Luku 167	Paper 167
Käynti Filadelfiassa	The Visit to Philadelphia
167:0.1 (1833.1) AINA kun Jeesuksen ja apostolien mainitaan tämän Perean-toimintavaiheen aikana vierailleen eri paikkakunnilla, joilla seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät, olisi muistettava, että Jeesuksen mukana oli yleensä vain kymmenen apostolia, sillä tapana oli jättää ainakin kaksi heistä Pellaan opastamaan kansanjoukkoa. Kun Jeesus oli aikeissa jatkaa matkaansa Filadelfiaan, Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas palasivat Pellan leirille opettamaan siellä koolla olevia väkijoukkoja. Kun Mestari lähti Pellan leiriltä käymään Perean eri puolilla, oli varsin tavallista, että kolmestasadasta viiteensataan leiriläistä kulki hänen mukanaan. Saapuessaan Filadelfiaan hänen mukanaan oli yli kuusisataa seuraajaa.	167:0.1 (1833.1) THROUGHOUT this period of the Perean ministry, when mention is made of Jesus and the apostles visiting the various localities where the seventy were at work, it should be recalled that, as a rule, only ten were with him since it was the practice to leave at least two of the apostles at Pella to instruct the multitude. As Jesus prepared to go on to Philadelphia, Simon Peter and his brother, Andrew, returned to the Pella encampment to teach the crowds there assembled. When the Master left the camp at Pella to visit about Perea, it was not uncommon for from three to five hundred of the campers to follow him. When he arrived at Philadelphia, he was accompanied by over six hundred followers.
167:0.2 (1833.2) Hiljattain Dekapoliin alueelle suoritettuun saarnamatkaan ei ollut liittynyt mitään ihmeitä, eikä käsillä olevan Perean-lähetysretken kuluessa myöskään ollut kymmenen spitaalisen puhdistamista lukuun ottamatta tähän mennessä tapahtunut yhtään ihmettä. Tämä oli vaihe, jolloin evankeliumia julistettiin voimallisesti, ilman ihmeitä ja enimmän aikaa ilman, että Jeesus tai edes hänen apostolinsa olivat henkilökohtaisesti läsnä.	167:0.2 (1833.2) No miracles had attended the recent preaching tour through the Decapolis, and, excepting the cleansing of the ten lepers, thus far there had been no miracles on this Perean mission. This was a period when the gospel was proclaimed with power, without miracles, and most of the time without the personal presence of Jesus or even of his apostles.
167:0.3 (1833.3) Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Filadelfiaan keskiviikkona, helmikuun 22. päivänä, ja he viettivät torstain ja perjantain lepäämällä viimeisten matkojensa ja uurastuksensa vaivoista. Tuona perjantai-iltana Jaakob puhui synagogassa, ja seuraavaksi illaksi kutsuttiin koolle yhteinen neuvonpito. Se, miten hyvin evankeliumi eteni Filadelfiassa ja lähikylissä, oli heille suuri ilon aihe. Daavidin lähetit toivat paitsi tietoja valtakunnan etenemisestä koko Palestiinan alueella myös hyviä uutisia Aleksandriasta ja Damaskoksesta.	167:0.3 (1833.3) Jesus and the ten apostles arrived at Philadelphia on Wednesday, February 22, and spent Thursday and Friday resting from their recent travels and labors. That Friday night James spoke in the synagogue, and a general council was called for the following evening. They were much rejoiced over the progress of the gospel at Philadelphia and among the near-by villages. The messengers of David also brought word of the further advancement of the kingdom throughout Palestine, as well as good news from Alexandria and Damascus.
1. Aamiainen fariseusten seurassa ^top	1. Breakfast with the Pharisees ^top
167:1.1 (1833.4) Filadelfiassa asui muuan varsin varakas ja vaikutusvaltainen fariseus, joka oli omaksunut Abnerin opetukset, ja hän kutsui Jeesuksen sapattiaamuna taloonsa aamiaiselle. Oli tiedossa, että Jeesusta odotettiin tuona ajankohtana Filadelfiaan, ja niin sinne oli saapunut Jerusalemista ja muualta suuri joukko kyläilijöitä, joiden joukossa oli useita fariseuksia. Niinpä näitä johtomiehiä oli kutsuttu nelisenkymmentä muutaman lainoppineen lisäksi tälle Mestarin kunniaksi järjestetylle aamiaiselle.	167:1.1 (1833.4) There lived in Philadelphia a very wealthy and influential Pharisee who had accepted the teachings of Abner, and who invited Jesus to his house Sabbath morning for breakfast. It was known that Jesus was expected in Philadelphia at this time; so a large number of visitors, among them many Pharisees, had come over from Jerusalem and from elsewhere. Accordingly, about forty of these leading men and a few lawyers were bidden to this breakfast, which had been arranged in honor of the Master.
167:1.2 (1833.5) Jeesuksen viipyessä ovella Abnerin kanssa keskustellen ja isännän jo istuuduttua paikalleen huoneeseen astui yksi Jerusalemin johtavista fariseuksista, sanhedrinin jäsen, ja tapansa mukaan hän suunnisti suoraan kohti kunniapaikkaa isännän vasemmalla puolella. Mutta koska tämä paikka oli varattu Mestarille ja oikeanpuoleinen paikka Abnerille, isäntä viittasi jerusalemilaisfariseusta asettumaan isännästä neljä sijaa vasemmalle, ja se, ettei hän saanut kunniapaikkaa, loukkasi syvästi tätä arvohenkilöä.	167:1.2 (1833.5) As Jesus lingered by the door, speaking with Abner, and after the host had seated himself, there came into the room one of the leading Pharisees of Jerusalem, a member of the Sanhedrin, and as was his habit, he made straight for the seat of honor at the left of the host. But since this place had been reserved for the Master and that on the right for Abner, the host beckoned the Jerusalem Pharisee to sit four seats to the left, and this dignitary was much offended because he did not receive the seat of honor.
167:1.3 (1834.1) Kohta olivat kaikki kuitenkin asettuneet paikalleen, ja he nauttivat tilaisuudesta saada keskustella toistensa kanssa, olivathan useimmat läsnäolijoista Jeesuksen opetuslapsia tai muuten suopeita evankeliumille. Vain hänen vihamiehensä panivat merkille, ettei hän toimittanut seremoniallista käsienpesua ennen istuutumistaan aterialle. Abner pesi kätensä aterian alkajaisiksi, muttei tarjoilun aikana.	167:1.3 (1834.1) Soon they were all seated and enjoying the visiting among themselves since the majority of those present were disciples of Jesus or else were friendly to the gospel. Only his enemies took notice of the fact that he did not observe the ceremonial washing of his hands before he sat down to eat. Abner washed his hands at the beginning of the meal but not during the serving.
167:1.4 (1834.2) Aterioinnin loppupuolella kadulta astui sisälle huoneeseen mies, jota oli pitkään vaivannut muuan krooninen sairaus ja joka nyt oli pöhöttyneessä tilassa. Tämä mies oli Abnerin työtovereiden hiljattain kastama uskova. Hän ei esittänyt Jeesukselle mitään pyyntöä terveyden palauttamisesta, mutta Mestari oli täysin tietoinen siitä, että tämä sairas mies oli tullut tähän aamiaistilaisuuteen siinä toivossa, että hän pääsisi erilleen ympärillään tungeksivasta väkijoukosta ja että hän sillä keinoin todennäköisemmin kiinnittäisi Jeesuksen huomion itseensä. Tämä mies tiesi, että tuolloin tehtiin hyvin vähän ihmeitä. Hän oli siitä huolimatta laskeskellut sydämessään, että hänen surkea tilansa kenties vetoaisi Mestarin sääliväisyyteen. Eikä hän tässä erehtynytkään, sillä kun hän astui huoneeseen, sekä Jeesus että Jerusalemista saapunut omahyväinen fariseus kiinnittivät häneen huomionsa. Fariseus ei hukannut aikaa tuodessaan julki närkästyksensä siitä, että tuollainen nyt oli pitänyt päästää sisälle huoneeseen. Mutta Jeesus loi katseensa sairaaseen mieheen ja hymyili niin myötätuntoisesti, että tämä siirtyi hänen lähelleen ja istuutui lattialle. Koska ateria oli päättymässä, Mestari katsahti muita vieraita, loi sitten merkitsevän silmäyksen vesipöhöiseen mieheen ja sanoi: ”Ystäväni, Israelin opettajat ja oppineet lakimiehet, haluaisin esittää teille yhden kysymyksen: Onko laillista parantaa sairaita ja vaivattuja sapattipäivänä, vai eikö ole?” Mutta läsnäolijat tunsivat Jeesuksen liian hyvin; he pysyivät vaiti; he eivät vastanneet hänen kysymykseensä.	167:1.4 (1834.2) Near the end of the meal there came in from the street a man long afflicted with a chronic disease and now in a dropsical condition. This man was a believer, having recently been baptized by Abner’s associates. He made no request of Jesus for healing, but the Master knew full well that this afflicted man came to this breakfast hoping thereby to escape the crowds which thronged him and thus be more likely to engage his attention. This man knew that few miracles were then being performed; however, he had reasoned in his heart that his sorry plight might possibly appeal to the Master’s compassion. And he was not mistaken, for, when he entered the room, both Jesus and the self-righteous Pharisee from Jerusalem took notice of him. The Pharisee was not slow to voice his resentment that such a one should be permitted to enter the room. But Jesus looked upon the sick man and smiled so benignly that he drew near and sat down upon the floor. As the meal was ending, the Master looked over his fellow guests and then, after glancing significantly at the man with dropsy, said: “My friends, teachers in Israel and learned lawyers, I would like to ask you a question: Is it lawful to heal the sick and afflicted on the Sabbath day, or not?” But those who were there present knew Jesus too well; they held their peace; they answered not his question.
167:1.5 (1834.3) Sitten Jeesus siirtyi sinne, missä sairas istui, tarttui häntä kädestä ja sanoi: ”Nouse ja mene tietäsi. Et ole pyytänyt tulla parannetuksi, mutta tiedän, mitä sydämessäsi halajat ja mitä sielussasi uskot.” Ennen kuin mies poistui huoneesta, Jeesus palasi paikalleen ja osoittaessaan sanansa pöydän ääressä istuville hän virkkoi: ”Ei Isäni tee näitä tekoja houkutellakseen teitä valtakuntaan vaan tuodakseen itsensä julki valtakunnassa jo oleville. Voitte ymmärtää, että olisi Isän tapaista tehdä juuri tällaisia tekoja, sillä jos sattuisi, että suosikkieläimenne putoaisi kaivoon sapattipäivänä, kukapa teistä ei oikopäätä rientäisi kiskomaan sitä ylös?” Ja kun kukaan ei halunnut vastata hänelle, ja koska hänen isäntänsä ilmeisestikin hyväksyi, mitä oli tapahtumassa, Jeesus nousi seisomaan ja puhui kaikille läsnäoleville: ”Veljeni, kun teidät kutsutaan häihin, älkää istuutuko kunniapaikalle, koska voi sattua, että juhlille on kutsuttu joku teitä kunnioitetumpi mies, ja silloin isännän olisi tultava luoksenne pyytämään teitä antamaan paikkanne tälle toiselle ja kunnioitetulle vieraalle. Sellaisessa tapauksessa teitä pyydetään häpeäksenne asettumaan pöydässä alemmalle paikalle. Kun teidät kutsutaan juhlaan, osoittaisitte viisautta, jos juhlapöytään saapuessanne etsisitte alimman paikan ja istuutuisitte sille, jotta isäntä, kun hän luo yleissilmäyksen vieraisiinsa, voisi sanoa sinulle: ’Ystäväni, miksi istut vähäisimmän paikalla? Tule ylemmäksi.’ Ja näin kaikki läsnä olevat vieraat saavat nähdä, miten tämän henkilön osalle lankeaa kunnia. Älkää unohtako, että jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, kun taas se, joka aidosti itsensä alentaa, ylennetään. Siispä, kun järjestätte päivällis- tai illalliskutsuja, älkää joka kerta kutsuko vain ystäviänne, veljiänne, sukulaisianne tai rikkaita naapureitanne, jotta nämä vuorostaan kutsuisivat teidät juhliinsa ja sillä tavoin maksaisivat teille takaisin. Pitäessänne pidot kutsukaa sinne joskus köyhiä, raajarikkoja ja sokeita. Sillä tavoin saatte siunauksen sydämessänne, sillä varsin hyvin tiedätte, etteivät rammat ja ontuvat kykene palkitsemaan teitä rakastavasta huolenpidostanne.”	167:1.5 (1834.3) Then went Jesus over to where the sick man sat and, taking him by the hand, said: “Arise and go your way. You have not asked to be healed, but I know the desire of your heart and the faith of your soul.” Before the man left the room, Jesus returned to his seat and, addressing those at the table, said: “Such works my Father does, not to tempt you into the kingdom, but to reveal himself to those who are already in the kingdom. You can perceive that it would be like the Father to do just such things because which one of you, having a favorite animal that fell in the well on the Sabbath day, would not go right out and draw him up?” And since no one would answer him, and inasmuch as his host evidently approved of what was going on, Jesus stood up and spoke to all present: “My brethren, when you are bidden to a marriage feast, sit not down in the chief seat, lest, perchance, a more honored man than you has been invited, and the host will have to come to you and request that you give your place to this other and honored guest. In this event, with shame you will be required to take a lower place at the table. When you are bidden to a feast, it would be the part of wisdom, on arriving at the festive table, to seek for the lowest place and take your seat therein, so that, when the host looks over the guests, he may say to you: ‘My friend, why sit in the seat of the least? come up higher’; and thus will such a one have glory in the presence of his fellow guests. Forget not, every one who exalts himself shall be humbled, while he who truly humbles himself shall be exalted. Therefore, when you entertain at dinner or give a supper, invite not always your friends, your brethren, your kinsmen, or your rich neighbors that they in return may bid you to their feasts, and thus will you be recompensed. When you give a banquet, sometimes bid the poor, the maimed, and the blind. In this way you shall be blessed in your heart, for you well know that the lame and the halt cannot repay you for your loving ministry.”
2. Vertaus suurista illallisista ^top	2. Parable of the Great Supper ^top
167:2.1 (1835.1) Kun Jeesus oli fariseuksen aamiaispöydässä sanonut sanottavansa, muuan läsnä olevista lainoppineista halusi rikkoa hiljaisuuden ja lausui sen kummemmin ajattelematta: ”Siunattu on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa” – joka oli tuohon aikaan yleinen sananparsi. Ja silloin Jeesus esitti vertauksen, josta hänen ystävällisen isäntänsäkin oli pakko sydämistyä. Jeesus sanoi:	167:2.1 (1835.1) As Jesus finished speaking at the breakfast table of the Pharisee, one of the lawyers present, desiring to relieve the silence, thoughtlessly said: “Blessed is he who shall eat bread in the kingdom of God”—that being a common saying of those days. And then Jesus spoke a parable, which even his friendly host was compelled to take to heart. He said:
167:2.2 (1835.2) ”Muuan mahtimies järjesti suuret illalliset, ja koska hän oli kutsunut paljon vieraita, hän lähetti illallisaikaan palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on nyt valmista.’ Ja kuin yhteisestä sopimuksesta nämä ryhtyivät kaikki esittämään verukkeita. Yksi sanoi: ’Olen juuri ostanut maatilan, ja minun on aivan pakko lähteä sitä katsomaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Muuan toinen sanoi: ’Olen ostanut viisi härkäparia, ja minun on mentävä ottamaan ne vastaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Ja vielä yksi sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä voi sen vuoksi tulla.’ Niinpä palvelijat tulivat takaisin ja kertoivat tämän isännälleen. Tämän kuullessaan talon herra vihastui suuresti ja sanoi palvelijainsa puoleen kääntyen: ’Olen valmistellut tämän hääjuhlan; juottovasikat on teurastettu, ja kaikki on valmista vieraitani varten, mutta nämä ovat torjuneet kutsuni, sillä jokainen heistä on mennyt, kuka maittensa ja mantujensa, kuka tavaroittensa perään, ja he osoittavat kunnioituksen puutetta jopa niitä palvelijoitani kohtaan, jotka pyytävät heitä saapumaan juhlaani. Menkää sen vuoksi nopeasti kaupungin kaduille ja kujille, pääteille ja sivuteille, ja tuokaa tänne köyhät ja hyljeksityt, sokeat ja rammat, jotta hääjuhlilla olisi vieraita.’ Ja palvelijat tekivät niin kuin heidän herransa käski, ja vielä senkin jälkeen tilaa oli useammillekin vieraille. Silloin herra sanoi palvelijoilleen: ’Menkää nyt maanteille ja maaseudulle ja pakottakaa siellä olevat tulemaan sisälle, jotta taloni täyttyisi. Teen tiettäväksi, ettei yksikään niistä, jotka ensiksi kutsuttiin, ole maistava illallistani.’ Ja palvelijat tekivät isäntänsä käskyn mukaan, ja talo täyttyi vieraista.”	167:2.2 (1835.2) “A certain ruler gave a great supper, and having bidden many guests, he dispatched his servants at suppertime to say to those who were invited, ‘Come, for everything is now ready.’ And they all with one accord began to make excuses. The first said, ‘I have just bought a farm, and I must needs go to prove it; I pray you have me excused.’ Another said, ‘I have bought five yoke of oxen, and I must go to receive them; I pray you have me excused.’ And another said, ‘I have just married a wife, and therefore I cannot come.’ So the servants went back and reported this to their master. When the master of the house heard this, he was very angry, and turning to his servants, he said: ‘I have made ready this marriage feast; the fatlings are killed, and all is in readiness for my guests, but they have spurned my invitation; they have gone every man after his lands and his merchandise, and they even show disrespect to my servants who bid them come to my feast. Go out quickly, therefore, into the streets and lanes of the city, out into the highways and the byways, and bring hither the poor and the outcast, the blind and the lame, that the marriage feast may have guests.’ And the servants did as their lord commanded, and even then there was room for more guests. Then said the lord to his servants: ‘Go now out into the roads and the countryside and constrain those who are there to come in that my house may be filled. I declare that none of those who were first bidden shall taste of my supper.’ And the servants did as their master commanded, and the house was filled.”
167:2.3 (1835.3) Ja kun aamiaisvieraat kuulivat nämä sanat, he poistuivat paikalta; jokainen meni omaan kotiinsa. Ainakin yksi tuona aamuna paikalla olleista virnuilevista fariseuksista käsitti, mitä vertaus merkitsi, sillä samana päivänä hänet kastettiin ja hän tunnusti julkisesti uskonsa valtakunnan evankeliumiin. Saman päivän iltana Abner saarnasi uskovien yhteisessä neuvonpidossa tästä vertauksesta.	167:2.3 (1835.3) And when they heard these words, they departed; every man went to his own place. At least one of the sneering Pharisees present that morning comprehended the meaning of this parable, for he was baptized that day and made public confession of his faith in the gospel of the kingdom. Abner preached on this parable that night at the general council of believers.
167:2.4 (1835.4) Seuraavana päivänä kaikki apostolit antautuivat filosofiseen pohdiskeluun, jonka tarkoituksena oli tulkita, mitä tämä suurista illallisista esitetty vertaus merkitsi. Vaikka Jeesus kuunteli kiinnostuneena kaikkia näitä erilaisia tulkintoja, hän kuitenkin järkähtämättä kieltäytyi tarjoamasta heille enempää apua vertauksen ymmärtämiseen. Muuta hän ei sanonut kuin: ”Löytäköön jokainen ihminen sen merkityksen itse ja omassa sielussaan.”	167:2.4 (1835.4) The next day all of the apostles engaged in the philosophic exercise of endeavoring to interpret the meaning of this parable of the great supper. Though Jesus listened with interest to all of these differing interpretations, he steadfastly refused to offer them further help in understanding the parable. He would only say, “Let every man find out the meaning for himself and in his own soul.”
3. Nainen, jota vaivasi voimattomuuden henki ^top	3. The Woman with the Spirit of Infirmity ^top
167:3.1 (1835.5) Abner oli järjestänyt niin, että Mestari opetti synagogassa tänä sapattipäivänä, ja se oli Jeesuksen ensimmäinen esiintyminen synagogassa sen jälkeen, kun kaikki synagogat oli sanhedrinin määräyksestä suljettu hänen opetuksiltaan. Synagogapalveluksen päättyessä Jeesus loi katseensa alas eteensä, ja siinä sattui olemaan vanhahko nainen, jonka kasvoilla oli masentunut ilme ja jonka ulkoinen olemus oli perin kumarainen. Tämä nainen oli jo kauan aikaa ollut pelon vallassa, ja kaikki ilo oli kaikonnut hänen elämästään. Puhujapulpetista alas astuessaan Jeesus meni naisen luokse, ja koskettaen tämän kumaraista hahmoa olkapäästä hän sanoi: ”Vaimo, sinun ei tarvitse kuin uskoa ja voisit täysin vapautua voimattomuuden hengestäsi.” Ja tämä nainen, jonka olivat painaneet kasaan ja kumaraan yli kahdeksantoistavuotisen pelokkuuden aiheuttamat masennustilat, uskoi Mestarin sanat, ja uskon avulla hänen vartensa samassa hetkessä suoristui. Nähdessään, että hänen kumaruutensa oli oikaistu, tämä nainen huusi ääneensä ja ylisti Jumalaa.	167:3.1 (1835.5) Abner had arranged for the Master to teach in the synagogue on this Sabbath day, the first time Jesus had appeared in a synagogue since they had all been closed to his teachings by order of the Sanhedrin. At the conclusion of the service Jesus looked down before him upon an elderly woman who wore a downcast expression, and who was much bent in form. This woman had long been fear-ridden, and all joy had passed out of her life. As Jesus stepped down from the pulpit, he went over to her and, touching her bowed-over form on the shoulder, said: “Woman, if you would only believe, you could be wholly loosed from your spirit of infirmity.” And this woman, who had been bowed down and bound up by the depressions of fear for more than eighteen years, believed the words of the Master and by faith straightened up immediately. When this woman saw that she had been made straight, she lifted up her voice and glorified God.
167:3.2 (1836.1) Vaikka siis oli niin, että tämän naisen vaiva oli kokonaan mentaalinen, sillä hänen kumaruutensa syynä oli hänen masentunut mielensä, ihmiset luulivat, että Jeesus oli parantanut todellisen fyysisen vamman. Jos kohta Filadelfian synagogan seurakuntaväki suhtautuikin Jeesuksen opetuksiin suopeasti, synagogan esimiesten johtaja oli joka tapauksessa vihamielinen fariseus. Ja koska hän seurakuntalaisten tavoin oli sitä mieltä, että Jeesus oli parantanut fyysisen vamman, ja koska häntä närkästytti se, että Jeesuksella oli ollut otsaa suorittaa moinen teko sapattina, hän nousi seisaalleen seurakunnan edessä ja sanoi: ”Eikö ole niin, että on kuusi päivää, joiden aikana ihmisten tulisi toimittaa kaikki askarensa? Tulkaa siis näinä arkipäivinä tänne paranemaan, vaan älkää sapattipäivänä.”	167:3.2 (1836.1) Notwithstanding that this woman’s affliction was wholly mental, her bowed-over form being the result of her depressed mind, the people thought that Jesus had healed a real physical disorder. Although the congregation of the synagogue at Philadelphia was friendly toward the teachings of Jesus, the chief ruler of the synagogue was an unfriendly Pharisee. And as he shared the opinion of the congregation that Jesus had healed a physical disorder, and being indignant because Jesus had presumed to do such a thing on the Sabbath, he stood up before the congregation and said: “Are there not six days in which men should do all their work? In these working days come, therefore, and be healed, but not on the Sabbath day.”
167:3.3 (1836.2) Vihamielisen esimiehen lausuttua nämä sanat Jeesus palasi puhujakorokkeelle ja sanoi: ”Miksi näytellä tekopyhäin osaa? Eikö teistä jokainen sapattinakin irrota härkäänsä kytkyestään ja vie sitä juomaan? Jos tällainen palvelus on sallittua sapattipäivänä, niin eikö pitäisi tätä naista, Abrahamin tytärtä, joka kuluneet kahdeksantoista vuotta on ollut pahan kahleissa, kirvoittaa tästä orjuudesta ja viedä juomaan vapahduksen ja elämän vettä, niin sapattipäivä kuin nyt onkin?” Ja kun nainen edelleenkin ylisti Jumalaa, Jeesuksen arvostelija joutui häpeään, ja seurakunta riemuitsi yhdessä naisen kanssa siitä, että hänet oli parannettu.	167:3.3 (1836.2) When the unfriendly ruler had thus spoken, Jesus returned to the speaker’s platform and said: “Why play the part of hypocrites? Does not every one of you, on the Sabbath, loose his ox from the stall and lead him forth for watering? If such a service is permissible on the Sabbath day, should not this woman, a daughter of Abraham who has been bound down by evil these eighteen years, be loosed from this bondage and led forth to partake of the waters of liberty and life, even on this Sabbath day?” And as the woman continued to glorify God, his critic was put to shame, and the congregation rejoiced with her that she had been healed.
167:3.4 (1836.3) Jeesusta vastaan tuona sapattina esittämänsä julkisen arvostelun johdosta synagogan esimiesten johtaja pantiin viralta ja hänen tilalleen asetettiin muuan Jeesuksen seuraaja.	167:3.4 (1836.3) As a result of his public criticism of Jesus on this Sabbath the chief ruler of the synagogue was deposed, and a follower of Jesus was put in his place.
167:3.5 (1836.4) Jeesus vapautti tavan takaa tällaisia pelon uhreja heidän voimattomuuden hengestään, mielenmasennuksestaan ja pelon orjuudestaan. Mutta ihmiset luulivat kaikkien tuollaisten vaivojen olevan joko fyysisiä vammoja tai johtuvan siitä, että asianomainen henkilö oli pahojen henkien riivaama.	167:3.5 (1836.4) Jesus frequently delivered such victims of fear from their spirit of infirmity, from their depression of mind, and from their bondage of fear. But the people thought that all such afflictions were either physical disorders or possession of evil spirits.
167:3.6 (1836.5) Jeesus opetti synagogassa taas sunnuntaina, ja paljon oli niitä, jotka Abner puoliltapäivin kastoi kaupungin eteläpuolella virtaavassa joessa. Jeesus ja kymmenen apostolia olisivat seuraavana aamuna lähteneet takaisin Pellan leirille, ellei paikalle olisi saapunut yksi Daavidin läheteistä, joka toi tärkeän viestin Jeesukselle hänen ystäviltään Betaniasta, Jerusalemin liepeiltä.	167:3.6 (1836.5) Jesus taught again in the synagogue on Sunday, and many were baptized by Abner at noon on that day in the river which flowed south of the city. On the morrow Jesus and the ten apostles would have started back to the Pella encampment but for the arrival of one of David’s messengers, who brought an urgent message to Jesus from his friends at Bethany, near Jerusalem.
4. Viesti Betaniasta ^top	4. The Message from Bethany ^top
167:4.1 (1836.6) Hyvin myöhään sunnuntai-iltana, helmikuun 26. päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti, joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: ”Herra, se jota sinä rakastat, on hyvin sairas.” Viesti tuli Jeesuksen tietoon iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kommunikoivan jonkin sellaisen kanssa, joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit ne kuulivat, ja virkkoi: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi. Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle ylistystä.”	167:4.1 (1836.6) Very late on Sunday night, February 26, a runner from Bethany arrived at Philadelphia, bringing a message from Martha and Mary which said, “Lord, he whom you love is very sick.” This message reached Jesus at the close of the evening conference and just as he was taking leave of the apostles for the night. At first Jesus made no reply. There occurred one of those strange interludes, a time when he appeared to be in communication with something outside of, and beyond, himself. And then, looking up, he addressed the messenger in the hearing of the apostles, saying: “This sickness is really not to the death. Doubt not that it may be used to glorify God and exalt the Son.”
167:4.2 (1837.1) Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttävimmän ja ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen, että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julki tulematon valtansa elämään ja kuolemaan nähden.	167:4.2 (1837.1) Jesus was very fond of Martha, Mary, and their brother, Lazarus; he loved them with a fervent affection. His first and human thought was to go to their assistance at once, but another idea came into his combined mind. He had almost given up hope that the Jewish leaders at Jerusalem would ever accept the kingdom, but he still loved his people, and there now occurred to him a plan whereby the scribes and Pharisees of Jerusalem might have one more chance to accept his teachings; and he decided, his Father willing, to make this last appeal to Jerusalem the most profound and stupendous outward working of his entire earth career. The Jews clung to the idea of a wonder-working deliverer. And though he refused to stoop to the performance of material wonders or to the enactment of temporal exhibitions of political power, he did now ask the Father’s consent for the manifestation of his hitherto unexhibited power over life and death.
167:4.3 (1837.2) Juutalaisilla oli tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan, koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää, ennen kuin valmistautui lähtemään Betaniaan.	167:4.3 (1837.2) The Jews were in the habit of burying their dead on the day of their demise; this was a necessary practice in such a warm climate. It often happened that they put in the tomb one who was merely comatose, so that on the second or even the third day, such a one would come forth from the tomb. But it was the belief of the Jews that, while the spirit or soul might linger near the body for two or three days, it never tarried after the third day; that decay was well advanced by the fourth day, and that no one ever returned from the tomb after the lapse of such a period. And it was for these reasons that Jesus tarried yet two full days in Philadelphia before he made ready to start for Bethany.
167:4.4 (1837.3) Niinpä Jeesus varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: ”Laittautukaamme oitis valmiiksi mennäksemme taas Juudeaan.” Ja Mestarinsa sanat kuullessaan apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi: ”Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli sinun enää palata Juudeaan.”	167:4.4 (1837.3) Accordingly, early on Wednesday morning he said to his apostles: “Let us prepare at once to go into Judea again.” And when the apostles heard their Master say this, they drew off by themselves for a time to take counsel of one another. James assumed the direction of the conference, and they all agreed that it was only folly to allow Jesus to go again into Judea, and they came back as one man and so informed him. Said James: “Master, you were in Jerusalem a few weeks back, and the leaders sought your death, while the people were minded to stone you. At that time you gave these men their chance to receive the truth, and we will not permit you to go again into Judea.”
167:4.5 (1837.4) Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan. Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä; tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla ehdoillaankin – sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi, ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä herättämään hänet tästä unesta!”	167:4.5 (1837.4) Then said Jesus: “But do you not understand that there are twelve hours of the day in which work may safely be done? If a man walks in the day, he does not stumble inasmuch as he has light. If a man walks in the night, he is liable to stumble since he is without light. As long as my day lasts, I fear not to enter Judea. I would do one more mighty work for these Jews; I would give them one more chance to believe, even on their own terms—conditions of outward glory and the visible manifestation of the power of the Father and the love of the Son. Besides, do you not realize that our friend Lazarus has fallen asleep, and I would go to awake him out of this sleep!”
167:4.6 (1837.5) Silloin yksi apostoleista sanoi: ”Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan hän sitäkin varmemmin toipuu.” Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt proosallisesti: ”Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen, vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö.”	167:4.6 (1837.5) Then said one of the apostles: “Master, if Lazarus has fallen asleep, then will he the more surely recover.” It was the custom of the Jews at that time to speak of death as a form of sleep, but as the apostles did not understand that Jesus meant that Lazarus had departed from this world, he now said plainly: “Lazarus is dead. And I am glad for your sakes, even if the others are not thereby saved, that I was not there, to the end that you shall now have new cause to believe in me; and by that which you will witness, you should all be strengthened in preparation for that day when I shall take leave of you and go to the Father.”
167:4.7 (1838.1) Kun he eivät kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas puhutteli tovereitaan sanoen: ”Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme, mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen vakuuttunut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan.” Ja näin kävi aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.	167:4.7 (1838.1) When they could not persuade him to refrain from going into Judea, and when some of the apostles were loath even to accompany him, Thomas addressed his fellows, saying: “We have told the Master our fears, but he is determined to go to Bethany. I am satisfied it means the end; they will surely kill him, but if that is the Master’s choice, then let us acquit ourselves like men of courage; let us go also that we may die with him.” And it was ever so; in matters requiring deliberate and sustained courage, Thomas was always the mainstay of the twelve apostles.
5. Matkalla Betaniaan ^top	5. On the Way to Bethany ^top
167:5.1 (1838.2) Matkalla Juudeaan Jeesuksen perässä kulki lähes viidenkymmenen ystävän ja vihamiehen seurue. Heidän keskiviikkoisella lounastauollaan hän puhui apostoleilleen ja tälle seuraajien ryhmälle aiheesta ”Pelastuksen ehdot”, ja oppitunnin päätteeksi hän esitti vertauksen fariseuksesta ja publikaanista (veronkantajasta). Jeesus sanoi: ”Ymmärtänette siis, että Isä antaa pelastuksen ihmisten lapsille, ja tämä pelastus on ilmainen lahja kaikille, joilla on usko ottaa vastaan jumalallisen perheen pojan asema. Ei ole mitään, mitä ihminen voi tehdä tämän pelastuksen ansaitakseen. Omahyväisyydestä johtuvat teot eivät voi ostaa Jumalan suosiota, eikä paljo julkinen rukoileminen sovita sitä, että sydämestä puuttuu elävä usko. Ihmisiä te saatatte petkuttaa ulkokohtaisella palvelullanne, mutta Jumala katsoo sisälle sieluunne. Kertomastani ovat hyvänä havainnollistuksena ne kaksi miestä, toinen fariseus ja toinen publikaani, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseus seisoi ja rukoili mielessään: ’Oi Jumala, kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset, jotka ovat kiskureita, oppimattomia, väärämielisiä, huorintekijöitä tai vaikkapa sellaisia kuin tuo publikaani. Paastoan kahdesti viikossa; annan kymmenykset kaikesta, mitä saan.’ Mutta matkan päässä seisova publikaani ei tohtinut edes nostaa kasvojaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole armollinen minua, syntistä, kohtaan.’ Sanonpa teille, että publikaani mieluumminkin kuin fariseus meni kotiin mukanaan Jumalan hyväksyminen, sillä jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, mutta joka alentaa itsensä, hänet ylennetään.”	167:5.1 (1838.2) On the way to Judea Jesus was followed by a company of almost fifty of his friends and enemies. At their noon lunchtime, on Wednesday, he talked to his apostles and this group of followers on the “Terms of Salvation,” and at the end of this lesson told the parable of the Pharisee and the publican (a tax collector). Said Jesus: “You see, then, that the Father gives salvation to the children of men, and this salvation is a free gift to all who have the faith to receive sonship in the divine family. There is nothing man can do to earn this salvation. Works of self-righteousness cannot buy the favor of God, and much praying in public will not atone for lack of living faith in the heart. Men you may deceive by your outward service, but God looks into your souls. What I am telling you is well illustrated by two men who went into the temple to pray, the one a Pharisee and the other a publican. The Pharisee stood and prayed to himself: ‘O God, I thank you that I am not like the rest of men, extortioners, unlearned, unjust, adulterers, or even like this publican. I fast twice a week; I give tithes of all that I get.’ But the publican, standing afar off, would not so much as lift his eyes to heaven but smote his breast, saying, ‘God be merciful to me a sinner.’ I tell you that the publican went home with God’s approval rather than the Pharisee, for every one who exalts himself shall be humbled, but he who humbles himself shall be exalted.”
167:5.2 (1838.3) Samana iltana Jerikossa vihamieliset fariseukset koettivat saada Mestarin satimeen sillä, että he houkuttelisivat hänet keskustelemaan avioliitosta ja avioerosta, kuten heidän toverinsa tekivät kerran Galileassa, mutta Jeesus väisti taitavasti heidän yrityksensä saattaa hänet ristiriitaan heidän avioeroa koskevien lakiensa kanssa. Samoin kuin publikaani ja fariseus kävivät hyvän ja huonon uskonnon havainnollistuksesta, samalla tavoin palvelivat heidän avioerokäytäntönsä hyvin siinä, että ne toivat selkeästi esille vastakohtaisuuden, joka vallitsi toisaalta juutalaisen lakikokoelman parempien avioliittolakien ja toisaalta fariseusten näistä mooseksenaikaisista avioliittosäädöksistä laatimien tulkintojen häpeällisen leväperäisyyden välillä. Fariseus arvioi itseään alimman normin mukaan, publikaani selvitti tilit itsensä kanssa korkeimman ihanteen mukaan. Fariseukselle hartaudenharjoitus oli keino tuudittautua omahyväiseen toimettomuuteen ja varmistua valheellisesta hengellisestä turvallisuudesta; publikaanille hartaudenharjoitus sen sijaan oli keino, jolla hän herätti sielunsa tajuamaan, että oli tarpeen katua, tunnustaa ja ottaa uskon avulla vastaan armelias anteeksianto. Fariseus etsi oikeutta, publikaani etsi armoa. Universumin laki kuuluu: Pyytäkää, niin saatte; etsikää, niin löydätte.	167:5.2 (1838.3) That night, in Jericho, the unfriendly Pharisees sought to entrap the Master by inducing him to discuss marriage and divorce, as did their fellows one time in Galilee, but Jesus artfully avoided their efforts to bring him into conflict with their laws concerning divorce. As the publican and the Pharisee illustrated good and bad religion, their divorce practices served to contrast the better marriage laws of the Jewish code with the disgraceful laxity of the Pharisaic interpretations of these Mosaic divorce statutes. The Pharisee judged himself by the lowest standard; the publican squared himself by the highest ideal. Devotion, to the Pharisee, was a means of inducing self-righteous inactivity and the assurance of false spiritual security; devotion, to the publican, was a means of stirring up his soul to the realization of the need for repentance, confession, and the acceptance, by faith, of merciful forgiveness. The Pharisee sought justice; the publican sought mercy. The law of the universe is: Ask and you shall receive; seek and you shall find.
167:5.3 (1838.4) Vaikkei Jeesus antanutkaan vetää itseään kiistelemään fariseusten kanssa avioerosta, hän toki toi opetuksessaan esille myönteisen näkemyksen avioliittoa koskevista korkeimmista ihanteista. Hän ylisti avioliittoa kaikista ihmisten välisistä suhteista ihanteellisimpana ja korkeimpana. Hän antoi kuulijoidensa niin ikään ymmärtää, että hän paheksui syvästi Jerusalemin juutalaisten löyhiä ja epäoikeudenmukaisia avioerokäytäntöjä, jotka tuohon aikaan sallivat miehen erota vaimostaan varsin vähäpätöisistäkin syistä, kuten tämän heikon keittotaidon tai puutteellisen taloudenpidon vuoksi, tai ei sen paremmasta syystä kuin, että mies oli ihastunut paremmannäköiseen naiseen.	167:5.3 (1838.4) Though Jesus refused to be drawn into a controversy with the Pharisees concerning divorce, he did proclaim a positive teaching of the highest ideals regarding marriage. He exalted marriage as the most ideal and highest of all human relationships. Likewise, he intimated strong disapproval of the lax and unfair divorce practices of the Jerusalem Jews, who at that time permitted a man to divorce his wife for the most trifling of reasons, such as being a poor cook, a faulty housekeeper, or for no better reason than that he had become enamored of a better-looking woman.
167:5.4 (1839.1) Fariseukset olivat menneet jopa niin pitkälle, että opettivat tuon vaivattoman avioeromuunnelman olevan juutalaisille, eritoten fariseuksille, myönnetty ja vain heitä koskeva erivapaus. Ja siksi Jeesus, vaikka hän kieltäytyikin lausumasta näkemyksiä, jotka olisivat koskeneet avioliittoa ja avioeroa, tuomitsi kuitenkin erittäin kitkerästi nämä aviosuhteen häpeälliset pilkkanapitämiset ja kiinnitti erityistä huomiota niiden epäoikeudenmukaisuuteen naisia ja lapsia kohtaan. Mestari ei milloinkaan antanut tukeaan sellaiselle avioerokäytännölle, joka asetti miehen naista parempaan asemaan, hän tuki sen sijaan vain opetuksia, jotka soivat naisille tasa-arvoisen aseman miesten kanssa.	167:5.4 (1839.1) The Pharisees had even gone so far as to teach that divorce of this easy variety was a special dispensation granted the Jewish people, particularly the Pharisees. And so, while Jesus refused to make pronouncements dealing with marriage and divorce, he did most bitterly denounce these shameful floutings of the marriage relationship and pointed out their injustice to women and children. He never sanctioned any divorce practice which gave man any advantage over woman; the Master countenanced only those teachings which accorded women equality with men.
167:5.5 (1839.2) Vaikkei Jeesus tuonutkaan esille uusia määräyksiä avioliitosta ja avioerosta, hän kehotti juutalaisia kuitenkin noudattamaan omia lakejaan ja korkeampia opetuksiaan. Tavan takaa hän vetosi siihen, mitä kirjoituksissa sanottiin, pyrkiessään edellä mainittujen sosiaalisten suuntaviivojen mukaisesti kohentamaan heidän käytäntöjään. Antaessaan tällä tavoin tukensa korkeille ja ihanteellisille avioliittokäsityksille Jeesus vältti taitavasti joutumasta ristiriitaan niiden kanssa, jotka esittivät kysymyksiä joko heidän kirjoitettujen lakiensa tai heidän suuresti arvostamiensa avioeroetuoikeuksien mukaisista sosiaalisista menettelytavoista.	167:5.5 (1839.2) Although Jesus did not offer new mandates governing marriage and divorce, he did urge the Jews to live up to their own laws and higher teachings. He constantly appealed to the written Scriptures in his effort to improve their practices along these social lines. While thus upholding the high and ideal concepts of marriage, Jesus skillfully avoided clashing with his questioners about the social practices represented by either their written laws or their much-cherished divorce privileges.
167:5.6 (1839.3) Apostolien oli varsin vaikea ymmärtää Mestarin haluttomuutta esittää selkeitä kannanottoja, jotka liittyisivät tieteellisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin ongelmiin. He eivät täysin käsittäneet, että hänen maisessa lähetystehtävässään oli kysymys yksinomaisesti hengellisten ja uskonnollisten totuuksien julkituomisesta.	167:5.6 (1839.3) It was very difficult for the apostles to understand the Master’s reluctance to make positive pronouncements relative to scientific, social, economic, and political problems. They did not fully realize that his earth mission was exclusively concerned with revelations of spiritual and religious truths.
167:5.7 (1839.4) Sen jälkeen kun Jeesus oli puhunut avioliitosta ja avioerosta, hänen apostolinsa esittivät hänelle myöhemmin samana iltana yksityisesti monia lisäkysymyksiä, ja hänen vastauksensa näihin kyselyihin karkottivat heidän mielestään monet väärinkäsitykset. Tuon neuvonpidon päätteeksi Jeesus sanoi: ”Avioliitto ansaitsee kaiken kunnian, ja kaikkien ihmisten tulisi sitä haluta. Se seikka, että Ihmisen Poika suorittaa tehtävänsä maan päällä kumppanitta, ei millään muotoa heijasta sitä, missä määrin avioliiton solmiminen on toivottavaa. Se, että satun toimimaan tällä tavoin, on Isän tahto. Mutta tämä sama Isä on antanut määräyksen miehenpuolen ja naisenpuolen luomisesta, ja on Jumalan tahto, että miehet ja naiset löytäisivät korkeimman palveluksensa ja sen seurauksena olevan ilon siitä, että he perustavat kodin ottaakseen vastaan ja kasvattaakseen lapset, joiden luomisessa näistä vanhemmista tulee taivaan ja maan Luojien kumppaneita. Ja tästä syystä miehen on luovuttava isästään ja äidistään ja liityttävä vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi.”	167:5.7 (1839.4) After Jesus had talked about marriage and divorce, later on that evening his apostles privately asked many additional questions, and his answers to these inquiries relieved their minds of many misconceptions. At the conclusion of this conference Jesus said: “Marriage is honorable and is to be desired by all men. The fact that the Son of Man pursues his earth mission alone is in no way a reflection on the desirability of marriage. That I should so work is the Father’s will, but this same Father has directed the creation of male and female, and it is the divine will that men and women should find their highest service and consequent joy in the establishment of homes for the reception and training of children, in the creation of whom these parents become copartners with the Makers of heaven and earth. And for this cause shall a man leave his father and mother and shall cleave to his wife, and they two shall become as one.”
167:5.8 (1839.5) Ja tällä tavoin Jeesus pyyhkäisi pois apostolien mielestä monet avioliittoon liittyneet huolenaiheet ja selvitti monet avioeroa koskeneet väärinkäsitykset. Samalla hän toi esille paljon sellaista, joka voimisti heidän ihanteitaan sosiaalisesta liitosta ja lisäsi heidän kunnioitustaan naisia ja lapsia sekä kotia kohtaan.	167:5.8 (1839.5) And in this way Jesus relieved the minds of the apostles of many worries about marriage and cleared up many misunderstandings regarding divorce; at the same time he did much to exalt their ideals of social union and to augment their respect for women and children and for the home.
6. Pikkulasten siunaaminen ^top	6. Blessing the Little Children ^top
167:6.1 (1839.6) Tuona iltana Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui, jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois, mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään, ennen kuin Mestari laskisi kätensä heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti närkästyneenä apostoleja sanoen: ”Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen mittaan.”	167:6.1 (1839.6) That evening Jesus’ message regarding marriage and the blessedness of children spread all over Jericho, so that the next morning, long before Jesus and the apostles prepared to leave, even before breakfast time, scores of mothers came to where Jesus lodged, bringing their children in their arms and leading them by their hands, and desired that he bless the little ones. When the apostles went out to view this assemblage of mothers with their children, they endeavored to send them away, but these women refused to depart until the Master laid his hands on their children and blessed them. And when the apostles loudly rebuked these mothers, Jesus, hearing the tumult, came out and indignantly reproved them, saying: “Suffer little children to come to me; forbid them not, for of such is the kingdom of heaven. Verily, verily, I say to you, whosoever receives not the kingdom of God as a little child shall hardly enter therein to grow up to the full stature of spiritual manhood.”
167:6.2 (1840.1) Ja apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.	167:6.2 (1840.1) And when the Master had spoken to his apostles, he received all of the children, laying his hands on them, while he spoke words of courage and hope to their mothers.
167:6.3 (1840.2) Jeesus puhui apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.	167:6.3 (1840.2) Jesus often talked to his apostles about the celestial mansions and taught that the advancing children of God must there grow up spiritually as children grow up physically on this world. And so does the sacred oftentimes appear to be the common, as on this day these children and their mothers little realized that the onlooking intelligences of Nebadon beheld the children of Jericho playing with the Creator of a universe.
167:6.4 (1840.3) Jeesuksen opetus paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.	167:6.4 (1840.3) Woman’s status in Palestine was much improved by Jesus’ teaching; and so it would have been throughout the world if his followers had not departed so far from that which he painstakingly taught them.
167:6.5 (1840.4) Nimenomaan Jerikossa sattui myös, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus teroitti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona, joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen. Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että Luojaa palvottaisiin luomakunnan tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien rakentamina tähtitarhoina.	167:6.5 (1840.4) It was also at Jericho, in connection with the discussion of the early religious training of children in habits of divine worship, that Jesus impressed upon his apostles the great value of beauty as an influence leading to the urge to worship, especially with children. The Master by precept and example taught the value of worshiping the Creator in the midst of the natural surroundings of creation. He preferred to commune with the heavenly Father amidst the trees and among the lowly creatures of the natural world. He rejoiced to contemplate the Father through the inspiring spectacle of the starry realms of the Creator Sons.
167:6.6 (1840.5) Jos ei ole mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksi tekemiseen turvautumalla. Kauneus on uskonnollisimmillaan, kun se on mahdollisimman yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloihin, jotka ovat ainakin aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.	167:6.6 (1840.5) When it is not possible to worship God in the tabernacles of nature, men should do their best to provide houses of beauty, sanctuaries of appealing simplicity and artistic embellishment, so that the highest of human emotions may be aroused in association with the intellectual approach to spiritual communion with God. Truth, beauty, and holiness are powerful and effective aids to true worship. But spirit communion is not promoted by mere massive ornateness and overmuch embellishment with man’s elaborate and ostentatious art. Beauty is most religious when it is most simple and naturelike. How unfortunate that little children should have their first introduction to concepts of public worship in cold and barren rooms so devoid of the beauty appeal and so empty of all suggestion of good cheer and inspiring holiness! The child should be introduced to worship in nature’s outdoors and later accompany his parents to public houses of religious assembly which are at least as materially attractive and artistically beautiful as the home in which he is daily domiciled.
7. Keskustelu enkeleistä ^top	7. The Talk About Angels ^top
167:7.1 (1840.6) Kun he taivalsivat ylämäkeä Jerikosta Betaniaan, Natanael käveli enimmän osan matkasta Jeesuksen rinnalla, ja heidän keskustelunsa lapsista suhteessa taivaan valtakuntaan johdatti mutkan kautta heidät tarkastelemaan enkelten antamaa hoivaa. Lopuksi Natanael esitti Mestarille tämän kysymyksen: ”Kun otamme huomioon, että ylipappi on saddukeus, ja kun saddukeukset eivät usko enkeleihin, mitä me opetamme ihmisille näistä taivaallisista hoivaajista?” Silloin Jeesus sanoi muun muassa:	167:7.1 (1840.6) As they journeyed up the hills from Jericho to Bethany, Nathaniel walked most of the way by the side of Jesus, and their discussion of children in relation to the kingdom of heaven led indirectly to the consideration of the ministry of angels. Nathaniel finally asked the Master this question: “Seeing that the high priest is a Sadducee, and since the Sadducees do not believe in angels, what shall we teach the people regarding the heavenly ministers?” Then, among other things, Jesus said:
167:7.2 (1841.1) ”Enkeliarmeijat ovat erillinen luotujen olentojen luokka. He erottuvat täysin kuolevaisluotujen aineellisesta olentoluokasta, ja he toimivat muista erottuvana universumin älyllisten olentojen ryhmänä. Enkelit eivät kuulu kirjoituksissa Jumalan Pojiksi kutsuttujen luotujen olentojen ryhmään; he eivät myöskään ole kunnialla kruunattuja kuolevaisten ihmisten henkiä, jotka ovat siirtyneet eteenpäin käydäkseen läpi korkeuksien asuinsijat. Enkelit on luotu välivaiheitta, eivätkä he tuota jälkeläisiä. Enkelijoukoilla on vain hengellinen sukulaisuussuhde ihmisten sukukuntaan. Kun ihminen etenee matkalla Paratiisissa olevan Isän luokse, hän kylläkin käy läpi olotilan, joka yhdessä vaiheessa on enkelten olotilaan verrattavissa, mutta kuolevaisesta ihmisestä ei koskaan tule enkeliä.	167:7.2 (1841.1) “The angelic hosts are a separate order of created beings; they are entirely different from the material order of mortal creatures, and they function as a distinct group of universe intelligences. Angels are not of that group of creatures called ‘the Sons of God’ in the Scriptures; neither are they the glorified spirits of mortal men who have gone on to progress through the mansions on high. Angels are a direct creation, and they do not reproduce themselves. The angelic hosts have only a spiritual kinship with the human race. As man progresses in the journey to the Father in Paradise, he does traverse a state of being at one time analogous to the state of the angels, but mortal man never becomes an angel.
167:7.3 (1841.2) ”Enkelit eivät koskaan kuole niin kuin ihminen kuolee. Enkelit ovat kuolemattomia, elleivät he sattumoisin sotkeudu syntiin, kuten jotkut heistä tekivät sotkeutuessaan Luciferin petoksiin. Enkelit ovat taivaan henkipalvelijoita, eivätkä he ole sen paremmin kaikkiviisaita kuin kaikkivoipiakaan. Mutta kaikki lojaalit enkelit ovat ehdottoman puhtaita ja pyhiä.	167:7.3 (1841.2) “The angels never die, as man does. The angels are immortal unless, perchance, they become involved in sin as did some of them with the deceptions of Lucifer. The angels are the spirit servants in heaven, and they are neither all-wise nor all-powerful. But all of the loyal angels are truly pure and holy.
167:7.4 (1841.3) ”Ja etkö muista minun sanoneen teille kerran aikaisemmin, että jos teidän hengelliset silmänne voideltaisiin, te näkisitte taivaiden avautuvan ja katselisitte, miten Jumalan enkelit nousevat ylös ja laskeutuvat alas? Juuri enkelien toiminnan avulla on mahdollista pitää yksi maailma kosketuksissa muiden maailmojen kanssa, sillä enkö olekin vähän väliä kertonut teille, että minulla on muitakin lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta? Eivätkä nämä enkelit ole mitään henkimaailman urkkijoita, jotka tarkkailisivat teitä ja sitten rientäisivät kertomaan Isälle, mitä sydämessänne ajattelette, ja antamaan hänelle selvityksen siitä, mitä lihallisuudessa teette. Isä ei tällaista palvelua tarvitse, sillä hänen oma henkensähän elää sisimmässänne. Mutta siten nämä enkelihenget kylläkin toimivat, että he pitävät yhden osan taivaallista luomakuntaa tietoisena siitä, mitä universumin muissa ja kaukaisissa osissa tehdään. Ja toimiessaan Isän hallintokoneistossa ja Poikien universumeissa monet näistä enkeleistä on samalla osoitettu palvelemaan ihmissukukuntia. Kun opetin teille monien näistä serafeista olevan hoivaavia henkiä, en puhunut kielikuvin enkä runollisia ilmaisuja käyttäen. Ja tämä kaikki on totta, olkoonkin, että teidän on vaikea tällaisia asioita käsittää.	167:7.4 (1841.3) “And do you not remember that I said to you once before that, if you had your spiritual eyes anointed, you would then see the heavens opened and behold the angels of God ascending and descending? It is by the ministry of the angels that one world may be kept in touch with other worlds, for have I not repeatedly told you that I have other sheep not of this fold? And these angels are not the spies of the spirit world who watch upon you and then go forth to tell the Father the thoughts of your heart and to report on the deeds of the flesh. The Father has no need of such service inasmuch as his own spirit lives within you. But these angelic spirits do function to keep one part of the heavenly creation informed concerning the doings of other and remote parts of the universe. And many of the angels, while functioning in the government of the Father and the universes of the Sons, are assigned to the service of the human races. When I taught you that many of these seraphim are ministering spirits, I spoke not in figurative language nor in poetic strains. And all this is true, regardless of your difficulty in comprehending such matters.
167:7.5 (1841.4) ”Monet näistä enkeleistä ovat mukana työssä, jota tehdään ihmisten pelastamiseksi, sillä enkö ole kertonut teille serafien riemusta, kun yksikin sielu päättää hylätä synnin ja ryhtyä etsimään Jumalaa? Kerroinhan teille ilosta, joka vallitsee siellä, missä taivaan enkelit ovat läsnä, kun yksikin syntinen katuu, ja sillä viittasin siihen, että on olemassa muita ja korkeampia taivaallisten olentojen luokkia, olentoja, jotka hekin kantavat huolta kuolevaisen ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista ja jumalallisesta edistymisestä.	167:7.5 (1841.4) “Many of these angels are engaged in the work of saving men, for have I not told you of the seraphic joy when one soul elects to forsake sin and begin the search for God? I did even tell you of the joy in the presence of the angels of heaven over one sinner who repents, thereby indicating the existence of other and higher orders of celestial beings who are likewise concerned in the spiritual welfare and with the divine progress of mortal man.
167:7.6 (1841.5) ”Näitä enkeleitä koskee myös varsin paljon se, millä tavoin ihmisen henki erkanee lihallisesta temppelistään, ja se, miten hänen sielunsa saatetaan taivaan asuinsijoille. Enkelit ovat ihmissielun luotettavia ja taivaallisia opastajia sen kartoittamattoman ja epämääräisen ajallisuuden vaiheen aikana, joka sijoittuu lihallisen kuoleman ja hengen asuinsijoilla elettävän uuden elämän väliin.”	167:7.6 (1841.5) “Also are these angels very much concerned with the means whereby man’s spirit is released from the tabernacles of the flesh and his soul escorted to the mansions in heaven. Angels are the sure and heavenly guides of the soul of man during that uncharted and indefinite period of time which intervenes between the death of the flesh and the new life in the spirit abodes.”
167:7.7 (1841.6) Ja hän olisi keskustellut Natanaelin kanssa enemmänkin enkelien hoivasta, mutta hänet keskeytti se, että Martta oli lähestymässä. Martta oli saanut ystäviltään tiedon, että Mestari oli tulossa Betaniaan; ystävät nimittäin olivat nähneet hänen nousevan itäpuolisia kukkuloita. Ja nyt Martta kiiruhti tervehtimään Mestaria.	167:7.7 (1841.6) And he would have spoken further with Nathaniel regarding the ministry of angels, but he was interrupted by the approach of Martha, who had been informed that the Master was drawing near to Bethany by friends who had observed him ascending the hills to the east. And she now hastened to greet him.