Luku 136		Paper 136
Kaste ja ne neljäkymmentä päivää		Baptism and the Forty Days
136:0.1 (1509.1) JEESUS aloitti julkisen toimintansa, kun kansan mielenkiinto Johanneksen julistusta kohtaan oli korkeimmillaan, ja aikana, jolloin Palestiinan juutalaiset odottivat innokkaasti Messiaan ilmestymistä. Johannes ja Jeesus olivat varsin vähän toistensa kaltaisia. Johannes oli intomielinen ja totinen uurastaja, Jeesus puolestaan oli tyyni ja iloinen ahertaja; hänellä oli kiire vain muutaman kerran koko elämänsä aikana. Maailmalle Jeesus oli lievittävä lohdutus ja jossakin määrin esikuva; Johannes oli tuskin sen paremmin lohdutus kuin esikuvakaan. Hän saarnasi taivaan valtakuntaa muttei juurikaan kosketellut siitä koituvaa onnellisuutta. Vaikka Jeesus puhui Johanneksesta vanhan järjestyksen suurimpana profeettana, hän sanoi myös, että vähäisinkin niistä, jotka näkivät uuden tien suuren valkeuden ja astuivat sitä kautta taivaan valtakuntaan, oli tosiasiassa suurempi kuin Johannes.		136:0.1 (1509.1) JESUS began his public work at the height of the popular interest in John’s preaching and at a time when the Jewish people of Palestine were eagerly looking for the appearance of the Messiah. There was a great contrast between John and Jesus. John was an eager and earnest worker, but Jesus was a calm and happy laborer; only a few times in his entire life was he ever in a hurry. Jesus was a comforting consolation to the world and somewhat of an example; John was hardly a comfort or an example. He preached the kingdom of heaven but hardly entered into the happiness thereof. Though Jesus spoke of John as the greatest of the prophets of the old order, he also said that the least of those who saw the great light of the new way and entered thereby into the kingdom of heaven was indeed greater than John.
136:0.2 (1509.2) Kun Johannes julisti tulevaa valtakuntaa, hän tahtoi viestillään sanoa: Katukaa! Paetkaa vihaa, joka on tuleva. Kun Jeesus ryhtyi saarnaamaan, hänen sanomaansa sisältyi edelleenkin kehotus katumukseen, mutta tällaista sanomaa seurasi aina evankeliumi, hyvä sanoma uuden valtakunnan riemusta ja vapaudesta.		136:0.2 (1509.2) When John preached the coming kingdom, the burden of his message was: Repent! flee from the wrath to come. When Jesus began to preach, there remained the exhortation to repentance, but such a message was always followed by the gospel, the good tidings of the joy and liberty of the new kingdom.
1. Käsitykset odotetusta Messiaasta ^top		1. Concepts of the Expected Messiah ^top
136:1.1 (1509.3) Juutalaisilla oli monia käsityksiä odotetusta vapahtajasta, ja jokainen näistä messiasopin eri koulukunnista pystyi väitteidensä todistukseksi viittaamaan heprealaiskirjoitusten näkemyksiin. Yleisesti ottaen juutalaiset katsoivat kansakuntansa historian alkavan Abrahamista ja saavuttavan lakipisteensä Messiaassa ja Jumalan valtakunnan myötä seuraavassa uudessa aikakaudessa. Varhaisempina aikoina he olivat hahmotelleet tämän vapahtajan ”Herran palvelijaksi”, sitten ”Ihmisen Pojaksi”, kun myöhemmin jotkut taas uskaltautuivat niinkin pitkälle, että puhuivat Messiaasta ”Jumalan Poikana”. Mutta kutsuttiinpa häntä ”Abrahamin siemeneksi” tai ”Daavidin pojaksi”, kaikki olivat samaa mieltä siitä, että hänen oli määrä olla Messias, ”voideltu”. Tällä tavoin käsitys kehittyi, sitä mukaa kun ”Herran palvelijasta” tuli ”Daavidin poika”, ”Ihmisen Poika” ja ”Jumalan Poika”.		136:1.1 (1509.3) The Jews entertained many ideas about the expected deliverer, and each of these different schools of Messianic teaching was able to point to statements in the Hebrew scriptures as proof of their contentions. In a general way, the Jews regarded their national history as beginning with Abraham and culminating in the Messiah and the new age of the kingdom of God. In earlier times they had envisaged this deliverer as “the servant of the Lord,” then as “the Son of Man,” while latterly some even went so far as to refer to the Messiah as the “Son of God.” But no matter whether he was called the “seed of Abraham” or “the son of David,” all were agreed that he was to be the Messiah, the “anointed one.” Thus did the concept evolve from the “servant of the Lord” to the “son of David,” “Son of Man,” and “Son of God.”
136:1.2 (1509.4) Enemmän oppia saaneet juutalaiset olivat Johanneksen ja Jeesuksen aikoihin kehittäneet sellaisen käsityksen tulevasta Messiaasta, että tämä olisi täydellistynyt ja edustava israelilainen, jossa ”Herran palvelijan” ominaisuudessa yhdistyi profeetan, papin ja kuninkaan kolminkertainen virka.		136:1.2 (1509.4) In the days of John and Jesus the more learned Jews had developed an idea of the coming Messiah as the perfected and representative Israelite, combining in himself as the “servant of the Lord” the threefold office of prophet, priest, and king.
136:1.3 (1509.5) Juutalaiset uskoivat hartaasti, että niin kuin Mooses oli ihmeteoillaan vapauttanut heidän isänsä Egyptin orjuudesta, niin olisi tuleva Messiaskin vapauttava juutalaiset Rooman herruudesta sitäkin suurempaa voimaa osoittavin ihmein ja rodullisesta riemuvoitosta kertovin ihmeteoin. Rabbit olivat keränneet pyhistä kirjoituksista lähemmäs viisisataa tekstikohtaa, joiden he niiden ilmeisistä ristiriitaisuuksista huolimatta väittivät profetoivan tulevasta Messiaasta. Ja kaikkien näiden Messiaan tulemisen ajankohtaan, toteutumistapaan ja Messiaan toimintaan ja tehtäviin liittyvien yksityiskohtien keskellä he kadottivat lähes täysin näköpiiristään luvatun Messiaan persoonallisuuden. He odottivat pikemminkin juutalaisten kansallisen kunnian palauttamista, Israelin ajallista korokkeellenostamista, kuin maailman pelastusta. Näin ollen on selvää, ettei Jeesus Nasaretilainen voinut koskaan tyydyttää tätä juutalaisen ajattelun materialistista messiaskäsitystä. Kunpa he olisivatkin tarkastelleet otaksumiinsa messiasennustuksiin sisältyviä profeetallisia sanoja kokonaan toisessa valossa, monet niistä olisivat varsin luonnollisella tavalla valmistelleet heidän ajatusmaailmaansa tunnistamaan Jeesuksen yhden aikakauden päättäjäksi ja uuden ja entistä paremman tuomiokauden alkuunpanijaksi, tuomiokauden, joka merkitsisi armoa ja pelastusta kaikille kansakunnille.		136:1.3 (1509.5) The Jews devoutly believed that, as Moses had delivered their fathers from Egyptian bondage by miraculous wonders, so would the coming Messiah deliver the Jewish people from Roman domination by even greater miracles of power and marvels of racial triumph. The rabbis had gathered together almost five hundred passages from the Scriptures which, notwithstanding their apparent contradictions, they averred were prophetic of the coming Messiah. And amidst all these details of time, technique, and function, they almost completely lost sight of the personality of the promised Messiah. They were looking for a restoration of Jewish national glory—Israel’s temporal exaltation—rather than for the salvation of the world. It therefore becomes evident that Jesus of Nazareth could never satisfy this materialistic Messianic concept of the Jewish mind. Many of their reputed Messianic predictions, had they but viewed these prophetic utterances in a different light, would have very naturally prepared their minds for a recognition of Jesus as the terminator of one age and the inaugurator of a new and better dispensation of mercy and salvation for all nations.
136:1.4 (1510.1) Juutalaiset oli kasvatettu uskomaan oppiin Shekinahista. Mutta tämä otaksuttu Jumalallisen Läsnäolon symboli ei ollut nähtävillä temppelissä. He uskoivat Messiaan tulemisen saavan aikaan sen restauraation. Heillä oli hämmentäviä käsityksiä perisynnistä ja ihmisen muka pahasta ominaislaadusta. Jotkut opettivat, että Aatamin synti oli kironnut ihmisten sukukunnan, ja että Messias poistaisi tämän kirouksen ja veisi ihmisen takaisin jumalalliseen suosioon. Toiset opettivat, että Jumala oli ihmisen luodessaan pannut hänen olemukseensa sekä hyvyyden että pahuuden; että tehdessään havaintoja tällaisen järjestelyn toimivuudesta, Jumala oli hyvin pettynyt, ja että ”Hän katui, että oli ihmisen tällä tavoin tehnyt.” Ja jotka näin opettivat, uskoivat, että Messiaan oli määrä tulla lunastamaan ihminen tästä myötäsyntyisestä pahuudesta.		136:1.4 (1510.1) The Jews had been brought up to believe in the doctrine of the Shekinah. But this reputed symbol of the Divine Presence was not to be seen in the temple. They believed that the coming of the Messiah would effect its restoration. They held confusing ideas about racial sin and the supposed evil nature of man. Some taught that Adam’s sin had cursed the human race, and that the Messiah would remove this curse and restore man to divine favor. Others taught that God, in creating man, had put into his being both good and evil natures; that when he observed the outworking of this arrangement, he was greatly disappointed, and that “He repented that he had thus made man.” And those who taught this believed that the Messiah was to come in order to redeem man from this inherent evil nature.
136:1.5 (1510.2) Valtaosa juutalaisista uskoi, että syynä siihen, miksi heidän riutumisensa Rooman vallan alaisuudessa aina vain jatkui, oli heidän kansakuntana tekemänsä synnit ja gentiilikäännynnäisten penseys. Juutalaiskansakunta ei ollut katunut varauksettomasti; sen vuoksi Messias viivytti tulemistaan. Katumuksesta puhuttiin paljon; siksi Johanneksen saarna ”Katukaa ja ottakaa kaste, sillä taivaan valtakunta on lähellä” saavuttikin niin voimallisesti ja niin välittömästi vastakaikua. Ja hartaalle juutalaiselle taivaan valtakunta saattoi merkitä vain yhtä asiaa: Messiaan tulemista.		136:1.5 (1510.2) The majority of the Jews believed that they continued to languish under Roman rule because of their national sins and because of the halfheartedness of the gentile proselytes. The Jewish nation had not wholeheartedly repented; therefore did the Messiah delay his coming. There was much talk about repentance; wherefore the mighty and immediate appeal of John’s preaching, “Repent and be baptized, for the kingdom of heaven is at hand.” And the kingdom of heaven could mean only one thing to any devout Jew: The coming of the Messiah.
136:1.6 (1510.3) Mikaelin lahjoittautumisessa oli muuan juutalaisten messiaskäsitykselle täysin vieras piirre, nimittäin kahden olemuksen, inhimillisen ja jumalallisen olemuksen, yhteenliittyminen. Juutalaiset olivat luoneet kuka minkäkinlaisen käsityksen Messiaasta täydellistyneenä ihmisenä, ihmistä ylemmälle tasolle kuuluvana tai jopa jumalallisena, mutta milloinkaan heidän mieleensä ei ollut juolahtanut käsitys inhimillisen ja jumalallisen yhteenliittymisestä. Ja tästä tuli Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten suuri kompastuskivi. He ymmärsivät kyllä ihmiskäsityksen Messiaasta Daavidin poikana, sellaisena kuin aikaisemmat profeetat sen esittivät; Ihmisen Poikana, joka oli Danielin ja muutamien muiden myöhempien profeettojen käsitys yli-inhimilliselle tasolle kuuluvasta Messiaasta; ja jopa Jumalan Poikana, jollaiseksi Messias Heenokin kirjan kirjoittajan ja joidenkuiden hänen aikalaistensa toimesta kuvataan. Mutta yhdeksi pieneksi hetkeksikään heidän mieleensä ei ollut koskaan tullut oikea käsitys kahden olemuksen – inhimillisen ja jumalallisen – yhdistymisestä yhdessä maisessa persoonallisuudessa. Luojan ruumiillistumista luodun hahmossa ei ollut edeltäkäsin paljastettu. Se paljastui vasta Jeesuksessa. Maailma ei tiennyt tällaisista asioista mitään, ennen kuin Luoja-Poika tehtiin lihaksi ja ennen kuin hän eli tämän maailman kuolevaisten keskuudessa.		136:1.6 (1510.3) There was one feature of the bestowal of Michael which was utterly foreign to the Jewish conception of the Messiah, and that was the union of the two natures, the human and the divine. The Jews had variously conceived of the Messiah as perfected human, superhuman, and even as divine, but they never entertained the concept of the union of the human and the divine. And this was the great stumbling block of Jesus’ early disciples. They grasped the human concept of the Messiah as the son of David, as presented by the earlier prophets; as the Son of Man, the superhuman idea of Daniel and some of the later prophets; and even as the Son of God, as depicted by the author of the Book of Enoch and by certain of his contemporaries; but never had they for a single moment entertained the true concept of the union in one earth personality of the two natures, the human and the divine. The incarnation of the Creator in the form of the creature had not been revealed beforehand. It was revealed only in Jesus; the world knew nothing of such things until the Creator Son was made flesh and dwelt among the mortals of the realm.
2. Jeesuksen kaste ^top		2. The Baptism of Jesus ^top
136:2.1 (1510.4) Jeesus kastettiin hetkellä, jolloin Johanneksen julistustyö oli korkeimmillaan, aikana, jolloin koko Palestiina oli liekeissä hänen sanomansa – ”Jumalan valtakunta on lähellä” – luomasta odotuksesta eli aikana, jolloin koko juutalaisyhteisö oli antautunut vakavaan ja juhlalliseen itsetutkiskeluun. Juutalaisten keskinäinen solidaarisuuden tunto oli varsin syvällekäyvää. Sen lisäksi, että juutalaiset uskoivat isän syntien saattavan vaikuttaa hänen lapsiinsa, he uskoivat myös lujasti, että yhden yksilön tekemä synti saattaisi kirota koko kansakunnan. Kaikki Johanneksen kastettaviksi suostuvat eivät siis suinkaan pitäneet itseään syyllisinä niihin nimeltä mainittuihin synteihin, jotka Johannes tuomitsi. Monet hurskaat sielut Johannes kastoi, koska se oli Israelille hyväksi. Heidän pelkonaan oli, ettei vain jokin synti, josta he eivät olleet tietoisia, viivyttäisi Messiaan tulemista. He tunsivat kuuluvansa syylliseen ja synnin takia kirottuun kansakuntaan ja tarjoutuivat kastettaviksi, jotta he niin tekemällä toisivat julki rodullisen katumuksen hedelmiä. On siis ilmeistä, ettei Jeesus missään mielessä ottanut vastaan Johanneksen toimittamaa kastetta katumusriittinä tai syntien anteeksi saamiseksi. Ottaessaan vastaan Johanneksen toimittaman kasteen Jeesus vain noudatti monien hurskaiden israelilaisten esimerkkiä.		136:2.1 (1510.4) Jesus was baptized at the very height of John’s preaching when Palestine was aflame with the expectancy of his message—“the kingdom of God is at hand”—when all Jewry was engaged in serious and solemn self-examination. The Jewish sense of racial solidarity was very profound. The Jews not only believed that the sins of the father might afflict his children, but they firmly believed that the sin of one individual might curse the nation. Accordingly, not all who submitted to John’s baptism regarded themselves as being guilty of the specific sins which John denounced. Many devout souls were baptized by John for the good of Israel. They feared lest some sin of ignorance on their part might delay the coming of the Messiah. They felt themselves to belong to a guilty and sin-cursed nation, and they presented themselves for baptism that they might by so doing manifest fruits of race penitence. It is therefore evident that Jesus in no sense received John’s baptism as a rite of repentance or for the remission of sins. In accepting baptism at the hands of John, Jesus was only following the example of many pious Israelites.
136:2.2 (1511.1) Kun Jeesus Nasaretilainen astui Jordaniin tullakseen kastetuksi, hän oli tämän maailman kuolevainen, joka oli päässyt ihmisen evoluutionmukaisen kehityskaaren huipulle kaikessa sellaisessa, jossa oli kysymys mielen hallintaansaamisesta ja itsensä henkeensamastamisesta. Hän, joka sinä päivänä seisoi Jordanissa, oli ajallisuuden ja avaruuden evolutionaaristen maailmojen täydellistynyt kuolevainen. Jeesuksen kuolevaismielen ja hänen sisimmässään olleen henki-Suuntaajan, hänen Paratiisissa olevan Isänsä antaman jumalallisen lahjan, välille oli rakentunut täydellinen synkronia ja katkeamaton yhteys. Ja aivan samanlainen Suuntaaja on kaikkien Urantialla elävien normaaleiden olentojen sisimmässä siitä lähtien, kun Mikael nousi universuminsa johtajaksi, paitsi että Jeesuksen Suuntaajaa oli tähän erityistehtävään edeltäkäsin valmennettu sen pidettyä samalla tavoin asuinsijanaan Makiventa Melkisedekiä, joka oli muuan toinen kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistunut yli-inhimilliselle tasolle kuuluva olento.		136:2.2 (1511.1) When Jesus of Nazareth went down into the Jordan to be baptized, he was a mortal of the realm who had attained the pinnacle of human evolutionary ascension in all matters related to the conquest of mind and to self-identification with the spirit. He stood in the Jordan that day a perfected mortal of the evolutionary worlds of time and space. Perfect synchrony and full communication had become established between the mortal mind of Jesus and the indwelling spirit Adjuster, the divine gift of his Father in Paradise. And just such an Adjuster indwells all normal beings living on Urantia since the ascension of Michael to the headship of his universe, except that Jesus’ Adjuster had been previously prepared for this special mission by similarly indwelling another superhuman incarnated in the likeness of mortal flesh, Machiventa Melchizedek.
136:2.3 (1511.2) Tavallisissa oloissa, kun maailman kuolevainen saavuttaa näin korkeat persoonallisuuden täydellistymisen tasot, tapahtuu sellaisia korkeammille hengellisille tasoille nousua ennakoivia ilmiöitä, jotka lopulta päätyvät kyseisen kuolevaisen kypsyneen sielun fuusioitumiseen siihen liittyvän jumalallisen Suuntaajan kanssa. Ja sellaisen muutoksen olisi ilmeisesti kuulunut tapahtua myös Jeesus Nasaretilaisen persoonallisuuden kokemusmaailmassa sinä nimenomaisena päivänä, jolloin hän kahden veljensä kanssa astui Jordaniin tullakseen Johanneksen toimesta kastetuksi. Tämä seremonia oli hänen Urantialla viettämänsä puhtaasti inhimillisen elämän loppukohtaus, ja monet ihmistä korkeampaa tasoa edustavat tarkkailijat odottivat näkevänsä, miten Suuntaaja fuusioituisi asuinsijanaan olleeseen mieleen, mutta he kaikki joutuivat kokemaan pettymyksen. Tapahtuikin jotakin uutta ja suurenmoisempaa. Kun Johannes asetti kätensä Jeesuksen päälle hänet kastaakseen, Jeesuksen sisimmässä asuva Suuntaaja poistui lopullisesti Joshua ben Josefin täydellistyneestä ihmissielusta. Ja muutamassa hetkessä tämä jumalallinen entiteetti palasi Diviningtonista Personoituna Suuntaajana ja kautta Nebadonin paikallisuniversumin toimivien kaltaistensa päällikkönä. Näin ollen Jeesus siis näki oman entisen jumalallisen henkensä laskeutuvan, kun tämä personoidussa hahmossa palasi hänen luokseen. Ja hän kuuli tämän saman Paratiisista peräisin olevan hengen lausuvan nyt nämä sanat: ”Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.” Ja myös Johannes ja Jeesuksen kaksi veljeä kuulivat nämä sanat. Vesirajassa seisovat Johanneksen opetuslapset eivät näitä sanoja kuulleet, eivätkä he myöskään nähneet Personoidun Suuntaajan ilmestymää. Vain Jeesuksen silmät näkivät Personoidun Suuntaajan.		136:2.3 (1511.2) Ordinarily, when a mortal of the realm attains such high levels of personality perfection, there occur those preliminary phenomena of spiritual elevation which terminate in eventual fusion of the matured soul of the mortal with its associated divine Adjuster. And such a change was apparently due to take place in the personality experience of Jesus of Nazareth on that very day when he went down into the Jordan with his two brothers to be baptized by John. This ceremony was the final act of his purely human life on Urantia, and many superhuman observers expected to witness the fusion of the Adjuster with its indwelt mind, but they were all destined to suffer disappointment. Something new and even greater occurred. As John laid his hands upon Jesus to baptize him, the indwelling Adjuster took final leave of the perfected human soul of Joshua ben Joseph. And in a few moments this divine entity returned from Divinington as a Personalized Adjuster and chief of his kind throughout the entire local universe of Nebadon. Thus did Jesus observe his own former divine spirit descending on its return to him in personalized form. And he heard this same spirit of Paradise origin now speak, saying, “This is my beloved Son in whom I am well pleased.” And John, with Jesus’ two brothers, also heard these words. John’s disciples, standing by the water’s edge, did not hear these words, neither did they see the apparition of the Personalized Adjuster. Only the eyes of Jesus beheld the Personalized Adjuster.
136:2.4 (1511.3) Kun palannut ja nyt jo korotettu Personoitu Suuntaaja oli lausunut nuo sanat, vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ja näiden neljän vielä seistessä vedessä Jeesus katsoi ylös lähellä olevaan Suuntaajaan ja rukoili: ”Isäni, joka hallitset taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.” Kun hän oli rukoillut, ”taivaat aukenivat”, ja Ihmisen Poika näki tuolloin jo Personoidun Suuntaajan esittämän näyn, jossa hän näki itsensä Jumalan Poikana, sellaisena kuin hän oli ollut, ennen kuin hän tuli maan päälle kuolevaisen lihalliseen hahmoon pukeutuneena, ja sellaisena kuin hän olisi, sitten kun ruumiillistuneena eletty elämä olisi päättynyt. Tämän taivaallisen näyn näki vain Jeesus.		136:2.4 (1511.3) When the returned and now exalted Personalized Adjuster had thus spoken, all was silence. And while the four of them tarried in the water, Jesus, looking up to the near-by Adjuster, prayed: “My Father who reigns in heaven, hallowed be your name. Your kingdom come! Your will be done on earth, even as it is in heaven.” When he had prayed, the “heavens were opened,” and the Son of Man saw the vision, presented by the now Personalized Adjuster, of himself as a Son of God as he was before he came to earth in the likeness of mortal flesh, and as he would be when the incarnated life should be finished. This heavenly vision was seen only by Jesus.
136:2.5 (1512.1) Johanneksen ja Jeesuksen kuulema ääni oli Personoidun Suuntaajan ääni, kun tämä puhui Universaalisen Isän nimissä, sillä Suuntaaja on Paratiisin-Isästä ja niin kuin Paratiisin-Isä. Koko Jeesuksen maan päällä viettämän elämän loppuajan tämä Personoitu Suuntaaja oli hänen kanssaan kaikissa hänen ponnisteluissaan. Jeesus oli jatkuvasti yhteydessä tähän korotettuun Suuntaajaan.		136:2.5 (1512.1) It was the voice of the Personalized Adjuster that John and Jesus heard, speaking in behalf of the Universal Father, for the Adjuster is of, and as, the Paradise Father. Throughout the remainder of Jesus’ earth life this Personalized Adjuster was associated with him in all his labors; Jesus was in constant communion with this exalted Adjuster.
136:2.6 (1512.2) Kun Jeesus kastettiin, hän ei katunut mitään pahoja tekoja; hän ei tehnyt synnintunnustusta. Hänen kasteessaan oli kysymys vihkiytymisestä taivaallisen Isän tahdon täyttämiseen. Kasteessaan hän kuuli Isänsä kutsun, josta ei voinut erehtyä. Se oli lopullinen kehotus ryhtyä hoitamaan hänen Isänsä asioita, ja hän poistui neljäksikymmeneksi päiväksi yksinäisyyteen pohtimaan näitä moninaisia ongelmia. Vetäytyessään näin joksikin aikaa sivuun siitä aktiivisesta yhteydenpidosta, jota hänen persoonallisuutensa piti maisiin kanssaihmisiinsä, Jeesus – sellaisena kuin hän oli ja niin että se tapahtui Urantialla – noudatti samaa käytäntöä, joka vallitsee morontiamaailmoissa aina, kun taivaaseen nouseva kuolevainen fuusioituu sisimmässään olevaan Universaalisen Isän läsnäoloon.		136:2.6 (1512.2) When Jesus was baptized, he repented of no misdeeds; he made no confession of sin. His was the baptism of consecration to the performance of the will of the heavenly Father. At his baptism he heard the unmistakable call of his Father, the final summons to be about his Father’s business, and he went away into private seclusion for forty days to think over these manifold problems. In thus retiring for a season from active personality contact with his earthly associates, Jesus, as he was and on Urantia, was following the very procedure that obtains on the morontia worlds whenever an ascending mortal fuses with the inner presence of the Universal Father.
136:2.7 (1512.3) Tämä kastepäivä päätti Jeesuksen puhtaasti ihmisenä viettämän elämän. Jumalallinen Poika on löytänyt Isänsä, Universaalinen Isä on löytänyt ruumiillistuneen Poikansa, ja he puhuvat toinen toisilleen.		136:2.7 (1512.3) This day of baptism ended the purely human life of Jesus. The divine Son has found his Father, the Universal Father has found his incarnated Son, and they speak the one to the other.
136:2.8 (1512.4) (Jeesus oli miltei kolmenkymmenenyhden ja puolen vuoden ikäinen, kun hänet kastettiin. Kun Luukas sanoo, että Jeesus kastettiin keisari Tiberiuksen hallituskauden viidentenätoista vuotena, joka olisi vuosi 29 jKr., sillä Augustus kuoli vuonna 14 jKr., olisi muistettava, että Tiberiuksella oli yhteiskeisarius Augustuksen kanssa kahden ja puolen vuoden ajan ennen Augustuksen kuolemaa, ja että hän oli lokakuussa vuonna 11 jKr. lyöttänyt rahoja omaksi kunniakseen. Näin ollen hänen tosiasiallisen hallituskautensa viidestoista vuosi oli juuri puheena oleva vuosi 26 jKr., Jeesuksen kastevuosi. Ja se oli myös sama vuosi, jolloin Pontius Pilatuksen virkakausi Juudean maaherrana alkoi.)		136:2.8 (1512.4) (Jesus was almost thirty-one and one-half years old when he was baptized. While Luke says that Jesus was baptized in the fifteenth year of the reign of Tiberius Caesar, which would be a.d. 29 since Augustus died in a.d. 14, it should be recalled that Tiberius was coemperor with Augustus for two and one-half years before the death of Augustus, having had coins struck in his honor in October, a.d. 11. The fifteenth year of his actual rule was, therefore, this very year of a.d. 26, that of Jesus’ baptism. And this was also the year that Pontius Pilate began his rule as governor of Judea.)
3. Ne neljäkymmentä päivää ^top		3. The Forty Days ^top
136:3.1 (1512.5) Jeesus oli selviytynyt kuolevaislahjoittautumisensa suuresta kiusauksesta jo ennen kastepäiväänsä, kun kasteesta märät Hermonvuoren rinteet olivat häntä kuuden viikon ajan kastelleet. Siellä, Hermonvuorella, hän oli ilman apua toimivana tämän maailman kuolevaisena kohdannut ja kukistanut Urantian vallantavoittelijan, Caligastian, joka oli tämän maailman prinssi. Tuona ikimuistettavana päivänä Jeesus Nasaretilaisesta oli universumin aikakirjojen mukaan tullut Urantian Planeettaprinssi. Ja tämä Urantian Prinssi, joka kohta julistettaisiin Nebadonin korkeimmaksi Hallitsijaksi, vetäytyi nyt neljänkymmenen päivän yksinäisyyteen laatimaan suunnitelmia ja päättämään keinoista, joiden avulla hän julistaisi ihmisten sydämessä olevasta uudesta Jumalan valtakunnasta.		136:3.1 (1512.5) Jesus had endured the great temptation of his mortal bestowal before his baptism when he had been wet with the dews of Mount Hermon for six weeks. There on Mount Hermon, as an unaided mortal of the realm, he had met and defeated the Urantia pretender, Caligastia, the prince of this world. That eventful day, on the universe records, Jesus of Nazareth had become the Planetary Prince of Urantia. And this Prince of Urantia, so soon to be proclaimed supreme Sovereign of Nebadon, now went into forty days of retirement to formulate the plans and determine upon the technique of proclaiming the new kingdom of God in the hearts of men.
136:3.2 (1512.6) Neljänkymmenen päivän ajan kasteensa jälkeen hän sovittautui Suuntaajansa personoitumisen aiheuttamiin muuttuneisiin maailman ja universumin olosuhteisiin. Eristäytyessään muusta maailmasta Perean kukkuloille hän teki päätökset siitä, mitä toimintatapaa hän noudattaisi ja millaisia keinoja käyttäisi maisen elämänsä uudessa ja muuttuneessa vaiheessa, jonka hän oli kohta aloittava.		136:3.2 (1512.6) After his baptism he entered upon the forty days of adjusting himself to the changed relationships of the world and the universe occasioned by the personalization of his Adjuster. During this isolation in the Perean hills he determined upon the policy to be pursued and the methods to be employed in the new and changed phase of earth life which he was about to inaugurate.
136:3.3 (1512.7) Jeesus ei vetäytynyt yksinäisyyteen paastotakseen ja sieluaan piinatakseen. Hän ei ollut askeetti, vaan hän tuli tekemään ikiajoiksi lopun kaikista sellaisista käsityksistä, että ne muka olisivat keino lähestyä Jumalaa. Syyt, joiden vuoksi hän etsiytyi tähän yksinäisyyteen, olivat täysin erilaiset kuin ne syyt, jotka olivat olleet Mooseksen ja Elian, vieläpä Johannes Kastajankin, vaikuttimina. Jeesus oli tuolloin täysin tietoinen siitä, mikä hänen suhteensa oli luomaansa universumiin ja myös Paratiisin-Isän, hänen taivaassa olevan Isänsä, valvomaan universumien universumiin. Hänellä oli nyt täysimääräinen muistikuva lahjoittautumisvaltuutuksesta ja siihen liittyvistä ohjeista, jotka hänen vanhempi veljensä Immanuel oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumistaan. Hän ymmärsi nyt selkeästi ja täysimääräisesti kaikki nämä laaja-alaiset suhdekokonaisuudet, ja hän halusi olla jonkin aikaa poissa, tekemässä hiljaista ajatustyötä, voidakseen harkita niitä suunnitelmia ja päättää niistä menetelmistä, joilla hän veisi läpi julkisen toimintansa tämän maailman ja paikallisuniversuminsa kaikkien muiden maailmojen hyväksi.		136:3.3 (1512.7) Jesus did not go into retirement for the purpose of fasting and for the affliction of his soul. He was not an ascetic, and he came forever to destroy all such notions regarding the approach to God. His reasons for seeking this retirement were entirely different from those which had actuated Moses and Elijah, and even John the Baptist. Jesus was then wholly self-conscious concerning his relation to the universe of his making and also to the universe of universes, supervised by the Paradise Father, his Father in heaven. He now fully recalled the bestowal charge and its instructions administered by his elder brother, Immanuel, ere he entered upon his Urantia incarnation. He now clearly and fully comprehended all these far-flung relationships, and he desired to be away for a season of quiet meditation so that he could think out the plans and decide upon the procedures for the prosecution of his public labors in behalf of this world and for all other worlds in his local universe.
136:3.4 (1513.1) Kukkuloilla vaellellessaan ja sopivaa suojapaikkaa etsiskellessään Jeesus kohtasi universuminsa toimeenpanopäällikön, Nebadonin Kirkkaan Aamutähden Gabrielin. Gabriel rakensi nyt uudelleen henkilökohtaisen yhteydenpitokanavan universumin Luoja-Poikaan. He tapasivat ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin, sen jälkeen kun Mikael oli lausunut hyvästit työtovereilleen Salvingtonissa mennessään Edentiaan hänen Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisensa valmisteluna. Immanuelin määräyksestä ja Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana Gabriel toi nyt Jeesukselle tiedot siitä, että hänen Urantialla läpikäymänsä lahjoittautumiskokemus oli käytännöllisesti katsoen loppuun suoritettu siltä osin kuin siinä oli kysymys hänen universumiinsa kohdistuvasta täydelliseksi saatetun hallitsijanvallan ansaitsemisesta ja Luciferin kapinan kukistamisesta. Edellinen toteutui hänen kastepäivänään hänen Suuntaajansa personoimisen osoitettua, että hänen kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautuminen oli ollut täydellinen ja täysimääräinen, ja jälkimmäisestä oli tullut historian tosiasia päivänä, jolloin hän laskeutui Hermonvuorelta liittyäkseen häntä odottavan nuorukaisen, Tiglathin, seuraan. Jeesukselle ilmoitettiin nyt paikallisuniversumin ja superuniversumin korkeimpien viranomaisten toimesta, että hänen lahjoittautumistehtävänsä oli suoritettu siltä osin kuin se vaikutti hänen henkilökohtaiseen asemaansa suhteessa hallitsijanvaltaan ja kapinaan. Tämän vakuutuksen hän oli jo saanut suoraan Paratiisista näyssään, jonka hän näki kastetilaisuudessa, ja oman sisäisen Ajatuksensuuntaajansa personoitumisilmiössä.		136:3.4 (1513.1) While wandering about in the hills, seeking a suitable shelter, Jesus encountered his universe chief executive, Gabriel, the Bright and Morning Star of Nebadon. Gabriel now re-established personal communication with the Creator Son of the universe; they met directly for the first time since Michael took leave of his associates on Salvington when he went to Edentia preparatory to entering upon the Urantia bestowal. Gabriel, by direction of Immanuel and on authority of the Uversa Ancients of Days, now laid before Jesus information indicating that his bestowal experience on Urantia was practically finished so far as concerned the earning of the perfected sovereignty of his universe and the termination of the Lucifer rebellion. The former was achieved on the day of his baptism when the personalization of his Adjuster demonstrated the perfection and completion of his bestowal in the likeness of mortal flesh, and the latter was a fact of history on that day when he came down from Mount Hermon to join the waiting lad, Tiglath. Jesus was now informed, upon the highest authority of the local universe and the superuniverse, that his bestowal work was finished in so far as it affected his personal status in relation to sovereignty and rebellion. He had already had this assurance direct from Paradise in the baptismal vision and in the phenomenon of the personalization of his indwelling Thought Adjuster.
136:3.5 (1513.2) Kun Jeesus vielä viipyi vuorella Gabrielin kanssa keskustellen, Edentian Konstellaation Isä ilmestyi omassa persoonassaan Jeesuksen ja Gabrielin luokse ja sanoi: ”Kirjaanviennit on tehty. Mikaelin, numero 611 121, hallitsijanvalta omaan Nebadonin universumiinsa on täysimääräisenä Universaalisen Isän oikealla puolella. Tuon sinulle Urantia-inkarnoitumisen tukijaveljesi, Immanuelin, myöntämän lahjoittautumisvapautuksen. Sinulla on vapaus, sen mukaan minkä itse katsot parhaaksi, joko nyt heti tai minä vastaisuuden hetkenä hyvänsä päättää ruumiillistumalla suorittamasi lahjoittautuminen, nousta Isäsi oikealle puolelle, ottaa vastaan hallitsijanvaltasi ja ottaa haltuusi hyvin ansaitsemasi ehdoton hallitsijan asema koko Nebadoniin nähden. Todistan myös, että Päivien Muinaisten antaman valtuutuksen nojalla on kirjoitettu valmiiksi ne superuniversumin asiakirjat, jotka koskevat koko syntikapinan päättymistä universumissasi ja jotka myöntävät sinulle täydet ja rajattomat valtuudet hoitaa mitkä tahansa ja kaikki mahdolliset tämänlaatuiset mullistukset tulevaisuudessa. Tehtäväsi Urantialla ja kuolevaisen luodun lihallisessa hahmossa on teknisessä mielessä päättynyt. Minkä kulkusuunnan tämän jälkeen valitset, on vapaasti päätettävissäsi.”		136:3.5 (1513.2) While he tarried on the mountain, talking with Gabriel, the Constellation Father of Edentia appeared to Jesus and Gabriel in person, saying: “The records are completed. The sovereignty of Michael number 611,121 over his universe of Nebadon rests in completion at the right hand of the Universal Father. I bring to you the bestowal release of Immanuel, your sponsor-brother for the Urantia incarnation. You are at liberty now or at any subsequent time, in the manner of your own choosing, to terminate your incarnation bestowal, ascend to the right hand of your Father, receive your sovereignty, and assume your well-earned unconditional rulership of all Nebadon. I also testify to the completion of the records of the superuniverse, by authorization of the Ancients of Days, having to do with the termination of all sin-rebellion in your universe and endowing you with full and unlimited authority to deal with any and all such possible upheavals in the future. Technically, your work on Urantia and in the flesh of the mortal creature is finished. Your course from now on is a matter of your own choosing.”
136:3.6 (1513.3) Edentian Kaikkein Korkeimman Isän jätettyä hyvästit Jeesus kävi pitkän keskustelun Gabrielin kanssa siitä, mikä olisi hyväksi universumille, ja lähettäessään terveisensä Immanuelille hän esitti vakuutuksensa siitä, että hän työssä, johon hän kohta Urantialla ryhtyisi, pitäisi aina mielessään hänelle Salvingtonissa ennen lahjoittautumista annetun valtuutuksen yhteydessä lausutut neuvot.		136:3.6 (1513.3) When the Most High Father of Edentia had taken leave, Jesus held long converse with Gabriel regarding the welfare of the universe and, sending greetings to Immanuel, proffered his assurance that, in the work which he was about to undertake on Urantia, he would be ever mindful of the counsel he had received in connection with the prebestowal charge administered on Salvington.
136:3.7 (1514.1) Kaikki nämä neljäkymmentä eristäytyneisyyden päivää Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes olivat etsiskelleet Jeesusta. Monta kertaa he olivat hyvinkin lähellä hänen olinpaikkaansa, mutta koskaan he eivät häntä löytäneet.		136:3.7 (1514.1) Throughout all of these forty days of isolation James and John the sons of Zebedee were engaged in searching for Jesus. Many times they were not far from his abiding place, but never did they find him.
4. Suunnitelmat julkista toimintaa varten ^top		4. Plans for Public Work ^top
136:4.1 (1514.2) Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi.		136:4.1 (1514.2) Day by day, up in the hills, Jesus formulated the plans for the remainder of his Urantia bestowal. He first decided not to teach contemporaneously with John. He planned to remain in comparative retirement until the work of John achieved its purpose, or until John was suddenly stopped by imprisonment. Jesus well knew that John’s fearless and tactless preaching would presently arouse the fears and enmity of the civil rulers. In view of John’s precarious situation, Jesus began definitely to plan his program of public labors in behalf of his people and the world, in behalf of every inhabited world throughout his vast universe. Michael’s mortal bestowal was on Urantia but for all worlds of Nebadon.
136:4.2 (1514.3) Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretin-käynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi.		136:4.2 (1514.3) The first thing Jesus did, after thinking through the general plan of co-ordinating his program with John’s movement, was to review in his mind the instructions of Immanuel. Carefully he thought over the advice given him concerning his methods of labor, and that he was to leave no permanent writing on the planet. Never again did Jesus write on anything except sand. On his next visit to Nazareth, much to the sorrow of his brother Joseph, Jesus destroyed all of his writing that was preserved on the boards about the carpenter shop, and which hung upon the walls of the old home. And Jesus pondered well over Immanuel’s advice pertaining to his economic, social, and political attitude toward the world as he should find it.
136:4.3 (1514.4) Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet.		136:4.3 (1514.4) Jesus did not fast during this forty days’ isolation. The longest period he went without food was his first two days in the hills when he was so engrossed with his thinking that he forgot all about eating. But on the third day he went in search of food. Neither was he tempted during this time by any evil spirits or rebel personalities of station on this world or from any other world.
136:4.4 (1514.5) Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: ”Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun.”		136:4.4 (1514.5) These forty days were the occasion of the final conference between the human and the divine minds, or rather the first real functioning of these two minds as now made one. The results of this momentous season of meditation demonstrated conclusively that the divine mind has triumphantly and spiritually dominated the human intellect. The mind of man has become the mind of God from this time on, and though the selfhood of the mind of man is ever present, always does this spiritualized human mind say, “Not my will but yours be done.”
136:4.5 (1514.6) Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin ”Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina”. Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka.		136:4.5 (1514.6) The transactions of this eventful time were not the fantastic visions of a starved and weakened mind, neither were they the confused and puerile symbolisms which afterward gained record as the “temptations of Jesus in the wilderness.” Rather was this a season for thinking over the whole eventful and varied career of the Urantia bestowal and for the careful laying of those plans for further ministry which would best serve this world while also contributing something to the betterment of all other rebellion-isolated spheres. Jesus thought over the whole span of human life on Urantia, from the days of Andon and Fonta, down through Adam’s default, and on to the ministry of the Melchizedek of Salem.
136:4.6 (1514.7) Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat:		136:4.6 (1514.7) Gabriel had reminded Jesus that there were two ways in which he might manifest himself to the world in case he should choose to tarry on Urantia for a time. And it was made clear to Jesus that his choice in this matter would have nothing to do with either his universe sovereignty or the termination of the Lucifer rebellion. These two ways of world ministry were:
136:4.7 (1515.1) 1. Hänen oma tapansa – tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.		136:4.7 (1515.1) 1. His own way—the way that might seem most pleasant and profitable from the standpoint of the immediate needs of this world and the present edification of his own universe.
136:4.8 (1515.2) 2. Isän tapa – toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät.		136:4.8 (1515.2) 2. The Father’s way—the exemplification of a farseeing ideal of creature life visualized by the high personalities of the Paradise administration of the universe of universes.
136:4.9 (1515.3) Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto.		136:4.9 (1515.3) It was thus made clear to Jesus that there were two ways in which he could order the remainder of his earth life. Each of these ways had something to be said in its favor as it might be regarded in the light of the immediate situation. The Son of Man clearly saw that his choice between these two modes of conduct would have nothing to do with his reception of universe sovereignty; that was a matter already settled and sealed on the records of the universe of universes and only awaited his demand in person. But it was indicated to Jesus that it would afford his Paradise brother, Immanuel, great satisfaction if he, Jesus, should see fit to finish up his earth career of incarnation as he had so nobly begun it, always subject to the Father’s will. On the third day of this isolation Jesus promised himself he would go back to the world to finish his earth career, and that in a situation involving any two ways he would always choose the Father’s will. And he lived out the remainder of his earth life always true to that resolve. Even to the bitter end he invariably subordinated his sovereign will to that of his heavenly Father.
136:4.10 (1515.4) Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto.		136:4.10 (1515.4) The forty days in the mountain wilderness were not a period of great temptation but rather the period of the Master’s great decisions. During these days of lone communion with himself and his Father’s immediate presence—the Personalized Adjuster (he no longer had a personal seraphic guardian)—he arrived, one by one, at the great decisions which were to control his policies and conduct for the remainder of his earth career. Subsequently the tradition of a great temptation became attached to this period of isolation through confusion with the fragmentary narratives of the Mount Hermon struggles, and further because it was the custom to have all great prophets and human leaders begin their public careers by undergoing these supposed seasons of fasting and prayer. It had always been Jesus’ practice, when facing any new or serious decisions, to withdraw for communion with his own spirit that he might seek to know the will of God.
136:4.11 (1515.5) Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa:		136:4.11 (1515.5) In all this planning for the remainder of his earth life, Jesus was always torn in his human heart by two opposing courses of conduct:
136:4.12 (1515.6) 1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa – ja koko maailma – uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta.		136:4.12 (1515.6) 1. He entertained a strong desire to win his people—and the whole world—to believe in him and to accept his new spiritual kingdom. And he well knew their ideas concerning the coming Messiah.
136:4.13 (1515.7) 2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista.		136:4.13 (1515.7) 2. To live and work as he knew his Father would approve, to conduct his work in behalf of other worlds in need, and to continue, in the establishment of the kingdom, to reveal the Father and show forth his divine character of love.
136:4.14 (1515.8) Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä.		136:4.14 (1515.8) Throughout these eventful days Jesus lived in an ancient rock cavern, a shelter in the side of the hills near a village sometime called Beit Adis. He drank from the small spring which came from the side of the hill near this rock shelter.
5. Ensimmäinen suuri päätös ^top		5. The First Great Decision ^top
136:5.1 (1516.1) Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun Jeesus oli ryhtynyt tähän neuvonpitoon itsensä ja Personoidun Suuntaajansa kanssa, hänelle esitettiin näyssä yhteen kerääntyneet Nebadonin taivaalliset sotajoukot, jotka niiden komentajat olivat lähettäneet toimittamaan, mitä ikinä heidän rakastettu Hallitsijansa tahtoisi. Tähän mahtavaan armeijakuntaan kuului kaksitoista serafilegioonaa ja samassa suhteessa kaikkia muita universumin älyllisiä olentoja. Ja Jeesuksen ensimmäinen eristyneisyydessä tekemä suuri päätös koski sitä, turvautuisiko hän näiden voimallisten persoonallisuuksien apuun Urantialla tapahtuvaa julkista toimintaansa koskevan ja kohta alkavan ohjelman yhteydessä vai jättäisikö hän sen tekemättä.		136:5.1 (1516.1) On the third day after beginning this conference with himself and his Personalized Adjuster, Jesus was presented with the vision of the assembled celestial hosts of Nebadon sent by their commanders to wait upon the will of their beloved Sovereign. This mighty host embraced twelve legions of seraphim and proportionate numbers of every order of universe intelligence. And the first great decision of Jesus’ isolation had to do with whether or not he would make use of these mighty personalities in connection with the ensuing program of his public work on Urantia.
136:5.2 (1516.2) Jeesus päätti, että hän ei turvautuisi yhdenkään tähän valtavaan joukkokuntaan kuuluvan persoonallisuuden apuun, ellei kävisi selvästi ilmi, että sellainen olisi hänen Isänsä tahto. Tästä yleisluontoisesta päätöksestä huolimatta tämä valtava joukkokunta jäi hänen luokseen koko hänen maisen elämänsä päätösjakson ajaksi ja oli aina valmiina noudattamaan Hallitsijansa vähäisintäkin tahdon ilmausta. Vaikkei Jeesus ihmissilmillään näitä hänen lähellään pysytteleviä persoonallisuuksia kaiken aikaa nähnytkään, hänen seurassaan oleva Personoitu Suuntaaja sen sijaan näki heidät koko ajan ja kykeni pitämään heihin yhteyttä, jokaiseen heistä.		136:5.2 (1516.2) Jesus decided that he would not utilize a single personality of this vast assemblage unless it should become evident that this was his Father’s will. Notwithstanding this general decision, this vast host remained with him throughout the balance of his earth life, always in readiness to obey the least expression of their Sovereign’s will. Although Jesus did not constantly behold these attendant personalities with his human eyes, his associated Personalized Adjuster did constantly behold, and could communicate with, all of them.
136:5.3 (1516.3) Ennen kuin Jeesus astui alas kukkuloilta neljänkymmenen päivän eristyneisyydestään, hän asetti tämän häntä palvelemaan asettuneen universumipersoonallisuuksien armeijan vastikään Personoidun Suuntaajansa välittömään komentoon, ja nämä valitut persoonallisuudet universumin älyllisten olentojen jokaisesta jakautumasta toimivat kuuliaisesti ja kunnioittavasti tämän korotetun ja kokeneen Personoidun Salaperäisen Opastajan viisaassa ohjauksessa Urantian ajanlaskun mukaan yli neljän vuoden ajan. Ottaessaan komentoonsa tämän mahtavan joukkokunnan Suuntaaja, joka kerran oli ollut olemuksellinen osa Paratiisin-Isää, vakuutti Jeesukselle, ettei näille ihmisen yläpuolista tasoa oleville voimille annettaisi missään tapauksessa lupaa palvella tai tuoda itseään julki hänen maisen elämänuransa yhteydessä tai sen hyväksi, ellei osoittautuisi Isän sellaista väliintuloa tahtovan. Näin Jeesus yhdellä suurella päätöksellä riisti vapaaehtoisesti itseltään mahdollisuuden turvautua yli-inhimilliseltä tasolta saatavaan apuun kaikissa asioissa, jotka liittyivät hänen kuolevaisena elämänsä elämänvaiheen jäljellä olevaan osaan, ellei Isä sattuisi hänestä riippumatta päättämään, että hän osallistuu johonkin tiettyyn Pojan maisen toiminnan tapahtumaan tai välinäytökseen.		136:5.3 (1516.3) Before coming down from the forty days’ retreat in the hills, Jesus assigned the immediate command of this attendant host of universe personalities to his recently Personalized Adjuster, and for more than four years of Urantia time did these selected personalities from every division of universe intelligences obediently and respectfully function under the wise guidance of this exalted and experienced Personalized Mystery Monitor. In assuming command of this mighty assembly, the Adjuster, being a onetime part and essence of the Paradise Father, assured Jesus that in no case would these superhuman agencies be permitted to serve, or manifest themselves in connection with, or in behalf of, his earth career unless it should develop that the Father willed such intervention. Thus by one great decision Jesus voluntarily deprived himself of all superhuman co-operation in all matters having to do with the remainder of his mortal career unless the Father might independently choose to participate in some certain act or episode of the Son’s earth labors.
136:5.4 (1516.4) Ottaessaan vastaan tämän Kristus Mikaelia palvelemaan varautuneiden universumiarmeijoiden komentajuuden Personoitu Suuntaaja näki paljon vaivaa osoittaakseen Jeesukselle, että vaikka tällaista universumiluotujen joukkokuntaa voitaisiinkin avaruustoimintojen osalta rajoittaa heidän Luojansa antamin valtuuksin, tällaiset rajoitukset eivät kuitenkaan vaikuttaisi heidän ajassa tapahtuvaan toimintaansa. Ja tämä rajoitus liittyi siihen tosiasiaan, että sitten kun Suuntaajat kerran on personoitu, he ovat ei-ajallisia olentoja. Näin Jeesusta muistutettiin siitä, että vaikka Suuntaajan komentoon asetettujen elävien, älyllisten olentojen valvonta olisi täysimääräistä ja täydellistä kaikissa asioissa, jotka liittyivät avaruuteen, yhtä täydellisiä rajoituksia ei voitaisi määrätä ajan suhteen. Suuntaaja sanoi: ”Minä tulen, kuten olet määrännyt, estämään tämän universumin älyllisistä olennoista koostuvan palveluvalmiudessa olevan armeijan käytön tavalla, joka liittyisi maiseen elämänuraasi, niitä tapauksia lukuun ottamatta, jolloin Paratiisin-Isä käskee minun irrottaa käyttöön näitä voimia, jotta hänen jumalallinen tahtonsa päätöksesi mukaan pääsisi toteutumaan, ja lisäksi sellaisissa tapauksissa, jolloin sinä mahdollisesti teet jumalallis-inhimillisen tahtosi mukaisesti jonkin ratkaisun tai teon, joka edellyttää poikkeamisia maan päällä ajan suhteen vallitsevasta luonnollisesta järjestyksestä. Kaikissa tällaisissa tapauksissa olen voimaton, ja avuttomia ovat ne luomasi olennot, jotka ovat kokoontuneet tänne voimansa täyteydessä ja voimansa yhdistäen. Jos yhdistyneillä olemuksillasi jolloinkin on tällaisia toiveita, nämä päätöksesi mukaiset määräykset pannaan toimeen viivytyksettä. Kaikissa tällaisissa asioissa toivomuksesi aiheuttaa ajan lyhenemisen, ja mikä oli hankkeissa, on jo olemassa. Minun komentopiirissäni tässä on kysymys täysimmästä mahdollisesta rajoituksesta, joka potentiaaliseen suvereenisuuteesi on kohdistettavissa. Omassa tietoisuudessani aika on ei-olemassaolevaa, enkä sen vuoksi voi rajoittaa luotujasi missään sellaisessa, joka liittyy aikaan.”		136:5.4 (1516.4) In accepting this command of the universe hosts in attendance upon Christ Michael, the Personalized Adjuster took great pains to point out to Jesus that, while such an assembly of universe creatures could be limited in their space activities by the delegated authority of their Creator, such limitations were not operative in connection with their function in time. And this limitation was dependent on the fact that Adjusters are nontime beings when once they are personalized. Accordingly was Jesus admonished that, while the Adjuster’s control of the living intelligences placed under his command would be complete and perfect as to all matters involving space, there could be no such perfect limitations imposed regarding time. Said the Adjuster: “I will, as you have directed, enjoin the employment of this attendant host of universe intelligences in any manner in connection with your earth career except in those cases where the Paradise Father directs me to release such agencies in order that his divine will of your choosing may be accomplished, and in those instances where you may engage in any choice or act of your divine-human will which shall only involve departures from the natural earth order as to time. In all such events I am powerless, and your creatures here assembled in perfection and unity of power are likewise helpless. If your united natures once entertain such desires, these mandates of your choice will be forthwith executed. Your wish in all such matters will constitute the abridgment of time, and the thing projected is existent. Under my command this constitutes the fullest possible limitation which can be imposed upon your potential sovereignty. In my self-consciousness time is nonexistent, and therefore I cannot limit your creatures in anything related thereto.”
136:5.5 (1517.1) Tällä tavoin Jeesus sai tietää, miten hänen päätöksensä siitä, että hän vielä jatkaisi elämäänsä ihmisenä ihmisten joukossa, toteutuisi käytännössä. Hän oli yhdellä ainoalla päätöksellä estänyt kaikkia palvelukseen valmiita, älyllisten olentojen eri ryhmistä koottuja universumiarmeijoita osallistumasta hänen kohta alkavaan julkiseen toimintaansa, paitsi asioissa, joissa ei ollut kysymys muusta kuin ajasta. Sanotusta käynee selville, että jokaisessa Jeesuksen hoivatyöhön liittyneessä kenties yliluonnollisessa tai niin sanotusti ihmisen mahdollisuudet ylittäneessä sivuilmiössä olikin kysymys vain ja yksinomaan aikatekijän eliminoimisesta, ellei sitten taivaassa oleva Isä nimenomaan toisin määrännyt. Mikään ihmeteko, laupeudentyö, tai mikä tahansa muu mahdollinen tapahtuma, joka tuli julki Jeesuksen jäljellä olleiden maisten ponnistusten yhteydessä, ei mitenkään voinut olla luonteeltaan eikä olemukseltaan teko, joka olisi ylittänyt säädetyt ja Urantialla elävän ihmisen olosuhteisiin säännön mukaan vaikuttavat luonnonlait, paitsi tässä erikseen mainitussa aikakysymyksessä. Mitään rajoituksia ei tietenkään voitaisi panna ”Isän tahdon” ilmenemisille. Aikatekijän eliminoituminen sellaisessa yhteydessä, että tämä universumin potentiaalinen Hallitsija oli tuonut julki jotakin, mitä hän halusi, oli vältettävissä vain sillä, että tämä Jumala-ihminen suoraan ja yksiselitteisesti toi esille tahtonsa, jonka mukaan aikaa, sellaisena kuin se liittyi kysymyksessä olevaan tekoon tai tapahtumaan, ei tulisi lyhentää eikä eliminoida. Jeesuksen oli pysyttävä alituisesti aikatietoisena kyetäkseen estämään selvien aikatekijästä johtuvien ihmeiden ilmaantumisen. Jokainen tämän Luoja-Pojan taholla aikatietoisuudessa ilmennyt katkos siinä yhteydessä, kun hänen mielessään oli jotakin, jota hän määrätietoisesti halusi, merkitsi samaa kuin hänen mielessään siinneen asian todeksitulo, ja se tapahtui ilman aikatekijän väliintuloa.		136:5.5 (1517.1) Thus did Jesus become apprised of the working out of his decision to go on living as a man among men. He had by a single decision excluded all of his attendant universe hosts of varied intelligences from participating in his ensuing public ministry except in such matters as concerned time only. It therefore becomes evident that any possible supernatural or supposedly superhuman accompaniments of Jesus’ ministry pertained wholly to the elimination of time unless the Father in heaven specifically ruled otherwise. No miracle, ministry of mercy, or any other possible event occurring in connection with Jesus’ remaining earth labors could possibly be of the nature or character of an act transcending the natural laws established and regularly working in the affairs of man as he lives on Urantia except in this expressly stated matter of time. No limits, of course, could be placed upon the manifestations of “the Father’s will.” The elimination of time in connection with the expressed desire of this potential Sovereign of a universe could only be avoided by the direct and explicit act of the will of this God-man to the effect that time, as related to the act or event in question, should not be shortened or eliminated. In order to prevent the appearance of apparent time miracles, it was necessary for Jesus to remain constantly time conscious. Any lapse of time consciousness on his part, in connection with the entertainment of definite desire, was equivalent to the enactment of the thing conceived in the mind of this Creator Son, and without the intervention of time.
136:5.6 (1517.2) Mikaeliin liittyneen Personoidun Suuntaajan valvovan kontrollin ansiosta hänen oli mahdollista rajoittaa omat maiset toimintansa täydellisesti siltä osin kuin kysymys oli avaruudesta, mutta Ihmisen Pojan ei ollut samalla tavoin mahdollista rajoittaa uutta maista statustaan Nebadonin potentiaalisena Hallitsijana siltä osin kuin kysymys oli ajasta. Ja tällainen oli Jeesus Nasaretilaisen aktuaalinen status, kun hän otti seuraavan askeleen aloittaakseen julkisen toimintansa Urantialla.		136:5.6 (1517.2) Through the supervising control of his associated and Personalized Adjuster it was possible for Michael perfectly to limit his personal earth activities with reference to space, but it was not possible for the Son of Man thus to limit his new earth status as potential Sovereign of Nebadon as regards time. And this was the actual status of Jesus of Nazareth as he went forth to begin his public ministry on Urantia.
6. Toinen päätös ^top		6. The Second Decision ^top
136:6.1 (1517.3) Nyt kun Jeesus oli ratkaissut, mikä olisi hänen toimintaperiaatteensa luomiensa älyllisten olentojen kaikkiin luokkiin kuuluviin kaikkiin persoonallisuuksiin nähden niin pitkälle kuin sellaisesta päättäminen oli hänen uuteen jumalallisuusstatukseensa luontaisesti kuuluvan potentiaalin huomioon ottaen mahdollista, Jeesus kääntyi ajattelemaan itseään. Mitä hän tekisi – hän, joka nyt oli kaikkien tässä universumissa esiintyvien olevaisten ja olentojen täysin itsensä tiedostava luoja – näillä luojan oikeuksillaan niissä esiin nousevissa elämäntilanteissa, jotka olisivat hänen edessään, heti kun hän palaisi Galileaan jatkamaan työtään ihmisten parissa? Itse asiassa tämä ongelma oli noussut voimallisesti esiin jo siinä ja silloin, kun hän vielä oli yksinäisillä kukkuloilla, missä hänen ongelmakseen nousi ruoan hankkiminen. Yksinäisyydessä mietiskellen vietetyn ajan kolmantena päivänä hänen ihmisruumiinsa alkoi tuntea nälkää. Olisiko hänen lähdettävä hankkimaan ruokaa, kuten kuka hyvänsä tavallinen ihminen tekisi, vai mitä jos hän vain käyttäisi normaaleja luovia kykyjään ja tuottaisi sopivaa ruumiinravintoa mukavasti käden ulottuville? Ja tämä Mestarin tekemä suuri päätös on kuvailtu teille kiusauksena – vihollisten muka esittämänä haasteena, että hän ”käskisi näiden kivien muuttua leiviksi”.		136:6.1 (1517.3) Having settled his policy concerning all personalities of all classes of his created intelligences, so far as this could be determined in view of the inherent potential of his new status of divinity, Jesus now turned his thoughts toward himself. What would he, now the fully self-conscious creator of all things and beings existent in this universe, do with these creator prerogatives in the recurring life situations which would immediately confront him when he returned to Galilee to resume his work among men? In fact, already, and right where he was in these lonely hills, had this problem forcibly presented itself in the matter of obtaining food. By the third day of his solitary meditations the human body grew hungry. Should he go in quest of food as any ordinary man would, or should he merely exercise his normal creative powers and produce suitable bodily nourishment ready at hand? And this great decision of the Master has been portrayed to you as a temptation—as a challenge by supposed enemies that he “command that these stones become loaves of bread.”
136:6.2 (1518.1) Näin Jeesus teki ratkaisunsa taas uudesta ja johdonmukaisesta toimintaperiaatteesta koko hänen jäljellä olevaa maan päällä suorittamaansa toimintaa ajatellen. Kun kysymys olisi hänen henkilökohtaisista tarpeistaan ja ylipäätään myös hänen suhteistaan muihin persoonallisuuksiin, niiden osalta hän teki nyt tietoisen valinnan, jonka mukaan hän noudattaisi tietä, joka kuuluu normaaliin maalliseen olemassaoloon; hän teki yksiselitteisen päätöksen olla noudattamatta toimintaperiaatetta, joka merkitsisi hänen itsensä asettamien luonnonlakien ylittämistä, rikkomista tai niille väkivallan tekemistä. Mutta hän ei voinut luvata itselleen, kuten hänen Personoitu Suuntaajansa jo oli häntä varoittanutkin, etteikö näitä luonnonlakeja saatettaisi tietyissä ajateltavissa olevissa olosuhteissa suuresti nopeuttaa. Jeesus päätti, että hänen elämäntyönsä tulisi periaatteessa järjestymään ja sujumaan luonnonlakien mukaan ja sopusoinnussa olemassa olevan yhteiskuntaorganisaation kanssa. Tällaisen elämänohjelman valitessaan Mestari teki itse asiassa päätöksen pidättyä ihmeiden ja tunnustekojen tekemisestä. Ja taas hän teki päätöksen ”Isän tahdon” hyväksi; jälleen hän luovutti kaiken Paratiisin-Isänsä käsiin.		136:6.2 (1518.1) Jesus thus settled upon another and consistent policy for the remainder of his earth labors. As far as his personal necessities were concerned, and in general even in his relations with other personalities, he now deliberately chose to pursue the path of normal earthly existence; he definitely decided against a policy which would transcend, violate, or outrage his own established natural laws. But he could not promise himself, as he had already been warned by his Personalized Adjuster, that these natural laws might not, in certain conceivable circumstances, be greatly accelerated. In principle, Jesus decided that his lifework should be organized and prosecuted in accordance with natural law and in harmony with the existing social organization. The Master thereby chose a program of living which was the equivalent of deciding against miracles and wonders. Again he decided in favor of “the Father’s will”; again he surrendered everything into the hands of his Paradise Father.
136:6.3 (1518.2) Jeesuksen ihmisolemus saneli, että hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli itsensäsäilyttäminen; se on ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa elävän luonnollisen ihmisen normaali suhtautumistapa ja on sen vuoksi Urantian kuolevaisen oikeutettu reaktio. Mutta Jeesus ei ollut kiinnostunut pelkästään tästä maailmasta ja sen luoduista, vaan hän eli elämän, jonka tarkoituksena oli opettaa ja innostaa kokonaisen laajalle ulottuvan universumin moninaisia luotuja.		136:6.3 (1518.2) Jesus’ human nature dictated that the first duty was self-preservation; that is the normal attitude of the natural man on the worlds of time and space, and it is, therefore, a legitimate reaction of a Urantia mortal. But Jesus was not concerned merely with this world and its creatures; he was living a life designed to instruct and inspire the manifold creatures of a far-flung universe.
136:6.4 (1518.3) Jo ennen kasteessaan kokemaansa valaistumista Jeesus oli elänyt elämäänsä taivaallisen Isänsä tahtoa ja opastusta kaikessa viimeiseen asti noudattaen. Hän teki ponnekkaan päätöksen osoittaa edelleenkin tällaista ehdotonta kuolevaisen olennon luottavaisuutta Isän tahtoa kohtaan. Hän aikoi seurata luonnonvastaista kurssia: Hän päätti, ettei hänen tavoitteenaan olisi itsensäsäilyttäminen. Hän päätti pitää edelleenkin kiinni periaatteesta, jonka mukaan hän kieltäytyi puolustamasta itseään. Hän puki johtopäätöksensä niiksi pyhien kirjoitusten sanoiksi, jotka olivat tuttuja hänen ihmismielelleen: ”Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Päätyessään tällaiseen ratkaisuun nälkänä ilmenevän fyysisen puolensa ruokahalun osalta Ihmisen Poika toi julki lopullisen kantansa kaikkiin muihin lihallisiin tarpeisiin ja ihmisolemuksen luonnollisiin herätteisiin.		136:6.4 (1518.3) Before his baptismal illumination he had lived in perfect submission to the will and guidance of his heavenly Father. He emphatically decided to continue on in just such implicit mortal dependence on the Father’s will. He purposed to follow the unnatural course—he decided not to seek self-preservation. He chose to go on pursuing the policy of refusing to defend himself. He formulated his conclusions in the words of Scripture familiar to his human mind: “Man shall not live by bread alone but by every word that proceeds from the mouth of God.” In reaching this conclusion in regard to the appetite of the physical nature as expressed in hunger for food, the Son of Man made his final declaration concerning all other urges of the flesh and the natural impulses of human nature.
136:6.5 (1518.4) Ihmisen yläpuolella olevalle tasolle kuuluvaa valtaansa hän saattaisi kenties käyttää muiden hyväksi, muttei milloinkaan itsensä hyväksi. Hän noudatti tätä toimintaperiaatetta johdonmukaisesti loppuun saakka, sillä hänestä sanottiin ivallisesti: ”Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan kykenekään.” Koska hän ei tahtonut.		136:6.5 (1518.4) His superhuman power he might possibly use for others, but for himself, never. And he pursued this policy consistently to the very end, when it was jeeringly said of him: “He saved others; himself he cannot save”—because he would not.
136:6.6 (1518.5) Juutalaiset odottivat Messiasta, joka tekisi vielä Mooseksenkin tekemiä ihmetekoja suurempia ihmeitä; Mooseksestahan tiedettiin kertoa, että hän oli autiomaassa saanut veden pulppuamaan kalliosta ja erämaassa ruokkinut mannalla heidän esi-isiään. Jeesus tiesi, minkälaatuista Messiasta hänen maanmiehensä odottivat, ja hänellä oli kaikki kyvyt ja kaikki oikeudet täyttää heidän hurjimmatkin odotuksensa, mutta hän päätti, ettei tällainen voimaa ja kunniaa uhoava suurisuuntainen ohjelma olisi hänen ohjelmansa. Jeesus piti tuollaista toimintalinjaa, joka olisi tiennyt odotettujen ihmetekojen tekemistä, paluuna muinaisiin aikoihin, joille olivat ominaisia mistään tietämätön taikuus ja sivistymättömien poppamiesten viheliäiset puuhastelut. Luotujensa pelastukseksi hän saattaisi mahdollisesti nopeuttaa luonnonlain toimintaa, mutta että hän omaksi hyödykseen tai kanssaihmisissään pelonsekaista kunnioitusta herättääkseen rikkoisi omia lakejaan, sellaista hän ei tekisi. Ja Mestarin päätös oli peruuttamaton.		136:6.6 (1518.5) The Jews were expecting a Messiah who would do even greater wonders than Moses, who was reputed to have brought forth water from the rock in a desert place and to have fed their forefathers with manna in the wilderness. Jesus knew the sort of Messiah his compatriots expected, and he had all the powers and prerogatives to measure up to their most sanguine expectations, but he decided against such a magnificent program of power and glory. Jesus looked upon such a course of expected miracle working as a harking back to the olden days of ignorant magic and the degraded practices of the savage medicine men. Possibly, for the salvation of his creatures, he might accelerate natural law, but to transcend his own laws, either for the benefit of himself or the overawing of his fellow men, that he would not do. And the Master’s decision was final.
136:6.7 (1518.6) Jeesus murehti kansansa puolesta. Hän ymmärsi varsin hyvin, miten heidät oli johdettu odottamaan tulevaa Messiasta, aikaa, jolloin ”maa tuottaisi antimiaan kymmentuhatkertaisesti ja yhdessä viinipuussa olisi tuhat oksaa ja jokainen oksa kantaisi tuhatta rypäleterttua ja jokainen terttu sisältäisi tuhat rypälettä ja jokainen rypäle antaisi kannullisen viiniä.” Juutalaiset uskoivat Messiaan tuovan tullessaan satumaisen ylenpalttisuuden aikakauden. Heprealaisia oli pitkään ruokittu ihmeistä kertovin perimätiedoin ja ihmetekojen värittämin legendoin.		136:6.7 (1518.6) Jesus sorrowed for his people; he fully understood how they had been led up to the expectation of the coming Messiah, the time when “the earth will yield its fruits ten thousandfold, and on one vine there will be a thousand branches, and each branch will produce a thousand clusters, and each cluster will produce a thousand grapes, and each grape will produce a gallon of wine.” The Jews believed the Messiah would usher in an era of miraculous plenty. The Hebrews had long been nurtured on traditions of miracles and legends of wonders.
136:6.8 (1519.1) Hän ei ollut Messias, joka tulisi lisäämään leivän ja viinin määrän moninkertaiseksi. Hän ei tullut huolehtimaan pelkästään ajallisista tarpeista, vaan hän tuli ilmoittamaan taivaassa olevasta Isästään maan päällä oleville lapsilleen, ja samalla hän koetti johdattaa maiset lapsensa tulemaan mukaansa vilpittömään yritykseen elää elämäänsä niin, että täyttää taivaassa olevan Isän tahdon.		136:6.8 (1519.1) He was not a Messiah coming to multiply bread and wine. He came not to minister to temporal needs only; he came to reveal his Father in heaven to his children on earth, while he sought to lead his earth children to join him in a sincere effort so to live as to do the will of the Father in heaven.
136:6.9 (1519.2) Tällä päätöksellään Jeesus Nasaretilainen teki tilannetta seuraavalle universumille selväksi, mikä mielettömyys ja synti kätkeytyy siihen, että käyttää jumalallisia lahjojaan ja Jumalalta saamiaan kykyjä väärin oman persoonansa korostamiseen tai puhtaasti itsekkääseen voitonpyyntiin ja kunniantavoitteluun. Se juuri oli Luciferin ja Caligastian synti.		136:6.9 (1519.2) In this decision Jesus of Nazareth portrayed to an onlooking universe the folly and sin of prostituting divine talents and God-given abilities for personal aggrandizement or for purely selfish gain and glorification. That was the sin of Lucifer and Caligastia.
136:6.10 (1519.3) Tämä Jeesuksen tekemä suuri päätös kuvastaa dramaattisella tavalla sitä totuutta, etteivät itsekäs tyydytyksentavoittelu ja aistillinen nautiskelu yksinään ja sinänsä kykene tuottamaan kehittyville ihmisolennoille onnea. Kuolevaisten olemassaoloon kuuluu korkeampiakin arvoja – älyllisiin saavutuksiin yltäminen ja hengellisiin tuloksiin pääseminen –, jotka menevät kauas ihmisen puhtaasti fyysisten tarpeiden ja halujen välttämättömän tyydyttämisen yli. Ihmisen luonnolta saaman varustuksen osana olevat lahjakkuus ja kyvykkyys tulisi omistaa etupäässä hänen korkeampien mielen ja hengen kykyjensä kehittämiseen ja jalontamiseen.		136:6.10 (1519.3) This great decision of Jesus portrays dramatically the truth that selfish satisfaction and sensuous gratification, alone and of themselves, are not able to confer happiness upon evolving human beings. There are higher values in mortal existence—intellectual mastery and spiritual achievement—which far transcend the necessary gratification of man’s purely physical appetites and urges. Man’s natural endowment of talent and ability should be chiefly devoted to the development and ennoblement of his higher powers of mind and spirit.
136:6.11 (1519.4) Näin Jeesus paljasti universuminsa luoduille uutta ja parempaa tietä merkitsevän menetelmän, elämiseen kätkeytyvät korkeammat moraaliset arvot ja avaruuden maailmoissa esiintyvään evolutionaariseen ihmisolemassaoloon sisältyvät syvemmät hengellisen tyydytyksen lähteet.		136:6.11 (1519.4) Jesus thus revealed to the creatures of his universe the technique of the new and better way, the higher moral values of living and the deeper spiritual satisfactions of evolutionary human existence on the worlds of space.
7. Kolmas päätös ^top		7. The Third Decision ^top
136:7.1 (1519.5) Tehtyään päätöksensä sellaisista asioista kuin ravinto ja fyysinen huolenpito hänen aineellisen ruumiinsa tarpeista sekä huoli omasta ja tovereidensa terveydestä, jäljellä oli vielä muita ratkaisua vaativia ongelmia. Miten hän suhtautuisi joutuessaan henkilökohtaiseen vaaraan? Hän päätti noudattaa normaalia varovaisuutta oman ihmispersoonansa turvallisuuden suhteen ja suorittaa järkevät varotoimenpiteet estääkseen lihallisessa hahmossa elämänsä elämänvaiheen ennenaikaisen päättymisen mutta kieltäytyä kaikenlaisesta yli-inhimillisestä väliintulosta, sitten kun hänen lihallista elämäänsä uhkaava kriisi tulisi. Tätä päätöstä muovatessaan Jeesus istui puun varjossa kallionkielekkeellä, syvä jyrkänne suoraan edessään. Hän oli täysin tietoinen siitä, että hän voisi heittäytyä kielekkeeltä alas tyhjyyteen ilman että hänelle voisi tapahtua mitään, mikä häntä vahingoittaisi, mikäli hän kumoaisi ensimmäisen suuren päätöksensä olla kutsumatta taivaan älyllisiä olentojaan puuttumaan hänen Urantialla suorittamaansa elämäntyöhön, ja mikäli hän julistaisi mitättömäksi toisen päätöksensä, jossa oli kysymys hänen suhtautumisestaan itsensäsäilyttämiseen.		136:7.1 (1519.5) Having made his decisions regarding such matters as food and physical ministration to the needs of his material body, the care of the health of himself and his associates, there remained yet other problems to solve. What would be his attitude when confronted by personal danger? He decided to exercise normal watchcare over his human safety and to take reasonable precaution to prevent the untimely termination of his career in the flesh but to refrain from all superhuman intervention when the crisis of his life in the flesh should come. As he was formulating this decision, Jesus was seated under the shade of a tree on an overhanging ledge of rock with a precipice right there before him. He fully realized that he could cast himself off the ledge and out into space, and that nothing could happen to harm him provided he would rescind his first great decision not to invoke the interposition of his celestial intelligences in the prosecution of his lifework on Urantia, and provided he would abrogate his second decision concerning his attitude toward self-preservation.
136:7.2 (1519.6) Jeesus tiesi maanmiestensä odottavan Messiasta, joka olisi luonnonlakien yläpuolella. Syvälle hänen mieleensä oli syöpynyt tämä tekstikohta: ”Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän on paneva enkelinsä huolehtimaan sinusta, varjelemaan sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.” Tämäntapainen vapauksien ottaminen, tällainen hänen Isänsä säätämien painovoimalakien uhmaaminen, olisiko sellainen oikeutettua siinä tapauksessa, että hän sillä keinoin suojelisi itseään mahdolliselta vahingoittumiselta tai mahdollisesti jopa voittaisi väärin opetetun ja hämmentyneen kansansa luottamuksen? Mutta tällainen toimintalinja, miten oivallisesti se merkkiä odottavia juutalaisia tyydyttäisikin, ei olisi ilmoitus hänen Isästään, vaan kyseenalaista leikittelyä voimassa olevilla universumien universumin laeilla.		136:7.2 (1519.6) Jesus knew his fellow countrymen were expecting a Messiah who would be above natural law. Well had he been taught that Scripture: “There shall no evil befall you, neither shall any plague come near your dwelling. For he shall give his angels charge over you, to keep you in all your ways. They shall bear you up in their hands lest you dash your foot against a stone.” Would this sort of presumption, this defiance of his Father’s laws of gravity, be justified in order to protect himself from possible harm or, perchance, to win the confidence of his mistaught and distracted people? But such a course, however gratifying to the sign-seeking Jews, would be, not a revelation of his Father, but a questionable trifling with the established laws of the universe of universes.
136:7.3 (1519.7) Tämän kaiken ymmärtäessänne ja tietäessänne, että Mestari oman käyttäytymisensä osalta kieltäytyi toimimasta säätämiään luonnonlakeja uhmaten, tiedätte myös varmaksi, ettei hän koskaan kävellyt veden päällä eikä tehnyt mitään muutakaan, joka olisi loukannut hänen säätämäänsä, maailman hallitsemista koskevaa aineellista järjestystä; se tietenkin aina mielessä pitäen, ettei vielä ollut keksitty tapaa, jolla hän olisi voinut kokonaan vapautua siitä puutteesta, että hän ei Personoidun Suuntaajan toimivaltaan siirrettyjen asioiden yhteydessä kyennyt kontrolloimaan aikatekijää.		136:7.3 (1519.7) Understanding all of this and knowing that the Master refused to work in defiance of his established laws of nature in so far as his personal conduct was concerned, you know of a certainty that he never walked on the water nor did anything else which was an outrage to his material order of administering the world; always, of course, bearing in mind that there had, as yet, been found no way whereby he could be wholly delivered from the lack of control over the element of time in connection with those matters put under the jurisdiction of the Personalized Adjuster.
136:7.4 (1520.1) Koko maisen elämänsä ajan Jeesus oli johdonmukaisen uskollinen tälle päätökselleen. Fariseukset saivat irvaillen kehottaa häntä antamaan merkin, sivustakatsojat saivat Pääkallonpaikalla haastaa häntä astumaan alas ristiltä, mutta hän pysyi lujasti päätöksessä, jonka hän nyt puheena olevana hetkenä kukkulan rinteellä teki.		136:7.4 (1520.1) Throughout his entire earth life Jesus was consistently loyal to this decision. No matter whether the Pharisees taunted him for a sign, or the watchers at Calvary dared him to come down from the cross, he steadfastly adhered to the decision of this hour on the hillside.
8. Neljäs päätös ^top		8. The Fourth Decision ^top
136:8.1 (1520.2) Seuraavassa suuressa ongelmassa, jonka kanssa tämä Jumala-ihminen painiskeli ja jonka hän kohta ratkaisi taivaassa olevan Isän tahdon mukaisesti, oli kysymys siitä, tulisiko hänen kanssaihmistensä huomion herättämiseen ja heidän kannatuksensa saamiseen käyttää joitakin omia yli-inhimillisiä kykyjään vaiko ei. Pitäisikö hänen jollakin tavoin turvautua universumivaltuuksiinsa sen haikailun tyydyttämiseksi, jota juutalaiset osoittivat näyttävyyttä ja ihmeellisyyttä kohtaan? Hän päätti, ettei hänen pidä niin tehdä. Hän päätyi sellaisen menettelytapaperiaatteen kannalle, joka sulki pois kaikki mainitunlaiset menettelyt keinona tuoda tehtävänsä ihmisten tietoisuuteen. Ja hän noudatti johdonmukaisesti tätä suurta päätöstä. Jopa silloin kun hän salli lukuisten aikaa lyhentävien laupeudenpalvelusten tulla julki, hän miltei poikkeuksetta kehotti parantavan hoivansa kohteita olemaan kertomatta kenellekään hyödykseen tulleesta edusta. Ja aina hän torjui vihamiestensä ivallisen haasteen, kun nämä sanomalla ”anna meille merkki” vaativat häntä todistamaan ja osoittamaan jumalallisuutensa.		136:8.1 (1520.2) The next great problem with which this God-man wrestled and which he presently decided in accordance with the will of the Father in heaven, concerned the question as to whether or not any of his superhuman powers should be employed for the purpose of attracting the attention and winning the adherence of his fellow men. Should he in any manner lend his universe powers to the gratification of the Jewish hankering for the spectacular and the marvelous? He decided that he should not. He settled upon a policy of procedure which eliminated all such practices as the method of bringing his mission to the notice of men. And he consistently lived up to this great decision. Even when he permitted the manifestation of numerous time-shortening ministrations of mercy, he almost invariably admonished the recipients of his healing ministry to tell no man about the benefits they had received. And always did he refuse the taunting challenge of his enemies to “show us a sign” in proof and demonstration of his divinity.
136:8.2 (1520.3) Suurta viisautta osoittaen Jeesus näki ennakolta, että tunnustekojen ja ihmeiden tekeminen saisi aikaan vain ulkokohtaista uskollisuutta sikäli, että sellainen herättäisi aineellisessa mielessä suurta pelkoa; sellaiset esitykset eivät ilmoittaisi Jumalasta eivätkä pelastaisi ihmisiä. Hän kieltäytyi ryhtymästä pelkäksi ihmeidentekijäksi. Hän päätti, että hän syventyisi vain yhteen ainoaan tehtävään: taivaan valtakunnan perustamiseen.		136:8.2 (1520.3) Jesus very wisely foresaw that the working of miracles and the execution of wonders would call forth only outward allegiance by overawing the material mind; such performances would not reveal God nor save men. He refused to become a mere wonder-worker. He resolved to become occupied with but a single task—the establishment of the kingdom of heaven.
136:8.3 (1520.4) Koko tämän suurimerkityksisen dialogin ajan, jolloin Jeesus kävi vuoropuhelua itsensä kanssa, läsnä oli kyselevä ja lähes epäileväinen inhimillinen elementti, sillä Jeesus oli ihminen yhtä hyvin kuin Jumala. Ilmeistähän oli, etteivät juutalaiset ottaisi häntä koskaan vastaan Messiaana, ellei hän tekisi ihmeitä. Sitä paitsi, jos hän suostuisi tekemään vaikka vain yhdenkin luonnonvastaisen teon, silloin ihmismieli tietäisi sen tapahtuneen kiistatta jumalallisen mielen mukaan. Olisiko sopusoinnussa ”Isän tahdon” kanssa, että jumalallinen mieli antaisi tämän verran myöten ihmismielen epäileväisyydelle? Jeesus päätteli, että se ei sitä olisi, ja esitti Personoidun Suuntaajan läsnäolon riittäväksi todisteeksi jumaluudesta kumppanuudessa ihmisyyden kanssa.		136:8.3 (1520.4) Throughout all this momentous dialogue of Jesus’ communing with himself, there was present the human element of questioning and near-doubting, for Jesus was man as well as God. It was evident he would never be received by the Jews as the Messiah if he did not work wonders. Besides, if he would consent to do just one unnatural thing, the human mind would know of a certainty that it was in subservience to a truly divine mind. Would it be consistent with “the Father’s will” for the divine mind to make this concession to the doubting nature of the human mind? Jesus decided that it would not and cited the presence of the Personalized Adjuster as sufficient proof of divinity in partnership with humanity.
136:8.4 (1520.5) Jeesus oli matkustellut paljon; hän muisti Rooman, Aleksandrian ja Damaskoksen. Hän tunsi maailmassa vallitsevat menettelytavat – sen, miten ihmiset kompromisseja tekemällä ja diplomatiaa harjoittamalla pääsivät politiikassa ja kaupankäynnissä tavoitteisiinsa. Käyttäisikö hän tätä tietoa edistääkseen asiaa, jonka vuoksi hän oli maan päälle tullut? Ei! Hän päätti valtakuntaa perustaessaan olla myöskään tekemättä mitään kompromisseja tämän maailman viisauden ja varallisuuden suoman vaikutusvallan kanssa. Jälleen kerran hän päätti luottaa yksinomaan Isän tahtoon.		136:8.4 (1520.5) Jesus had traveled much; he recalled Rome, Alexandria, and Damascus. He knew the methods of the world—how people gained their ends in politics and commerce by compromise and diplomacy. Would he utilize this knowledge in the furtherance of his mission on earth? No! He likewise decided against all compromise with the wisdom of the world and the influence of riches in the establishment of the kingdom. He again chose to depend exclusively on the Father’s will.
136:8.5 (1520.6) Jeesus oli täysin tietoinen oikoteistä, jotka olivat avoinna sellaiselle, jolla oli hänen valtaoikeutensa. Hän tiesi monta tapaa, joilla hänen oman kansansa ja koko maailman huomio saataisiin välittömästi kohdistumaan häneen. Jerusalemissa vietettäisiin kohta pääsiäistä, ja kaupunki olisi tungokseen asti täynnä vierailijoita. Hän voisi nousta temppelin harjalle ja kävellä ilmassa ällistyksen vallassa olevan kansanpaljouden edessä. Sellainen olisi heidän odottamansa Messias. Mutta myöhemmin hän tuottaisi heille pettymyksen, sillä hän ei ollut tullut nostamaan Daavidin valtaistuinta taas pystyyn. Ja hän tiesi, miten tulokseton Caligastian noudattama menetelmä oli, joka merkitsi yritystä ohittaa se luonnollinen, hidas ja varma tapa, jolla jumalallinen tarkoitusperä toteutetaan. Ja taas Ihmisen Poika kumarsi kuuliaisena sille, mikä on Isän tie, Isän tahto.		136:8.5 (1520.6) Jesus was fully aware of the short cuts open to one of his powers. He knew many ways in which the attention of the nation, and the whole world, could be immediately focused upon himself. Soon the Passover would be celebrated at Jerusalem; the city would be thronged with visitors. He could ascend the pinnacle of the temple and before the bewildered multitude walk out on the air; that would be the kind of a Messiah they were looking for. But he would subsequently disappoint them since he had not come to re-establish David’s throne. And he knew the futility of the Caligastia method of trying to get ahead of the natural, slow, and sure way of accomplishing the divine purpose. Again the Son of Man bowed obediently to the Father’s way, the Father’s will.
136:8.6 (1521.1) Jeesus päätti perustaa taivaan valtakunnan ihmiskunnan sydämiin luonnonmukaisin, tavallisin, vaikein ja vaivalloisin menetelmin, täsmälleen sellaisin menettelytavoin, jollaisia hänen maisten lastensa pitää tämän taivaan valtakunnan laajenemisen ja edistymisen hyväksi työskennellessään myöhemmin noudattaa. Sillä Ihmisen Poika tiesi hyvin, että ”vasta monen koettelemuksen kautta monikin kaikkien aikakausien lapsista valtakuntaan astuisi.” Jeesus oli nyt käymässä läpi sitä suurta koetusta, jonka sivistynyt ihminen joutuu läpikäymään, kun hänellä on valtaa ja hän kuitenkin lujasti kieltäytyy käyttämästä sitä puhtaasti itsekkäiden tai henkilökohtaisten tarkoitusperien hyväksi.		136:8.6 (1521.1) Jesus chose to establish the kingdom of heaven in the hearts of mankind by natural, ordinary, difficult, and trying methods, just such procedures as his earth children must subsequently follow in their work of enlarging and extending that heavenly kingdom. For well did the Son of Man know that it would be “through much tribulation that many of the children of all ages would enter into the kingdom.” Jesus was now passing through the great test of civilized man, to have power and steadfastly refuse to use it for purely selfish or personal purposes.
136:8.7 (1521.2) Tarkastellessanne Ihmisen Pojan elämää ja kokemusta, teidän olisi aina pidettävä mielessä, että Jumalan Poika oli ruumiillistunut olento, jolla oli ensimmäisen vuosisadan ihmisen mieli, ei suinkaan kahdennenkymmenennen tai minkään muunkaan vuosisadan kuolevaisen mieli. Näin sanoessamme tarkoitamme välittää sen ajatuksen, että Jeesuksen inhimilliset kyvyt oli saatu luonnollista tietä. Hän oli oman aikansa perintö- ja ympäristötekijöiden ynnä saamansa opetuksen ja koulutuksen tuote. Hänen ihmisyytensä oli aitoa, luonnollista, kokonaan peräisin tuon ajan ja sukupolven aktuaalista älyllistä statusta ja sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteita edeltäneistä vaiheista ja mainittujen tilanteiden ja olosuhteiden kasvattama. Vaikka tämän Jumala-ihmisen kokemukseen aina kuuluikin mahdollisuus, että jumalallinen mieli nousisi ihmisälyn yläpuolelle, siitä huolimatta hänen ihmismielensä toimiessa, ja niin kuin se toimi, se toki toimi niin kuin tapasi tehdä varsinainenkin kuolevaisen mieli tuon ajan ihmisen ympäristön tarjoamissa olosuhteissa.		136:8.7 (1521.2) In your consideration of the life and experience of the Son of Man, it should be ever borne in mind that the Son of God was incarnate in the mind of a first-century human being, not in the mind of a twentieth-century or other-century mortal. By this we mean to convey the idea that the human endowments of Jesus were of natural acquirement. He was the product of the hereditary and environmental factors of his time, plus the influence of his training and education. His humanity was genuine, natural, wholly derived from the antecedents of, and fostered by, the actual intellectual status and social and economic conditions of that day and generation. While in the experience of this God-man there was always the possibility that the divine mind would transcend the human intellect, nonetheless, when, and as, his human mind functioned, it did perform as would a true mortal mind under the conditions of the human environment of that day.
136:8.8 (1521.3) Jeesus toi valtavan universuminsa kaikkien maailmojen nähtäville, miten mieletöntä oli luoda keinotekoisia tilanteita vain, jotta osoittaisi omaavansa rajoittamatonta valtaa tai päästäisi poikkeuksellisen mahtinsa vapaasti valloilleen tarkoituksenaan moraalisten arvojen kohottaminen ja hengellisen edistyksen vauhdittaminen. Jeesus päätti, ettei hän sallisi käyttää sitä tehtävää, jonka vuoksi hän maan päällä oli, makkabealaisten hallituskauden tuottaman pettymyksen toistamiseen. Hän ei suostunut käyttämään jumalallisia attribuuttejaan väärin sellaiseen tarkoitukseen, että hän olisi niiden avulla hankkinut ansaitsematonta kansansuosiota tai saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa. Hän ei suostuisi muuntamaan jumalallista ja luovaa energiaa kansalliseksi mahdiksi tai kansainväliseksi vaikutusvallaksi. Jeesus Nasaretilainen ei suostunut tekemään myönnytyksiä pahalle, saati tekemään sopimusta synnin kanssa. Mestari asetti uskollisuutensa Isän tahtoa kohtaan voitonriemuisesti jokaisen muun maisen ja ajallisen näkökohdan yläpuolelle.		136:8.8 (1521.3) Jesus portrayed to all the worlds of his vast universe the folly of creating artificial situations for the purpose of exhibiting arbitrary authority or of indulging exceptional power for the purpose of enhancing moral values or accelerating spiritual progress. Jesus decided that he would not lend his mission on earth to a repetition of the disappointment of the reign of the Maccabees. He refused to prostitute his divine attributes for the purpose of acquiring unearned popularity or for gaining political prestige. He would not countenance the transmutation of divine and creative energy into national power or international prestige. Jesus of Nazareth refused to compromise with evil, much less to consort with sin. The Master triumphantly put loyalty to his Father’s will above every other earthly and temporal consideration.
9. Viides päätös ^top		9. The Fifth Decision ^top
136:9.1 (1521.4) Ratkaistuaan sellaiset periaatekysymykset, jotka liittyivät hänen omakohtaisiin asenteisiinsa luonnonlakia ja hengellistä valtaa kohtaan, hän kiinnitti huomionsa Jumalan valtakuntaa julistettaessa ja sitä perustettaessa käytettävien menettelytapojen valintaan. Johannes oli tämän työn jo pannut alulle; millä tavoin hän voisi jatkaa tätä sanomaa? Millä tavoin hänen pitäisi ottaa vastatakseen Johanneksen tehtävästä? Miten hänen pitäisi organisoida seuraajansa, jotta näiden toiminta olisi tehokasta ja yhteistyö järkevää? Jeesus oli nyt lähestymässä sitä lopullista päätöstä, joka estäisi häntä enää pitämästä itseään juutalaisena Messiaana, ainakaan sellaisena Messiaana, jollaiseksi tämä kansan parissa tuohon aikaan miellettiin.		136:9.1 (1521.4) Having settled such questions of policy as pertained to his individual relations to natural law and spiritual power, he turned his attention to the choice of methods to be employed in the proclamation and establishment of the kingdom of God. John had already begun this work; how might he continue the message? How should he take over John’s mission? How should he organize his followers for effective effort and intelligent co-operation? Jesus was now reaching the final decision which would forbid that he further regard himself as the Jewish Messiah, at least as the Messiah was popularly conceived in that day.
136:9.2 (1522.1) Juutalaiset näkivät mielessään vapahtajan, joka saapuisi ihmeidentekijän mahteineen lyömään maahan Israelin viholliset ja asettamaan puutteesta ja sorrosta vapautetut juutalaiset maailman valtiaiksi. Jeesus tiesi, ettei tämä toive koskaan toteutuisi. Hän tiesi, että taivaan valtakunnan kohdalla kysymys oli siitä, että paha syöstään ihmissydämissä vallasta, ja että se oli puhtaasti hengellisyyttä koskeva asia. Hän punnitsi ajatuksissaan, miten viisasta olisi hengellisen valtakunnan alkamisen merkiksi järjestää loistava ja häikäisevä voimannäyte – ja tällainen toimintalinja olisi ollut luvallinen ja kuulunut täysin Mikaelin toimivallan piiriin –, mutta hän tyystin torjui tällaiset kaavailut. Hän ei tekisi myönnytyksiä Caligastian vallankumouksellisille menettelytavoille. Hän oli voittanut maailman potentiaalisesti sillä, että hän alistui Isän tahtoon, ja hän aikoi päättää työnsä niin kuin hän sen oli aloittanutkin, ja tehdä sen Ihmisen Poikana.		136:9.2 (1522.1) The Jews envisaged a deliverer who would come in miraculous power to cast down Israel’s enemies and establish the Jews as world rulers, free from want and oppression. Jesus knew that this hope would never be realized. He knew that the kingdom of heaven had to do with the overthrow of evil in the hearts of men, and that it was purely a matter of spiritual concern. He thought out the advisability of inaugurating the spiritual kingdom with a brilliant and dazzling display of power—and such a course would have been permissible and wholly within the jurisdiction of Michael—but he fully decided against such a plan. He would not compromise with the revolutionary techniques of Caligastia. He had won the world in potential by submission to the Father’s will, and he proposed to finish his work as he had begun it, and as the Son of Man.
136:9.3 (1522.2) Pystytte tuskin kuvittelemaan, mitä Urantialla olisi tapahtunut, jos tämä Jumala-ihminen, joka potentiaalin osalta piti tuolloin hallussaan kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä, olisi aikanaan päättänyt kääriä auki suvereenisuuden sotalipun ja järjestää ihmeidentekijäpataljoonansa taistelujärjestykseen! Mutta hän ei tekisi myönnytyksiä. Hän ei palvelisi pahaa, niin kuin muka sellaisesta saattaisi kehkeytyä jumalanpalvontaa. Hän pitäytyisi siihen, mikä on Isän tahto. Hän julistaisi tilannetta seuraavalle universumille: ”Teidän tulee palvoa Herraa, teidän Jumalaanne, ja vain häntä teidän tulee palvella.”		136:9.3 (1522.2) You can hardly imagine what would have happened on Urantia had this God-man, now in potential possession of all power in heaven and on earth, once decided to unfurl the banner of sovereignty, to marshal his wonder-working battalions in militant array! But he would not compromise. He would not serve evil that the worship of God might presumably be derived therefrom. He would abide by the Father’s will. He would proclaim to an onlooking universe, “You shall worship the Lord your God and him only shall you serve.”
136:9.4 (1522.3) Kun päivät kuluivat, Jeesus tajusi aina vain selkeämmin, minkälainen totuuden julkituoja hänestä olisi tuleva. Hän näki, ettei Jumalan tie olisi helppo tie. Hän alkoi käsittää, että hänen ihmisen kokemuksensa loppuajan malja voisi mahdollisesti olla katkera, mutta hän päätti juoda sen.		136:9.4 (1522.3) As the days passed, with ever-increasing clearness Jesus perceived what kind of a truth-revealer he was to become. He discerned that God’s way was not going to be the easy way. He began to realize that the cup of the remainder of his human experience might possibly be bitter, but he decided to drink it.
136:9.5 (1522.4) Nyt myös hänen ihmismielensä sanoo hyvästit Daavidin valtaistuimelle. Askel askeleelta tämä ihmismieli seuraa jumalallisen mielen kulkua. Ihmismieli asettaa yhä kysymyksiä, mutta nyt se poikkeuksetta hyväksyy jumalalliset vastaukset lopullisiksi päätöksiksi tässä elämässä, jossa yhdistyvät niin se, että hän elää ihmisenä tässä maailmassa, kuin se, että hän kaiken aikaa varauksetta alistuu noudattamaan Isän ikuista ja jumalallista tahtoa.		136:9.5 (1522.4) Even his human mind is saying good-bye to the throne of David. Step by step this human mind follows in the path of the divine. The human mind still asks questions but unfailingly accepts the divine answers as final rulings in this combined life of living as a man in the world while all the time submitting unqualifiedly to the doing of the Father’s eternal and divine will.
136:9.6 (1522.5) Rooma oli läntisen maailman valtiatar. Ihmisen Poika, tuona hetkenä eristyneisyydessä ja näitä suurimerkityksisiä päätöksiä tekemässä, taivaan sotajoukot komennossaan, edusti juutalaisten viimeistä mahdollisuutta päästä maailman herruuteen. Mutta tämä tästä maailmasta syntynyt juutalainen, jonka hallussa oli näin valtava viisaus ja voima, ei suostunut käyttämään universumiavujaan sen paremmin itsensä suureksi tekemiseen kuin kansansa valtaistuimelle nostamiseenkaan. Hän näki niin sanotusti ”tämän maailman valtakunnat”, ja hänellä oli valta valloittaa ne. Edentian Kaikkein Korkeimmat olivat luovuttaneet kaikki nämä valtuudet hänen käsiinsä, mutta hän ei halunnut niitä. Tämän maailman valtakunnat olivat liian vähäpätöisiä kiinnostaakseen kokonaisen universumin Luojaa ja Hallitsijaa. Hänellä oli vain yksi tavoite: Jumalan tekeminen entistä tunnetummaksi ihmisten keskuudessa, valtakunnan perustaminen, eli se, että taivaallinen Isä hallitsisi ihmiskunnan sydämissä.		136:9.6 (1522.5) Rome was mistress of the Western world. The Son of Man, now in isolation and achieving these momentous decisions, with the hosts of heaven at his command, represented the last chance of the Jews to attain world dominion; but this earthborn Jew, who possessed such tremendous wisdom and power, declined to use his universe endowments either for the aggrandizement of himself or for the enthronement of his people. He saw, as it were, “the kingdoms of this world,” and he possessed the power to take them. The Most Highs of Edentia had resigned all these powers into his hands, but he did not want them. The kingdoms of earth were paltry things to interest the Creator and Ruler of a universe. He had only one objective, the further revelation of God to man, the establishment of the kingdom, the rule of the heavenly Father in the hearts of mankind.
136:9.7 (1522.6) Ajatus taistelusta, riitelystä ja teurastuksesta tuntui Jeesuksesta etovalta; missään sellaisessa hän ei halunnut olla mukana. Hän tahtoi esiintyä maan päällä Rauhan Ruhtinaana tehdäkseen tunnetuksi rakkauden Jumalaa. Ennen kastettaan hän oli taas kerran torjunut seloottien esittämän tarjouksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt johtaa heidät kapinaan roomalaisia sortajia vastaan. Ja nyt hän teki lopullisen päätöksensä niiden kirjoitusten osalta, jotka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, sellaisten kuin: ”Herra lausui minulle: ’Sinä olet minun Poikani; tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä ne muserrat; niin kuin saviastian sinä ne isket pirstaleiksi.’”		136:9.7 (1522.6) The idea of battle, contention, and slaughter was repugnant to Jesus; he would have none of it. He would appear on earth as the Prince of Peace to reveal a God of love. Before his baptism he had again refused the offer of the Zealots to lead them in rebellion against the Roman oppressors. And now he made his final decision regarding those Scriptures which his mother had taught him, such as: “The Lord has said to me, ‘You are my Son; this day have I begotten you. Ask of me, and I will give you the heathen for your inheritance and the uttermost parts of the earth for your possession. You shall break them with a rod of iron; you shall dash them in pieces like a potter’s vessel.’”
136:9.8 (1522.7) Jeesus Nasaretilainen päätteli, etteivät tällaiset tekstikohdat viitanneet häneen. Lopulta ja lopullisesti Ihmisen Pojan ihmismieli sysäsi täysin syrjään kaikki nämä Messiaaseen liittyneet vaikeudet ja ristiriitaisuudet: heprealaiskirjoitukset, vanhempien antaman opetuksen, hashenin opetukset, juutalaisten odotukset ja ihmisperäiset kunnianhimoiset kaipaukset. Hän teki lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen omasta toimintalinjastaan. Hän palaisi Galileaan ja ryhtyisi melua pitämättä julistamaan valtakuntaa ja luottaisi siihen, että hänen Isänsä (Personoitu Suuntaaja) päivä päivältä rakentaisi toiminnan yksityiskohdat.		136:9.8 (1522.7) Jesus of Nazareth reached the conclusion that such utterances did not refer to him. At last, and finally, the human mind of the Son of Man made a clean sweep of all these Messianic difficulties and contradictions—Hebrew scriptures, parental training, chazan teaching, Jewish expectations, and human ambitious longings; once and for all he decided upon his course. He would return to Galilee and quietly begin the proclamation of the kingdom and trust his Father (the Personalized Adjuster) to work out the details of procedure day by day.
136:9.9 (1523.1) Näillä päätöksillään Jeesus näytti arvokasta esimerkkiä koko valtavan universuminsa jokaisen maailman jokaiselle ihmiselle, kun hän kieltäytyi soveltamasta aineellisia koettimia hengellisten ongelmien koettelemiseen ja kun hän kieltäytyi osoittamasta ylimielistä uhmaa luonnonlakeja kohtaan. Ja hän näytti innoittavaa esimerkkiä universumilojaalisuudesta ja moraalisesta suuruudesta kieltäytyessään ottamasta käsiinsä ajallista valtaa hengellisen kunnian esinäytöksenä.		136:9.9 (1523.1) By these decisions Jesus set a worthy example for every person on every world throughout a vast universe when he refused to apply material tests to prove spiritual problems, when he refused presumptuously to defy natural laws. And he set an inspiring example of universe loyalty and moral nobility when he refused to grasp temporal power as the prelude to spiritual glory.
136:9.10 (1523.2) Jos Ihmisen Pojalla oli kasteensa jälkeen kukkuloille noustessaan joitakin epäilyksiä tehtävästään ja sen luonteesta, mitään epäilyksiä hänellä ei enää ollut, kun hän palasi tovereidensa luokse eristyneisyydessä ja päätöksiä tehden vietettyjen neljänkymmenen päivän kuluttua.		136:9.10 (1523.2) If the Son of Man had any doubts about his mission and its nature when he went up in the hills after his baptism, he had none when he came back to his fellows following the forty days of isolation and decisions.
136:9.11 (1523.3) Jeesus oli laatinut ohjelman Isän valtakunnan perustamiselle. Hän ei tule huolehtimaan ihmisten fyysisten tarpeiden tyydyttämisestä. Hän ei tule jakelemaan leipää väkijoukoille, kuten oli vasta vähän aikaa sitten nähnyt Roomassa tehtävän. Hän ei ihmeitä tekemällä houkuttelisi huomiota puoleensa, vaikka juutalaiset juuri senlaatuista vapahtajaa odottivatkin. Hän ei myöskään pyrkisi saamaan hengellistä sanomaa hyväksytyksi antamalla näytöksen poliittisesta vallasta tai ajallisista toimivaltuuksista.		136:9.11 (1523.3) Jesus has formulated a program for the establishment of the Father’s kingdom. He will not cater to the physical gratification of the people. He will not deal out bread to the multitudes as he has so recently seen it being done in Rome. He will not attract attention to himself by wonder-working, even though the Jews are expecting just that sort of a deliverer. Neither will he seek to win acceptance of a spiritual message by a show of political authority or temporal power.
136:9.12 (1523.4) Hylätessään nämä menetelmät, joilla hänen olisi pitänyt kohottaa tulevan valtakunnan arvoa odotuksentäyteisten juutalaisten silmissä, Jeesus varmisti samalla, että nämä samat juutalaiset epäröimättä ja lopullisesti torjuisivat kaikki hänen arvovaltaan ja jumalallisuuteen kohdistuvat vaatimuksensa. Kaikesta tästä tietoisena Jeesus koetti kauan aikaa estää seuraajiaan puhumasta hänestä Messiaana.		136:9.12 (1523.4) In rejecting these methods of enhancing the coming kingdom in the eyes of the expectant Jews, Jesus made sure that these same Jews would certainly and finally reject all of his claims to authority and divinity. Knowing all this, Jesus long sought to prevent his early followers alluding to him as the Messiah.
136:9.13 (1523.5) Koko julkisen toimintansa ajan hän joutui tavan takaa selviytymään kolmesta tilanteesta: häneltä vaadittiin ruokaa, häntä vaadittiin tekemään ihmeitä ja lopulta häneltä pyydettiin, että hän sallisi seuraajiensa tehdä hänestä kuninkaan. Mutta Jeesus ei koskaan poikennut päätöksistä, jotka hän teki näiden Perean kukkuloiden yksinäisyydessä viettämiensä päivien aikana.		136:9.13 (1523.5) Throughout his public ministry he was confronted with the necessity of dealing with three constantly recurring situations: the clamor to be fed, the insistence on miracles, and the final request that he allow his followers to make him king. But Jesus never departed from the decisions which he made during these days of his isolation in the Perean hills.
10. Kuudes päätös ^top		10. The Sixth Decision ^top
136:10.1 (1523.6) Tämän ikimuistettavan eristyneisyytensä viimeisenä päivänä, ennen kuin Ihmisen Poika poistui vuorelta liittyäkseen Johanneksen ja tämän opetuslasten seuraan, hän teki viimeisen päätöksensä. Ja tämän päätöksensä hän viestitti Personoidulle Suuntaajalle seuraavin sanoin: ”Ja kaikissa muissa asioissa, niin kuin näissä, joista nyt on päätökset kirjattu, lupaan sinulle alistuvani Isäni tahtoon.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän laskeutui alas vuorelta. Ja hänen kasvonsa loistivat hengellisen voiton ja moraalisen tuloksiinpääsyn kirkkautta.		136:10.1 (1523.6) On the last day of this memorable isolation, before starting down the mountain to join John and his disciples, the Son of Man made his final decision. And this decision he communicated to the Personalized Adjuster in these words, “And in all other matters, as in these now of decision-record, I pledge you I will be subject to the will of my Father.” And when he had thus spoken, he journeyed down the mountain. And his face shone with the glory of spiritual victory and moral achievement.