Luku 153	Paper 153
Kapernaumin kriisi	The Crisis at Capernaum
153:0.1 (1707.1) PERJANTAI-ILTANA, heidän Betsaidaan-saapumisensa päivänä, kuten myös sapattiaamuna apostolit panivat merkille, että Jeesuksen mieltä askarrutti jokin suunnaton ongelma. He tiedostivat, että Mestari ajatteli tavallistakin ankarammin jotakin tärkeää asiaa. Aamiaista hän ei nauttinut ollenkaan, ja keskipäivälläkin hän söi vain murusen. Koko sapattiaamun ja edellisen illan kaksitoista apostolia työtovereineen olivat olleet koolla pienissä ryhmissä talon ympärillä, puutarhassa ja rannalla. Heitä kaikkia painoi epävarmuudesta johtuva jännitys ja pahoista aavistuksista aiheutuva epätietoisuus. Jeesus ei ollut heidän Jerusalemista-lähtönsä jälkeen lausunut heille montakaan sanaa.	153:0.1 (1707.1) ON FRIDAY evening, the day of their arrival at Bethsaida, and on Sabbath morning, the apostles noticed that Jesus was seriously occupied with some momentous problem; they were cognizant that the Master was giving unusual thought to some important matter. He ate no breakfast and but little at noontide. All of Sabbath morning and the evening before, the twelve and their associates were gathered together in small groups about the house, in the garden, and along the seashore. There was a tension of uncertainty and a suspense of apprehension resting upon all of them. Jesus had said little to them since they left Jerusalem.
153:0.2 (1707.2) He eivät kuukausimääriin olleet nähneet Mestaria yhtä mietteliäänä ja yhtä vähäpuheisena. Simon Pietarikin oli apea, ellei peräti masentunut. Andreas ei tiennyt, mitä hänen pitäisi alakuloisille tovereilleen tehdä. Natanael sanoi, että he olivat keskellä ”tyventä myrskyn edellä”. Tuomas toi julki ajatuksen, että ”kohta tapahtuisi jotakin tavatonta”. Filippus kehotti Daavid Sebedeusta ”unohtamaan kansanjoukon ruokkimis- ja majoittamissuunnitelmat, kunnes taas tiedämme, mitä Mestarin ajatuksissa liikkuu.” Matteus kaavaili uusia toimenpiteitä kassan täydentämiseksi. Jaakob ja Johannes vaihtoivat mielipiteitä saarnasta, joka kohta kuultaisiin synagogassa, ja he kehittelivät monenlaisia arveluja sen mahdollisesta luonteesta ja aiheesta. Simon Selootti toi julki uskomuksensa, todellisuudessa toiveensa, siitä, että ”taivaassa oleva Isä ehkä aikoo jollakin odottamattomalla tavalla puuttua tapahtumain kulkuun puolustaakseen ja tukeakseen Poikaansa”, Juudas Iskariot sen sijaan rohkeni antautua sellaisen ajatuksen valtaan, että Jeesusta mahdollisesti kalvoivat katumuksentunnot siksi, että ”hänellä ei ollut ollut rohkeutta ja uskallusta antaa niiden viidentuhannen julistaa häntä juutalaisten kuninkaaksi”.	153:0.2 (1707.2) Not in months had they seen the Master so preoccupied and uncommunicative. Even Simon Peter was depressed, if not downcast. Andrew was at a loss to know what to do for his dejected associates. Nathaniel said they were in the midst of the “lull before the storm.” Thomas expressed the opinion that “something out of the ordinary is about to happen.” Philip advised David Zebedee to “forget about plans for feeding and lodging the multitude until we know what the Master is thinking about.” Matthew was putting forth renewed efforts to replenish the treasury. James and John talked over the forthcoming sermon in the synagogue and speculated much as to its probable nature and scope. Simon Zelotes expressed the belief, in reality a hope, that “the Father in heaven may be about to intervene in some unexpected manner for the vindication and support of his Son,” while Judas Iscariot dared to indulge the thought that possibly Jesus was oppressed with regrets that “he did not have the courage and daring to permit the five thousand to proclaim him king of the Jews.”
153:0.3 (1707.3) Näin syvästi masentuneiden ja lohduttomien seuraajien ryhmän parista Jeesus lähti tuona kauniina sapatin iltapäivänä pitämään käänteentekevän saarnansa Kapernaumin synagogassa. Ainoan iloisen tervehdyksen tai menestyksen toivotuksen hänen lähimpien seuraajiensa taholta lausui toinen Alfeuksen luottavaisista kaksosista, joka sinä hetkenä, kun Jeesus poistui talosta synagogaan mennäkseen, tervehti häntä iloisesti ja sanoi: ”Rukoilemme, että Isä auttaa sinua ja että suuremmat väkijoukot kuin koskaan aiemmin kertyvät ympärillemme.”	153:0.3 (1707.3) It was from among such a group of depressed and disconsolate followers that Jesus went forth on this beautiful Sabbath afternoon to preach his epoch-making sermon in the Capernaum synagogue. The only word of cheerful greeting or well-wishing from any of his immediate followers came from one of the unsuspecting Alpheus twins, who, as Jesus left the house on his way to the synagogue, saluted him cheerily and said: “We pray the Father will help you, and that we may have bigger multitudes than ever.”
1. Näyttämön lavastaminen ^top	1. The Setting of the Stage ^top
153:1.1 (1707.4) Arvovaltainen seurakunta otti Jeesuksen vastaan Kapernaumin uudessa synagogassa kello kolmelta tuona ihanana sapatti-iltapäivänä. Jairus toimi menojen ohjaajana ja ojensi kirjoitukset Jeesuksen lukea. Päivää aikaisemmin Jerusalemista oli saapunut viisikymmentäkolme fariseusta ja saddukeusta; läsnä oli myös yli kolmekymmentä lähiseudun synagogien johtajaa ja esimiestä. Nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat toimivat suoraan Jerusalemin sanhedrinin antamien määräysten velvoittamina, ja heistä koostui se puhdasoppinen etujoukko, joka oli tullut antamaan alkutahdit avoimeen sodankäyntiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan. Näiden juutalaisjohtajien vierellä, synagogan kunniapaikoilla, istuivat Herodes Antipaan lähettämät viralliset tarkkailijat, joille oli annettu ohjeet ottaa selville totuus niistä hälyttävistä tiedoista, jotka kertoivat, että väki oli koettanut julistaa Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi Herodeksen veljen Filippuksen hallitsemilla alueilla.	153:1.1 (1707.4) A distinguished congregation greeted Jesus at three o’clock on this exquisite Sabbath afternoon in the new Capernaum synagogue. Jairus presided and handed Jesus the Scriptures to read. The day before, fifty-three Pharisees and Sadducees had arrived from Jerusalem; more than thirty of the leaders and rulers of the neighboring synagogues were also present. These Jewish religious leaders were acting directly under orders from the Sanhedrin at Jerusalem, and they constituted the orthodox vanguard which had come to inaugurate open warfare on Jesus and his disciples. Sitting by the side of these Jewish leaders, in the synagogue seats of honor, were the official observers of Herod Antipas, who had been directed to ascertain the truth concerning the disturbing reports that an attempt had been made by the populace to proclaim Jesus the king of the Jews, over in the domains of his brother Philip.
153:1.2 (1708.1) Jeesus käsitti, että häntä odotti yhä lukuisammiksi käyvien vihamiestensä välitön julistus kaihtelemattomasta ja avoimesta sodankäynnistä, ja hän katsoi parhaaksi käydä rohkeasti hyökkäykseen. Tilaisuudessa, jossa ne viisituhatta oli ruokittu, hän oli uhmannut heidän ideoitaan aineellisesta Messiaasta. Nyt hän päätti käydä taas avoimesti heidän juutalaisesta vapahtajasta omaksumaansa käsitystä vastaan. Tämä kriisi, joka alkoi viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja päättyi tähän sapatti-iltapäivän saarnaan, oli ulospäin näkyvä käännekohta, jossa kansansuosion ja yleisen hyväksynnän vuoksiaalto kääntyi luodevirraksi. Valtakunnan hyväksi tehtävä työ keskittyisi vastedes yhä enemmän paljon tärkeämpään tehtävään, joka oli horjumattomien hengellisten käännynnäisten voittaminen ihmiskunnan todellakin uskonnolliseen veljesyhteisöön. Tämä saarna on merkkinä kriisistä, jonka kautta siirryttiin keskustelusta, väittelystä ja päätöksenteosta koostuvasta jaksosta jaksoon, joka koostui avoimesta sodankäynnistä ja lopullisesta hyväksymisestä tai lopullisesta torjumisesta.	153:1.2 (1708.1) Jesus comprehended that he faced the immediate declaration of avowed and open warfare by his increasing enemies, and he elected boldly to assume the offensive. At the feeding of the five thousand he had challenged their ideas of the material Messiah; now he chose again openly to attack their concept of the Jewish deliverer. This crisis, which began with the feeding of the five thousand, and which terminated with this Sabbath afternoon sermon, was the outward turning of the tide of popular fame and acclaim. Henceforth, the work of the kingdom was to be increasingly concerned with the more important task of winning lasting spiritual converts for the truly religious brotherhood of mankind. This sermon marks the crisis in the transition from the period of discussion, controversy, and decision to that of open warfare and final acceptance or final rejection.
153:1.3 (1708.2) Mestari oli täysin tietoinen siitä, että monet hänen seuraajistaan olivat hitaasti mutta varmasti kypsyttämässä mieltään hänen lopulta tapahtuvaan hylkäämiseensä. Samoin hän tiesi, että monet hänen opetuslapsistaan olivat hitaasti mutta vakaasti käymässä läpi sitä mielen kouliintumista ja sielun harjaantumista, joka antaisi heille voiman voittaa epäilyksensä ja rohkeasti puolustaa kypsää uskoaan valtakunnan evankeliumiin. Jeesus ymmärsi täysin, miten ihmiset kypsyvät kriisitilanteen edellyttämiin päätöksiin ja rohkeasti valittujen äkillisten urotekojen suorittamiseen sellaisen hitaan prosessin avulla, jossa he joutuvat toistuvasti valitsemaan yhä uudestaan esille nousevien hyvää ja pahaa sisältävien tilanteiden välillä. Hän saattoi valitsemansa sanansaattajat vähän väliä tilanteisiin, joissa nämä joutuivat kokemaan pettymyksiä, ja järjesti heille tuon tuostakin koettelevia tilanteita, joissa heidän oli suoritettava valinta sen mukaan, mikä oli oikea ja mikä oli väärä tapa kohdata hengelliset koettelemukset. Hän tiesi voivansa luottaa seuraajiinsa siinä, että nämä lopulliseen kokeeseen joutuessaan tekisivät ratkaisevat päätöksensä aikaisemmin omaksumiensa ja totunnaisten mentaalisten asenteidensa ja henkisten reaktioidensa mukaisesti.	153:1.3 (1708.2) The Master well knew that many of his followers were slowly but surely preparing their minds finally to reject him. He likewise knew that many of his disciples were slowly but certainly passing through that training of mind and that discipline of soul which would enable them to triumph over doubt and courageously to assert their full-fledged faith in the gospel of the kingdom. Jesus fully understood how men prepare themselves for the decisions of a crisis and the performance of sudden deeds of courageous choosing by the slow process of the reiterated choosing between the recurring situations of good and evil. He subjected his chosen messengers to repeated rehearsals in disappointment and provided them with frequent and testing opportunities for choosing between the right and the wrong way of meeting spiritual trials. He knew he could depend on his followers, when they met the final test, to make their vital decisions in accordance with prior and habitual mental attitudes and spirit reactions.
153:1.4 (1708.3) Tämä Jeesuksen maisen elämän käännekohta alkoi viidentuhannen ruokkimisesta, ja se päättyi tähän synagogassa pidettyyn saarnaan. Apostolien elämässä kriisi alkoi tästä synagogasaarnasta, ja se jatkui kokonaisen vuoden ajan päättyen vasta Mestarin oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen.	153:1.4 (1708.3) This crisis in Jesus’ earth life began with the feeding of the five thousand and ended with this sermon in the synagogue; the crisis in the lives of the apostles began with this sermon in the synagogue and continued for a whole year, ending only with the Master’s trial and crucifixion.
153:1.5 (1708.4) Kun he tuona iltapäivänä istuivat synagogassa, ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, kaikkien mielessä oli vain yksi suuri mysteeri, vain yksi ylin kysymys. Sekä hänen ystävänsä että hänen vihollisensa pohtivat vain yhtä ajatusta, joka kuului: ”Minkä takia hän itse niin harkitusti ja vastaansanomattomasti käänsi takaisin kansan innostuksen vuoksiaallon?” Ja välittömästi ennen tätä saarnaa ja välittömästi sen jälkeen hänen närkästyneiden kannattajiensa epäilykset ja pettymykset kehittyivät tiedostamattomaksi vastarinta-asenteeksi, ja lopulta ne muuttuivat suoranaiseksi vihaksi. Juuri tämän synagogassa pidetyn saarnan jälkeen Juudas Iskariot ensi kertaa tietoisesti leikitteli mielessään luopumisajatuksella. Mutta toistaiseksi hän vielä sai kaikki tuollaiset mielihalut vaivatta aisoihin.	153:1.5 (1708.4) As they sat there in the synagogue that afternoon before Jesus began to speak, there was just one great mystery, just one supreme question, in the minds of all. Both his friends and his foes pondered just one thought, and that was: “Why did he himself so deliberately and effectively turn back the tide of popular enthusiasm?” And it was immediately before and immediately after this sermon that the doubts and disappointments of his disgruntled adherents grew into unconscious opposition and eventually turned into actual hatred. It was after this sermon in the synagogue that Judas Iscariot entertained his first conscious thought of deserting. But he did, for the time being, effectively master all such inclinations.
153:1.6 (1708.5) Jokainen oli hämmennyksen tilassa. Jeesus oli jättänyt heidät sanattomiksi ja ymmälleen. Hänhän oli vasta vähän aikaisemmin esittänyt suurenmoisimman koko elämänuraansa luonnehtineen todistuksen yliluonnollisesta voimasta. Viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli hänen maisen elämänsä tapahtumista se, joka parhaiten vastasi juutalaisten käsitystä odotetusta Messiaasta. Mutta tämä tavattoman edullinen tilanne peittyi välittömästi ja selittämättömästi sen alle, että hän suoralta kädeltä ja peruuttamattomasti kielsi julistamasta itseään kuninkaaksi.	153:1.6 (1708.5) Everyone was in a state of perplexity. Jesus had left them dumfounded and confounded. He had recently engaged in the greatest demonstration of supernatural power to characterize his whole career. The feeding of the five thousand was the one event of his earth life which made the greatest appeal to the Jewish concept of the expected Messiah. But this extraordinary advantage was immediately and unexplainedly offset by his prompt and unequivocal refusal to be made king.
153:1.7 (1709.1) Perjantai-iltana ja vielä sapattiaamunakin jerusalemilaiset johtomiehet olivat yrittäneet pitkään ja hartaasti taivutella Jairusta estämään Jeesuksen puhumisen synagogassa, mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Kaikkiin tällaisiin pyyntöihin Jairus vastasi vain: ”Olen suostunut tähän pyyntöön, enkä tahdo rikkoa sanaani.”	153:1.7 (1709.1) On Friday evening, and again on Sabbath morning, the Jerusalem leaders had labored long and earnestly with Jairus to prevent Jesus’ speaking in the synagogue, but it was of no avail. Jairus’s only reply to all this pleading was: “I have granted this request, and I will not violate my word.”
2. Käänteentekevä saarna ^top	2. The Epochal Sermon ^top
153:2.1 (1709.2) Tämän saarnansa alkajaisiksi Jeesus luki laista Viidennen Mooseksen kirjan kohdan: ”Mutta jos tämä kansa ei tahdo kuunnella Jumalan ääntä, niin tapahtuu, että kaikki nämä synnin kiroukset tulevat väistämättä heidän päällensä. Herra antaa sinun vihollistesi voittaa sinut; sinut häädetään kaikkiin maan valtakuntiin. Ja Herra vie sinut ja kuninkaan, jonka sinä itsellesi asetat, kansan käsiin, jota sinä et tunne. Sinä tulet kauhistukseksi, sananparreksi ja pistopuheeksi kaikkien kansojen keskuudessa. Sinun poikasi ja tyttäresi tulevat vaeltamaan vankeuteen. Muukalaiset, jotka asuvat keskuudessasi, nousevat korkeaan valta-asemaan, mutta sinut syöstään aina vain alemmaksi. Ja kaikki tämä on sinun ja sinun siemenesi päällä ajasta aikaan, koska et kuunnellut Herran sanaa. Sen vuoksi on sinun palveltava vihollisiasi, jotka sinun kimppuusi käyvät. Sinun on kestettävä nälkää ja janoa ja kaulaasi painaa tämä vieras, rautainen ies. Herra nostattaa sinua vastaan kaukaisen kansan, joka tulee maan äärestä, kansan, jonka kieltä sinä et ymmärrä; tuimakatseisen kansan, joka ei sinua armahda. Ja se ahdistaa sinua kaikissa kaupungeissasi, kunnes korkeat ja lujat muurit, joihin sinä luotit, sortuvat maahan; ja koko maa joutuu heidän käsiinsä. Ja niin on käyvä, että sinä siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut, joudut syömään oman kohtusi hedelmät, omien poikiesi ja tyttäriesi lihaa.”	153:2.1 (1709.2) Jesus introduced this sermon by reading from the law as found in Deuteronomy: “But it shall come to pass, if this people will not hearken to the voice of God, that the curses of transgression shall surely overtake them. The Lord shall cause you to be smitten by your enemies; you shall be removed into all the kingdoms of the earth. And the Lord shall bring you and the king you have set up over you into the hands of a strange nation. You shall become an astonishment, a proverb, and a byword among all nations. Your sons and your daughters shall go into captivity. The strangers among you shall rise high in authority while you are brought very low. And these things shall be upon you and your seed forever because you would not hearken to the word of the Lord. Therefore shall you serve your enemies who shall come against you. You shall endure hunger and thirst and wear this alien yoke of iron. The Lord shall bring against you a nation from afar, from the end of the earth, a nation whose tongue you shall not understand, a nation of fierce countenance, a nation which will have little regard for you. And they shall besiege you in all your towns until the high fortified walls wherein you have trusted come down; and all the land shall fall into their hands. And it shall come to pass that you will be driven to eat the fruit of your own bodies, the flesh of your sons and daughters, during this time of siege, because of the straitness wherewith your enemies shall press you.”
153:2.2 (1709.3) Ja tämän tekstikohdan luettuaan Jeesus siirtyi lukemaan profeettoja ja luki Jeremian kirjasta: ”’Jollette kuule palvelijaini, profeettain, sanoja, niiden, jotka minä olen lähettänyt teidän tykönne, niin minä teen tälle huoneelle niin kuin Siilolle, ja minä teen tämän kaupungin kirosanaksi kaikille maan kansoille.’ Ja papit ja opettajat kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran huoneessa. Ja kun Jeremia oli puhunut loppuun kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua kaikelle kansalle, niin tapahtui, että papit ja opettajat ottivat hänet kiinni sanoen: ’Sinun on kuolemalla kuoltava.’ Ja kaikki ihmiset kerääntyivät Jeremian ympärille Herran huoneessa. Ja kun Juudan päämiehet tämän kuulivat, niin he istuutuivat tuomitsemaan Jeremiaa. Silloin papit ja profeetat sanoivat päämiehille ja kaikelle kansalle näin: ’Kuolemantuomio tälle miehelle, sillä hän on ennustanut meidän kaupunkiamme vastaan, niin kuin olette omin korvin kuulleet.’ Mutta Jeremia sanoi kaikille päämiehille ja kaikelle kansalle: ’Herra on lähettänyt minut ennustamaan tätä huonetta ja tätä kaupunkia vastaan kaikki ne sanat, jotka olette kuulleet. Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja korjatkaa tekonne ja totelkaa Herran, teidän Jumalanne, ääntä, niin saatatte välttyä siltä pahalta, joka on teitä vastaan lausuttu. Mutta katso, minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle, mitä katsotte hyväksi ja oikeaksi. Mutta se tietäkää, että te, jos minut surmaatte, saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kansan päälle, sillä totisesti on Herra lähettänyt minut teidän tykönne puhumaan kaikki nämä sanat teidän korvienne kuulla.’	153:2.2 (1709.3) And when Jesus had finished this reading, he turned to the Prophets and read from Jeremiah: “‘If you will not hearken to the words of my servants the prophets whom I have sent you, then will I make this house like Shiloh, and I will make this city a curse to all the nations of the earth.’ And the priests and the teachers heard Jeremiah speak these words in the house of the Lord. And it came to pass that, when Jeremiah had made an end of speaking all that the Lord had commanded him to speak to all the people, the priests and teachers laid hold of him, saying, ‘You shall surely die.’ And all the people crowded around Jeremiah in the house of the Lord. And when the princes of Judah heard these things, they sat in judgment on Jeremiah. Then spoke the priests and the teachers to the princes and to all the people, saying: ‘This man is worthy to die, for he has prophesied against our city, and you have heard him with your own ears.’ Then spoke Jeremiah to all the princes and to all the people: ‘The Lord sent me to prophesy against this house and against this city all the words which you have heard. Now, therefore, amend your ways and reform your doings and obey the voice of the Lord your God that you may escape the evil which has been pronounced against you. As for me, behold I am in your hands. Do with me as seems good and right in your eyes. But know you for certain that, if you put me to death, you shall bring innocent blood upon yourselves and upon this people, for of a truth the Lord has sent me to speak all these words in your ears.’
153:2.3 (1710.1) ”Sen ajan papit ja opettajat etsivät Jeremian kuolemaa, mutta tuomarit epäsivät suostumuksensa, jos kohta he silti hänen varoittavien sanojensa tähden laskivatkin hänet köysillä alas saastaiseen tyrmään, kunnes hän vajosi liejuun kainalokuoppiaan myöten. Näin siis tämä kansa teki profeetta Jeremialle, kun tämä Herran käskyä totellen varoitti veljiään heitä uhkaavasta poliittisesta kukistumisesta. Tänään haluan kysyä teiltä: Mitä tämän kansan pääpapit ja uskonnolliset johtomiehet tekevät miehelle, joka rohkenee varoittaa heitä heidän hengellisen tuomionsa päivästä? Koetatteko tekin lähettää kuolemaan opettajan, joka rohkenee julistaa Herran sanaa ja joka ei pelkää osoittaa, missä ette suostu kulkemaan taivaan valtakunnan portille vievää valkeuden tietä?	153:2.3 (1710.1) “The priests and teachers of that day sought to kill Jeremiah, but the judges would not consent, albeit, for his words of warning, they did let him down by cords in a filthy dungeon until he sank in mire up to his armpits. That is what this people did to the Prophet Jeremiah when he obeyed the Lord’s command to warn his brethren of their impending political downfall. Today, I desire to ask you: What will the chief priests and religious leaders of this people do with the man who dares to warn them of the day of their spiritual doom? Will you also seek to put to death the teacher who dares to proclaim the word of the Lord, and who fears not to point out wherein you refuse to walk in the way of light which leads to the entrance to the kingdom of heaven?
153:2.4 (1710.2) ”Mikä se on, jota te kaipaatte todistukseksi tehtävästäni maan päällä? Emme ole horjuttaneet vaikutusvaltaanne tai arvoasemaanne, kun saarnasimme ilosanomaa köyhille ja hyljeksityille. Emme ole käyneet vihamielisesti sitä vastaan, mitä pidätte kunniassa, vaan olemme pikemminkin julistaneet uutta vapautta pelon vallassa olevalle ihmisen sielulle. Tulin tähän maailmaan tekemään tunnetuksi Isääni ja perustamaan maan päälle Jumalan poikien hengellisen veljesliiton, taivaan valtakunnan. Ja vaikka olen varsin monta kertaa muistuttanut teitä siitä, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, Isäni on kuitenkin suonut teille moniaita näyttöjä aineellisista ihmeistä niitä todistusvoimaisempien hengellisten muodonmuutosten ja uudestisyntymisten lisäksi.	153:2.4 (1710.2) “What is it you seek as evidence of my mission on earth? We have left you undisturbed in your positions of influence and power while we preached glad tidings to the poor and the outcast. We have made no hostile attack upon that which you hold in reverence but have rather proclaimed new liberty for man’s fear-ridden soul. I came into the world to reveal my Father and to establish on earth the spiritual brotherhood of the sons of God, the kingdom of heaven. And notwithstanding that I have so many times reminded you that my kingdom is not of this world, still has my Father granted you many manifestations of material wonders in addition to more evidential spiritual transformations and regenerations.
153:2.5 (1710.3) ”Mikä se uusi merkki on, jonka vielä minulta haluatte? Sanon teille, että teillä on jo yllin kyllin todisteita voidaksenne tehdä päätöksenne. Totisesti, totisesti minä sanon monille, jotka minun edessäni tänä päivänä istuvat: Ette voi väistää sitä, että teidän on valittava, mitä tietä tahdotte mennä; ja sanon teille niin kuin Joosua sanoi esi-isillenne: ’Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella.’ Moni teistä seisoo tänä päivänä tienhaarassa.	153:2.5 (1710.3) “What new sign is it that you seek at my hands? I declare that you already have sufficient evidence to enable you to make your decision. Verily, verily, I say to many who sit before me this day, you are confronted with the necessity of choosing which way you will go; and I say to you, as Joshua said to your forefathers, ‘choose you this day whom you will serve.’ Today, many of you stand at the parting of the ways.
153:2.6 (1710.4) ”Kun ette osanneet löytää minua järven vastarannalla tapahtuneen väkijoukon kestitsemisen jälkeen, jotkut teistä vuokrasivat käyttöönsä Tiberiaan kalastuslaivaston, joka oli viikkoa aikaisemmin etsiytynyt myrskyn vuoksi lähistölle suojaan, ja teitte niin päästäksenne minun perääni, ja minkä vuoksi? Ette totuuden ja vanhurskauden tähden ettekä sen tähden, että osaisitte paremmin palvella ja auttaa kanssaihmisiänne! Ei suinkaan. Vaan pikemminkin, jotta saisitte lisää leipää, jonka eteen ette ole mitään vaivaa nähneet. Ette lähteneet perääni, jotta olisitte täyttäneet sielunne elämän sanalla, vaan vain jotta olisitte täyttäneet vatsanne vaivatta saadulla leivällä. Ja kauan on teille opetettu, että sitten kun Messias tulee, hän tekee sellaisia ihmeitä, jotka tekevät elämästä koko valitun kansan osalta miellyttävän ja vaivattoman. Ei siis ole mikään ihme, että te, joille on näin opetettu, kaipailette leipälimppuja ja kalasia. Mutta totisesti minä sanon teille, että sellainen ei ole Ihmisen Pojan tehtävä. Olen tullut julistamaan hengellistä vapautta, opettamaan ikuista totuutta ja vaalimaan elävää uskoa.	153:2.6 (1710.4) “Some of you, when you could not find me after the feasting of the multitude on the other side, hired the Tiberias fishing fleet, which a week before had taken shelter near by during a storm, to go in pursuit of me, and what for? Not for truth and righteousness or that you might the better know how to serve and minister to your fellow men! No, but rather that you might have more bread for which you had not labored. It was not to fill your souls with the word of life, but only that you might fill the belly with the bread of ease. And long have you been taught that the Messiah, when he should come, would work those wonders which would make life pleasant and easy for all the chosen people. It is not strange, then, that you who have been thus taught should long for the loaves and the fishes. But I declare to you that such is not the mission of the Son of Man. I have come to proclaim spiritual liberty, teach eternal truth, and foster living faith.
153:2.7 (1710.5) ”Veljeni, älkää haikailko sellaisen ruoan perään, joka mätänee, vaan etsikää mieluummin sitä hengellistä ravintoa, joka ravitsee aina ikuiseen elämään saakka; ja tämä on se elämän leipä, jonka Poika antaa kaikille, jotka tahtovat sen ottaa ja syödä, sillä Isä on antanut Pojalle tätä elämää määrättömästi. Ja kun kysyitte minulta: ’Mitä meidän pitää tehdä Jumalan tekoja tehdäksemme?’ sanoin teille mutkattomasti: ’Tämä on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.’”	153:2.7 (1710.5) “My brethren, hanker not after the meat which perishes but rather seek for the spiritual food that nourishes even to eternal life; and this is the bread of life which the Son gives to all who will take it and eat, for the Father has given the Son this life without measure. And when you asked me, ‘What must we do to perform the works of God?’ I plainly told you: ‘This is the work of God, that you believe him whom he has sent.’”
153:2.8 (1710.6) Ja sitten Jeesus osoitti tämän uuden synagogan ovenkamanan koristeena olevaa mannapatakuviota, jota lisäksi rypäletertut kaunistivat, ja sanoi: ”Olette luulleet, että esivanhempanne söivät erämaassa mannaa, taivaan leipää, mutta minäpä sanon teille, että se oli maan leipää. Vaikkei Mooses antanutkaan isillenne taivaan leipää, Isäni on nyt valmis antamaan teille oikean elämän leivän. Taivaan leipä on se, mikä tulee alas Jumalan tyköä ja antaa ikuisen elämän tämän maailman ihmisille. Ja kun sanotte minulle: Anna meille tämä elävä leipä, minä vastaan: Minä olen tämä elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei enää isoa, kun taas se, joka uskoo minuun, ei enää koskaan janoa. Olette nähneet minut, olette eläneet kanssani ja katselleet tekojani ettekä kuitenkaan usko, että tulin Isän tyköä. Mutta niille, jotka tosiaankin uskovat, sanon: älkää pelätkö. Kaikki, jotka ovat Isän johdatuksessa, tulevat luokseni, eikä sitä, joka tulee luokseni, suinkaan heitetä ulos.	153:2.8 (1710.6) And then said Jesus, pointing up to the device of a pot of manna which decorated the lintel of this new synagogue, and which was embellished with grape clusters: “You have thought that your forefathers in the wilderness ate manna—the bread of heaven—but I say to you that this was the bread of earth. While Moses did not give your fathers bread from heaven, my Father now stands ready to give you the true bread of life. The bread of heaven is that which comes down from God and gives eternal life to the men of the world. And when you say to me, Give us this living bread, I will answer: I am this bread of life. He who comes to me shall not hunger, while he who believes me shall never thirst. You have seen me, lived with me, and beheld my works, yet you believe not that I came forth from the Father. But to those who do believe—fear not. All those led of the Father shall come to me, and he who comes to me shall in nowise be cast out.
153:2.9 (1711.1) ”Ja sallikaa minun nyt sanoa teille kerta kaikkiaan ja lopullisesti, että olen tullut alas maan päälle, en toteuttaakseni oman tahtoni, vaan tehdäkseni Hänen tahtonsa, joka minut lähetti. Ja tämä on Hänen, joka minut lähetti, lopullinen tahtonsa, etten minä kaikista, jotka hän on minulle antanut, kadottaisi yhtäkään. Ja tämä on Isän tahto: Että jokaisella, joka näkee Pojan ja joka uskoo häneen, on oleva ikuinen elämä. Vasta eilen minä annoin teille leipää ruumiinne tarpeisiin. Tänään minä tarjoan isoavalle sielullenne elämän leipää. Tahdotteko nyt ottaa hengen leivän kuten silloin niin halukkaasti söitte tämän maailman leipää?”	153:2.9 (1711.1) “And now let me declare to you, once and for all time, that I have come down upon the earth, not to do my own will, but the will of Him who sent me. And this is the final will of Him who sent me, that of all those he has given me I should not lose one. And this is the will of the Father: That every one who beholds the Son and who believes him shall have eternal life. Only yesterday did I feed you with bread for your bodies; today I offer you the bread of life for your hungry souls. Will you now take the bread of the spirit as you then so willingly ate the bread of this world?”
153:2.10 (1711.2) Kun Jeesus piti pienen tauon silmäilläkseen seurakuntaa, yksi jerusalemilaisopettajista (sanhedrinin jäsen) nousi seisomaan ja kysyi: ”Onko minun ymmärrettävä, että sanot olevasi se leipä, joka tulee alas taivaasta, ja ettei se manna, jota Mooses antoi isillemme erämaassa, tullutkaan taivaasta?” Ja Jeesus vastasi fariseukselle: ”Oikein ymmärsit.” Silloin fariseus lausui: ”Mutta etkös sinä olekin Jeesus Nasaretilainen, kirvesmies Joosefin poika? Eivätkö monet meistä tunnekin hyvin isäsi ja äitisi samoin kuin veljesi ja sisaresi? Kuinka siis on mahdollista, että ilmestyt tänne Jumalan huoneeseen julistamaan, että olet tullut alas taivaasta?”	153:2.10 (1711.2) As Jesus paused for a moment to look over the congregation, one of the teachers from Jerusalem (a member of the Sanhedrin) rose up and asked: “Do I understand you to say that you are the bread which comes down from heaven, and that the manna which Moses gave to our fathers in the wilderness did not?” And Jesus answered the Pharisee, “You understood aright.” Then said the Pharisee: “But are you not Jesus of Nazareth, the son of Joseph, the carpenter? Are not your father and mother, as well as your brothers and sisters, well known to many of us? How then is it that you appear here in God’s house and declare that you have come down from heaven?”
153:2.11 (1711.3) Synagogassa kuului tuona hetkenä paljon mutinaa, ja uhkasi syntyä sellainen meteli, että Jeesus nousi ja sanoi: ”Olkaamme kärsivällisiä; totuus ei koskaan kärsi siitä, että sitä rehellisesti tutkitaan. Olen kaikkea, mitä sanot, mutta vielä muuta. Isä ja minä olemme yhtä; Poika tekee vain, mitä Isä hänelle opettaa, kun taas kaikki ne, jotka Isä antaa Pojalle, Poika ottaa luokseen. Olette lukeneet profeetoista kohdan, jossa on kirjoitettuna: ’Jumala opettaa teitä kaikkia’ ja, että ’ne, joita Isä opettaa, kuulevat myös hänen Poikaansa.’ Jokainen, joka suostuu sisimmässään olevan Isän hengen opetukseen, tulee lopulta minun tyköni. Ei niin, että yksikään ihminen olisi nähnyt Isän, mutta Isän henki kyllä elää ihmisen sisimmässä. Ja Poika, joka tuli alas taivaasta, on varmasti nähnyt Isän. Ja niillä, jotka totisesti uskovat tähän Poikaan, on jo ikuinen elämä.	153:2.11 (1711.3) By this time there was much murmuring in the synagogue, and such a tumult was threatened that Jesus stood up and said: “Let us be patient; the truth never suffers from honest examination. I am all that you say but more. The Father and I are one; the Son does only that which the Father teaches him, while all those who are given to the Son by the Father, the Son will receive to himself. You have read where it is written in the Prophets, ‘You shall all be taught by God,’ and that ‘Those whom the Father teaches will hear also his Son.’ Every one who yields to the teaching of the Father’s indwelling spirit will eventually come to me. Not that any man has seen the Father, but the Father’s spirit does live within man. And the Son who came down from heaven, he has surely seen the Father. And those who truly believe this Son already have eternal life.
153:2.12 (1711.4) ”Minä olen tämä elämän leipä. Isänne söivät mannaa erämaassa ja ovat kuolleita. Mutta jos ihminen syö tätä leipää, joka tulee alas Jumalan luota, hän ei koskaan hengessä kuole. Minä toistan, että minä olen tämä elävä leipä, ja jokainen sielu, joka pääsee siihen, että hän toteuttaa tämän Jumalan ja ihmisen yhdistyneen olemuksen, on elävä ikuisesti. Ja tämä elämän leipä, jonka annan kaikille, jotka tahtovat ottaa sen vastaan, on oma elävä ja yhdistynyt olemukseni. Isä Pojassa ja Poika yhtä Isän kanssa – siinä on elähdyttävä ilmoitukseni maailmalle ja pelastava lahjani kaikille kansakunnille.”	153:2.12 (1711.4) “I am this bread of life. Your fathers ate manna in the wilderness and are dead. But this bread which comes down from God, if a man eats thereof, he shall never die in spirit. I repeat, I am this living bread, and every soul who attains the realization of this united nature of God and man shall live forever. And this bread of life which I give to all who will receive is my own living and combined nature. The Father in the Son and the Son one with the Father—that is my life-giving revelation to the world and my saving gift to all nations.”
153:2.13 (1711.5) Kun Jeesus oli sanottavansa sanonut, synagogan esimies pyysi seurakuntalaisia poistumaan, mutta nämä eivät halunneet lähteä. He kerääntyivät Jeesuksen ympärille esittämään lisää kysymyksiä, samalla kun toiset mutisivat ja väittelivät keskenään. Ja tilanne jatkui tällaisena yli kolmen tunnin ajan. Kello oli jo pitkälti yli seitsemän, kun kuulijakunta lopulta hajaantui.	153:2.13 (1711.5) When Jesus had finished speaking, the ruler of the synagogue dismissed the congregation, but they would not depart. They crowded up around Jesus to ask more questions while others murmured and disputed among themselves. And this state of affairs continued for more than three hours. It was well past seven o’clock before the audience finally dispersed.
3. Jälkikokous ^top	3. The After Meeting ^top
153:3.1 (1712.1) Jeesus sai tässä jälkikokouksessa vastattavakseen moniaita kysymyksiä. Jotkin kysymyksistä olivat hänen hämmentyneiden opetuslastensa esittämiä, mutta enimmäkseen niitä esittivät pikkusieluiset epäuskoiset, joiden ainoana tarkoituksena oli Jeesuksen nolaaminen ja satimeen saaminen.	153:3.1 (1712.1) Many were the questions asked Jesus during this after meeting. Some were asked by his perplexed disciples, but more were asked by caviling unbelievers who sought only to embarrass and entrap him.
153:3.2 (1712.2) Yksi vierailevista fariseuksista kiipesi lampunjalkaan ja huusi sieltä seuraavan kysymyksen: ”Kerrot meille olevasi elämän leipä. Kuinkahan sinä kykenet antamaan meille lihasi syötäväksi tai veresi juotavaksi? Mitä hyötyä on opetuksestasi, ellei sitä voida panna täytäntöön?” Ja Jeesus vastasi tähän kysymykseen sanomalla: ”En minä teille opettanut, että lihani on elämän leipä, tai, että vereni on elämän vesi, vaan minä sanoin, että lihallinen elämäni on taivaallisen leivän anti. Se tosiasia, että Jumalan Sana on tullut lihaksi, ja se ilmiö, että Ihmisen Poika noudattaa Jumalan tahtoa, muodostavat sellaisen kokemukseen kuuluvan realiteetin, joka vastaa jumalallista ravintoa. Ette voi syödä lihaani ettekä juoda vertani, mutta teistä voi hengessä tulla yhtä minun kanssani, kuten minä olen hengessä yhtä Isän kanssa. Jumalan ikuinen sana, joka toden totta on elämän leipä ja joka on lahjoitettu kuolevaisen lihallisessa hahmossa, voi teitä ravita; ja jumalallinen henki, joka toden totta on elämän vesi, voi sielussanne antaa teille virvoitusta. Isä on lähettänyt minut maailmaan, jotta osoittaisin, kuinka hän haluaa elää kaikkien ihmisten sisimmässä ja ohjata heitä. Ja olen elänyt tämän lihallisen elämän innoittaakseni kaikkia ihmisiä samalla tavalla pyrkimään iäti siihen, että he tuntisivat, mikä on heidän sisimmässään olevan taivaallisen Isän tahto, ja noudattaisivat sitä.”	153:3.2 (1712.2) One of the visiting Pharisees, mounting a lampstand, shouted out this question: “You tell us that you are the bread of life. How can you give us your flesh to eat or your blood to drink? What avail is your teaching if it cannot be carried out?” And Jesus answered this question, saying: “I did not teach you that my flesh is the bread of life nor that my blood is the water thereof. But I did say that my life in the flesh is a bestowal of the bread of heaven. The fact of the Word of God bestowed in the flesh and the phenomenon of the Son of Man subject to the will of God, constitute a reality of experience which is equivalent to the divine sustenance. You cannot eat my flesh nor can you drink my blood, but you can become one in spirit with me even as I am one in spirit with the Father. You can be nourished by the eternal word of God, which is indeed the bread of life, and which has been bestowed in the likeness of mortal flesh; and you can be watered in soul by the divine spirit, which is truly the water of life. The Father has sent me into the world to show how he desires to indwell and direct all men; and I have so lived this life in the flesh as to inspire all men likewise ever to seek to know and do the will of the indwelling heavenly Father.”
153:3.3 (1712.3) Silloin yksi Jeesusta ja tämän apostoleja tarkkailleista jerusalemilaisurkkijoista sanoi: ”Panemme merkille, ettet sinä sen kummemmin kuin apostolisikaan pese kunnollisesti käsiänne, ennen kuin syötte leipää. Teidän täytyy olla varsin hyvin tietoisia siitä, että tuollainen tapa syödä saastaisin ja pesemättömin käsin on rikkomus vanhimpain lakia vastaan. Ettekä te kunnollisesti pese juomakuppejanne ja ruoka-astioitannekaan. Mistä johtuu, että osoitatte moista piittaamattomuutta isien perinnäistapoja ja vanhintemme lakeja kohtaan?” Ja hänen sanansa kuullessaan Jeesus vastasi: ”Mistä johtuu, että rikotte Jumalan käskyt perinnäislaeillanne? Käsky kuuluu: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja se antaa sellaisen ohjeen, että teidän tulisi tarpeen tullen jakaa aineellinen hyvä heidän kanssaan, mutta olette säätäneet perinnäislain, joka sallii velvollisuuksiaan karttelevien lasten sanoa, että rahat, joilla vanhempia olisi voitu auttaa, on ’annettu Jumalalle’. Tällä tavoin vanhimpain laki päästää tällaiset viekkaat lapset vastuustaan, vaikka lapset sittemmin käyttävät kaikki sellaiset rahavarat omaksi nautinnokseen. Mistä johtuu, että tällä tavoin omalla perinnäistavallanne teette mainitun käskyn tyhjäksi? Hyvin osasi Jesaja ennustaa teistä hurskastelijoista sanoessaan: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana. Turhaan he minua palvovat, opettavathan he opinkappaleinaan ihmistekoisia sääntöjä.’	153:3.3 (1712.3) Then one of the Jerusalem spies who had been observing Jesus and his apostles, said: “We notice that neither you nor your apostles wash your hands properly before you eat bread. You must well know that such a practice as eating with defiled and unwashed hands is a transgression of the law of the elders. Neither do you properly wash your drinking cups and eating vessels. Why is it that you show such disrespect for the traditions of the fathers and the laws of our elders?” And when Jesus heard him speak, he answered: “Why is it that you transgress the commandments of God by the laws of your tradition? The commandment says, ‘Honor your father and your mother,’ and directs that you share with them your substance if necessary; but you enact a law of tradition which permits undutiful children to say that the money wherewith the parents might have been assisted has been ‘given to God.’ The law of the elders thus relieves such crafty children of their responsibility, notwithstanding that the children subsequently use all such monies for their own comfort. Why is it that you in this way make void the commandment by your own tradition? Well did Isaiah prophesy of you hypocrites, saying: ‘This people honors me with their lips, but their heart is far from me. In vain do they worship me, teaching as their doctrines the precepts of men.’
153:3.4 (1712.4) ”Pystytte itsekin ymmärtämään, kuinka on käynyt niin, että ihmisten perinnäistavoista kiinni pitäessänne olette luopuneet käskystä. Kovin olette alttiita hylkäämään Jumalan sanan omia perinnäistapoja ylläpitäessänne. Ja on teillä monissa muissakin suhteissa otsaa nostaa omat opetuksenne lain ja profeettojen yläpuolelle.”	153:3.4 (1712.4) “You can see how it is that you desert the commandment while you hold fast to the tradition of men. Altogether willing are you to reject the word of God while you maintain your own traditions. And in many other ways do you dare to set up your own teachings above the law and the prophets.”
153:3.5 (1712.5) Sitten Jeesus osoitti sanomansa kaikille läsnä oleville. Hän sanoi: ”Mutta kuunnelkaa kaikki minua. Ei se, mikä menee suuhun, suinkaan hengellisessä mielessä likaa ihmistä, vaan pikemminkin se, mikä tulee suusta ja sydämestä ulos.” Mutteivät apostolitkaan täysin käsittäneet hänen sanojensa merkitystä, sillä Simon Pietari kysyi häneltä: ”Jottei kukaan kuulijoistasi tarpeettomasti loukkaantuisi sanoistasi, etkö tahtoisi selittää meille näiden sanojen merkityksen?” Ja silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Onko ymmärtäminen sinullekin vaikeaa? Etkö tiedä, että jokainen taimi, jota taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, kiskaistaan juurineen maasta? Suuntaa nyt huomiosi niihin, jotka tahtoisivat tietää totuuden. Et voi pakottaa ihmisiä rakastamaan totuutta. Monet näistä opettajista ovat sokeita opastajia. Ja sinähän tiedät, että jos sokea taluttaa sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan. Mutta kuunnelkaa, kun kerron teille totuuden niistä seikoista, jotka moraalisessa mielessä likaavat ja hengellisessä mielessä tahraavat ihmisiä. Minä vakuutan, ettei ihmistä suinkaan likaa se, mikä menee ruumiiseen suun kautta tai pääsee mieleen silmien ja korvien kautta. Ihmisen tahraa vain se paha, joka mahdollisesti itää hänen sydämessään ja joka tulee julki tällaisten epäpyhien henkilöiden sanoissa ja teoissa. Ettekö tiedä, että juuri sydämestä lähtevät ne pahat ajatukset, häijyt suunnitelmat, jotka johtavat murhiin, varkauksiin ja aviorikoksiin, samoin kuin että sieltä ovat peräisin kateus, ylpeys, viha, kosto, herjaukset ja panettelu? Ja nimenomaan tuollaisilla asioilla ihmiset itsensä tahraavat, eivät suinkaan sillä, että he syövät leipää seremoniallisessa mielessä epäpuhtain käsin.”	153:3.5 (1712.5) Jesus then directed his remarks to all present. He said: “But hearken to me, all of you. It is not that which enters into the mouth that spiritually defiles the man, but rather that which proceeds out of the mouth and from the heart.” But even the apostles failed fully to grasp the meaning of his words, for Simon Peter also asked him: “Lest some of your hearers be unnecessarily offended, would you explain to us the meaning of these words?” And then said Jesus to Peter: “Are you also hard of understanding? Know you not that every plant which my heavenly Father has not planted shall be rooted up? Turn now your attention to those who would know the truth. You cannot compel men to love the truth. Many of these teachers are blind guides. And you know that, if the blind lead the blind, both shall fall into the pit. But hearken while I tell you the truth concerning those things which morally defile and spiritually contaminate men. I declare it is not that which enters the body by the mouth or gains access to the mind through the eyes and ears, that defiles the man. Man is only defiled by that evil which may originate within the heart, and which finds expression in the words and deeds of such unholy persons. Do you not know it is from the heart that there come forth evil thoughts, wicked projects of murder, theft, and adulteries, together with jealousy, pride, anger, revenge, railings, and false witness? And it is just such things that defile men, and not that they eat bread with ceremonially unclean hands.”
153:3.6 (1713.1) Jerusalemin sanhedrinin fariseusvaltuutetut olivat nyt jokseenkin vakuuttuneita siitä, että Jeesus täytyi pidättää jumalanpilkkasyytteen nojalla tai vetoamalla siihen, että hän oli ivannut juutalaisten pyhää lakia. Tästä johtuivat heidän yrityksensä usuttaa hänet keskustelemaan muutamista vanhinten perinnäistavoista eli niin kutsutuista kansakunnan suullisista laeista ja mahdollisesti hyökkäämään niitä vastaan. Oli vettä miten niukalti hyvänsä, nämä perinnäistapojen orjuuttamat juutalaiset eivät koskaan jättäneet suorittamatta vaadittua seremoniaalista käsienpesua aina ennen ateriaa. He uskoivat, että ”on parempi vaikka kuolla kuin rikkoa vanhimpain käskyjä vastaan”. Urkkijat esittivät tämän kysymyksen siksi, että Jeesuksen kerrottiin sanoneen: ”Pelastus riippuu mieluumminkin puhtaista sydämistä kuin puhtaista käsistä.” Mutta kun tämänkaltaisista uskomuksista kerran tulee osa jonkun uskontoa, niistä on vaikea päästä eroon. Vielä moniaita vuosia tämän päivän jälkeen nämä perinnäiskäsitykset siitä, mikä oli puhdasta ja mikä saastaista, pitivät apostoli Pietaria pelon kahleissa. Ja hän vapautui niistä lopullisesti vasta nähtyään erään epätavallisen ja eloisan unen. Kaikki tässä kerrottu käy paremmin ymmärrettäväksi, kun muistetaan, että nämä juutalaiset tarkastelivat syömistä pesemättömin käsin samassa valossa kuin käymistä porton luona, ja molemmista rangaistiin samalla tavalla eli yhteisöstä erottamisella.	153:3.6 (1713.1) The Pharisaic commissioners of the Jerusalem Sanhedrin were now almost convinced that Jesus must be apprehended on a charge of blasphemy or on one of flouting the sacred law of the Jews; wherefore their efforts to involve him in the discussion of, and possible attack upon, some of the traditions of the elders, or so-called oral laws of the nation. No matter how scarce water might be, these traditionally enslaved Jews would never fail to go through with the required ceremonial washing of the hands before every meal. It was their belief that “it is better to die than to transgress the commandments of the elders.” The spies asked this question because it had been reported that Jesus had said, “Salvation is a matter of clean hearts rather than of clean hands.” But such beliefs, when they once become a part of one’s religion, are hard to get away from. Even many years after this day the Apostle Peter was still held in the bondage of fear to many of these traditions about things clean and unclean, only being finally delivered by experiencing an extraordinary and vivid dream. All of this can the better be understood when it is recalled that these Jews looked upon eating with unwashed hands in the same light as commerce with a harlot, and both were equally punishable by excommunication.
153:3.7 (1713.2) Mestari halusi tällä tavoin ottaa puheeksi ja paljastaa koko sen säännöistä ja määräyksistä koostuvan rabbiinisen järjestelmän mielettömyyden, jota edusti suullinen laki – vanhinten perinnäistavat, joita kaikkia pidettiin jopa pyhempinä ja juutalaisia tiukemmin sitovina kuin kirjoitusten opetuksia. Ja Jeesus lausui mielipiteensä enää yhtä tiukkaa pidättyvyyttä noudattamatta, sillä hän tiesi sen hetken tulleen, jolloin hän ei enää voisi tehdä mitään estääkseen avoimen välirikon itsensä ja näiden uskonnollisten johtajien välillä.	153:3.7 (1713.2) Thus did the Master elect to discuss and expose the folly of the whole rabbinic system of rules and regulations which was represented by the oral law—the traditions of the elders, all of which were regarded as more sacred and more binding upon the Jews than even the teachings of the Scriptures. And Jesus spoke out with less reserve because he knew the hour had come when he could do nothing more to prevent an open rupture of relations with these religious leaders.
4. Viimeiset synagogassa lausutut sanat ^top	4. Last Words in the Synagogue ^top
153:4.1 (1713.3) Kesken näitä jälkipuintikeskusteluja yksi Jerusalemin fariseuksista toi Jeesuksen luokse sekopäisen nuorukaisen, joka oli kurittoman ja kapinallisen hengen vallassa. Ohjatessaan tätä mielipuolta nuorukaista Jeesuksen eteen hän sanoi: ”Mitä sinä pystyt tekemään näin pahalle vaivalle kuin tämä tässä? Pystytkö ajamaan ulos perkeleitä?” Ja kun Mestari katsoi nuorukaista, hän liikuttui säälistä, ja hän viittasi pojalle, jotta tämä astuisi hänen luokseen, tarttui tätä kädestä ja sanoi: ”Tiedät, kuka minä olen; tule ulos hänestä, ja minä velvoitan yhden lojaaleista tovereistasi huolehtimaan, ettet enää palaa takaisin.” Ja samassa hetkessä poika oli taas normaali ja täysissä järjissään. Ja tämä on ensimmäinen tapaus, jossa Jeesus tosiaankin ajoi ”pahan hengen” ulos ihmisolennosta. Kaikissa aikaisemmissa tapauksissa oli henkilöstä vain luultu, että hän oli perkeleen riivaama; mutta nyt oli kysymys aidosta sellaisesta tapauksesta, että joku oli riivaajan vallassa. Tuohon aikaan tällaisia tapauksia esiintyi silloin tällöin aina Helluntain päivään saakka, jolloin Mestarin henki vuodatettiin kaiken lihan päälle, minkä tuloksena näillä muutamilla taivaallisilla kapinallisilla ei enää ole mahdollisuutta käyttää tällä tavoin hyväkseen tiettyjä epävakaita ihmistyyppejä.	153:4.1 (1713.3) In the midst of the discussions of this after meeting, one of the Pharisees from Jerusalem brought to Jesus a distraught youth who was possessed of an unruly and rebellious spirit. Leading this demented lad up to Jesus, he said: “What can you do for such affliction as this? Can you cast out devils?” And when the Master looked upon the youth, he was moved with compassion and, beckoning for the lad to come to him, took him by the hand and said: “You know who I am; come out of him; and I charge one of your loyal fellows to see that you do not return.” And immediately the lad was normal and in his right mind. And this is the first case where Jesus really cast an “evil spirit” out of a human being. All of the previous cases were only supposed possession of the devil; but this was a genuine case of demoniac possession, even such as sometimes occurred in those days and right up to the day of Pentecost, when the Master’s spirit was poured out upon all flesh, making it forever impossible for these few celestial rebels to take such advantage of certain unstable types of human beings.
153:4.2 (1714.1) Kun kansa tätä ihmetteli, muuan fariseuksista nousi seisomaan ja väitti, että Jeesus kykeni tekemään tuonkaltaisia vain siksi, että hän oli liitossa perkeleiden kanssa; että Jeesushan oli sanoillaan, joita hän käytti ajaessaan paholaista ulos, myöntänyt, että he tunsivat toisensa; ja hän jatkoi puhettaan toteamalla, että Jerusalemin uskonnolliset opettajat ja johtomiehet olivat päätyneet ratkaisuun, jonka mukaan Jeesus teki kaikki niin kutsutut ihmeensä Beelsebubin, perkeleitten ruhtinaan, voimalla. Fariseus sanoi: ”Älkää olko missään tekemisissä tämän miehen kanssa, sillä hän on liitossa Saatanan kanssa.”	153:4.2 (1714.1) When the people marveled, one of the Pharisees stood up and charged that Jesus could do these things because he was in league with devils; that he admitted in the language which he employed in casting out this devil that they were known to each other; and he went on to state that the religious teachers and leaders at Jerusalem had decided that Jesus did all his so-called miracles by the power of Beelzebub, the prince of devils. Said the Pharisee: “Have nothing to do with this man; he is in partnership with Satan.”
153:4.3 (1714.2) Silloin Jeesus sanoi: ”Kuinka voi Saatana ajaa ulos Saatanan? Ei mikään valtakunta, joka on riitautunut itsensä kanssa, voi pysyä pystyssä; jos talo riitautuu itsensä kanssa, ei kestä kauan, kun se on autio. Voiko mikään kaupunki kestää piiritystä, ellei se ole yhtenäinen? Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka hänen valtakuntansa siis pysyisi pystyssä? Teidän tulisi kuitenkin tietää, ettei kukaan voi tunkeutua väkivahvan miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei hän ensin nujerra ja köytä tuota väkivahvaa miestä. Ja samoin, jos minä Beelsebubin voimalla ajan ulos perkeleitä, kenen avulla teidän poikanne niitä ulos ajavat? Siksi he tulevat olemaan teidän tuomarinne. Mutta jos minä Jumalan hengen avulla ajan ulos perkeleitä, silloin on Jumalan valtakunta totisesti laskeutunut päällenne. Ellette olisi ennakkoluuloisuuden sokaisemia ja pelon ja ylpeyden harhaan johtamia, teidän olisi helppo huomata, että keskellänne seisoo muuan, joka on suurempi kuin perkeleet. Pakotatte minut julistamaan, että se, joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. Sallikaa minun lausua vakava varoitus teille, jotka julkeatte avoimin silmin ja tahallisen pahantahtoisesti lukea Jumalan teot tietoisesti perkeleiden teoiksi! Totisesti, totisesti minä sanon teille: kaikki syntinne annetaan anteeksi, jopa kaikki häväistyspuheenne, mutta kuka ikinä tekonsa ennalta harkiten ja pahaa tarkoittaen lausuu pilkkasanoja Jumalaa vastaan, hän ei koskaan saa anteeksiantamusta. Koska tuollaiset paatuneet pahuudenharjoittajat eivät koskaan pyydä eivätkä saa anteeksiantoa, he syyllistyvät siihen syntiin, että he ikuisesti torjuvat jumalallisen anteeksiannon.	153:4.3 (1714.2) Then said Jesus: “How can Satan cast out Satan? A kingdom divided against itself cannot stand; if a house be divided against itself, it is soon brought to desolation. Can a city withstand a siege if it is not united? If Satan casts out Satan, he is divided against himself; how then shall his kingdom stand? But you should know that no one can enter into the house of a strong man and despoil his goods except he first overpower and bind that strong man. And so, if I by the power of Beelzebub cast out devils, by whom do your sons cast them out? Therefore shall they be your judges. But if I, by the spirit of God, cast out devils, then has the kingdom of God truly come upon you. If you were not blinded by prejudice and misled by fear and pride, you would easily perceive that one who is greater than devils stands in your midst. You compel me to declare that he who is not with me is against me, while he who gathers not with me scatters abroad. Let me utter a solemn warning to you who would presume, with your eyes open and with premeditated malice, knowingly to ascribe the works of God to the doings of devils! Verily, verily, I say to you, all your sins shall be forgiven, even all of your blasphemies, but whosoever shall blaspheme against God with deliberation and wicked intention shall never obtain forgiveness. Since such persistent workers of iniquity will never seek nor receive forgiveness, they are guilty of the sin of eternally rejecting divine forgiveness.
153:4.4 (1714.3) ”Monet teistä ovat nyt tulleet tienhaaraan. Olette tulleet kohtaan, josta alkaa väistämätön päätöksenteko Isän tahdon ja itse valitsemienne pimeyden teiden välillä. Ja mitä nyt valitsette, sitä lopulta tulette olemaan. Teidän on joko tehtävä puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai muussa tapauksessa puusta tulee kelvoton ja sen hedelmästä kelvoton. Minä teen tiettäväksi, että Isäni ikuisessa valtakunnassa puu tunnetaan hedelmistään. Mutta jotkut teistä, jotka olette kuin kyykäärmeet, kuinka te, jotka jo olette valinneet pahan, voisitte tuottaa hyviä hedelmiä? Sillä on niin, että sydämessänne olevasta pahuuden yltäkylläisyydestähän suunne puhuu.”	153:4.4 (1714.3) “Many of you have this day come to the parting of the ways; you have come to a beginning of the making of the inevitable choice between the will of the Father and the self-chosen ways of darkness. And as you now choose, so shall you eventually be. You must either make the tree good and its fruit good, or else will the tree become corrupt and its fruit corrupt. I declare that in my Father’s eternal kingdom the tree is known by its fruits. But some of you who are as vipers, how can you, having already chosen evil, bring forth good fruits? After all, out of the abundance of the evil in your hearts your mouths speak.”
153:4.5 (1714.4) Silloin nousi seisaalleen muuan toinen fariseus, joka sanoi: ”Opettaja, tahtoisimme sinun antavan meille jonkin sellaisen ennalta määrätyn merkin, josta olemme yksimielisiä, että se osoittaa arvovaltasi ja opettamisoikeutesi. Suostuisitko tällaiseen järjestelyyn?” Ja tämän kuullessaan Jeesus sanoi: ”Tämä uskoton ja merkkiä odottava sukupolvi janoaa tunnusmerkkiä, mutta mitään muuta merkkiä ei teille anneta kuin se, joka teillä jo on, ja se, jonka näette, sitten kun Ihmisen Poika poistuu keskuudestanne.”	153:4.5 (1714.4) Then stood up another Pharisee, who said: “Teacher, we would have you give us a predetermined sign which we will agree upon as establishing your authority and right to teach. Will you agree to such an arrangement?” And when Jesus heard this, he said: “This faithless and sign-seeking generation seeks a token, but no sign shall be given you other than that which you already have, and that which you shall see when the Son of Man departs from among you.”
153:4.6 (1714.5) Ja kun hän oli sanottavansa sanonut, hänen apostolinsa kerääntyivät hänen ympärilleen ja johdattivat hänet pois synagogasta. Hiljaisuuden vallitessa he vaelsivat hänen kanssaan kotiin Betsaidaan. He olivat kaikki hämmästyneitä ja jonkin verran kauhuissaankin Mestarin opetustaktiikassa tapahtuneesta äkillisestä muutoksesta. Heille oli täysin vierasta nähdä hänen esiintyvän näin sotaisalla tavalla.	153:4.6 (1714.5) And when he had finished speaking, his apostles surrounded him and led him from the synagogue. In silence they journeyed home with him to Bethsaida. They were all amazed and somewhat terror-stricken by the sudden change in the Master’s teaching tactics. They were wholly unaccustomed to seeing him perform in such a militant manner.
5. Lauantai-ilta ^top	5. The Saturday Evening ^top
153:5.1 (1715.1) Kerran toisensa jälkeen Jeesus oli lyönyt apostoleidensa toiveet pirstaleiksi, kerta kerran perään hän oli murskannut heidän hellityimmät odotuksensa, mutta mikään heidän kokemansa pettymys, yksikään heidän tuntemansa murhe ei vetänyt vertoja sille, jonka valtaan he nyt joutuivat. Ja kaiken kukkuraksi nyt heidän masennukseensa sekoittui vielä aito huoli heidän omasta turvallisuudestaan. Hämmästykseen saakka he kaikki hätkähtivät sitä, miten äkkiä ja miten täydellisesti väki heidän luotaan kaikkosi. Jonkin verran heitä myös pelotti ja hämmensi Jerusalemista tulleiden fariseusten osoittama odottamaton uho ja itsetietoinen päättäväisyys. Mutta mikä heitä kaikkein eniten hämmensi, oli Jeesuksen äkillinen taktiikan muutos. Tavallisissa oloissa he olisivat tervehtineet tyydytyksellä tätä sotaisamman asenteen ilmaantumista, mutta nyt kun se tapahtui tällä tavalla, paljon muun odottamattoman ohessa, se säikäytti heitä.	153:5.1 (1715.1) Time and again had Jesus dashed to pieces the hopes of his apostles, repeatedly had he crushed their fondest expectations, but no time of disappointment or season of sorrow had ever equaled that which now overtook them. And, too, there was now admixed with their depression a real fear for their safety. They were all surprisingly startled by the suddenness and completeness of the desertion of the populace. They were also somewhat frightened and disconcerted by the unexpected boldness and assertive determination exhibited by the Pharisees who had come down from Jerusalem. But most of all they were bewildered by Jesus’ sudden change of tactics. Under ordinary circumstances they would have welcomed the appearance of this more militant attitude, but coming as it did, along with so much that was unexpected, it startled them.
153:5.2 (1715.2) Ja nyt kaikkien edellisten huolten päälle Jeesus vielä kieltäytyi syömästäkin, kun he pääsivät kotiin. Hän eristäytyi tuntikausiksi yhteen yläkerran huoneeseen. Oli jo miltei keskiyö, kun evankelistojen johtaja Jooab palasi ja kertoi noin kolmanneksen työtovereistaan lähteneen omille teilleen. Lojaaleja opetuslapsia oli tullut ja mennyt kaiken iltaa, ja nämä kertoivat, että koko Kapernaumissa tunteet Mestaria kohtaan olivat kääntyneet yleisesti häntä vastaan. Eivätkä Jerusalemista saapuneet johtomiehet suinkaan vitkastelleet lietsoessaan tätä tyytymättömyyden tunnetta ja koettaessaan kaikin mahdollisin keinoin edistää liikehdintää poispäin Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Näiden koetuksen tuntien aikana kaksitoista naista pitivät istuntoaan Pietarin talossa. He olivat äärimmäisen järkyttyneitä, mutta yksikään heistä ei poistunut rivistä.	153:5.2 (1715.2) And now, on top of all of these worries, when they reached home, Jesus refused to eat. For hours he isolated himself in one of the upper rooms. It was almost midnight when Joab, the leader of the evangelists, returned and reported that about one third of his associates had deserted the cause. All through the evening loyal disciples had come and gone, reporting that the revulsion of feeling toward the Master was general in Capernaum. The leaders from Jerusalem were not slow to feed this feeling of disaffection and in every way possible to seek to promote the movement away from Jesus and his teachings. During these trying hours the twelve women were in session over at Peter’s house. They were tremendously upset, but none of them deserted.
153:5.3 (1715.3) Keskiyön hetki oli juuri ohitettu, kun Jeesus tuli alas yläkamarista ja seisoi kahdentoista apostolin ja heidän kaikkiaan kolmisenkymmenen työtoverinsa keskellä. Hän sanoi: ”Huomaan, että tämä valtakunnan jäsenten seulonta ahdistaa teitä, mutta se on väistämätöntä. Yhäkö teillä kaiken saamanne koulimisen jälkeen oli jokin hyvä syy kompastua sanoihini? Mikä on syynä siihen, että teidät täyttää pelko ja tyrmistys nähdessänne valtakunnan vapautuvan näistä asialle vain osaksi lämmenneistä väkijoukoista ja näistä puolella sydämellään mukana olleista opetuslapsista? Miksi murehditte, kun uusi päivä on sarastamassa sille, että taivaan valtakunnan hengelliset opetukset loistavat uudessa kirkkaudessa? Jos tämän kokeen kestäminen tuntuu teistä vaikealta, mitä te sitten teette, kun Ihmisen Pojan täytyy palata Isän tykö? Milloin ja miten valmistaudutte sitä aikaa varten, jolloin nousen sinne, mistä olen tähän maailmaan tullut?	153:5.3 (1715.3) It was a little after midnight when Jesus came down from the upper chamber and stood among the twelve and their associates, numbering about thirty in all. He said: “I recognize that this sifting of the kingdom distresses you, but it is unavoidable. Still, after all the training you have had, was there any good reason why you should stumble at my words? Why is it that you are filled with fear and consternation when you see the kingdom being divested of these lukewarm multitudes and these halfhearted disciples? Why do you grieve when the new day is dawning for the shining forth in new glory of the spiritual teachings of the kingdom of heaven? If you find it difficult to endure this test, what, then, will you do when the Son of Man must return to the Father? When and how will you prepare yourselves for the time when I ascend to the place whence I came to this world?
153:5.4 (1715.4) ”Rakkaani, teidän täytyy muistaa, että henki on se, joka virvoittaa; lihallisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä on kovin vähän hyötyä. Teille lausumani sanat ovat henkeä ja elämää. Olkaa hyvillä mielin! En minä ole teitä hylännyt. Moni on loukkaantuva näiden päivien suorista sanoista. Olette jo kuulleetkin, että monet opetuslapsistani ovat kääntyneet takaisin. He eivät enää kulje kanssani. Alusta saakka olen tiennyt, että nämä puolisydämiset uskovat jäisivät matkan varrella pois seurastamme. Enkö valinnutkin teidät, kaksitoista miestä, ja enkö asettanutkin teidät erilleen valtakunnan lähettiläiksi? Ja nyt, tällaisena hetkenäkö tekin luopuisitte? Pitäköön kukin teistä huolen omasta uskostaan, sillä yksi teistä on vakavassa vaarassa.” Ja kun Jeesus oli sanottavansa sanonut, Simon Pietari lausui: ”On totta, Herra, että olemme suruissamme ja ymmällämme, mutta emme koskaan hylkää sinua. Olet opettanut meille ikuisen elämän sanat. Olemme uskoneet sinuun ja seuranneet sinua koko tämän ajan. Emme käänny takaisin, sillä tiedämme, että olet Jumalan lähettämä.” Ja kun Pietari oli sanottavansa sanonut, he kaikki yksissä tuumin nyökkäsivät merkiksi siitä, että he hyväksyivät Pietarin esittämän uskollisuudenlupauksen.	153:5.4 (1715.4) “My beloved, you must remember that it is the spirit that quickens; the flesh and all that pertains thereto is of little profit. The words which I have spoken to you are spirit and life. Be of good cheer! I have not deserted you. Many shall be offended by the plain speaking of these days. Already you have heard that many of my disciples have turned back; they walk no more with me. From the beginning I knew that these halfhearted believers would fall out by the way. Did I not choose you twelve men and set you apart as ambassadors of the kingdom? And now at such a time as this would you also desert? Let each of you look to his own faith, for one of you stands in grave danger.” And when Jesus had finished speaking, Simon Peter said: “Yes, Lord, we are sad and perplexed, but we will never forsake you. You have taught us the words of eternal life. We have believed in you and followed with you all this time. We will not turn back, for we know that you are sent by God.” And as Peter ceased speaking, they all with one accord nodded their approval of his pledge of loyalty.
153:5.5 (1716.1) Sitten Jeesus sanoi: ”Käykää levolle, sillä meitä odottavat kiireiset ajat; toiminnan päivät ovat kohta edessämme.”	153:5.5 (1716.1) Then said Jesus: “Go to your rest, for busy times are upon us; active days are just ahead.”