Luku 166		Paper 166
Viimeinen käynti Pohjois-Pereassa		Last Visit to Northern Perea
166:0.1 (1825.1) HELMIKUUN 11. ja 20. päivän välillä Jeesus ja kaksitoista apostolia kiersivät kaikissa niissä Pohjois-Perean kaupungeissa ja kylissä, joissa Abnerin työtoverit ja naisryhmän jäsenet työskentelivät. He saivat havaita, että näiden evankeliumilähettiläiden toiminta oli menestyksellistä, ja Jeesus kiinnitti apostoliensa huomion tavan takaa siihen tosiasiaan, että valtakunnan evankeliumia oli mahdollista levittää ilman, että siihen liittyi ihmeitä ja tunnustekoja.		166:0.1 (1825.1) FROM February 11 to 20, Jesus and the twelve made a tour of all the cities and villages of northern Perea where the associates of Abner and the members of the women’s corps were working. They found these messengers of the gospel meeting with success, and Jesus repeatedly called the attention of his apostles to the fact that the gospel of the kingdom could spread without the accompaniment of miracles and wonders.
166:0.2 (1825.2) Koko kolmikuukautinen Perean-lähetysretki vietiin läpi menestyksellisesti kahdentoista apostolin antamatta sille paljonkaan apuaan, ja tästä ajankohdasta alkaen evankeliumi ei enää heijastanut niinkään Jeesuksen persoonallisuutta kuin hänen opetuksiaan. Mutta kauan hänen seuraajansa eivät hänen ohjeitaan noudattaneet, sillä pian Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen he poikkesivat hänen opetuksistaan ja ryhtyivät rakentamaan alkukirkkoa hänen jumalallis-inhimillisestä persoonallisuudestaan omaamiensa ja ihmeistä kertovien käsitysten ja ihannoitujen muistojen varaan.		166:0.2 (1825.2) This entire mission of three months in Perea was successfully carried on with little help from the twelve apostles, and the gospel from this time on reflected, not so much Jesus’ personality, as his teachings. But his followers did not long follow his instructions, for soon after Jesus’ death and resurrection they departed from his teachings and began to build the early church around the miraculous concepts and the glorified memories of his divine-human personality.
1. Fariseukset Ragabassa ^top		1. The Pharisees at Ragaba ^top
166:1.1 (1825.3) Sapattina, helmikuun 18. päivänä, Jeesus oli Ragabassa, jossa asui muuan Natanael-niminen varakas fariseus. Ja koska melkoinen joukko hänen fariseustovereitaan kulki Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana maan eri puolilla, hän tarjosi tuona sapattiaamuna aamiaisen heille kaikille, noin kahdellekymmenelle hengelle, ja kutsui Jeesuksen kunniavieraaksi.		166:1.1 (1825.3) On Sabbath, February 18, Jesus was at Ragaba, where there lived a wealthy Pharisee named Nathaniel; and since quite a number of his fellow Pharisees were following Jesus and the twelve around the country, he made a breakfast on this Sabbath morning for all of them, about twenty in number, and invited Jesus as the guest of honor.
166:1.2 (1825.4) Siihen mennessä, kun Jeesus saapui tähän aamiaistilaisuuteen, useimmat fariseukset samoin kuin pari, kolme lainoppinutta olivat jo tulleet paikalle ja istuutuneet pöytään. Käymättä vesialtailla pesemässä käsiään Mestari otti välittömästi paikkansa Natanaelin vasemmalla puolella. Monet fariseuksista, etenkin ne, jotka olivat suosiollisia Jeesuksen opetuksia kohtaan, tiesivät, että hän pesi kätensä vain ollakseen puhdas ja että hän kammoksui näitä pelkästään seremoniallisia toimituksia. He eivät sen vuoksi hämmästelleetkään, että hän tuli suoraa päätä pöytään ensin kahdesti käsiään pesemättä. Mutta Natanaelia se tyrmistytti, ettei Mestari noudattanut farisealaisen käytännön tiukkoja määräyksiä. Ja toisin kuin fariseukset Jeesus ei myöskään pessyt käsiään jokaisen ruokalajin jälkeen eikä aterian päätteeksi.		166:1.2 (1825.4) By the time Jesus arrived at this breakfast, most of the Pharisees, with two or three lawyers, were already there and seated at the table. The Master immediately took his seat at the left of Nathaniel without going to the water basins to wash his hands. Many of the Pharisees, especially those favorable to Jesus’ teachings, knew that he washed his hands only for purposes of cleanliness, that he abhorred these purely ceremonial performances; so they were not surprised at his coming directly to the table without having twice washed his hands. But Nathaniel was shocked by this failure of the Master to comply with the strict requirements of Pharisaic practice. Neither did Jesus wash his hands, as did the Pharisees, after each course of food nor at the end of the meal.
166:1.3 (1825.5) Natanaelin ja tämän oikealla puolella istuvan vihamielisen fariseuksen välillä käydyn melkoisen kuiskuttelun jälkeen ja sen jälkeen, kun Mestaria vastapäätä istuvat olivat aikansa kohotelleet kulmakarvojaan ja ivallisesti mutristelleet huuliaan, Jeesus lopulta sanoi: ”Minulla oli sellainen käsitys, että kutsuitte minut tähän taloon murtaakseni leipää kanssanne ja ehkäpä kyselläksenne minulta asioita uuden, Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamisesta, mutta huomaankin teidän tuoneen minut tänne katselemaan näytöstä, joka kertoo seremoniallisesta antaumuksesta omalle omahyväisyydellenne. Tuon palveluksen olette minulle nyt tehneet; millä numerolla aiotte seuraavaksi kunnioittaa minua tämän tilaisuuden vieraananne?”		166:1.3 (1825.5) After considerable whispering between Nathaniel and an unfriendly Pharisee on his right and after much lifting of eyebrows and sneering curling of lips by those who sat opposite the Master, Jesus finally said: “I had thought that you invited me to this house to break bread with you and perchance to inquire of me concerning the proclamation of the new gospel of the kingdom of God; but I perceive that you have brought me here to witness an exhibition of ceremonial devotion to your own self-righteousness. That service you have now done me; what next will you honor me with as your guest on this occasion?”
166:1.4 (1826.1) Kun Mestari oli nämä sanat lausunut, he alkoivat tuijottaa pöydänpintaa ja pysyivät vaiti. Ja kun kukaan ei mitään sanonut, Jeesus jatkoi puhettaan: ”Teistä fariseuksista monet ovat täällä kanssani ystävinä, jotkut ovat jopa opetuslapsiani, mutta fariseusten valtaosa kieltäytyy itsepintaisesti näkemästä valoa ja tunnustamasta totuutta, vielä silloinkin kun evankeliumin vaikutus tuodaan heidän eteensä suurella voimalla. Kuinka huolellisesti te puhdistattekaan maljojen ja vatien ulkopuolen, vaikka hengellisen ruoan astiat ovat likaiset ja saastaiset! Pidätte tarkasti huolen siitä, että näytätte ihmisten silmissä hurskailta ja pyhiltä, mutta sisin sielunne on täynnä omahyväisyyttä, ahneutta, kiristystä ja kaikkea mahdollista hengellistä pahuutta. Johtajanne ovat jopa ottaneet asiakseen hautoa ja suunnitella Ihmisen Pojan murhaa. Ettekö te mielettömät miehet ymmärrä, että taivaan Jumala katsoo sielun sisimmäisiä vaikuttimia yhtä hyvin kuin hän katsoo sivusta ulkonaista teeskentelyänne ja hurskasteluanne? Älkää luulkokaan, että almujen jakaminen ja kymmenysten maksaminen puhdistaisivat teidät väärämielisyydestä ja tekisivät mahdolliseksi teidän seistä puhtaina kaikkien ihmisten Tuomarin edessä. Voi teitä fariseukset, jotka pidätte itsepintaisesti kiinni siitä, että torjutte elämän valon! Olette säntillisiä kymmenysten maksamisessa ja suurieleisiä almujen jakamisessa, mutta tieten tahtoen torjutte Jumalan vierailun ja hylkäätte ilmoituksen hänen rakkaudestaan. Mitään väärää ei toki ole siinä, että huolehditte näistä vähemmän tärkeistä velvollisuuksista, mutta ei teidän silti olisi pitänyt jättää näitä tärkeämpiäkään vaatimuksia täyttämättä. Voi kaikkia, jotka karttavat oikeutta, torjuvat armon ja hylkäävät totuuden! Voi kaikkia, jotka ylenkatsovat Isästä annettua ilmoitusta, samalla kun tavoittelevat synagogan kunniaistuimia ja kärttävät mairittelevia tervehdyksiä turuilla ja toreilla!”		166:1.4 (1826.1) When the Master had thus spoken, they cast their eyes upon the table and remained silent. And since no one spoke, Jesus continued: “Many of you Pharisees are here with me as friends, some are even my disciples, but the majority of the Pharisees are persistent in their refusal to see the light and acknowledge the truth, even when the work of the gospel is brought before them in great power. How carefully you cleanse the outside of the cups and the platters while the spiritual-food vessels are filthy and polluted! You make sure to present a pious and holy appearance to the people, but your inner souls are filled with self-righteousness, covetousness, extortion, and all manner of spiritual wickedness. Your leaders even dare to plot and plan the murder of the Son of Man. Do not you foolish men understand that the God of heaven looks at the inner motives of the soul as well as on your outer pretenses and your pious professions? Think not that the giving of alms and the paying of tithes will cleanse you from unrighteousness and enable you to stand clean in the presence of the Judge of all men. Woe upon you Pharisees who have persisted in rejecting the light of life! You are meticulous in tithing and ostentatious in almsgiving, but you knowingly spurn the visitation of God and reject the revelation of his love. Though it is all right for you to give attention to these minor duties, you should not have left these weightier requirements undone. Woe upon all who shun justice, spurn mercy, and reject truth! Woe upon all those who despise the revelation of the Father while they seek the chief seats in the synagogue and crave flattering salutations in the market places!”
166:1.5 (1826.2) Kun Jeesus halusi nousta poistuakseen paikalta, eräs pöydässä istuvista lakimiehistä puhutteli häntä sanoen: ”Mutta, Mestari, muutamissa lausunnoissasi moitit myös meitä. Eikö kirjanoppineissa, fariseuksissa tai lainoppineissa ole mitään hyvää?” Ja seisaaltaan Jeesus vastasi lainoppineelle: ”Fariseusten tavoin teidänkin ilonne on siinä, että saatte pidoissa parhaat paikat, ja kannatte pitkää viittaa ja kuitenkin sälytätte ihmisten harteille raskaita kuormia, joita on tuskallista kantaa. Ja kun ihmissielut huojuvat näiden painavien taakkojen alla, ette edes yhtä sormeanne viitsi nostaa auttaaksenne kuorman kantamisessa. Voi teitä, joiden suurin ilo on siinä, että rakennatte hautakammioita isienne tappamille profeetoille! Ja se, että hyväksytte, mitä isänne tekivät, käy ilmi siitä, että nyt suunnittelette tappavanne ne, jotka tänä päivänä tulevat ja tekevät, mitä profeetat omana aikanaan tekivät: julistavat Jumalan vanhurskautta ja tekevät tunnetuksi taivaallisen Isän armoa. Mutta kaikki menneet sukupolvet sivuuttaen profeettojen ja apostolien verivelka vaaditaankin tältä turmeltuneelta ja omahyväiseltä sukupolvelta. Voi teitä kaikkia lainoppineita, jotka olette riistäneet tiedon avaimen tavalliselta kansalta! Itse ette suostu astumaan totuuden tielle, ja samalla tahtoisitte sulkea tien kaikilta muiltakin, jotka sille pyrkivät. Mutta ette te tällä tavoin voi lukita taivaan valtakunnan ovia, sillä olemme avanneet ne kaikille, joilla on usko sisälle astuakseen, eikä näitä armon portteja sulje niiden väärien opettajien ja valheellisten paimenten ennakkoluuloisuus ja ylimielisyys, jotka ovat valkoisiksi kalkittujen hautakammioiden kaltaisia, ne kun näyttävät ulkoa katsellen kauniilta mutta ovatkin sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikenlaista hengellistä saastaa.”		166:1.5 (1826.2) When Jesus would have risen to depart, one of the lawyers who was at the table, addressing him, said: “But, Master, in some of your statements you reproach us also. Is there nothing good in the scribes, the Pharisees, or the lawyers?” And Jesus, standing, replied to the lawyer: “You, like the Pharisees, delight in the first places at the feasts and in wearing long robes while you put heavy burdens, grievous to be borne, on men’s shoulders. And when the souls of men stagger under these heavy burdens, you will not so much as lift with one of your fingers. Woe upon you who take your greatest delight in building tombs for the prophets your fathers killed! And that you consent to what your fathers did is made manifest when you now plan to kill those who come in this day doing what the prophets did in their day—proclaiming the righteousness of God and revealing the mercy of the heavenly Father. But of all the generations that are past, the blood of the prophets and the apostles shall be required of this perverse and self-righteous generation. Woe upon all of you lawyers who have taken away the key of knowledge from the common people! You yourselves refuse to enter into the way of truth, and at the same time you would hinder all others who seek to enter therein. But you cannot thus shut up the doors of the kingdom of heaven; these we have opened to all who have the faith to enter, and these portals of mercy shall not be closed by the prejudice and arrogance of false teachers and untrue shepherds who are like whited sepulchres which, while outwardly they appear beautiful, are inwardly full of dead men’s bones and all manner of spiritual uncleanness.”
166:1.6 (1826.3) Ja kun Jeesus oli sanottavansa Natanaelin pöydässä sanonut, hän ruokaan koskematta astui ulos talosta. Ja muutamat nuo sanat kuulleista fariseuksista alkoivat uskoa hänen opetukseensa ja astuivat valtakuntaan, mutta useimmat pysyttelivät itsepintaisesti pimeyden tiellä ja olivat yhä lujemmin sillä kannalla, että Jeesusta piti väijyä, jotta hänen puheistaan saataisiin siepatuksi jotakin, jota voitaisiin käyttää hänen saamisekseen Jerusalemin sanhedrinin eteen kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi.		166:1.6 (1826.3) And when Jesus had finished speaking at Nathaniel’s table, he went out of the house without partaking of food. And of the Pharisees who heard these words, some became believers in his teaching and entered into the kingdom, but the larger number persisted in the way of darkness, becoming all the more determined to lie in wait for him that they might catch some of his words which could be used to bring him to trial and judgment before the Sanhedrin at Jerusalem.
166:1.7 (1827.1) Asioita, joihin fariseukset kiinnittivät erityistä huomiota, oli täsmälleen kolme:		166:1.7 (1827.1) There were just three things to which the Pharisees paid particular attention:
166:1.8 (1827.2) 1. Kymmenysten täsmällinen suorittaminen.		166:1.8 (1827.2) 1. The practice of strict tithing.
166:1.9 (1827.3) 2. Puhdistautumismääräysten tunnontarkka noudattaminen.		166:1.9 (1827.3) 2. Scrupulous observance of the laws of purification.
166:1.10 (1827.4) 3. Yhdessäolon karttaminen kaikkien ei-fariseusten kanssa.		166:1.10 (1827.4) 3. Avoidance of association with all non-Pharisees.
166:1.11 (1827.5) Jeesus pyrki tällä kertaa paljastamaan kahden ensimmäisen käytännön hengellisen hedelmättömyyden, samalla kun hän säästi huomautuksensa, joiden tarkoituksena oli moittia fariseuksia siitä, että nämä kieltäytyivät sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kuin fariseusten kanssa, johonkin toiseen ja myöhempään tilaisuuteen, jolloin hän olisi taas aterioimassa laajalti samojen miesten kanssa.		166:1.11 (1827.5) At this time Jesus sought to expose the spiritual barrenness of the first two practices, while he reserved his remarks designed to rebuke the Pharisees’ refusal to engage in social intercourse with non-Pharisees for another and subsequent occasion when he would again be dining with many of these same men.
2. Kymmenen lepratautista ^top		2. The Ten Lepers ^top
166:2.1 (1827.6) Seuraavana päivänä Jeesus meni kahdentoista apostolin kanssa Amathukseen, lähellä Samarian rajaa. Ollessaan lähestymässä kaupunkia he kohtasivat kymmenpäisen spitaalisten ryhmän, joka majaili kyseisen paikan lähellä. Ryhmään kuului yhdeksän juutalaista ja yksi samarialainen. Tavallisissa oloissa nämä juutalaiset olisivat kaihtaneet kaikkea kanssakäymistä tai yhteydenpitoa tämän samarialaisen kanssa, mutta heidän yhteinen vaivansa antoi heille enemmän kuin riittävästi syytä nousta kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle. He olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja hänen aikaisemmista ihmeparantamisistaan, ja koska seitsemänkymmentä sanansaattajaa olivat, aina kun Mestari oli kahdentoista apostolin kanssa näillä kiertokäynneillä, ottaneet tavakseen ilmoittaa ajankohdan, jolloin Jeesuksen odotettiin saapuvan, nämä kymmenen spitaalista olivat saaneet tietää, että häntä odotettiin noihin aikoihin saapuvaksi tälle seudulle. Niinpä he olivat asettuneet vartioon tänne kaupungin laitamalle, paikkaan, jossa he toivoivat kiinnittävänsä hänen huomionsa ja voivansa pyytää häneltä parantamista. Kun lepratautiset näkivät Jeesuksen tulevan lähelle heitä, he tohtimatta lähestyä häntä huusivat loitommalla seisten hänelle: ”Mestari, armahda meitä, puhdista meidät vaivastamme. Paranna meidät, kuten olet parantanut muita.”		166:2.1 (1827.6) The next day Jesus went with the twelve over to Amathus, near the border of Samaria, and as they approached the city, they encountered a group of ten lepers who sojourned near this place. Nine of this group were Jews, one a Samaritan. Ordinarily these Jews would have refrained from all association or contact with this Samaritan, but their common affliction was more than enough to overcome all religious prejudice. They had heard much of Jesus and his earlier miracles of healing, and since the seventy made a practice of announcing the time of Jesus’ expected arrival when the Master was out with the twelve on these tours, the ten lepers had been made aware that he was expected to appear in this vicinity at about this time; and they were, accordingly, posted here on the outskirts of the city where they hoped to attract his attention and ask for healing. When the lepers saw Jesus drawing near them, not daring to approach him, they stood afar off and cried to him: “Master, have mercy on us; cleanse us from our affliction. Heal us as you have healed others.”
166:2.2 (1827.7) Jeesus oli parhaillaan ollut selittämässä kahdelletoista apostolille, miksi Perean gentiilit, samoin kuin vähemmän puhdasoppiset juutalaiset, olivat oikeaoppisempia ja perinteen kahlitsemia Juudean juutalaisia auliimpia uskomaan seitsemänkymmenen sanansaattajan julistamaan evankeliumiin. Hän oli kiinnittänyt heidän huomionsa siihen seikkaan, että myös galilealaiset ja jopa samarialaiset olivat ottaneet heidän sanomansa muita auliimmin vastaan. Mutta kaksitoista apostolia eivät olleet vielä kovinkaan valmiita tuntemaan ystävällisyyttä pitkään halveksimiaan samarialaisia kohtaan.		166:2.2 (1827.7) Jesus had just been explaining to the twelve why the gentiles of Perea, together with the less orthodox Jews, were more willing to believe the gospel preached by the seventy than were the more orthodox and tradition-bound Jews of Judea. He had called their attention to the fact that their message had likewise been more readily received by the Galileans, and even by the Samaritans. But the twelve apostles were hardly yet willing to entertain kind feelings for the long-despised Samaritans.
166:2.3 (1827.8) Niinpä kun Simon Selootti huomasi samarialaisen spitaalisten joukossa, hän koetti saada Mestarin jatkamaan matkaa kaupunkiin heidän edes hetkeksi pysähtymättä vaihtamaan näiden kanssa tervehdyksiä. Jeesus sanoi Simonille: ”Entäpä jos samarialainen rakastaakin Jumalaa siinä kuin juutalaisetkin? Pitäisikö meidän ryhtyä kanssaihmistemme tuomareiksi? Jos teemme näistä kymmenestä miehestä terveitä, niin kukapa tietää, vaikka samarialainen osoittautuisi juutalaisiakin kiitollisemmaksi. Tunnetko olevasi varma mielipiteistäsi, Simon?” Ja Simon ehätti vastaamaan: ”Jos puhdistat heidät, saat sen pian selville.” Ja Jeesus vastasi: ”Tapahtukoon niin, Simon, eikä aikaakaan, kun tiedät, mikä on totuus ihmisten kiitollisuudesta ja Jumalan laupeudesta.”		166:2.3 (1827.8) Accordingly, when Simon Zelotes observed the Samaritan among the lepers, he sought to induce the Master to pass on into the city without even hesitating to exchange greetings with them. Said Jesus to Simon: “But what if the Samaritan loves God as well as the Jews? Should we sit in judgment on our fellow men? Who can tell? if we make these ten men whole, perhaps the Samaritan will prove more grateful even than the Jews. Do you feel certain about your opinions, Simon?” And Simon quickly replied, “If you cleanse them, you will soon find out.” And Jesus replied: “So shall it be, Simon, and you will soon know the truth regarding the gratitude of men and the loving mercy of God.”
166:2.4 (1827.9) Jeesus astui lähemmäksi spitaalisia ja sanoi: ”Jos tahdotte, että teidät tehdään terveiksi, niin menkää suoraa päätä näyttäytymään papeille, kuten Mooseksen laki vaatii.” Ja kun he menivät, heidät tehtiin terveiksi. Mutta huomatessaan olevansa tervehtymässä samarialainen kääntyi ympäri ja kulkiessaan sinne tänne Jeesusta etsien hän ryhtyi suureen ääneen ylistämään Jumalaa. Ja Mestarin löydettyään hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja esitti kiitoksensa puhdistumisestaan. Muut yhdeksän, eli juutalaiset, olivat hekin panneet merkille paranemisensa, ja vaikka hekin olivat kiitollisia puhdistumisestaan, he jatkoivat kuitenkin matkaansa näyttäytyäkseen papeille.		166:2.4 (1827.9) Jesus, going near the lepers, said: “If you would be made whole, go forthwith and show yourselves to the priests as required by the law of Moses.” And as they went, they were made whole. But when the Samaritan saw that he was being healed, he turned back and, going in quest of Jesus, began to glorify God with a loud voice. And when he had found the Master, he fell on his knees at his feet and gave thanks for his cleansing. The nine others, the Jews, had also discovered their healing, and while they also were grateful for their cleansing, they continued on their way to show themselves to the priests.
166:2.5 (1828.1) Kun samarialainen vielä oli polvillaan Jeesuksen jalkojen juuressa, Mestari katsoi ympärilleen luoden katseensa kahteentoista apostoliin ja erityisesti Simon Seloottiin ja sanoi: ”Eikö puhdistuneita ollutkin kymmenen? Missä siis ovat muut yhdeksän, eli juutalaiset? Vain yksi, tämä muukalainen, on palannut ylistämään Jumalaa.” Ja sitten hän sanoi samarialaiselle: ”Nouse ja mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.”		166:2.5 (1828.1) As the Samaritan remained kneeling at Jesus’ feet, the Master, looking about at the twelve, especially at Simon Zelotes, said: “Were not ten cleansed? Where, then, are the other nine, the Jews? Only one, this alien, has returned to give glory to God.” And then he said to the Samaritan, “Arise and go your way; your faith has made you whole.”
166:2.6 (1828.2) Jeesus loi katseensa taas apostoleihin, kun muukalainen poistui paikalta. Ja kaikki apostolit katsoivat Jeesukseen paitsi Simon Selootti, joka loi katseensa maahan. Kaksitoista apostolia eivät sanoneet sanaakaan. Eikä puhunut Jeesuskaan mitään; ei ollut tarpeen.		166:2.6 (1828.2) Jesus looked again at his apostles as the stranger departed. And the apostles all looked at Jesus, save Simon Zelotes, whose eyes were downcast. The twelve said not a word. Neither did Jesus speak; it was not necessary that he should.
166:2.7 (1828.3) Vaikka kaikki nuo kymmenen miestä todellakin uskoivat, että heillä oli lepra, vain neljällä tämä vaiva oli. Muut kuusi paranivat eräästä erheellisesti spitaalina pidetystä ihotaudista. Mutta samarialaisella tosiaan oli lepra.		166:2.7 (1828.3) Though all ten of these men really believed they had leprosy, only four were thus afflicted. The other six were cured of a skin disease which had been mistaken for leprosy. But the Samaritan really had leprosy.
166:2.8 (1828.4) Jeesus velvoitti apostolit vaikenemaan lepratautisten puhdistamisesta, ja kun he jatkoivat matkaansa Amathukseen, hän huomautti: ”Huomannette, että Isänsä tahtoa vastaan niskuroidessaankin talon lapset suhtautuvat saamiinsa siunauksiin silti itsestäänselvyyksinä. Heidän mielestään ei merkitse suuriakaan, vaikka he jättävät kiittämättä, kun Isä antaa heille lahjaksi heidän tervehtymisensä, mutta muukalaisten saadessa talon päämieheltä lahjoja heidät täyttää ihmetys, ja he tuntevat pakottavaa tarvetta tuoda julki kiitoksensa, jolla he ilmoittavat kunnioittavansa heille suotuja hyviä antimia.” Eivätkä apostolit vieläkään sanoneet mitään vastaukseksi Mestarin sanoihin.		166:2.8 (1828.4) Jesus enjoined the twelve to say nothing about the cleansing of the lepers, and as they went on into Amathus, he remarked: “You see how it is that the children of the house, even when they are insubordinate to their Father’s will, take their blessings for granted. They think it a small matter if they neglect to give thanks when the Father bestows healing upon them, but the strangers, when they receive gifts from the head of the house, are filled with wonder and are constrained to give thanks in recognition of the good things bestowed upon them.” And still the apostles said nothing in reply to the Master’s words.
3. Saarna Gerasassa ^top		3. The Sermon at Gerasa ^top
166:3.1 (1828.5) Jeesuksen ja kahdentoista apostolin ollessa valtakunnan sanansaattajien luona Gerasassa eräs häneen uskova fariseus esitti seuraavan kysymyksen: ”Herra, tuleeko niitä olemaan vain muutamia vai onko heitä moniakin, jotka todellisuudessa pelastuvat?” Vastatessaan tähän kysymykseen Jeesus sanoi:		166:3.1 (1828.5) As Jesus and the twelve visited with the messengers of the kingdom at Gerasa, one of the Pharisees who believed in him asked this question: “Lord, will there be few or many really saved?” And Jesus, answering, said:
166:3.2 (1828.6) ”Teille on opetettu, että vain Abrahamin lapset pelastetaan; että vain Israelin lapsiksi otetut ei-juutalaiset voivat toivoa pelastumista. Jotkut teistä ovat järkeilleet, että kun kerran pyhät kirjoitukset koko siitä valtavasta väkimäärästä, joka pakeni Egyptistä, mainitsevat vain Kaalebin ja Joosuan eläneen luvattuun maahan saapumiseen saakka, niin taivaan valtakuntaa tavoittelevista vain verrattain harvat pääsevät sinne sisälle.		166:3.2 (1828.6) “You have been taught that only the children of Abraham will be saved; that only the gentiles of adoption can hope for salvation. Some of you have reasoned that, since the Scriptures record that only Caleb and Joshua from among all the hosts that went out of Egypt lived to enter the promised land, only a comparatively few of those who seek the kingdom of heaven shall find entrance thereto.
166:3.3 (1828.7) ”Teillä on myös muuan toinen sananparsi, johon sisältyykin aimo annos totuutta. Sen mukaan ikuiseen elämään johtava tie on suora ja kaita, ja tälle tielle avautuva ovi on sekin ahdas, joten vain muutamat pelastusta tavoittelevista kykenevät pääsemään tästä ovesta sisälle. Tunnette myös opetuksen, joka sanoo, että perikatoon vievä tie on lavea; että sen sisäänkäynti on leveä ja että on monia, jotka päättävät kulkea sitä tietä. Eikä tämäkään sananparsi ole vailla merkitystään. Mutta minä sanon teille, että pelastus riippuu ensi kädessä siitä, mitä henkilökohtaisesti valitsette. Vaikka elämään johtava ovi on ahdas, se on kuitenkin riittävän leveä kaikkien vilpittömästi sisään pyrkivien siitä päästä, sillä minä olen se ovi. Eikä Poika koskaan epää sisäänpääsyä yhdeltäkään universumin lapselta, joka uskon avulla pyrkii löytämään Isän Pojan kautta.		166:3.3 (1828.7) “You also have another saying among you, and one that contains much truth: That the way which leads to eternal life is straight and narrow, that the door which leads thereto is likewise narrow so that, of those who seek salvation, few can find entrance through this door. You also have a teaching that the way which leads to destruction is broad, that the entrance thereto is wide, and that there are many who choose to go this way. And this proverb is not without its meaning. But I declare that salvation is first a matter of your personal choosing. Even if the door to the way of life is narrow, it is wide enough to admit all who sincerely seek to enter, for I am that door. And the Son will never refuse entrance to any child of the universe who, by faith, seeks to find the Father through the Son.
166:3.4 (1829.1) ”Mutta tässä piilee vaara kaikille, jotka haluaisivat lykätä valtakuntaan astumistaan tuonnemmaksi siksi, että he edelleenkin tavoittelevat kypsymättömyydestä kertovia nautintoja ja antavat myöten itsekkyydestä kertoville tyydytyksentarpeilleen. Kun he ovat kieltäytyneet hengellisen kokemuksen muodossa astumasta valtakuntaan, he saattavat myöhemmin pyrkiä pääsemään sinne sisälle, kunhan paremman tien suurenmoisuus käy tulevana aikana selville. Ja sen vuoksi, kun ne, jotka ylenkatsoivat valtakuntaa, silloin kun saavuin ihmisyyden hahmossa, koettavat päästä sisälle, sitten kun se paljastetaan jumalallisuuden hahmossa, sanon silloin kaikille näille itsekkäille ihmisille: En tiedä, mistä olette. Teillä oli tilaisuutenne valmistautua tätä taivaan kansalaisuutta varten, mutta torjuitte kaikki tällaiset armon osoitukset; hylkäsitte kaikki kutsut astua sisälle, kun ovi oli auki. Teiltä, jotka hylkäsitte pelastuksen, on ovi nyt suljettu. Tämä ovi ei ole auki niille, jotka itsekkäistä syistä sädekehän saadakseen tahtoisivat astua sisälle valtakuntaan. Pelastus ei ole niitä varten, jotka eivät ole valmiita maksamaan sitä hintaa, että he täydestä sydämestään omistautuisivat tekemään sitä, mikä on Isäni tahto. Kun te hengen ja sielun osalta olette kääntäneet selkänne Isän valtakunnalle, teidän on mielen ja ruumiin osalta hyödytöntä seistä tämän oven edessä kolkuttamassa ja sanomassa: ’Herra, avaa meille, sillä mekin tahtoisimme olla suuria valtakunnassa.’ Tulen silloin julistamaan, ettette ole minun katraastani. En ota teitä vastaan niiden joukkoon, jotka ovat kilvoitelleet hyvän uskon kilvoituksen ja saaneet palkkansa suorittamastaan epäitsekkäästä palvelusta valtakunnassa maan päällä. Ja kun sitten sanotte: ’Emmekö syöneet ja juoneet kanssasi, ja etkö opettanutkin meidän kaduillamme?’, sanon teille toistamiseen, että olette hengellisiä muukalaisia; että emme ole palvelijatovereita Isän armopalvelussa maan päällä, että en tunne teitä; ja silloin on koko maanpiirin Tuomari sanova teille: ’Menkää pois tyköämme te kaikki, joiden suurin ilo on ollut tehdä paatumuksen töitä.’		166:3.4 (1829.1) “But herein is the danger to all who would postpone their entrance into the kingdom while they continue to pursue the pleasures of immaturity and indulge the satisfactions of selfishness: Having refused to enter the kingdom as a spiritual experience, they may subsequently seek entrance thereto when the glory of the better way becomes revealed in the age to come. And when, therefore, those who spurned the kingdom when I came in the likeness of humanity seek to find an entrance when it is revealed in the likeness of divinity, then will I say to all such selfish ones: I know not whence you are. You had your chance to prepare for this heavenly citizenship, but you refused all such proffers of mercy; you rejected all invitations to come while the door was open. Now, to you who have refused salvation, the door is shut. This door is not open to those who would enter the kingdom for selfish glory. Salvation is not for those who are unwilling to pay the price of wholehearted dedication to doing my Father’s will. When in spirit and soul you have turned your backs upon the Father’s kingdom, it is useless in mind and body to stand before this door and knock, saying, ‘Lord, open to us; we would also be great in the kingdom.’ Then will I declare that you are not of my fold. I will not receive you to be among those who have fought the good fight of faith and won the reward of unselfish service in the kingdom on earth. And when you say, ‘Did we not eat and drink with you, and did you not teach in our streets?’ then shall I again declare that you are spiritual strangers; that we were not fellow servants in the Father’s ministry of mercy on earth; that I do not know you; and then shall the Judge of all the earth say to you: ‘Depart from us, all you who have taken delight in the works of iniquity.’
166:3.5 (1829.2) ”Mutta älkää pelätkö, sillä jokainen, joka vilpittömästi haluaa löytää ikuisen elämän Jumalan valtakuntaan astumalla, varmasti tämän iäisen pelastuksen löytää. Mutta te, jotka torjutte tämän pelastuksen, tulette jonakin päivänä näkemään, että Abrahamin siementä olevat profeetat tässä kirkkauden valtakunnassa istuutuvat yhdessä pakanakansoista olevien uskovien kanssa nauttimaan elämän leipää ja virvoittamaan itseään elämän vedellä. Ja ne, jotka tällä tavoin ottavat valtakunnan haltuunsa hengellisellä voimalla ja elävän uskon hellittämättömillä rynnistyksillä, ovat peräisin pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä. Ja katso, monet, jotka ovat ensimmäisiä, tulevat olemaan viimeisiä, ja jotka ovat viimeisiä, tulevat monta kertaa olemaan ensimmäisiä.”		166:3.5 (1829.2) “But fear not; every one who sincerely desires to find eternal life by entrance into the kingdom of God shall certainly find such everlasting salvation. But you who refuse this salvation will some day see the prophets of the seed of Abraham sit down with the believers of the gentile nations in this glorified kingdom to partake of the bread of life and to refresh themselves with the water thereof. And they who shall thus take the kingdom in spiritual power and by the persistent assaults of living faith will come from the north and the south and from the east and the west. And, behold, many who are first will be last, and those who are last will many times be first.”
166:3.6 (1829.3) Tämä oli toden totta uusi ja outo versio vanhasta ja tutusta suoran ja kaidan tien sananparresta.		166:3.6 (1829.3) This was indeed a new and strange version of the old and familiar proverb of the straight and narrow way.
166:3.7 (1829.4) Vähitellen apostolit ja monet opetuslapset alkoivat oppia, mitä merkitsi Jeesuksen jo varhaisessa vaiheessa esittämä julistus: ”Ellette synny uudesti, synny hengestä, ette voi astua Jumalan valtakuntaan.” Kuitenkin kaikkien kohdalla, jotka ovat sydämeltään rehellisiä ja uskossaan vilpittömiä, pysyy ikuisena totuutena lause: ”Katso, minä seison ihmisten sydämen ovella ja kolkutan, ja jos joku vain avaa minulle, astun sisälle ja illastan hänen kanssaan, ja ravitsen häntä elämän leivällä; meillä on oleva yhteinen henki ja tarkoitus, ja niin tulemme olemaan ikiajat veljiä siinä pitkässä ja hedelmällisessä palvelussa, jota suoritamme etsiessämme Paratiisin-Isää.” Ja näin se, onko pelastuvia vain muutama vai onko heitä paljon, riippuu kokonaan siitä, onko niitä vain muutama vai onko niitä paljon, jotka noudattavat kutsua: ”Minä olen se ovi, minä olen se uusi ja elävä tie, ja jokainen, joka tahtoo, saa astua sisälle ja ryhtyä loputtomaan totuudenetsintään ikuisen elämän ajaksi.”		166:3.7 (1829.4) Slowly the apostles and many of the disciples were learning the meaning of Jesus’ early declaration: “Unless you are born again, born of the spirit, you cannot enter the kingdom of God.” Nevertheless, to all who are honest of heart and sincere in faith, it remains eternally true: “Behold, I stand at the doors of men’s hearts and knock, and if any man will open to me, I will come in and sup with him and will feed him with the bread of life; we shall be one in spirit and purpose, and so shall we ever be brethren in the long and fruitful service of the search for the Paradise Father.” And so, whether few or many are to be saved altogether depends on whether few or many will heed the invitation: “I am the door, I am the new and living way, and whosoever wills may enter to embark upon the endless truth-search for eternal life.”
166:3.8 (1829.5) Edes apostolit eivät kyenneet kokonaan käsittämään hänen opetustaan siitä, että oli välttämätöntä käyttää hengellistä voimaa päästäkseen murtautumaan kaiken aineellisen vastuksen läpi ja päästäkseen jokaisen sellaisen maisen esteen yli, joka mahdollisesti tukkii tien Jumalan vapahdettuina poikina hengessä elettävän uuden elämän tärkeitäkin tärkeämpien hengellisten arvojen käsittämiseltä.		166:3.8 (1829.5) Even the apostles were unable fully to comprehend his teaching as to the necessity for using spiritual force for the purpose of breaking through all material resistance and for surmounting every earthly obstacle which might chance to stand in the way of grasping the all-important spiritual values of the new life in the spirit as the liberated sons of God.
4. Opetus onnettomuuksista ^top		4. Teaching About Accidents ^top
166:4.1 (1830.1) Vaikka useimmat palestiinalaiset söivät päivittäin vain kaksi ateriaa, Jeesuksella ja hänen apostoleillaan oli matkalla ollessaan tapana pitää keskipäivällä lepo- ja virkistäytymistauko. Ja oli juuri tällainen Filadelfian-matkan keskipäivän tauko, kun Tuomas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, kuultuani tänä aamuna matkaa taittaessamme tekemäsi huomautukset haluaisin tiedustella, ovatko hengelliset olennot osallisia aineellisessa maailmassa ilmenevien outojen ja eriskummallisten tapahtumien aikaansaamisessa, ja lisäksi haluaisin kysyä, kykenevätkö enkelit ja muut henkiolennot estämään onnettomuuksia.”		166:4.1 (1830.1) While most Palestinians ate only two meals a day, it was the custom of Jesus and the apostles, when on a journey, to pause at midday for rest and refreshment. And it was at such a noontide stop on the way to Philadelphia that Thomas asked Jesus: “Master, from hearing your remarks as we journeyed this morning, I would like to inquire whether spiritual beings are concerned in the production of strange and extraordinary events in the material world and, further, to ask whether the angels and other spirit beings are able to prevent accidents.”
166:4.2 (1830.2) Jeesus sanoi vastaukseksi Tuomaksen kyselyyn: ”Näinkö kauan olen ollut seurassanne, ja yhä te kuitenkin esitätte minulle tuollaisia kysymyksiä? Onko teiltä jäänyt huomaamatta, kuinka Ihmisen Poika elää yhtenä teidän joukossanne ja johdonmukaisesti kieltäytyy käyttämästä taivaan voimia turvatakseen henkilökohtaisen toimeentulonsa? Emmekö kaikki elä samoin keinoin, joista kaikkien muidenkin ihmisten olemassaolo riippuu? Näettekö hengellisen maailman voiman tulleen ilmi tämän maailman aineellisessa elämässä muutoin kuin niissä tapauksissa, joissa on ollut kysymyksessä Isän tunnetuksitekeminen, ja niinä muutamina kertoina, kun kysymys on ollut hänen vaivattujen lastensa parantamisesta?		166:4.2 (1830.2) In answer to Thomas’s inquiry, Jesus said: “Have I been so long with you, and yet you continue to ask me such questions? Have you failed to observe how the Son of Man lives as one with you and consistently refuses to employ the forces of heaven for his personal sustenance? Do we not all live by the same means whereby all men exist? Do you see the power of the spiritual world manifested in the material life of this world, save for the revelation of the Father and the sometime healing of his afflicted children?
166:4.3 (1830.3) ”Isänne ovat aivan liian kauan uskoneet, että vauraus olisi merkki jumalallisesta mielisuosiosta, että vastoinkäyminen olisi todistus Jumalan tyytymättömyydestä. Teen tiettäväksi, että tuollaiset uskomukset ovat taikauskoisia käsityksiä. Ettekö huomaa, että köyhät ottavat evankeliumin riemumielin ja huomattavasti muita suuremmin joukoin vastaan ja astuvat välittömästi sisälle valtakuntaan? Jos rikkaudet todistavat jumalallisesta suosiosta, miksi rikkaat sitten niin monissa tapauksissa kieltäytyvät uskomasta tätä taivaan ilouutista?		166:4.3 (1830.3) “All too long have your fathers believed that prosperity was the token of divine approval; that adversity was the proof of God’s displeasure. I declare that such beliefs are superstitions. Do you not observe that far greater numbers of the poor joyfully receive the gospel and immediately enter the kingdom? If riches evidence divine favor, why do the rich so many times refuse to believe this good news from heaven?
166:4.4 (1830.4) ”Isä panee sateensa lankeamaan niin oikeudenmukaisten kuin epäoikeudenmukaistenkin päälle, aurinko paistaa sekin niin vanhurskaille kuin väärämielisille. Tunnettehan tarinan galilealaisista, joiden veren Pilatus sekoitti alttariuhrien kanssa, mutta minä sanon teille, etteivät nämä galilealaiset millään muotoa olleet kaikkia tovereitaan suurempia syntisiä vain siksi, että heille kävi niin kuin kävi. Tiedätte myös niistä kahdeksastatoista miehestä, joiden päälle Siiloamin torni kaatui heidät surmaten. Älkää luulko, että ne, jotka saivat tällä tavoin surmansa, olivat kaikkia jerusalemilaisveljiään suurempia lainrikkojia. Nämä ihmiset olivat yksinkertaisesti yhden ajallisuuteen kuuluneen onnettomuuden viattomia uhreja.		166:4.4 (1830.4) “The Father causes his rain to fall on the just and the unjust; the sun likewise shines on the righteous and the unrighteous. You know about those Galileans whose blood Pilate mingled with the sacrifices, but I tell you these Galileans were not in any manner sinners above all their fellows just because this happened to them. You also know about the eighteen men upon whom the tower of Siloam fell, killing them. Think not that these men who were thus destroyed were offenders above all their brethren in Jerusalem. These folks were simply innocent victims of one of the accidents of time.
166:4.5 (1830.5) ”Elämässänne voi sattua kolmenlaisia tapahtumia:		166:4.5 (1830.5) “There are three groups of events which may occur in your lives:
166:4.6 (1830.6) ”1. Saatte olla mukana niissä normaaleissa tapahtumissa, jotka kuuluvat teidän ja kanssaihmistenne maan päällä elämään elämään.		166:4.6 (1830.6) “1. You may share in those normal happenings which are a part of the life you and your fellows live on the face of the earth.
166:4.7 (1830.7) ”2. Saatatte joutua jonkin luonnononnettomuuden, jonkin ihmistä kohtaavan epäonnekkaan sattuman, uhriksi, ja olla täysin tietoisia siitä, etteivät tällaiset tapahtumat millään tavoin ole maailmassa vaikuttavien hengellisten voimien ennalta järjestämiä tai muutoin aikaansaamia.		166:4.7 (1830.7) “2. You may chance to fall victim to one of the accidents of nature, one of the mischances of men, knowing full well that such occurrences are in no way prearranged or otherwise produced by the spiritual forces of the realm.
166:4.8 (1830.8) ”3. Saatatte korjata satoa siitä, että suoranaisesti pyritte mukautumaan maailmaa hallitseviin luonnonlakeihin.		166:4.8 (1830.8) “3. You may reap the harvest of your direct efforts to comply with the natural laws governing the world.
166:4.9 (1830.9) ”Olipa muuan mies, joka istutti tarhaansa viikunapuun, ja kun hän oli moneen kertaan etsinyt siitä hedelmiä eikä mitään löytänyt, hän kutsui viinitarhurit eteensä sanoen: ’Olen kuluneina kolmena kautena käynyt täällä etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta ainoatakaan en ole löytänyt. Hakatkaa maahan tämä maho puu; miksi sen pitäisi saada köyhdyttää maaperää?’ Mutta pääpuutarhuri vastasi isännälleen: ’Anna sen olla rauhassa vielä yhden vuoden voidakseni kuokkia maan sen ympäriltä ja tuoda sille lannoitetta, ja jos se ei ensi vuonnakaan kanna hedelmää, hakattakoon se sitten maahan.’ Ja kun he olivat tällä tavoin noudattaneet hedelmällisyyden lakeja, he saivat palkakseen runsaan sadon, sillä puu oli elävä ja terve.		166:4.9 (1830.9) “There was a certain man who planted a fig tree in his yard, and when he had many times sought fruit thereon and found none, he called the vinedressers before him and said: ‘Here have I come these three seasons looking for fruit on this fig tree and have found none. Cut down this barren tree; why should it encumber the ground?’ But the head gardener answered his master: ‘Let it alone for one more year so that I may dig around it and put on fertilizer, and then, next year, if it bears no fruit, it shall be cut down.’ And when they had thus complied with the laws of fruitfulness, since the tree was living and good, they were rewarded with an abundant yield.
166:4.10 (1831.1) ”Sairauden ja terveyden osalta teidän tulisi tietää, että nämä ruumiin tilat ovat aineellisten syiden seuraus; terveys ei ole taivaan hymyilyä, yhtä vähän kuin sairaus on Jumalan otsanrypistys.		166:4.10 (1831.1) “In the matter of sickness and health, you should know that these bodily states are the result of material causes; health is not the smile of heaven, neither is affliction the frown of God.
166:4.11 (1831.2) ”Isän ihmislapsilla on kaikilla yhtäläinen kapasiteetti aineellisten siunausten vastaanottamiseen; siksi hän antaa fyysisiä hyvyyksiä ihmisten lapsille heitä erottelematta. Mutta kun kysymys on hengellisten lahjojen antamisesta, ihmisen kapasiteetti näiden jumalallisten antimien vastaanottamiseen asettaa Isälle rajoituksia. Vaikkei Isä katsokaan henkilöön, hengellisten lahjojen antamisen osalta häntä rajoittavat silti ihmisen usko ja ihmisen halukkuus pitäytyä aina siihen, mikä on Isän tahto.”		166:4.11 (1831.2) “The Father’s human children have equal capacity for the reception of material blessings; therefore does he bestow things physical upon the children of men without discrimination. When it comes to the bestowal of spiritual gifts, the Father is limited by man’s capacity for receiving these divine endowments. Although the Father is no respecter of persons, in the bestowal of spiritual gifts he is limited by man’s faith and by his willingness always to abide by the Father’s will.”
166:4.12 (1831.3) Kun he kulkivat eteenpäin kohti Filadelfiaa, Jeesus jatkoi heidän opettamistaan ja vastaili edelleen heidän kysymyksiinsä, jotka koskivat onnettomuuksia, sairauksia ja ihmeitä, mutta he eivät kyenneet kokonaan tätä opetusta käsittämään. Yksi oppitunti ei pysty kokonaan muuttamaan elinikäisiä uskomuksia, ja siksi Jeesus huomasi välttämättömäksi, että hän toisti sanomaansa, että hän kertomasta päästyään taas kertoi asian, jonka hän halusi heidän ymmärtävän. Eivätkä he siltikään käsittäneet hänen maisen tehtävänsä merkitystä, ennen kuin vasta hänen kuolemansa ja kuolleistanousunsa jälkeen.		166:4.12 (1831.3) As they journeyed on toward Philadelphia, Jesus continued to teach them and to answer their questions having to do with accidents, sickness, and miracles, but they were not able fully to comprehend this instruction. One hour of teaching will not wholly change the beliefs of a lifetime, and so Jesus found it necessary to reiterate his message, to tell again and again that which he wished them to understand; and even then they failed to grasp the meaning of his earth mission until after his death and resurrection.
5. Filadelfian seurakunta ^top		5. The Congregation at Philadelphia ^top
166:5.1 (1831.4) Jeesus ja kaksitoista apostolia olivat matkalla tapaamaan Abneria ja tämän työtovereita, jotka saarnasivat ja opettivat Filadelfiassa. Kaikista Perean kaupungeista juuri Filadelfiassa oli suurin ryhmä juutalaisia ja ei-juutalaisia, rikkaita ja köyhiä, oppineita ja oppimattomia omaksunut seitsemänkymmenen sanansaattajan opetukset ja sen myötä astunut sisälle valtakuntaan. Filadelfian synagoga ei ollut koskaan ollut Jerusalemin sanhedrinin valvonnan alainen, eikä sitä sen vuoksi ollut koskaan suljettu Jeesuksen ja hänen työtoveriensa opetuksilta. Käsillä olevana aikanakin Abner opetti Filadelfian synagogassa kolmasti päivässä.		166:5.1 (1831.4) Jesus and the twelve were on their way to visit Abner and his associates, who were preaching and teaching in Philadelphia. Of all the cities of Perea, in Philadelphia the largest group of Jews and gentiles, rich and poor, learned and unlearned, embraced the teachings of the seventy, thereby entering into the kingdom of heaven. The synagogue of Philadelphia had never been subject to the supervision of the Sanhedrin at Jerusalem and therefore had never been closed to the teachings of Jesus and his associates. At this very time, Abner was teaching three times a day in the Philadelphia synagogue.
166:5.2 (1831.5) Tästä samaisesta synagogasta tuli myöhemmin kristillinen kirkko, ja se oli koko idän suunnalla suoritetun evankeliumin levitystyön lähetystoiminnallisena päämajana. Se oli pitkän aikaa Mestarin opetusten linnoitus, ja vuosisatojen ajan se noilla seuduin puolusti yksin paikkaansa kristillisen oppineisuuden keskuksena.		166:5.2 (1831.5) This very synagogue later on became a Christian church and was the missionary headquarters for the promulgation of the gospel through the regions to the east. It was long a stronghold of the Master’s teachings and stood alone in this region as a center of Christian learning for centuries.
166:5.3 (1831.6) Jerusalemin juutalaisilla oli aina ollut hankaluuksia Filadelfian juutalaisten kanssa. Ja Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen alkoi Jerusalemin kirkolla, jonka päämiehenä toimi Herran veli Jaakob, olla vakavia vaikeuksia Filadelfian uskovien seurakunnan kanssa. Abnerista tuli Filadelfian kirkon päämies, ja hän toimi tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Ja tämä Jerusalemiin nähden ilmennyt vieraantuminen selittää, miksei Abnerista ja hänen työstään mainita mitään Uuden testamentin evankeliumikirjoituksissa. Tätä riitaa Jerusalemin ja Filadelfian välillä kesti Jaakobin ja Abnerin koko elinajan, ja se jatkui jonkin aikaa vielä Jerusalemin hävityksen jälkeenkin. Filadelfia oli todellisuudessa alkukirkon pääpaikka etelän ja idän suunnalla, samaan tapaan kuin Antiokia oli sitä pohjoisessa ja lännessä.		166:5.3 (1831.6) The Jews at Jerusalem had always had trouble with the Jews of Philadelphia. And after the death and resurrection of Jesus the Jerusalem church, of which James the Lord’s brother was head, began to have serious difficulties with the Philadelphia congregation of believers. Abner became the head of the Philadelphia church, continuing as such until his death. And this estrangement with Jerusalem explains why nothing is heard of Abner and his work in the Gospel records of the New Testament. This feud between Jerusalem and Philadelphia lasted throughout the lifetimes of James and Abner and continued for some time after the destruction of Jerusalem. Philadelphia was really the headquarters of the early church in the south and east as Antioch was in the north and west.
166:5.4 (1831.7) Abnerilla oli ilmeisen huono onni sikäli, että hänellä oli erimielisyyksiä varhaiskristillisen kirkon kaikkien johtajien kanssa. Hän joutui huonoihin väleihin Pietarin ja Jaakobin (Jeesuksen veljen) kanssa hallinnollisista kysymyksistä sekä siitä, missä kulki Jerusalemin kirkon toimipiirin raja. Hän sanoi irti tuttavuutensa Paavalin kanssa filosofiasta ja teologiasta ilmenneiden erimielisyyksien takia. Abner oli filosofiansa puolesta enemmänkin babylonialainen kuin helleeninen, ja hän vastusti härkäpäisesti kaikkia Paavalin pyrkimyksiä muokata Jeesuksen opetukset niin, että ne toisivat esille vähemmän sellaista, mikä herätti vastarintaa, ensiksi juutalaisissa ja sittemmin kreikkalais-roomalaisissa mysteereihin uskovissa.		166:5.4 (1831.7) It was the apparent misfortune of Abner to be at variance with all of the leaders of the early Christian church. He fell out with Peter and James (Jesus’ brother) over questions of administration and the jurisdiction of the Jerusalem church; he parted company with Paul over differences of philosophy and theology. Abner was more Babylonian than Hellenic in his philosophy, and he stubbornly resisted all attempts of Paul to remake the teachings of Jesus so as to present less that was objectionable, first to the Jews, then to the Greco-Roman believers in the mysteries.
166:5.5 (1832.1) Tällä tavoin Abner pakotettiin elämään eristyksissä. Hän oli sellaisen kirkon päämies, jota Jerusalemissa ei arvostettu. Hän oli rohjennut uhmata Herran veljeä Jaakobia, jonka tueksi Pietari myöhemmin asettui. Tällainen menettely erotti hänet tehokkaasti kaikista hänen entisistä työtovereistaan. Sitten hän rohkeni vastustaa Paavalia. Vaikka hän suhtautui täysin myötätuntoisesti Paavaliin tämän tehdessä lähetystyötä gentiilien keskuudessa ja vaikka hän tuki Paavalia tämän riidoissa Jerusalemin seurakunnan kanssa, hän vastusti silti katkerasti sitä versiota Jeesuksen opetuksista, jota Paavali katsoi hyväksi julistaa.		166:5.5 (1832.1) Thus was Abner compelled to live a life of isolation. He was head of a church which was without standing at Jerusalem. He had dared to defy James the Lord’s brother, who was subsequently supported by Peter. Such conduct effectively separated him from all his former associates. Then he dared to withstand Paul. Although he was wholly sympathetic with Paul in his mission to the gentiles, and though he supported him in his contentions with the church at Jerusalem, he bitterly opposed the version of Jesus’ teachings which Paul elected to preach. In his last years Abner denounced Paul as the “clever corrupter of the life teachings of Jesus of Nazareth, the Son of the living God.”
166:5.6 (1832.2) Viimeisinä vuosinaan Abner tuomitsi Paavalin ”Jeesus Nasaretilaisen, elävän Jumalan Pojan, opetusten viekkaaksi turmelijaksi”. Abnerin viimeisinä vuosina ja jonkin aikaa sen jälkeenkin Filadelfian uskovat pitäytyivät tiukemmin kuin mikään muu ryhmä maan päällä Jeesuksen uskontoon, sellaisena kuin hän sitä eli ja opetti.		166:5.6 (1832.2) During the later years of Abner and for some time thereafter, the believers at Philadelphia held more strictly to the religion of Jesus, as he lived and taught, than any other group on earth.
166:5.7 (1832.3) Abner eli 89-vuotiaaksi, ja hän kuoli Filadelfiassa marraskuun 21. päivänä vuonna 74 jKr. Viimeiseen saakka hän uskoi lujasti taivaan valtakunnan evankeliumiin ja opetti sitä.		166:5.7 (1832.3) Abner lived to be 89 years old, dying at Philadelphia on the 21st day of November, a.d. 74. And to the very end he was a faithful believer in, and teacher of, the gospel of the heavenly kingdom.