Luku 168	Paper 168
Lasaruksen kuolleistaherättäminen	The Resurrection of Lazarus
168:0.1 (1842.1) PUOLENPÄIVÄN hetki oli juuri ohitettu, kun Martta lähti Jeesusta vastaan tämän ollessa nousemassa mäenharjan yli Betanian liepeillä. Martan veli, Lasarus, oli ollut kuolleena neljä päivää, ja hänen ruumiinsa oli myöhään sunnuntai-iltapäivänä haudattu heidän yksityiseen hautakammioonsa puutarhan perimmäisessä nurkassa. Ja käsillä olevan torstaipäivän aamuna haudan suuaukon kivi oli vieritetty paikalleen.	168:0.1 (1842.1) IT WAS shortly after noon when Martha started out to meet Jesus as he came over the brow of the hill near Bethany. Her brother, Lazarus, had been dead four days and had been laid away in their private tomb at the far end of the garden late on Sunday afternoon. The stone at the entrance of the tomb had been rolled in place on the morning of this day, Thursday.
168:0.2 (1842.2) Lähettäessään Jeesukselle sanan Lasaruksen sairastumisesta Martta ja Maria olivat vakuuttuneita siitä, että Mestari tekisi sen suhteen jotakin. He tiesivät veljensä toivottoman sairaaksi, ja vaikka he tuskin rohkenivatkaan toivoa, että Jeesus olisi jättänyt opettajan ja saarnaajan työnsä kesken tullakseen heidän avukseen, heillä oli kuitenkin niin luja luottamus hänen sairauksia parantavaan voimaansa, että he ajattelivat hänen lausuvan vain parantavat sanat, ja Lasarus tervehtyisi siinä paikassa. Kun Lasarus muutamaa tuntia viestinviejän Betaniasta Filadelfiaan-lähdön jälkeen kuoli, he päättelivät sen johtuneen siitä, että Mestari oli saanut tietää heidän veljensä sairaudesta, vasta kun se jo oli liian myöhäistä, vasta kun tämä jo oli ollut kuolleena useita tunteja.	168:0.2 (1842.2) When Martha and Mary sent word to Jesus concerning Lazarus’s illness, they were confident the Master would do something about it. They knew that their brother was desperately sick, and though they hardly dared hope that Jesus would leave his work of teaching and preaching to come to their assistance, they had such confidence in his power to heal disease that they thought he would just speak the curative words, and Lazarus would immediately be made whole. And when Lazarus died a few hours after the messenger left Bethany for Philadelphia, they reasoned that it was because the Master did not learn of their brother’s illness until it was too late, until he had already been dead for several hours.
168:0.3 (1842.3) Mutta heitä, samoin kuin kaikkia heidän uskovia ystäviään, kummastutti kovasti sanoma, jonka lähetti toi mukanaan saapuessaan tiistaiaamupäivänä Betaniaan. Viestinviejä väitti itsepintaisesti kuulleensa Jeesuksen sanovan: ”– – tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi.” He eivät liioin voineet käsittää, miksei hän lähettänyt heille mitään viestiä eikä muutenkaan tarjonnut apuaan.	168:0.3 (1842.3) But they, with all of their believing friends, were greatly puzzled by the message which the runner brought back Tuesday forenoon when he reached Bethany. The messenger insisted that he heard Jesus say, “...this sickness is really not to the death.” Neither could they understand why he sent no word to them nor otherwise proffered assistance.
168:0.4 (1842.4) Monet ystävät saapuivat lähiseudun pikkukylistä, ja muutamat Jerusalemistakin, lohduttamaan murheen murtamia sisaria. Lasarus ja hänen sisarensa olivat erään varakkaan ja kunnioitetun juutalaisen lapsia, miehen, joka oli ollut pienen Betanian kylän johtava asukas. Ja vaikka kaikki kolme sisarusta olivat jo kauan olleet Jeesuksen innokkaita seuraajia, silti kaikki, jotka heitä tunsivat, kunnioittivat heitä suuresti. He olivat perineet lähiseudulta laajat viini- ja oliivitarhat, ja heidän vaurauttaan osoitti sekin, että heillä oli varaa yksityiseen hautakammioon omalla tilallaan. Heidän molemmat vanhempansa oli jo laskettu haudan lepoon tuohon hautakammioon.	168:0.4 (1842.4) Many friends from near-by hamlets and others from Jerusalem came over to comfort the sorrow-stricken sisters. Lazarus and his sisters were the children of a well-to-do and honorable Jew, one who had been the leading resident of the little village of Bethany. And notwithstanding that all three had long been ardent followers of Jesus, they were highly respected by all who knew them. They had inherited extensive vineyards and olive orchards in this vicinity, and that they were wealthy was further attested by the fact that they could afford a private burial tomb on their own premises. Both of their parents had already been laid away in this tomb.
168:0.5 (1842.5) Maria oli luopunut ajatuksesta, että Jeesus tulisi, ja alistunut suruunsa, mutta Martta oli aina siihen asti, kun he tänä aamuna olivat vierittäneet kiven hautakammion suulle ja sulkeneet haudan sisäänkäynnin, jaksanut toivoa, että Jeesus sittenkin saapuisi. Ja vielä senkin jälkeen hän neuvoi naapurin pikkupoikaa pitämään Betanian itäpuolella olevan mäen harjalta silmällä Jerikontietä. Ja juuri tämä nuorimies sitten toikin Martalle sanoman siitä, että Jeesus ja tämän ystävät olivat lähestymässä.	168:0.5 (1842.5) Mary had given up the thought of Jesus’ coming and was abandoned to her grief, but Martha clung to the hope that Jesus would come, even up to the time on that very morning when they rolled the stone in front of the tomb and sealed the entrance. Even then she instructed a neighbor lad to keep watch down the Jericho road from the brow of the hill to the east of Bethany; and it was this lad who brought tidings to Martha that Jesus and his friends were approaching.
168:0.6 (1842.6) Kohdatessaan Jeesuksen Martta lankesi hänen jalkojensa juureen ja huudahti: ”Mestari, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut!” Martan mielessä risteilivät monet pelot, mutta hän ei antanut epäilystensä tulla julki, eikä hän myöskään rohjennut arvostella tai kyseenalaistaa Mestarin menettelyä Lasaruksen kuoleman suhteen. Martan sanottua sanottavansa Jeesus kumartui, nosti hänet jaloilleen ja sanoi: ”Usko ainoastaan, Martta, ja veljesi nousee kuolleista.” Silloin Martta vastasi: ”Tiedänhän minä, että hän herää kuolleista viimeisen päivän kuolleistanousussa; ja uskon minä nytkin, että mitä tahansa Jumalalta pyydät, Isämme antaa sen sinulle.”	168:0.6 (1842.6) When Martha met Jesus, she fell at his feet, exclaiming, “Master, if you had been here, my brother would not have died!” Many fears were passing through Martha’s mind, but she gave expression to no doubt, nor did she venture to criticize or question the Master’s conduct as related to Lazarus’s death. When she had spoken, Jesus reached down and, lifting her upon her feet, said, “Only have faith, Martha, and your brother shall rise again.” Then answered Martha: “I know that he will rise again in the resurrection of the last day; and even now I believe that whatever you shall ask of God, our Father will give you.”
168:0.7 (1843.1) Sen jälkeen Jeesus sanoi Marttaa suoraan silmiin katsoen: ”Minä olen kuolleistaherääminen ja elämä; joka uskoo minuun, hän tulee silti elämään, vaikka hän kuolee. Totisesti, joka elää ja uskoo minuun, ei todellisuudessa koskaan kuole. Martta, uskotko sinä tämän?” Ja Martta vastasi Mestarille: ”Uskon. Olen jo kauan uskonut sinun olevan Vapahtaja, elävän Jumalan Poika, juuri se, jonka piti tulla tähän maailmaan.”	168:0.7 (1843.1) Then said Jesus, looking straight into the eyes of Martha: “I am the resurrection and the life; he who believes in me, though he dies, yet shall he live. In truth, whosoever lives and believes in me shall never really die. Martha, do you believe this?” And Martha answered the Master: “Yes, I have long believed that you are the Deliverer, the Son of the living God, even he who should come to this world.”
168:0.8 (1843.2) Jeesuksen kyseltyä Mariaa Martta meni oikopäätä sisälle taloon ja kuiskasi sisarelleen nämä sanat: ”Mestari on täällä ja on kysynyt sinua.” Ja tämän kuullessaan Maria nousi kiireesti paikaltaan ja juoksi ulos tavatakseen Jeesuksen, joka yhä viipyi samassa paikassa, talolta jonkin matkan päässä, jossa Martta oli hänet ensiksi kohdannut. Kun Marian seurassa olevat ystävät, jotka koettivat lohduttaa häntä, näkivät hänen nousevan nopeasti paikaltaan ja menevän ulos, he seurasivat hänen perässään olettaessaan hänen olevan menossa haudalle itkemään.	168:0.8 (1843.2) Jesus having inquired for Mary, Martha went at once into the house and, whispering to her sister, said, “The Master is here and has asked for you.” And when Mary heard this, she rose up quickly and hastened out to meet Jesus, who still tarried at the place, some distance from the house, where Martha had first met him. The friends who were with Mary, seeking to comfort her, when they saw that she rose up quickly and went out, followed her, supposing that she was going to the tomb to weep.
168:0.9 (1843.3) Monet paikallaolijoista olivat Jeesuksen katkeria vihamiehiä. Juuri siitä syystä Martta olikin tullut ulos tapaamaan häntä ilman kenenkään seuraa, ja se oli myös syynä siihen, miksi hän meni salaa sisälle kertomaan Marialle, että Jeesus oli tätä kysellyt. Vaikka Martta kiihkeästi halusikin tavata Jeesuksen, hän tahtoi myös välttää kaikkia mahdollisia ikävyyksiä, jotka saattaisivat seurata, jos Jeesus yhtäkkiä ilmestyisi keskelle suurta joukkoa hänen jerusalemilaisvihamiehiään. Martan aikomuksena oli ollut jäädä heidän ystäviensä seuraan, siksi aikaa kun Maria menisi tervehtimään Jeesusta, mutta tässä hän epäonnistui, sillä nämä kaikki seurasivat Mariaa, ja niin he äkkiarvaamatta huomasivatkin olevansa Mestarin edessä.	168:0.9 (1843.3) Many of those present were Jesus’ bitter enemies. That is why Martha had come out to meet him alone, and also why she went in secretly to inform Mary that he had asked for her. Martha, while craving to see Jesus, desired to avoid any possible unpleasantness which might be caused by his coming suddenly into the midst of a large group of his Jerusalem enemies. It had been Martha’s intention to remain in the house with their friends while Mary went to greet Jesus, but in this she failed, for they all followed Mary and so found themselves unexpectedly in the presence of the Master.
168:0.10 (1843.4) Martta johdatti Marian Jeesuksen luo, ja Mestarin nähdessään Maria vaipui tämän jalkojen juureen huudahtaen: ”Jospa vain olisit ollut täällä, niin veljeni ei olisi kuollut!” Ja kun Jeesus näki, kuinka he kaikki surivat Lasaruksen kuolemaa, sääli sai hänen sielunsa liikuttumaan.	168:0.10 (1843.4) Martha led Mary to Jesus, and when she saw him, she fell at his feet, exclaiming, “If you had only been here, my brother would not have died!” And when Jesus saw how they all grieved over the death of Lazarus, his soul was moved with compassion.
168:0.11 (1843.5) Kun surijat näkivät Marian menneen tervehtimään Jeesusta, he vetäytyivät vähän matkan päähän, samalla kun sekä Martta että Maria puhuivat Mestarin kanssa ja saivat kuulla lisää lohdutuksen sanoja sekä kehotuksen pitää yllä lujaa uskoa Isään ja tyytyä täydelleen siihen, mikä on Jumalan tahto.	168:0.11 (1843.5) When the mourners saw that Mary had gone to greet Jesus, they withdrew for a short distance while both Martha and Mary talked with the Master and received further words of comfort and exhortation to maintain strong faith in the Father and complete resignation to the divine will.
168:0.12 (1843.6) Jeesuksen ihmismieltä liikutti voimakkaasti taistelu, joka oli käynnissä yhtäältä hänen Lasarusta ja turvattomiksi jääneitä sisaria kohtaan tuntemansa rakkauden ja toisaalta sen ylenkatseen ja halveksunnan välillä, jota hän tunsi muutamien paikalla olevien epäuskoisten ja murhaa mielessään hautovien juutalaisten toimeenpanemaa ulkokohtaista kiintymyksen näyttelemistä kohtaan. Jeesusta närkästytti ärtymykseen asti muutamien ystäviksi julistautuvien osoittama pakotettu ja ulkokohtainen Lasaruksen sureminen, varsinkin kun tähän valheelliseen suruun liittyi heidän sydämessään niin peräti paljon kitkerää vihamielisyyttä Jeesusta itseään kohtaan. Jotkut näistä juutalaisista olivat kuitenkin suremisessaan vilpittömiä, sillä he olivat perheen todellisia ystäviä.	168:0.12 (1843.6) The human mind of Jesus was mightily moved by the contention between his love for Lazarus and the bereaved sisters and his disdain and contempt for the outward show of affection manifested by some of these unbelieving and murderously intentioned Jews. Jesus indignantly resented the show of forced and outward mourning for Lazarus by some of these professed friends inasmuch as such false sorrow was associated in their hearts with so much bitter enmity toward himself. Some of these Jews, however, were sincere in their mourning, for they were real friends of the family.
1. Lasaruksen haudalla ^top	1. At the Tomb of Lazarus ^top
168:1.1 (1843.7) Käytettyään surijoilta sivussa muutaman hetken Martan ja Marian lohduttamiseen Jeesus kysyi heiltä: ”Minne olette hänet laskeneet?” Silloin Martta sanoi: ”Tule katsomaan.” Ja astellessaan hiljaisuuden vallitessa kummankin surevan sisaren jäljessä Mestari itki. Kun heidän jäljessään kulkevat ystävälliset juutalaiset näkivät hänen kyynelensä, yksi heistä sanoi: ”Katsokaa, kuinka hän häntä rakasti. Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi kyennyt estämään tämän miehen kuoleman?” Sillä hetkellä he seisoivat jo perhehaudan edessä. Se oli pieni luonnon muovaama luola tai onkalo, kymmenisen metriä korkean kallioseinämän kupeessa puutarhapalstan perimmäisessä nurkassa.	168:1.1 (1843.7) After Jesus had spent a few moments in comforting Martha and Mary, apart from the mourners, he asked them, “Where have you laid him?” Then Martha said, “Come and see.” And as the Master followed on in silence with the two sorrowing sisters, he wept. When the friendly Jews who followed after them saw his tears, one of them said: “Behold how he loved him. Could not he who opened the eyes of the blind have kept this man from dying?” By this time they were standing before the family tomb, a small natural cave, or declivity, in the ledge of rock which rose up some thirty feet at the far end of the garden plot.
168:1.2 (1844.1) Ihmismielille on vaikea selittää, miksi Jeesus oikeastaan itki. Vaikka käytettävissämme ovat rekisterimerkinnät toisiinsa kietoutuvista inhimillisistä emootioista ja jumalallisista ajatuksista sellaisina kuin ne ovat tallentuneet Personoidun Suuntaajan mieleen, emme silti ole näiden emotionaalisten ilmiöiden todellisesta syystä täysin varmoja. Tunnemme houkutusta uskoa, että Jeesuksen itkun syynä olivat monetkin hänen mielessään tuona hetkenä risteilleet ajatukset ja tunteet. Näitä olivat muun muassa:	168:1.2 (1844.1) It is difficult to explain to human minds just why Jesus wept. While we have access to the registration of the combined human emotions and divine thoughts, as of record in the mind of the Personalized Adjuster, we are not altogether certain about the real cause of these emotional manifestations. We are inclined to believe that Jesus wept because of a number of thoughts and feelings which were going through his mind at this time, such as:
168:1.3 (1844.2) 1. Hän tunsi aitoa ja osaaottavaa myötätuntoa Marttaa ja Mariaa kohtaan; hän tunsi todellista ja syvää inhimillistä hellyyttä näitä veljensä menettäneitä sisaria kohtaan.	168:1.3 (1844.2) 1. He felt a genuine and sorrowful sympathy for Martha and Mary; he had a real and deep human affection for these sisters who had lost their brother.
168:1.4 (1844.3) 2. Hänen mieltään hämmensi surijalauman läsnäolo; jotkut näistä vilpittömiä, toiset pelkkiä teeskentelijöitä. Häntä harmistuttivat aina tällaiset ulkonaiset suremisnäytökset. Hän tiesi, että sisaret rakastivat veljeään ja että he luottivat uskovien eloonjäämiseen. Tällaiset ristiriitaiset tuntemukset saattavat ehkä selittää, miksi hän nyyhki, kun he tulivat hautakammion lähelle.	168:1.4 (1844.3) 2. He was perturbed in his mind by the presence of the crowd of mourners, some sincere and some merely pretenders. He always resented these outward exhibitions of mourning. He knew the sisters loved their brother and had faith in the survival of believers. These conflicting emotions may possibly explain why he groaned as they came near the tomb.
168:1.5 (1844.4) 3. Lasaruksen palauttaminen kuolevaisten elämän piiriin tosiaankin emmitytti häntä. Lasaruksen sisaret toki tarvitsivat veljeään, mutta Jeesusta suretti se, että hänen olisi kutsuttava ystävänsä takaisin kokemaan katkeraa vainoa, jota hän hyvin tiesi Lasaruksen joutuvan kestämään sen seurauksena, että hän tulisi olemaan Ihmisen Pojan kaikista suurimman voimanosoituksen kohde.	168:1.5 (1844.4) 3. He truly hesitated about bringing Lazarus back to the mortal life. His sisters really needed him, but Jesus regretted having to summon his friend back to experience the bitter persecution which he well knew Lazarus would have to endure as a result of being the subject of the greatest of all demonstrations of the divine power of the Son of Man.
168:1.6 (1844.5) Ja tässä yhteydessä saamme kertoa erään mielenkiintoisen ja valaisevan tosiseikan: Vaikka tämä kertomus eteneekin ikään kuin kysymyksessä olisi näennäisesti luonnollinen ja normaali tapahtuma ihmisten elämänkulun puitteissa, siinä on kuitenkin joitakin varsin kiinnostavia sivupiirteitä. Vaikka viestintuoja meni Jeesuksen luo sunnuntaina kertoen hänelle Lasaruksen sairaudesta ja vaikka Jeesus lähetti sanan, jonka mukaan se ”ei ollut kuolemaksi”, hän samalla kuitenkin meni itse henkilökohtaisesti Betaniaan ja jopa kysyi sisarilta: ”Minne olette hänet laskeneet?” Jos kohta tämä kaikki tuntuukin viittaavan siihen, että Mestari eteni siten kuin tämän elinpiirin puitteissa menetellään ja ihmismielen rajallisen tietämyksen mukaisesti, universumin arkistot paljastavat kuitenkin Jeesuksen Personoidun Suuntaajan antaneen määräykset Lasaruksen Ajatuksensuuntaajan viivyttämisestä tällä planeetalla määräämättömän ajan Lasaruksen kuoleman jälkeen ja tämän määräyksen tulleen kirjatuksi täsmälleen viisitoista minuuttia, ennen kuin Lasarus henkäisi viimeisen kerran.	168:1.6 (1844.5) And now we may relate an interesting and instructive fact: Although this narrative unfolds as an apparently natural and normal event in human affairs, it has some very interesting side lights. While the messenger went to Jesus on Sunday, telling him of Lazarus’s illness, and while Jesus sent word that it was “not to the death,” at the same time he went in person up to Bethany and even asked the sisters, “Where have you laid him?” Even though all of this seems to indicate that the Master was proceeding after the manner of this life and in accordance with the limited knowledge of the human mind, nevertheless, the records of the universe reveal that Jesus’ Personalized Adjuster issued orders for the indefinite detention of Lazarus’s Thought Adjuster on the planet subsequent to Lazarus’s death, and that this order was made of record just fifteen minutes before Lazarus breathed his last.
168:1.7 (1844.6) Tiesikö Jeesuksen jumalallinen mieli jo ennen Lasaruksen kuolemaa, että hän herättäisi tämän kuolleista? Sitä emme tiedä. Tiedämme vain sen, minkä tässä yhteydessä kirjaan merkitsemme.	168:1.7 (1844.6) Did the divine mind of Jesus know, even before Lazarus died, that he would raise him from the dead? We do not know. We know only what we are herewith placing on record.
168:1.8 (1844.7) Monet Jeesuksen vihamiehistä tunsivat houkutusta virnuilla hänen kiintymyksenosoituksilleen, ja he sanoivat toisilleen: ”Jos hän nyt noin suuressa arvossa tätä miestä piti, miksi hän odotteli näin kauan, ennen kuin tuli Betaniaan? Jos hän on, mitä hänestä väitetään, miksei hän pelastanut rakasta ystäväänsä? Mitä hyvää siinä on, että hän parantelee muukalaisia Galileassa, mutta ei kykene pelastamaan niitä, joita rakastaa?” Ja monilla muillakin tavoilla he pitivät pilkkanaan ja vähättelivät Jeesuksen opetuksia ja tekoja.	168:1.8 (1844.7) Many of Jesus’ enemies were inclined to sneer at his manifestations of affection, and they said among themselves: “If he thought so much of this man, why did he tarry so long before coming to Bethany? If he is what they claim, why did he not save his dear friend? What is the good of healing strangers in Galilee if he cannot save those whom he loves?” And in many other ways they mocked and made light of the teachings and works of Jesus.
168:1.9 (1844.8) Ja niin puoli kolmen maissa tuona torstai-iltapäivänä tässä Betanian pikkukylässä näyttämö oli valmiina sitä varten, että sillä esitettäisiin suurin kaikista Nebadonin Mikaelin maiseen toimintaan liittyneistä teoista, suurenmoisin hänen lihallishahmoisen inkarnoitumisensa aikaisista jumalallisen vallan julkituonneista, sillä hänen oma kuolleistanousunsa tapahtui, vasta kun hän jo oli vapautunut kuolevaisen ilmiasun kahleista.	168:1.9 (1844.8) And so, on this Thursday afternoon at about half past two o’clock, was the stage all set in this little hamlet of Bethany for the enactment of the greatest of all works connected with the earth ministry of Michael of Nebadon, the greatest manifestation of divine power during his incarnation in the flesh, since his own resurrection occurred after he had been liberated from the bonds of mortal habitation.
168:1.10 (1845.1) Eipä osannut Lasaruksen haudan äärelle kerääntynyt pieni väkijoukko arvata, että käden ulottuvilla oli valtava kertymä kaikkiin luokkiin kuuluvia taivaallisia olentoja, jotka olivat Jeesuksen Personoidun Suuntaajan määräyksestä Gabrielin johdolla kokoontuneet paikalle ja jotka nyt odotuksesta väristen olivat valmiita täyttämään, mitä heidän rakastamansa Hallitsija käskisi.	168:1.10 (1845.1) The small group assembled before Lazarus’s tomb little realized the presence near at hand of a vast concourse of all orders of celestial beings assembled under the leadership of Gabriel and now in waiting, by direction of the Personalized Adjuster of Jesus, vibrating with expectancy and ready to execute the bidding of their beloved Sovereign.
168:1.11 (1845.2) Kun Jeesus lausui nämä käskysanat: ”Ottakaa kivi pois”, paikalle kokoontuneet taivaalliset joukot valmistautuivat esittämään sen draaman, jossa Lasarus nousee kuolleista kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa. Tämänmuotoiseen kuolleistaheräämiseen liittyy toimeenpanovaikeuksia, jotka ylittävät moninkertaisesti sen tavallisen menetelmän, jolla kuolevaiset olennot morontiahahmossa herätetään kuolleista, ja siihen vaaditaan paljon enemmän taivaallisia persoonallisuuksia ja paljon suurempaa universumivalmiuksien organisointia.	168:1.11 (1845.2) When Jesus spoke those words of command, “Take away the stone,” the assembled celestial hosts made ready to enact the drama of the resurrection of Lazarus in the likeness of his mortal flesh. Such a form of resurrection involves difficulties of execution which far transcend the usual technique of the resurrection of mortal creatures in morontia form and requires far more celestial personalities and a far greater organization of universe facilities.
168:1.12 (1845.3) Kuultuaan Jeesuksen äskeisen käskyn, joka määräsi vierittämään kiven pois haudan suulta, Martta ja Maria joutuivat ristiriitaisten tunteiden valtaan. Maria toivoi, että tarkoituksena olisi Lasaruksen kuolleistaherättäminen, mutta Marttaa, vaikka hän tiettyyn määrään saakka jakoikin sisarensa uskon, vaivasi enemmän pelko, ettei Lasarus olisi ulkonaisesti siinä kunnossa, että häntä sopisi esitellä Jeesukselle, apostoleille ja heidän ystävilleen. Martta sanoi: ”Täytyykö meidän vierittää kivi pois? Veljeni on nyt ollut neljä päivää kuolleena, joten ruumiin mätäneminen on tähän hetkeen mennessä jo alkanut.” Martta sanoi näin myös siitä syystä, ettei hän ollut varma, miksi Mestari oli pyytänyt kiven poistettavaksi; hän ajatteli Jeesuksen ehkä haluavan vain nähdä Lasaruksen viimeisen kerran. Martan suhtautuminen ei ollut vakaata ja ailahtelematonta. Kun he epäröivät vierittää kiven pois, Jeesus sanoi: ”Enkö alun alkaen sanonut teille, ettei tämä sairaus ollut kuolemaksi? Enkö ole tullut täyttämään lupaustani? Ja enkö luoksenne tultuani sanonut, että jos vain uskoisitte, näkisitte Jumalan kunnian? Minkä tähden epäilette? Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin uskotte ja tottelette?”	168:1.12 (1845.3) When Martha and Mary heard this command of Jesus directing that the stone in front of the tomb be rolled away, they were filled with conflicting emotions. Mary hoped that Lazarus was to be raised from the dead, but Martha, while to some extent sharing her sister’s faith, was more exercised by the fear that Lazarus would not be presentable, in his appearance, to Jesus, the apostles, and their friends. Said Martha: “Must we roll away the stone? My brother has now been dead four days, so that by this time decay of the body has begun.” Martha also said this because she was not certain as to why the Master had requested that the stone be removed; she thought maybe Jesus wanted only to take one last look at Lazarus. She was not settled and constant in her attitude. As they hesitated to roll away the stone, Jesus said: “Did I not tell you at the first that this sickness was not to the death? Have I not come to fulfill my promise? And after I came to you, did I not say that, if you would only believe, you should see the glory of God? Wherefore do you doubt? How long before you will believe and obey?”
168:1.13 (1845.4) Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen apostolinsa tarttuivat auliiden naapureiden avustamina kiveen ja vierittivät sen sivuun haudan suulta.	168:1.13 (1845.4) When Jesus had finished speaking, his apostles, with the assistance of willing neighbors, laid hold upon the stone and rolled it away from the entrance to the tomb.
168:1.14 (1845.5) Juutalaisten keskuudessa eli yleisenä uskomus, jonka mukaan sappipisara kuoleman enkelin miekankärjessä alkoi vaikuttaa kolmannen päivän lopulla niin, että se toimi täydellä voimallaan neljäntenä päivänä. Heidän käsityksensä mukaan ihmisen sielu saattoi viipyä haudan lähettyvillä kolmannen päivän loppuun saakka ja koettaa saada kuollutta ruumista henkiin; mutta he uskoivat lujasti, että ennen kuin neljännen päivän aamu valkeni, tällainen sielu oli jo jatkanut matkaansa täältä poistuneiden sielujen olinpaikkaan.	168:1.14 (1845.5) It was the common belief of the Jews that the drop of gall on the point of the sword of the angel of death began to work by the end of the third day, so that it was taking full effect on the fourth day. They allowed that the soul of man might linger about the tomb until the end of the third day, seeking to reanimate the dead body; but they firmly believed that such a soul had gone on to the abode of departed spirits ere the fourth day had dawned.
168:1.15 (1845.6) Nämä uskomukset ja käsitykset vainajista ja vainajien hengen poistumisesta olivat omiaan saamaan kaikki tuolla hetkellä Lasaruksen haudalla läsnä olevat ja sittemmin kaikki, jotka saattaisivat kuulla siitä, mitä kohta oli tapahtuva, mielessään vakuuttuneiksi siitä, että tämä oli todellakin ja totisesti tapaus, jossa ihminen herätettiin kuolleista, ja että sen suoritti henkilökohtaisin toimin hän, joka julisti olevansa ”kuolleistanousu ja elämä.”	168:1.15 (1845.6) These beliefs and opinions regarding the dead and the departure of the spirits of the dead served to make sure, in the minds of all who were now present at Lazarus’s tomb and subsequently to all who might hear of what was about to occur, that this was really and truly a case of the raising of the dead by the personal working of one who declared he was “the resurrection and the life.”
2. Lasaruksen kuolleistaherääminen ^top	2. The Resurrection of Lazarus ^top
168:2.1 (1845.7) Tämän puolen viidettäkymmenestä kuolevaisesta koostuvan seurueen seistessä hautakammion edessä he kykenivät hämärästi näkemään liinasiteisiin käärityn Lasaruksen hahmon, joka lepäsi hautaholvin oikeanpuoleisessa alemmassa seinäsyvennyksessä. Kun nämä maan luodut siinä seisoivat miltei rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa, valtava taivaallisten olentojen joukko oli siirtynyt paikoilleen ollakseen valmiina noudattamaan toimintakäskyä, sitten kun heidän komentajansa Gabriel sen antaisi.	168:2.1 (1845.7) As this company of some forty-five mortals stood before the tomb, they could dimly see the form of Lazarus, wrapped in linen bandages, resting on the right lower niche of the burial cave. While these earth creatures stood there in almost breathless silence, a vast host of celestial beings had swung into their places preparatory to answering the signal for action when it should be given by Gabriel, their commander.
168:2.2 (1846.1) Jeesus loi katseensa ylös sanoen: ”Isä, olen kiitollinen siitä, että kuulit pyyntöni ja suostuit siihen. Tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta näiden takia, jotka seisovat tässä kanssani, puhun sinulle näin, jotta he uskoisivat, että sinä olet lähettänyt minut tähän maailmaan, ja jotta he tietäisivät, että sinä toimit kanssani siinä, mitä me kohta teemme.” Ja kun hän oli rukoillut, hän huusi lujalla äänellä: ”Lasarus, tule esiin!”	168:2.2 (1846.1) Jesus lifted up his eyes and said: “Father, I am thankful that you heard and granted my request. I know that you always hear me, but because of those who stand here with me, I thus speak with you, that they may believe that you have sent me into the world, and that they may know that you are working with me in that which we are about to do.” And when he had prayed, he cried with a loud voice, “Lazarus, come forth!”
168:2.3 (1846.2) Vaikka nämä ihmistarkkailijat pysyivät liikkumatta, koko valtava taivaallinen varusjoukko oli liikkeessä ja pani kuuliaisesti yhteistoimin täytäntöön Luojan käskyä. Maan ajanlaskun mukaan täsmälleen kahdentoista sekunnin kuluttua Lasaruksen siihen asti eloton hahmo alkoi liikkua ja nousi hetken kuluttua istualleen saman kivihyllyn reunalle, jolla se oli levännyt. Lasaruksen ruumis oli yltympäriinsä hautavaatteiden peitossa, ja hänen kasvojaan peitti hikiliina. Ja kun hän nousi – elävänä – seisomaan heidän edessään, Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”	168:2.3 (1846.2) Though these human observers remained motionless, the vast celestial host was all astir in unified action in obedience to the Creator’s word. In just twelve seconds of earth time the hitherto lifeless form of Lazarus began to move and presently sat up on the edge of the stone shelf whereon it had rested. His body was bound about with grave cloths, and his face was covered with a napkin. And as he stood up before them—alive—Jesus said, “Loose him and let him go.”
168:2.4 (1846.3) Apostoleja sekä Marttaa ja Mariaa lukuun ottamatta kaikki pakenivat talolle. He olivat kauhusta kalpeita ja ihmetyksen vallassa. Vaikka jotkut vielä jäivätkin paikalle, monet kiiruhtivat kuitenkin kotiinsa.	168:2.4 (1846.3) All, save the apostles, with Martha and Mary, fled to the house. They were pale with fright and overcome with astonishment. While some tarried, many hastened to their homes.
168:2.5 (1846.4) Lasarus tervehti Jeesusta ja apostoleja ja kysyi käärinliinojen tarkoitusta ja sitä, miksi hän oli herännyt puutarhassa. Jeesus ja apostolit vetäytyivät sivummalle, siksi aikaa kun Martta kertoi Lasarukselle tämän kuolemasta, hautaamisesta ja kuolleistaheräämisestä. Martan oli selitettävä Lasarukselle, että tämä oli kuollut sunnuntaina ja että hänet oli saatettu takaisin elämään nyt torstaina, sillä Lasaruksella ei ollut ollut mitään ajantajua, siitä alkaen kun hän vaipui kuolon uneen.	168:2.5 (1846.4) Lazarus greeted Jesus and the apostles and asked the meaning of the grave cloths and why he had awakened in the garden. Jesus and the apostles drew to one side while Martha told Lazarus of his death, burial, and resurrection. She had to explain to him that he had died on Sunday and was now brought back to life on Thursday, inasmuch as he had had no consciousness of time since falling asleep in death.
168:2.6 (1846.5) Lasaruksen astuessa ulos haudasta Jeesuksen Personoitu Suuntaaja, joka oli nyt kaltaistensa päällikkö tämän paikallisuniversumin piirissä, antoi Lasaruksen entiselle Suuntaajalle, joka tuolla hetkellä odotti palvelumääräystä, käskyn ottaa uudelleen sijansa kuolleista herätetyn miehen mielessä ja sielussa.	168:2.6 (1846.5) As Lazarus came out of the tomb, the Personalized Adjuster of Jesus, now chief of his kind in this local universe, gave command to the former Adjuster of Lazarus, now in waiting, to resume abode in the mind and soul of the resurrected man.
168:2.7 (1846.6) Sitten Lasarus meni Jeesuksen luo ja polvistui sisariensa rinnalla Mestarin jalkojen juureen kiittääkseen ja ylistääkseen Jumalaa. Lasarusta kädestä tarttuen Jeesus nosti hänet seisomaan ja sanoi: ”Poikani, sen mitä on tapahtunut sinulle, tulevat kokemaan myös kaikki, jotka uskovat tämän evankeliumin, paitsi että heidän on määrä herätä kuolleista paljon loisteliaammassa hahmossa. Tulet olemaan elävä todistus lausumastani totuudesta: Minä olen kuolleistanousu ja elämä. Mutta menkäämme nyt kaikki sisälle taloon ja nauttikaamme ravintoa tämän fyysisen ruumiimme tarpeiksi.”	168:2.7 (1846.6) Then went Lazarus over to Jesus and, with his sisters, knelt at the Master’s feet to give thanks and offer praise to God. Jesus, taking Lazarus by the hand, lifted him up, saying: “My son, what has happened to you will also be experienced by all who believe this gospel except that they shall be resurrected in a more glorious form. You shall be a living witness of the truth which I spoke—I am the resurrection and the life. But let us all now go into the house and partake of nourishment for these physical bodies.”
168:2.8 (1846.7) Kun he kulkivat taloa kohti, Gabriel lähetti pois paikalle kerääntyneen taivaallisen varusväen ylimääräiset ryhmät, samalla kun hän merkitsi kirjoihin ensimmäisen – ja viimeisen – Urantialla sattuneen tapauksen, jossa kuolevainen luotu oli herätetty kuolleista jo kuolleen fyysisen ruumiin hahmossa.	168:2.8 (1846.7) As they walked toward the house, Gabriel dismissed the extra groups of the assembled heavenly host while he made record of the first instance on Urantia, and the last, where a mortal creature had been resurrected in the likeness of the physical body of death.
168:2.9 (1846.8) Lasarus pystyi vaivoin käsittämään, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi olleensa varsin sairas, mutta hän kykeni muistamaan vain, että oli vaipunut uneen ja että hänet oli herätetty. Milloinkaan hän ei kyennyt kertomaan mitään näistä neljästä haudassa viettämästään päivästä, sillä hän oli ollut täysin tiedoton. Kuolonunta nukkuvien kannalta aika ei ole olemassa.	168:2.9 (1846.8) Lazarus could hardly comprehend what had occurred. He knew he had been very sick, but he could recall only that he had fallen asleep and been awakened. He was never able to tell anything about these four days in the tomb because he was wholly unconscious. Time is nonexistent to those who sleep the sleep of death.
168:2.10 (1846.9) Vaikka monet tämän voimallisen teon seurauksena uskoivat Jeesukseen, toiset taas vain paaduttivat sydämensä entistä lujemmin hänet torjuakseen. Seuraavan päivän puoleenpäivään mennessä tämä tarina oli levinnyt kaikkialle Jerusalemiin. Kymmenet miehet ja naiset menivät Betaniaan katsomaan Lasarusta ja keskustelemaan hänen kanssaan, ja hätääntyneet ja suunniltaan joutuneet fariseukset kutsuivat kiireesti koolle sanhedrinin päättääkseen, mitä näiden uusien tapahtumien johdosta tulisi tehdä.	168:2.10 (1846.9) Though many believed in Jesus as a result of this mighty work, others only hardened their hearts the more to reject him. By noon the next day this story had spread over all Jerusalem. Scores of men and women went to Bethany to look upon Lazarus and talk with him, and the alarmed and disconcerted Pharisees hastily called a meeting of the Sanhedrin that they might determine what should be done about these new developments.
3. Sanhedrinin kokous ^top	3. Meeting of the Sanhedrin ^top
168:3.1 (1847.1) Vaikka tämän kuolleista herätetyn miehen muodossa saatu todistusaineisto omalta osaltaan suuresti lujitti riviuskovien luottamusta valtakunnan evankeliumiin, sillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta Jerusalemin uskonnollisten johtajien ja vallanpitäjien asennoitumiseen, paitsi että se joudutti heidän päätöstään saattaa Jeesus turmioon ja pysäyttää hänen toimintansa.	168:3.1 (1847.1) Even though the testimony of this man raised from the dead did much to consolidate the faith of the mass of believers in the gospel of the kingdom, it had little or no influence on the attitude of the religious leaders and rulers at Jerusalem except to hasten their decision to destroy Jesus and stop his work.
168:3.2 (1847.2) Kello yhden aikoihin seuraavana päivänä eli perjantaina sanhedrin kokoontui taas käsittelemään kysymystä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä Jeesus Nasaretilaisen suhteen?” Yli kaksi tuntia jatkuneen keskustelun ja katkeran kiistelyn jälkeen muuan fariseus esitti päätöslauselman, jossa vaadittiin Jeesuksen välitöntä kuolemaa, jossa julistettiin Jeesuksen olevan uhka koko Israelille ja joka virallisesti, ilman oikeudenkäyntiä ja vastoin koko siihenastista oikeuskäytäntöä sitoi sanhedrinin kädet niin, ettei se voisi päättää muusta kuin kuolemantuomiosta.	168:3.2 (1847.2) At one o’clock the next day, Friday, the Sanhedrin met to deliberate further on the question, “What shall we do with Jesus of Nazareth?” After more than two hours of discussion and acrimonious debate, a certain Pharisee presented a resolution calling for Jesus’ immediate death, proclaiming that he was a menace to all Israel and formally committing the Sanhedrin to the decision of death, without trial and in defiance of all precedent.
168:3.3 (1847.3) Kerran toisensa jälkeen tämä juutalaisjohtajien kunnianarvoisa elin oli määrännyt, että Jeesus oli pidätettävä ja tuotava oikeuden eteen vastaamaan jumalanpilkka- ja lukuisiin muihin syytöksiin juutalaisten pyhän lain halveksimisesta. Kerran aikaisemmin he olivat menneet niinkin pitkälle, että olivat antaneet julistuksen, jonka mukaan Jeesuksen olisi kuoltava, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sanhedrin pöytäkirjoihin merkiten halusi, ennen kuin oikeudenkäyntiä edes oli pidetty, määrätä hänen kuolemantuomionsa. Mutta tämä päätöslauselma ei tullut äänestykseen, sillä neljätoista sanhedrinin jäsentä jätti yhtenä joukkona eronpyynnön, kun tällaista ennenkuulumatonta toimenpidettä ehdotettiin. Vaikkei näitä eronpyyntöjä lähes kahteen viikkoon virallisesti käsiteltykään, tämä neljätoistajäseninen ryhmä vetäytyi tuona päivänä pois sanhedrinistä istumatta neuvostossa enää koskaan. Näitä eronpyyntöjä myöhemmin käsiteltäessä neuvostosta ajettiin ulos vielä viisi jäsentä, sillä heidän toverinsa uskoivat heidän omaavan ystävällisiä tunteita Jeesusta kohtaan. Näiden yhdeksäntoista miehen häätämisen jälkeen sanhedrin saattoi kuulustella Jeesusta ja tuomita hänet jäsenten pitäessä keskenään yhtä tavalla, joka läheni yksimielisyyttä.	168:3.3 (1847.3) Time and again had this august body of Jewish leaders decreed that Jesus be apprehended and brought to trial on charges of blasphemy and numerous other accusations of flouting the Jewish sacred law. They had once before even gone so far as to declare he should die, but this was the first time the Sanhedrin had gone on record as desiring to decree his death in advance of a trial. But this resolution did not come to a vote since fourteen members of the Sanhedrin resigned in a body when such an unheard-of action was proposed. While these resignations were not formally acted upon for almost two weeks, this group of fourteen withdrew from the Sanhedrin on that day, never again to sit in the council. When these resignations were subsequently acted upon, five other members were thrown out because their associates believed they entertained friendly feelings toward Jesus. With the ejection of these nineteen men the Sanhedrin was in a position to try and to condemn Jesus with a solidarity bordering on unanimity.
168:3.4 (1847.4) Seuraavalla viikolla Lasarus ja hänen sisarensa kutsuttiin sanhedrinin eteen. Kun heidän todistajanlausuntonsa oli kuultu, mitään epäilystä ei enää voinut olla siitä, että Lasarus oli herätetty kuolleista. Vaikka sanhedrinin pöytäkirjat itse asiassa myönsivät Lasaruksen kuolleistaheräämisen todeksi, asiakirjaan liitettiin silti päätöslauselma, jonka mukaan tämän samoin kuin kaikkien muidenkin Jeesuksen suorittamien ihmeiden takana oli perkeleiden ruhtinaan voima, ja Jeesuksen julistettiin olevan liitossa tuon ruhtinaan kanssa.	168:3.4 (1847.4) The following week Lazarus and his sisters were summoned to appear before the Sanhedrin. When their testimony had been heard, no doubt could be entertained that Lazarus had been raised from the dead. Though the transactions of the Sanhedrin virtually admitted the resurrection of Lazarus, the record carried a resolution attributing this and all other wonders worked by Jesus to the power of the prince of devils, with whom Jesus was declared to be in league.
168:3.5 (1847.5) Olipa hänen ihmeitä tekevän voimansa lähde mikä tahansa, nämä juutalaisjohtajat olivat vakuuttuneita siitä, ettei kestäisi kauan, ennen kuin tavallinen rahvas viimeistä myöten uskoisi häneen, ellei häntä välittömästi pysäytettäisi; ja lisäksi siitä, että roomalaisviranomaisten suhteen ilmenisi vakavia hankaluuksia, koska niin monet hänen uskovistaan pitivät häntä Messiaana, Israelin vapahtajana.	168:3.5 (1847.5) No matter what the source of his wonder-working power, these Jewish leaders were persuaded that, if he were not immediately stopped, very soon all the common people would believe in him; and further, that serious complications with the Roman authorities would arise since so many of his believers regarded him as the Messiah, Israel’s deliverer.
168:3.6 (1847.6) Juuri tässä samassa sanhedrinin kokouksessa ylipappi Kaiafas lausui ensi kerran sittemmin monet kerrat toistelemansa vanhan juutalaisen ajatelman: ”On parempi, että yksi mies kuolee, kuin että koko yhteisö menehtyy.”	168:3.6 (1847.6) It was at this same meeting of the Sanhedrin that Caiaphas the high priest first gave expression to that old Jewish adage, which he so many times repeated: “It is better that one man die, than that the community perish.”
168:3.7 (1847.7) Vaikka Jeesukselle oli välitetty varoitus siitä, mitä sanhedrin tuona synkkänä perjantai-iltapäivänä toimitti, hän ei ollut siitä milläänsäkään vaan jatkoi ystävien seurassa lepoaan sapatin yli Betfagen pikkukylässä Betanian lähellä. Varhain sunnuntaiaamuna Jeesus ja apostolit kokoontuivat sopimuksen mukaan Lasaruksen kotiin, ja Betanian perheen hyvästeltyään he lähtivät matkaan mennäkseen takaisin Pellan leirille.	168:3.7 (1847.7) Although Jesus had received warning of the doings of the Sanhedrin on this dark Friday afternoon, he was not in the least perturbed and continued resting over the Sabbath with friends in Bethpage, a hamlet near Bethany. Early Sunday morning Jesus and the apostles assembled, by prearrangement, at the home of Lazarus, and taking leave of the Bethany family, they started on their journey back to the Pella encampment.
4. Vastaus rukoukseen ^top	4. The Answer to Prayer ^top
168:4.1 (1848.1) Matkalla Betaniasta Pellaan apostolit esittivät Jeesukselle monia kysymyksiä, joihin kaikkiin Mestari auliisti vastasi, paitsi kysymyksiin, jotka puuttuivat vainajien kuolleistaheräämisen yksityiskohtiin. Sellaiset ongelmat ylittivät hänen apostoliensa käsityskyvyn, ja siksi Mestari kieltäytyi keskustelemasta näistä kysymyksistä heidän kanssaan. Koska he olivat poistuneet Betaniasta salaa, heidän seurassaan ei ollut muita. Niinpä Jeesus tarttui tilaisuuteen puhuakseen kymmenelle apostolille monista sellaisista asioista, joiden hän ajatteli valmistavan heitä kohta edessä olevia koetuksen aikoja varten.	168:4.1 (1848.1) On the way from Bethany to Pella the apostles asked Jesus many questions, all of which the Master freely answered except those involving the details of the resurrection of the dead. Such problems were beyond the comprehension capacity of his apostles; therefore did the Master decline to discuss these questions with them. Since they had departed from Bethany in secret, they were alone. Jesus therefore embraced the opportunity to say many things to the ten which he thought would prepare them for the trying days just ahead.
168:4.2 (1848.2) Apostolien mielessä kävi valtava myllerrys, ja he käyttivät melkoisesti aikaa keskustelemalla äskettäisistä kokemuksistaan siltä osin kuin ne liittyivät kysymykseen rukouksesta ja rukoukseen vastaamisesta. He kaikki muistivat, mitä Jeesus oli Filadelfiassa lausunut Betaniasta saapuneelle viestintuojalle. Hänhän oli tuolloin selkeästi sanonut: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi.” Ja kuitenkin Lasarus tästä lupauksesta huolimatta kiistämättä kuoli. Koko tuon päivän ajan he ottivat tavan takaa keskustelun kohteeksi tämän kysymyksen, kysymyksen rukoukseen vastaamisesta.	168:4.2 (1848.2) The apostles were much stirred up in their minds and spent considerable time discussing their recent experiences as they were related to prayer and its answering. They all recalled Jesus’ statement to the Bethany messenger at Philadelphia, when he said plainly, “This sickness is not really to the death.” And yet, in spite of this promise, Lazarus actually died. All that day, again and again, they reverted to the discussion of this question of the answer to prayer.
168:4.3 (1848.3) Jeesuksen vastauksista heidän moniin kysymyksiinsä on tehtävissä seuraava yhteenveto:	168:4.3 (1848.3) Jesus’ answers to their many questions may be summarized as follows:
168:4.4 (1848.4) 1. Rukous on sitä, mitä finiittinen mieli tuo esille pyrkiessään lähestymään Infiniittistä. Sen vuoksi rukouksen rakentamista pakostakin rajoittavat finiittisen olennon tietämys, viisaus ja ominaisuudet. Samalla tavoin täytyy myös vastauksen pakostakin olla riippuvainen Infiniittisen näkemyksestä, tavoitteista, ihanteista ja ominaisuuksista. Milloinkaan ei voida havaita, että rukouksen esittämisen ja siihen osoitetun täysimääräisen hengellisen vastauksen vastaanottamisen välillä olisi aineellisista ilmiöistä koostuva katkeamaton jatkuvuus.	168:4.4 (1848.4) 1. Prayer is an expression of the finite mind in an effort to approach the Infinite. The making of a prayer must, therefore, be limited by the knowledge, wisdom, and attributes of the finite; likewise must the answer be conditioned by the vision, aims, ideals, and prerogatives of the Infinite. There never can be observed an unbroken continuity of material phenomena between the making of a prayer and the reception of the full spiritual answer thereto.
168:4.5 (1848.5) 2. Aina kun näyttää, ettei rukoukseen vastata, vastauksen viipyminen merkitsee usein sitäkin parempaa vastausta, vaikkakin vastausta, jota jostakin syystä kovasti viivytetään. Kun Jeesus sanoi, ettei Lasaruksen sairaus todellisuudessa ollut kuolemaksi, tämä oli ollut kuolleena jo yksitoista tuntia. Yhdeltäkään vilpittömältä rukoukselta ei evätä vastausta, paitsi kun korkeampi, hengellisen maailman näkökulma on keksinyt paremman vastauksen, eli vastauksen, joka täyttää sen, mitä ihmisen henki anoo, erotukseksi siitä, mitä ihmisen pelkkä mieli rukoilee.	168:4.5 (1848.5) 2. When a prayer is apparently unanswered, the delay often betokens a better answer, although one which is for some good reason greatly delayed. When Jesus said that Lazarus’s sickness was really not to the death, he had already been dead eleven hours. No sincere prayer is denied an answer except when the superior viewpoint of the spiritual world has devised a better answer, an answer which meets the petition of the spirit of man as contrasted with the prayer of the mere mind of man.
168:4.6 (1848.6) 3. Milloin on niin, että ajallisuudessa esitetyt rukoukset ovat hengen alullepanemia ja uskossa julki tuotuja, ne ovat usein niin laaja-alaisia ja kaiken kattavia, että niihin on mahdollista antaa vastaus vasta ikuisuudessa; finiittinen pyyntö on joskus niin täynnä Infiniittisen tavoittelua, että vastaamista on pitkän aikaa lykättävä odottamaan riittävän vastaanottokyvyn luomista; uskosta kumpuava rukous saattaa olla niin kaiken kattava, että vastaus siihen on saatavissa vasta Paratiisissa.	168:4.6 (1848.6) 3. The prayers of time, when indited by the spirit and expressed in faith, are often so vast and all-encompassing that they can be answered only in eternity; the finite petition is sometimes so fraught with the grasp of the Infinite that the answer must long be postponed to await the creation of adequate capacity for receptivity; the prayer of faith may be so all-embracing that the answer can be received only on Paradise.
168:4.7 (1848.7) 4. Kuolevaisen olennon mielen esittämään rukoukseen annettavat vastaukset ovat usein senluontoisia, että ne voidaan ottaa vastaan ja tiedostaa, vasta kun tämä samainen rukoileva mieli on saavuttanut kuolemattomuuden. Aineellisen olennon esittämään rukoukseen voidaan monissakin tapauksissa vastata vasta asianomaisen yksilön edistyttyä henkitasolle.	168:4.7 (1848.7) 4. The answers to the prayer of the mortal mind are often of such a nature that they can be received and recognized only after that same praying mind has attained the immortal state. The prayer of the material being can many times be answered only when such an individual has progressed to the spirit level.
168:4.8 (1848.8) 5. Jumalaa tuntevan henkilön rukous saattaa tietämättömyydessään olla niin vääristynyt ja taikauskoisuudessaan niin muotopuoli, että siihen vastaaminen olisi mitä suurimmassa määrin epätoivottavaa. Silloin pitää välittäjinä toimivien henkiolentojen siinä määrin tulkita tätä rukousta, ettei rukoilija vastauksen saapuessa ensinkään enää tunnista sitä vastaukseksi omaan rukoukseensa.	168:4.8 (1848.8) 5. The prayer of a God-knowing person may be so distorted by ignorance and so deformed by superstition that the answer thereto would be highly undesirable. Then must the intervening spirit beings so translate such a prayer that, when the answer arrives, the petitioner wholly fails to recognize it as the answer to his prayer.
168:4.9 (1848.9) 6. Kaikki oikeat rukoukset osoitetaan hengellisille olennoille, ja tällaisiin pyyntöihin tulee vastata hengellisin termein, ja kaikkien tällaisten vastausten täytyy koostua hengellisistä realiteeteista. Henkiolennot eivät voi antaa aineellisia vastauksia edes aineellisten olentojen esittämiin henkisiin pyyntöihin. Aineelliset olennot voivat rukoilla tuloksellisesti vain, kun he ”rukoilevat hengessä”.	168:4.9 (1848.9) 6. All true prayers are addressed to spiritual beings, and all such petitions must be answered in spiritual terms, and all such answers must consist in spiritual realities. Spirit beings cannot bestow material answers to the spirit petitions of even material beings. Material beings can pray effectively only when they “pray in the spirit.”
168:4.10 (1849.1) 7. Yksikään rukous ei voi toivoa vastausta, ellei se ole hengestä syntynyt ja uskon kasvattama. Vilpitön uskosi antaa ymmärtää, että olet itse asiassa jo etukäteen myöntänyt rukouksesi kuulijoille täyden oikeuden vastata pyyntöihisi sen verrattoman viisauden ja sen jumalallisen rakkauden mukaisesti, joista uskosi antaa sen kuvan, että ne toimivat niiden olentojen liikkeelle panevana voimana, joille rukouksesi esität.	168:4.10 (1849.1) 7. No prayer can hope for an answer unless it is born of the spirit and nurtured by faith. Your sincere faith implies that you have in advance virtually granted your prayer hearers the full right to answer your petitions in accordance with that supreme wisdom and that divine love which your faith depicts as always actuating those beings to whom you pray.
168:4.11 (1849.2) 8. Lapsi toimii aina oikeuksiensa puitteissa rohjetessaan esittää pyynnön vanhemmalleen; ja vanhempi toimii aina niiden velvollisuuksien puitteissa, jotka kuuluvat vanhemmalle suhteessa kypsymättömään lapseen, kun hänen lapseen verrattuna suurempi viisautensa vaatii viivyttämään ja muokkaamaan vastausta lapsen rukoukseen, sen osiin jakamista tai sen yläpuolelle nousemista tahi sen siirtämistä hengellisen ylösnousemuksen toiseen vaiheeseen.	168:4.11 (1849.2) 8. The child is always within his rights when he presumes to petition the parent; and the parent is always within his parental obligations to the immature child when his superior wisdom dictates that the answer to the child’s prayer be delayed, modified, segregated, transcended, or postponed to another stage of spiritual ascension.
168:4.12 (1849.3) 9. Älä epäröi esittää henkikaipuusta kertovia rukouksia; älä epäile, ettetkö saisi vastausta pyyntöihisi. Nämä vastaukset ovat tallessa, ne odottavat, että saavutat ne tulevaisuuteen kuuluvat ja aktuaalista kosmista etenemistä merkitsevät hengelliset tasot, joko tässä maailmassa tai muissa maailmoissa, joilla sinun käy mahdolliseksi tiedostaa ja omaksua nämä kauan odottaneet vastaukset aikaisempiin, mutta väärin ajoitettuihin pyyntöihisi.	168:4.12 (1849.3) 9. Do not hesitate to pray the prayers of spirit longing; doubt not that you shall receive the answer to your petitions. These answers will be on deposit, awaiting your achievement of those future spiritual levels of actual cosmic attainment, on this world or on others, whereon it will become possible for you to recognize and appropriate the long-waiting answers to your earlier but ill-timed petitions.
168:4.13 (1849.4) 10. Kaikki aidot hengestä syntyneet pyynnöt saavat varmasti vastauksen. Pyytäkää, niin saatte. Mutta teidän tulisi muistaa olevanne ajallisuuden ja avaruuden edistyviä luotuja; siksi teidän täytyy siinä kokemuksessanne, jolloin henkilökohtaisesti otatte vastaan täysimääräiset vastaukset moninaisiin rukouksiinne ja pyyntöihinne, ottaa alinomaa huomioon ajallisuuden ja avaruuden vaikutus.	168:4.13 (1849.4) 10. All genuine spirit-born petitions are certain of an answer. Ask and you shall receive. But you should remember that you are progressive creatures of time and space; therefore must you constantly reckon with the time-space factor in the experience of your personal reception of the full answers to your manifold prayers and petitions.
5. Miten Lasaruksen kävi ^top	5. What Became of Lazarus ^top
168:5.1 (1849.5) Ollessaan monien vilpittömien uskovien ja lukemattomien uteliaiden ihmisten mielenkiinnon kohde Lasarus pysytteli kotona Betaniassa aina Jeesuksen ristiinnaulitsemisen viikkoon saakka, jolloin häntä varoitettiin siitä, että sanhedrin oli päättänyt hänen kuolemastaan. Juutalaisten vallanpitäjät olivat päättäneet pysäyttää Jeesuksen opetuksen enemmän leviämisen, ja Jeesuksen surmaamisen he arvioivat aivan oikein hyödyttömäksi, mikäli he sallisivat Lasaruksen, joka edusti suurinta saavutusta hänen tekemiensä ihmeiden joukossa, elää ja toimia todistuksena siitä, että Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Lasarus oli nyt jo saanut kärsiä heidän taholtaan katkeraa vainoa.	168:5.1 (1849.5) Lazarus remained at the Bethany home, being the center of great interest to many sincere believers and to numerous curious individuals, until the days of the crucifixion of Jesus, when he received warning that the Sanhedrin had decreed his death. The rulers of the Jews were determined to put a stop to the further spread of the teachings of Jesus, and they well judged that it would be useless to put Jesus to death if they permitted Lazarus, who represented the very peak of his wonder-working, to live and bear testimony to the fact that Jesus had raised him from the dead. Already had Lazarus suffered bitter persecution from them.
168:5.2 (1849.6) Ja niin Lasarus jätti hätäiset jäähyväiset sisarilleen Betaniassa ja pakeni Jerikon kautta Jordanin tuolle puolen, eikä hän suonut itselleen montakaan lepohetkeä, ennen kuin oli saapunut Filadelfiaan. Lasarus tunsi hyvin Abnerin, ja Filadelfiassa hän tunsi olevansa turvassa häijyn sanhedrinin murhanhimoisilta vehkeilyiltä.	168:5.2 (1849.6) And so Lazarus took hasty leave of his sisters at Bethany, fleeing down through Jericho and across the Jordan, never permitting himself to rest long until he had reached Philadelphia. Lazarus knew Abner well, and here he felt safe from the murderous intrigues of the wicked Sanhedrin.
168:5.3 (1849.7) Pian tämän jälkeen Martta ja Maria luopuivat Betanian maatilastaan ja liittyivät veljensä seuraan Pereassa. Sillä välin Lasaruksesta oli tullut Filadelfian seurakunnan rahastonhoitaja. Hän asettui tukemaan voimakkaasti Abneria tämän kiistellessä Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan kanssa, ja lopulta hän 67-vuotiaana kuoli samaan sairauteen, joka jo oli vienyt hänet nuorempana miehenä hautaan Betaniassa.	168:5.3 (1849.7) Soon after this Martha and Mary disposed of their lands at Bethany and joined their brother in Perea. Meantime, Lazarus had become the treasurer of the church at Philadelphia. He became a strong supporter of Abner in his controversy with Paul and the Jerusalem church and ultimately died, when 67 years old, of the same sickness that carried him off when he was a younger man at Bethany.