Luku 148		Paper 148
Evankelistojen koulutusta Betsaidassa		Training Evangelists at Bethsaida
148:0.1 (1657.1) VUODEN 28 toukokuun 3. päivästä lokakuun 3. päivään Jeesuksen ja apostoliseurueen asuinpaikkana oli Sebedeuksen koti Betsaidassa. Koko tämän kuivallekaudelle osuneen viisikuukautisen jakson ajan Sebedeuksen talon läheisellä järvenrannalla pidettiin valtavan suurta leiriä. Taloa oli suuresti laajennettu, joten se pystyi tarjoamaan tilat Jeesuksen yhä lukuisammaksi käyvälle perheelle. Tämä rantaleiri, jota asutti kaiken aikaa vaihtuva totuudenetsijöistä, paranemisen tavoittelijoista ja erikoisuuksien metsästäjistä koostuva asukaskunta, oli vahvuudeltaan viidestäsadasta tuhanteen viiteensataan. Daavid Sebedeus toimi telttakaupungin ylivalvojana, ja häntä avustivat Alfeuksen kaksoset. Sekä järjestyksensä, siisteytensä että yleishallintonsa puolesta leiri oli esikuvallinen. Erilaisia tauteja potevat pidettiin erillään, ja he olivat erään uskovan lääkärin, Elman-nimisen syyrialaisen, valvonnassa.		148:0.1 (1657.1) FROM May 3 to October 3, a.d. 28, Jesus and the apostolic party were in residence at the Zebedee home at Bethsaida. Throughout this five months’ period of the dry season an enormous camp was maintained by the seaside near the Zebedee residence, which had been greatly enlarged to accommodate the growing family of Jesus. This seaside camp, occupied by an ever-changing population of truth seekers, healing candidates, and curiosity devotees, numbered from five hundred to fifteen hundred. This tented city was under the general supervision of David Zebedee, assisted by the Alpheus twins. The encampment was a model in order and sanitation as well as in its general administration. The sick of different types were segregated and were under the supervision of a believer physician, a Syrian named Elman.
148:0.2 (1657.2) Koko tämän kauden ajan apostoleilla oli ainakin yhtenä päivänä viikossa tapana käydä kalastamassa, ja he myivät saaliinsa Daavidille käytettäväksi rantaleirin tarpeisiin. Tällä tavoin ansaituilla varoilla kartutettiin ryhmän kassaa. Kaksitoista apostolia saivat joka kuukausi viettää yhden viikon perheidensä tai ystäviensä parissa.		148:0.2 (1657.2) Throughout this period the apostles would go fishing at least one day a week, selling their catch to David for consumption by the seaside encampment. The funds thus received were turned over to the group treasury. The twelve were permitted to spend one week out of each month with their families or friends.
148:0.3 (1657.3) Vaikka Andreaksella edelleen olikin yleisvastuu apostolien toiminnasta, evankelistakoulu oli kuitenkin kokonaan Pietarin hoidossa. Kaikki apostolit suorittivat jokaisena aamupäivänä oman osuutensa evankelistaryhmien opettamisesta, ja iltapäivisin sekä opettajat että oppilaat antoivat opetusta kansalle. Viitenä iltana viikossa apostolit pitivät ilta-aterian jälkeen kyselytunteja evankelistoille. Jeesus johti tätä kyselytuntia kerran viikossa ja vastasi silloin edellisissä istunnoissa vastaamatta jääneisiin kysymyksiin.		148:0.3 (1657.3) While Andrew continued in general charge of the apostolic activities, Peter was in full charge of the school of the evangelists. The apostles all did their share in teaching groups of evangelists each forenoon, and both teachers and pupils taught the people during the afternoons. After the evening meal, five nights a week, the apostles conducted question classes for the benefit of the evangelists. Once a week Jesus presided at this question hour, answering the holdover questions from previous sessions.
148:0.4 (1657.4) Viiden kuukauden aikana leirille tuli ja sieltä poistui tuhansia ihmisiä. Ei ollut sellaista aikaa, etteikö osanottajien joukossa olisi ollut kiinnostuneita henkilöitä Rooman valtakunnan kaikista osista ja Eufratin itäpuolisista maista. Kysymyksessä oli pisin kausi, jona Mestari opetti yhdelle paikalle asettuneena ja järjestyneissä oloissa. Jeesuksen oman perheen jäsenet viettivät tästä ajasta enimmän osan joko Nasaretissa tai Kaanassa.		148:0.4 (1657.4) In five months several thousand came and went at this encampment. Interested persons from every part of the Roman Empire and from the lands east of the Euphrates were in frequent attendance. This was the longest settled and well-organized period of the Master’s teaching. Jesus’ immediate family spent most of this time at either Nazareth or Cana.
148:0.5 (1657.5) Leiriä ei johdettu ikään kuin se olisi apostoliperheen tapaan ollut yhteisen asian yhdistämien henkilöiden yhteisö. Daavid Sebedeus johti tätä suurta telttakaupunkia siten, että siitä tuli ulkopuolisesta tuesta riippumaton kokonaisuus, vaikkei sieltä koskaan käännytetty ketään pois. Tämä alati muuttuva leiri oli Pietarin pitämän evankelistakoulun korvaamaton osakokonaisuus.		148:0.5 (1657.5) The encampment was not conducted as a community of common interests, as was the apostolic family. David Zebedee managed this large tent city so that it became a self-sustaining enterprise, notwithstanding that no one was ever turned away. This ever-changing camp was an indispensable feature of Peter’s evangelistic training school.
1. Uusi profeettakoulu ^top		1. A New School of the Prophets ^top
148:1.1 (1657.6) Pietari, Jaakob ja Andreas muodostivat lautakunnan, jonka Jeesus asetti hyväksymään evankelistojen kouluun pyrkijät. Tämän uuden profeettain koulun oppilaiden joukossa olivat edustettuina roomalaisen maailman ja – aina Intiaa myöten – idän kaikki rodut ja kansallisuudet. Koulua johdettiin sillä periaatteella, että sen opetusohjelmaan kuului sekä oppimista että tekemistä. Mitä opiskelijat oppivat aamupäivän kuluessa, sitä he opettivat iltapäivällä rannalla sinne kokoontuneelle väelle. Illallisen jälkeen he keskustelivat epämuodollisesti sekä aamupäivän opinnoista että iltapäivän opetustyöstä.		148:1.1 (1657.6) Peter, James, and Andrew were the committee designated by Jesus to pass upon applicants for admission to the school of evangelists. All the races and nationalities of the Roman world and the East, as far as India, were represented among the students in this new school of the prophets. This school was conducted on the plan of learning and doing. What the students learned during the forenoon they taught to the assembly by the seaside during the afternoon. After supper they informally discussed both the learning of the forenoon and the teaching of the afternoon.
148:1.2 (1658.1) Kukin apostoliopettaja opetti omaa näkemystään valtakunnan evankeliumista. He eivät millään muotoa pyrkineet opettamaan täsmälleen samalla tavoin. Mitään teologisten opinkappaleiden yhdenmukaistettuun tai dogmaattiseen muotoon pukemista ei esiintynyt. Vaikka he kaikki opettivat samaa totuutta, jokainen apostoli esitti silti oman henkilökohtaisen tulkintansa Mestarin opetuksesta. Ja Jeesus antoi tukensa ajatukselle, että näin menetellen tuli esille henkilökohtaisen kokemuksen moninaisuus valtakuntaan liittyvissä asioissa, ja viikoittaisilla kyselytunneillaan hän väsymättä harmonisoi ja koordinoi näitä monia ja toisistaan poikkeavia evankeliuminäkemyksiä. Tästä opetusasioissa vallitsevasta laajasta henkilökohtaisesta vapaudesta huolimatta Simon Pietari pyrki dominoimaan evankelistakoulun teologiaa. Pietarin jälkeen seuraavaksi suurin henkilökohtainen vaikutus oli Jaakob Sebedeuksella.		148:1.2 (1658.1) Each of the apostolic teachers taught his own view of the gospel of the kingdom. They made no effort to teach just alike; there was no standardized or dogmatic formulation of theologic doctrines. Though they all taught the same truth, each apostle presented his own personal interpretation of the Master’s teaching. And Jesus upheld this presentation of the diversity of personal experience in the things of the kingdom, unfailingly harmonizing and co-ordinating these many and divergent views of the gospel at his weekly question hours. Notwithstanding this great degree of personal liberty in matters of teaching, Simon Peter tended to dominate the theology of the school of evangelists. Next to Peter, James Zebedee exerted the greatest personal influence.
148:1.3 (1658.2) Ne toistasataa evankelistaa, jotka näiden viiden kuukauden aikana koulittiin, edustivat ainesta, josta (Abneria ja Johanneksen apostoleita lukuun ottamatta) myöhemmät seitsemänkymmentä evankeliumin opettajaa ja saarnaajaa valittiin. Evankelistojen koulun oppilailla kaikki ei ollut samassa määrin yhteistä kuin kahdellatoista apostolilla.		148:1.3 (1658.2) The one hundred and more evangelists trained during this five months by the seaside represented the material from which (excepting Abner and John’s apostles) the later seventy gospel teachers and preachers were drawn. The school of evangelists did not have everything in common to the same degree as did the twelve.
148:1.4 (1658.3) Vaikka nämä evankelistat opettivat ja saarnasivat evankeliumia, he kuitenkin kastoivat uskovia, vasta kun Jeesus myöhemmin asetti ja valtuutti heidät valtakunnan seitsemäksikymmeneksi sanansaattajaksi. Näiden evankelistaopiskelijoiden joukossa oli vain seitsemän henkilöä samassa paikassa sattuneessa auringonlaskukohtauksessa parantuneiden suuresta määrästä. Kapernaumilaisen ylimyksen poika oli yksi Pietarin koulussa evankeliumipalvelukseen harjoitetuista.		148:1.4 (1658.3) These evangelists, though they taught and preached the gospel, did not baptize believers until after they were later ordained and commissioned by Jesus as the seventy messengers of the kingdom. Only seven of the large number healed at the sundown scene at this place were to be found among these evangelistic students. The nobleman’s son of Capernaum was one of those trained for gospel service in Peter’s school.
2. Betsaidan sairaala ^top		2. The Bethsaida Hospital ^top
148:2.1 (1658.4) Rantaleirin yhteydessä toimien syyrialaislääkäri Elman organisoi ja johti kahdestakymmenestäviidestä nuoresta naisesta ja kahdestatoista miehestä koostuneen joukkokunnan avulla neljän kuukauden ajan hanketta, jota tulisi pitää valtakunnan ensimmäisenä sairaalana. Tässä sairashuoneessa, joka sijaitsi vähän matkan päässä varsinaisesta telttakaupungista etelään, he hoitivat sairaita sekä kaikkien silloin tunnettujen aineellisten hoitomenetelmien mukaisesti että hengellisillä menetelmillä, joihin kuului rukoilemista ja uskon rohkaisemista. Jeesus kävi vähintäänkin kolmasti viikossa tämän leirin sairaiden luona ja otti henkilökohtaisesti yhteyttä jokaiseen kärsivään. Tietämämme mukaan mitään niin kutsuttuja yliluonnollisia paranemisihmeitä ei niiden tuhannen vaivaisen ja sairaan henkilön kohdalla tapahtunut, jotka poistuivat tästä sairaalasta joko apua saaneina tai tervehtyneinä. Valtaosa näistä apua saaneista yksilöistä julisti kuitenkin julistamasta päästyään, että Jeesus oli heidät parantanut.		148:2.1 (1658.4) In connection with the seaside encampment, Elman, the Syrian physician, with the assistance of a corps of twenty-five young women and twelve men, organized and conducted for four months what should be regarded as the kingdom’s first hospital. At this infirmary, located a short distance to the south of the main tented city, they treated the sick in accordance with all known material methods as well as by the spiritual practices of prayer and faith encouragement. Jesus visited the sick of this encampment not less than three times a week and made personal contact with each sufferer. As far as we know, no so-called miracles of supernatural healing occurred among the one thousand afflicted and ailing persons who went away from this infirmary improved or cured. However, the vast majority of these benefited individuals ceased not to proclaim that Jesus had healed them.
148:2.2 (1658.5) Monet Jeesuksen siinä yhteydessä aikaansaamista paranemisista, kun hän teki hoivatyötä Elmanin potilaiden hyväksi, näyttävät tosiaankin siltä, kuin niissä olisi vaikuttanut ihme, mutta meidän on annettu tietää, että kysymys oli vain ja nimenomaan mielen ja hengen muutoksista. Tällaisia muutoksia saattaa sattua odotuksentäyteisten ja uskon vallassa olevien henkilöiden kokemuksessa, silloin kun heihin kohdistuu sellaisen vahvan, myönteisen ja siunauksellisen persoonallisuuden välitön ja innoittava vaikutus, jonka hoiva karkottaa pelon ja hävittää huolestuneisuuden.		148:2.2 (1658.5) Many of the cures effected by Jesus in connection with his ministry in behalf of Elman’s patients did, indeed, appear to resemble the working of miracles, but we were instructed that they were only just such transformations of mind and spirit as may occur in the experience of expectant and faith-dominated persons who are under the immediate and inspirational influence of a strong, positive, and beneficent personality whose ministry banishes fear and destroys anxiety.
148:2.3 (1658.6) Elman ja hänen työtoverinsa koettivat opettaa näille sairaille totuuden ”pahojen henkien vallassa olemisesta”, mutta heidän menestyksensä oli vähäistä. Jokseenkin yleismaailmallisesti uskottiin fyysisen sairastamisen ja mielen häiriintymisen voivan johtua siitä, että sairastuneen henkilön mielessä tai ruumiissa oleili niin kutsuttu saastainen henki.		148:2.3 (1658.6) Elman and his associates endeavored to teach the truth to these sick ones concerning the “possession of evil spirits,” but they met with little success. The belief that physical sickness and mental derangement could be caused by the dwelling of a so-called unclean spirit in the mind or body of the afflicted person was well-nigh universal.
148:2.4 (1659.1) Jeesus ei milloinkaan sairaisiin ja poteviin kosketuksissa ollessaan, kun eteen tuli kysymys hoitomenetelmästä tai sairauden tuntemattomien syiden paljastamisesta, jättänyt ottamatta huomioon Paratiisin-veljensä, Immanuelin, ohjeita, jotka tämä oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumishankettaan. Sairaita hoitavat oppivat silti monia hyödyllisiä asioita tarkkailemalla tapaa, jolla Jeesus valoi uskoa ja luottamusta sairaisiin ja kärsiviin.		148:2.4 (1659.1) In all his contact with the sick and afflicted, when it came to the technique of treatment or the revelation of the unknown causes of disease, Jesus did not disregard the instructions of his Paradise brother, Immanuel, given ere he embarked upon the venture of the Urantia incarnation. Notwithstanding this, those who ministered to the sick learned many helpful lessons by observing the manner in which Jesus inspired the faith and confidence of the sick and suffering.
148:2.5 (1659.2) Leiri purettiin vähän ennen kuin koitti se vuodenaika, jolloin vilustumis- ja kuumetautitapaukset lisääntyivät.		148:2.5 (1659.2) The camp disbanded a short time before the season for the increase in chills and fever drew on.
3. Isän asioiden toimittaminen ^top		3. The Father’s Business ^top
148:3.1 (1659.3) Koko tämän jakson ajan Jeesus toimitti leirissä toimeenpannut julkiset palvelusmenot vain kymmenkunta kertaa, ja Kapernaumin synagogassa hän puhui vain kerran. Tämä tapahtui viimeistä edellisenä sapattina ennen heidän lähtöään vasta koulutettujen evankelistojen kanssa toiselle Galileaan suuntautuneelle julkiselle saarnamatkalleen.		148:3.1 (1659.3) Throughout this period Jesus conducted public services at the encampment less than a dozen times and spoke only once in the Capernaum synagogue, the second Sabbath before their departure with the newly trained evangelists upon their second public preaching tour of Galilee.
148:3.2 (1659.4) Mestari ei ollut kasteensa jälkeen ollut yhtä paljon yksikseen kuin hän oli tämän evankelistojen Betsaidan-koulutusleirin aikana. Joka kerta, kun joku apostoleista rohkaistui kysymään Jeesukselta, miksi tämä oli niin paljon poissa heidän keskuudestaan, hän tapasi vastata vain yhdellä tavalla: hän oli ”toimittamassa Isän asioita”.		148:3.2 (1659.4) Not since his baptism had the Master been so much alone as during this period of the evangelists’ training encampment at Bethsaida. Whenever any one of the apostles ventured to ask Jesus why he was absent so much from their midst, he would invariably answer that he was “about the Father’s business.”
148:3.3 (1659.5) Näiden poissaolojaksojen aikana Jeesuksen seurassa oli vain kaksi apostolia. Hän oli tilapäisesti vapauttanut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen heidän toimestaan hänen henkilökohtaisina seuralaisinaan, jotta nämäkin saisivat tilaisuuden osallistua näiden runsaan sadan uuden evankelistaehdokkaan kouluttamiseen. Halutessaan vetäytyä kukkuloille toimittamaan Isän asioita Mestarilla oli tapana kutsua mukaansa ketkä hyvänsä kaksi apostolia, jotka sillä hetkellä sattuivat olemaan vapaina. Näin jokainen kahdestatoista apostolista sai tilaisuuden nauttia läheisestä yhdessäolosta Jeesuksen kanssa ja likeisestä kosketuksesta häneen.		148:3.3 (1659.5) During these periods of absence, Jesus was accompanied by only two of the apostles. He had released Peter, James, and John temporarily from their assignment as his personal companions that they might also participate in the work of training the new evangelistic candidates, numbering more than one hundred. When the Master desired to go to the hills about the Father’s business, he would summon to accompany him any two of the apostles who might be at liberty. In this way each of the twelve enjoyed an opportunity for close association and intimate contact with Jesus.
148:3.4 (1659.6) Asiaa ei ole tämän esityksen tarkoitusperiä ajatellen paljastettu, mutta meille on kuitenkin annettu aihetta päätellä Mestarin monienkin näiden kukkuloilla viettämiensä yksinäisten kausien aikana olleen suorassa ja toimeenpanevassa yhteydessä useisiin universumin asioita johtaviin päällikköihinsä. Suunnilleen kastehetkestään lähtien tämä universumimme inkarnoitunut Hallitsija oli alkanut yhä aktiivisemmin ja tietoisemmin osallistua universumihallinnon tiettyjen osa-alueiden johtamiseen. Ja olemme aina olleet sitä mieltä, että jollakin tavoin, jota hänen lähimmille työtovereilleen ei paljastettu, hän näiden viikkojen aikana, jolloin hän osallistui vähemmän tämän maailman asioiden hoitoon, oli mukana ohjaamassa valtavan universumin hoitamisesta vastuussa olevia korkeita henkiolentoja ja että ihmis-Jeesus halusi tällaisten toimintojensa osalta sanoa olevansa ”toimittamassa Isänsä asioita”.		148:3.4 (1659.6) It has not been revealed for the purposes of this record, but we have been led to infer that the Master, during many of these solitary seasons in the hills, was in direct and executive association with many of his chief directors of universe affairs. Ever since about the time of his baptism this incarnated Sovereign of our universe had become increasingly and consciously active in the direction of certain phases of universe administration. And we have always held the opinion that, in some way not revealed to his immediate associates, during these weeks of decreased participation in the affairs of earth he was engaged in the direction of those high spirit intelligences who were charged with the running of a vast universe, and that the human Jesus chose to designate such activities on his part as being “about his Father’s business.”
148:3.5 (1659.7) Jeesuksen ollessa tuntikausia omissa oloissaan, mutta kahden hänen apostolinsa ollessa lähettyvillä, sattui monet kerrat, että nämä huomasivat hänen piirteissään tapahtuvan nopeita ja monilukuisia muutoksia, vaikkeivät he kuulleet hänen lausuvan yhtäkään sanaa. He eivät myöskään havainneet yhtään sellaisten taivaallisten olentojen ilmestymistä, jotka olisivat saattaneet olla yhteydenpitosuhteessa heidän Mestariinsa. Tällaisia ilmestyksiähän jotkut apostoleista olivat todistamassa eräässä myöhemmässä tilaisuudessa.		148:3.5 (1659.7) Many times, when Jesus was alone for hours, but when two of his apostles were near by, they observed his features undergo rapid and multitudinous changes, although they heard him speak no words. Neither did they observe any visible manifestation of celestial beings who might have been in communication with their Master, such as some of them did witness on a subsequent occasion.
4. Pahuus, synti ja paatuneisuus ^top		4. Evil, Sin, and Iniquity ^top
148:4.1 (1659.8) Jeesuksella oli tapana eräässä syrjäisessä ja suojaisessa Sebedeuksen puutarhan nurkkauksessa käydä kahtena iltana viikossa erityistä mielipiteidenvaihtoa niiden yksilöiden kanssa, jotka halusivat keskustella hänen kanssaan. Erään tällaisen yksityisyydessä käydyn iltakeskustelun kuluessa Tuomas esitti Mestarille seuraavan kysymyksen: ”Miksi ihmisten on valtakuntaan astuakseen välttämätöntä syntyä hengestä? Onko uudestisyntyminen välttämätön, jotta pääsisi pois paholaisen vallasta? Mestari, mitä on paha?” Nämä kysymykset kuultuaan Jeesus sanoi Tuomakselle:		148:4.1 (1659.8) It was the habit of Jesus two evenings each week to hold special converse with individuals who desired to talk with him, in a certain secluded and sheltered corner of the Zebedee garden. At one of these evening conversations in private Thomas asked the Master this question: “Why is it necessary for men to be born of the spirit in order to enter the kingdom? Is rebirth necessary to escape the control of the evil one? Master, what is evil?” When Jesus heard these questions, he said to Thomas:
148:4.2 (1660.1) ”Älä tee sitä erehdystä, että sekoitat toisiinsa pahan ja paholaisen, oikeammin sanottuna paatuneen. Hän, jota te kutsutte paholaiseksi, on itseensä rakastunut poika, korkea hallintopersoona, joka tieten tahtoen ryhtyi harkittuun kapinaan Isäni ja hänen uskollisten Poikiensa hallitusvaltaa vastaan. Mutta olen nämä syntiset kapinalliset jo kukistanut. Selvitä tarkoin mielessäsi seuraavat erilaiset asenteet Isää ja hänen universumiaan kohtaan. Älä koskaan unohda seuraavia lakeja, jotka koskevat suhtautumista Isän tahtoon:		148:4.2 (1660.1) “Do not make the mistake of confusing evil with the evil one, more correctly the iniquitous one. He whom you call the evil one is the son of self-love, the high administrator who knowingly went into deliberate rebellion against the rule of my Father and his loyal Sons. But I have already vanquished these sinful rebels. Make clear in your mind these different attitudes toward the Father and his universe. Never forget these laws of relation to the Father’s will:
148:4.3 (1660.2) ”Pahuus on jumalallisen lain – Isän tahdon – tiedostamatonta tai tahatonta rikkomista. Pahuus on myös Isän tahdon noudattamisen epätäydellisyyden mitta.		148:4.3 (1660.2) “Evil is the unconscious or unintended transgression of the divine law, the Father’s will. Evil is likewise the measure of the imperfectness of obedience to the Father’s will.
148:4.4 (1660.3) ”Synti on jumalallisen lain, Isän tahdon, tietoista, tiedostettua ja tahallista rikkomista. Synti mittaa haluttomuutta olla Jumalan johdattama ja hengen opastama.		148:4.4 (1660.3) “Sin is the conscious, knowing, and deliberate transgression of the divine law, the Father’s will. Sin is the measure of unwillingness to be divinely led and spiritually directed.
148:4.5 (1660.4) ”Paatumus on jumalallisen lain, Isän tahdon, päättäväistä, määrätietoista ja itsepintaista rikkomista. Paatumus on mitta, joka kertoo, mihin määrään Isän rakastava suunnitelma persoonallisuuden eloonjäämisestä ja Poikien armelias, pelastumista tarkoittava huolenpito jatkuvasti torjutaan.		148:4.5 (1660.4) “Iniquity is the willful, determined, and persistent transgression of the divine law, the Father’s will. Iniquity is the measure of the continued rejection of the Father’s loving plan of personality survival and the Sons’ merciful ministry of salvation.
148:4.6 (1660.5) ”Kuolevainen ihminen on ennen hengen uudestisyntymää luonnostaan altis myötäsyntyisille pahoille taipumuksille, mutta tällaiset käyttäytymisen luonnolliset epätäydellisyydet eivät ole sen paremmin syntiä kuin paatuneisuuttakaan. Kuolevainen ihminen on vasta aloittamassa pitkää nousuaan Paratiisissa olevan Isän täydellisyyteen. Ei ole synnillistä olla luonnon antamilta varustuksiltaan epätäydellinen tai osittainen. Ihminen on tosiaan pahuuteen altis, muttei hän millään muotoa ole paholaisen lapsi, ellei hän ole tietoisesti ja tahallisesti päättänyt kulkea synnin teitä ja elää elämäänsä paatumuksessa. Paha kuuluu myötäsyntyisesti tämän maailman luonnonmukaiseen järjestykseen, mutta synti on asenne, joka kertoo tietoisesta kapinoinnista. Sen toivat tähän maailmaan ne, jotka lankesivat hengellisestä valkeudesta synkeään pimeyteen.		148:4.6 (1660.5) “By nature, before the rebirth of the spirit, mortal man is subject to inherent evil tendencies, but such natural imperfections of behavior are neither sin nor iniquity. Mortal man is just beginning his long ascent to the perfection of the Father in Paradise. To be imperfect or partial in natural endowment is not sinful. Man is indeed subject to evil, but he is in no sense the child of the evil one unless he has knowingly and deliberately chosen the paths of sin and the life of iniquity. Evil is inherent in the natural order of this world, but sin is an attitude of conscious rebellion which was brought to this world by those who fell from spiritual light into gross darkness.
148:4.7 (1660.6) ”Tuomas, kreikkalaisten opit ja persialaisten erehdykset ovat saattaneet sinut ymmälle. Et ymmärrä pahan ja synnin keskinäisiä suhteita siksi, että sinun mielestäsi ihmiskunta sai tässä maailmassa alkunsa täydellisen Aatamin myötä ja että se sitten synnin vaikutuksesta nopeasti rappeutui ihmisen nykyiseen, surkeaan tilaan. Mutta miksi kieltäydyt käsittämästä sen muistiinmerkinnän merkitystä, joka kertoo, miten Kain, Aatamin poika, meni Nodin maahan ja sai sieltä itselleen vaimon? Ja miksi kieltäydyt tulkitsemasta, mitä merkitsee muistiinmerkintä, joka kuvailee, kuinka Jumalan pojat löysivät itselleen vaimot ihmisten tyttärien joukosta?		148:4.7 (1660.6) “You are confused, Thomas, by the doctrines of the Greeks and the errors of the Persians. You do not understand the relationships of evil and sin because you view mankind as beginning on earth with a perfect Adam and rapidly degenerating, through sin, to man’s present deplorable estate. But why do you refuse to comprehend the meaning of the record which discloses how Cain, the son of Adam, went over into the land of Nod and there got himself a wife? And why do you refuse to interpret the meaning of the record which portrays the sons of God finding wives for themselves among the daughters of men?
148:4.8 (1660.7) ”Ihmiset ovat tosiaan luonnostaan pahoja, mutteivät välttämättä syntisiä. Uusi syntymä – hengen kaste – on pahasta vapautumisen perusehto, ja se on taivaan valtakuntaan pääsemiselle välttämätön, muttei tässä ole mitään, mikä vähentää sitä tosiasiaa, että ihminen on Jumalan poika. Tämä potentiaalisen pahan myötäsyntyinen läsnäolo ei myöskään merkitse, että ihminen on jollakin salaperäisellä tavalla vieraantunut taivaassa olevasta Isästä niin, että hänen täytyisi muukalaisena, vieraana tai lapsipuolena pyrkiä jollakin keinoin saamaan Isä laillisesti adoptoimaan hänet. Kaikki tällaiset käsitykset syntyvät ensiksikin siitä, että sinulla on väärä käsitys Isästä, ja toiseksi ne johtuvat siitä, ettet tiedä ihmisen alkuperää, olemusta ja kohtaloa.		148:4.8 (1660.7) “Men are, indeed, by nature evil, but not necessarily sinful. The new birth—the baptism of the spirit—is essential to deliverance from evil and necessary for entrance into the kingdom of heaven, but none of this detracts from the fact that man is the son of God. Neither does this inherent presence of potential evil mean that man is in some mysterious way estranged from the Father in heaven so that, as an alien, foreigner, or stepchild, he must in some manner seek for legal adoption by the Father. All such notions are born, first, of your misunderstanding of the Father and, second, of your ignorance of the origin, nature, and destiny of man.
148:4.9 (1660.8) ”Kreikkalaiset ja muut ovat opettaneet teille, että ihminen laskeutuu jumalaisesta täydellisyydestä vääjäämättä kohti unohdusta tai tuhoa. Minä olen tullut osoittamaan, että astumalla valtakuntaan ihminen nousee varmasti ja vakaasti ylös Jumalan tykö ja jumalalliseen täydellisyyteen. Jokainen olento, joka on jollakin tavoin vajavainen ikuisen Isän tahtoon sisältyvien jumalallisten ja hengellisten ihanteiden osalta, on potentiaalisesti paha, mutta tällaiset olennot eivät missään mielessä ole synnillisiä, vielä vähemmän paatuneita.		148:4.9 (1660.8) “The Greeks and others have taught you that man is descending from godly perfection steadily down toward oblivion or destruction; I have come to show that man, by entrance into the kingdom, is ascending certainly and surely up to God and divine perfection. Any being who in any manner falls short of the divine and spiritual ideals of the eternal Father’s will is potentially evil, but such beings are in no sense sinful, much less iniquitous.
148:4.10 (1661.1) ”Tuomas, etkö ole kirjoituksista lukenut tästä asiasta tekstikohtaa, jossa sanotaan: ’Te olette Herran, teidän Jumalanne, lapsia.’ ’Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun poikani.’ ’Minä olen valinnut hänet pojakseni – minä olen oleva hänen Isänsä.’ ’Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä; tuo jokainen, jota minun nimelläni kutsutaan, sillä minä olen heidät omaksi kunniakseni luonut.’ ’Te olette elävän Jumalan poikia.’ ’Ne, joilla on Jumalan henki, ovat toden totta Jumalan poikia.’ Samalla kun ihmislapsessa on aineellinen osa hänen ihmisisäänsä, samalla jokaisessa valtakunnan uskonpojassa on hengellinen osa taivaallisesta Isästä.”		148:4.10 (1661.1) “Thomas, have you not read about this in the Scriptures, where it is written: ‘You are the children of the Lord your God.’ ‘I will be his Father and he shall be my son.’ ‘I have chosen him to be my son—I will be his Father.’ ‘Bring my sons from far and my daughters from the ends of the earth; even every one who is called by my name, for I have created them for my glory.’ ‘You are the sons of the living God.’ ‘They who have the spirit of God are indeed the sons of God.’ While there is a material part of the human father in the natural child, there is a spiritual part of the heavenly Father in every faith son of the kingdom.”
148:4.11 (1661.2) Kaiken tämän ja paljon muuta Jeesus sanoi Tuomakselle, ja enimmältään apostoli sen käsittikin. Jeesus antoi hänelle kuitenkin kehotuksen ”puhua näistä asioista muille, vasta sitten kun olen palannut Isän tykö.” Eikä Tuomas maininnut tästä keskustelusta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.		148:4.11 (1661.2) All this and much more Jesus said to Thomas, and much of it the apostle comprehended, although Jesus admonished him to “speak not to the others concerning these matters until after I shall have returned to the Father.” And Thomas did not mention this interview until after the Master had departed from this world.
5. Kärsimisen tarkoitus ^top		5. The Purpose of Affliction ^top
148:5.1 (1661.3) Erään toisen tällaisen puutarhassa käydyn yksityisen keskustelun kuluessa Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, vaikka alankin ymmärtää, miksi kieltäydyt harjoittamasta umpimähkäistä parantamista, en silti vieläkään ymmärrä, miksi rakastava Isä taivaassa antaa niin monien maan päällä elävien lastensa kärsiä niin monista vaivoista.” Mestari vastasi Natanaelille sanoen:		148:5.1 (1661.3) At another of these private interviews in the garden Nathaniel asked Jesus: “Master, though I am beginning to understand why you refuse to practice healing indiscriminately, I am still at a loss to understand why the loving Father in heaven permits so many of his children on earth to suffer so many afflictions.” The Master answered Nathaniel, saying:
148:5.2 (1661.4) ”Natanael, sinä ja monet muut olette kertomallasi tavalla ymmällänne, koska ette käsitä, miten tiettyjen Isän tahdon pettäneiden kapinallisten kavaltajien synnilliset seikkailut ovat peräti monta kertaa sekoittaneet tämän maailman luonnonmukaisen järjestyksen. Ja minä olen tullut aloittaakseni näiden seikkojen järjestykseenpanemisen. Mutta vaatii monta aikakautta, ennen kuin tämä universumin osa on saatettu takaisin entisille urilleen ja ennen kuin ihmisten lapset on sen myötä vapautettu synnin ja kapinan aiheuttamista lisäkuormista. Pahuuden olemassaolo jo sinänsä on riittävä koetus ihmisen ylösnousemukselle – synti ei ole eloonjäämisen kannalta välttämätöntä.		148:5.2 (1661.4) “Nathaniel, you and many others are thus perplexed because you do not comprehend how the natural order of this world has been so many times upset by the sinful adventures of certain rebellious traitors to the Father’s will. And I have come to make a beginning of setting these things in order. But many ages will be required to restore this part of the universe to former paths and thus release the children of men from the extra burdens of sin and rebellion. The presence of evil alone is sufficient test for the ascension of man—sin is not essential to survival.
148:5.3 (1661.5) ”Mutta, poikani, sinun tulisi tietää, ettei Isä tarkoituksellisesti kiusaa lapsia. Ihminen langettaa päälleen tarpeetonta kärsimystä sillä, että hän itsepintaisesti kieltäytyy vaeltamasta jumalallisen tahdon mukaisia parempia teitä. Kärsimys sisältyy pahaan potentiaalina, mutta enimmäkseen se on synnin ja paatumuksen aiheuttamaa. Tässä maailmassa on sattunut monen monta epätavallista tapahtumaa, eikä mitään outoa ole siinä, että kaikki ajattelevat ihmiset joutuvat ymmälle näitä kärsimyksestä ja vaivasta kertovia näkymiä todistaessaan. Mutta yhdestä asiasta voit olla varma: Isä ei lähetä kärsimystä mielivaltaisena rangaistuksena väärintekemisestä. Pahuuteen sisältyvät epätäydellisyydet ja vaikeudet ovat myötäsyntyisiä; synnistä koituvat rangaistukset ovat väistämättömiä; paatuneisuuden mukanaan tuomat tuhoisat seuraukset ovat vääjäämättömiä. Ihmisen ei tulisi syyttää Jumalaa kärsimyksistä, jotka ovat hänen valitsemansa elämäntavan luonnollinen seuraus. Liioin ei ihmisen tulisi valittaa kokemuksista, jotka kuuluvat osana elämään, sellaisena kuin sitä tässä maailmassa eletään. Isän tahto on, että kuolevainen ihminen työskentelee sinnikkäästi ja johdonmukaisesti kohentaakseen omaa tilaansa maan päällä. Järkevä uutteruus antaisi ihmiselle mahdollisuuden päästä suurimmasta osasta hänen maista kurjuuttaan.		148:5.3 (1661.5) “But, my son, you should know that the Father does not purposely afflict his children. Man brings down upon himself unnecessary affliction as a result of his persistent refusal to walk in the better ways of the divine will. Affliction is potential in evil, but much of it has been produced by sin and iniquity. Many unusual events have transpired on this world, and it is not strange that all thinking men should be perplexed by the scenes of suffering and affliction which they witness. But of one thing you may be sure: The Father does not send affliction as an arbitrary punishment for wrongdoing. The imperfections and handicaps of evil are inherent; the penalties of sin are inevitable; the destroying consequences of iniquity are inexorable. Man should not blame God for those afflictions which are the natural result of the life which he chooses to live; neither should man complain of those experiences which are a part of life as it is lived on this world. It is the Father’s will that mortal man should work persistently and consistently toward the betterment of his estate on earth. Intelligent application would enable man to overcome much of his earthly misery.
148:5.4 (1662.1) ”Natanael, meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä ratkaisemaan hengelliset ongelmansa ja sillä keinoin virkistää heidän mieltään, jotta heillä olisi entistäkin parempi valmius ja motivoituneisuus ryhtyä ratkaisemaan moninaisia aineellisia ongelmiaan. Tiedän, että olet kirjoituksia lukiessasi joutunut ymmälle. Aivan liian usein vallalla on ollut pyrkimys panna Jumala vastuuseen kaikesta, mitä tietämätön ihminen ei kykene ymmärtämään. Isä ei ole henkilökohtaisesti vastuussa kaikesta, mitä ette kykene käsittämään. Älä epäile Isän rakkautta vain siksi, että jokin hänen säätämänsä oikeudenmukainen ja viisas laki sattuu aiheuttamaan sinulle kärsimystä, koska olet viattomasti tai tahallisesti rikkonut tällaista jumalallista säädöstä vastaan.		148:5.4 (1662.1) “Nathaniel, it is our mission to help men solve their spiritual problems and in this way to quicken their minds so that they may be the better prepared and inspired to go about solving their manifold material problems. I know of your confusion as you have read the Scriptures. All too often there has prevailed a tendency to ascribe to God the responsibility for everything which ignorant man fails to understand. The Father is not personally responsible for all you may fail to comprehend. Do not doubt the love of the Father just because some just and wise law of his ordaining chances to afflict you because you have innocently or deliberately transgressed such a divine ordinance.
148:5.5 (1662.2) ”Mutta, Natanael, kirjoituksissa on monta kohtaa, jotka olisivat olleet sinulle neuvoksi, jos vain olisit ne lukenut ymmärryksellä. Etkö muista, että on kirjoitettu: ’Poikani, älä pidä Herran kuritusta halpana; äläkä kyllästy hänen ojennukseensa, sillä jota Herra rakastaa, sitä hän ojentaa, niin kuin isä ojentaa poikaa, joka hänelle rakas on.’ ’Sillä ei Herra sydämensä halusta vaivaa.’ ’Ennen kuin minut vaivaan saatettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan lakia. Hyvä oli minulle, että minut vaivaan saatettiin, niin minä opin jumalalliset käskyt.’ ’Minä tunnen sinun murheesi. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.’ ’Herra on myös sorrettujen turva; turvasatama, kun vaivan aika koittaa.’ ’Herra tukee häntä tautivuoteella; Herra ei unhota sairaita.’ ’Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Hän tuntee ruumiisi, hän muistaa, että sinä olet tomua.’ ’Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.’ ’Hän on turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona korventavalta helteeltä.’ ’Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomille voimaa yltäkyllin.’ ’Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei sammuta.’ ’Kun kärsimysten vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, ja kun vastoinkäymisten virrat käyvät ylitsesi, en minä sinua hylkää.’ ’Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja tuomaan lohdutusta kaikille, jotka surevat.’ ’Kärsimyksessä on ojennusta; onnettomuus ei kasva tomusta.’”		148:5.5 (1662.2) “But, Nathaniel, there is much in the Scriptures which would have instructed you if you had only read with discernment. Do you not remember that it is written: ‘My son, despise not the chastening of the Lord; neither be weary of his correction, for whom the Lord loves he corrects, even as the father corrects the son in whom he takes delight.’ ‘The Lord does not afflict willingly.’ ‘Before I was afflicted, I went astray, but now do I keep the law. Affliction was good for me that I might thereby learn the divine statutes.’ ‘I know your sorrows. The eternal God is your refuge, while underneath are the everlasting arms.’ ‘The Lord also is a refuge for the oppressed, a haven of rest in times of trouble.’ ‘The Lord will strengthen him upon the bed of affliction; the Lord will not forget the sick.’ ‘As a father shows compassion for his children, so is the Lord compassionate to those who fear him. He knows your body; he remembers that you are dust.’ ‘He heals the brokenhearted and binds up their wounds.’ ‘He is the hope of the poor, the strength of the needy in his distress, a refuge from the storm, and a shadow from the devastating heat.’ ‘He gives power to the faint, and to them who have no might he increases strength.’ ‘A bruised reed shall he not break, and the smoking flax he will not quench.’ ‘When you pass through the waters of affliction, I will be with you, and when the rivers of adversity overflow you, I will not forsake you.’ ‘He has sent me to bind up the brokenhearted, to proclaim liberty to the captives, and to comfort all who mourn.’ ‘There is correction in suffering; affliction does not spring forth from the dust.’”
6. Kärsimisen väärinymmärtäminen – puhe Jobista ^top		6. The Misunderstanding of Suffering— Discourse on Job ^top
148:6.1 (1662.3) Tuona samana Betsaidan iltana sattui, että Johanneskin kysyi Jeesukselta, miksi niin monet selvästikin viattomat ihmiset kärsivät niin monista sairauksista ja kokivat niin kovin paljon tuskaa. Johanneksen kysymyksiin vastatessaan Mestari paljon muun ohessa sanoi:		148:6.1 (1662.3) It was this same evening at Bethsaida that John also asked Jesus why so many apparently innocent people suffered from so many diseases and experienced so many afflictions. In answering John’s questions, among many other things, the Master said:
148:6.2 (1662.4) ”Poikani, et käsitä, mikä on vastoinkäymisen merkitys tai kärsimisen tehtävä. Etkö ole lukenut tuota seemiläisen kirjallisuuden mestariteosta – kirjoituksiin sisältyvää kertomusta Jobin koettelemuksista? Etkö muista, miten tämä ihana vertaus alkaa kertomuksella Herran palvelijan aineellisesta vauraudesta? Muistanet, että Jobia oli siunattu lapsilla, varallisuudella, omanarvontunnolla, yhteiskunnallisella asemalla, terveydellä ja kaikella muulla, mitä ihmiset tässä ajallisessa elämässä arvostavat. Abrahamin lasten ikiaikaisten opetusten mukaan tällainen aineellinen menestys oli kaikin puolin riittävä todistus jumalallisesta suosiosta. Tuollaiset aineelliset omaisuudet ja mainitunlainen ajallinen menestyminen eivät kuitenkaan ole merkki Jumalan suosiosta. Taivaassa oleva Isäni rakastaa köyhiä aivan yhtä paljon kuin rikkaitakin; hän ei katso henkilöön.		148:6.2 (1662.4) “My son, you do not comprehend the meaning of adversity or the mission of suffering. Have you not read that masterpiece of Semitic literature—the Scripture story of the afflictions of Job? Do you not recall how this wonderful parable begins with the recital of the material prosperity of the Lord’s servant? You well remember that Job was blessed with children, wealth, dignity, position, health, and everything else which men value in this temporal life. According to the time-honored teachings of the children of Abraham such material prosperity was all-sufficient evidence of divine favor. But such material possessions and such temporal prosperity do not indicate God’s favor. My Father in heaven loves the poor just as much as the rich; he is no respecter of persons.
148:6.3 (1663.1) ”Vaikka jumalallisen lain rikkomisen satona ennemmin tai myöhemmin korjataan rangaistus; jos kohta on varmaa, että ihmiset lopulta niittävät, mitä kylvävät, sinun tulisi silti tietää, ettei inhimillinen kärsimys aina ole rangaistus edellä käyneestä synnistä. Ei kyennyt sen paremmin Job kuin hänen ystävänsäkään löytämään oikeaa vastausta asioihin, jotka saivat heidät ymmälle. Ja tuskinpa sinäkään tohtisit nykyisen tietämyksesi valossa osoittaa Saatanalle tai Jumalalle niitä osia, joita he näyttelevät tässä ainutlaatuisessa vertauksessa. Vaikkei Job kärsimyksen kautta löytänytkään ratkaisua älyllisiin pulmiinsa tai selitystä filosofisiin vaikeuksiinsa, hän saavutti silti suurvoittoja; vaikka hän näki, miten hänen teologiset puolustuslinjansa olivat murtumaisillaan, hän nousi sellaisiin hengellisiin korkeuksiin, että hän voi vilpittömin mielin sanoa: ’Minä kauhistun itseäni.’ Silloin ja sinä hetkenä hänelle suotiin se pelastus, että hän sai näyn Jumalasta. Näin siis Job, vaikka hän ymmärsikin väärin kärsimyksen, nousi silti ihmistä korkeammalla olevalle moraalisen ymmärryksen ja hengellisen oivalluksen tasolle. Kun kärsivä palvelija saa näyn Jumalasta, seurauksena on sellainen sielun rauha, joka menee kaiken inhimillisen ymmärryksen yli.		148:6.3 (1663.1) “Although transgression of divine law is sooner or later followed by the harvest of punishment, while men certainly eventually do reap what they sow, still you should know that human suffering is not always a punishment for antecedent sin. Both Job and his friends failed to find the true answer for their perplexities. And with the light you now enjoy you would hardly assign to either Satan or God the parts they play in this unique parable. While Job did not, through suffering, find the resolution of his intellectual troubles or the solution of his philosophical difficulties, he did achieve great victories; even in the very face of the breakdown of his theological defenses he ascended to those spiritual heights where he could sincerely say, ‘I abhor myself’; then was there granted him the salvation of a vision of God. So even through misunderstood suffering, Job ascended to the superhuman plane of moral understanding and spiritual insight. When the suffering servant obtains a vision of God, there follows a soul peace which passes all human understanding.
148:6.4 (1663.2) ”Elifas, ensimmäinen Jobin ystävistä, kehotti kärsijää osoittamaan vaivoissaan samaa lujuutta, jota tämä oli menestyksensä päivinä suositellut muille. Tämä valelohduttaja sanoi: ’Luota uskontoosi, Job. Muista, että kärsimään joutuvat pahat eivätkä vanhurskaat. Täytyy olla niin, että ansaitset tämän rangaistuksen, muutoin ei sinua piinattaisi. Varsin hyvin tiedät, ettei kukaan voi Jumalan silmissä olla vanhurskas. Tiedät, ettei pahoilla koskaan ole todellista menestystä. Oli miten oli, ennalta säädetyltä kuitenkin näyttää, että ihminen joutuu vaikeuksiin, ja ehkä Herra kurittaa sinua vain omaksi parhaaksesi.’ Eipä ihme, ettei Job-raukka moisesta inhimillisen kärsimyksen ongelman tulkinnasta saanut paljonkaan lohtua.		148:6.4 (1663.2) “The first of Job’s friends, Eliphaz, exhorted the sufferer to exhibit in his afflictions the same fortitude he had prescribed for others during the days of his prosperity. Said this false comforter: ‘Trust in your religion, Job; remember that it is the wicked and not the righteous who suffer. You must deserve this punishment, else you would not be afflicted. You well know that no man can be righteous in God’s sight. You know that the wicked never really prosper. Anyway, man seems predestined to trouble, and perhaps the Lord is only chastising you for your own good.’ No wonder poor Job failed to get much comfort from such an interpretation of the problem of human suffering.
148:6.5 (1663.3) ”Mutta hänen toisen ystävänsä, Bildadin, neuvo oli vieläkin masentavampi siitä huolimatta, että se oli tuolloin oikeaksi katsotun teologian näkökulmasta lujalla perustalla. Bildad sanoi: ’Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen. Lastesi on täytynyt olla synnintekijöitä, koska he menehtyivät; sinun täytyy olla väärässä, sillä muuten ei sinua tuolla tavoin piinattaisi. Ja jos olet todella vanhurskas, Jumala varmaankin vapahtaa sinut vaivoistasi. Sinun tulisi oppia siitä, mitä historia kertoo Jumalan menettelystä ihmisten suhteen, eli että Kaikkivaltias hävittää vain häijyt.’		148:6.5 (1663.3) “But the counsel of his second friend, Bildad, was even more depressing, notwithstanding its soundness from the standpoint of the then accepted theology. Said Bildad: ‘God cannot be unjust. Your children must have been sinners since they perished; you must be in error, else you would not be so afflicted. And if you are really righteous, God will certainly deliver you from your afflictions. You should learn from the history of God’s dealings with man that the Almighty destroys only the wicked.’
148:6.6 (1663.4) ”Ja muistanet, miten Job vastasi ystävilleen ja sanoi: ’Tiedänhän minä, ettei Jumala kuule avunhuutoani. Miten Jumala muka voi olla oikeudenmukainen ja olla samalla niin perin juurin piittaamaton viattomuudestani? Alan oppia, että minun on hyödytöntä vedota Kaikkivaltiaaseen. Ettekö näe, että Jumala sietää sellaisen, että pahat vainoavat hyviä? Näin perin heikko kun ihminen on, mitä toiveita hänellä on siitä, että kaikkivoipa Jumala ottaa hänet huomioon? Jumala on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ja kun hän näin kääntyy minua vastaan, olen puolustuskyvytön. Ja miksi Jumala ylipäätään minut loi, niin että minun pitää näin surkealla tavalla kärsiä?’		148:6.6 (1663.4) “And then you remember how Job replied to his friends, saying: ‘I well know that God does not hear my cry for help. How can God be just and at the same time so utterly disregard my innocence? I am learning that I can get no satisfaction from appealing to the Almighty. Cannot you discern that God tolerates the persecution of the good by the wicked? And since man is so weak, what chance has he for consideration at the hands of an omnipotent God? God has made me as I am, and when he thus turns upon me, I am defenseless. And why did God ever create me just to suffer in this miserable fashion?’
148:6.7 (1663.5) ”Ja kuka voi moittia Jobin suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen ystäviensä antamat neuvot ja hänen omassa mielessään Jumalasta vallinneet erheelliset käsitykset? Etkö ymmärrä, että Job ikävöi inhimillistä Jumalaa, että hän kaipasi kanssakäymistä sellaisen jumalallisen Olennon kanssa, joka tuntee ihmisen kuolevaisen olotilan ja ymmärtää, että oikeamieliset joutuvat useinkin syyttä kärsimään osana tätä pitkään, Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen kuuluvaa ensimmäistä elämää? Sen vuoksi on Ihmisen Poika tullut Isän tyköä, että hän lihallisessa hahmossa eläisi sellaisen elämän, että hän kykenee lohduttamaan ja auttamaan kaikkia, joilta vastedes vaaditaan Jobin koettelemusten kestämistä.		148:6.7 (1663.5) “And who can challenge the attitude of Job in view of the counsel of his friends and the erroneous ideas of God which occupied his own mind? Do you not see that Job longed for a human God, that he hungered to commune with a divine Being who knows man’s mortal estate and understands that the just must often suffer in innocence as a part of this first life of the long Paradise ascent? Wherefore has the Son of Man come forth from the Father to live such a life in the flesh that he will be able to comfort and succor all those who must henceforth be called upon to endure the afflictions of Job.
148:6.8 (1663.6) ”Jobin kolmas ystävä, Soofar, puolestaan lausui vieläkin lohduttomampia sanoja virkkaessaan: ’Oletpa sinä tyhmä, kun väität olevasi vanhurskas, vaikka näet, millaiseen vaivaan sinut on saatettu. Mutta myönnän toki, että Jumalan teitä on mahdotonta käsittää. Ehkäpä koko kurjuudellasi on kuitenkin jokin salattu tarkoitus.’ Ja kaikkia kolmea ystäväänsä kuunneltuaan Job pyysi apua suoraan Jumalalta vetoamalla siihen, että ’ihminen, vaimosta syntynyt, elää vain vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.’		148:6.8 (1663.6) “Job’s third friend, Zophar, then spoke still less comforting words when he said: ‘You are foolish to claim to be righteous, seeing that you are thus afflicted. But I admit that it is impossible to comprehend God’s ways. Perhaps there is some hidden purpose in all your miseries.’ And when Job had listened to all three of his friends, he appealed directly to God for help, pleading the fact that ‘man, born of woman, is few of days and full of trouble.’
148:6.9 (1664.1) ”Sen jälkeen hän kävi ystäviensä kanssa toisen keskustelukierroksen. Elifas kävi yhä tylymmäksi, syyttelevämmäksi ja ivallisemmaksi. Bildadia närkästytti Jobin ylenkatse ystäviään kohtaan. Soofar toisteli synkkämielisiä neuvojaan. Kun päästiin näin pitkälle, Job alkoi jo inhota ystäviään ja vetosi taas Jumalaan, ja nyt hän esitti vetoomuksensa oikeudenmukaiselle Jumalalle eikä sille epäoikeudenmukaiselle Jumalalle, joka kätkeytyi hänen ystäviensä filosofiaan ja jollainen piili myös hänen omassa uskonnollisessa asennoitumisessaan. Seuraavaksi Job haki turvaa lohdukkeesta, joka sisältyy tulevaan elämään, sillä tulevassa elämässähän kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat vääryydet kyetään oikaisemaan entistä oikeudenmukaisemmin. Se, ettei Job saa apua ihmiseltä, ajaa hänet Jumalan luo. Sitten seuraa suuri kamppailu, jonka hän käy sydämessään uskon ja epäilyksen välillä. Kärsivä ihminen alkaa lopultakin nähdä elämän valon. Hänen piinattu sielunsa nousee uusille toivon ja rohkeuden kukkuloille. Hän saattaa edelleenkin kärsiä ja jopa kuolla, mutta hänen valaistunut sielunsa päästää nyt ilmoille tuon voitonhuudon: ’Minun Puolustajani elää!’		148:6.9 (1664.1) “Then began the second session with his friends. Eliphaz grew more stern, accusing, and sarcastic. Bildad became indignant at Job’s contempt for his friends. Zophar reiterated his melancholy advice. Job by this time had become disgusted with his friends and appealed again to God, and now he appealed to a just God against the God of injustice embodied in the philosophy of his friends and enshrined even in his own religious attitude. Next Job took refuge in the consolation of a future life in which the inequities of mortal existence may be more justly rectified. Failure to receive help from man drives Job to God. Then ensues the great struggle in his heart between faith and doubt. Finally, the human sufferer begins to see the light of life; his tortured soul ascends to new heights of hope and courage; he may suffer on and even die, but his enlightened soul now utters that cry of triumph, ‘My Vindicator lives!’
148:6.10 (1664.2) ”Job oli täysin oikeassa asettaessaan kyseenalaiseksi opinkappaleen, jonka mukaan Jumala kiusaa lapsia rangaistakseen näiden vanhempia. Job oli aina valmis myöntämään, että Jumala on oikeamielinen, mutta hän kaipasi jotakin sellaista ilmoitusta Iankaikkisen persoonallisesta luonteesta, joka olisi tyydyttänyt hänen sielunsa. Ja se juuri on meidän tehtävämme maan päällä. Enää ei kärsiviltä kuolevaisilta evätä lohdutusta, jonka tarjoaa tieto Jumalan rakkaudesta ja ymmärrys taivaassa olevan Isän armosta. Vaikka tuulispäästä puhuttu Jumalan puhe olikin majesteettinen käsitys sille ajalle, jolloin se lausuttiin, sinä olet jo tullut tietämään, ettei Isä tuolla tavoin tuo itseään julki, vaan että hän paremminkin puhuu ihmissydämen sisällä hiljaisena, vaimeana äänenä, joka sanoo: ’Tämä on se tie; sitä käykää.’ Etkö käsitä, että Jumala asuu sisimmässäsi; että hänestä on tullut se, mitä sinä olet, jotta hän saisi tehdä sinusta sen, mitä hän on!”		148:6.10 (1664.2) “Job was altogether right when he challenged the doctrine that God afflicts children in order to punish their parents. Job was ever ready to admit that God is righteous, but he longed for some soul-satisfying revelation of the personal character of the Eternal. And that is our mission on earth. No more shall suffering mortals be denied the comfort of knowing the love of God and understanding the mercy of the Father in heaven. While the speech of God spoken from the whirlwind was a majestic concept for the day of its utterance, you have already learned that the Father does not thus reveal himself, but rather that he speaks within the human heart as a still, small voice, saying, ‘This is the way; walk therein.’ Do you not comprehend that God dwells within you, that he has become what you are that he may make you what he is!”
148:6.11 (1664.3) Sen jälkeen Jeesus esitti seuraavat loppusanat: ”Taivaallinen Isä ei suinkaan tahdostaan kiusaa ihmisten lapsia. Ihminen kärsii ensinnäkin ajallisuuteen kuuluvien sattumusten sekä niiden vajavaisuuksien takia, joiden syynä on se epäkohta, että fyysinen olemassaolo on vielä epäkypsää. Toisekseen hän kärsii synnin, elämän ja valon lakien rikkomisen, väistämättömät seuraamukset. Ja kolmanneksi ihminen korjaa satoa siitä, että hän itse pitää paatuneesti kiinni kapinoinnistaan vanhurskasta taivaan hallitusvaltaa vastaan maan päällä. Mutta ihmisen kärsimykset eivät ole mikään ihmiselle henkilökohtaisesti langetettu jumalallinen tuomio. Ihminen voi tehdä, ja hän tekee, paljon vähentääkseen ajallisia kärsimyksiään. Mutta karkota kerta kaikkiaan mielestäsi sellainen taikauskoinen käsitys, että Jumala paholaisen kehotuksesta saattaa ihmisen vaivaan. Tutkipa Jobin kirjaa vaikka vain siinä tarkoituksessa, että huomaisit, miten monia vääriä käsityksiä hyvätkin ihmiset saattavat Jumalasta elätellä, ja pane sitten merkille, miten tuskallisesti jopa piinattu Job näistä erheellisistä opetuksista huolimatta löysi lohdutuksen ja pelastuksen Jumalan. Lopulta hänen uskonsa tunkeutui kärsimysten pilvien läpi ja löysi sieltä sen elämän valon, joka virtaa Isän tyköä parantavana armona ja iäisenä vanhurskautena.”		148:6.11 (1664.3) Then Jesus made this final statement: “The Father in heaven does not willingly afflict the children of men. Man suffers, first, from the accidents of time and the imperfections of the evil of an immature physical existence. Next, he suffers the inexorable consequences of sin—the transgression of the laws of life and light. And finally, man reaps the harvest of his own iniquitous persistence in rebellion against the righteous rule of heaven on earth. But man’s miseries are not a personal visitation of divine judgment. Man can, and will, do much to lessen his temporal sufferings. But once and for all be delivered from the superstition that God afflicts man at the behest of the evil one. Study the Book of Job just to discover how many wrong ideas of God even good men may honestly entertain; and then note how even the painfully afflicted Job found the God of comfort and salvation in spite of such erroneous teachings. At last his faith pierced the clouds of suffering to discern the light of life pouring forth from the Father as healing mercy and everlasting righteousness.”
148:6.12 (1664.4) Johannes pohdiskeli kuulemiaan sanoja sydämessään monen päivän ajan. Tämä Mestarin kanssa puutarhassa käyty keskustelu toi merkittäviä muutoksia hänen koko loppuelämäänsä, ja jälkeenpäin hän vaikutti suuresti siihen, että muut apostolit muuttivat näkemystään tavallisten inhimillisten kärsimysten syistä, luonteesta ja tarkoituksesta. Mutta Johannes ei koskaan puhunut tästä neuvonpidosta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.		148:6.12 (1664.4) John pondered these sayings in his heart for many days. His entire afterlife was markedly changed as a result of this conversation with the Master in the garden, and he did much, in later times, to cause the other apostles to change their viewpoints regarding the source, nature, and purpose of commonplace human afflictions. But John never spoke of this conference until after the Master had departed.
7. Mies, jonka käsi oli kuivettunut ^top		7. The Man with the Withered Hand ^top
148:7.1 (1664.5) Viimeistä edellisenä sapattina ennen apostolien ja uusien evankelistojen ryhmän lähtöä toiselle Galilean-saarnamatkalle Jeesus puhui Kapernaumin synagogassa aiheesta ”vanhurskaan elämän riemut”. Kun Jeesus oli päättänyt puheensa, hänen ympärilleen kerääntyi suuri joukko rampoja, ontuvia, sairaita ja vaivaisia, jotka halusivat tulla parannetuiksi. Ryhmän seassa olivat myös apostolit, monet uusista evankelistoista ja Jerusalemista lähetetyt fariseusurkkijat. Meni Jeesus minne hyvänsä (paitsi kun hän oli kukkuloilla toimittamassa Isän asioita), oli varmaa, että kuusi jerusalemilaisurkkijaa olivat hänen kannoillaan.		148:7.1 (1664.5) The second Sabbath before the departure of the apostles and the new corps of evangelists on the second preaching tour of Galilee, Jesus spoke in the Capernaum synagogue on the “Joys of Righteous Living.” When Jesus had finished speaking, a large group of those who were maimed, halt, sick, and afflicted crowded up around him, seeking healing. Also in this group were the apostles, many of the new evangelists, and the Pharisaic spies from Jerusalem. Everywhere that Jesus went (except when in the hills about the Father’s business) the six Jerusalem spies were sure to follow.
148:7.2 (1665.1) Kun Jeesus seisoi puhumassa väkijoukolle, vakoojafariseusten johtaja usutti erään miehen, jonka käsi oli kuivettunut, kääntymään Jeesuksen puoleen ja kysymään, olisiko laillista tulla parannetuksi sapattipäivänä, vai pitäisikö hänen etsiä apua jonakin muuna päivänä. Kun Jeesus näki miehen, kuuli hänen sanansa ja tajusi, että fariseukset olivat panneet hänet asialle, hän sanoi: ”Tulepa tänne, niin teen sinulle yhden kysymyksen: Jos sinulla olisi lammas, ja se sattuisi sapattipäivänä putoamaan kuoppaan, kumartuisitko silloin maahan, tarttuisitko siihen kiinni ja nostaisitko sen ylös kuopasta? Onko lainmukaista tehdä sellaista sapattipäivänä?” Ja mies vastasi: ”Kyllä, Mestari, kyllä sellainen hyvän tekeminen on laillista sapattipäivänä.” Ja sitten Jeesus sanansa kaikille osoittaen sanoi: ”Tiedän kyllä, minkä tähden olette lähettäneet tämän miehen eteeni. Saisitte syyn pahastua minuun, jos kykenisitte houkuttelemaan minut osoittamaan armoa sapattipäivänä. Hiljaisesti olitte kaikki samaa mieltä siitä, että olisi laillista nostaa lammasraasu kuopasta, niin sapatti kuin onkin, ja minä kutsun teidät todistamaan, että on laillista osoittaa laupeutta sapattina, eikä vain eläimille vaan myös ihmisille. Kuinka paljon onkaan ihminen lammasta arvokkaampi! Julistan teille, että on laillista tehdä hyvää ihmisille sapattina.” Ja kun he kaikki siinä seisoivat äänettöminä Jeesuksen edessä, hän puhutteli miestä, jonka käsi oli kuivunut, ja sanoi: ”Nouse tänne vierelleni, jotta kaikki sinut näkisivät. Ja nyt minä, jotta saisit tietää Isäni tahdon olevan, että teet hyvää sapattipäivänä, käsken sinua ojentamaan kätesi, jos sinulla on uskoa tullaksesi parannetuksi.”		148:7.2 (1665.1) The leader of the spying Pharisees, as Jesus stood talking to the people, induced a man with a withered hand to approach him and ask if it would be lawful to be healed on the Sabbath day or should he seek help on another day. When Jesus saw the man, heard his words, and perceived that he had been sent by the Pharisees, he said: “Come forward while I ask you a question. If you had a sheep and it should fall into a pit on the Sabbath day, would you reach down, lay hold on it, and lift it out? Is it lawful to do such things on the Sabbath day?” And the man answered: “Yes, Master, it would be lawful thus to do well on the Sabbath day.” Then said Jesus, speaking to all of them: “I know wherefore you have sent this man into my presence. You would find cause for offense in me if you could tempt me to show mercy on the Sabbath day. In silence you all agreed that it was lawful to lift the unfortunate sheep out of the pit, even on the Sabbath, and I call you to witness that it is lawful to exhibit loving-kindness on the Sabbath day not only to animals but also to men. How much more valuable is a man than a sheep! I proclaim that it is lawful to do good to men on the Sabbath day.” And as they all stood before him in silence, Jesus, addressing the man with the withered hand, said: “Stand up here by my side that all may see you. And now that you may know that it is my Father’s will that you do good on the Sabbath day, if you have the faith to be healed, I bid you stretch out your hand.”
148:7.3 (1665.2) Ja kun tämä mies ojensi kuivettuneen kätensä, vamma parani. Väkijoukon teki mieli käydä käsiksi fariseuksiin, mutta Jeesus pyysi ihmisiä pysymään rauhallisina sanoen: ”Olen juuri kertonut teille, että on laillista tehdä hyvää sapattina elämän pelastaakseen, mutta en opettanut teitä tekemään vahinkoa ja antamaan periksi tappamisen halulle.” Kiukkuiset fariseukset poistuivat paikalta, ja vaikka sapatti olikin, he riensivät suoraa päätä Tiberiakseen pitämään neuvoa Herodeksen kanssa. He tekivät kaiken voitavansa saadakseen Herodeksen epäluulot heräämään ja voittaakseen herodeslaiset liittolaisikseen Jeesusta vastaan. Mutta Herodes ei suostunut ryhtymään toimenpiteisiin Jeesusta vastaan vaan neuvoi heitä esittämään valituksensa Jerusalemille.		148:7.3 (1665.2) And as this man stretched forth his withered hand, it was made whole. The people were minded to turn upon the Pharisees, but Jesus bade them be calm, saying: “I have just told you that it is lawful to do good on the Sabbath, to save life, but I did not instruct you to do harm and give way to the desire to kill.” The angered Pharisees went away, and notwithstanding it was the Sabbath day, they hastened forthwith to Tiberias and took counsel with Herod, doing everything in their power to arouse his prejudice in order to secure the Herodians as allies against Jesus. But Herod refused to take action against Jesus, advising that they carry their complaints to Jerusalem.
148:7.4 (1665.3) Tämä oli ensimmäinen ihmeteko, jonka Jeesus teki vastaukseksi vihamiestensä esittämään haasteeseen. Eikä Mestari pannut tätä niin kutsuttua ihmettä toimeen osoittaakseen sillä parantajankykynsä vaan esittääkseen tehokkaan vastalauseensa siitä, että uskonnon säätämästä sapattilevosta itse asiassa tehtiin koko ihmiskuntaan kohdistuva mielettömistä rajoituksista koostuva orjuutuskeino. Kyseinen mies ryhtyi harjoittamaan taas kivenhakkaajan työtään, ja hän osoittautui yhdeksi niistä, jotka parantumisensa jälkeen viettivät kiitoksentäyteistä ja vanhurskasta elämää.		148:7.4 (1665.3) This is the first case of a miracle to be wrought by Jesus in response to the challenge of his enemies. And the Master performed this so-called miracle, not as a demonstration of his healing power, but as an effective protest against making the Sabbath rest of religion a veritable bondage of meaningless restrictions upon all mankind. This man returned to his work as a stone mason, proving to be one of those whose healing was followed by a life of thanksgiving and righteousness.
8. Viimeinen Betsaidassa vietetty viikko ^top		8. Last Week at Bethsaida ^top
148:8.1 (1665.4) Viimeisellä Betsaidassa vietetyllä viikolla Jerusalemin lähettämien urkkijoiden asenne Jeesusta ja hänen opetuksiaan kohtaan muuttui varsin kaksijakoiseksi. Näiden fariseusten joukossa oli kolme, joihin heidän näkemänsä ja kuulemansa olivat tehneet valtavan vaikutuksen. Jerusalemissa oli sillä välin tapahtunut, että Abraham, muuan nuori ja vaikutusvaltainen sanhedrinin jäsen, ilmoitti julkisesti omaksuvansa Jeesuksen opetukset, ja Abner kastoi hänet Siiloamin lammikossa. Koko Jerusalem oli tästä tapauksesta innoissaan, ja Betsaidaan lähetettiin saman tien viestinviejät kutsumaan kuusi urkkijafariseusta takaisin.		148:8.1 (1665.4) The last week of the sojourn at Bethsaida the Jerusalem spies became much divided in their attitude toward Jesus and his teachings. Three of these Pharisees were tremendously impressed by what they had seen and heard. Meanwhile, at Jerusalem, Abraham, a young and influential member of the Sanhedrin, publicly espoused the teachings of Jesus and was baptized in the pool of Siloam by Abner. All Jerusalem was agog over this event, and messengers were immediately dispatched to Bethsaida recalling the six spying Pharisees.
148:8.2 (1666.1) Edellisellä Galilean-matkalla valtakuntaan voitettu kreikkalaisfilosofi palasi mukanaan muutama varakas aleksandrianjuutalainen, ja nämä pyysivät taas kerran Jeesusta tulemaan kaupunkiinsa perustamaan uskonnollis-filosofisen koulun ja sen lisäksi sairaanhoitolaitoksen. Mutta Jeesus kieltäytyi kohteliaasti kutsusta.		148:8.2 (1666.1) The Greek philosopher who had been won for the kingdom on the previous tour of Galilee returned with certain wealthy Jews of Alexandria, and once more they invited Jesus to come to their city for the purpose of establishing a joint school of philosophy and religion as well as an infirmary for the sick. But Jesus courteously declined the invitation.
148:8.3 (1666.2) Osapuilleen samaan aikaan Betsaidan leiriin saapui muuan bagdadilainen transsiprofeetta nimeltään Kirmet. Tämä profeetaksi väitetty henkilö sai transsitilassa omalaatuisia näkyjä, ja jos hänen nukkumistaan häirittiin, hän näki mielikuvituksellisia unia. Leirillä hän aiheutti melkoista hämminkiä, ja Simon Selootti oli sitä mieltä, että tätä itsepetoksellista teeskentelijää tuli kohdella koko lailla karkeasti, mutta Jeesus puuttui asiaan ja antoi tälle muutamaksi päiväksi täyden toimintavapauden. Kaikki hänen julistustaan kuuntelevat havaitsivat kohta, ettei hänen opetuksensa valtakunnan evankeliumin perusteella arvioituna ollut tervettä. Eikä aikaakaan, kun hän palasi Bagdadiin ja vei mukanaan vain puolen tusinaa tasapainotonta ja eksyilevää sielua. Mutta ennen kuin Jeesus ehti puhua bagdadilaisprofeetan puolesta, Daavid Sebedeus oli itse itsensä asettaneen toimikunnan avustamana vienyt Kirmetin järven selälle ja painettuaan hänet useaan kertaan veden alle kehottanut Kirmetiä lähtemään leiristä ja järjestämään ja rakentamaan oman leirinsä.		148:8.3 (1666.2) About this time there arrived at the Bethsaida encampment a trance prophet from Bagdad, one Kirmeth. This supposed prophet had peculiar visions when in trance and dreamed fantastic dreams when his sleep was disturbed. He created a considerable disturbance at the camp, and Simon Zelotes was in favor of dealing rather roughly with the self-deceived pretender, but Jesus intervened and allowed him entire freedom of action for a few days. All who heard his preaching soon recognized that his teaching was not sound as judged by the gospel of the kingdom. He shortly returned to Bagdad, taking with him only a half dozen unstable and erratic souls. But before Jesus interceded for the Bagdad prophet, David Zebedee, with the assistance of a self-appointed committee, had taken Kirmeth out into the lake and, after repeatedly plunging him into the water, had advised him to depart hence—to organize and build a camp of his own.
148:8.4 (1666.3) Samana päivänä Beth-Marion, muuan foinikialaisnainen, joutui sellaisen kiihkon valtaan, että hänen päänsä sekosi, ja kun hän oli ollut vähällä hukuttaa itsensä yrittäessään kävellä veden päällä, hänen ystävänsä toimittivat hänet pois leiristä.		148:8.4 (1666.3) On this same day, Beth-Marion, a Phoenician woman, became so fanatical that she went out of her head and, after almost drowning from trying to walk on the water, was sent away by her friends.
148:8.5 (1666.4) Uusi jerusalemilaiskäännynnäinen, Abraham-fariseus, antoi koko maisen omaisuutensa apostolien kassaan, ja suureksi osaksi juuri tämän avustuksen turvin voitiin sata vastakoulutettua evankelistaa lähettää välittömästi matkaan. Andreas oli jo ilmoittanut leirin sulkemisesta, ja itse kukin teki valmisteluja joko lähteäkseen kotiinsa tai seuratakseen evankelistoja Galileaan.		148:8.5 (1666.4) The new Jerusalem convert, Abraham the Pharisee, gave all of his worldly goods to the apostolic treasury, and this contribution did much to make possible the immediate sending forth of the one hundred newly trained evangelists. Andrew had already announced the closing of the encampment, and everybody prepared either to go home or else to follow the evangelists into Galilee.
9. Halvaantuneen parantaminen ^top		9. Healing the Paralytic ^top
148:9.1 (1666.5) Perjantai-iltapäivällä, lokakuun 1. päivänä, kun Jeesus piti viimeistä kokoustaan apostolien, evankelistojen ja hajaantuvan leirin muiden johtajien kanssa ja kun Jerusalemista tulleet kuusi fariseusta istuivat koolla olevien eturivissä Sebedeuksen kodin tilavassa ja laajennetussa salissa, sattui yksi Jeesuksen koko maisen elämän oudoimmista ja ainutlaatuisimmista välikohtauksista. Tuona hetkenä Mestari piti juuri seisoaltaan puhetta tässä suuressa huoneessa, joka oli rakennettu niin laajaksi, että siellä sadekauden aikana olisi riittävästi tilaa juuri tämänkaltaisten kokousten pitämiseen. Koko talo oli valtavan väkijoukon piirittämä, ja ihmiset höristivät korviaan kuullakseen edes jonkin osan Jeesuksen puheesta.		148:9.1 (1666.5) On Friday afternoon, October 1, when Jesus was holding his last meeting with the apostles, evangelists, and other leaders of the disbanding encampment, and with the six Pharisees from Jerusalem seated in the front row of this assembly in the spacious and enlarged front room of the Zebedee home, there occurred one of the strangest and most unique episodes of all Jesus’ earth life. The Master was, at this time, speaking as he stood in this large room, which had been built to accommodate these gatherings during the rainy season. The house was entirely surrounded by a vast concourse of people who were straining their ears to catch some part of Jesus’ discourse.
148:9.2 (1666.6) Talon ollessa tungokseen asti täynnä ihmisiä ja joka puolelta halullisten kuuntelijoiden saartama tuotiin Kapernaumista muuan mies, jota halvaus oli jo kauan aikaa vaivannut, ja tuojina olivat hänen ystävänsä, jotka kantoivat häntä pienessä lepotuolissa. Tämä halvaantunut oli kuullut Jeesuksen olevan lähdössä Betsaidasta, ja koska hän oli keskustellut vastikään parannetun kivenhakkaaja Aaronin kanssa, hän päätti kannattaa itsensä Jeesuksen eteen, jossa hän voisi pyytää parantamista. Hänen ystävänsä koettivat sekä etu- että takaovesta päästä sisälle Sebedeuksen taloon, mutta tungos oli aivan liian suuri, jotta se olisi onnistunut. Mutta halvaantunut ei suostunut hyväksymään tappiota. Hän neuvoi ystäviään hankkimaan tikkaat, joita myöten he sitten nousivat sen huoneen katolle, jossa Jeesus puhui, ja kattotiilet irrotettuaan he rohkeasti laskivat sohvallaan makaavan sairaan miehen köysien varassa alas, kunnes kärsivä lepäsi lattialla suoraan Mestarin edessä. Kun Jeesus näki, mitä he olivat tehneet, hän keskeytti puheensa, ja hänen seurassaan huoneessa olevat ihmiset ihmettelivät ja ihastelivat sairaan miehen ja tämän ystävien hellittämättömyyttä. Halvaantunut sanoi: ”Mestari, en tahtoisi häiritä opetustasi, mutta olen päättänyt, että minut parannetaan. En kuulu niihin, jotka saivat parannuksen ja heti unohtivat opetuksesi. Minä tahtoisin tulla parannetuksi, jotta voisin palvella taivaan valtakunnassa.” Vaikka oli niin, että tämä mies oli elämäänsä väärin viettämällä itse hankkinut vaivansa, silti Jeesus nähdessään hänen uskonsa, sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, älä pelkää; syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastava.”		148:9.2 (1666.6) While the house was thus thronged with people and entirely surrounded by eager listeners, a man long afflicted with paralysis was carried down from Capernaum on a small couch by his friends. This paralytic had heard that Jesus was about to leave Bethsaida, and having talked with Aaron the stone mason, who had been so recently made whole, he resolved to be carried into Jesus’ presence, where he could seek healing. His friends tried to gain entrance to Zebedee’s house by both the front and back doors, but too many people were crowded together. But the paralytic refused to accept defeat; he directed his friends to procure ladders by which they ascended to the roof of the room in which Jesus was speaking, and after loosening the tiles, they boldly lowered the sick man on his couch by ropes until the afflicted one rested on the floor immediately in front of the Master. When Jesus saw what they had done, he ceased speaking, while those who were with him in the room marveled at the perseverance of the sick man and his friends. Said the paralytic: “Master, I would not disturb your teaching, but I am determined to be made whole. I am not like those who received healing and immediately forgot your teaching. I would be made whole that I might serve in the kingdom of heaven.” Now, notwithstanding that this man’s affliction had been brought upon him by his own misspent life, Jesus, seeing his faith, said to the paralytic: “Son, fear not; your sins are forgiven. Your faith shall save you.”
148:9.3 (1667.1) Kun Jerusalemista tulleet fariseukset ja heidän seurassaan istuvat muut kirjanoppineet ja lainoppineet kuulivat äskeisen, Jeesuksen lausuman julistuksen, he sanoivat toisilleen: ”Kuinka tämä mies julkeaa puhua tuolla tavoin? Eikö hän ymmärrä, että moinen puhe on jumalanpilkkaa? Kuka muu kuin Jumala voi antaa synnin anteeksi?” Jeesus, joka hengessään tajusi, että he tuohon tapaan mielessään ja keskenään järkeilivät, puhui heille ja sanoi: ”Miksi te sydämessänne noin järkeilette? Keitä te olette istuaksenne minua tuomitsemassa? Mikä ero siinä on, sanonko minä tälle halvaantuneelle: Syntisi ovat anteeksi annetut, tai: Nouse, ota vuoteesi ja kävele? Mutta jotta te, jotka olette tätä kaikkea todistamassa, saisitte lopultakin tietää, että Ihmisen Pojalla on maan päällä valta ja voima antaa synnit anteeksi, sanon tälle vaivatulle miehelle: Nouse, ota vuoteesi ja mene omaan taloosi.” Ja kun Jeesus oli nämä sanat puhunut, halvaantunut nousi, ja sitä mukaa kun ihmiset väistyivät hänen tieltään, hän käveli heidän kaikkien editse ulos. Ja ne, jotka kaiken tämän näkivät, hämmästyivät. Pietari lähetti väkijoukon pois, samalla kun monet rukoilivat ja ylistivät Jumalaa ja tunnustivat, etteivät olleet koskaan ennen nähneet näin kummallisia tapahtumia.		148:9.3 (1667.1) When the Pharisees from Jerusalem, together with other scribes and lawyers who sat with them, heard this pronouncement by Jesus, they began to say to themselves: “How dare this man thus speak? Does he not understand that such words are blasphemy? Who can forgive sin but God?” Jesus, perceiving in his spirit that they thus reasoned within their own minds and among themselves, spoke to them, saying: “Why do you so reason in your hearts? Who are you that you sit in judgment over me? What is the difference whether I say to this paralytic, your sins are forgiven, or arise, take up your bed, and walk? But that you who witness all this may finally know that the Son of Man has authority and power on earth to forgive sins, I will say to this afflicted man, Arise, take up your bed, and go to your own house.” And when Jesus had thus spoken, the paralytic arose, and as they made way for him, he walked out before them all. And those who saw these things were amazed. Peter dismissed the assemblage, while many prayed and glorified God, confessing that they had never before seen such strange happenings.
148:9.4 (1667.2) Ja jokseenkin tähän aikaan saapuivat sanhedrinin viestintuojat, jotka käskivät kuuden urkkijan palata Jerusalemiin. Tämän viestin kuullessaan he ryhtyivät omassa keskuudessaan vakavaan mielipiteiden vaihtoon. Ja kun he olivat päättäneet keskustelunsa, johtaja ja kaksi hänen toveriaan palasivat viestintuojien mukana Jerusalemiin, kun urkkijafariseuksista kolme sen sijaan tunnusti uskonsa Jeesukseen, ja he menivät heti järvelle, jossa Pietari kastoi heidät, ja apostolit hyväksyivät heidät joukkoonsa valtakunnan lapsina.		148:9.4 (1667.2) And it was about this time that the messengers of the Sanhedrin arrived to bid the six spies return to Jerusalem. When they heard this message, they fell to earnest debate among themselves; and after they had finished their discussions, the leader and two of his associates returned with the messengers to Jerusalem, while three of the spying Pharisees confessed faith in Jesus and, going immediately to the lake, were baptized by Peter and fellowshipped by the apostles as children of the kingdom.