Luku 169	Paper 169
Viimeinen opetuskerta Pellassa	Last Teaching at Pella
169:0.1 (1850.1) MYÖHÄÄN maanantai-iltana, maaliskuun 6. päivänä, Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Pellan-leirille. Tämä oli Jeesuksen sielläolon viimeinen viikko, ja hän opetti kansanjoukkoa ja ohjasi apostoleja erittäin aktiivisesti. Hän saarnasi jokaisena iltapäivänä väkijoukoille ja vastasi joka ilta apostolien ja muutamien leirillä asuvien edistyneempien opetuslasten esittämiin kysymyksiin.	169:0.1 (1850.1) LATE on Monday evening, March 6, Jesus and the ten apostles arrived at the Pella camp. This was the last week of Jesus’ sojourn there, and he was very active in teaching the multitude and instructing the apostles. He preached every afternoon to the crowds and each night answered questions for the apostles and certain of the more advanced disciples residing at the camp.
169:0.2 (1850.2) Tieto Lasaruksen kuolleistaherättämisestä oli ehtinyt leirille kahta päivää ennen Mestarin saapumista, ja kaikki paikalla olevat olivat innostuksen vallassa. Sitten viidentuhannen ihmisen ruokkimisen ei ollut sattunut mitään, joka olisi samassa määrin saanut ihmisten mielikuvituksen liikkeeseen. Ja Jeesus siis aikoi opettaa Pellassa tämän lyhyen viikon ajan juuri nyt, kun valtakunnan julkisen toiminnan toinen vaihe oli ehdottomasti korkeimmillaan, ja aloittaa sitten sen Etelä-Pereaan suuntautuneen kiertomatkan, joka ilman välivaiheita johti hänen Jerusalemissa viettämänsä viimeisen viikon lopullisiin ja traagisiin kokemuksiin.	169:0.2 (1850.2) Word regarding the resurrection of Lazarus had reached the encampment two days before the Master’s arrival, and the entire assembly was agog. Not since the feeding of the five thousand had anything occurred which so aroused the imagination of the people. And thus it was at the very height of the second phase of the public ministry of the kingdom that Jesus planned to teach this one short week at Pella and then to begin the tour of southern Perea which led right up to the final and tragic experiences of the last week in Jerusalem.
169:0.3 (1850.3) Fariseukset ja ylipapit olivat ryhtyneet laatimaan kanteitaan ja muotoilemaan syytteitään. He asettuivat seuraavin perustein Mestarin opetuksia vastaan:	169:0.3 (1850.3) The Pharisees and the chief priests had begun to formulate their charges and to crystallize their accusations. They objected to the Master’s teachings on these grounds:
169:0.4 (1850.4) 1. Hän on publikaanien ja syntisten ystävä; hän ottaa vastaan jumalattomia ja jopa aterioi näiden kanssa.	169:0.4 (1850.4) 1. He is a friend of publicans and sinners; he receives the ungodly and even eats with them.
169:0.5 (1850.5) 2. Hän pilkkaa Jumalaa; hän puhuu Jumalasta Isänään ja pitää itseään Jumalan vertaisena.	169:0.5 (1850.5) 2. He is a blasphemer; he talks about God as being his Father and thinks he is equal with God.
169:0.6 (1850.6) 3. Hän rikkoo lakia. Hän parantaa sairauksia sapattina ja halveksii monella muullakin tavoin Israelin pyhää lakia.	169:0.6 (1850.6) 3. He is a lawbreaker. He heals disease on the Sabbath and in many other ways flouts the sacred law of Israel.
169:0.7 (1850.7) 4. Hän on liitossa perkeleiden kanssa. Hän tekee ihmeitä ja tunnusteoilta näyttäviä tekoja Beelsebubin, perkeleiden ruhtinaan, voimalla.	169:0.7 (1850.7) 4. He is in league with devils. He works wonders and does seeming miracles by the power of Beelzebub, the prince of devils.
1. Vertaus hukkaan joutuneesta pojasta ^top	1. Parable of the Lost Son ^top
169:1.1 (1850.8) Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:	169:1.1 (1850.8) On Thursday afternoon Jesus talked to the multitude about the “Grace of Salvation.” In the course of this sermon he retold the story of the lost sheep and the lost coin and then added his favorite parable of the prodigal son. Said Jesus:
169:1.2 (1850.9) ”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.	169:1.2 (1850.9) “You have been admonished by the prophets from Samuel to John that you should seek for God—search for truth. Always have they said, ‘Seek the Lord while he may be found.’ And all such teaching should be taken to heart. But I have come to show you that, while you are seeking to find God, God is likewise seeking to find you. Many times have I told you the story of the good shepherd who left the ninety and nine sheep in the fold while he went forth searching for the one that was lost, and how, when he had found the straying sheep, he laid it over his shoulder and tenderly carried it back to the fold. And when the lost sheep had been restored to the fold, you remember that the good shepherd called in his friends and bade them rejoice with him over the finding of the sheep that had been lost. Again I say there is more joy in heaven over one sinner who repents than over the ninety and nine just persons who need no repentance. The fact that souls are lost only increases the interest of the heavenly Father. I have come to this world to do my Father’s bidding, and it has truly been said of the Son of Man that he is a friend of publicans and sinners.
169:1.3 (1851.1) ”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.	169:1.3 (1851.1) “You have been taught that divine acceptance comes after your repentance and as a result of all your works of sacrifice and penitence, but I assure you that the Father accepts you even before you have repented and sends the Son and his associates to find you and bring you, with rejoicing, back to the fold, the kingdom of sonship and spiritual progress. You are all like sheep which have gone astray, and I have come to seek and to save those who are lost.
169:1.4 (1851.2) ”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.	169:1.4 (1851.2) “And you should also remember the story of the woman who, having had ten pieces of silver made into a necklace of adornment, lost one piece, and how she lit the lamp and diligently swept the house and kept up the search until she found the lost piece of silver. And as soon as she found the coin that was lost, she called together her friends and neighbors, saying, ‘Rejoice with me, for I have found the piece that was lost.’ So again I say, there is always joy in the presence of the angels of heaven over one sinner who repents and returns to the Father’s fold. And I tell you this story to impress upon you that the Father and his Son go forth to search for those who are lost, and in this search we employ all influences capable of rendering assistance in our diligent efforts to find those who are lost, those who stand in need of salvation. And so, while the Son of Man goes out in the wilderness to seek for the sheep gone astray, he also searches for the coin which is lost in the house. The sheep wanders away, unintentionally; the coin is covered by the dust of time and obscured by the accumulation of the things of men.
169:1.5 (1851.3) ”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:	169:1.5 (1851.3) “And now I would like to tell you the story of a thoughtless son of a well-to-do farmer who deliberately left his father’s house and went off into a foreign land, where he fell into much tribulation. You recall that the sheep strayed away without intention, but this youth left his home with premeditation. It was like this:
169:1.6 (1851.4) ”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.	169:1.6 (1851.4) “A certain man had two sons; one, the younger, was lighthearted and carefree, always seeking for a good time and shirking responsibility, while his older brother was serious, sober, hard-working, and willing to bear responsibility. Now these two brothers did not get along well together; they were always quarreling and bickering. The younger lad was cheerful and vivacious, but indolent and unreliable; the older son was steady and industrious, at the same time self-centered, surly, and conceited. The younger son enjoyed play but shunned work; the older devoted himself to work but seldom played. This association became so disagreeable that the younger son came to his father and said: ‘Father, give me the third portion of your possessions which would fall to me and allow me to go out into the world to seek my own fortune.’ And when the father heard this request, knowing how unhappy the young man was at home and with his older brother, he divided his property, giving the youth his share.
169:1.7 (1851.5) ”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.	169:1.7 (1851.5) “Within a few weeks the young man gathered together all his funds and set out upon a journey to a far country, and finding nothing profitable to do which was also pleasurable, he soon wasted all his inheritance in riotous living. And when he had spent all, there arose a prolonged famine in that country, and he found himself in want. And so, when he suffered hunger and his distress was great, he found employment with one of the citizens of that country, who sent him into the fields to feed swine. And the young man would fain have filled himself with the husks which the swine ate, but no one would give him anything.
169:1.8 (1852.1) ”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.	169:1.8 (1852.1) “One day, when he was very hungry, he came to himself and said: ‘How many hired servants of my father have bread enough and to spare while I perish with hunger, feeding swine off here in a foreign country! I will arise and go to my father, and I will say to him: Father, I have sinned against heaven and against you. I am no more worthy to be called your son; only be willing to make me one of your hired servants.’ And when the young man had reached this decision, he arose and started out for his father’s house.
169:1.9 (1852.2) ”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’	169:1.9 (1852.2) “Now this father had grieved much for his son; he had missed the cheerful, though thoughtless, lad. This father loved this son and was always on the lookout for his return, so that on the day he approached his home, even while he was yet afar off, the father saw him and, being moved with loving compassion, ran out to meet him, and with affectionate greeting he embraced and kissed him. And after they had thus met, the son looked up into his father’s tearful face and said: ‘Father, I have sinned against heaven and in your sight; I am no more worthy to be called a son’—but the lad did not find opportunity to complete his confession because the overjoyed father said to the servants who had by this time come running up: ‘Bring quickly his best robe, the one I have saved, and put it on him and put the son’s ring on his hand and fetch sandals for his feet.’
169:1.10 (1852.3) ”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.	169:1.10 (1852.3) “And then, after the happy father had led the footsore and weary lad into the house, he called to his servants: ‘Bring on the fatted calf and kill it, and let us eat and make merry, for this my son was dead and is alive again; he was lost and is found.’ And they all gathered about the father to rejoice with him over the restoration of his son.
169:1.11 (1852.4) ”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’	169:1.11 (1852.4) “About this time, while they were celebrating, the elder son came in from his day’s work in the field, and as he drew near the house, he heard the music and the dancing. And when he came up to the back door, he called out one of the servants and inquired as to the meaning of all this festivity. And then said the servant: ‘Your long-lost brother has come home, and your father has killed the fatted calf to rejoice over his son’s safe return. Come in that you also may greet your brother and receive him back into your father’s house.’
169:1.12 (1852.5) ”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’	169:1.12 (1852.5) “But when the older brother heard this, he was so hurt and angry he would not go into the house. When his father heard of his resentment of the welcome of his younger brother, he went out to entreat him. But the older son would not yield to his father’s persuasion. He answered his father, saying: ‘Here these many years have I served you, never transgressing the least of your commands, and yet you never gave me even a kid that I might make merry with my friends. I have remained here to care for you all these years, and you never made rejoicing over my faithful service, but when this your son returns, having squandered your substance with harlots, you make haste to kill the fatted calf and make merry over him.’
169:1.13 (1852.6) ”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”	169:1.13 (1852.6) “Since this father truly loved both of his sons, he tried to reason with this older one: ‘But, my son, you have all the while been with me, and all this which I have is yours. You could have had a kid at any time you had made friends to share your merriment. But it is only proper that you should now join with me in being glad and merry because of your brother’s return. Think of it, my son, your brother was lost and is found; he has returned alive to us!’”
169:1.14 (1853.1) Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.	169:1.14 (1853.1) This was one of the most touching and effective of all the parables which Jesus ever presented to impress upon his hearers the Father’s willingness to receive all who seek entrance into the kingdom of heaven.
169:1.15 (1853.2) Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.	169:1.15 (1853.2) Jesus was very partial to telling these three stories at the same time. He presented the story of the lost sheep to show that, when men unintentionally stray away from the path of life, the Father is mindful of such lost ones and goes out, with his Sons, the true shepherds of the flock, to seek the lost sheep. He then would recite the story of the coin lost in the house to illustrate how thorough is the divine searching for all who are confused, confounded, or otherwise spiritually blinded by the material cares and accumulations of life. And then he would launch forth into the telling of this parable of the lost son, the reception of the returning prodigal, to show how complete is the restoration of the lost son into his Father’s house and heart.
169:1.16 (1853.3) Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.	169:1.16 (1853.3) Many, many times during his years of teaching, Jesus told and retold this story of the prodigal son. This parable and the story of the good Samaritan were his favorite means of teaching the love of the Father and the neighborliness of man.
2. Vertaus nokkelasta taloudenhoitajasta ^top	2. Parable of the Shrewd Steward ^top
169:2.1 (1853.4) Esittäessään yhtenä iltana näkemyksiään eräästä Jeesuksen lausumasta Simon Selootti sanoi: ”Mestari, mitä tarkoitit sanoessasi tänään, että monet tämän maailman lapsista ovat oman sukupolvensa oloissa viisaampia kuin valtakunnan lapset, sillä he osaavat tehdä itsensä sinuiksi sellaisen mammonan kanssa, joka edustaa väärämielisyyttä?” Jeesus vastasi:	169:2.1 (1853.4) One evening Simon Zelotes, commenting on one of Jesus’ statements, said: “Master, what did you mean when you said today that many of the children of the world are wiser in their generation than are the children of the kingdom since they are skillful in making friends with the mammon of unrighteousness?” Jesus answered:
169:2.2 (1853.5) ”Ennen kuin astuitte sisälle valtakuntaan, jotkut teistä olivat sangen taitavia käsittelemään liiketuttaviaan. Vaikka epäoikeudenmukaisia ja usein vilpillisiä olittekin, osoititte kuitenkin harkitsevuutta ja kaukokatseisuutta liikeasianne niin toimittaessanne, että piditte ainoana silmämääränä senhetkisiä ansioitanne ja tulevaisuudenturvaanne. Samalla tavoin teidän tulisi nyt järjestää elämänne valtakunnan puitteissa niin, että huolehditte tämänhetkisestä mielihyvästänne, samalla kun myös varmistatte sen, että tulevaisuudessa saatte nauttia taivaaseen kertyneistä aarteista. Jos omaa minäänne palvellessanne noinkin uutterasti hankitte voittoa itsellenne, miksi teidän pitäisi osoittaa vähäisempää uutteruutta nyt, kun hankitte sieluja valtakuntaan? Olettehan nyt ihmisten välisen veljesyhteisön palvelijoita ja Jumalan taloudenhoitajia.	169:2.2 (1853.5) “Some of you, before you entered the kingdom, were very shrewd in dealing with your business associates. If you were unjust and often unfair, you were nonetheless prudent and farseeing in that you transacted your business with an eye single to your present profit and future safety. Likewise should you now so order your lives in the kingdom as to provide for your present joy while you also make certain of your future enjoyment of treasures laid up in heaven. If you were so diligent in making gains for yourselves when in the service of self, why should you show less diligence in gaining souls for the kingdom since you are now servants of the brotherhood of man and stewards of God?
169:2.3 (1853.6) ”Voitte kaikki oppia jotakin tarinasta, joka kertoo rikkaasta miehestä ja tämän nokkelasta, mutta epärehellisestä taloudenhoitajasta. Paitsi että tämä taloudenhoitaja oli itsekkäässä voitonsaalistuksessaan sortanut isäntänsä asiakkaita, hän oli myös suoranaisesti hävittänyt ja tuhlannut isäntänsä varoja. Kun tämä kaikki lopulta tuli hänen isäntänsä korviin, tämä kutsui taloudenhoitajan eteensä ja kysyi häneltä, mitä tällaiset kuulopuheet merkitsivät, ja vaati häntä tekemään heti tiliä taloudenhoidostaan ja olemaan valmis luovuttamaan isäntänsä liikeasiat jonkun toisen käsiin.	169:2.3 (1853.6) “You may all learn a lesson from the story of a certain rich man who had a shrewd but unjust steward. This steward had not only oppressed his master’s clients for his own selfish gain, but he had also directly wasted and squandered his master’s funds. When all this finally came to the ears of his master, he called the steward before him and asked the meaning of these rumors and required that he should give immediate accounting of his stewardship and prepare to turn his master’s affairs over to another.
169:2.4 (1853.7) ”Tämä epärehellinen taloudenhoitaja alkoi nyt puhua mielessään: ’Mitä minä ryhtyisin tekemään, sillä olen menettämässä tämän taloudenhoitajan toimeni? Voimani eivät riitä kuokkimiseen. Olen liian häveliäs kerjätäkseni. Nytpä tiedänkin, mitä minun pitää tehdä varmistaakseni, että minut tästä taloudenhoitajan toimesta erotetuksi tultuani toivotetaan tervetulleeksi kaikkien niiden taloon, jotka ovat liikesuhteissa isäntääni.’ Ja sitten hän kutsui luokseen herransa jokaisen velallisen ja sanoi ensimmäiselle: ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ Tämä vastasi: ’Sata mittaa öljyä.’ Silloin taloudenhoitaja sanoi: ’Ota esille vahatauluun kirjoitettu velkakirjasi, istu nopeasti alas ja muuta se viideksikymmeneksi.’ Sen jälkeen hän sanoi toiselle velalliselle: ’Paljonko olet velkaa?’ Ja tämä vastasi: ’Sata mittaa vehnää.’ Siihen taloudenhoitaja sanoi: ’Ota velkakirjasi ja kirjoita kahdeksankymmentä.’ Ja näin hän menetteli lukuisten muidenkin velallisten suhteen. Ja tällä tavoin tämä epärehellinen taloudenhoitaja koetti saada itselleen ystäviä sitä aikaa ajatellen, jolloin hänet erotettaisiin taloudenhoitajan toimestaan. Päästessään myöhemmin tästä kaikesta perille hänen herransa ja mestarinsakin oli myönnettävä, että tämä epärehellinen taloudenhoitaja oli ainakin osoittanut viisautta siinä, miten hän oli koettanut varustautua tulevien puutteen ja vastoinkäymisen aikojen varalle.	169:2.4 (1853.7) “Now this unfaithful steward began to say to himself: ‘What shall I do since I am about to lose this stewardship? I have not the strength to dig; to beg I am ashamed. I know what I will do to make certain that, when I am put out of this stewardship, I will be welcomed into the houses of all who do business with my master.’ And then, calling in each of his lord’s debtors, he said to the first, ‘How much do you owe my master?’ He answered, ‘A hundred measures of oil.’ Then said the steward, ‘Take your wax board bond, sit down quickly, and change it to fifty.’ Then he said to another debtor, ‘How much do you owe?’ And he replied, ‘A hundred measures of wheat.’ Then said the steward, ‘Take your bond and write fourscore.’ And this he did with numerous other debtors. And so did this dishonest steward seek to make friends for himself after he would be discharged from his stewardship. Even his lord and master, when he subsequently found out about this, was compelled to admit that his unfaithful steward had at least shown sagacity in the manner in which he had sought to provide for future days of want and adversity.
169:2.5 (1854.1) ”Ja juuri tällä tavoin tämän maailman pojat osoittavat toisinaan suurempaa viisautta vastaisen varalle varustautuessaan kuin valon lapset. Sanon teille, jotka sanotte keräävänne aarretta taivaaseen: Ottakaa oppia niistä, jotka tekevät itsensä sinuiksi väärämielisyyttä edustavan mammonan kanssa, ja ohjatkaa te samalla tavalla elämänkulkuanne niin, että teistä tulee ikiajoiksi ystäviä vanhurskauden voimien kanssa, jotta teidät, sitten kun kaikki mainen raukeaa, otettaisiin ilomielin ikuisille asuinsijoille.	169:2.5 (1854.1) “And it is in this way that the sons of this world sometimes show more wisdom in their preparation for the future than do the children of light. I say to you who profess to be acquiring treasure in heaven: Take lessons from those who make friends with the mammon of unrighteousness, and likewise so conduct your lives that you make eternal friendship with the forces of righteousness in order that, when all things earthly fail, you shall be joyfully received into the eternal habitations.
169:2.6 (1854.2) ”Vakuutan teille, että se, joka on vähässä uskollinen, on uskollinen myös paljossa, kun taas se, joka on väärämielinen vähässä, on väärämielinen myös paljossa. Ellette ole osoittaneet kaukokatseisuutta ja rehellisyyttä tämän maailman asioissa, miten voitte toivoa olevanne uskollisia ja harkitsevia, sitten kun käsiinne uskotaan taloudenpito taivaan valtakunnan todellisista rikkauksista? Ellette ole hyviä taloudenhoitajia ja uskollisia pankkimiehiä, jos ette ole olleet uskollisia siinä, mikä on toisen omaa, olisiko joku niin typerä, että antaisi teille suuren aarteen omiin nimiinne?	169:2.6 (1854.2) “I affirm that he who is faithful in little will also be faithful in much, while he who is unrighteous in little will also be unrighteous in much. If you have not shown foresight and integrity in the affairs of this world, how can you hope to be faithful and prudent when you are trusted with the stewardship of the true riches of the heavenly kingdom? If you are not good stewards and faithful bankers, if you have not been faithful in that which is another’s, who will be foolish enough to give you great treasure in your own name?
169:2.7 (1854.3) ”Ja taas kerran minä väitän, ettei kukaan voi palvella kahta herraa; joko hän on toista vihaava ja toista rakastava tai pitävä kiinni yhdestä ja halveksiva toista. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.”	169:2.7 (1854.3) “And again I assert that no man can serve two masters; either he will hate the one and love the other, or else he will hold to one while he despises the other. You cannot serve God and mammon.”
169:2.8 (1854.4) Kun paikalla olevat fariseukset tämän kuulivat, he alkoivat virnuilla ja tehdä pilkkaa, sillä he olivat antaumuksellisia rikkauksien kerääjiä. Nämä vihamieliset kuulijat koettivat houkutella Jeesuksen hyödyttömään kiistelyyn, mutta hän kieltäytyi väittelemästä vihamiestensä kanssa. Fariseusten jouduttua keskenään sanaharkkaan, heidän äänekäs puheensa houkutteli paikalle lähistölle leiriytyneiden keskuudesta suuren väenkokouksen. Ja kun he alkoivat kiistellä toistensa kanssa, Jeesus poistui paikalta ja meni yöksi telttaansa.	169:2.8 (1854.4) When the Pharisees who were present heard this, they began to sneer and scoff since they were much given to the acquirement of riches. These unfriendly hearers sought to engage Jesus in unprofitable argumentation, but he refused to debate with his enemies. When the Pharisees fell to wrangling among themselves, their loud speaking attracted large numbers of the multitude encamped thereabouts; and when they began to dispute with each other, Jesus withdrew, going to his tent for the night.
3. Rikas mies ja kerjäläinen ^top	3. The Rich Man and the Beggar ^top
169:3.1 (1854.5) Kun kokous kävi liian meluisaksi, Simon Pietari nousi seisomaan ja otti ohjat käsiinsä sanomalla: ”Miehet ja veljet, ei ole säällistä teidän tuolla tavoin kiistellä keskenänne. Mestari on puhunut, ja teidän sopisi pohtia hänen sanojaan. Eikä se, mitä hän teille julisti, ollut mikään uusi opinkappale. Eikö teille myös liene tuttu nasiirien kertoma allegoria rikkaasta miehestä ja kerjäläisestä? Jotkut meistä kuulimme Johannes Kastajan jyrisevän tätä varoittavaa vertausta niille, jotka rakastavat rikkauksia ja himoitsevat epärehellistä vaurautta. Ja vaikkei tämä muinainen vertauskuva olekaan saarnaamamme evankeliumin mukainen, olisi teidän kaikkien hyvä ottaa vaarin siihen sisältyvistä opetuksista kunnes käsitätte uuden, taivaan valtakunnan valon. Johanneksen kertomana tarina kuului tähän tapaan:	169:3.1 (1854.5) When the meeting became too noisy, Simon Peter, standing up, took charge, saying: “Men and brethren, it is not seemly thus to dispute among yourselves. The Master has spoken, and you do well to ponder his words. And this is no new doctrine which he proclaimed to you. Have you not also heard the allegory of the Nazarites concerning the rich man and the beggar? Some of us heard John the Baptist thunder this parable of warning to those who love riches and covet dishonest wealth. And while this olden parable is not according to the gospel we preach, you would all do well to heed its lessons until such a time as you comprehend the new light of the kingdom of heaven. The story as John told it was like this:
169:3.2 (1854.6) ”Olipa kerran muuan Dives-niminen rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan ja jonka elämä oli joka päivä yhtä ilonpitoa ja ylellisyyttä. Ja oli myös muuan kerjäläinen, Lasarus nimeltään, ja tämä makasi rikkaan miehen portin pielessä, oli yltä päältä haavoissa ja toivoi saavansa ruoakseen muruset, jotka putosivat rikkaan miehen pöydältä; niin, jopa koirat kävivät nuolemassa hänen haavojaan. Ja sattui, että kerjäläinen kuoli, ja enkelit kantoivat hänet lepäämään Abrahamin poveen. Eikä aikaakaan, kun myös rikas mies kuoli, ja hänelle järjestettiin mahtipontiset ja kuninkaalliset hautajaiset. Kun rikas mies erkani tästä maailmasta, hän heräsi manalassa, ja koska hän huomasi olevansa kiusattu, hän kohotti katseensa ja näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen povellaan. Ja silloin Dives huusi ääneensä: ’Isä Abraham, armahda minua ja lähetä Lasarus tänne, jotta hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja kostuttaisi kieleni, sillä tuskani on suuri, koska minua rangaistaan.’ Ja silloin Abraham vastasi: ’Poikani, muistanet, että sait elinaikanasi nauttia siitä, mikä hyvää on, kun Lasarus sen sijaan sai yhtä lailla kärsiä siitä, mikä on pahaa. Mutta tämä kaikki on nyt vaihtunut, sillä Lasarusta lohdutetaan, kun sinua sen sijaan kiusataan. Ja suuri rotko sitä paitsi erottaa meidät sinusta, joten emme voi tulla luoksesi, yhtä vähän kuin sinä pääset sen yli meidän puolellemme.’ Silloin Dives sanoi Abrahamille: ’Rukoilen sinua lähettämään Lasaruksen takaisin isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä, ja hän voisi todistuksellaan estää veljiäni joutumasta tähän ahdistuksen paikkaan.’ Mutta Abraham sanoi: ’Poikani, onhan heillä Mooses ja profeetat; kuulkoot heitä.’ Ja siihen Dives vastasi: ’Ei, ei, Isä Abraham! Mutta jos joku manan majoilta menee heidän luokseen, he katuvat.’ Ja silloin Abraham sanoi: ’Jolleivät he kuule Moosesta ja profeettoja, ei heidän mieltään myöskään muuta, vaikka joku nousisikin kuolleista.’”	169:3.2 (1854.6) “There was a certain rich man named Dives, who, being clothed in purple and fine linen, lived in mirth and splendor every day. And there was a certain beggar named Lazarus, who was laid at this rich man’s gate, covered with sores and desiring to be fed with the crumbs which fell from the rich man’s table; yes, even the dogs came and licked his sores. And it came to pass that the beggar died and was carried away by the angels to rest in Abraham’s bosom. And then, presently, this rich man also died and was buried with great pomp and regal splendor. When the rich man departed from this world, he waked up in Hades, and finding himself in torment, he lifted up his eyes and beheld Abraham afar off and Lazarus in his bosom. And then Dives cried aloud: ‘Father Abraham, have mercy on me and send over Lazarus that he may dip the tip of his finger in water to cool my tongue, for I am in great anguish because of my punishment.’ And then Abraham replied: ‘My son, you should remember that in your lifetime you enjoyed the good things while Lazarus in like manner suffered the evil. But now all this is changed, seeing that Lazarus is comforted while you are tormented. And besides, between us and you there is a great gulf so that we cannot go to you, neither can you come over to us.’ Then said Dives to Abraham: ‘I pray you send Lazarus back to my father’s house, inasmuch as I have five brothers, that he may so testify as to prevent my brothers from coming to this place of torment.’ But Abraham said: ‘My son, they have Moses and the prophets; let them hear them.’ And then answered Dives: ‘No, No, Father Abraham! but if one go to them from the dead, they will repent.’ And then said Abraham: ‘If they hear not Moses and the prophets, neither will they be persuaded even if one were to rise from the dead.’”
169:3.3 (1855.1) Pietarin kerrottua tämän nasiiriveljeskunnan muinaisen vertauksen ja väen rauhoituttua Andreas nousi ja lähetti väkijoukon pois yön ajaksi. Vaikka sekä apostolit että opetuslapset tavan takaa esittivät Jeesukselle kysymyksiä Divesistä ja Lasaruksesta kertovasta vertauksesta, hän ei koskaan suostunut lausumaan siitä käsitystään.	169:3.3 (1855.1) After Peter had recited this ancient parable of the Nazarite brotherhood, and since the crowd had quieted down, Andrew arose and dismissed them for the night. Although both the apostles and his disciples frequently asked Jesus questions about the parable of Dives and Lazarus, he never consented to make comment thereon.
4. Isä ja hänen valtakuntansa ^top	4. The Father and His Kingdom ^top
169:4.1 (1855.2) Jeesus törmäsi aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he julistivatkin Jumalan valtakunnan perustamista, taivaallinen Isä ei kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan koskaan käyttänyt sanaa ”kuningas”. Apostolien kanssa käymissään ja vain heidän välisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti luonnehdintaa ”ihmiskunnan palvelijat” ja ”valtakunnan evankeliumin sanansaattajat”.	169:4.1 (1855.2) Jesus always had trouble trying to explain to the apostles that, while they proclaimed the establishment of the kingdom of God, the Father in heaven was not a king. At the time Jesus lived on earth and taught in the flesh, the people of Urantia knew mostly of kings and emperors in the governments of the nations, and the Jews had long contemplated the coming of the kingdom of God. For these and other reasons, the Master thought best to designate the spiritual brotherhood of man as the kingdom of heaven and the spirit head of this brotherhood as the Father in heaven. Never did Jesus refer to his Father as a king. In his intimate talks with the apostles he always referred to himself as the Son of Man and as their elder brother. He depicted all his followers as servants of mankind and messengers of the gospel of the kingdom.
169:4.2 (1855.3) Jeesus ei koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken; että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan ja tuomaan julki heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla sanoessaan: ”Jumala on henki.”	169:4.2 (1855.3) Jesus never gave his apostles a systematic lesson concerning the personality and attributes of the Father in heaven. He never asked men to believe in his Father; he took it for granted they did. Jesus never belittled himself by offering arguments in proof of the reality of the Father. His teaching regarding the Father all centered in the declaration that he and the Father are one; that he who has seen the Son has seen the Father; that the Father, like the Son, knows all things; that only the Son really knows the Father, and he to whom the Son will reveal him; that he who knows the Son knows also the Father; and that the Father sent him into the world to reveal their combined natures and to show forth their conjoint work. He never made other pronouncements about his Father except to the woman of Samaria at Jacob’s well, when he declared, “God is spirit.”
169:4.3 (1856.1) Jeesuksesta saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.	169:4.3 (1856.1) You learn about God from Jesus by observing the divinity of his life, not by depending on his teachings. From the life of the Master you may each assimilate that concept of God which represents the measure of your capacity to perceive realities spiritual and divine, truths real and eternal. The finite can never hope to comprehend the Infinite except as the Infinite was focalized in the time-space personality of the finite experience of the human life of Jesus of Nazareth.
169:4.4 (1856.2) Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että vaikkeivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan julkituonti.	169:4.4 (1856.2) Jesus well knew that God can be known only by the realities of experience; never can he be understood by the mere teaching of the mind. Jesus taught his apostles that, while they never could fully understand God, they could most certainly know him, even as they had known the Son of Man. You can know God, not by understanding what Jesus said, but by knowing what Jesus was. Jesus was a revelation of God.
169:4.5 (1856.3) Ellei oteta lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: ”Jumala” ja ”Isä”. Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti ”Jahve”-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta) tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.	169:4.5 (1856.3) Except when quoting the Hebrew scriptures, Jesus referred to Deity by only two names: God and Father. And when the Master made reference to his Father as God, he usually employed the Hebrew word signifying the plural God (the Trinity) and not the word Yahweh, which stood for the progressive conception of the tribal God of the Jews.
169:4.6 (1856.4) Jeesus ei koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä ”taivaan valtakunta”. Yhtä ainoata poikkeusta – sitä julistusta, että ”Jumala on henki” – lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.	169:4.6 (1856.4) Jesus never called the Father a king, and he very much regretted that the Jewish hope for a restored kingdom and John’s proclamation of a coming kingdom made it necessary for him to denominate his proposed spiritual brotherhood the kingdom of heaven. With the one exception—the declaration that “God is spirit”—Jesus never referred to Deity in any manner other than in terms descriptive of his own personal relationship with the First Source and Center of Paradise.
169:4.7 (1856.5) Jeesus käytti sanaa ”Jumala” kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa ”Isä” kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa ”Isä” käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa ”Jumala” on mahdotonta määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas termiä ”Isä”, jonka osittainen määritteleminen on mahdollista, voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä, sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.	169:4.7 (1856.5) Jesus employed the word God to designate the idea of Deity and the word Father to designate the experience of knowing God. When the word Father is employed to denote God, it should be understood in its largest possible meaning. The word God cannot be defined and therefore stands for the infinite concept of the Father, while the term Father, being capable of partial definition, may be employed to represent the human concept of the divine Father as he is associated with man during the course of mortal existence.
169:4.8 (1856.6) Elohim oli juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi. Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama Paratiisin-Jumaluus.	169:4.8 (1856.6) To the Jews, Elohim was the God of gods, while Yahweh was the God of Israel. Jesus accepted the concept of Elohim and called this supreme group of beings God. In the place of the concept of Yahweh, the racial deity, he introduced the idea of the fatherhood of God and the world-wide brotherhood of man. He exalted the Yahweh concept of a deified racial Father to the idea of a Father of all the children of men, a divine Father of the individual believer. And he further taught that this God of universes and this Father of all men were one and the same Paradise Deity.
169:4.9 (1856.7) Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan). Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän. Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.	169:4.9 (1856.7) Jesus never claimed to be the manifestation of Elohim (God) in the flesh. He never declared that he was a revelation of Elohim (God) to the worlds. He never taught that he who had seen him had seen Elohim (God). But he did proclaim himself as the revelation of the Father in the flesh, and he did say that whoso had seen him had seen the Father. As the divine Son he claimed to represent only the Father.
169:4.10 (1857.1) Olihan hän toki myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen, elämässä.	169:4.10 (1857.1) He was, indeed, the Son of even the Elohim God; but in the likeness of mortal flesh and to the mortal sons of God, he chose to limit his life revelation to the portrayal of his Father’s character in so far as such a revelation might be comprehensible to mortal man. As regards the character of the other persons of the Paradise Trinity, we shall have to be content with the teaching that they are altogether like the Father, who has been revealed in personal portraiture in the life of his incarnated Son, Jesus of Nazareth.
169:4.11 (1857.2) Vaikka Jeesus maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että hän on Isä, aina kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan: ”Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö.”	169:4.11 (1857.2) Although Jesus revealed the true nature of the heavenly Father in his earth life, he taught little about him. In fact, he taught only two things: that God in himself is spirit, and that, in all matters of relationship with his creatures, he is a Father. On this evening Jesus made the final pronouncement of his relationship with God when he declared: “I have come out from the Father, and I have come into the world; again, I will leave the world and go to the Father.”
169:4.12 (1857.3) Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: ”Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa.” Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.	169:4.12 (1857.3) But mark you! never did Jesus say, “Whoso has heard me has heard God.” But he did say, “He who has seen me has seen the Father.” To hear Jesus’ teaching is not equivalent to knowing God, but to see Jesus is an experience which in itself is a revelation of the Father to the soul. The God of universes rules the far-flung creation, but it is the Father in heaven who sends forth his spirit to dwell within your minds.
169:4.13 (1857.4) Jeesus on se ihmisen hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle näkyväksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä. Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki, on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa olevien infiniittisenä Luojana.	169:4.13 (1857.4) Jesus is the spiritual lens in human likeness which makes visible to the material creature Him who is invisible. He is your elder brother who, in the flesh, makes known to you a Being of infinite attributes whom not even the celestial hosts can presume fully to understand. But all of this must consist in the personal experience of the individual believer. God who is spirit can be known only as a spiritual experience. God can be revealed to the finite sons of the material worlds, by the divine Son of the spiritual realms, only as a Father. You can know the Eternal as a Father; you can worship him as the God of universes, the infinite Creator of all existences.