Luku 137		Paper 137
Odottelua Galileassa		Tarrying Time in Galilee
137:0.1 (1524.1) VARHAIN lauantaiaamuna, helmikuun 23. päivänä vuonna 26 jKr. Jeesus palasi kukkuloilta liittyäkseen taas Johanneksen seurueeseen, joka oli leiriytynyt Pellaan. Koko tuon päivän ajan Jeesus liikkui kansanpaljouden seassa. Hän hoivasi muuatta miehenalkua, joka oli kaatuessaan loukannut itsensä. Hän taivalsi läheiseen Pellan kylään ja vei poikasen turvallisesti tämän vanhempien hoitoon.		137:0.1 (1524.1) EARLY on Saturday morning, February 23, a.d. 26, Jesus came down from the hills to rejoin John’s company encamped at Pella. All that day Jesus mingled with the multitude. He ministered to a lad who had injured himself in a fall and journeyed to the near-by village of Pella to deliver the boy safely into the hands of his parents.
1. Ensimmäisten neljän apostolin valitseminen ^top		1. Choosing the First Four Apostles ^top
137:1.1 (1524.2) Tuona sapattina kaksi Johanneksen eturivin opetuslasta vietti paljon aikaansa Jeesuksen seurassa. Kaikista Johanneksen seuraajista muuan Andreas-niminen oli se, johon Jeesus oli tehnyt syvimmän vaikutuksen. Hän oli Jeesuksen seurana, kun tämä kävi loukkaantuneen pojan kanssa Pellassa. Paluumatkalla Johanneksen tapaamispaikalle hän esitti Jeesukselle monia kysymyksiä, ja vähän ennen määräpaikkaansa saapumistaan he pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan. Keskustelun kuluessa Andreas sanoi: ”Olen tarkkaillut sinua, aina siitä lähtien kun tulit Kapernaumiin, ja uskon, että olet se uusi Opettaja, ja vaikken kaikkea opetustasi ymmärräkään, olen tehnyt vakaan päätöksen seurata sinua. Tahtoisin istua jalkojesi juuressa ja saada kuulla koko totuuden uudesta valtakunnasta.” Ja harrasta vakuuttavuutta säteillen Jeesus toivotti Andreaksen tervetulleeksi ensimmäiseksi apostolikseen siihen kahdentoista jäsenen ryhmään, jonka oli määrä uurastaa hänen kanssaan tehtäessä työtä uuden, Jumalan valtakunnan perustamiseksi ihmisten sydämeen.		137:1.1 (1524.2) During this Sabbath two of John’s leading disciples spent much time with Jesus. Of all John’s followers one named Andrew was the most profoundly impressed with Jesus; he accompanied him on the trip to Pella with the injured boy. On the way back to John’s rendezvous he asked Jesus many questions, and just before reaching their destination, the two paused for a short talk, during which Andrew said: “I have observed you ever since you came to Capernaum, and I believe you are the new Teacher, and though I do not understand all your teaching, I have fully made up my mind to follow you; I would sit at your feet and learn the whole truth about the new kingdom.” And Jesus, with hearty assurance, welcomed Andrew as the first of his apostles, that group of twelve who were to labor with him in the work of establishing the new kingdom of God in the hearts of men.
137:1.2 (1524.3) Andreas oli hiljainen Johanneksen työskentelyn tarkkailija ja siihen vilpittömästi uskova, ja hänellä oli varsin kyvykäs ja intomielinen veli, nimeltään Simon, joka oli Johanneksen oivallisimpia opetuslapsia. Eikä olisi väärin sanoa, että Simon oli yksi Johanneksen tärkeimmistä kannattajista.		137:1.2 (1524.3) Andrew was a silent observer of, and sincere believer in, John’s work, and he had a very able and enthusiastic brother, named Simon, who was one of John’s foremost disciples. It would not be amiss to say that Simon was one of John’s chief supporters.
137:1.3 (1524.4) Kohta sen jälkeen kun Jeesus ja Andreas palasivat leirille, Andreas etsi käsiinsä veljensä Simonin ja vieden tämän sivummalle hän ilmoitti tulleensa omassa mielessään siihen johtopäätökseen, että Jeesus oli se suuri Opettaja ja että hän oli sitoutunut opetuslapseksi. Hän jatkoi puhettaan kertomalla Jeesuksen hyväksyneen hänen palvelutarjouksensa ja ehdottamalla, että Simonkin menisi Jeesuksen luo tarjoutumaan toveripiiriin, joka toimisi uuden valtakunnan palveluksessa. Simon sanoi: ”Heti siitä lähtien, kun tämä mies ryhtyi työskentelemään Sebedeuksen veistämöllä, olen uskonut hänen olevan Jumalan lähettämä, mutta entä Johannes? Pitääkö meidän hylätä hänet? Olisiko se oikein?” Keskustelun päätteeksi he sopivat menevänsä samaa tietä kysymään neuvoa Johannekselta. Ajatus kahden kyvykkään neuvonantajansa ja kahden lupaavimman opetuslapsensa menettämisestä suretti Johannesta, mutta urheasti hän vastasi heidän tiedusteluihinsa sanomalla: ”Tämä on vasta alku; työni on kohta tehty, ja meistä kaikista tulee hänen opetuslapsiaan.” Silloin Andreas viittasi Jeesusta astumaan sivummalle ja ilmoitti samalla, että hänen veljensä halusi liittyä uuden valtakunnan palvelukseen. Ja tervehtiessään Simonia toisena apostolinaan Jeesus sanoi: ”Simon, innostuksesi ansaitsee kiitoksen, mutta valtakunnan työlle se on vaarallista. Kehotan sinua harkitsemaan paremmin puheitasi. Tahtoisin muuttaa nimesi Pietariksi.”		137:1.3 (1524.4) Soon after Jesus and Andrew returned to the camp, Andrew sought out his brother, Simon, and taking him aside, informed him that he had settled in his own mind that Jesus was the great Teacher, and that he had pledged himself as a disciple. He went on to say that Jesus had accepted his proffer of service and suggested that he (Simon) likewise go to Jesus and offer himself for fellowship in the service of the new kingdom. Said Simon: “Ever since this man came to work in Zebedee’s shop, I have believed he was sent by God, but what about John? Are we to forsake him? Is this the right thing to do?” Whereupon they agreed to go at once to consult John. John was saddened by the thought of losing two of his able advisers and most promising disciples, but he bravely answered their inquiries, saying: “This is but the beginning; presently will my work end, and we shall all become his disciples.” Then Andrew beckoned to Jesus to draw aside while he announced that his brother desired to join himself to the service of the new kingdom. And in welcoming Simon as his second apostle, Jesus said: “Simon, your enthusiasm is commendable, but it is dangerous to the work of the kingdom. I admonish you to become more thoughtful in your speech. I would change your name to Peter.”
137:1.4 (1525.1) Pellassa asuvat vahingoittuneen pojan vanhemmat olivat pyytämällä pyytäneet Jeesusta viettämään yönsä heidän luonaan, pitämään kotinaan heidän taloaan, ja Jeesus oli luvannut niin tehdä. Ennen kuin Jeesus erosi Andreaksesta ja tämän veljestä, hän sanoi: ”Varhain huomisaamuna menemme Galileaan.”		137:1.4 (1525.1) The parents of the injured lad who lived at Pella had besought Jesus to spend the night with them, to make their house his home, and he had promised. Before leaving Andrew and his brother, Jesus said, “Early on the morrow we go into Galilee.”
137:1.5 (1525.2) Sen jälkeen kun Jeesus oli palannut yöksi Pellaan, ja Andreaksen ja Simonin vielä keskustellessa siitä, minkäluonteista heidän palvelunsa tulevan valtakunnan perustamisen yhteydessä mahtaisi olla, tapahtumapaikalle saapuivat Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes, jotka olivat pitkän ja tuloksettoman retken jälkeen hetki sitten palanneet kukkuloilta Jeesusta etsimästä. Kuullessaan Simon Pietarin kertovan, kuinka hänestä ja hänen veljestään Andreaksesta oli tullut ensimmäiset hyväksytyt uuden valtakunnan neuvonantajat, ja että heidän oli määrä huomenissa lähteä uuden Mestarinsa mukana Galileaan, sekä Jaakob että Johannes murhettuivat. He olivat tunteneet Jeesuksen jo jonkin aikaa, ja he rakastivat häntä. He olivat etsineet häntä kukkuloilta monta päivää, ja nyt he tulivat takaisin kuullakseen, että jotkut muut olikin asetettu heidän edelleen. He tiedustelivat, minne Jeesus oli mennyt, ja lähtivät kiireesti hänen peräänsä.		137:1.5 (1525.2) After Jesus had returned to Pella for the night, and while Andrew and Simon were yet discussing the nature of their service in the establishment of the forthcoming kingdom, James and John the sons of Zebedee arrived upon the scene, having just returned from their long and futile searching in the hills for Jesus. When they heard Simon Peter tell how he and his brother, Andrew, had become the first accepted counselors of the new kingdom, and that they were to leave with their new Master on the morrow for Galilee, both James and John were sad. They had known Jesus for some time, and they loved him. They had searched for him many days in the hills, and now they returned to learn that others had been preferred before them. They inquired where Jesus had gone and made haste to find him.
137:1.6 (1525.3) Jeesus oli unessa, kun he saapuivat hänen majapaikalleen, mutta he herättivät hänet sanoen: ”Kuinka on selitettävissä, että sinä sillä aikaa kun me, jotka näin kauan olemme eläneet kanssasi, olemme etsimässä sinua kukkuloilta, menet ja asetat muut meidän edellemme valitsemalla Andreaksen ja Simonin ensimmäisiksi työtovereiksesi uudessa valtakunnassa?” Jeesus vastasi heille: ”Olkaa tyynet sydämessänne ja kysykää itseltänne: ’Kuka määräsi, että teidän pitäisi etsiä Ihmisen Poikaa, kun hän oli toimittamassa Isänsä asioita?’” Heidän kerrottuaan pitkällisen, kukkuloilla suorittamansa etsinnän yksityiskohdat Jeesus antoi heille muita neuvoja: ”Teidän tulisi oppia etsimään uuden valtakunnan salaisuutta sydämestänne eikä kukkuloilta. Se, mitä etsiskelitte, oli jo läsnä sielussanne. Olette totisesti veljiäni – ei minun teitä tarvinnut ottaa vastaan – tehän jo kuuluitte valtakuntaan, ja teidän tulisi olla hyvillä mielin ja laittautua valmiiksi lähteäksenne tekin kanssamme huomenissa Galileaan.” Silloin Johannes rohkaisi mielensä ja kysyi: ”Mutta, Mestari, olemmeko me, Jaakob ja minä, työtovereitasi uudessa valtakunnassa, aivan kuten Andreas ja Simon?” Jeesus laski käden kummankin olkapäälle sanoen: ”Veljeni, tehän olitte kanssani valtakunnan hengessä, jo ennen kuin nämä toiset pyysivät tulla vastaanotetuiksi. Teillä, veljeni, ei ole mitään tarvetta esittää pyyntöä päästä valtakuntaan, sillä olette olleet kanssani valtakunnassa alusta alkaen. Ihmisten silmissä toiset saattavat asettua edellenne, mutta sydämessäni minä tosiaankin laskin myös teidät valtakunnan neuvostoihin kuuluviksi, jo ennen kuin edes ajattelitte sitä minulta pyytää. Ja samalla tavoin ensimmäisiä olisitte saattaneet olla ihmistenkin silmissä, ellette olisi olleet poissa toimittamassa tehtävää, joka oli hyvää tarkoittava, mutta jonka olitte itse itsellenne osoittaneet, eli olitte etsimässä häntä, joka ei ollut kadoksissa. Älkää tulevassa valtakunnassa pitäkö mielessänne asioita, jotka ruokkivat huolestuneisuuttanne, vaan pitäkää mieluumminkin kaiken aikaa huolta vain siitä, että noudatatte taivaassa olevan Isän tahtoa.”		137:1.6 (1525.3) Jesus was asleep when they reached his abode, but they awakened him, saying: “How is it that, while we who have so long lived with you are searching in the hills for you, you prefer others before us and choose Andrew and Simon as your first associates in the new kingdom?” Jesus answered them, “Be calm in your hearts and ask yourselves, ‘who directed that you should search for the Son of Man when he was about his Father’s business?’” After they had recited the details of their long search in the hills, Jesus further instructed them: “You should learn to search for the secret of the new kingdom in your hearts and not in the hills. That which you sought was already present in your souls. You are indeed my brethren—you needed not to be received by me—already were you of the kingdom, and you should be of good cheer, making ready also to go with us tomorrow into Galilee.” John then made bold to ask, “But, Master, will James and I be associates with you in the new kingdom, even as Andrew and Simon?” And Jesus, laying a hand on the shoulder of each of them, said: “My brethren, you were already with me in the spirit of the kingdom, even before these others made request to be received. You, my brethren, have no need to make request for entrance into the kingdom; you have been with me in the kingdom from the beginning. Before men, others may take precedence over you, but in my heart did I also number you in the councils of the kingdom, even before you thought to make this request of me. And even so might you have been first before men had you not been absent engaged in a well-intentioned but self-appointed task of seeking for one who was not lost. In the coming kingdom, be not mindful of those things which foster your anxiety but rather at all times concern yourselves only with doing the will of the Father who is in heaven.”
137:1.7 (1525.4) Jaakob ja Johannes ottivat saamansa ojennuksen pahastumatta vastaan; koskaan he eivät enää olleet kateellisia Andreakselle ja Simonille. Ja he valmistautuivat lähtemään kahden apostolitoverinsa kanssa seuraavana aamuna Galileaan. Jeesuksen valitsemista neuvonantajaperheen jäsenistä käytettiin tästä päivästä alkaen nimitystä apostoli erotukseksi häntä myöhemmin seuranneesta uskovien opetuslasten valtavasta joukkokunnasta.		137:1.7 (1525.4) James and John received the rebuke in good grace; never more were they envious of Andrew and Simon. And they made ready, with their two associate apostles, to depart for Galilee the next morning. From this day on the term apostle was employed to distinguish the chosen family of Jesus’ advisers from the vast multitude of believing disciples who subsequently followed him.
137:1.8 (1525.5) Myöhään samana iltana Jaakob, Johannes, Andreas ja Simon kävivät keskustelun Johannes Kastajan kanssa, ja kyynelsilmin mutta vakain äänin tämä järkkymätön juudealaisprofeetta luopui kahdesta johtavasta opetuslapsestaan, jotta heistä tulisi tulevan valtakunnan galilealaisen Prinssin apostoleita.		137:1.8 (1525.5) Late that evening, James, John, Andrew, and Simon held converse with John the Baptist, and with tearful eye but steady voice the stalwart Judean prophet surrendered two of his leading disciples to become the apostles of the Galilean Prince of the coming kingdom.
2. Filippuksen ja Natanaelin valitseminen ^top		2. Choosing Philip and Nathaniel ^top
137:2.1 (1526.1) Sunnuntaiaamuna, helmikuun 24. päivänä vuonna 26 jKr., Jeesus jätti hyvästit Johannes Kastajalle jokirannassa lähellä Pellaa, eikä hän enää koskaan tätä lihallisessa hahmossa tavannut.		137:2.1 (1526.1) Sunday morning, February 24, a.d. 26, Jesus took leave of John the Baptist by the river near Pella, never again to see him in the flesh.
137:2.2 (1526.2) Kun Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan läksivät Galileaan, Johanneksen seuraajien leirissä puhkesi samana päivänä suuri meteli. Ensimmäinen suuri jakautuminen oli käynnistymässä. Edellisenä päivänä Johannes oli Andreakselle ja Esralle lausunut positiivisen käsityksensä, että Jeesus oli Vapahtaja. Andreas päätti seurata Jeesusta, mutta Esra torjui lempeäluontoisen nasaretilaispuusepän ja julisti työtovereilleen: ”Profeetta Daniel julistaa, että Ihmisen Poika tulee taivaan pilvissä, voimassa ja suuressa kunniassa. Tämä galilealainen kirvesmies, tämä kapernaumilainen veneenveistäjä, ei voi olla Vapahtaja. Voiko sellainen Jumalan lahja tulla Nasaretista? Tämä Jeesushan on Johanneksen sukulainen, ja koska opettajamme on varsin lempeäsydäminen, häntä on petetty. Pysytelkäämme erossa tästä vale-Messiaasta.” Kun Johannes nuhteli Esraa siitä, mitä tämä oli puhunut, Esra erosi monien opetuslasten keralla joukosta ja riensi etelään. Ja tämä ryhmä jatkoi kastamista Johanneksen nimissä, ja lopulta se perusti lahkon niistä, jotka uskoivat Johannekseen mutta jotka eivät suostuneet hyväksymään Jeesusta. Mesopotamiassa on tämän ryhmän jäänne vielä tänäkin päivänä.		137:2.2 (1526.2) That day, as Jesus and his four disciple-apostles departed for Galilee, there was a great tumult in the camp of John’s followers. The first great division was about to take place. The day before, John had made his positive pronouncement to Andrew and Ezra that Jesus was the Deliverer. Andrew decided to follow Jesus, but Ezra rejected the mild-mannered carpenter of Nazareth, proclaiming to his associates: “The Prophet Daniel declares that the Son of Man will come with the clouds of heaven, in power and great glory. This Galilean carpenter, this Capernaum boatbuilder, cannot be the Deliverer. Can such a gift of God come out of Nazareth? This Jesus is a relative of John, and through much kindness of heart has our teacher been deceived. Let us remain aloof from this false Messiah.” When John rebuked Ezra for these utterances, he drew away with many disciples and hastened south. And this group continued to baptize in John’s name and eventually founded a sect of those who believed in John but refused to accept Jesus. A remnant of this group persists in Mesopotamia even to this day.
137:2.3 (1526.3) Sillä aikaa kun tämä kahnaus kuohui Johanneksen seuraajien keskuudessa, Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan olivat vaeltaneet jo pitkän taipaleen kohti Galileaa. Ennen kuin he ylittivät Jordanin päästäkseen Nainin kautta Nasaretiin, Jeesus näki edessäpäin olevaa tietä katsastaessaan erään betsaidalaisen Filippuksen, joka oli ystävänsä kanssa tulossa heitä kohti. Jeesus oli joskus aikaisemmin tuntenut Filippuksen, ja myös kaikki neljä uutta apostolia tunsivat hänet hyvin. Hän oli ystävänsä Natanaelin kanssa matkalla Johanneksen luo Pellaan saadakseen tietää lisää siitä, kun kerrottiin Jumalan valtakunnan olevan tulossa; ja Jeesuksen tapaaminen ilahdutti häntä. Filippus oli ollut Jeesuksen ihailija, aina siitä lähtien kun tämä ensi kerran saapui Kapernaumiin. Mutta Natanael, joka asui Galilean Kaanassa, ei tuntenut Jeesusta. Filippus käveli eteenpäin tervehtiäkseen ystäviään, kun Natanael puolestaan lepäili tienvarsipuun varjossa.		137:2.3 (1526.3) While this trouble was brewing among John’s followers, Jesus and his four disciple-apostles were well on their way toward Galilee. Before they crossed the Jordan, to go by way of Nain to Nazareth, Jesus, looking ahead and up the road, saw one Philip of Bethsaida with a friend coming toward them. Jesus had known Philip aforetime, and he was also well known to all four of the new apostles. He was on his way with his friend Nathaniel to visit John at Pella to learn more about the reported coming of the kingdom of God, and he was delighted to greet Jesus. Philip had been an admirer of Jesus ever since he first came to Capernaum. But Nathaniel, who lived at Cana of Galilee, did not know Jesus. Philip went forward to greet his friends while Nathaniel rested under the shade of a tree by the roadside.
137:2.4 (1526.4) Pietari vei Filippuksen vähän sivummalle ja ryhtyi selittämään, että heistä kaikista, ja hän tarkoitti itseään, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta, oli tullut Jeesuksen työtovereita uudessa valtakunnassa. Ja hän kehotti painokkaasti Filippustakin tarjoutumaan palvelukseen. Filippus oli pahassa pulassa. Mitä hänen tulisi tehdä? Siinä, ilman vähäistäkään ennakkovaroitusta – tienposkessa Jordanin äärellä – oli yhtäkkiä putkahtanut esille välitöntä ratkaisua vaativa koko elämäniän suurimerkityksisin asia. Tuossa tuokiossa hän ryhtyi vakavaan keskusteluun Pietarin, Andreaksen ja Johanneksen kanssa, sillä aikaa kun Jeesus selitti Jaakobille Kapernaumin kautta Galileaan suuntautuvan matkan pääpiirteitä. Lopulta Andreas ehdotti Filippukselle: ”Mikset kysyisi Opettajalta?”		137:2.4 (1526.4) Peter took Philip to one side and proceeded to explain that they, referring to himself, Andrew, James, and John, had all become associates of Jesus in the new kingdom and strongly urged Philip to volunteer for service. Philip was in a quandary. What should he do? Here, without a moment’s warning—on the roadside near the Jordan—there had come up for immediate decision the most momentous question of a lifetime. By this time he was in earnest converse with Peter, Andrew, and John while Jesus was outlining to James the trip through Galilee and on to Capernaum. Finally, Andrew suggested to Philip, “Why not ask the Teacher?”
137:2.5 (1526.5) Siinä samassa Filippukselle valkeni, että Jeesus olikin todellinen suurmies, mahdollisesti Messias, ja hän päätti noudattaa, mitä Jeesus tästä asiasta päättäisi. Ja hän meni suoraan tämän luokse kysyen: ”Opettaja, menisinkö minä Johanneksen luokse vai liittyisinkö niihin ystäviini, jotka seuraavat sinua?” Ja Jeesus vastasi: ”Seuraa minua.” Filippusta vavahdutti vakuuttuneisuus siitä, että hän oli löytänyt Vapahtajan.		137:2.5 (1526.5) It suddenly dawned on Philip that Jesus was a really great man, possibly the Messiah, and he decided to abide by Jesus’ decision in this matter; and he went straight to him, asking, “Teacher, shall I go down to John or shall I join my friends who follow you?” And Jesus answered, “Follow me.” Philip was thrilled with the assurance that he had found the Deliverer.
137:2.6 (1526.6) Filippus viittasi nyt muuta ryhmää jäämään paikalleen, siksi aikaa kun hän kiiruhti takaisin kertomaan uutisen päätöksestään ystävälleen Natanaelille, joka edelleenkin pysytteli taka-alalla mulperipuun alla ja pohdiskeli mielessään Johannes Kastajasta, tulevasta valtakunnasta ja odotetusta Messiaasta kuulemiaan moniaita asioita. Filippus pelmahti keskelle näitä mietiskelyjä ja huudahti: ”Olen löytänyt Vapahtajan, hänet, josta Mooses ja profeetat kirjoittivat ja jota Johannes on julistanut.” Natanael loi katseensa ylöspäin ja kysyi: ”Mistä tämä opettaja on kotoisin?” Ja Filippus vastasi: ”Hän on Nasaretin Jeesus, kirvesmies Joosefin poika, joka on viime ajat asunut Kapernaumissa.” Ja sitten Natanael jonkin verran järkyttyneenä kysyi: ”Voiko mitään niin hyvää tulla Nasaretista?” Mutta häntä käsivarresta tarttuen Filippus sanoi: ”Tule katsomaan.”		137:2.6 (1526.6) Philip now motioned to the group to remain where they were while he hurried back to break the news of his decision to his friend Nathaniel, who still tarried behind under the mulberry tree, turning over in his mind the many things which he had heard concerning John the Baptist, the coming kingdom, and the expected Messiah. Philip broke in upon these meditations, exclaiming, “I have found the Deliverer, him of whom Moses and the prophets wrote and whom John has proclaimed.” Nathaniel, looking up, inquired, “Whence comes this teacher?” And Philip replied, “He is Jesus of Nazareth, the son of Joseph, the carpenter, more recently residing at Capernaum.” And then, somewhat shocked, Nathaniel asked, “Can any such good thing come out of Nazareth?” But Philip, taking him by the arm, said, “Come and see.”
137:2.7 (1527.1) Filippus johdatti Natanaelin Jeesuksen luo, joka vilpitöntä epäilijää hyväntahtoisesti suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Katso väärentämätöntä israelilaista, jossa ei vilppiä ole. Seuraa minua.” Ja Filippuksen puoleen kääntyen Natanael sanoi: ”Olet oikeassa, hän on todellakin ihmisten herra. Minäkin seuraan häntä, jos olen sen arvoinen.” Ja Jeesus nyökkäsi Natanaelille ja sanoi toisen kerran: ”Seuraa minua.”		137:2.7 (1527.1) Philip led Nathaniel to Jesus, who, looking benignly into the face of the sincere doubter, said: “Behold a genuine Israelite, in whom there is no deceit. Follow me.” And Nathaniel, turning to Philip, said: “You are right. He is indeed a master of men. I will also follow, if I am worthy.” And Jesus nodded to Nathaniel, again saying, “Follow me.”
137:2.8 (1527.2) Jeesuksella oli nyt koossa puolet hänen tulevien vuosien läheisten työtovereidensa joukkokunnasta, joista viisi oli tuntenut hänet jo jonkin aikaa ja joista yksi, Natanael, oli vieras. Pitempään viivyttelemättä he ylittivät Jordanin, ja Nainin kylän kautta kulkien he saapuivat Nasaretiin myöhään samana iltana.		137:2.8 (1527.2) Jesus had now assembled one half of his future corps of intimate associates, five who had for some time known him and one stranger, Nathaniel. Without further delay they crossed the Jordan and, going by the village of Nain, reached Nazareth late that evening.
137:2.9 (1527.3) He yöpyivät kaikki Joosefin luona Jeesuksen poikavuosien kodissa. Jeesuksen työtovereista oli melko käsittämätöntä, miksi heidän hetki sitten kohtaamansa opettaja niin tarkkaan hävitti kaikki jäljellä olleet kappaleet omista kirjoituksistaan, joita oli jäänyt kodin eri puolille kymmenen käskyn ja muiden tunnuslauseiden ja sanontojen muodossa. Mutta tämä menettely samoin kuin se tosiasia, etteivät he sittemmin nähneet hänen koskaan kirjoittavan – paitsi tomuun tai hiekkaan – vaikutti syvästi heidän mieleensä.		137:2.9 (1527.3) They all remained overnight with Joseph in Jesus’ boyhood home. The associates of Jesus little understood why their new-found teacher was so concerned with completely destroying every vestige of his writing which remained about the home in the form of the ten commandments and other mottoes and sayings. But this proceeding, together with the fact that they never saw him subsequently write—except upon the dust or in the sand—made a deep impression upon their minds.
3. Kapernaumissa-käynti ^top		3. The Visit to Capernaum ^top
137:3.1 (1527.4) Seuraavana päivänä Jeesus lähetti apostolinsa edeltäkäsin Kaanaan, sillä heidät oli kaikki kutsuttu erään tuossa kaupungissa asuvan, huomattavassa asemassa olevan nuoren naisen häihin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi käydäkseen pikimmiten äitinsä luona Kapernaumissa ja poiketakseen matkan varrella Magdalassa tapaamassa veljeään Juudaa.		137:3.1 (1527.4) The next day Jesus sent his apostles on to Cana, since all of them were invited to the wedding of a prominent young woman of that town, while he prepared to pay a hurried visit to his mother at Capernaum, stopping at Magdala to see his brother Jude.
137:3.2 (1527.5) Ennen Nasaretista-lähtöään Jeesuksen uudet työtoverit kertoivat Joosefille ja Jeesuksen perheen muille jäsenille vasta vähän aikaa sitten sattuneista ihmeellisistä tapahtumista ja toivat vapaasti julki uskomuksensa siitä, että Jeesus olisi kauan kaivattu vapahtaja. Ja nämä Jeesuksen perheen jäsenet keskustelivat tästä kaikesta, ja Joosef sanoi: ”Kuka tietää, ehkä äiti loppujen lopuksi oli oikeassa – jospa kummallinen veljemme onkin tuleva kuningas.”		137:3.2 (1527.5) Before leaving Nazareth, the new associates of Jesus told Joseph and other members of Jesus’ family about the wonderful events of the then recent past and gave free expression to their belief that Jesus was the long-expected deliverer. And these members of Jesus’ family talked all this over, and Joseph said: “Maybe, after all, Mother was right—maybe our strange brother is the coming king.”
137:3.3 (1527.6) Juuda oli ollut läsnä Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja yhdessä veljensä Jaakobin kanssa hänestä oli tullut Jeesuksen maiseen tehtävään lujasti uskova. Vaikka sekä Jaakob että Juuda olivat varsin ymmällä sen suhteen, minkäluonteinen heidän veljensä tehtävä olisi, heidän äitinsä sen sijaan oli herättänyt henkiin kaikki aikaisemmat toiveensa Jeesuksesta Messiaana, Daavidin poikana, ja hän rohkaisi poikiaan luottamaan veljeensä, joka olisi Israelin vapahtaja.		137:3.3 (1527.6) Jude was present at Jesus’ baptism and, with his brother James, had become a firm believer in Jesus’ mission on earth. Although both James and Jude were much perplexed as to the nature of their brother’s mission, their mother had resurrected all her early hopes of Jesus as the Messiah, the son of David, and she encouraged her sons to have faith in their brother as the deliverer of Israel.
137:3.4 (1527.7) Jeesus saapui Kapernaumiin maanantai-iltana, mutta hän ei mennyt omaan kotiinsa, jossa asuivat Jaakob ja hänen äitinsä, vaan hän meni suoraan Sebedeuksen kotiin. Kaikki hänen kapernaumilaisystävänsä näkivät hänessä tapahtuneen suuren ja miellyttävän muutoksen. Nyt hän vaikutti taas verrattain iloiselta ja enemmän omalta itseltään, sellaiselta kuin hän oli ollut aikaisempina Nasaretin-vuosinaan. Jo vuosien ajan ennen kastettaan ja vähän sitä ennen ja vähän sen jälkeen eristyneisyydessä viettämiään jaksoja hän oli muuttunut aina vain vakavammaksi ja varautuneemmaksi. Nyt hän näytti heistä kaikista aivan entiseltä itseltään. Hänestä tuntui huokuvan jotakin majesteettisen painokasta ja ylevää, mutta hän oli taas kerran huoleton ja iloinen.		137:3.4 (1527.7) Jesus arrived in Capernaum Monday night, but he did not go to his own home, where lived James and his mother; he went directly to the home of Zebedee. All his friends at Capernaum saw a great and pleasant change in him. Once more he seemed to be comparatively cheerful and more like himself as he was during the earlier years at Nazareth. For years previous to his baptism and the isolation periods just before and just after, he had grown increasingly serious and self-contained. Now he seemed quite like his old self to all of them. There was about him something of majestic import and exalted aspect, but he was once again lighthearted and joyful.
137:3.5 (1528.1) Maria suorastaan värisi odotuksesta. Hän oli aavistavinaan, että Gabrielin antama lupaus oli lähestymässä täyttymystä. Hän odotti koko Palestiinan kohta hätkähtävän ja ällistyvän, kun hänen poikansa ihmeellisellä tavalla paljastuisi juutalaisten yliluonnolliseksi kuninkaaksi. Mutta kaikkiin niihin moniin kysymyksiin, joita hänen äitinsä, Jaakob, Juuda ja Sebedeus esittivät, Jeesus vastasi hymyssä suin ainoastaan: ”On parempi, että viivähdän täällä jonkin aikaa; minun on täytettävä taivaassa olevan Isäni tahto.”		137:3.5 (1528.1) Mary was thrilled with expectation. She anticipated that the promise of Gabriel was nearing fulfillment. She expected all Palestine soon to be startled and stunned by the miraculous revelation of her son as the supernatural king of the Jews. But to all of the many questions which his mother, James, Jude, and Zebedee asked, Jesus only smilingly replied: “It is better that I tarry here for a while; I must do the will of my Father who is in heaven.”
137:3.6 (1528.2) Seuraavana päivänä, tiistaina, he kaikki taivalsivat Kaanaan osallistuakseen Naomin häihin, jotka oli määrä pitää seuraavana päivänä. Ja huolimatta Jeesuksen toistuvista varoituksista, etteivät he kertoisi hänestä yhdellekään ihmiselle ”ennen kuin Isän hetki tulisi”, he levittivät melua pitämättä mutta itsepintaisesti uutista, että he olivat löytäneet Vapahtajan. Jokainen heistä odotti luottavaisesti, että Jeesus toisi julki messiaanisen vallan haltuunottonsa tulevissa Kaanan häissä ja että hän tekisi sen suurella voimalla ja verrattomalla suurenmoisuudella. He muistivat, mitä heille oli kerrottu hänen kastetilaisuuteensa liittyneistä ilmiöistä, ja he uskoivat, että hänen tulevalle elämänkululleen tässä maailmassa olisivat tunnusomaisia yhä lukuisammat yliluonnolliset ihmeet ja ihmeenkaltaiset näytökset. Niinpä koko maaseutu valmistautui kokoontumaan Kaanaan, Naomin ja Naatanin pojan Joohabin hääjuhlille.		137:3.6 (1528.2) On the next day, Tuesday, they all journeyed over to Cana for the wedding of Naomi, which was to take place on the following day. And in spite of Jesus’ repeated warnings that they tell no man about him “until the Father’s hour shall come,” they insisted on quietly spreading the news abroad that they had found the Deliverer. They each confidently expected that Jesus would inaugurate his assumption of Messianic authority at the forthcoming wedding at Cana, and that he would do so with great power and sublime grandeur. They remembered what had been told them about the phenomena attendant upon his baptism, and they believed that his future course on earth would be marked by increasing manifestations of supernatural wonders and miraculous demonstrations. Accordingly, the entire countryside was preparing to gather together at Cana for the wedding feast of Naomi and Johab the son of Nathan.
137:3.7 (1528.3) Maria ei ollut vuosikausiin ollut yhtä iloissaan. Hän taittoi matkaa kohti Kaanaa sellaisessa hengessä kuin hän olisi kuningataräiti menossa todistamaan poikansa kruunajaisia. Sen jälkeen kun Jeesus oli täyttänyt kolmetoista, hänen perheensä ja ystävänsä eivät olleet nähneet häntä yhtä huolettomana ja onnellisena, yhtä huomaavaisena ja tovereidensa toiveita ja toivomuksia ymmärtävänä, yhtä liikuttavan myötätuntoisena. Siksi he kaikki kuiskailivat pienissä ryhmissä keskenään ja ihmettelivät, mitä tulisi tapahtumaan. Mitä tämä kummallinen persoona seuraavaksi tekisi? Millä tavoin hän toisi näkyville tulevan valtakunnan loistavuuden? Ja heitä kaikkia värisytti ajatus, että he olisivat läsnä ja näkisivät, kun Israelin Jumalan valta ja mahti paljastettaisiin.		137:3.7 (1528.3) Mary had not been so joyous in years. She journeyed to Cana in the spirit of the queen mother on the way to witness the coronation of her son. Not since he was thirteen years old had Jesus’ family and friends seen him so carefree and happy, so thoughtful and understanding of the wishes and desires of his associates, so touchingly sympathetic. And so they all whispered among themselves, in small groups, wondering what was going to happen. What would this strange person do next? How would he usher in the glory of the coming kingdom? And they were all thrilled with the thought that they were to be present to see the revelation of the might and power of Israel’s God.
4. Kaanan häät ^top		4. The Wedding at Cana ^top
137:4.1 (1528.4) Keskiviikon puoleenpäivään mennessä Kaanaan oli saapunut miltei tuhat vierasta, yli neljä kertaa hääjuhlaan kutsuttujen määrä. Juutalaisten tapana oli viettää häät keskiviikkona, ja hääkutsut oli lähetetty kuukautta aikaisemmin. Aamupäivällä ja iltapäivän alkupuolella tilanne näytti pikemminkin Jeesuksen julkiselta vastaanottotilaisuudelta kuin hääjuhlilta. Jokainen halusi tervehtiä tätä melkein jo galilealaiskuuluisuutta, ja hän oli mitä sydämellisin kaikille: nuorille ja vanhoille, juutalaisille ja ei-juutalaisille. Ja jokainen riemuitsi Jeesuksen suostuessa johtamaan vihkimistä edeltävää kulkuetta.		137:4.1 (1528.4) By noon on Wednesday almost a thousand guests had arrived in Cana, more than four times the number bidden to the wedding feast. It was a Jewish custom to celebrate weddings on Wednesday, and the invitations had been sent abroad for the wedding one month previously. In the forenoon and early afternoon it appeared more like a public reception for Jesus than a wedding. Everybody wanted to greet this near-famous Galilean, and he was most cordial to all, young and old, Jew and gentile. And everybody rejoiced when Jesus consented to lead the preliminary wedding procession.
137:4.2 (1528.5) Jeesus oli nyt täydellisen tietoinen ihmisolemassaolostaan, jumalallisesta pre-eksistenssistään, ja siitä, että hänen statuksessaan kietoutuivat yhteen eli fuusioituivat ihmis- ja jumalallinen olemus. Hän pystyi täysin luontevasti yhtenä hetkenä esittämään ihmisen osaa ja samassa silmänräpäyksessä omaksumaan jumalallisuutta olevalle persoonallisuudelle kuuluvat oikeudet.		137:4.2 (1528.5) Jesus was now thoroughly self-conscious regarding his human existence, his divine pre-existence, and the status of his combined, or fused, human and divine natures. With perfect poise he could at one moment enact the human role or immediately assume the personality prerogatives of the divine nature.
137:4.3 (1528.6) Sitä mukaa kun päivä kului, Jeesus alkoi yhä paremmin tiedostaa ihmisten odottavan, että hän suorittaisi jonkin ihmeen; aivan erityisesti hän pani merkille, miten hänen perheensä ja hänen kuusi opetuslapsi-apostoliaan odottivat, että hän asiaankuuluvasti toisi julki tulevan valtakuntansa jonkin hätkähdyttävän ja yliluonnollisen ilmiön avulla.		137:4.3 (1528.6) As the day wore on, Jesus became increasingly conscious that the people were expecting him to perform some wonder; more especially he recognized that his family and his six disciple-apostles were looking for him appropriately to announce his forthcoming kingdom by some startling and supernatural manifestation.
137:4.4 (1529.1) Iltapäivän alkupuolella Maria kutsui Jaakobin luokseen, ja yhdessä he rohkenivat kääntyä Jeesuksen puoleen kysyäkseen, luottaisiko hän heihin sen verran, että antaisi heille tiedon, millä hetkellä ja missä häämenojen vaiheessa hänellä oli aikomus tuoda julki, että hän oli se ”yliluonnollinen”. He olivat tuskin saaneet sanottavaansa sanotuksi Jeesukselle, kun he huomasivat herättäneensä hänelle luonteenomaisen närkästyksen. Hän lausui vain: ”Jos rakastatte minua, olkaa silloin halukkaat viipymään seurassani sen aikaa, jonka palvelen sitä, mikä on taivaassa olevan Isäni tahto.” Mutta hänen kasvojenilmeensä paljasti kaunopuheisuuden alle kätketyn moitteen.		137:4.4 (1529.1) Early in the afternoon Mary summoned James, and together they made bold to approach Jesus to inquire if he would admit them to his confidence to the extent of informing them at what hour and at what point in connection with the wedding ceremonies he had planned to manifest himself as the “supernatural one.” No sooner had they spoken of these matters to Jesus than they saw they had aroused his characteristic indignation. He said only: “If you love me, then be willing to tarry with me while I wait upon the will of my Father who is in heaven.” But the eloquence of his rebuke lay in the expression of his face.
137:4.5 (1529.2) Tämä hänen äitinsä ryhtymys oli suuri pettymys ihmis-Jeesukselle, ja sillä, miten hän reagoi äitinsä tekemään yllyttävään ehdotukseen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt antaa periksi ja myöntyä johonkin ulkonaiseen jumalallisuutensa julkituomiseen, oli häneen varsin vakavoittava vaikutus. Kysymyksessä oli yksi niistä nimenomaisista asioista, joiden osalta hän oli juuri vähän aikaa sitten kukkuloilla päättänyt, ettei hän sellaisia tekoja tekisi. Maria oli useiden tuntien ajan hyvin alakuloinen. Hän sanoi Jaakobille: ”En voi ymmärtää häntä; mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Eikö hänen kummallinen käyttäytymisensä ikinä lopu?” Jaakob ja Juuda koettivat lohduttaa äitiään, kun Jeesus sen sijaan vetäytyi tunniksi yksinäisyyteen. Mutta hän palasi muitten pariin ja oli taas huoleton ja iloinen.		137:4.5 (1529.2) This move of his mother was a great disappointment to the human Jesus, and he was much sobered by his reaction to her suggestive proposal that he permit himself to indulge in some outward demonstration of his divinity. That was one of the very things he had decided not to do when so recently isolated in the hills. For several hours Mary was much depressed. She said to James: “I cannot understand him; what can it all mean? Is there no end to his strange conduct?” James and Jude tried to comfort their mother, while Jesus withdrew for an hour’s solitude. But he returned to the gathering and was once more lighthearted and joyous.
137:4.6 (1529.3) Häämenot etenivät hiljaisen odotuksen vallitessa, mutta koko seremonia oli ohitse, eikä kunniavieras ollut ryhtynyt mihinkään, ei esittänyt mitään sanomaa. Sitten kuiskuteltiin, että tämä kirvesmies ja veneenrakentaja, jonka Johannes oli julistanut ”Vapahtajaksi”, näyttäisikin mahtinsa illan juhlallisuuksien aikana, kenties hääillallisilla. Mutta koko tällaisen näytöksen odottelu haihtui tyystin hänen kuuden opetuslapsi-apostolinsa mielestä, kun hän kutsui heidät koolle vähän ennen hääillallisia ja sanoi täyttä totta tarkoittaen: ”Älkää luulkokaan, että olisin tullut tähän paikkaan tekemään jonkin ihmeen uteliaita tyydyttääkseni tai epäileväisiä vakuuttaakseni. Olemme täällä pikemminkin palvellaksemme sitä, mikä on taivaassa olevan Isämme tahto.” Mutta kun Maria ja muut näkivät hänen pitävän neuvoa tovereidensa kanssa, he olivat omassa ajatusmaailmassaan täysin vakuuttuneita siitä, että kohta tapahtuisi jotakin epätavallista. Ja he istuutuivat kaikki nauttimaan hääillallisesta ja juhlien merkeissä sujuvasta hyvästä yhdessäolosta.		137:4.6 (1529.3) The wedding proceeded with a hush of expectancy, but the entire ceremony was finished and not a move, not a word, from the honored guest. Then it was whispered about that the carpenter and boatbuilder, announced by John as “the Deliverer,” would show his hand during the evening festivities, perhaps at the wedding supper. But all expectance of such a demonstration was effectually removed from the minds of his six disciple-apostles when he called them together just before the wedding supper and, in great earnestness, said: “Think not that I have come to this place to work some wonder for the gratification of the curious or for the conviction of those who doubt. Rather are we here to wait upon the will of our Father who is in heaven.” But when Mary and the others saw him in consultation with his associates, they were fully persuaded in their own minds that something extraordinary was about to happen. And they all sat down to enjoy the wedding supper and the evening of festive good fellowship.
137:4.7 (1529.4) Sulhasen isä oli varannut kaikkia vihkiäisjuhlaan kutsuttuja vieraita varten runsaasti viiniä, mutta mistäpä hän olisi saattanut tietää, että hänen poikansa häistä tulisi tapaus, joka näin läheisesti liittyisi odotettuun Jeesuksen julkituloon messiaanisena vapahtajana. Hän oli iloinen saadessaan kunnian lukea kuuluisan galilealaisen vieraidensa joukkoon. Mutta ennen kuin hääillallinen oli nautittu, palvelijat toivat hänelle levottomuutta herättävän uutisen, että viini alkoi olla vähissä. Kun virallinen illallinen oli päättynyt, ja vieraat jo käyskentelivät puutarhassa, sulhasen äiti uskoutui Marialle ja kertoi, että tilaisuutta varten varattu viini oli lopussa. Ja Maria sanoi luottavaisesti: ”Älähän huoli – puhun asiasta pojalleni. Hän tulee avuksemme.” Ja hänellä oli otsaa sanoa näin vain muutamaa hetkeä aikaisemmin saamastaan nuhteesta huolimatta.		137:4.7 (1529.4) The father of the bridegroom had provided plenty of wine for all the guests bidden to the marriage feast, but how was he to know that the marriage of his son was to become an event so closely associated with the expected manifestation of Jesus as the Messianic deliverer? He was delighted to have the honor of numbering the celebrated Galilean among his guests, but before the wedding supper was over, the servants brought him the disconcerting news that the wine was running short. By the time the formal supper had ended and the guests were strolling about in the garden, the mother of the bridegroom confided to Mary that the supply of wine was exhausted. And Mary confidently said: “Have no worry—I will speak to my son. He will help us.” And thus did she presume to speak, notwithstanding the rebuke of but a few hours before.
137:4.8 (1529.5) Monien vuosien ajan Maria oli aina kääntynyt Jeesuksen puoleen joka kerta, kun heidän kotielämässään Nasaretissa ilmeni kriisejä, joten oli pelkästään luonnollista, että Jeesus tässä tilanteessa tuli hänen mieleensä. Mutta tällä kunnianhimoisella äidillä oli muitakin vaikuttimia siihen, miksi hän tässä tilanteessa vetosi vanhimpaan poikaansa. Jeesuksen seistessä yksikseen puutarhan yhdessä nurkkauksessa hänen äitinsä meni hänen lähelleen sanoen: ”Poikani, heillä ei ole viiniä.” Ja Jeesus vastasi: ”Vaimo hyvä, mitä tekemistä minulla on sellaisen asian kanssa?” Maria sanoi: ”Mutta minähän uskon, että hetkesi on tullut; etkö voi auttaa meitä?” Jeesus vastasi: ”Sanon sinulle toistamiseen, etten ole tullut tekemään senlaatuisia tekoja. Miksi kiusaat minua taas näillä asioilla?” Ja silloin Maria kyyneliin puhjeten sanoi hänelle rukoilevasti: ”Mutta poikani, minä menin lupaamaan heille, että sinä auttaisit meitä; olisit nyt niin kiltti, että tekisit jotakin hyväkseni?” Ja silloin Jeesus virkkoi: ”Nainen, onko sinun asiasi antaa moisia lupauksia? Katso, ettet tee sitä enää toiste. Meidän on kaikissa asioissa palveltava sitä, mikä on taivaassa olevan Isän tahto.”		137:4.8 (1529.5) Throughout a period of many years, Mary had always turned to Jesus for help in every crisis of their home life at Nazareth so that it was only natural for her to think of him at this time. But this ambitious mother had still other motives for appealing to her eldest son on this occasion. As Jesus was standing alone in a corner of the garden, his mother approached him, saying, “My son, they have no wine.” And Jesus answered, “My good woman, what have I to do with that?” Said Mary, “But I believe your hour has come; cannot you help us?” Jesus replied: “Again I declare that I have not come to do things in this wise. Why do you trouble me again with these matters?” And then, breaking down in tears, Mary entreated him, “But, my son, I promised them that you would help us; won’t you please do something for me?” And then spoke Jesus: “Woman, what have you to do with making such promises? See that you do it not again. We must in all things wait upon the will of the Father in heaven.”
137:4.9 (1530.1) Maria, Jeesuksen äiti, tunsi itsensä maahan lyödyksi; hän oli tyrmistynyt! Kun hän siinä seisoi eleettömänä Jeesuksen edessä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, Jeesuksen ihmissydämen valtasi sääli tätä naista kohtaan, joka oli antanut hänelle lihallisen hahmon; ja eteenpäin kumartuen hän laski hellästi kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi: ”No, no äitiseni, Mariaiseni, älä murehdi vaikka sanani tuntuvatkin kovilta, sillä enkö ole monet kerrat sanonut sinulle, että olen tullut vain täyttämään taivaallisen Isäni tahdon? Riemumielin tekisin, mitä minulta pyydät, jos se vain olisi osa siitä, mikä on Isän tahto –” ja yhtäkkiä Jeesus vaikeni, hän epäröi. Maria näytti vaistoavan, että jotakin oli tapahtumassa. Ylös hypähtäen hän kietoi kätensä Jeesuksen kaulan ympäri, suuteli häntä ja ryntäsi palvelijoiden puolelle sanoen: ”Mitä ikinä poikani sanoo, se tehkää.” Mutta Jeesus ei sanonut mitään. Hän ymmärsi nyt jo sanoneensa – tai pikemminkin toivontäyteisesti ajatelleensa – liikaa.		137:4.9 (1530.1) Mary the mother of Jesus was crushed; she was stunned! As she stood there before him motionless, with the tears streaming down her face, the human heart of Jesus was overcome with compassion for the woman who had borne him in the flesh; and bending forward, he laid his hand tenderly upon her head, saying: “Now, now, Mother Mary, grieve not over my apparently hard sayings, for have I not many times told you that I have come only to do the will of my heavenly Father? Most gladly would I do what you ask of me if it were a part of the Father’s will—” and Jesus stopped short, he hesitated. Mary seemed to sense that something was happening. Leaping up, she threw her arms around Jesus’ neck, kissed him, and rushed off to the servants’ quarters, saying, “Whatever my son says, that do.” But Jesus said nothing. He now realized that he had already said—or rather desirefully thought—too much.
137:4.10 (1530.2) Maria tanssi riemusta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten viini tuotettaisiin, mutta luottavaisesti hän uskoi lopultakin suostutelleensa esikoispoikansa sille kannalle, että tämä toisi esille valtansa, uskaltaisi astua esiin vaatimaan asemaansa ja osoittamaan Messiaan valtuutensa. Ja koska läsnä oli ja koska tapahtumaan liittyi tiettyjä universumivoimia ja -persoonallisuuksia, joista kaikki läsnä olevat olivat täysin tietämättömiä, ei Marian tarvinnut pettyä. Viini, jota Maria halusi ja jota Jeesus, Jumala-ihminen, ihmisenä ja myötätuntoisena toivoi, oli tulollaan.		137:4.10 (1530.2) Mary was dancing with glee. She did not know how the wine would be produced, but she confidently believed that she had finally persuaded her first-born son to assert his authority, to dare to step forth and claim his position and exhibit his Messianic power. And, because of the presence and association of certain universe powers and personalities, of which all those present were wholly ignorant, she was not to be disappointed. The wine Mary desired and which Jesus, the God-man, humanly and sympathetically wished for, was forthcoming.
137:4.11 (1530.3) Vähän matkan päässä oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat täynnä vettä ja joista kunkin tilavuus oli runsaat seitsemänkymmentä litraa. Vesi oli tarkoitettu käytettäväksi myöhemmin hääjuhlallisuuksien lopuksi suoritettavissa puhdistautumisseremonioissa. Palvelusväen hälinä näiden valtavien kiviastioiden ympärillä, missä Jeesuksen äiti oli heitä touhukkaasti johtamassa, kiinnitti Jeesuksen huomion, ja kun hän meni paikalle, hän huomasi heidän ammentavan astioista viiniä kannukaupalla.		137:4.11 (1530.3) Near at hand stood six waterpots of stone, filled with water, holding about twenty gallons apiece. This water was intended for subsequent use in the final purification ceremonies of the wedding celebration. The commotion of the servants about these huge stone vessels, under the busy direction of his mother, attracted Jesus’ attention, and going over, he observed that they were drawing wine out of them by the pitcherful.
137:4.12 (1530.4) Jeesukselle valkeni vähitellen, mitä oli tapahtunut. Kaikista Kaanan häissä läsnä olleista henkilöistä Jeesus oli se, joka oli yllättynein. Muuthan olivat odottaneetkin, että hän tekisi ihmeen, mutta sitä hän nimenomaan ei ollut aikonut tehdä. Ja silloin Ihmisen Poika muisti Personoidun Ajatuksensuuntaajansa kukkuloilla lausumat varoituksen sanat. Hänen mieleensä palautui, miten Suuntaaja oli varoittanut häntä, ettei mikään mahti tai persoonallisuus kykenisi riistämään häneltä luojalle kuuluvaa ajastariippumattomuuden oikeutta. Puheena olevassa tilanteessa voimanmuuntajat, keskiväliolennot ja kaikki muut tarpeelliset persoonallisuudet kerääntyivät tämän vesierän ja muiden tarpeellisten elementtien äärelle, ja sen jälkeen kun Universumin Luoja-Poika oli tuonut julki toivomuksensa, ei ollut mitään keinoa estää viinin silmänräpäyksellistä ilmaantumista. Ja että näin kävi, oli itse asiassa kaksinkertaisen varmaa Personoidun Suuntaajan ilmoitettua, ettei Pojan toiveen täyttäminen ollut millään muotoa ristiriidassa Isän tahdon kanssa.		137:4.12 (1530.4) It was gradually dawning upon Jesus what had happened. Of all persons present at the marriage feast of Cana, Jesus was the most surprised. Others had expected him to work a wonder, but that was just what he had purposed not to do. And then the Son of Man recalled the admonition of his Personalized Thought Adjuster in the hills. He recounted how the Adjuster had warned him about the inability of any power or personality to deprive him of the creator prerogative of independence of time. On this occasion power transformers, midwayers, and all other required personalities were assembled near the water and other necessary elements, and in the face of the expressed wish of the Universe Creator Sovereign, there was no escaping the instantaneous appearance of wine. And this occurrence was made doubly certain since the Personalized Adjuster had signified that the execution of the Son’s desire was in no way a contravention of the Father’s will.
137:4.13 (1530.5) Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihme. Yhteenkään luonnonlakiin ei tehty muutoksia, yhtäkään luonnonlakia ei kumottu, yhdenkään luonnonlain rajojen yli edes ei astuttu. Mitään muuta ei tapahtunut kuin aikatekijän kumoutuminen viinin aikaansaamiseen tarvittavien kemiallisten alkuaineiden taivaallisen yhteenkokoamisen yhteydessä. Kaanassa Luojan välikädet tekivät tässä tilanteessa viiniä aivan samalla tavoin kuin sitä valmistetaan tavanomaisella ja luonnonmukaisella menetelmällä, paitsi että he tekivät sen aikatekijästä riippumatta ja että asiaan puuttuivat myös ihmistä korkeammalla tasolla olevat voimat sikäli, että ne avaruudessa keräsivät yhteen tarpeelliset kemialliset ainesosaset.		137:4.13 (1530.5) But this was in no sense a miracle. No law of nature was modified, abrogated, or even transcended. Nothing happened but the abrogation of time in association with the celestial assembly of the chemical elements requisite for the elaboration of the wine. At Cana on this occasion the agents of the Creator made wine just as they do by the ordinary natural processes except that they did it independently of time and with the intervention of superhuman agencies in the matter of the space assembly of the necessary chemical ingredients.
137:4.14 (1531.1) Oli sitä paitsi ilmeistä, ettei tämän niin kutsutun ihmeen toteutuminen ollut vastoin Paratiisin-Isän tahtoa, sillä muutoin se olisi jäänyt tapahtumatta, olihan Jeesus jo kaikessa alistunut Isän tahtoon.		137:4.14 (1531.1) Furthermore it was evident that the enactment of this so-called miracle was not contrary to the will of the Paradise Father, else it would not have transpired, since Jesus had already subjected himself in all things to the Father’s will.
137:4.15 (1531.2) Kun palvelijat ammensivat tätä uutta viiniä ja veivät sitä sulhaspojalle, ”juhlamenojen ohjaajalle”, ja kun tämä oli sitä maistanut, hän kutsui paikalle sulhasen ja sanoi: ”Tapana on, että paras viini tuodaan tarjolle ensimmäisenä, ja sitten kun vieraat ovat juopuneet, tuodaan esille huonompaa viinipuun antia; mutta sinä oletkin säästänyt parhaan viinin juhlien loppuun.”		137:4.15 (1531.2) When the servants drew this new wine and carried it to the best man, the “ruler of the feast,” and when he had tasted it, he called to the bridegroom, saying: “It is the custom to set out first the good wine and, when the guests have well drunk, to bring forth the inferior fruit of the vine; but you have kept the best of the wine until the last of the feast.”
137:4.16 (1531.3) Maria ja Jeesuksen opetuslapset iloitsivat suuresti siitä, minkä he luulivat ihmeeksi; ihmeeksi, josta he luulivat, että Jeesus oli sen esittänyt tarkoituksellisesti. Mutta Jeesus vetäytyi puutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja oli muutaman lyhyen hetken ajan syvissä mietteissään. Lopulta hän päätteli, että välikohtaus oli ollut asia, joka ei ollut näissä olosuhteissa ollut hänen vallassaan, ja koska se ei ollut ollut vastoin hänen Isänsä tahtoa, se oli väistämätön. Kun hän palasi ihmisten pariin, nämä suhtautuivat häneen pelonsekaisella kunnioituksella; he kaikki uskoivat hänen olevan Messias. Mutta Jeesus oli perin pohjin hämillään, sillä hän tiesi heidän uskovan häneen vain sen epätavallisen tapahtuman johdosta, jota he olivat juuri olleet todistamassa, vaikkei niin pitänyt olla. Ja Jeesus vetäytyi taas joksikin aikaa talon katolle, saadakseen käydä asian kokonaisuudessaan ajatuksissaan läpi.		137:4.16 (1531.3) Mary and the disciples of Jesus were greatly rejoiced at the supposed miracle which they thought Jesus had intentionally performed, but Jesus withdrew to a sheltered nook of the garden and engaged in serious thought for a few brief moments. He finally decided that the episode was beyond his personal control under the circumstances and, not being adverse to his Father’s will, was inevitable. When he returned to the people, they regarded him with awe; they all believed in him as the Messiah. But Jesus was sorely perplexed, knowing that they believed in him only because of the unusual occurrence which they had just inadvertently beheld. Again Jesus retired for a season to the housetop that he might think it all over.
137:4.17 (1531.4) Jeesus ymmärsi nyt täysin, että hänen oli oltava alituisesti varuillaan, jottei hän myötätunnon ja säälin valtaan antautumalla tulisi aiheuttaneeksi lisää tämänlaatuisia välikohtauksia. Ja kuitenkin, monta samanlaista tapausta sattui, ennen kuin Ihmisen Poika erkani lopullisesti elämästään kuolevaisen lihallisessa hahmossa.		137:4.17 (1531.4) Jesus now fully comprehended that he must constantly be on guard lest his indulgence of sympathy and pity become responsible for repeated episodes of this sort. Nevertheless, many similar events occurred before the Son of Man took final leave of his mortal life in the flesh.
5. Jeesus palaa Kapernaumiin ^top		5. Back in Capernaum ^top
137:5.1 (1531.5) Vaikka monet vieraista jäivät koko viikon jatkuville hääjuhlille, Jeesus lähti vasta valitsemiensa opetuslapsi-apostoliensa – Jaakobin, Johanneksen, Andreaan, Pietarin, Filippuksen ja Natanaelin – kanssa varhain seuraavana aamuna kohti Kapernaumia, ja hän poistui juhlilta ketään hyvästelemättä. Jeesuksen perhe ja kaikki hänen kaanalaisystävänsä olivat hyvin huolissaan siitä, että hän niin äkkiä lähti heidän luotaan, ja Jeesuksen nuorin veli Juuda lähti etsimään häntä. Jeesus meni apostoleineen suoraa tietä Sebedeuksen kotiin Betsaidassa. Tällä matkalla Jeesus puhui vastikään valitsemiensa työtovereiden kanssa monista tulevan valtakunnan kannalta tärkeistä asioista ja varoitti heitä erityisesti koskaan kertomasta veden muuttumisesta viiniksi. Hän antoi heille myös sen neuvon, että he tulevaisuudessa työskennellessään karttaisivat Sepforiin ja Tiberiaan kaupunkeja.		137:5.1 (1531.5) Though many of the guests remained for the full week of wedding festivities, Jesus, with his newly chosen disciple-apostles—James, John, Andrew, Peter, Philip, and Nathaniel—departed very early the next morning for Capernaum, going away without taking leave of anyone. Jesus’ family and all his friends in Cana were much distressed because he so suddenly left them, and Jude, Jesus’ youngest brother, set out in search of him. Jesus and his apostles went directly to the home of Zebedee at Bethsaida. On this journey Jesus talked over many things of importance to the coming kingdom with his newly chosen associates and especially warned them to make no mention of the turning of the water into wine. He also advised them to avoid the cities of Sepphoris and Tiberias in their future work.
137:5.2 (1531.6) Tuona iltana pidettiin illallisen jälkeen tässä Sebedeuksen ja Salomen kodissa eräs Jeesuksen koko maisen elämänuran tärkeimmistä neuvonpidoista. Vain mainitut kuusi apostolia olivat läsnä tässä kokouksessa; Juuda saapui, vasta kun he jo olivat lähdössä kukin taholleen. Nämä kuusi valittua miestä olivat matkanneet Kaanasta Betsaidaan Jeesuksen kanssa ikään kuin ilmassa kulkien. He olivat täynnä odotusta, ja pelkkä ajatuskin siitä, että heidät oli valittu Ihmisen Pojan läheisiksi työtovereiksi, sai heidät värisemään innosta. Mutta kun Jeesus ryhtyi selvittämään heille, kuka hän oli, ja mikä hänen tehtävänsä tulisi olemaan maan päällä ja miten se mahdollisesti päättyisi, he tyrmistyivät. He eivät kyenneet käsittämään, mitä Jeesus heille kertoi. He olivat sanattomia, jopa Pietari tunsi itsensä sanoin kuvaamattoman musertuneeksi. Vain syvämietteinen Andreas rohkeni vastata Jeesuksen neuvoksi tarkoittamiin sanoihin. Kun Jeesus tajusi, etteivät he käsittäneet hänen sanomaansa; kun hän ymmärsi, että heidän aivoituksensa juutalaisesta Messiaasta olivat niin täysin valmiiksi kiteytyneitä, hän lähetti heidät lepäämään. Itse hän sen sijaan käveli ja keskusteli veljensä Juudan kanssa. Ja ennen kuin Juuda erosi Jeesuksen seurasta, hän sanoi hyvin tunteikkaana: ”Isä-veljeni, en ole koskaan sinua ymmärtänyt. Varmuudella en tiedä nytkään, oletko sinä se, mitä äitini on meille opettanut, enkä täysin käsitä tulevaa valtakuntaa, mutta sen toki tiedän, että olet voimallinen Jumalan mies. Kuulin sen äänen Jordanilla, ja olen sinuun uskova, kuka ikinä oletkin.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän poistui ja meni omaan kotiinsa Magdalassa.		137:5.2 (1531.6) After supper that evening, in this home of Zebedee and Salome, there was held one of the most important conferences of all Jesus’ earthly career. Only the six apostles were present at this meeting; Jude arrived as they were about to separate. These six chosen men had journeyed from Cana to Bethsaida with Jesus, walking, as it were, on air. They were alive with expectancy and thrilled with the thought of having been selected as close associates of the Son of Man. But when Jesus set out to make clear to them who he was and what was to be his mission on earth and how it might possibly end, they were stunned. They could not grasp what he was telling them. They were speechless; even Peter was crushed beyond expression. Only the deep-thinking Andrew dared to make reply to Jesus’ words of counsel. When Jesus perceived that they did not comprehend his message, when he saw that their ideas of the Jewish Messiah were so completely crystallized, he sent them to their rest while he walked and talked with his brother Jude. And before Jude took leave of Jesus, he said with much feeling: “My father-brother, I never have understood you. I do not know of a certainty whether you are what my mother has taught us, and I do not fully comprehend the coming kingdom, but I do know you are a mighty man of God. I heard the voice at the Jordan, and I am a believer in you, no matter who you are.” And when he had spoken, he departed, going to his own home at Magdala.
137:5.3 (1532.1) Jeesus ei tuona yönä nukkunut. Yöviittansa pukeutuneena hän istui ulkona järven rannalla ja ajatteli – ajatteli seuraavan päivän sarastukseen asti. Tuon mietiskelyyn käyttämänsä yön pitkinä tunteina Jeesukselle muodostui selkeä käsitys siitä, ettei hän koskaan kykenisi saamaan seuraajiaan näkemään hänet jossakin muussa valossa kuin kauan kaivattuna Messiaana. Hän päätyi toteamaan, ettei ollut olemassa mitään keinoa saada hänen valtakunnasta kertovaa sanomaansa leviämään muutoin kuin Johanneksen ennustuksen täyttymyksenä ja esiintymällä juutalaisten odotuksen kohteena. Sitä paitsi, vaikkei hän ollutkaan Daavidin tyyppinen Messias, hän totisesti oli silti muinaisista tietäjistä hengellisemmin asennoituneiden esittämien profeetallisten näkemysten täyttymys. Hän ei koskaan enää kokonaan kiistänyt olevansa Messias. Hän päätti jättää tämän mutkikkaan tilanteen lopullisen selvittämisen Isän tahdon toteutumisen varaan.		137:5.3 (1532.1) That night Jesus did not sleep. Donning his evening wraps, he sat out on the lake shore thinking, thinking until the dawn of the next day. In the long hours of that night of meditation Jesus came clearly to comprehend that he never would be able to make his followers see him in any other light than as the long-expected Messiah. At last he recognized that there was no way to launch his message of the kingdom except as the fulfillment of John’s prediction and as the one for whom the Jews were looking. After all, though he was not the Davidic type of Messiah, he was truly the fulfillment of the prophetic utterances of the more spiritually minded of the olden seers. Never again did he wholly deny that he was the Messiah. He decided to leave the final untangling of this complicated situation to the outworking of the Father’s will.
137:5.4 (1532.2) Seuraavana aamuna hän liittyi ystäviensä seuraan aamiaispöydässä, mutta koolla oli perin iloton joukko. Hän seurusteli heidän kanssaan ja keräsi heidät aterian päätyttyä ympärilleen sanoen: ”Isäni tahto on, että viivähdämme näillä tienoin jonkin aikaa. Olette kuulleet Johanneksen sanovan hänen tulleen valmistamaan tietä valtakunnalle; meidän on sen vuoksi odotettava kunnes Johanneksen sananjulistus on päätöksessään. Kun Ihmisen Pojan edelläkävijä on saanut työnsä valmiiksi, sitten ryhdymme julistamaan valtakunnan hyvää sanomaa.” Hän määräsi apostolinsa takaisin kalaverkkojensa pariin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi mennäkseen Sebedeuksen kanssa veneveistämölle ja lupasi tavata heidät seuraavana päivänä synagogassa, jossa hänen oli määrä pitää puhe, ja sopi neuvonpidosta heidän kanssaan tuon sapatin iltapäiväksi.		137:5.4 (1532.2) The next morning Jesus joined his friends at breakfast, but they were a cheerless group. He visited with them and at the end of the meal gathered them about him, saying: “It is my Father’s will that we tarry hereabouts for a season. You have heard John say that he came to prepare the way for the kingdom; therefore it behooves us to await the completion of John’s preaching. When the forerunner of the Son of Man shall have finished his work, we will begin the proclamation of the good tidings of the kingdom.” He directed his apostles to return to their nets while he made ready to go with Zebedee to the boatshop, promising to see them the next day at the synagogue, where he was to speak, and appointing a conference with them that Sabbath afternoon.
6. Sapattipäivän tapahtumat ^top		6. The Events of a Sabbath Day ^top
137:6.1 (1532.3) Jeesuksen ensimmäinen hänen kasteensa jälkeinen julkinen esiintyminen tapahtui Kapernaumin synagogassa sapattina, maaliskuun 2. päivänä vuonna 26 jKr. Synagoga oli ääriään myöten täynnä. Kertomukseen Jordanissa tapahtuneesta kasteesta lisättiin nyt Kaanasta saapuneet tuoreimmat uutiset vedestä ja viinistä. Jeesus antoi kunniapaikat kuudelle apostolilleen, ja heidän seurassaan istuivat hänen lihalliset veljensä Jaakob ja Juuda. Hänen äitinsä, joka oli edellisenä iltana palannut Jaakobin mukana Kapernaumiin, oli niin ikään läsnä ja istui naisille varatussa synagogan osastossa. Koko kuulijakunta oli kiihtymyksen vallassa; he odottivat näkevänsä jonkin yliluonnollista voimaa osoittavan julkituonnin tilanteeseen sopivana todistuksena sen miehen olemuksesta ja vallasta, jonka oli tuona päivänä määrä puhua heille. Mutta heidän kohtalonaan oli kokea pettymys.		137:6.1 (1532.3) Jesus’ first public appearance following his baptism was in the Capernaum synagogue on Sabbath, March 2, a.d. 26. The synagogue was crowded to overflowing. The story of the baptism in the Jordan was now augmented by the fresh news from Cana about the water and the wine. Jesus gave seats of honor to his six apostles, and seated with them were his brothers in the flesh James and Jude. His mother, having returned to Capernaum with James the evening before, was also present, being seated in the women’s section of the synagogue. The entire audience was on edge; they expected to behold some extraordinary manifestation of supernatural power which would be a fitting testimony to the nature and authority of him who was that day to speak to them. But they were destined to disappointment.
137:6.2 (1532.4) Kun Jeesus nousi seisomaan, synagogan esimies ojensi hänelle pyhien kirjoitusten kirjakäärön, ja Jeesus luki profeetta Jesajan kirjasta: ”Näin sanoo Herra: ’Taivas on minun valtaistuimeni ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Missä on se huone, jonka minulle rakensitte? Ja missä on se paikka, joka on minun asuinsijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt’, sanoo Herra. ’Mutta minä katson sen miehen puoleen, joka on köyhä ja jolla on särjetty henki ja joka vapisee minun sanani edessä.’ Kuulkaa Herran sana, te, jotka vapisette ja pelkäätte: ’Teidän veljenne vihasivat teitä ja ajoivat teidät luotaan minun nimeni tähden.’ Mutta ylistetty olkoon Herra. Hän ilmestyy teille ilossa, ja kaikki muut joutuvat häpeään. Ääni kaupungista, ääni temppelistä, ääni Herralta sanoo: ’Ennen kuin hän kipuja tunsi, hän synnytti; ennen kuin hänelle tuskat tulivat, hän sai poikalapsen.’ Kuka on sellaista kuullut? Pantaisiinko maa syntymään yhdessä päivässä? Tai voiko kansa syntyä yhtäkkiä? Mutta näin sanoo Herra: ’Katso, minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niin kuin virran, ja jopa muukalaisten kunnia on oleva niin kuin tulviva joki. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin olen minä teitä lohduttava. Ja myös Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Ja kun näette mitä olen sanonut, niin teidän sydämenne iloitsee.’”		137:6.2 (1532.4) When Jesus stood up, the ruler of the synagogue handed him the Scripture roll, and he read from the Prophet Isaiah: “Thus says the Lord: ‘The heaven is my throne, and the earth is my footstool. Where is the house that you built for me? And where is the place of my dwelling? All these things have my hands made,’ says the Lord. ‘But to this man will I look, even to him who is poor and of a contrite spirit, and who trembles at my word.’ Hear the word of the Lord, you who tremble and fear: ‘Your brethren hated you and cast you out for my name’s sake.’ But let the Lord be glorified. He shall appear to you in joy, and all others shall be ashamed. A voice from the city, a voice from the temple, a voice from the Lord says: ‘Before she travailed, she brought forth; before her pain came, she was delivered of a man child.’ Who has heard such a thing? Shall the earth be made to bring forth in one day? Or can a nation be born at once? But thus says the Lord: ‘Behold I will extend peace like a river, and the glory of even the gentiles shall be like a flowing stream. As one whom his mother comforts, so will I comfort you. And you shall be comforted even in Jerusalem. And when you see these things, your heart shall rejoice.’”
137:6.3 (1533.1) Kun Jeesus oli päässyt lukemansa loppuun, hän luovutti käärön takaisin sen vartijalle. Ennen istuutumistaan hän sanoi yksinkertaisesti vain: ”Olkaa kärsivälliset ja saatte nähdä Jumalan kunnian; samoin on käyvä niille, jotka viipyvät minun seurassani ja niin tehdessään oppivat noudattamaan taivaassa olevan Isäni tahtoa.” Ja ihmiset menivät kotiinsa ihmetellen, mikä mahtoi olla kaiken tämän tarkoitus.		137:6.3 (1533.1) When he had finished this reading, Jesus handed the roll back to its keeper. Before sitting down, he simply said: “Be patient and you shall see the glory of God; even so shall it be with all those who tarry with me and thus learn to do the will of my Father who is in heaven.” And the people went to their homes, wondering what was the meaning of all this.
137:6.4 (1533.2) Samana iltapäivänä Jeesus apostoleineen astui yhdessä Jaakobin ja Juudan kanssa veneeseen, ja he soutivat veneen vähän matkan päähän rannasta ankkuroituen sinne, siksi aikaa kun Jeesus puhui heille tulevasta valtakunnasta. Ja he ymmärsivät enemmän kuin olivat ymmärtäneet torstai-iltana.		137:6.4 (1533.2) That afternoon Jesus and his apostles, with James and Jude, entered a boat and pulled down the shore a little way, where they anchored while he talked to them about the coming kingdom. And they understood more than they had on Thursday night.
137:6.5 (1533.3) Jeesus neuvoi heitä palaamaan tavanomaisiin tehtäviinsä kunnes ”valtakunnan hetki tulee”. Ja rohkaistakseen heitä hän näytti esimerkkiä palaamalla veneveistämölle säännöllisen työnsä pariin. Selitettyään heille, että heidän tulisi käyttää joka ilta kolme tuntia opiskeluun ja valmentautumiseen tulevaa toimintaansa varten, Jeesus sanoi heille lisäksi: ”Jäämme kaikki näille tienoin kunnes Isä pyytää minua kutsumaan teitä. Jokaisen teistä on nyt palattava tavanomaiseen työhönsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Älkää kenellekään kertoko minusta, ja muistakaa, ettei valtakuntani tule metelillä eikä hälinällä, vaan pikemminkin sen pitää tulla sen suuren muutoksen kautta, jonka Isäni silloin on saanut aikaan sydämessänne ja niiden sydämessä, jotka on määrä kutsua liittymään joukkoonne valtakunnan neuvoskuntiin. Te olette nyt ystäviäni. Luotan teihin ja rakastan teitä. Teistä tulee kohta henkilökohtaisia työtovereitani. Olkaa kärsivällisiä, olkaa lempeitä. Olkaa aina kuuliaisia sille, mikä on Isän tahto. Valmistautukaa sitä hetkeä varten, kun valtakunta kutsuu. Samalla kun koette suurta iloa Isäni palveluksessa, samalla teidän tulisi olla myös valmiita kohtaamaan vaikeuksia, sillä varoitan teitä, että moni astuu valtakuntaan vasta paljon koettelemuksen jälkeen. Mutta niistä, jotka ovat löytäneet valtakunnan, on sanottava, että heidän ilonsa on oleva täysinäistä; ja heistä sanotaan, että he ovat koko maan siunatut. Mutta älkää elätelkö väärää toivetta, sillä maailma tulee kompastumaan sanoihini. Edes te, ystäväni, ette täysin käsitä, mitä minä hämmentyneen mielenne eteen parhaillani tuon. Älkää erehtykö; ryhdymme uurastamaan tunnusmerkkiä odottavain sukupolven hyväksi. He tulevat vaatimaan tunnustekoja osoitukseksi siitä, että olen Isäni lähettämä, ja he ovat hitaita huomaamaan, että valtakirjani tehtävää varten, jota olen tullut suorittamaan, sisältyy siihen, että paljastan Isäni osoittaman rakkauden.”		137:6.5 (1533.3) Jesus instructed them to take up their regular duties until “the hour of the kingdom comes.” And to encourage them, he set an example by going back regularly to work in the boatshop. In explaining that they should spend three hours every evening in study and preparation for their future work, Jesus further said: “We will all remain hereabout until the Father bids me call you. Each of you must now return to his accustomed work just as if nothing had happened. Tell no man about me and remember that my kingdom is not to come with noise and glamor, but rather must it come through the great change which my Father will have wrought in your hearts and in the hearts of those who shall be called to join you in the councils of the kingdom. You are now my friends; I trust you and I love you; you are soon to become my personal associates. Be patient, be gentle. Be ever obedient to the Father’s will. Make yourselves ready for the call of the kingdom. While you will experience great joy in the service of my Father, you should also be prepared for trouble, for I warn you that it will be only through much tribulation that many will enter the kingdom. But those who have found the kingdom, their joy will be full, and they shall be called the blest of all the earth. But do not entertain false hope; the world will stumble at my words. Even you, my friends, do not fully perceive what I am unfolding to your confused minds. Make no mistake; we go forth to labor for a generation of sign seekers. They will demand wonder-working as the proof that I am sent by my Father, and they will be slow to recognize in the revelation of my Father’s love the credentials of my mission.”
137:6.6 (1533.4) Samana iltana, sitten kun he olivat palanneet maihin, ja ennen kuin he lähtivät omille teilleen, Jeesus vedenrajassa seistessään rukoili: ”Isäni, kiitän sinua näistä vähäisistä, jotka epäilyksistään huolimatta jo nyt uskovat. Ja heidän tähtensä olen jäänyt vielä tänne tehdäkseni niin kuin on sinun tahtosi. Ja oppikoot he nyt olemaan yhtä niin kuin mekin olemme yhtä.”		137:6.6 (1533.4) That evening, when they had returned to the land, before they went their way, Jesus, standing by the water’s edge, prayed: “My Father, I thank you for these little ones who, in spite of their doubts, even now believe. And for their sakes have I set myself apart to do your will. And now may they learn to be one, even as we are one.”
7. Neljä kuukautta harjoitusta ^top		7. Four Months of Training ^top
137:7.1 (1533.5) Neljä pitkää kuukautta – maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuun – jatkui tämä odotteluaika. Jeesus piti näiden kuuden työtoverinsa ja oman veljensä Jaakobin kanssa yli sata pitkää ja vakavahenkistä, jos kohta iloista ja riemullista keskustelutuokiota. Juuda kykeni vain harvoin osallistumaan näille oppitunneille siksi, että hänen perhepiirissään sairasteltiin. Jeesuksen veli Jaakob ei kadottanut uskoaan Jeesukseen, mutta näiden viivytyksen ja toimettomuuden kuukausien kuluessa Maria vaipui lähes epätoivoon poikansa suhteen. Hänen uskonsa, joka Kaanassa oli noussut sellaisiin korkeuksiin, vajosi nyt uuteen aallonpohjaan. Hän osasi turvautua vain usein toistamaansa hokemaan: ”En voi käsittää häntä. En kykene keksimään, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.” Mutta Jaakobin vaimo teki parhaansa pönkittääkseen Marian rohkeutta.		137:7.1 (1533.5) For four long months—March, April, May, and June—this tarrying time continued; Jesus held over one hundred long and earnest, though cheerful and joyous, sessions with these six associates and his own brother James. Owing to sickness in his family, Jude seldom was able to attend these classes. James, Jesus’ brother, did not lose faith in him, but during these months of delay and inaction Mary nearly despaired of her son. Her faith, raised to such heights at Cana, now sank to new low levels. She could only fall back on her so oft-repeated exclamation: “I cannot understand him. I cannot figure out what it all means.” But James’s wife did much to bolster Mary’s courage.
137:7.2 (1534.1) Koko tämän nelikuukautisen jakson ajan näillä seitsemällä uskovalla, joista yksi oli Jeesuksen oma lihallinen veli, oli tilaisuus tutustua Jeesukseen. He alkoivat tottua ajatukseen, että he elivät tämän Jumala-ihmisen kanssa. Vaikka he kutsuivat häntä Rabbiksi, he alkoivat oppia olemaan pelkäämättä häntä. Jeesuksessa oli sitä verratonta persoonallisuuden rakastettavuutta, jonka ansiosta hän saattoi elää heidän keskuudessaan niin, ettei hänen jumalallisuutensa kauhistanut heitä. Heistä oli todellakin helppoa olla ”ystävä Jumalan kanssa”, Jumalan, joka oli ruumiillistunut kuolevaisen lihalliseen hahmoon. Tämä odotteluaika koetti ankarasti koko tätä uskovien ryhmää. Mitään ihmeenkaltaista ei tapahtunut, ei kerrassaan mitään. Päivän toisensa perään he toimittelivat tavanomaisia askareitaan, ja ilta illan jälkeen he istuivat Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja hänen verraton persoonallisuutensa ja hänen ilta illan jälkeen puhumansa rakastettavat sanat pitivät heidät yhdessä.		137:7.2 (1534.1) Throughout these four months these seven believers, one his own brother in the flesh, were getting acquainted with Jesus; they were getting used to the idea of living with this God-man. Though they called him Rabbi, they were learning not to be afraid of him. Jesus possessed that matchless grace of personality which enabled him so to live among them that they were not dismayed by his divinity. They found it really easy to be “friends with God,” God incarnate in the likeness of mortal flesh. This time of waiting severely tested the entire group of believers. Nothing, absolutely nothing, miraculous happened. Day by day they went about their ordinary work, while night after night they sat at Jesus’ feet. And they were held together by his matchless personality and by the gracious words which he spoke to them evening upon evening.
137:7.3 (1534.2) Tämä odottelun ja opettamisen kausi oli erityisen vaikea Simon Pietarille. Tavan takaa hän koetti taivutella Jeesusta, jotta tämä olisi lähtenyt liikkeelle ja alkanut Galileassa saarnata valtakunnasta, sillä aikaa kun Johannes jatkoi saarnaamistaan Juudeassa. Mutta Jeesus antoi Pietarille aina saman vastauksen: ”Ole kärsivällinen, Simon. Edisty. Emme ole yhtään liian valmiita, sitten kun Isä kutsuu.” Ja Andreas tapasi omine kypsyneempine ja filosofisempine neuvoineen aika ajoin rauhoitella Pietaria. Jeesuksen inhimillinen luonnollisuus oli tehnyt valtavan vaikutuksen Andreakseen. Hän ei milloinkaan väsynyt pohdiskelemaan, miten joku, joka kykeni elämään näin lähellä Jumalaa, voikin olla niin perin juurin ystävällinen ja huomaavainen ihmisiä kohtaan.		137:7.3 (1534.2) This period of waiting and teaching was especially hard on Simon Peter. He repeatedly sought to persuade Jesus to launch forth with the preaching of the kingdom in Galilee while John continued to preach in Judea. But Jesus’ reply to Peter ever was: “Be patient, Simon. Make progress. We shall be none too ready when the Father calls.” And Andrew would calm Peter now and then with his more seasoned and philosophic counsel. Andrew was tremendously impressed with the human naturalness of Jesus. He never grew weary of contemplating how one who could live so near God could be so friendly and considerate of men.
137:7.4 (1534.3) Koko puheena olevan ajanjakson aikana Jeesus puhui synagogassa vain kahdesti. Näiden monien odotuksen viikkojen kääntyessä lopuilleen puheet hänen kasteestaan ja Kaanan viinistä olivat alkaneet hiljetä. Ja Jeesus piti huolen siitä, ettei tänä aikana tapahtunut uusia näennäisiä ihmeitä. Mutta vaikka he elivät Betsaidassa näin huomaamattomasti, puheet Jeesuksen kummallisista aikaansaannoksista olivat kantautuneet Herodes Antipaan tietoon. Ja tämä puolestaan lähetti urkkijoita ottamaan selvää, millä asioilla Jeesus liikkui. Mutta enemmän Herodesta huoletti Johanneksen saarnaaminen. Hän päätti olla hätyyttämättä Jeesusta, jonka toiminta kulki rauhallisesti omia uriaan Kapernaumissa.		137:7.4 (1534.3) Throughout this entire period Jesus spoke in the synagogue but twice. By the end of these many weeks of waiting the reports about his baptism and the wine of Cana had begun to quiet down. And Jesus saw to it that no more apparent miracles happened during this time. But even though they lived so quietly at Bethsaida, reports of the strange doings of Jesus had been carried to Herod Antipas, who in turn sent spies to ascertain what he was about. But Herod was more concerned about the preaching of John. He decided not to molest Jesus, whose work continued along so quietly at Capernaum.
137:7.5 (1534.4) Tänä odotteluaikana Jeesus koetti opettaa tovereilleen, miten heidän tulisi asennoitua Palestiinan erilaisiin uskonnollisiin ryhmiin ja poliittisiin puolueisiin. Jeesuksen sanat kuuluivat aina: ”Koetamme voittaa puolellemme niistä jokaisen, mutta emme kuulu niistä yhteenkään.”		137:7.5 (1534.4) In this time of waiting Jesus endeavored to teach his associates what their attitude should be toward the various religious groups and the political parties of Palestine. Jesus’ words always were, “We are seeking to win all of them, but we are not of any of them.”
137:7.6 (1534.5) Kirjanoppineita ja rabbeja kutsuttiin yhdessä fariseuksiksi. He puhuivat itsestään ”virkaveljinä”. He olivat juutalaisten keskuudessa monessa mielessä edistyksellinen ryhmä, sillä he olivat omaksuneet monia sellaisia opetuksia, joita heprealaiskirjoituksissa ei sanatarkasti luettuna esiintynyt. Tällainen oli esimerkiksi usko vainajien kuolleistaheräämiseen, oppi, josta mainitsi vain yksi viimeisimmistä profeetoista, nimittäin Daniel.		137:7.6 (1534.5) The scribes and rabbis, taken together, were called Pharisees. They referred to themselves as the “associates.” In many ways they were the progressive group among the Jews, having adopted many teachings not clearly found in the Hebrew scriptures, such as belief in the resurrection of the dead, a doctrine only mentioned by a later prophet, Daniel.
137:7.7 (1534.6) Saddukeuksiin kuuluivat papisto ja tietyt varakkaat juutalaiset. He eivät olleet pikkutarkkoja lain yksityiskohtien noudattamisen suhteen. Fariseukset ja saddukeukset olivat oikeastaan uskonnollisia puolueita, paremminkin kuin lahkoja.		137:7.7 (1534.6) The Sadducees consisted of the priesthood and certain wealthy Jews. They were not such sticklers for the details of law enforcement. The Pharisees and Sadducees were really religious parties, rather than sects.
137:7.8 (1534.7) Essealaiset olivat aito uskonnollinen lahko, joka oli saanut alkunsa makkabealaiskapinan aikana ja jonka vaatimukset olivat joissakin suhteissa tiukempia kuin fariseusten. He olivat omaksuneet monia persialaisia uskomuksia ja menettelytapoja ja elivät veljeskunnittain luostareissa, pidättyivät avioliitosta, ja heillä oli kaikki yhteistä. Heidän erikoisalanaan olivat opetukset enkeleistä.		137:7.8 (1534.7) The Essenes were a true religious sect, originating during the Maccabean revolt, whose requirements were in some respects more exacting than those of the Pharisees. They had adopted many Persian beliefs and practices, lived as a brotherhood in monasteries, refrained from marriage, and had all things in common. They specialized in teachings about angels.
137:7.9 (1535.1) Selootit olivat kiihkeistä juutalaisista isänmaanystävistä koostuva ryhmä. He edustivat näkemystä, jonka mukaan mitkä hyvänsä ja kaikki menetelmät olivat oikeutettuja kamppailussa Rooman ikeestä vapautumisen hyväksi.		137:7.9 (1535.1) The Zealots were a group of intense Jewish patriots. They advocated that any and all methods were justified in the struggle to escape the bondage of the Roman yoke.
137:7.10 (1535.2) Herodeslaiset olivat puhtaasti poliittinen puolue, joka ajoi vapautumista Rooman harjoittamasta suorasta vallankäytöstä Herodesten dynastian valtaanpalauttamisen kautta.		137:7.10 (1535.2) The Herodians were a purely political party that advocated emancipation from the direct Roman rule by a restoration of the Herodian dynasty.
137:7.11 (1535.3) Tarkalleen Palestiinan keskellä asuivat samarialaiset, joiden kanssa ”juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä”, siitäkään huolimatta, että näillä oli monia näkemyksiä, jotka olivat samanlaisia kuin juutalaisten opetukset.		137:7.11 (1535.3) In the very midst of Palestine there lived the Samaritans, with whom “the Jews had no dealings,” notwithstanding that they held many views similar to the Jewish teachings.
137:7.12 (1535.4) Kaikki mainitut puolueet ja lahkot – pienehkö nasiiriveljeskunta mukaan luettuna – uskoivat joskus tapahtuvaan Messiaan tulemiseen. Ne kaikki odottivat kansallista vapahtajaa. Mutta Jeesus oli varsin selväsanainen tehdessään tiettäväksi, ettei hän eivätkä hänen opetuslapsensa liittyisi mihinkään näistä ajatus- tai toimintasuunnista. Ihmisen Pojasta ei ollut määrä tulla sen kummemmin nasiiria kuin essealaistakaan.		137:7.12 (1535.4) All of these parties and sects, including the smaller Nazarite brotherhood, believed in the sometime coming of the Messiah. They all looked for a national deliverer. But Jesus was very positive in making it clear that he and his disciples would not become allied to any of these schools of thought or practice. The Son of Man was to be neither a Nazarite nor an Essene.
137:7.13 (1535.5) Kun Jeesus myöhemmin määräsi apostolit lähtemään Johanneksen tavoin saarnaamaan evankeliumia ja opettamaan uskovia, hän korosti ”taivaan valtakunnasta kertovan hyvän sanoman” julistamista. Väsymättä hän teroitti työtovereidensa mieleen, että heidän täytyi ”osoittaa rakkautta, sääliväisyyttä ja myötätuntoa”. Jo alkuvaiheessa hän opetti seuraajilleen, että taivaan valtakunta oli hengellinen kokemus, jossa oli kysymys siitä, että Jumala asetetaan ihmissydämissä valtaistuimelle.		137:7.13 (1535.5) While Jesus later directed that the apostles should go forth, as John had, preaching the gospel and instructing believers, he laid emphasis on the proclamation of the “good tidings of the kingdom of heaven.” He unfailingly impressed upon his associates that they must “show forth love, compassion, and sympathy.” He early taught his followers that the kingdom of heaven was a spiritual experience having to do with the enthronement of God in the hearts of men.
137:7.14 (1535.6) Näin kun he siis odottelivat ennen aktiiviseen julkisuudessa tapahtuvaan julistustyöhön ryhtymistään, Jeesus ja nämä seitsemän käyttivät joka viikko kaksi iltaa synagogassa heprealaiskirjoitusten tutkimiseen. Myöhempinä vuosina, kiihkeästä julkisesta toiminnasta koostuvien kausien jälkeen, apostolit muistelivat näitä neljää kuukautta kallisarvoisimpana ja antoisimpana vaiheena koko heidän Mestarin kanssa yhdessä viettämästään ajasta. Jeesus opetti näille miehille kaiken, minkä nämä pystyivät omaksumaan. Hän ei erehtynyt opettamaan heille liikaa. Hän ei kylvänyt hämminkiä esittämällä sellaista totuutta, joka olisi ollut liian paljon heidän käsityskykynsä yläpuolella.		137:7.14 (1535.6) As they thus tarried before embarking on their active public preaching, Jesus and the seven spent two evenings each week at the synagogue in the study of the Hebrew scriptures. In later years after seasons of intense public work, the apostles looked back upon these four months as the most precious and profitable of all their association with the Master. Jesus taught these men all they could assimilate. He did not make the mistake of overteaching them. He did not precipitate confusion by the presentation of truth too far beyond their capacity to comprehend.
8. Saarna valtakunnasta ^top		8. Sermon on the Kingdom ^top
137:8.1 (1535.7) Sapattina, kesäkuun 22. päivänä, vähän ennen kuin he lähtivät ensimmäiselle saarnamatkalleen ja kymmenisen päivää Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus nousi synagogan saarnatuoliin toisen kerran, sen jälkeen kun oli tuonut apostolinsa Kapernaumiin.		137:8.1 (1535.7) On Sabbath, June 22, shortly before they went out on their first preaching tour and about ten days after John’s imprisonment, Jesus occupied the synagogue pulpit for the second time since bringing his apostles to Capernaum.
137:8.2 (1535.8) Kun Jeesus oli työnsä ääressä veneveistämöllä, Pietari toi Jeesukselle muutamaa päivää ennen kuin tämä esitti seuraavaksi kerrotun saarnansa ”Valtakunnasta”, tiedon Johanneksen pidättämisestä. Jeesus laski taas kerran työkalut käsistään, riisui työesiliinansa ja sanoi Pietarille: ”Isän hetki on tullut. Valmistautukaamme julistamaan valtakunnan evankeliumi.”		137:8.2 (1535.8) A few days before the preaching of this sermon on “The Kingdom,” as Jesus was at work in the boatshop, Peter brought him the news of John’s arrest. Jesus laid down his tools once more, removed his apron, and said to Peter: “The Father’s hour has come. Let us make ready to proclaim the gospel of the kingdom.”
137:8.3 (1535.9) Jeesus suoritti viimeiset askarensa höyläpenkin ääressä tänä tiistaipäivänä, joka oli kesäkuun 18. päivä vuonna 26 jKr. Pietari ryntäsi ulos työpajasta, ja iltapäivän puoleenväliin mennessä hän oli kerännyt yhteen kaikki toverinsa, ja jätettyään heidät metsikköön lähelle järvenrantaa hän lähti etsimään Jeesusta. Mutta Pietari ei kyennyt löytämään häntä, sillä Mestari oli mennyt toiseen metsikköön rukoilemaan. Ja he näkivät hänet vasta myöhään saman päivän iltana, kun hän palasi Sebedeuksen taloon ja pyysi ruokaa. Seuraavana päivänä hän lähetti veljensä Jaakobin pyytämään, että hänelle myönnettäisiin oikeus tulevana sapattipäivänä puhua synagogassa. Ja synagogan esimies oli mielissään siitä, että Jeesus taas halusi toimittaa jumalanpalveluksen.		137:8.3 (1535.9) Jesus did his last work at the carpenter bench on this Tuesday, June 18, a.d. 26. Peter rushed out of the shop and by midafternoon had rounded up all of his associates, and leaving them in a grove by the shore, he went in quest of Jesus. But he could not find him, for the Master had gone to a different grove to pray. And they did not see him until late that evening when he returned to Zebedee’s house and asked for food. The next day he sent his brother James to ask for the privilege of speaking in the synagogue the coming Sabbath day. And the ruler of the synagogue was much pleased that Jesus was again willing to conduct the service.
137:8.4 (1536.1) Ennen kuin Jeesus esitti tämän unohtumattoman saarnan Jumalan valtakunnasta, joka saarna oli hänen julkisen uransa ensimmäinen vaatelias yritys, hän luki pyhistä kirjoituksista seuraavat tekstikohdat: ”Sinä olet minulle silloin pappien valtakunta, pyhä kansa. Jahve on meidän tuomarimme, Jahve on meidän lainsäätäjämme, Jahve on meidän kuninkaamme; hän on meidät pelastava. Jahve on minun kuninkaani ja minun Jumalani. Hän on koko maanpiirin suurkuningas. Rakastava hyvyys on Israelin yllä tässä valtakunnassa. Siunattu olkoon Herran kunnia, sillä hän on meidän Kuninkaamme.”		137:8.4 (1536.1) Before Jesus preached this memorable sermon on the kingdom of God, the first pretentious effort of his public career, he read from the Scriptures these passages: “You shall be to me a kingdom of priests, a holy people. Yahweh is our judge, Yahweh is our lawgiver, Yahweh is our king; he will save us. Yahweh is my king and my God. He is a great king over all the earth. Loving-kindness is upon Israel in this kingdom. Blessed be the glory of the Lord for he is our King.”
137:8.5 (1536.2) Kun Jeesus oli tämän lukenut, hän sanoi:		137:8.5 (1536.2) When he had finished reading, Jesus said:
137:8.6 (1536.3) ”Olen tullut julistamaan Isän valtakunnan perustetuksi. Ja tämän valtakunnan jäseniä tulevat olemaan juutalaisten ja muukalaisten, rikkaiden ja köyhien, vapaiden ja orjien palvovat sielut, sillä Isäni ei katso henkilöön, vaan hänen rakkautensa ja armonsa ovat kaikkien yllä.		137:8.6 (1536.3) “I have come to proclaim the establishment of the Father’s kingdom. And this kingdom shall include the worshiping souls of Jew and gentile, rich and poor, free and bond, for my Father is no respecter of persons; his love and his mercy are over all.
137:8.7 (1536.4) ”Isä, joka on taivaassa, lähettää henkensä ihmismielten sisimpään, ja sitten kun työni tässä maailmassa on päättynyt, vuodatetaan kaiken lihan ylle niin ikään Totuuden Henki. Ja Isäni henki ja Totuuden Henki antavat teille sijan tulevassa valtakunnassa, jonka tunnusmerkkejä ovat hengellinen ymmärtämys ja jumalallinen vanhurskaus. Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Ihmisen Poika ei vie sotajoukkoja taisteluun pystyttääkseen maallista valtaa edustavan valtaistuimen tai perustaakseen maallista kunniaa olevan valtakunnan. Sitten kun valtakuntani on tullut, silloin te tunnette Ihmisen Pojan Rauhan Ruhtinaana, ikiaikojen Isän julkitulona. Tämän maailman lapset taistelevat perustaakseen ja laajentaakseen tämän maailman valtakuntia, mutta minun opetuslapseni astuvat taivaan valtakuntaan moraalisten päätöstensä ja henkisten voittojensa avulla; ja sinne kerran astuttuaan he löytävät riemun, vanhurskauden ja ikuisen elämän.		137:8.7 (1536.4) “The Father in heaven sends his spirit to indwell the minds of men, and when I shall have finished my work on earth, likewise shall the Spirit of Truth be poured out upon all flesh. And the spirit of my Father and the Spirit of Truth shall establish you in the coming kingdom of spiritual understanding and divine righteousness. My kingdom is not of this world. The Son of Man will not lead forth armies in battle for the establishment of a throne of power or a kingdom of worldly glory. When my kingdom shall have come, you shall know the Son of Man as the Prince of Peace, the revelation of the everlasting Father. The children of this world fight for the establishment and enlargement of the kingdoms of this world, but my disciples shall enter the kingdom of heaven by their moral decisions and by their spirit victories; and when they once enter therein, they shall find joy, righteousness, and eternal life.
137:8.8 (1536.5) ”Jotka ensin pyrkivät taivaan valtakuntaan ja alkavat sillä keinoin tavoitella Isälleni ominaista luonteen jaloutta, omaavat kohta kaiken muunkin, mikä on tarpeellista. Mutta sanon teille täyttä totta tarkoittaen: Ellette pyri taivaan valtakuntaan pikkulapsen uskoa ja luottavaista riippuvuutta osoittaen, teillä ei ole mitään keinoa päästä sisälle.		137:8.8 (1536.5) “Those who first seek to enter the kingdom, thus beginning to strive for a nobility of character like that of my Father, shall presently possess all else that is needful. But I say to you in all sincerity: Unless you seek entrance into the kingdom with the faith and trusting dependence of a little child, you shall in no wise gain admission.
137:8.9 (1536.6) ”Älkää antako niiden pettää itseänne, jotka tulevat ja sanovat valtakunnan olevan täällä tai valtakunnan olevan tuolla, sillä Isäni valtakunnassa ei ole kysymys näkyvistä ja aineellisista olevaisista. Ja tämä valtakunta on jo nyt teidän keskellänne, sillä missä Jumalan henki opettaa ja johdattaa ihmisen sielua, siellä todellisuudessa on taivaan valtakunta. Ja tämä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, ja iloa Pyhässä Hengessä.		137:8.9 (1536.6) “Be not deceived by those who come saying here is the kingdom or there is the kingdom, for my Father’s kingdom concerns not things visible and material. And this kingdom is even now among you, for where the spirit of God teaches and leads the soul of man, there in reality is the kingdom of heaven. And this kingdom of God is righteousness, peace, and joy in the Holy Spirit.
137:8.10 (1536.7) ”Johannes tosiaankin kastoi teidät katumuksen ja syntienne anteeksiantamisen merkiksi, mutta taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.		137:8.10 (1536.7) “John did indeed baptize you in token of repentance and for the remission of your sins, but when you enter the heavenly kingdom, you will be baptized with the Holy Spirit.
137:8.11 (1536.8) ”Isäni valtakunnassa ei ole juutalaista eikä ei-juutalaista, siellä on vain niitä, jotka palvelemalla pyrkivät täydellisyyteen, sillä minä sanon, että joka tahtoo olla suuri Isäni valtakunnassa, hänestä pitää ensin tulla kaikkien palvelija. Jos olet halukas palvelemaan lähimmäisiäsi, sijasi on minun rinnallani valtakunnassani, aivan kuten minulla, joka nyt palvelen luodun olennon hahmossa, on kohta oleva sija Isäni rinnalla hänen valtakunnassaan.		137:8.11 (1536.8) “In my Father’s kingdom there shall be neither Jew nor gentile, only those who seek perfection through service, for I declare that he who would be great in my Father’s kingdom must first become server of all. If you are willing to serve your fellows, you shall sit down with me in my kingdom, even as, by serving in the similitude of the creature, I shall presently sit down with my Father in his kingdom.
137:8.12 (1536.9) ”Tämä uusi valtakunta on siemenen kaltainen, joka kasvaa pellon hyvässä mullassa. Sen oksat eivät tuossa tuokiossa notku hedelmistä. Siitä kun valtakunta on perustettu ihmissieluun, kuluu paljon aikaa hetkeen, jolloin valtakunnasta on kypsynyt iäisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen täyteläinen hedelmä.		137:8.12 (1536.9) “This new kingdom is like a seed growing in the good soil of a field. It does not attain full fruit quickly. There is an interval of time between the establishment of the kingdom in the soul of man and that hour when the kingdom ripens into the full fruit of everlasting righteousness and eternal salvation.
137:8.13 (1536.10) ”Ja tämä valtakunta, jonka minä teille julistan, ei ole mikään mahdin ja yltäkylläisyyden valtapiiri. Taivaan valtakunnassa ei ole kysymys ruoasta eikä juomasta, vaan paremminkin elämästä, jota yhä enemmän olennoi vanhurskaus ja kasvava ilo yhä täydellisemmäksi käyvästä taivaallisen Isäni palvelemisesta. Sillä eikö Isä ole sanonut tässä maailmassa olevista lapsistaan: ’Minun tahtoni on, että he lopulta olisivat täydellisiä niin kuin minäkin olen täydellinen.’		137:8.13 (1536.10) “And this kingdom which I declare to you is not a reign of power and plenty. The kingdom of heaven is not a matter of meat and drink but rather a life of progressive righteousness and increasing joy in the perfecting service of my Father who is in heaven. For has not the Father said of his children of the world, ‘It is my will that they should eventually be perfect, even as I am perfect.’
137:8.14 (1537.1) ”Olen tullut julistaakseni valtakunnan ilosanoman. En ole tullut lisätäkseni niiden raskasta kuormaa, jotka tahtoisivat astua tähän valtakuntaan. Julistan, että on olemassa uusi ja parempi tie, ja niiden osana, jotka kykenevät astumaan tulevaan valtakuntaan, on oleva jumalallinen lepo. Ja maksoipa se teille tämän maailman hyvyyksissä mitä tahansa, maksoittepa taivaan valtakuntaan päästäksenne minkä hinnan hyvänsä, saatte vastikkeena moninkertaisesti enemmän iloa ja hengellistä edistymistä tässä maailmassa ja ikuisen elämän tulevana aikakautena.		137:8.14 (1537.1) “I have come to preach the glad tidings of the kingdom. I have not come to add to the heavy burdens of those who would enter this kingdom. I proclaim the new and better way, and those who are able to enter the coming kingdom shall enjoy the divine rest. And whatever it shall cost you in the things of the world, no matter what price you may pay to enter the kingdom of heaven, you shall receive manyfold more of joy and spiritual progress in this world, and in the age to come eternal life.
137:8.15 (1537.2) ”Isän valtakuntaan astuminen ei odota marssivia armeijoita, tämän maailman valtakuntien kukistumista eikä vankina pitävien ikeiden murskaamista. Taivaan valtakunta on käden ulottuvilla, ja jotka sinne sisälle astuvat, löytävät kaikki yltäkylläisen vapauden ja riemullisen pelastuksen.		137:8.15 (1537.2) “Entrance into the Father’s kingdom waits not upon marching armies, upon overturned kingdoms of this world, nor upon the breaking of captive yokes. The kingdom of heaven is at hand, and all who enter therein shall find abundant liberty and joyous salvation.
137:8.16 (1537.3) ”Tämä valtakunta on ikiaikainen valtapiiri. Ne, jotka astuvat valtakuntaan, nousevat Isäni tykö; ei ole epäilystäkään siitä, että he pääsevät hänen Paratiisissa olevan kunniansa oikealle puolelle. Ja kaikista, jotka astuvat taivaan valtakuntaan, on määrä tulla Jumalan poikia, ja tulevana aikana he nousevat Isän tykö. Enkä ole tullut kutsumaan niitä, jotka ovat olevinaan vanhurskaita, vaan synnintekijöitä ja kaikkia, jotka isoavat ja janoavat jumalallista täydellisyyttä olevaa vanhurskautta.		137:8.16 (1537.3) “This kingdom is an everlasting dominion. Those who enter the kingdom shall ascend to my Father; they will certainly attain the right hand of his glory in Paradise. And all who enter the kingdom of heaven shall become the sons of God, and in the age to come so shall they ascend to the Father. And I have not come to call the would-be righteous but sinners and all who hunger and thirst for the righteousness of divine perfection.
137:8.17 (1537.4) ”Johannes tuli saarnaten katumusta valmistaakseen teitä valtakuntaa varten; minä olen nyt tullut julistamaan, että usko, Jumalan lahja, on hinta, joka on maksettava pääsystä taivaan valtakuntaan. Teidän ei muuta tarvitse kuin uskoa, että Isäni rakastaa teitä rajattomalla rakkaudella, niin olette Jumalan valtakunnassa.”		137:8.17 (1537.4) “John came preaching repentance to prepare you for the kingdom; now have I come proclaiming faith, the gift of God, as the price of entrance into the kingdom of heaven. If you would but believe that my Father loves you with an infinite love, then you are in the kingdom of God.”
137:8.18 (1537.5) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus istuutui. Kaikki, jotka häntä kuulivat, olivat hämmentyneitä hänen sanoistaan. Hänen opetuslapsensa olivat ihmetyksissään. Mutta ihmiset eivät olleet valmiita ottamaan vastaan tämän Jumala-ihmisen tuomia ilouutisia. Noin kolmannes niistä, jotka häntä kuulivat, uskoi sanoman, vaikkeivät he sitä kyenneetkään kokonaan ymmärtämään. Noin kolmannes valmistui sydämessään torjumaan tällaisen puhtaasti hengellisen käsityksen odotetusta valtakunnasta, kun taas jäljellä oleva kolmannes ei pystynyt käsittämään hänen opetustaan, ja monet uskoivat vakaasti, ettei hän ”ollut täysin tolkuissaan”.		137:8.18 (1537.5) When he had thus spoken, he sat down. All who heard him were astonished at his words. His disciples marveled. But the people were not prepared to receive the good news from the lips of this God-man. About one third who heard him believed the message even though they could not fully comprehend it; about one third prepared in their hearts to reject such a purely spiritual concept of the expected kingdom, while the remaining one third could not grasp his teaching, many truly believing that he “was beside himself.”