Luku 149		Paper 149
Toinen saarnamatka		The Second Preaching Tour
149:0.1 (1668.1) TOINEN julkinen Galilean-saarnamatka alkoi sunnuntaina, lokakuun 3. päivänä vuonna 28 jKr., ja se jatkui lähes kolmen kuukauden ajan päättyen joulukuun 30. päivänä. Tässä hankkeessa olivat mukana Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan, joita auttoivat hiljan palvelukseen otetuista 117 evankelistasta koostunut joukkokunta ja lukuisat muut asiasta kiinnostuneet henkilöt. Tällä matkalla heidän käyntikohteisiinsa kuuluivat Gadara, Ptolemais, Jaafia, Dabaritta, Megiddo, Jisreel, Skytopolis, Tarikea, Hippos, Gamala, Betsaida-Julias sekä monet muut kaupungit ja kylät.		149:0.1 (1668.1) THE second public preaching tour of Galilee began on Sunday, October 3, a.d. 28, and continued for almost three months, ending on December 30. Participating in this effort were Jesus and his twelve apostles, assisted by the newly recruited corps of 117 evangelists and by numerous other interested persons. On this tour they visited Gadara, Ptolemais, Japhia, Dabaritta, Megiddo, Jezreel, Scythopolis, Tarichea, Hippos, Gamala, Bethsaida-Julias, and many other cities and villages.
149:0.2 (1668.2) Ennen tuona sunnuntaiaamuna tapahtunutta liikkeellelähtöä Andreas ja Pietari pyysivät Jeesusta antamaan lopulliset valtuutukset uusille evankelistoille, mutta Mestari ei siihen suostunut vaan sanoi, ettei ollut hänen asiansa toimittaa sellaista, minkä muutkin voisivat mainiosti suorittaa. Asian vaatiman harkinnan jälkeen päätettiin, että Jaakob Sebedeus toimittaisi valtuuksien antamisen. Jaakobin esitettyä näkökohtansa Jeesus sanoi evankelistoille: ”Astukaa nyt taipaleellenne tekemään työtä, johon teidät on valtuutettu, ja sitten myöhemmin, kun olette osoittautuneet päteviksi ja uskollisiksi, haluan vihkiä teidät saarnaamaan valtakunnan evankeliumia.”		149:0.2 (1668.2) Before the departure on this Sunday morning Andrew and Peter asked Jesus to give the final charge to the new evangelists, but the Master declined, saying that it was not his province to do those things which others could acceptably perform. After due deliberation it was decided that James Zebedee should administer the charge. At the conclusion of James’s remarks Jesus said to the evangelists: “Go now forth to do the work as you have been charged, and later on, when you have shown yourselves competent and faithful, I will ordain you to preach the gospel of the kingdom.”
149:0.3 (1668.3) Tällä matkalla Jeesuksen mukana kulkivat vain Jaakob ja Johannes. Pietari ja muut apostolit ottivat kukin seuraansa kymmenkunta evankelistaa ja pitivät näihin läheistä yhteyttä heidän suorittaessaan julistus- ja opetustyötään. Heti kun uskovat olivat valmiit astumaan valtakuntaan, apostoleilla oli tapana toimittaa heidän kastamisensa. Näiden kolmen kuukauden aikana Jeesus ja hänen kaksi kumppaniaan matkustivat laajalti, ja usein he kävivät saman päivän kuluessa kahdessakin kaupungissa tekemässä huomioita evankelistojen työskentelystä ja rohkaisemassa heitä heidän ponnistuksissaan valtakunnan perustamiseksi. Koko tämä toinen saarnamatka oli ensisijaisesti toimenpide, jolla tarjottiin käytännön kokemusta tälle 117 vasta koulitun evankelistan joukkokunnalle.		149:0.3 (1668.3) On this tour only James and John traveled with Jesus. Peter and the other apostles each took with them about one dozen of the evangelists and maintained close contact with them while they carried on their work of preaching and teaching. As fast as believers were ready to enter the kingdom, the apostles would administer baptism. Jesus and his two companions traveled extensively during these three months, often visiting two cities in one day to observe the work of the evangelists and to encourage them in their efforts to establish the kingdom. This entire second preaching tour was principally an effort to afford practical experience for this corps of 117 newly trained evangelists.
149:0.4 (1668.4) Koko tämän jakson ajan, ja vielä sen jälkeenkin, aina siihen saakka, kunnes Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät viimeistä kertaa Jerusalemiin, Daavid Sebedeus piti Betsaidassa sijaitsevassa isänsä talossa valtakunnan työtä varten pystytettyä vakinaista päämajaa. Tämä oli Jeesuksen maan päällä suorittaman työn selvittelytoimisto sekä sen lähettipalvelun vaihtoasema, jota Daavid ylläpiti Palestiinan eri osissa ja sen naapurialueilla toimivien työntekijöiden välillä. Hän teki tämän kaiken omasta aloitteestaan mutta Andreaksen suostumuksella. Daavidin palveluksessa oli neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen viestinviejää, jotka toimivat tässä nopeasti laajenevassa ja kasvavassa, valtakunnan toimintaan liittyvässä tiedusteluosastossa. Tätä työtä tehdessään hän hankki elantonsa osaksi sillä, että hän käytti jonkin verran aikaansa entisen kalastajanammattinsa harjoittamiseen.		149:0.4 (1668.4) Throughout this period and subsequently, up to the time of the final departure of Jesus and the twelve for Jerusalem, David Zebedee maintained a permanent headquarters for the work of the kingdom in his father’s house at Bethsaida. This was the clearinghouse for Jesus’ work on earth and the relay station for the messenger service which David carried on between the workers in various parts of Palestine and adjacent regions. He did all of this on his own initiative but with the approval of Andrew. David employed forty to fifty messengers in this intelligence division of the rapidly enlarging and extending work of the kingdom. While thus employed, he partially supported himself by spending some of his time at his old work of fishing.
1. Jeesuksen laajalle kiirinyt maine ^top		1. The Widespread Fame of Jesus ^top
149:1.1 (1668.5) Betsaidan leirin purkamisen ajankohtaan mennessä Jeesuksen maine, eritoten parantajana, oli levinnyt Palestiinan kaikkiin osiin sekä kaikkialle Syyriaan ja ympäröiviin maihin. Vielä viikkokausia heidän Betsaidasta-lähtönsä jälkeen sinne saapui yhä sairaita, ja kun nämä eivät löytäneet Mestaria mutta saivat Daavidilta tietää hänen olinpaikkansa, he useinkin lähtivät etsimään häntä. Käsillä olevan matkan aikana Jeesus ei tarkoituksellisesti suorittanut yhtäkään niin kutsuttua parantamisihmettä. Sen väkevän uskon sisältämän uudistavan voiman ansiosta, joka pakotti heidät etsimään tervehtymistä, kymmenet vaivatut saivat kuitenkin takaisin terveytensä ja onnellisuutensa.		149:1.1 (1668.5) By the time the camp at Bethsaida had been broken up, the fame of Jesus, particularly as a healer, had spread to all parts of Palestine and through all of Syria and the surrounding countries. For weeks after they left Bethsaida, the sick continued to arrive, and when they did not find the Master, on learning from David where he was, they would go in search of him. On this tour Jesus did not deliberately perform any so-called miracles of healing. Nevertheless, scores of afflicted found restoration of health and happiness as a result of the reconstructive power of the intense faith which impelled them to seek for healing.
149:1.2 (1669.1) Tämän lähetysmatkan aikoihin outoja ja selittämättömiä paranemistapauksia alkoi ilmetä toinen toisensa perään, ja tätä jatkui Jeesuksen maan päällä viettämän elämän loppuun saakka. Toista sataa miestä, naista ja lasta Juudeasta, Idumeasta, Galileasta, Syyriasta, Tyyroksesta ja Siidonista sekä jordanintakaisilta alueilta pääsi tämän kolmikuisen matkan kuluessa hyötymään tästä Jeesuksen tiedostamattaan suorittamasta parantamisesta, ja kotiin palatessaan he lisäsivät Jeesuksen mainetta entisestään. Ja he tekivät näin siitä huolimatta, että joka kerta, kun Jeesus huomasi tällaisen spontaanin paranemisen tapahtuneeksi, hänellä oli tapana antaa parantuneelle suoranaisen velvoitteen olla ”kertomatta siitä kenellekään”.		149:1.2 (1669.1) There began to appear about the time of this mission—and continued throughout the remainder of Jesus’ life on earth—a peculiar and unexplained series of healing phenomena. In the course of this three months’ tour more than one hundred men, women, and children from Judea, Idumea, Galilee, Syria, Tyre, and Sidon, and from beyond the Jordan were beneficiaries of this unconscious healing by Jesus and, returning to their homes, added to the enlargement of Jesus’ fame. And they did this notwithstanding that Jesus would, every time he observed one of these cases of spontaneous healing, directly charge the beneficiary to “tell no man.”
149:1.3 (1669.2) Meille ei koskaan paljastettu, mitä näissä spontaaneissa tai tiedostamattomissa paranemistapauksissa tarkkaan ottaen tapahtui. Mestari ei koskaan selittänyt apostoleilleen näiden paranemisten toteutumisesta muuta kuin sen, että hän useassa yhteydessä vain totesi: ”Tunnen, että minusta on virrannut voimaa.” Eräässä tilanteessa, jolloin sairas lapsi oli koskettanut häntä, hän lausui: ”Tunnen, että minusta on virrannut elämää.”		149:1.3 (1669.2) It was never revealed to us just what occurred in these cases of spontaneous or unconscious healing. The Master never explained to his apostles how these healings were effected, other than that on several occasions he merely said, “I perceive that power has gone forth from me.” On one occasion he remarked when touched by an ailing child, “I perceive that life has gone forth from me.”
149:1.4 (1669.3) Koska Mestari ei suoranaisesti lausunut sanaakaan siitä, mikä näiden spontaanien paranemistapausten luonne oli, olisi meidän taholtamme julkeaa ryhtyä selittelemään, miten ne saatiin aikaan, mutta meillä on lupa esittää oma mielipiteemme kaikista tällaisista paranemisilmiöistä. Uskomme, että monet näistä ihmeiltä näyttäneistä paranemisista, sellaisina kuin ne Jeesuksen maisen toiminnan kuluessa tapahtuivat, olivat seurauksena seuraavien kolmen väkevän, voimallisen ja toisiinsa liittyvän tekijän yhteensattumisesta:		149:1.4 (1669.3) In the absence of direct word from the Master regarding the nature of these cases of spontaneous healing, it would be presuming on our part to undertake to explain how they were accomplished, but it will be permissible to record our opinion of all such healing phenomena. We believe that many of these apparent miracles of healing, as they occurred in the course of Jesus’ earth ministry, were the result of the coexistence of the following three powerful, potent, and associated influences:
149:1.5 (1669.4) 1. Sinnikkäästi parannusta tavoitelleen ihmisen sydämessä vaikutti vahva, hallitseva ja elävä usko yhdessä sen seikan kanssa, että tällaista paranemista toivottiin paremminkin sen tuottamien hengellisten siunausten kuin pelkästään fyysisen kunnon palautumisen vuoksi.		149:1.5 (1669.4) 1. The presence of strong, dominant, and living faith in the heart of the human being who persistently sought healing, together with the fact that such healing was desired for its spiritual benefits rather than for purely physical restoration.
149:1.6 (1669.5) 2. Se, että mainitunlaisen inhimillisen uskon rinnalla vaikutti Jumalan ruumiillistuneen ja armeliaisuuden hallitseman Luoja-Pojan syvä myötätunto ja sääli, Luoja-Pojan, jolla persoonassaan oli tosiasiallisesti lähes rajattomat ja ajattomat, luovat parantamisen kyvyt ja oikeudet.		149:1.6 (1669.5) 2. The existence, concomitant with such human faith, of the great sympathy and compassion of the incarnated and mercy-dominated Creator Son of God, who actually possessed in his person almost unlimited and timeless creative healing powers and prerogatives.
149:1.7 (1669.6) 3. Luodun olennon uskon ja Luojan elämän ohella huomioon olisi otettava myös se, että tämä Jumala-ihminen oli Isän tahdon personoitu ilmentymä. Jos Isä ei toisin tahtonut, niin silloin kun inhimillinen tarve ja sen tyydyttävä jumalallinen voima sattuivat kosketuksiin, näistä kahdesta tuli yksi, ja paraneminen tapahtui ihmis-Jeesuksen sitä tietämättä, mutta hänen jumalallinen olemuksensa tiedosti sen välittömästi. Monenkin tällaisen paranemistapauksen selitys täytyy siis löytää siitä suuresta laista, joka on jo kauan ollut tiedossamme ja joka kuuluu: Mitä Luoja-Poika haluaa ja iankaikkinen Isä tahtoo, se ON.		149:1.7 (1669.6) 3. Along with the faith of the creature and the life of the Creator it should also be noted that this God-man was the personified expression of the Father’s will. If, in the contact of the human need and the divine power to meet it, the Father did not will otherwise, the two became one, and the healing occurred unconsciously to the human Jesus but was immediately recognized by his divine nature. The explanation, then, of many of these cases of healing must be found in a great law which has long been known to us, namely, What the Creator Son desires and the eternal Father wills IS.
149:1.8 (1669.7) Niinpä käsityksemme siis on se, että kun Jeesus oli henkilökohtaisesti läsnä, syvän inhimillisen uskon tietyt muodot kirjaimellisesti ja totisesti pakottivat esille tiettyjen luovien voimien ja universumipersoonallisuuksien aikaansaaman paranemisilmiön, voimien ja persoonallisuuksien, jotka tuolloin olivat sangen läheisessä yhteydessä Ihmisen Poikaan. Voimme näin muodoin viedä kirjoihin sen tosiasian, että Jeesus tavan takaa salli ihmisten hänen läsnä ollessaan omalla väkevällä henkilökohtaisella uskollaan parantaa itse itsensä.		149:1.8 (1669.7) It is, then, our opinion that, in the personal presence of Jesus, certain forms of profound human faith were literally and truly compelling in the manifestation of healing by certain creative forces and personalities of the universe who were at that time so intimately associated with the Son of Man. It therefore becomes a fact of record that Jesus did frequently suffer men to heal themselves in his presence by their powerful, personal faith.
149:1.9 (1670.1) Monet muut etsivät parannusta täysin itsekkäin tarkoituksin. Muuankin rikas tyyrolaisleski tuli seuralaisineen hakemaan parannusta vaivoihinsa, joita oli paljon. Ja kulkiessaan Jeesuksen perässä pitkin ja poikin Galileaa hän tarjosi tarjoamasta päästyään aina vain enemmän rahaa, ikään kuin Jumalan voima olisi jotakin, joka on eniten tarjoavan ostettavissa. Mutta hän ei koskaan osoittanut merkkiäkään kiinnostuksesta valtakunnan evankeliumia kohtaan, vaan hänen ainoana tavoitteenaan oli fyysisten vaivojensa lääkitseminen.		149:1.9 (1670.1) Many others sought healing for wholly selfish purposes. A rich widow of Tyre, with her retinue, came seeking to be healed of her infirmities, which were many; and as she followed Jesus about through Galilee, she continued to offer more and more money, as if the power of God were something to be purchased by the highest bidder. But never would she become interested in the gospel of the kingdom; it was only the cure of her physical ailments that she sought.
2. Kansan suhtautuminen ^top		2. Attitude of the People ^top
149:2.1 (1670.2) Jeesus ymmärsi ihmisten ajatusmaailman. Hän tiesi, mitä ihmissydämeen kätkeytyi, ja jos hänen opetuksensa olisi jätetty sellaisiksi kuin hän ne esitti, jolloin niiden ainoana kommentaarina olisi hänen maisen elämänsä tarjoama henkeytetty tulkinta, kaikki tämän maailman kansakunnat ja uskontokunnat olisivat viivyttelemättä omaksuneet valtakunnan evankeliumin. Jeesuksen ensimmäisten seuraajien hyvää tarkoittaneet ponnistelut hänen opetustensa uudelleenesittämiseksi siinä mielessä, että niistä tehtiin tietyille kansakunnille, roduille ja uskontokunnille entistäkin hyväksyttävämpiä, johti vain siihen, että he tulivat tehneeksi niistä kaikkien muiden kansakuntien, rotujen ja uskontojen kannalta sitäkin vähemmän hyväksyttäviä.		149:2.1 (1670.2) Jesus understood the minds of men. He knew what was in the heart of man, and had his teachings been left as he presented them, the only commentary being the inspired interpretation afforded by his earth life, all nations and all religions of the world would speedily have embraced the gospel of the kingdom. The well-meant efforts of Jesus’ early followers to restate his teachings so as to make them the more acceptable to certain nations, races, and religions, only resulted in making such teachings the less acceptable to all other nations, races, and religions.
149:2.2 (1670.3) Koettaessaan saada tietyt oman aikansa ryhmät suhtautumaan suopeasti Jeesuksen opetuksiin apostoli Paavali kirjoitti monia ohje- ja kehotuskirjeitä. Muut Jeesuksen evankeliumin opettajat tekivät samoin, mutta kukaan heistä ei tullut ajatelleeksi, että jotkin näistä kirjoituksista myöhemmin koottaisiin yhteen sellaisten ihmisten toimesta, jotka toisivat ne julkisuuteen Jeesuksen opetusten ruumiillistumana. Ja näin ollen niin kutsuttu kristinusko, vaikka siihen sisältyy Mestarin evankeliumia enemmän kuin mihinkään muuhun uskontoon, sisältää myös paljon sellaista, jota Jeesus ei opettanut. Sen lisäksi, että alkuaikojen kristinuskoon sisällytettiin monia persialaisista mysteerioista peräisin olevia opetuksia ja paljon kreikkalaista filosofiaa, tehtiin kaksi suurta virhettä:		149:2.2 (1670.3) The Apostle Paul, in his efforts to bring the teachings of Jesus to the favorable notice of certain groups in his day, wrote many letters of instruction and admonition. Other teachers of Jesus’ gospel did likewise, but none of them realized that some of these writings would subsequently be brought together by those who would set them forth as the embodiment of the teachings of Jesus. And so, while so-called Christianity does contain more of the Master’s gospel than any other religion, it does also contain much that Jesus did not teach. Aside from the incorporation of many teachings from the Persian mysteries and much of the Greek philosophy into early Christianity, two great mistakes were made:
149:2.3 (1670.4) 1. Pyrkimys yhdistää evankeliumiopetus suoraan juutalaiseen teologiaan, mistä ovat osoituksena kristilliset opinkappaleet sovituksesta – oppi siitä, että Jeesus oli se uhrattu Poika, joka tyydyttäisi Isän ankaran oikeuskäsityksen ja tyynnyttäisi jumalallisen vihan. Näiden opetusten lähtökohtana oli kiitoksen ansaitseva yritys tehdä valtakunnan evankeliumista epäuskoisten juutalaisten kannalta hyväksyttävämpi. Vaikka nämä ponnistukset epäonnistuivat siltä osin kuin tarkoituksena oli voittaa juutalaiset evankeliumin puolelle, ne onnistuivat hämmentämään ja vieraannuttamaan monia rehellisiä sieluja kaikkien myöhempien sukupolvien keskuudessa.		149:2.3 (1670.4) 1. The effort to connect the gospel teaching directly onto the Jewish theology, as illustrated by the Christian doctrines of the atonement—the teaching that Jesus was the sacrificed Son who would satisfy the Father’s stern justice and appease the divine wrath. These teachings originated in a praiseworthy effort to make the gospel of the kingdom more acceptable to disbelieving Jews. Though these efforts failed as far as winning the Jews was concerned, they did not fail to confuse and alienate many honest souls in all subsequent generations.
149:2.4 (1670.5) 2. Mestarin ensimmäisten seuraajien toinen suuri kömmähdys, virhe, johon kaikki myöhemmät sukupolvet ovat itsepintaisesti tarrautuneet, oli se, että kristinoppi organisoitiin niin kokonaan Jeesuksen persoonan ympärille. Tämä kristinuskon teologiassa esiintyvä Jeesuksen persoonallisuuden ylenmääräinen korostaminen on johtanut hänen opetustensa hämärtymiseen, ja kaikki tämä on tehnyt entistäkin vaikeammaksi juutalaisten, muhamettilaisten, hindujen ja muiden itämaisten uskonnonharjoittajien hyväksyä Jeesuksen opetuksia. Emme haluaisi vähätellä Jeesuksen persoonalle kuuluvaa sijaa uskonnossa, joka toki kantakoon hänen nimeään, mutta emme soisi, että sille osoitettu huomio silti peittää varjoonsa hänen henkeytetyn elämänsä tahi syrjäyttää hänen pelastavan sanomansa: Jumalan isyyden ja ihmisen veljeyden.		149:2.4 (1670.5) 2. The second great blunder of the Master’s early followers, and one which all subsequent generations have persisted in perpetuating, was to organize the Christian teaching so completely about the person of Jesus. This overemphasis of the personality of Jesus in the theology of Christianity has worked to obscure his teachings, and all of this has made it increasingly difficult for Jews, Mohammedans, Hindus, and other Eastern religionists to accept the teachings of Jesus. We would not belittle the place of the person of Jesus in a religion which might bear his name, but we would not permit such consideration to eclipse his inspired life or to supplant his saving message: the fatherhood of God and the brotherhood of man.
149:2.5 (1670.6) Jeesuksen uskonnon opettajien tulisi lähestyä muita uskontoja tunnustamalla totuudet, jotka ovat yhteisiä (ja joista monet ovat suoraan tai epäsuorasti peräisin Jeesuksen sanomasta), ja jättää eroavuuksien korostaminen vähemmälle.		149:2.5 (1670.6) The teachers of the religion of Jesus should approach other religions with the recognition of the truths which are held in common (many of which come directly or indirectly from Jesus’ message) while they refrain from placing so much emphasis on the differences.
149:2.6 (1671.1) Vaikka Jeesuksen kuuluisuus tuona nimenomaisena ajankohtana oli pääasiassa hänen parantajanmaineensa varassa, se ei silti tarkoita sitä, että tilanne jatkui tällaisena. Ajan myötä hänen puoleensa käännyttiin yhä useammin hengellisen avun saamiseksi. Mutta tavalliseen kansaan vetosivat kaikkein selkeimmin ja välittömimmin juuri fyysiset tervehtymiset. Jeesuksen puoleen kääntyivät yhä useammin henkilöt, jotka olivat orjuuttavien moraalikäsitysten ja mentaalisten ahdistusten uhreja, ja jokaiselle heistä hän opetti, mikä tie vie vapahdukseen. Isät pyysivät hänen neuvojaan siitä, miten heidän tulisi ohjata poikiaan, ja äidit tulivat saadakseen apua tyttäriensä opastamiseen. Jotka kyyhöttivät pimeydessä, tulivat hänen tykönsä, ja hän paljasti heille elämän valon. Hän ei koskaan sulkenut korvaansa ihmiskunnan murheilta, ja aina hän auttoi niitä, jotka pyysivät hänen huolenpitoaan.		149:2.6 (1671.1) While, at that particular time, the fame of Jesus rested chiefly upon his reputation as a healer, it does not follow that it continued so to rest. As time passed, more and more he was sought for spiritual help. But it was the physical cures that made the most direct and immediate appeal to the common people. Jesus was increasingly sought by the victims of moral enslavement and mental harassments, and he invariably taught them the way of deliverance. Fathers sought his advice regarding the management of their sons, and mothers came for help in the guidance of their daughters. Those who sat in darkness came to him, and he revealed to them the light of life. His ear was ever open to the sorrows of mankind, and he always helped those who sought his ministry.
149:2.7 (1671.2) Itse Luojan ollessa maan päällä kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena oli väistämätöntä, että sattuisi joitakin epätavallisia ilmiöitä. Mutta teidän ei pitäisi milloinkaan lähestyä Jeesusta näiden niin kutsuttujen ihmeiden kautta. Oppikaa lähestymään ihmettä Jeesuksen kautta, mutta älkää tehkö sitä virhettä, että lähestytte Jeesusta ihmeen kautta. Ja tämä neuvo on oikeutettu siitäkin huolimatta, että Jeesus Nasaretilainen on ainoa uskonnon perustaja, joka on suorittanut aineellisuuden ylittäviä tekoja maan päällä.		149:2.7 (1671.2) When the Creator himself was on earth, incarnated in the likeness of mortal flesh, it was inevitable that some extraordinary things should happen. But you should never approach Jesus through these so-called miraculous occurrences. Learn to approach the miracle through Jesus, but do not make the mistake of approaching Jesus through the miracle. And this admonition is warranted, notwithstanding that Jesus of Nazareth is the only founder of a religion who performed supermaterial acts on earth.
149:2.8 (1671.3) Mikaelin maan päällä suorittaman lähetystehtävän hämmästyttävin ja vallankumouksellisin piirre oli hänen suhtautumisensa naisiin. Aikana ja sellaisen sukupolven keskuudessa, jonka mielestä miehen ei julkisella paikalla sopinut tervehtiä edes omaa vaimoaan, Jeesus rohkeni kolmannen Galilean-matkansa yhteydessä ottaa naisia mukaan evankeliumin opettajiksi. Ja näin menetellessään hän osoitti äärimmäistä rohkeutta, olihan sellainen vastoin rabbien opetusta, joka julisti, että oli ”parempi vaikka polttaa lain sanat kuin antaa niitä naisten käsiin.”		149:2.8 (1671.3) The most astonishing and the most revolutionary feature of Michael’s mission on earth was his attitude toward women. In a day and generation when a man was not supposed to salute even his own wife in a public place, Jesus dared to take women along as teachers of the gospel in connection with his third tour of Galilee. And he had the consummate courage to do this in the face of the rabbinic teaching which declared that it was “better that the words of the law should be burned than delivered to women.”
149:2.9 (1671.4) Yhden sukupolven aikana Jeesus nosti naiset aikakausia jatkuneesta epäkunnioittavasta unohduksesta ja orjamaisesta raadannasta. Ja yksi häpeätahra uskonnossa, jolla oli otsaa ottaa Jeesuksen nimi, on juuri sillä kohdin, miten se sittemmin suhtautui naisiin, eli siltä puuttunut moraalinen rohkeus seurata tätä jaloa esimerkkiä.		149:2.9 (1671.4) In one generation Jesus lifted women out of the disrespectful oblivion and the slavish drudgery of the ages. And it is the one shameful thing about the religion that presumed to take Jesus’ name that it lacked the moral courage to follow this noble example in its subsequent attitude toward women.
149:2.10 (1671.5) Kun Jeesus liikkui ihmisten parissa, nämä panivat merkille, että hän oli kokonaan vapaa tuolloisista taikauskoisista käsityksistä. Hän oli vapaa uskonnollisista ennakkoluuloista; hän ei ollut milloinkaan suvaitsematon. Hänen sydämessään ei ollut mitään, mikä olisi edes muistuttanut sosiaalista vastakkainasettelua. Noudattaessaan sitä, mikä hänen isiensä uskonnossa oli hyvää, hän ei kuitenkaan epäröinyt olla välittämättä niistä ihmistekoisista perinteistä, jotka edustivat taikauskoa ja kahlehtimista. Hänellä oli rohkeutta opettaa, etteivät luonnonkatastrofit, ajallisuuteen kuuluvat onnettomuudet ja muut tuhoisat tapahtumat ole jumalallisista tuomioista johtuvia vitsauksia tai Kaitselmuksen lähettämiä salaperäisiä koettelemuksia. Hän tuomitsi orjamaisen antautumisen tarkoituksettomiin seremonioihin ja paljasti aineellisia etuja tavoittelevan uskonharjoituksen mielettömyyden. Rohkeasti hän julisti ihmisen hengellistä vapautta ja uskalsi opettaa, että lihalliset kuolevaiset tosiaan ja totuudellisesti ovat elävän Jumalan poikia.		149:2.10 (1671.5) As Jesus mingled with the people, they found him entirely free from the superstitions of that day. He was free from religious prejudices; he was never intolerant. He had nothing in his heart resembling social antagonism. While he complied with the good in the religion of his fathers, he did not hesitate to disregard man-made traditions of superstition and bondage. He dared to teach that catastrophes of nature, accidents of time, and other calamitous happenings are not visitations of divine judgments or mysterious dispensations of Providence. He denounced slavish devotion to meaningless ceremonials and exposed the fallacy of materialistic worship. He boldly proclaimed man’s spiritual freedom and dared to teach that mortals of the flesh are indeed and in truth sons of the living God.
149:2.11 (1671.6) Jeesus astui esi-isiensä kaikkien opetusten yläpuolelle, kun hän aidon uskonnon tunnusmerkiksi rohkeasti asetti puhtaiden käsien sijalle puhtaan sydämen. Hän asetti todellisuuden perinnäisyyden sijalle ja lakaisi sivuun kaikki turhamaisuudesta ja tekopyhyydestä johtuvat mahtailut. Ja kuitenkaan tämä peloton Jumalan mies ei antanut vapaata valtaa repivälle arvostelemiselle eikä tuonut julki äärimmäistä halveksuntaa oman aikansa uskonnollisia, sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia menettelytapoja kohtaan. Hän ei ollut sotaisa revolutionisti. Hän oli edistyksellinen evolutionisti. Hän ryhtyi hävittämään sitä, mikä oli, vasta kun hän samalla tarjosi kanssaihmisilleen jotakin verrattomampaa, jotakin, minkä pitäisi olla.		149:2.11 (1671.6) Jesus transcended all the teachings of his forebears when he boldly substituted clean hearts for clean hands as the mark of true religion. He put reality in the place of tradition and swept aside all pretensions of vanity and hypocrisy. And yet this fearless man of God did not give vent to destructive criticism or manifest an utter disregard of the religious, social, economic, and political usages of his day. He was not a militant revolutionist; he was a progressive evolutionist. He engaged in the destruction of that which was only when he simultaneously offered his fellows the superior thing which ought to be.
149:2.12 (1672.1) Jeesuksen seuraajat olivat hänelle kuuliaisia hänen tarvitsematta sitä vaatia. Häneltä henkilökohtaisen kutsun saaneista miehistä vain kolme kieltäytyi kutsusta tulla hänen opetuslapsekseen. Hän käytti ihmisiin nähden erikoista vetovoimaa, mutta hän ei ollut määräilevä. Hän herätti luottamusta, eikä kukaan koskaan pannut pahakseen, että sai häneltä käskyn. Opetuslapsiinsa nähden hän otti itselleen ehdottoman määräysvallan, mutta kukaan ei koskaan esittänyt sen johdosta vastalausetta. Hän salli seuraajiensa kutsua häntä Mestariksi.		149:2.12 (1672.1) Jesus received the obedience of his followers without exacting it. Only three men who received his personal call refused to accept the invitation to discipleship. He exercised a peculiar drawing power over men, but he was not dictatorial. He commanded confidence, and no man ever resented his giving a command. He assumed absolute authority over his disciples, but no one ever objected. He permitted his followers to call him Master.
149:2.13 (1672.2) Kaikki, jotka tapasivat Mestarin, ihailivat häntä, paitsi ne, joilla oli syvään juurtuneita uskonnollisia ennakkoluuloja tai jotka olivat havaitsevinaan hänen opetuksissaan poliittisia vaaratekijöitä. Ihmiset hämmästelivät hänen opetuksensa omintakeisuutta ja arvovaltaisuutta. He ihailivat kärsivällisyyttä, jolla hän suhtautui takapajuisiin ja kiusallisiin kyselijöihin. Hän valoi toivoa ja luottamusta kaikkien niiden sydämeen, jotka tulivat hänen hoivansa kohteeksi. Häntä pelkäsivät vain ne, jotka eivät olleet häntä tavanneet, ja häntä vihasivat vain ne, jotka pitivät häntä sen totuuden esitaistelijana, jonka oli määrä kukistaa pahuus ja erhe, se pahuus ja se erhe, jonka he olivat päättäneet mihin hintaan hyvänsä pitää sydämessään.		149:2.13 (1672.2) The Master was admired by all who met him except by those who entertained deep-seated religious prejudices or those who thought they discerned political dangers in his teachings. Men were astonished at the originality and authoritativeness of his teaching. They marveled at his patience in dealing with backward and troublesome inquirers. He inspired hope and confidence in the hearts of all who came under his ministry. Only those who had not met him feared him, and he was hated only by those who regarded him as the champion of that truth which was destined to overthrow the evil and error which they had determined to hold in their hearts at all cost.
149:2.14 (1672.3) Hänellä oli vahva ja oudosti kiehtova vaikutus sekä ystäviin että vihamiehiin. Kansanjoukot saattoivat kulkea viikosta viikkoon hänen jäljessään vain saadakseen kuulla hänen armollisia sanojaan ja nähdäkseen, miten yksinkertaisesti hän eli. Hartaat miehet ja naiset rakastivat Jeesusta miltei yli-inhimillistä kiintymystä osoittaen. Ja mitä paremmin he hänet tunsivat, sitä enemmän he häntä rakastivat. Ja tämä kaikki pitää yhä paikkansa; niin tänä päivänä kuin kaikkina tulevinakin aikoina on niin, että mitä enemmän ihminen tulee tuntemaan tätä Jumala-ihmistä, sitä enemmän hän on rakastava häntä ja kulkeva hänen jäljessään.		149:2.14 (1672.3) On both friends and foes he exercised a strong and peculiarly fascinating influence. Multitudes would follow him for weeks, just to hear his gracious words and behold his simple life. Devoted men and women loved Jesus with a well-nigh superhuman affection. And the better they knew him the more they loved him. And all this is still true; even today and in all future ages, the more man comes to know this God-man, the more he will love and follow after him.
3. Uskonnollisten johtajien vihamielisyys ^top		3. Hostility of the Religious Leaders ^top
149:3.1 (1672.4) Vaikka tavalliset ihmiset ottivat Jeesuksen ja hänen opetuksensa suopeasti vastaan, Jerusalemin uskonnollisten johtajien hätäännys ja vihamielisyys vain voimistuivat. Fariseukset olivat laatineet systemaattisen ja dogmaattisen teologian. Jeesus oli opettaja, joka opetti sen mukaan, mitä aineksia tilaisuus tarjosi; hän ei ollut systemaattinen opettaja. Jeesus ei opettanut niinkään lakikirjasta vaan elämästä, hän opetti vertauksin. (Ja kun hän käytti vertausta sanomansa valaisuksi, hänen tarkoituksenaan oli tässä mielessä käyttää hyväksi vain yhtä tarinan piirrettä. Jeesuksen opetuksista on mahdollista kehitellä moniakin vääriä ajatuksia siten, että hänen vertauksistaan pyritään tekemään allegorioita).		149:3.1 (1672.4) Notwithstanding the favorable reception of Jesus and his teachings by the common people, the religious leaders at Jerusalem became increasingly alarmed and antagonistic. The Pharisees had formulated a systematic and dogmatic theology. Jesus was a teacher who taught as the occasion served; he was not a systematic teacher. Jesus taught not so much from the law as from life, by parables. (And when he employed a parable for illustrating his message, he designed to utilize just one feature of the story for that purpose. Many wrong ideas concerning the teachings of Jesus may be secured by attempting to make allegories out of his parables.)
149:3.2 (1672.5) Jerusalemin uskonnolliset johtajat alkoivat olla jotakuinkin suunniltaan, mihin olivat syynä nuoren Abrahamin hiljattainen kääntymys ja niiden Pietarin kastamien kolmen urkkijan luopumus, jotka olivat nyt evankelistojen mukana tällä toisella Galilean-saarnamatkalla. Pelko ja ennakkoluulo sokeuttivat juutalaisjohtajia yhä pahemmin, samalla kun heidän sydämensä paatui siitä, että he kerran toisensa jälkeen torjuivat valtakunnan evankeliumin kutsuvat totuudet. Kun ihmiset torjuvat sisimmässään olevaan henkeen kohdistuvan kutsun, heidän asenteensa muuttamiseksi ei ole paljonkaan tehtävissä.		149:3.2 (1672.5) The religious leaders at Jerusalem were becoming well-nigh frantic as a result of the recent conversion of young Abraham and by the desertion of the three spies who had been baptized by Peter, and who were now out with the evangelists on this second preaching tour of Galilee. The Jewish leaders were increasingly blinded by fear and prejudice, while their hearts were hardened by the continued rejection of the appealing truths of the gospel of the kingdom. When men shut off the appeal to the spirit that dwells within them, there is little that can be done to modify their attitude.
149:3.3 (1672.6) Evankelistat ensi kerran Betsaidan leirissä tavatessaan Jeesus sanoi heille pitämänsä puheen lopuksi: ”Teidän tulisi muistaa, että ruumiinsa ja mielensä osalta – emotionaalisesti – ihmiset reagoivat kukin omalla tavallaan. Ihmisissä on yhdenmukaista vain heissä oleva henki. Vaikka jumalallisten henkien välillä kokemuksen luonteen ja laajuuden osalta saattaakin olla vähäisiä eroja, ne reagoivat silti yhdenmukaisesti kaikkiin hengellisiin vetoamisiin. Vain tämän hengen kautta ja siihen vetoamalla ihmiskunta voi koskaan päästä yhtenäisyyteen ja veljeyteen.” Mutta monet juutalaisten johtajat olivat sulkeneet sydämensä ovet evankeliumin hengelliseltä kutsulta. Tästä päivästä alkaen heidän juonittelunsa ja vehkeilynsä Mestarin turmioksi jatkuivat taukoamatta. He olivat vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli pidätettävä, tuomittava ja teloitettava uskonnollisena lainrikkojana, juutalaisten pyhän lain keskeisimpien opetusten häpäisijänä.		149:3.3 (1672.6) When Jesus first met with the evangelists at the Bethsaida camp, in concluding his address, he said: “You should remember that in body and mind—emotionally—men react individually. The only uniform thing about men is the indwelling spirit. Though divine spirits may vary somewhat in the nature and extent of their experience, they react uniformly to all spiritual appeals. Only through, and by appeal to, this spirit can mankind ever attain unity and brotherhood.” But many of the leaders of the Jews had closed the doors of their hearts to the spiritual appeal of the gospel. From this day on they ceased not to plan and plot for the Master’s destruction. They were convinced that Jesus must be apprehended, convicted, and executed as a religious offender, a violator of the cardinal teachings of the Jewish sacred law.
4. Saarnamatkan edistyminen ^top		4. Progress of the Preaching Tour ^top
149:4.1 (1673.1) Tällä saarnamatkalla Jeesuksen julkinen toiminta oli vähäistä, mutta hän johti monta uskoville järjestettyä iltatilaisuutta useimmissa niistä kaupungeista ja kylistä, joissa hän sattui Jaakobin ja Johanneksen kanssa oleskelemaan. Eräässä tällaisessa iltaistunnossa muuan nuoremmista evankelistoista osoitti Jeesukselle kysymyksen, joka koski suuttumusta, ja vastatessaan kysymykseen Mestari sanoi paljon muun ohessa:		149:4.1 (1673.1) Jesus did very little public work on this preaching tour, but he conducted many evening classes with the believers in most of the cities and villages where he chanced to sojourn with James and John. At one of these evening sessions one of the younger evangelists asked Jesus a question about anger, and the Master, among other things, said in reply:
149:4.2 (1673.2) ”Suuttumus on aineellisen tason ilmentymä, joka yleisesti ottaen kertoo siitä, missä määrin hengellinen olemus on epäonnistunut yhteen kytkeytyvien älyllisen ja fyysisen olemuksen hallintaansaamisessa. Kiukku osoittaa suvaitsevan veljellisen rakkauden puutteesi samoin kuin itsekunnioituksen ja itsehillinnän puutteesi. Kiukku kuluttaa terveyttä, tylsistyttää mielen ja rampauttaa ihmissielun henkiopettajan. Ettekö ole lukeneet kirjoituksista, että ’mielettömän tappaa viha’ ja että ihminen ’raivossansa raatelee itsensä’? Ettekö lukeneet, että ’pitkämielisellä on paljon ymmärrystä’, kun taas ’pikavihaisen osa on hulluus’? Te kaikki tiedätte, että ’leppeä vastaus taltuttaa kiukun’, ja että ’loukkaava sana nostaa vihan’. ’Hienotunteisuus torjuu kiukun’, kun taas ’kuin kaupunki, varustukset hajalla, muuria vailla, on mies, joka ei mieltänsä hillitse.’ ’Kiukku on julma, viha on niin kuin tulva.’ ’Pitkävihaiset nostattavat riidan, ja kiukkuiset tulevat rikkoneeksi paljon.’ ’Älä ole kiivas hengessä, sillä viha majautuu tyhmäin poveen.’” Ennen kuin Jeesus päätti puheensa, hän sanoi vielä: ”Olkoot sydämenne niin rakkauden vallassa, ettei henkiopastajallanne ole suuriakaan vaikeuksia vapahtaa teitä taipumuksestanne päästää valloilleen sellaisia eläimellisiä vihanpurkauksia, jotka ovat yhteensopimattomia Jumalan pojan asemanne kanssa.”		149:4.2 (1673.2) “Anger is a material manifestation which represents, in a general way, the measure of the failure of the spiritual nature to gain control of the combined intellectual and physical natures. Anger indicates your lack of tolerant brotherly love plus your lack of self-respect and self-control. Anger depletes the health, debases the mind, and handicaps the spirit teacher of man’s soul. Have you not read in the Scriptures that ‘wrath kills the foolish man,’ and that man ‘tears himself in his anger’? That ‘he who is slow of wrath is of great understanding,’ while ‘he who is hasty of temper exalts folly’? You all know that ‘a soft answer turns away wrath,’ and how ‘grievous words stir up anger.’ ‘Discretion defers anger,’ while ‘he who has no control over his own self is like a defenseless city without walls.’ ‘Wrath is cruel and anger is outrageous.’ ‘Angry men stir up strife, while the furious multiply their transgressions.’ ‘Be not hasty in spirit, for anger rests in the bosom of fools.’” Before Jesus ceased speaking, he said further: “Let your hearts be so dominated by love that your spirit guide will have little trouble in delivering you from the tendency to give vent to those outbursts of animal anger which are inconsistent with the status of divine sonship.”
149:4.3 (1673.3) Tässä samassa tilaisuudessa Mestari puhui tälle ryhmälle myös tasapainoisen luonteen omaamisen toivottavuudesta. Hän myönsi, että useimpien ihmisten on välttämätöntä omistautua jonkin ammatin taitamiseen, mutta hän piti valitettavana kaikkinaista suuntautumista liialliseen erikoistumiseen, taipumusta ahdasmielisyyteen ja rajoittuneisuuteen elämässä harjoitettavien toimintojen alalla. Hän kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että oli hyve mikä hyvänsä, siitä saattaa tulla pahe, jos siinä mennään äärimmäisyyksiin. Jeesus saarnasi aina kohtuullisuutta ja opetti mielekkyyttä – elämänongelmien suhteellisuudentajuista sovittelua. Hän tähdensi, että liiallinen myötätunto ja sääli voivat rappeutua vakavaksi emotionaaliseksi epätasapainoksi, ja että innostus saattaa johtaa fanaattisuuteen. Hän kertoi eräästä heidän entisestä työtoveristaan, jonka mielikuvitus oli eksyttänyt hänet haihatteleviin ja epäkäytännöllisiin puuhasteluihin. Samalla hän varoitti heitä ylivarovaiseen keskinkertaisuuteen sisältyvän yksitotisuuden vaaroista.		149:4.3 (1673.3) On this same occasion the Master talked to the group about the desirability of possessing well-balanced characters. He recognized that it was necessary for most men to devote themselves to the mastery of some vocation, but he deplored all tendency toward overspecialization, toward becoming narrow-minded and circumscribed in life’s activities. He called attention to the fact that any virtue, if carried to extremes, may become a vice. Jesus always preached temperance and taught consistency—proportionate adjustment of life problems. He pointed out that overmuch sympathy and pity may degenerate into serious emotional instability; that enthusiasm may drive on into fanaticism. He discussed one of their former associates whose imagination had led him off into visionary and impractical undertakings. At the same time he warned them against the dangers of the dullness of overconservative mediocrity.
149:4.4 (1673.4) Sen jälkeen Jeesus käsitteli rohkeuteen ja uskoon sisältyviä vaaroja, sitä, miten nämä toisinaan johtavat ajattelemattomia sieluja yltiöpäisyyteen ja ylimielisyyteen. Hän osoitti myös, miten varovaisuus ja hienotunteisuus liian pitkälle vietyinä johtavat pelkuruuteen ja epäonnistumiseen. Hän kehotti kuulijoitaan pyrkimään omaperäisyyteen, samalla kun he kaihtaisivat kaikenlaista mieltymystä eriskummallisuuteen. Hän puhui sellaisen myötätuntoisuuden puolesta, josta puuttuu sentimentaalisuus, sellaisen hurskauden puolesta, joka on vapaa tekopyhyydestä. Hän opetti kunnioitusta, josta puuttuvat pelko ja taikausko.		149:4.4 (1673.4) And then Jesus discoursed on the dangers of courage and faith, how they sometimes lead unthinking souls on to recklessness and presumption. He also showed how prudence and discretion, when carried too far, lead to cowardice and failure. He exhorted his hearers to strive for originality while they shunned all tendency toward eccentricity. He pleaded for sympathy without sentimentality, piety without sanctimoniousness. He taught reverence free from fear and superstition.
149:4.5 (1674.1) Jeesuksen kumppaneihin ei niinkään vaikuttanut se, mitä hän tasapainoisesta luonteesta opetti, kuin se, että hänen oma elämänsä oli hänen opetuksensa varsin puhutteleva havainnollistus. Hän eli paineen ja myrskyn keskellä, mutta hän ei koskaan horjunut. Hänen vihamiehensä virittivät hänelle alituiseen ansoja, mutta he eivät koskaan saaneet häntä satimeen. Viisaat ja oppineet koettivat häntä kampittaa, mutta hän ei langennut. Väittelyssä he yrittivät saada hänet sotkeutumaan sanoihinsa, mutta hänen vastauksensa olivat aina valaisevia, kunnioitusta herättäviä ja vastaansanomattomia. Kun hänen esityksiään lukemattomia kysymyksiä esittämällä keskeyteltiin, hänen vastauksensa olivat aina merkityksellisiä ja tyhjentäviä. Hän ei milloinkaan turvautunut halpamaiseen taktiikkaan vastatessaan vihamiestensä jatkuvaan painostukseen. Nämä sen sijaan eivät hänen kimppuunsa käydessään kainostelleet kaikenkarvaisten petollisten, vilpillisten ja väärämielisten keinojen käyttämistä.		149:4.5 (1674.1) It was not so much what Jesus taught about the balanced character that impressed his associates as the fact that his own life was such an eloquent exemplification of his teaching. He lived in the midst of stress and storm, but he never wavered. His enemies continually laid snares for him, but they never entrapped him. The wise and learned endeavored to trip him, but he did not stumble. They sought to embroil him in debate, but his answers were always enlightening, dignified, and final. When he was interrupted in his discourses with multitudinous questions, his answers were always significant and conclusive. Never did he resort to ignoble tactics in meeting the continuous pressure of his enemies, who did not hesitate to employ every sort of false, unfair, and unrighteous mode of attack upon him.
149:4.6 (1674.2) Vaikka onkin totta, että monien miesten ja naisten täytyy ahkeroiden antautua jonkin tietyn ammatin harjoittamiseen elantonsa ansaitakseen, on samalla mitä suurimmassa määrin toivottavaa, että ihmiset viljelisivät hyvin laaja-alaista kulttuurista perehtymistä elämään, sellaisena kuin sitä tässä maailmassa eletään. Todella sivistyneet ihmiset eivät tyydy jäämään tietämättömiksi siitä, miten heidän kanssaihmisensä elävät ja toimivat.		149:4.6 (1674.2) While it is true that many men and women must assiduously apply themselves to some definite pursuit as a livelihood vocation, it is nevertheless wholly desirable that human beings should cultivate a wide range of cultural familiarity with life as it is lived on earth. Truly educated persons are not satisfied with remaining in ignorance of the lives and doings of their fellows.
5. Oppitunti tyytyväisyydestä ^top		5. Lesson Regarding Contentment ^top
149:5.1 (1674.3) Jeesuksen käydessä tervehtimässä Simon Selootin valvonnassa työskentelevää evankelistaryhmää sattui, että Simon kysyi Mestarilta heidän iltakokouksensa kuluessa: ”Miksi jotkut ihmiset ovat niin paljon muita onnellisempia ja tyytyväisempiä? Liittyykö tyytyväisyys jotenkin uskonnolliseen kokemukseen?” Paljon muun ohessa Jeesus vastasi Simonin kysymykseen seuraavaa:		149:5.1 (1674.3) When Jesus was visiting the group of evangelists working under the supervision of Simon Zelotes, during their evening conference Simon asked the Master: “Why are some persons so much more happy and contented than others? Is contentment a matter of religious experience?” Among other things, Jesus said in answer to Simon’s question:
149:5.2 (1674.4) ”Simon, jotkut ihmiset ovat luonnostaan onnellisempia kuin toiset. Paljon, hyvin paljon, riippuu ihmisen halukkuudesta olla sisimmässään elävän Isän hengen ohjauksessa ja opastuksessa. Etkö ole lukenut kirjoituksista viisaan sanoja: ’Ihmisen henki on Herran lamppu, joka tutkistelee sydämen kammiot kaikki’? Ja myös, että tällaiset hengen johdatuksessa olevat kuolevaiset sanovat: ’Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.’ ’Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous’, sillä ’itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.’ ’Iloinen sydän kaunistaa kasvot ja on yhtämittaista juhlaa. Parempi vähä Herran pelossa kuin paljot varat levottomuudessa. Parempi yrttiruoka rakkaudessa kuin syöttöhärkä vihassa. Parempi vähä vanhurskaudessa kuin suuret voitot vääryydessä.’ ’Terveydeksi on iloinen sydän, kuin konsanaan lääke.’ ’Parempi on pivollinen levollisuuden kera kuin kahmalollinen murheen ja hengenkiusan kanssa.’		149:5.2 (1674.4) “Simon, some persons are naturally more happy than others. Much, very much, depends upon the willingness of man to be led and directed by the Father’s spirit which lives within him. Have you not read in the Scriptures the words of the wise man, ‘The spirit of man is the candle of the Lord, searching all the inward parts’? And also that such spirit-led mortals say: ‘The lines are fallen to me in pleasant places; yes, I have a goodly heritage.’ ‘A little that a righteous man has is better than the riches of many wicked,’ for ‘a good man shall be satisfied from within himself.’ ‘A merry heart makes a cheerful countenance and is a continual feast. Better is a little with the reverence of the Lord than great treasure and trouble therewith. Better is a dinner of herbs where love is than a fatted ox and hatred therewith. Better is a little with righteousness than great revenues without rectitude.’ ‘A merry heart does good like a medicine.’ ‘Better is a handful with composure than a superabundance with sorrow and vexation of spirit.’
149:5.3 (1674.5) ”Ihmisen tuntema murhe on suurimmaltaan peräisin siitä, että hän pettyy pyrkimyksissään ja että hänen ylpeytensä kärsii kolauksia. Vaikka ihmisten velvollisuutena itseään kohtaan onkin, että he ottavat maan päällä viettämästään elämästä irti parhaan mahdollisen, heidän tulisi vilpittömästi tällä tavoin parhaansa annettuaan tyytyä riemullisesti osaansa ja omaan kekseliäisyyteensä turvautuen käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen, minkä ovat haltuunsa saaneet. Ihmisen oma luonnontilainen sydän on aivan liian usein se pelon kostuttama kasvualusta, josta ihmisen vaikeudet versovat. ’Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa.’ ’Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot nostattavat pinnalle muraa ja mutaa; jumalattomille ei ole rauhaa, sanoo Jumala.’		149:5.3 (1674.5) “Much of man’s sorrow is born of the disappointment of his ambitions and the wounding of his pride. Although men owe a duty to themselves to make the best of their lives on earth, having thus sincerely exerted themselves, they should cheerfully accept their lot and exercise ingenuity in making the most of that which has fallen to their hands. All too many of man’s troubles take origin in the fear soil of his own natural heart. ‘The wicked flee when no man pursues.’ ‘The wicked are like the troubled sea, for it cannot rest, but its waters cast up mire and dirt; there is no peace, says God, for the wicked.’
149:5.4 (1674.6) ”Älä siis tavoittele valheellista rauhaa ja ohimenevää iloa, vaan mieluumminkin uskon luomaa varmuutta ja Jumalan pojan aseman antamia takeita, sillä niiden hedelmiä ovat levollisuus, tyytyväisyys ja ylivertainen ilo hengessä.”		149:5.4 (1674.6) “Seek not, then, for false peace and transient joy but rather for the assurance of faith and the sureties of divine sonship which yield composure, contentment, and supreme joy in the spirit.”
149:5.5 (1675.1) On tuskin oikein sanoa, että Jeesus piti tätä maailmaa ”kyynelten laaksona”. Hänen mielestään se mieluumminkin on Paratiisiin nousevien ikuisten ja kuolemattomien henkien synnyinsfääri, ”laakso, jossa sielu tehdään”.		149:5.5 (1675.1) Jesus hardly regarded this world as a “vale of tears.” He rather looked upon it as the birth sphere of the eternal and immortal spirits of Paradise ascension, the “vale of soul making.”
6. ”Herran pelko” ^top		6. The “Fear of the Lord” ^top
149:6.1 (1675.2) Gamalassa sattui, että Filippus ehtookokouksen kuluessa sanoi Jeesukselle: ”Mestari, mistä johtuu, että kirjoitukset neuvovat meitä ’pelkäämään Herraa’, kun sinä puolestasi tahtoisit, että suhtautuisimme taivaassa olevaan Isään pelkoa tuntematta? Millä keinoin meidän tulisi saattaa sopusointuun nämä opetukset?” Ja Jeesus vastasi Filippukselle sanoen:		149:6.1 (1675.2) It was at Gamala, during the evening conference, that Philip said to Jesus: “Master, why is it that the Scriptures instruct us to ‘fear the Lord,’ while you would have us look to the Father in heaven without fear? How are we to harmonize these teachings?” And Jesus replied to Philip, saying:
149:6.2 (1675.3) ”Lapseni, minua ei ihmetytä, että esitätte tällaisia kysymyksiä. Alussa oli niin, että ihminen kykeni oppimaan kunnioitusta vain pelon kautta. Mutta minä olen tullut tuodakseni esiin Isän rakkauden, jotta teihin tulisi halu palvoa Iankaikkista tuntiessanne vetoa sellaiseen, että pojan kiintymystä osoittaen tunnustatte Isän rakastavan teitä syvästi ja täydellisesti ja haluatte vastata tähän rakkauteen. Tahtoisin vapauttaa teidät siitä vankeudesta, että te orjamaisen pelon kautta pakottaudutte kiivaan ja kiukkuisen Kuningas-Jumalan näännyttävään palvelemiseen. Tahtoisin antaa teille sellaista opetusta Jumalan ja ihmisen välillä vallitsevasta Isän ja pojan keskinäissuhteesta, että riemumielellä johdattuisitte mainitsemaani rakastavan, oikeudenmukaisen ja armeliaan Isä-Jumalan ylevään ja ylimaalliseen, auliiseen palvontaan.		149:6.2 (1675.3) “My children, I am not surprised that you ask such questions. In the beginning it was only through fear that man could learn reverence, but I have come to reveal the Father’s love so that you will be attracted to the worship of the Eternal by the drawing of a son’s affectionate recognition and reciprocation of the Father’s profound and perfect love. I would deliver you from the bondage of driving yourselves through slavish fear to the irksome service of a jealous and wrathful King-God. I would instruct you in the Father-son relationship of God and man so that you may be joyfully led into that sublime and supernal free worship of a loving, just, and merciful Father-God.
149:6.3 (1675.4) ”Ilmaisulla ’Herran pelko’ on aikojen saatossa ollut eri merkityksiä, niin että alussa olivat pelko, ahdistus ja kammo ja lopuksi pelonsekainen kunnioitus ja pyhittävä kunnioitus. Ja nyt haluaisin pyhittävästä kunnioituksesta lähtemällä johdattaa teidät ensin tuntemisen ja tajuamisen kautta arvostamiseen ja lopuksi rakastamiseen. Kun ihminen tunnustaa vain Jumalan teot, se johdattaa hänet pelkäämään Korkeinta, mutta kun ihminen alkaa ymmärtää ja kokea, mitä ovat elävän Jumalan persoonallisuus ja luonne, se johdattaa hänet tällaisen hyvän ja täydellisen, universaalisen ja ikuisen Isän yhä syvempään rakastamiseen. Ja juuri tämä ihmisen suhtautumisen muuttaminen Jumalaa kohtaan on selitys siihen, miksi Ihmisen Poika on maan päällä.		149:6.3 (1675.4) “The ‘fear of the Lord’ has had different meanings in the successive ages, coming up from fear, through anguish and dread, to awe and reverence. And now from reverence I would lead you up, through recognition, realization, and appreciation, to love. When man recognizes only the works of God, he is led to fear the Supreme; but when man begins to understand and experience the personality and character of the living God, he is led increasingly to love such a good and perfect, universal and eternal Father. And it is just this changing of the relation of man to God that constitutes the mission of the Son of Man on earth.
149:6.4 (1675.5) ”Järkevät lapset eivät pelkää isäänsä saadakseen hyviä lahjoja hänen kädestään, vaan siksi, että nämä suuresti rakastetut lapset jo yltäkyllin niitä hyvyyksiä saatuaan, jotka isän poikiaan ja tyttäriään kohtaan tuntema kiintymys panee hänet heille lahjoittamaan, johdattuvat rakastamaan isäänsä sillä, että he osoittavat vastavuoroisesti arvostavansa ja pitävänsä kalliina tällaista ylenmääräistä anteliaisuutta. Jumalan hyvyys johdattaa katumukseen, Jumalan anteliaisuus johdattaa palvelemiseen, Jumalan armeliaisuus johdattaa pelastukseen, kun sen sijaan Jumalan rakkaus johdattaa älyperäiseen ja avosydämiseen palvomiseen.		149:6.4 (1675.5) “Intelligent children do not fear their father in order that they may receive good gifts from his hand; but having already received the abundance of good things bestowed by the dictates of the father’s affection for his sons and daughters, these much loved children are led to love their father in responsive recognition and appreciation of such munificent beneficence. The goodness of God leads to repentance; the beneficence of God leads to service; the mercy of God leads to salvation; while the love of God leads to intelligent and freehearted worship.
149:6.5 (1675.6) ”Esivanhempanne pelkäsivät Jumalaa siksi, että hän oli mahtava ja salaperäinen. Te tahdotte jumaloida häntä siksi, että hän on rakkaudessa suurenmoinen, armossa ylenpalttinen ja totuudessa ylivertainen. Jumalan voima synnyttää ihmissydämessä pelkoa, mutta hänen persoonallisuutensa jalous ja vanhurskaus saavat aikaan kunnioitusta, rakkautta ja aulista palvontaa. Kuuliainen ja rakastava poika ei pelkää tai kammoa edes mahtavaa ja ylevää isää. Olen tullut tähän maailmaan pannakseni pelon tilalle rakkauden, murheen paikalle ilon, kammon sijalle luottamuksen, orjamaisen sitoutuneisuuden ja merkityksettömien seremonioiden tilalle rakastavan palvelemisen ja arvostavan palvomisen. Pimeydessä kyyhöttävien osalta pitää kuitenkin edelleenkin paikkansa, että ’Herran pelko on viisauden alku’. Mutta sitten kun valo loistaa kirkkaammin, Jumalan pojat tuntevat tarvetta Infiniittisen ylistämiseen paremminkin sen vuoksi, mitä hän on, kuin tarvetta pelätä häntä sen vuoksi, mitä hän tekee.		149:6.5 (1675.6) “Your forebears feared God because he was mighty and mysterious. You shall adore him because he is magnificent in love, plenteous in mercy, and glorious in truth. The power of God engenders fear in the heart of man, but the nobility and righteousness of his personality beget reverence, love, and willing worship. A dutiful and affectionate son does not fear or dread even a mighty and noble father. I have come into the world to put love in the place of fear, joy in the place of sorrow, confidence in the place of dread, loving service and appreciative worship in the place of slavish bondage and meaningless ceremonies. But it is still true of those who sit in darkness that ‘the fear of the Lord is the beginning of wisdom.’ But when the light has more fully come, the sons of God are led to praise the Infinite for what he is rather than to fear him for what he does.
149:6.6 (1675.7) ”Kun lapset ovat pieniä ja ajattelemattomia, on välttämätöntä, että heitä kehotetaan kunnioittamaan vanhempiaan. Mutta kun he varttuvat ja alkavat vähänkin enemmän arvostaa vanhemmiltaan saamansa hoivan ja suojan siunauksia, he päätyvät ymmärtäväisen kunnioituksen ja yhä syvemmän kiintymyksen kautta vähitellen sille kokemuksen tasolle, jolla he tosiaankin rakastavat vanhempiaan paremminkin sen vuoksi, mitä nämä ovat, kuin sen vuoksi, mitä nämä ovat tehneet. Isä rakastaa lastaan luontaisesti, mutta lapsen on kehitettävä oma isään kohdistuva rakkautensa pelosta sitä kohtaan, mitä isä voi tehdä, ja aluksi se on kauhua, kammoa, riippuvaisuutta ja kunnioittavaa pelkoa ja lopulta arvostavaa ja kiintymyksellistä, rakkaudesta kertovaa arvossapitämistä.		149:6.6 (1675.7) “When children are young and unthinking, they must necessarily be admonished to honor their parents; but when they grow older and become somewhat more appreciative of the benefits of the parental ministry and protection, they are led up, through understanding respect and increasing affection, to that level of experience where they actually love their parents for what they are more than for what they have done. The father naturally loves his child, but the child must develop his love for the father from the fear of what the father can do, through awe, dread, dependence, and reverence, to the appreciative and affectionate regard of love.
149:6.7 (1676.1) ”Teille on opetettu, että teidän ’tulee pelätä Jumalaa ja pitää hänen käskynsä, sillä se on ihmisen ainoa velvollisuus.’ Mutta minä olen tullut antamaan teille uuden ja ylevämmän käskyn. Tahtoisin opettaa teitä siihen, että ’rakastatte Jumalaa ja opitte noudattamaan hänen tahtoaan, sillä se on vapahdettujen Jumalan poikien ylevin etuoikeus.’ Isiänne opetettiin ’pelkäämään Jumalaa – Kaikkivaltiasta Kuningasta’. Minä opetan teitä: ’Rakastakaa Jumalaa – kaikkilaupiasta Isää’.		149:6.7 (1676.1) “You have been taught that you should ‘fear God and keep his commandments, for that is the whole duty of man.’ But I have come to give you a new and higher commandment. I would teach you to ‘love God and learn to do his will, for that is the highest privilege of the liberated sons of God.’ Your fathers were taught to ‘fear God—the Almighty King.’ I teach you, ‘Love God—the all-merciful Father.’
149:6.8 (1676.2) ”Taivaan valtakunnassa, jonka olen tullut julistamaan, ei ole suurta ja mahtavaa kuningasta, vaan tämä valtakunta on jumalallinen perhe. Tämän älyllisistä olennoista koostuvan ja kaukaisuuksiin ulottuvan veljeskunnan universaalisesti tunnustettu ja varauksitta palvottu keskus ja pää on minun Isäni ja teidän Isänne. Minä olen hänen Poikansa, ja myös te olette hänen poikiaan. On sen vuoksi ikuiset ajat totta, että te ja minä olemme taivaallisissa oloissa veljiä, ja sitäkin suuremmasta syystä olemme veljiä, koska meistä on tullut maisen elämän aikaisia lihallisia veljiä. Älkää siis enää pelätkö Jumalaa siksi, että hän on kuningas, tai palvelko häntä kuin hän olisi isäntä. Oppikaa kunnioittamaan häntä Luojana, osoittakaa hänelle kunnioituksenne siksi, että hän on henkinuoruutenne Isä; rakastakaa häntä armeliaana puolustajana; ja vihdoin palvokaa häntä siksi, että hän on kypsempään hengelliseen tajuntaanne ja arvonantoonne kuuluva rakastava ja kaikkiviisas Isä.		149:6.8 (1676.2) “In the kingdom of heaven, which I have come to declare, there is no high and mighty king; this kingdom is a divine family. The universally recognized and unreservedly worshiped center and head of this far-flung brotherhood of intelligent beings is my Father and your Father. I am his Son, and you are also his sons. Therefore it is eternally true that you and I are brethren in the heavenly estate, and all the more so since we have become brethren in the flesh of the earthly life. Cease, then, to fear God as a king or serve him as a master; learn to reverence him as the Creator; honor him as the Father of your spirit youth; love him as a merciful defender; and ultimately worship him as the loving and all-wise Father of your more mature spiritual realization and appreciation.
149:6.9 (1676.3) ”Siitä, että teillä on vääriä käsityksiä taivaassa olevasta Isästä, versovat väärät ajatuksenne nöyryydestä, ja se on myös suurin syy tekopyhyyteenne. Ihminen saattaa luonnoltaan ja alkuperänsä puolesta olla maan matonen, mutta kun tästä ihmisestä tulee Isäni hengen asuinpaikka, hänestä tulee päätymältään jumalallinen. Isäni lahjoittama henki palaa vääjäämättä jumalalliseen lähtöpaikkaansa ja alkuperäiselle universumitasolleen, eikä ole epäilystäkään siitä, että kuolevaisen ihmisen ihmissielu, josta on tullut tämän hänen sisimmässään olevan hengen uudestisyntynyt lapsi, nousee jumalallisen hengen mukana itsensä iankaikkisen Isän eteen.		149:6.9 (1676.3) “Out of your wrong concepts of the Father in heaven grow your false ideas of humility and springs much of your hypocrisy. Man may be a worm of the dust by nature and origin, but when he becomes indwelt by my Father’s spirit, that man becomes divine in his destiny. The bestowal spirit of my Father will surely return to the divine source and universe level of origin, and the human soul of mortal man which shall have become the reborn child of this indwelling spirit shall certainly ascend with the divine spirit to the very presence of the eternal Father.
149:6.10 (1676.4) ”Nöyryys toden totta pukee kuolevaista ihmistä, joka saa kaikki nämä lahjat taivaassa olevalta Isältä, jos kohta kaikissa tällaisissa taivaallisen valtakunnan ikuisen ylösnousemuksen uskonehdokkaissa on jumalallista arvollisuutta. Sellaiset epämielekkäät ja halvat tavat, jotka kielivät huomion herättämiseen pyrkivästä ja valheellisesta vaatimattomuudesta, eivät käy yksiin sen kanssa, että arvostatte pelastuksenne alkulähdettä ja pidätte arvossa sitä, mihin hengestä syntynyt sielunne päätyy. Nöyryys Jumalan edessä on kaikin puolin sopivaa, jos se ilmenee sydämenne syvyyksissä; vaatimattomuus ihmisten edessä ansaitsee kiitoksen, mutta tiedostettuna ja huomiota kärttävänä nöyristelynä ilmenevä tekopyhyys on lapsellista ja valtakunnan valaistuneiden poikien arvolle sopimatonta.		149:6.10 (1676.4) “Humility, indeed, becomes mortal man who receives all these gifts from the Father in heaven, albeit there is a divine dignity attached to all such faith candidates for the eternal ascent of the heavenly kingdom. The meaningless and menial practices of an ostentatious and false humility are incompatible with the appreciation of the source of your salvation and the recognition of the destiny of your spirit-born souls. Humility before God is altogether appropriate in the depths of your hearts; meekness before men is commendable; but the hypocrisy of self-conscious and attention-craving humility is childish and unworthy of the enlightened sons of the kingdom.
149:6.11 (1676.5) ”On täysin paikallaan teidän olla vaatimattomia Jumalan edessä ja hillittyjä ihmisten edessä, mutta olkoon vaatimattomuutenne peräisin hengellisyydestä, älköönkä se olko itsepetoksellinen näytös, jossa tulee esille tiedostettu omahyväinen ylemmyyden tunne. Profeetta puhui neuvokkaasti lausuessaan: ’Vaella nöyrästi Jumalan kanssa’, sillä vaikka taivaassa oleva Isä on Infiniittinen ja Iankaikkinen, hän asuu myös ’hänen tykönään, jolla on katuva mieli ja nöyrä henki.’ Isäni halveksii ylpeyttä, inhoaa tekopyhyyttä ja kammoksuu paatuneisuutta. Ja nimenomaan sitä painottaakseni, mikä arvo vilpittömyydellä ja täydellisellä luottamuksella taivaallisen Isän rakastavaa tukea ja uskollista opastusta kohtaan on, olen niin usein pitänyt pientä lasta esimerkkinä siitä mielen asenteesta ja hengen reaktiosta, jotka ovat niin tuiki välttämättömiä, jotta kuolevainen ihminen astuisi taivaan valtakunnan henkitodellisuuksiin.		149:6.11 (1676.5) “You do well to be meek before God and self-controlled before men, but let your meekness be of spiritual origin and not the self-deceptive display of a self-conscious sense of self-righteous superiority. The prophet spoke advisedly when he said, ‘Walk humbly with God,’ for, while the Father in heaven is the Infinite and the Eternal, he also dwells ‘with him who is of a contrite mind and a humble spirit.’ My Father disdains pride, loathes hypocrisy, and abhors iniquity. And it was to emphasize the value of sincerity and perfect trust in the loving support and faithful guidance of the heavenly Father that I have so often referred to the little child as illustrative of the attitude of mind and the response of spirit which are so essential to the entrance of mortal man into the spirit realities of the kingdom of heaven.
149:6.12 (1677.1) ”Profeetta Jeremia loi osuvan kuvan monistakin kuolevaisista sanoessaan: ’Suussanne te olette lähellä Jumalaa, mutta sydämessänne olette hänestä kaukana.’ Ja ettekö olekin lukeneet sen profeetan ankaraa varoitusta, joka sanoi: ’Sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Samalla he teeskentelevät hurskautta ja julistavat, että Herra on heidän kanssaan.’ Eikö teille ole lausuttu oivalliset varoituksen sanat niistä, jotka ’puhuvat lähimmäisilleen rauhan puheita, vaikka heidän sydämessään on vahingonteko’, niistä, jotka ’huulillaan liukkaasti liehakoivat, vaikka heidän sydämensä on antautunut kaksinaamaisuudelle’? Mikään luottavaisen ihmisen murheenaiheista ei ole yhtä kauhea kuin se, että ’häneen lyödään haavat luotetun ystävän huoneessa.’”		149:6.12 (1677.1) “Well did the Prophet Jeremiah describe many mortals when he said: ‘You are near God in the mouth but far from him in the heart.’ And have you not also read that direful warning of the prophet who said: ‘The priests thereof teach for hire, and the prophets thereof divine for money. At the same time they profess piety and proclaim that the Lord is with them.’ Have you not been well warned against those who ‘speak peace to their neighbors when mischief is in their hearts,’ those who ‘flatter with the lips while the heart is given to double-dealing’? Of all the sorrows of a trusting man, none are so terrible as to be ‘wounded in the house of a trusted friend.’”
7. Paluu Betsaidaan ^top		7. Returning to Bethsaida ^top
149:7.1 (1677.2) Keskusteltuaan asiasta Simon Pietarin kanssa ja saatuaan Jeesukselta hyväksymisen Andreas oli antanut Betsaidasta käsin toimivalle Daavidille ohjeet lähettää viestinviejät toimittamaan kaikille saarnaajaryhmille sanan siitä, että nämä päättäisivät matkansa ja palaisivat Betsaidaan johonkin aikaan torstaina, joulukuun 30. päivänä. Tuon sateisen päivän illallisaikaan mennessä kaikki apostoliseurueen jäsenet ja kaikki opettavat evankelistat olivatkin sitten saapuneet Sebedeuksen kotiin.		149:7.1 (1677.2) Andrew, in consultation with Simon Peter and with the approval of Jesus, had instructed David at Bethsaida to dispatch messengers to the various preaching groups with instructions to terminate the tour and return to Bethsaida sometime on Thursday, December 30. By supper time on that rainy day all of the apostolic party and the teaching evangelists had arrived at the Zebedee home.
149:7.2 (1677.3) Ryhmä majoittui eri taloihin Betsaidassa ja läheisessä Kapernaumissa, ja se pysytteli yhdessä koko sapatin. Sen jälkeen koko seurueelle myönnettiin kahden viikon loma, jotta itse kullakin olisi tilaisuus käydä kotonaan perheensä luona, käydä ystäviään tapaamassa tai mennä kalastamaan. Heidän Betsaidassa yhdessä viettämänsä kaksi, kolme päivää olivat kaikin puolin riemastuttavia ja innoittavia. Vanhemmatkin opettajat saivat uusia virikkeitä siitä, mitä nuoremmat saarnaajat kertoivat kokemuksistaan.		149:7.2 (1677.3) The group remained together over the Sabbath day, being accommodated in the homes of Bethsaida and near-by Capernaum, after which the entire party was granted a two weeks’ recess to go home to their families, visit their friends, or go fishing. The two or three days they were together in Bethsaida were, indeed, exhilarating and inspiring; even the older teachers were edified by the young preachers as they narrated their experiences.
149:7.3 (1677.4) Vain osapuilleen seitsemänkymmentäviisi niistä 117 evankelistasta, jotka olivat mukana tällä toisella Galilean-saarnamatkalla, selvisi varsinaisen kokemuksen kokeesta, ja olivat paikalla määrättävissä palvelukseen kaksiviikkoisen loman päättyessä. Jeesus jäi yhdessä Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Sebedeuksen kotiin, ja hän käytti paljon aikaa keskusteluihin valtakunnan menestyksestä ja laajentamisesta.		149:7.3 (1677.4) Of the 117 evangelists who participated in this second preaching tour of Galilee, only about seventy-five survived the test of actual experience and were on hand to be assigned to service at the end of the two weeks’ recess. Jesus, with Andrew, Peter, James, and John, remained at the Zebedee home and spent much time in conference regarding the welfare and extension of the kingdom.