koston tai uskonnollisen rituaalin merkeissä päässyt alkuun, se jatkuu ja siitä tulee tavaksi käynyttä kannibalismia. Ihmissyönti on saanut alkunsa ravinnon niukkuudesta, vaikka tämä harvoin onkin ollut sen perimmäisenä syynä. Eskimot ja alkuaikojen andoniitit olivat nälänhädän aikoja lukuun ottamatta kuitenkin harvoin kannibaaleja. Punaiset ihmiset – varsinkin Väli-Amerikassa – olivat kannibaaleja. Yhteen aikaan oli yleisenä tapana, että alkuaikojen äidit tappoivat ja söivät omat lapsensa saadakseen takaisin synnytyksessä menettämänsä voimat. Queenslandissa sattuu tavan takaa vieläkin, että esikoinen surmataan ja pistellään poskeen. Monet Afrikan heimoista ovat vielä vähän aikaa sitten turvautuneet tietoisesti kannibalismiin sotaan liittyvänä toimena, eräänlaisena kauhistuksena, jolla he herättivät pelkoa naapureissaan.		89:5.4 (979.3) The taste for human flesh grows. Having been started through hunger, friendship, revenge, or religious ritual, the eating of human flesh goes on to habitual cannibalism. Man-eating has arisen through food scarcity, though this has seldom been the underlying reason. The Eskimos and early Andonites, however, seldom were cannibalistic except in times of famine. The red men, especially in Central America, were cannibals. It was once a general practice for primitive mothers to kill and eat their own children in order to renew the strength lost in childbearing, and in Queensland the first child is still frequently thus killed and devoured. In recent times cannibalism has been deliberately resorted to by many African tribes as a war measure, a sort of frightfulness with which to terrorize their neighbors.
89:5.5 (979.4) Korkeammantasoisten rotuainesten rappeutuminen johti aikaisemmin jonkinmääräiseen kannibalismiin, mutta etupäässä sitä esiintyi evolutionaaristen rotujen keskuudessa. Ihmissyönti alkoi aikana, jolloin ihmiset tunsivat kiihkeitä ja katkeria tunteita vihollisiaan kohtaan. Ihmislihan syömisestä tuli osa juhlallista kostoseremoniaa, uskottiin nimittäin, että vihollisen aave olisi tällä tavoin hävitettävissä tai sulautettavissa syöjän henkeen. Aikanaan oli laajalti vallalla sellainen uskomus, että noidat saivat kykynsä ihmislihaa syömällä.		89:5.5 (979.4) Some cannibalism resulted from the degeneration of once superior stocks, but it was mostly prevalent among the evolutionary races. Man-eating came on at a time when men experienced intense and bitter emotions regarding their enemies. Eating human flesh became part of a solemn ceremony of revenge; it was believed that an enemy’s ghost could, in this way, be destroyed or fused with that of the eater. It was once a widespread belief that wizards attained their powers by eating human flesh.
89:5.6 (979.5) Joidenkin ihmissyöjäryhmien oli tapana syödä vain oman heimonsa jäseniä. Kysymyksessä oli näennäishengellinen umpisiitos, jonka luultiin korostavan heimon sisäistä yhteenkuuluvuutta. Mutta nämä ryhmät söivät kostamisen tarkoituksessa myös vihollisia, ja ajatuksena oli, että sillä keinoin anastettiin vihollisten voima. Katsottiin, että oli kunnianosoitus ystävän tai heimoveljen sielulle, jos tämän ruumis syötiin, kun vihollisen ahmiminen sen sijaan oli tälle vain oikeudenmukainen rangaistus. Villi-ihmisen mieli ei teeskennellyt johdonmukaisuutta.		89:5.6 (979.5) Certain groups of man-eaters would consume only members of their own tribes, a pseudospiritual inbreeding which was supposed to accentuate tribal solidarity. But they also ate enemies for revenge with the idea of appropriating their strength. It was considered an honor to the soul of a friend or fellow tribesman if his body were eaten, while it was no more than just punishment to an enemy thus to devour him. The savage mind made no pretensions to being consistent.
89:5.7 (979.6) Muutamien heimojen keskuudessa iäkkäät vanhemmat halusivat, että heidän lapsensa söisivät heidät. Joidenkin muiden heimojen keskuudessa taas oli tapana pidättyä syömästä lähisukulaisia. Näiden ruumiit sen sijaan myytiin tai vaihdettiin muukalaisten ruumiisiin. Melkoista kauppaa käytiin naisilla ja lapsilla, jotka oli lihotettu teuraiksi. Milloin taudit tai sota eivät säännöstelleet väkimäärää, liikaväestö kursailematta syötiin.		89:5.7 (979.6) Among some tribes aged parents would seek to be eaten by their children; among others it was customary to refrain from eating near relations; their bodies were sold or exchanged for those of strangers. There was considerable commerce in women and children who had been fattened for slaughter. When disease or war failed to control population, the surplus was unceremoniously eaten.
89:5.8 (979.7) Kannibalismi on seuraavien tekijöiden johdosta ollut vähitellen häviämään päin:		89:5.8 (979.7) Cannibalism has been gradually disappearing because of the following influences:
89:5.9 (979.8) 1. Siitä tuli toisinaan seremonia, jossa koko yhteisö oli osallisena – siitä tuli kollektiivisesti omaksuttu yhteisvastuu kuolemaantuomitun heimoveljen tuomion täytäntöön panemisesta. Verenvuodatukseen syyllistyminen lakkaa olemasta rikos, kun siihen osallistuvat kaikki, koko yhteisö. Teloitettujen rikollisten syöminen oli muoto, jossa kannibalismia Aasiassa viime vaiheessa harjoitettiin.		89:5.9 (979.8) 1. It sometimes became a communal ceremony, the assumption of collective responsibility for inflicting the death penalty upon a fellow tribesman. The blood guilt ceases to be a crime when participated in by all, by society. The last of cannibalism in Asia was this eating of executed criminals.
89:5.10 (979.9) 2. Varsin varhaisessa vaiheessa siitä tuli uskonnollinen rituaali, mutta aaveidenpelon laajeneminen ei aina saanut aikaan ihmissyönnin vähenemistä.		89:5.10 (979.9) 2. It very early became a religious ritual, but the growth of ghost fear did not always operate to reduce man-eating.
89:5.11 (979.10) 3. Lopulta kannibalismi kehittyi siihen vaiheeseen, että vain jotkin ruumiinosat tai elimet syötiin eli ne osat, joiden luultiin sisältävän sielun tai osia hengestä. Verenjuonnista tuli yleistä, ja oli tapana sekoittaa ”syötäväksi kelpaavat” ruumiinosat lääkkeisiin.		89:5.11 (979.10) 3. Eventually it progressed to the point where only certain parts or organs of the body were eaten, those parts supposed to contain the soul or portions of the spirit. Blood drinking became common, and it was customary to mix the “edible” parts of the body with medicines.
89:5.12 (980.1) 4. Se oli sallittua vain miehille. Naisilta kiellettiin ihmislihansyönti.		89:5.12 (980.1) 4. It became limited to men; women were forbidden to eat human flesh.
89:5.13 (980.2) 5. Seuraavaksi se oli sallittua enää päälliköille, papeille ja shamaaneille.		89:5.13 (980.2) 5. It was next limited to the chiefs, priests, and shamans.
89:5.14 (980.3) 6. Sitten siitä tuli rodullisesti korkeampien heimojen keskuudessa tabu. Ihmissyöntiä koskeva tabu sai alkunsa Dalamatiasta, ja se levisi hitaasti koko maailmaan. Nodiitit suosivat ruumiinpolttoa keinona taistella kannibalismia vastaan, sillä aikanaan oli yleisenä tapana kaivaa maahan haudatut ruumiit esille ja syödä ne.		89:5.14 (980.3) 6. Then it became taboo among the higher tribes. The taboo on man-eating originated in Dalamatia and slowly spread over the world. The Nodites encouraged cremation as a means of combating cannibalism since it was once a common practice to dig up buried bodies and eat them.
89:5.15 (980.4) 7. Kun tavaksi tuli uhrata ihmisiä, se enteili kannibalismin loppua. Kun ihmislihasta ensin oli tullut korkeammalla olevien ihmisten – päälliköiden – ravintoa, lopulta se säästettiin vieläkin korkeammalla oleville hengille. Ja näin ihmisuhri lopetti tehokkaasti kannibalismin, mutta niin ei käynyt alimpien heimojen keskuudessa. Kohta kun ihmisuhraus oli täysin vakiintunut tapa, ihmissyönnistä tuli tabu. Ihmisliha oli vain jumalten ruokaa; ihminen sai syödä vain pienen seremoniaalisen palan eli sakramentin.		89:5.15 (980.4) 7. Human sacrifice sounded the death knell of cannibalism. Human flesh having become the food of superior men, the chiefs, it was eventually reserved for the still more superior spirits; and thus the offering of human sacrifices effectively put a stop to cannibalism, except among the lowest tribes. When human sacrifice was fully established, man-eating became taboo; human flesh was food only for the gods; man could eat only a small ceremonial bit, a sacrament.
89:5.16 (980.5) Lopulta alettiin uhraamistarkoituksessa käyttää ihmisten sijasta yleisesti uhrieläimiä, ja takapajuisempienkin heimojen keskuudessa koiriensyöminen vähensi ihmissyöntiä suuresti. Koira oli ensimmäinen kesy eläin, ja sitä arvostettiin suuresti sekä sellaisenaan että ravintona.		89:5.16 (980.5) Finally animal substitutes came into general use for sacrificial purposes, and even among the more backward tribes dog-eating greatly reduced man-eating. The dog was the first domesticated animal and was held in high esteem both as such and as food.
6. Ihmisuhriajatuksen kehittyminen ^top		6. Evolution of Human Sacrifice ^top
89:6.1 (980.6) Ihmisuhri oli kannibalismin epäsuora seuraus, samalla kun se oli lääke sitä vastaan. Kun tavaksi tuli järjestää henkiseuralainen vainajalle henkien maailmaan, se johti ihmissyönnin vähenemiseen, sillä näitä kuolemantapauksen vuoksi uhrattuja ei ollut koskaan tapana syödä. Yksikään rotu ei ole ollut täysin vapaa jossakin muodossa ja jonakin aikana esiintyneestä ihmisuhritavasta, vaikka andoniitit, nodiitit ja adamiitit kannibalismiin mieltyivätkin muita vähemmän.		89:6.1 (980.6) Human sacrifice was an indirect result of cannibalism as well as its cure. Providing spirit escorts to the spirit world also led to the lessening of man-eating as it was never the custom to eat these death sacrifices. No race has been entirely free from the practice of human sacrifice in some form and at some time, even though the Andonites, Nodites, and Adamites were the least addicted to cannibalism.
89:6.2 (980.7) Ihmisten uhraaminen on ollut käytännöllisesti katsoen yleismaailmallista. Se säilyi kiinalaisten, hindujen, egyptiläisten, heprealaisten, mesopotamialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja monien muiden kansojen uskonnollisissa tavoissa – takapajuisten afrikkalaisten ja australialaisten heimojen keskuudessa se säilyi jopa viime aikoihin asti. Myöhempien aikojen intiaaneilla oli sivilisaatio, joka versoi kannibalismista, ja siksi se oli yltä päältä ihmisuhrien veren tahraama, erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kaldealaiset kuuluivat ensimmäisiin, jotka luopuivat tavallisissa tilanteissa suoritetuista ihmisuhreista ja korvasivat ne eläinuhreilla. Noin kaksituhatta vuotta sitten muuan helläsydäminen Japanin keisari otti käyttöön savikuvat ihmisuhrien korvikkeiksi, mutta Pohjois-Euroopassa tällaiset uhrit poistuivat käytöstä vasta vajaat tuhat vuotta sitten. Joidenkin takapajuisten heimojen keskuudessa vapaaehtoisia alistuu edelleenkin ihmisuhreiksi. Tällöin on kysymyksessä eräänlainen uskonnollinen tai rituaalinen itsemurha. Muuan shamaani määräsi kerran erään heimon suuresti kunnioittaman vanhan miehen uhrattavaksi. Väki nousi kapinaan ja kieltäytyi tottelemasta. Tämän jälkeen vanhus pakotti oman poikansa ottamaan hänet hengiltä. Entisajan ihmisten usko tähän tapaan oli totista.		89:6.2 (980.7) Human sacrifice has been virtually universal; it persisted in the religious customs of the Chinese, Hindus, Egyptians, Hebrews, Mesopotamians, Greeks, Romans, and many other peoples, even on to recent times among the backward African and Australian tribes. The later American Indians had a civilization emerging from cannibalism and, therefore, steeped in human sacrifice, especially in Central and South America. The Chaldeans were among the first to abandon the sacrificing of humans for ordinary occasions, substituting therefor animals. About two thousand years ago a tenderhearted Japanese emperor introduced clay images to take the place of human sacrifices, but it was less than a thousand years ago that these sacrifices died out in northern Europe. Among certain backward tribes, human sacrifice is still carried on by volunteers, a sort of religious or ritual suicide. A shaman once ordered the sacrifice of a much respected old man of a certain tribe. The people revolted; they refused to obey. Whereupon the old man had his own son dispatch him; the ancients really believed in this custom.
89:6.3 (980.8) Muistiin on tuskin merkitty toista yhtä traagista ja säälittävää kokemusta, joka kuvastaisi muinaisten ja ajan koettelemien uskonnollisten tapojen ja niitä vastaan sotineiden edistyvän sivilisaation vaatimusten välillä käytyjä sydäntä raastavia taisteluja, kuin heprealaisten kertomus Jeftasta ja hänen ainokaisesta tyttärestään. Yleistä tapaa noudattaen tämä hyvää tarkoittava mies oli antanut järjettömän lupauksen, hieronut kauppaa ”taistelujen jumalan” kanssa ja suostunut maksamaan tietyn hinnan, mikäli hän voittaisi vihollisensa. Hintana oli, että hän uhraisi sen, joka hänen palatessaan kotiin tulisi ensimmäisenä ulos hänen talostaan tervehtimään häntä. Jefta ajatteli jonkun hänen luotto-orjistaan olevan paikalla häntä tervehtimässä, mutta kävikin niin, että hänen tyttärensä ja ainoa lapsensa tuli ulos toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin. Ja niin vielä näinkin hiljattain ja oletetusti sivistyneen kansan keskuudessa tapahtui, että kun tämä kaunis neito oli surrut kohtaloaan kahden kuukauden ajan, hänen isänsä todellakin isän heimoveljien suostumuksella uhrasi hänet ihmisuhrina. Ja kaikki tämä tehtiin, vaikka tiedettiin Mooseksen antamat ankarat määräykset ihmisuhreja vastaan. Mutta miehet ja naiset ovat taipuvaisia antamaan mielettömiä ja tarpeettomia lupauksia, ja entisaikojen ihmiset pitivät kaikkia tällaisia sitoumuksia äärimmäisen pyhinä.		89:6.3 (980.8) There is no more tragic and pathetic experience on record, illustrative of the heart-tearing contentions between ancient and time-honored religious customs and the contrary demands of advancing civilization, than the Hebrew narrative of Jephthah and his only daughter. As was common custom, this well-meaning man had made a foolish vow, had bargained with the “god of battles,” agreeing to pay a certain price for victory over his enemies. And this price was to make a sacrifice of that which first came out of his house to meet him when he returned to his home. Jephthah thought that one of his trusty slaves would thus be on hand to greet him, but it turned out that his daughter and only child came out to welcome him home. And so, even at that late date and among a supposedly civilized people, this beautiful maiden, after two months to mourn her fate, was actually offered as a human sacrifice by her father, and with the approval of his fellow tribesmen. And all this was done in the face of Moses’ stringent rulings against the offering of human sacrifice. But men and women are addicted to making foolish and needless vows, and the men of old held all such pledges to be highly sacred.
89:6.4 (981.1) Kun entiseen aikaan ryhdyttiin rakentamaan jotain vähänkin tärkeämpää rakennusta, tapana oli lyödä kuoliaaksi joku ihminen ”perustusuhriksi”. Näin saatiin vainajahenki vartioimaan ja suojelemaan rakennelmaa. Kun kiinalaiset valmistautuivat valamaan kellon, tapa määräsi vähintään yhden neitsyen uhrattavaksi kellon soinnin parantamiseksi. Valittu tyttö heitettiin elävältä sulaan metalliin.		89:6.4 (981.1) In olden times, when a new building of any importance was started, it was customary to slay a human being as a “foundation sacrifice.” This provided a ghost spirit to watch over and protect the structure. When the Chinese made ready to cast a bell, custom decreed the sacrifice of at least one maiden for the purpose of improving the tone of the bell; the girl chosen was thrown alive into the molten metal.
89:6.5 (981.2) Monilla ryhmillä oli kauan aikaa tapana muurata eläviä orjia tärkeisiin muureihin. Myöhempinä aikoina Pohjois-Euroopan heimot korvasivat tämän tavan, joka vaati elävien ihmisten hautaamista uusien rakennusten seiniin, sillä, että he sulkivat muurin sisään jonkun ohikulkijan varjon. Kiinalaiset hautasivat muuriin työläiset, jotka kuolivat muurin rakennusvaiheen aikana.		89:6.5 (981.2) It was long the practice of many groups to build slaves alive into important walls. In later times the northern European tribes substituted the walling in of the shadow of a passerby for this custom of entombing living persons in the walls of new buildings. The Chinese buried in a wall those workmen who died while constructing it.
89:6.6 (981.3) Muuan Jerikon muureja rakentanut Palestiinan pikkukuningas ”laski niiden perustuksen esikoiseensa Abiramiin ja pystytti niiden portit nuorimpaan poikaansa Segubiin.” Ei riittänyt, että tuona lähimenneisyyden ajankohtana tämä isä pani kaksi poikaansa elävältä kaupungin porttien perustuskuoppiin, vaan hänen tekonsa on myös kirjattu tapahtuneen ”Herran sanan mukaan”. Mooses oli kieltänyt nämä perustusuhrit, mutta israelilaiset ottivat ne kohta hänen kuolemansa jälkeen taas käyttöön. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä oleva seremonia, jossa helyjä ja muistoesineitä pannaan uuden rakennuksen peruskiveen, on muistuttamassa alkuaikojen perustusuhreista.		89:6.6 (981.3) A petty king in Palestine, in building the walls of Jericho, “laid the foundation thereof in Abiram, his first-born, and set up the gates thereof in his youngest son, Segub.” At that late date, not only did this father put two of his sons alive in the foundation holes of the city’s gates, but his action is also recorded as being “according to the word of the Lord.” Moses had forbidden these foundation sacrifices, but the Israelites reverted to them soon after his death. The twentieth-century ceremony of depositing trinkets and keepsakes in the cornerstone of a new building is reminiscent of the primitive foundation sacrifices.
89:6.7 (981.4) Monilla kansoilla oli pitkän aikaa tapana pyhittää ensimmäiset hedelmät hengille. Ja nämä juhlallisuudet, jotka nykyisin ovat enemmän tai vähemmän symbolisia, ovat kaikki jäänteitä niistä alkuaikojen seremonioista, joihin liittyi ihmisuhri. Esikoistenuhraamisen ajatus oli levinnyt muinaiskansojen keskuudessa laajalle, eritoten foinikialaisten pariin, jotka viimeisinä siitä myös luopuivat. Uhraamisen jälkeen oli tapana sanoa ”elämä elämästä”. Nykyään sanotte ruumiin äärellä ”maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”		89:6.7 (981.4) It was long the custom of many peoples to dedicate the first fruits to the spirits. And these observances, now more or less symbolic, are all survivals of the early ceremonies involving human sacrifice. The idea of offering the first-born as a sacrifice was widespread among the ancients, especially among the Phoenicians, who were the last to give it up. It used to be said upon sacrificing, “life for life.” Now you say at death, “dust to dust.”
89:6.8 (981.5) Jos kohta sivistynyttä herkkätuntoisuutta kauhistuttaakin mielikuva Abrahamista, joka katsoi olevansa pakotettu uhraamaan poikansa Iisakin, ei sellainen noiden aikojen ihmisille ollut mikään uusi eikä outo ajatus. Vallalla oli kauan aikaa sellainen tapa, että isät suuren emotionaalisen paineen kohteena ollessaan uhrasivat esikoispoikansa. Monilla kansoilla on tätä kertomusta sisällöllisesti vastaava traditio, sillä yhteen aikaan vallitsi maailmanlaajuinen ja syvällekäyvä uskomus, jonka mukaan oli välttämätöntä uhrata ihminen, aina kun tapahtui jotakin tavatonta tai epätavallista.		89:6.8 (981.5) The spectacle of Abraham constrained to sacrifice his son Isaac, while shocking to civilized susceptibilities, was not a new or strange idea to the men of those days. It was long a prevalent practice for fathers, at times of great emotional stress, to sacrifice their first-born sons. Many peoples have a tradition analogous to this story, for there once existed a world-wide and profound belief that it was necessary to offer a human sacrifice when anything extraordinary or unusual happened.
7. Ihmisuhrin muunnelmia ^top		7. Modifications of Human Sacrifice ^top
89:7.1 (981.6) Mooses yritti lopettaa ihmisten uhraamisen asettamalla tällaisten uhrien korvikkeeksi lunastusmaksun. Hän loi täsmällisen järjestelmän, joka antoi hänen kansalleen tilaisuuden välttyä harkitsemattomien ja mielettömien lupausten pahimmilta seurauksilta. Tilukset, omaisuuserät ja lapset voitiin lunastaa tällaista papeille maksettavaa vahvistettua korvausta vastaan. Ryhmät, jotka lakkasivat uhraamasta esikoisiaan, olivat pian paljon edullisemmassa asemassa kuin heidän vähemmän edistyneet naapurinsa, jotka edelleenkin harrastivat näitä julmia tekoja. Tällainen poikien menettäminen heikensi näitä takapajuisia heimoja suuresti, ja sen lisäksi siinä usein katkesi myös heimon johtajan perimysjärjestys.		89:7.1 (981.6) Moses attempted to end human sacrifices by inaugurating the ransom as a substitute. He established a systematic schedule which enabled his people to escape the worst results of their rash and foolish vows. Lands, properties, and children could be redeemed according to the established fees, which were payable to the priests. Those groups which ceased to sacrifice their first-born soon possessed great advantages over less advanced neighbors who continued these atrocious acts. Many such backward tribes were not only greatly weakened by this loss of sons, but even the succession of leadership was often broken.
89:7.2 (982.1) Eräs lastenuhraamisen päättymisen seuraus oli tapa sivellä talon pihtipielet verellä esikoisen suojelemiseksi. Tämä tehtiin usein jonkin vuoden varrella vietetyn uskonnollisen juhlan yhteydessä, ja tällainen seremonia oli yhteen aikaan vallalla suurimmassa osassa maailmaa, Meksikosta Egyptiin.		89:7.2 (982.1) An outgrowth of the passing child sacrifice was the custom of smearing blood on the house doorposts for the protection of the first-born. This was often done in connection with one of the sacred feasts of the year, and this ceremony once obtained over most of the world from Mexico to Egypt.
89:7.3 (982.2) Vielä senkin jälkeen kun useimmat ryhmät olivat lopettaneet lasten rituaalisurmat, oli tapana yhä jättää lapsi oman onnensa nojaan erämaahan tai pikku veneessä veden vietäväksi. Jos lapsi selviytyi, uskottiin jumalten silloin puuttuneen asiaan hänen säästämisekseen, niin kuin perimätiedot Sargonista, Mooseksesta, Kyyroksesta ja Romuluksesta tietävät kertoa. Sen jälkeen tuli tavaksi vihkiä esikoispojat pyhiksi tai pyhitetyiksi, jolloin heidän sallittiin varttua täysikasvuisiksi, ja sen jälkeen heidät surmaamisen sijasta ajettiin maanpakoon. Näin sai alkunsa siirtokuntien perustaminen. Roomalaiset noudattivat tätä tapaa omissa siirtokuntien perustamishankkeissaan.		89:7.3 (982.2) Even after most groups had ceased the ritual killing of children, it was the custom to put an infant away by itself, off in the wilderness or in a little boat on the water. If the child survived, it was thought that the gods had intervened to preserve him, as in the traditions of Sargon, Moses, Cyrus, and Romulus. Then came the practice of dedicating the first-born sons as sacred or sacrificial, allowing them to grow up and then exiling them in lieu of death; this was the origin of colonization. The Romans adhered to this custom in their scheme of colonization.
89:7.4 (982.3) Monet sukupuolisen leväperäisyyden ja primitiivisen palvonnan omituisista toisiinsakytkeytymisistä saivat alkunsa ihmisuhriperinteen yhteydessä. Muinaisina aikoina saattoi nainen, jos hän kohtasi pääkallonmetsästäjiä, lunastaa henkensä antautumalla näille sukupuolisesti. Myöhempinä aikoina taas oli jumalille uhriksi vihityllä neidolla tilaisuus päättää henkensä pelastamisesta luovuttamalla kehonsa koko elämän ajaksi temppelin pyhään seksuaalipalveluun. Hän pystyi tällä tavoin ansaitsemaan lunnasrahansa. Muinaisajan miehet pitivät erittäin ylentävänä olla sukupuolisuhteessa naiseen, joka oli tällä tavoin antautunut elämänsä lunastamiseen. Näiden pyhien neitojen kanssa seurusteleminen oli uskonnollinen seremonia, ja kaiken lisäksi koko tämä seremonia antoi hyväksyttävän tekosyyn aivan tavalliseen sukupuoliseen tyydytykseenkin. Kysymyksessä oli kekseliäs itsepetos, johon sekä nämä neidot että heidän seuralaisensa menivät ilomielin mukaan. Tapasäännöt laahaavat aina sivilisaation evolutionaarisen edistymisen perässä ja antavat tällä tavoin hyväksymisensä kehittyvien rotujen aikaisemmille ja barbaarimaisemmille seksuaalisille tavoille.		89:7.4 (982.3) Many of the peculiar associations of sex laxity with primitive worship had their origin in connection with human sacrifice. In olden times, if a woman met head-hunters, she could redeem her life by sexual surrender. Later, a maiden consecrated to the gods as a sacrifice might elect to redeem her life by dedicating her body for life to the sacred sex service of the temple; in this way she could earn her redemption money. The ancients regarded it as highly elevating to have sex relations with a woman thus engaged in ransoming her life. It was a religious ceremony to consort with these sacred maidens, and in addition, this whole ritual afforded an acceptable excuse for commonplace sexual gratification. This was a subtle species of self-deception which both the maidens and their consorts delighted to practice upon themselves. The mores always drag behind in the evolutionary advance of civilization, thus providing sanction for the earlier and more savagelike sex practices of the evolving races.
89:7.5 (982.4) Temppelihaureus levisi lopulta kaikkialle Etelä-Eurooppaan ja Aasiaan. Temppeliprostituoitujen ansaitsemaa rahaa pidettiin kaikkien kansojen keskuudessa pyhänä – suurena jumalille annettavana lahjana. Ylhäisimmätkin naiset tungeksivat temppelien seksimarkkinoilla ja osoittivat ansionsa kaikenlaisiin pyhiin palveluksiin ja yleishyödyllisille laitoksille. Monet parempien luokkien naiset keräsivät myötäjäisensä temppeleissä suorittamallaan väliaikaisella seksuaalipalvelulla, ja useimmat miehet halusivat vaimokseen mieluiten tällaisen naisen.		89:7.5 (982.4) Temple harlotry eventually spread throughout southern Europe and Asia. The money earned by the temple prostitutes was held sacred among all peoples—a high gift to present to the gods. The highest types of women thronged the temple sex marts and devoted their earnings to all kinds of sacred services and works of public good. Many of the better classes of women collected their dowries by temporary sex service in the temples, and most men preferred to have such women for wives.
8. Lunastus ja liittosopimukset ^top		8. Redemption and Covenants ^top
89:8.1 (982.5) Uhraamalla lunastetuksi tuleminen ja temppeliprostituutio olivat itse asiassa ihmisuhrin modifikaatioita. Seuraavaksi ilmaantui tyttärien valeuhraaminen. Tähän seremoniaan kuului suoneniskentää, ja sen kuluessa vihkiydyttiin elinikäiseen neitsyyteen. Kysymyksessä oli moraalinen reaktio aikaisempaan temppeliprostituutioon. Myöhempinä aikoina neitsyet omistautuivat pyhien temppelitulien vaalimiseen.		89:8.1 (982.5) Sacrificial redemption and temple prostitution were in reality modifications of human sacrifice. Next came the mock sacrifice of daughters. This ceremony consisted in bloodletting, with dedication to lifelong virginity, and was a moral reaction to the older temple harlotry. In more recent times virgins dedicated themselves to the service of tending the sacred temple fires.
89:8.2 (982.6) Lopulta ihmiset päätyivät sellaiseen käsitykseen, että ruumiin jonkin osan uhraaminen voisi korvata aikaisemmin tapana olleen kokonaisen ihmisen uhraamisen. Fyysistä silpomista pidettiin sitäkin hyväksyttävänä korvikkeena. Uhrattiin hiuksia, kynsiä, verta ja jopa sormia ja varpaita. Myöhempi ja jokseenkin yleismaailmallinen ympärileikkauksen muinaisriitti oli eräs osittaisen ihmisuhrin seurannainen. Ympärileikkaus oli pelkkä uhritoimitus, siihen ei liittynyt mitään hygienian ajatusta. Miehet ympärileikattiin, naiset lävistyttivät korvalehtensä.		89:8.2 (982.6) Men eventually conceived the idea that the offering of some part of the body could take the place of the older and complete human sacrifice. Physical mutilation was also considered to be an acceptable substitute. Hair, nails, blood, and even fingers and toes were sacrificed. The later and well-nigh universal ancient rite of circumcision was an outgrowth of the cult of partial sacrifice; it was purely sacrificial, no thought of hygiene being attached thereto. Men were circumcised; women had their ears pierced.
89:8.3 (983.1) Sittemmin tuli tavaksi sormien yhteen sitominen sen sijaan, että ne olisi leikattu irti. Pään ajeleminen ja tukan leikkaaminen olivat niin ikään muotoja, joilla osoitettiin uskonnollista antaumusta. Eunukiksi kuohiminen oli ensi vaiheessa muunnos ihmisuhrin ideasta. Afrikassa harrastetaan edelleenkin nenän ja huulten lävistämistä, ja tatuointi on taiteellinen kehittymä aikaisemmasta karkeasta ruumiin arpeuttamisesta.		89:8.3 (983.1) Subsequently it became the custom to bind fingers together instead of cutting them off. Shaving the head and cutting the hair were likewise forms of religious devotion. The making of eunuchs was at first a modification of the idea of human sacrifice. Nose and lip piercing is still practiced in Africa, and tattooing is an artistic evolution of the earlier crude scarring of the body.
89:8.4 (983.2) Edistystä mukanaan tuoneiden opetusten tuloksena uhraamisen tapa lopulta liittyi ajatukseen liittosopimuksesta. Jumalat käsitettiin vihdoinkin sellaisiksi, että he tekisivät tosiasiallisia sopimuksia ihmisen kanssa, ja tämä oli merkittävä askel uskonnon vakiintumisessa. Laki, sopimus, astuu onnentavoittelun, pelon ja taikauskon paikalle.		89:8.4 (983.2) The custom of sacrifice eventually became associated, as a result of advancing teachings, with the idea of the covenant. At last, the gods were conceived of as entering into real agreements with man; and this was a major step in the stabilization of religion. Law, a covenant, takes the place of luck, fear, and superstition.
89:8.5 (983.3) Ihminen ei koskaan osannut edes uneksia ryhtyvänsä sopimussuhteisiin Jumaluuden kanssa, ennen kuin hänen jumalakäsityksensä oli edennyt tasolle, jolla maailmankaikkeuden säätelijät kuviteltiin sellaisiksi, että heihin voisi luottaa. Ja ihmisen varhaisin näkemys Jumalasta teki tästä siinä määrin ihmishahmoisen, että ihminen kykeni näkemään mielessään luotettavan Jumalan, vasta kun hänestä itsestään tuli verrattain luotettava, moraalinen ja eettinen.		89:8.5 (983.3) Man could never even dream of entering into a contract with Deity until his concept of God had advanced to the level whereon the universe controllers were envisioned as dependable. And man’s early idea of God was so anthropomorphic that he was unable to conceive of a dependable Deity until he himself became relatively dependable, moral, and ethical.
89:8.6 (983.4) Ajatus sopimuksen solmimisesta jumalten kanssa pääsi kuitenkin lopulta vallalle. Evolutionaarinen ihminen saavutti lopulta sellaisen moraalisen omanarvontunnon, että hän rohkeni ryhtyä kaupanhierontaan jumaltensa kanssa. Ja näin puuhailu uhrimenojen toimittamiseksi muuttui vähitellen otteluksi, jossa ihminen antautui filosofiseen tinkaamiseen Jumalan kanssa. Ja kaikki tämä merkitsi uutta keinoa, jolla saada vakuutus huonoa onnea vastaan. Tai mieluumminkin se merkitsi parempaa menettelytapaa entistä varmemman menestyksen ostamiseksi. Älkää elätelkö senkaltaista erheellistä ajatusta, että nämä alkuaikojen uhrit olisivat olleet jumalille annettu ilmainen lahja, oma-aloitteisesta kiitollisuudesta tai kiitokseksi tarjottu uhri, sillä mitään todellisen palvonnan ilmauksia ne eivät olleet.		89:8.6 (983.4) But the idea of making a covenant with the gods did finally arrive. Evolutionary man eventually acquired such moral dignity that he dared to bargain with his gods. And so the business of offering sacrifices gradually developed into the game of man’s philosophic bargaining with God. And all this represented a new device for insuring against bad luck or, rather, an enhanced technique for the more definite purchase of prosperity. Do not entertain the mistaken idea that these early sacrifices were a free gift to the gods, a spontaneous offering of gratitude or thanksgiving; they were not expressions of true worship.
89:8.7 (983.5) Alkeelliset rukouksen muodot eivät olleet mitään sen kummallisempaa kuin kaupanhierontaa henkien kanssa, väittelyä jumalten kanssa. Kysymyksessä oli eräänlainen vaihtokauppa, jossa vetoaminen ja suostuttelu korvattiin jollakin kouraantuntuvammalla ja kallisarvoisemmalla. Rotujen keskuudessa kehittymässä ollut kaupankäynti oli istuttanut ihmisten mieleen kaupankäynnin henkeä ja kehittänyt vaihtokaupassa tarvittavaa oveluutta. Ja nyt nämä ominaisuudet alkoivat tulla esille ihmisen palvontamenetelmissä. Ja aivan kuten jotkut ihmiset olivat parempia kauppamiehiä kuin toiset, samoin pidettiin toisia ihmisiä parempina rukoilijoina kuin muita. Oikeamielisen ihmisen rukousta pidettiin suuressa arvossa. Oikeamielinen ihminen oli sellainen, joka oli selvittänyt kaikki tilit henkien kanssa, sellainen, joka oli täyteen määräänsä täyttänyt kaikki rituaalin edellyttämät velvollisuudet jumalia kohtaan.		89:8.7 (983.5) Primitive forms of prayer were nothing more nor less than bargaining with the spirits, an argument with the gods. It was a kind of bartering in which pleading and persuasion were substituted for something more tangible and costly. The developing commerce of the races had inculcated the spirit of trade and had developed the shrewdness of barter; and now these traits began to appear in man’s worship methods. And as some men were better traders than others, so some were regarded as better prayers than others. The prayer of a just man was held in high esteem. A just man was one who had paid all accounts to the spirits, had fully discharged every ritual obligation to the gods.
89:8.8 (983.6) Alkuaikojen rukousta voi tuskin sanoa palvonnaksi. Se oli tinkaava vetoomus saada lisää terveyttä, varallisuutta ja elonpäiviä. Eivätkä rukoukset monissakaan suhteissa ole aikojen myötä muuttuneet. Edelleenkin niitä luetaan ääneen kirjoista, niistä tehdään yhä muodollisia lausuntaesityksiä, niitä jäljennetään paperille, jotka sitten kiinnitetään rukousmyllyihin ja ripustetaan puiden oksille, joissa tuuli niitä leyhytellessään säästää ihmiseltä vaivan avata oman suunsa.		89:8.8 (983.6) Early prayer was hardly worship; it was a bargaining petition for health, wealth, and life. And in many respects prayers have not much changed with the passing of the ages. They are still read out of books, recited formally, and written out for emplacement on wheels and for hanging on trees, where the blowing of the winds will save man the trouble of expending his own breath.
9. Uhrit ja sakramentit ^top		9. Sacrifices and Sacraments ^top
89:9.1 (983.7) Koko sinä aikana, jona urantialaiset rituaalit ovat kehittyneet, on ihmisuhri edistynyt verisestä ihmissyönnin harjoittamisesta korkeammille ja symbolisemmille tasoille. Alkuaikojen uhrirituaaleista syntyivät myöhempien aikojen sakramenttiseremoniat. Lähemmässä menneisyydessä oli tapana, että vain papit nauttivat palasen kannibalistista uhria tai pisaran ihmisverta, ja sitten kaikki yhdessä osallistuivat korvikkeena toimineen eläimen syöntiin. Nämä alkuaikojen käsitykset lunnaista, lunastuksesta ja sopimuksista ovat kehittyneet myöhempien aikojen sakramenttitoimituksiksi. Ja tällä seremonioiden kehityksellä on kokonaisuudessaan ollut voimakkaasti sosiaalistava vaikutus.		89:9.1 (983.7) The human sacrifice, throughout the course of the evolution of Urantian rituals, has advanced from the bloody business of man-eating to higher and more symbolic levels. The early rituals of sacrifice bred the later ceremonies of sacrament. In more recent times the priest alone would partake of a bit of the cannibalistic sacrifice or a drop of human blood, and then all would partake of the animal substitute. These early ideas of ransom, redemption, and covenants have evolved into the later-day sacramental services. And all this ceremonial evolution has exerted a mighty socializing influence.
89:9.2 (984.1) Jumalan Äiti -kultin yhteydessä käytettiin Meksikossa ja muualla lopulta kakuista ja viinistä koostunutta sakramenttia aiemmin käytössä olleiden ihmisuhrien lihan ja veren asemesta. Heprealaiset harjoittivat kauan aikaa tätä rituaalia osana omia pääsiäismenojaan, ja juuri tästä seremoniatavasta sai alkunsa myöhempi sakramentin kristillinen versio.		89:9.2 (984.1) In connection with the Mother of God cult, in Mexico and elsewhere, a sacrament of cakes and wine was eventually utilized in lieu of the flesh and blood of the older human sacrifices. The Hebrews long practiced this ritual as a part of their Passover ceremonies, and it was from this ceremonial that the later Christian version of the sacrament took its origin.
89:9.3 (984.2) Muinaisaikojen sosiaaliset veljeskunnat perustuivat verenjuomisriittiin. Juutalaisten ammoisessa veljesliitossa oli kysymys uhraamiseen liittyneestä veriveljeydestä. Paavali lähti rakentamaan uutta kristillistä kulttia ”ikuisen liiton verelle”. Ja opetuksilla verestä ja uhrista kristinoppia kenties tarpeettomasti kuormittaessaankin hän kuitenkin samalla lopetti kokonaan opit lunastuksesta ihmis- tai eläinuhrien kautta. Hänen tekemänsä teologiset kompromissit osoittavat, että ilmoituksenkin on alistuttava siihen asteittain muuttuvaan säätelyyn, jota evoluutio merkitsee. Paavalin mukaan Kristuksesta tuli viimeinen ja kaikiksi ajoiksi riittävä ihmisuhri, sillä jumalallisen Tuomarin vaatimukset on nyt kaikilta osin ja iäksi tyydytetty.		89:9.3 (984.2) The ancient social brotherhoods were based on the rite of blood drinking; the early Jewish fraternity was a sacrificial blood affair. Paul started out to build a new Christian cult on “the blood of the everlasting covenant.” And while he may have unnecessarily encumbered Christianity with teachings about blood and sacrifice, he did once and for all make an end of the doctrines of redemption through human or animal sacrifices. His theologic compromises indicate that even revelation must submit to the graduated control of evolution. According to Paul, Christ became the last and all-sufficient human sacrifice; the divine Judge is now fully and forever satisfied.
89:9.4 (984.3) Ja näin on uhrikultista pitkien aikakausien jälkeen kehittynyt sakramenttikultti. Nykyuskontojen sakramentit ovat näin ollen näiden alkuaikojen karmaisevien ihmisuhriseremonioiden ja vieläkin varhaisempien kannibalististen rituaalien laillisia perillisiä. Pelastumistaan ajatellessaan monet panevat luottamuksensa edelleenkin vereen, mutta ainakin siitä on nyt tullut vertauskuvallista, symbolista ja mystistä.		89:9.4 (984.3) And so, after long ages the cult of the sacrifice has evolved into the cult of the sacrament. Thus are the sacraments of modern religions the legitimate successors of those shocking early ceremonies of human sacrifice and the still earlier cannibalistic rituals. Many still depend upon blood for salvation, but it has at least become figurative, symbolic, and mystic.
10. Synnin anteeksianto ^top		10. Forgiveness of Sin ^top
89:10.1 (984.4) Muinaisajan ihminen saavutti tietoisuuden Jumalan suosiosta vain uhraamisella. Nykyajan ihmisen on kehitettävä uusia menetelmiä saavuttaakseen tietoisuuden pelastuksesta. Synnintuntoisuus elää edelleen kuolevaisen mielessä, mutta kaavat, joiden mukaan synnistä ajatellaan pelastuttavan, ovat menettäneet merkityksensä ja vanhentuneet. Hengellisen kaipuun todellisuus säilyy, mutta älyllinen edistyminen on hävittänyt ne tavat, joilla mielen ja sielun rauha ja lohtu entisaikaan hankittiin.		89:10.1 (984.4) Ancient man only attained consciousness of favor with God through sacrifice. Modern man must develop new techniques of achieving the self-consciousness of salvation. The consciousness of sin persists in the mortal mind, but the thought patterns of salvation therefrom have become outworn and antiquated. The reality of the spiritual need persists, but intellectual progress has destroyed the olden ways of securing peace and consolation for mind and soul.
89:10.2 (984.5) Synti on määriteltävä uudelleen siten, että se on tahallista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan. Epälojaalisuudessa on eri asteita: päättämättömyydestä aiheutuva osittainen epälojaalisuus; ristiriitaisuudesta johtuva lojaalisuuden jakaminen eri tahoille; välinpitämättömyydestä aiheutuva lojaalisuuden kuoleutuminen; ja lojaalisuuden kuolema, mikä näkyy omistautumisena jumalattomille ihanteille.		89:10.2 (984.5) Sin must be redefined as deliberate disloyalty to Deity. There are degrees of disloyalty: the partial loyalty of indecision; the divided loyalty of confliction; the dying loyalty of indifference; and the death of loyalty exhibited in devotion to godless ideals.
89:10.3 (984.6) Syyllisyydentunto tai -tunne on tietoisuutta tapasääntöjen rikkomisesta; tämä ei välttämättä ole synti. Mitään todellista syntiä ei ole ilman tietoista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan.		89:10.3 (984.6) The sense or feeling of guilt is the consciousness of the violation of the mores; it is not necessarily sin. There is no real sin in the absence of conscious disloyalty to Deity.
89:10.4 (984.7) Mahdollisuus syyllisyydentuntonsa tiedostamiseen on merkkinä ihmiskunnan transsendenttisesta arvosta. Se ei leimaa ihmistä alhaiseksi, vaan pikemminkin se yksilöi hänet luoduksi, jossa on potentiaalista suuruutta ja alati enentyvää ylevyyttä. Tällainen arvottomuudentunto on se ensimmäinen yllyke, jonka tulisi nopeasti ja varmasti johtaa uskon avulla tehtäviin valloituksiin, ja nämä puolestaan siirtävät kuolevaisen olennon mielen moraalisen ylevyyden, kosmisen ymmärryksen ja hengellisen elämäntavan verrattomille tasoille; näin inhimillisen olemassaolon kaikki merkitykset muuttuvat ajallisista ikuisiksi, samalla kun kaikki arvot kohoavat inhimillisistä jumalallisiksi.		89:10.4 (984.7) The possibility of the recognition of the sense of guilt is a badge of transcendent distinction for mankind. It does not mark man as mean but rather sets him apart as a creature of potential greatness and ever-ascending glory. Such a sense of unworthiness is the initial stimulus that should lead quickly and surely to those faith conquests which translate the mortal mind to the superb levels of moral nobility, cosmic insight, and spiritual living; thus are all the meanings of human existence changed from the temporal to the eternal, and all values are elevated from the human to the divine.
89:10.5 (984.8) Synnin tunnustaminen on epälojaalisuuden miehuullista torjumista, mutta se ei millään tavoin lievitä tällaisen epälojaalisuuden ajallis-avaruudellisia seuraamuksia. Mutta tunnustaminen – synnin luonteen vilpitön tunnustaminen – on uskonnollisen kasvun ja hengellisen edistymisen kannalta välttämätöntä.		89:10.5 (984.8) The confession of sin is a manful repudiation of disloyalty, but it in no wise mitigates the time-space consequences of such disloyalty. But confession—sincere recognition of the nature of sin—is essential to religious growth and spiritual progress.
89:10.6 (985.1) Se, että Jumaluus antaa synnin anteeksi, merkitsee lojaalisuussuhteiden uudistamista sellaisen vaiheen jälkeen, jolloin ihminen on tietoinen siitä, että nämä suhteet tahallisen kapinoinnin seurauksena puuttuvat. Anteeksiantoa ei tarvitse pyytää, tarvitaan vain, että se otetaan vastaan siinä muodossa, että ollaan tietoisia luodun ja Luojan välisten lojaalisuussuhteiden uudelleenviriämisestä. Ja kaikki lojaalit Jumalan pojat ovat onnellisia, palveluhaluisia ja alati edistyviä matkatessaan ylöspäin kohti Paratiisia.		89:10.6 (985.1) The forgiveness of sin by Deity is the renewal of loyalty relations following a period of the human consciousness of the lapse of such relations as the consequence of conscious rebellion. The forgiveness does not have to be sought, only received as the consciousness of re-establishment of loyalty relations between the creature and the Creator. And all the loyal sons of God are happy, service-loving, and ever-progressive in the Paradise ascent.
89:10.7 (985.2) [Esittänyt muuan Nebadonin Loistava Iltatähti.]		89:10.7 (985.2) [Presented by a Brilliant Evening Star of Nebadon.]