Luku 171	Paper 171
Matkalla Jerusalemiin	On the Way to Jerusalem
171:0.1 (1867.1) TAIVAAN valtakunnasta pitämänsä ikimuistettavan saarnan jälkeisenä päivänä Jeesus ilmoitti, että hän ja apostolit lähtisivät seuraavana päivänä viettämään pääsiäistä Jerusalemissa ja että he matkan varrella kävisivät useissa Etelä-Perean kaupungeissa.	171:0.1 (1867.1) THE day after the memorable sermon on “The Kingdom of Heaven,” Jesus announced that on the following day he and the apostles would depart for the Passover at Jerusalem, visiting numerous cities in southern Perea on the way.
171:0.2 (1867.2) Valtakunta-aiheesta pidetty puhe samoin kuin ilmoitus hänen menostaan pääsiäisjuhlille saivat kaikki hänen seuraajansa ajattelemaan, että hän oli lähdössä Jerusalemiin pystyttääkseen juutalaisten yliherruuteen perustuvan ajallisen valtakunnan. Kertoipa Jeesus valtakunnan aineettomasta luonteesta mitä hyvänsä, hän ei kyennyt pyyhkimään juutalaiskuulijoiden mielestä kokonaan pois ajatusta, jonka mukaan Messiaan oli määrä perustaa jonkinlainen kansallismielinen hallitus, jonka keskuspaikka olisi Jerusalem.	171:0.2 (1867.2) The address on the kingdom and the announcement that he was going to the Passover set all his followers to thinking that he was going up to Jerusalem to inaugurate the temporal kingdom of Jewish supremacy. No matter what Jesus said about the nonmaterial character of the kingdom, he could not wholly remove from the minds of his Jewish hearers the idea that the Messiah was to establish some kind of nationalistic government with headquarters at Jerusalem.
171:0.3 (1867.3) Mitä Jeesus sapattisaarnassaan sanoi, oli omiaan vain hämmentämään valtaosaa hänen seuraajistaan; Mestarin esitys oli ollut valaisuksi sangen harvoille. Johtohenkilöt ymmärsivät jotakin hänen opetuksistaan, jotka käsittelivät sisimmässä olevaa valtakuntaa, ”taivaan valtakuntaa teidän sisimmässänne”, mutta he tiesivät hänen puhuneen myös toisesta ja tulevasta valtakunnasta, ja he luulivat hänen nyt lähtevän Jerusalemiin perustamaan juuri tätä valtakuntaa. Kun he tämän odotuksen osalta pettyivät, kun juutalaiset hänet hylkäsivät, ja myöhemmin, kun Jerusalem kirjaimellisesti hävitettiin, he yhäkin tarrautuivat tähän toivoon uskoen vilpittömästi, että Mestari suuressa väkevyydessä ja majesteettisessa loistossa kohta palaisi tähän maailmaan perustaakseen luvatun valtakunnan.	171:0.3 (1867.3) What Jesus said in his Sabbath sermon only tended to confuse the majority of his followers; very few were enlightened by the Master’s discourse. The leaders understood something of his teachings regarding the inner kingdom, “the kingdom of heaven within you,” but they also knew that he had spoken about another and future kingdom, and it was this kingdom they believed he was now going up to Jerusalem to establish. When they were disappointed in this expectation, when he was rejected by the Jews, and later on, when Jerusalem was literally destroyed, they still clung to this hope, sincerely believing that the Master would soon return to the world in great power and majestic glory to establish the promised kingdom.
171:0.4 (1867.4) Juuri tuona sunnuntai-iltapäivänä sattui, että Jaakob ja Johannes Sebedeuksen äiti Salome tuli molempine apostolipoikineen Jeesuksen luo, ja hän koetti sanakääntein, joilla puhuteltiin itämaista mahtimiestä, saada Jeesusta lupaamaan etukäteen, että tämä suostuisi, mitä ikinä hän pyytäisi. Mutta Mestari ei halunnut sellaista luvata. Sen sijaan hän kysyi Salomelta: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin Salome vastasi: ”Mestari, nyt kun olet menossa Jerusalemiin perustamaan valtakunnan, tahtoisin pyytää sinua etukäteen lupaamaan minulle, että näillä minun pojillani olisi luonasi kunniasija niin, että toinen istuu valtakunnassasi sinun oikealla puolellasi ja toinen vasemmalla puolellasi.”	171:0.4 (1867.4) It was on this Sunday afternoon that Salome the mother of James and John Zebedee came to Jesus with her two apostle sons and, in the manner of approaching an Oriental potentate, sought to have Jesus promise in advance to grant whatever request she might make. But the Master would not promise; instead, he asked her, “What do you want me to do for you?” Then answered Salome: “Master, now that you are going up to Jerusalem to establish the kingdom, I would ask you in advance to promise me that these my sons shall have honor with you, the one to sit on your right hand and the other to sit on your left hand in your kingdom.”
171:0.5 (1867.5) Kuullessaan Salomen pyynnön Jeesus sanoi: ”Vaimo, sinä et tiedä, mitä sinä pyydät.” Ja sitten hän näitä kahta kunniankipeää apostolia suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Siksi, että jo kauan aikaa olen tuntenut teidät ja rakastanut teitä; siksi, että olen jopa asunut äitinne talossa; siksi, että Andreas on antanut teille tehtäväksi olla kaiken aikaa seurassani, siksipä te sallitte äitinne tulla salaa luokseni esittämään tällaisen hävyttömän pyynnön. Mutta sallikaa minun nyt esittää teille tämä kysymys: Oletteko valmiit juomaan sen maljan, jonka minä kohta juon?” Ja hetkeäkään asiaa ajattelematta Jaakob ja Johannes vastasivat: ”Olemme, Mestari, kyllä me olemme valmiit.” Jeesus sanoi: ”Minua surettaa, ettette tiedä, miksi me menemme Jerusalemiin; olen murheissani, ettette ymmärrä valtakuntani luonnetta; olen pettynyt siitä, että tuotte äitinne esittämään minulle moisen pyynnön; mutta tiedän, että sydämessänne rakastatte minua; siksi minä julistankin, että toden totta tulette juomaan karvaasta kalkistani ja että saatte kuin saattekin oman osuutenne nöyryytyksestäni, mutta istumiset oikealla puolellani ja vasemmalla puolellani eivät ole minun vallassani. Sellaiset kunniasijat varataan niille, jotka Isäni osoittaa.”	171:0.5 (1867.5) When Jesus heard Salome’s request, he said: “Woman, you know not what you ask.” And then, looking straight into the eyes of the two honor-seeking apostles, he said: “Because I have long known and loved you; because I have even lived in your mother’s house; because Andrew has assigned you to be with me at all times; therefore do you permit your mother to come to me secretly, making this unseemly request. But let me ask you: Are you able to drink the cup I am about to drink?” And without a moment for thought, James and John answered, “Yes, Master, we are able.” Said Jesus: “I am saddened that you know not why we go up to Jerusalem; I am grieved that you understand not the nature of my kingdom; I am disappointed that you bring your mother to make this request of me; but I know you love me in your hearts; therefore I declare that you shall indeed drink of my cup of bitterness and share in my humiliation, but to sit on my right hand and on my left hand is not mine to give. Such honors are reserved for those who have been designated by my Father.”
171:0.6 (1868.1) Tällä välin joku oli jo ehtinyt toimittaa sanan tästä neuvonpidosta Pietarille ja muille apostoleille, ja näitä närkästytti suuresti, että Jaakobilla ja Johanneksella oli otsaa pyrkiä pääsemään suosioon heidän ohitseen ja että he yhdessä äitinsä kanssa menivät salaa esittämään tuommoisen pyynnön. Kun he ryhtyivät asiasta keskenään kiistelemään, Jeesus kutsui heidät kaikki yhteen sanoen: ”Tiedätte mainiosti, miten gentiilihallitsijat harjoittavat herruuttaan alamaisiaan kohtaan, ja kuinka mahtavat valtaansa käyttävät. Mutta niin ei ole oleva taivaan valtakunnassa. Jokainen, joka haluaisi olla suuri teidän joukossanne, tulkoon hänestä ensin teidän palvelijanne. Joka tahtoisi olla valtakunnassa ensimmäinen, tulkoon hänestä teidän hoivaajanne. Minä sanon teille, ettei Ihmisen Poika tullut hoivattavaksi, vaan hoivaamaan; ja nyt menen Jerusalemiin antamaan pois elämäni täyttääkseni Isän tahdon ja palvellakseni veljiäni.” Nämä sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät omiin oloihinsa rukoilemaan. Samana iltana Jaakob ja Johannes esittivät vastaukseksi Pietarin tuskitteluihin asianmukaiset anteeksipyynnöt kymmenelle muulle apostolille, eivätkä heidän veljensä enää muistelleet heitä pahalla.	171:0.6 (1868.1) By this time someone had carried word of this conference to Peter and the other apostles, and they were highly indignant that James and John would seek to be preferred before them, and that they would secretly go with their mother to make such a request. When they fell to arguing among themselves, Jesus called them all together and said: “You well understand how the rulers of the gentiles lord it over their subjects, and how those who are great exercise authority. But it shall not be so in the kingdom of heaven. Whosoever would be great among you, let him first become your servant. He who would be first in the kingdom, let him become your minister. I declare to you that the Son of Man came not to be ministered to but to minister; and I now go up to Jerusalem to lay down my life in the doing of the Father’s will and in the service of my brethren.” When the apostles heard these words, they withdrew by themselves to pray. That evening, in response to the labors of Peter, James and John made suitable apologies to the ten and were restored to the good graces of their brethren.
171:0.7 (1868.2) Pyytäessään paikkaa Jerusalemissa Jeesuksen oikealta ja vasemmalta puolelta Sebedeuksen pojat tuskin tajusivat, ettei kuluisi kuukauttakaan, kun heidän rakastettu opettajansa riippuisi roomalaisella ristillä toisella puolellaan kuolemaa tekevä varas ja toisella puolellaan muuan toinen lainrikkoja. Ja heidän äitinsä, joka oli läsnä ristiinnaulitsemistilaisuudessa, muisti hyvin tämän Jeesukselle Pellassa esittämänsä mielettömän pyynnön kunniapaikoista, joita hän typeryyttään apostolipojilleen tavoitteli.	171:0.7 (1868.2) In asking for places on the right hand and on the left hand of Jesus at Jerusalem, the sons of Zebedee little realized that in less than one month their beloved teacher would be hanging on a Roman cross with a dying thief on one side and another transgressor on the other side. And their mother, who was present at the crucifixion, well remembered the foolish request she had made of Jesus at Pella regarding the honors she so unwisely sought for her apostle sons.
1. Pellasta-lähtö ^top	1. The Departure from Pella ^top
171:1.1 (1868.3) Maanantaiaamupäivänä, maaliskuun 13. päivänä, Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan jättivät lopulliset jäähyväiset Pellan leirille ja suuntasivat kulkunsa kohti etelää matkallaan niihin Etelä-Perean kaupunkeihin, joissa Abnerin työtoverit sillä hetkellä työskentelivät. He käyttivät yli kaksi viikkoa käyntiin näiden seitsemänkymmenen sanansaattajan luona, ja sen jälkeen he menivät suoraa tietä Jerusalemiin pääsiäiseksi.	171:1.1 (1868.3) On the forenoon of Monday, March 13, Jesus and his twelve apostles took final leave of the Pella encampment, starting south on their tour of the cities of southern Perea, where Abner’s associates were at work. They spent more than two weeks visiting among the seventy and then went directly to Jerusalem for the Passover.
171:1.2 (1868.4) Kun Mestari lähti Pellasta, hänen jäljessään kulkivat ne tuhatkunta opetuslasta, jotka olivat olleet leirillä apostolien mukana. Jokseenkin puolet tästä ryhmästä erkani hänen seurastaan Jordanin kahluupaikalla, Jerikoon johtavalla tiellä, kun he saivat kuulla hänen olevan menossa Heshboniin, ja kun hän oli esittänyt saarnan aiheesta ”kustannusten laskeminen”. Nämä jatkoivat matkaansa Jerusalemiin, kun ryhmän toinen puolisko taas seurasi hänen jäljessään kahden viikon ajan ja vieraili Etelä-Perean kaupungeissa.	171:1.2 (1868.4) When the Master left Pella, the disciples encamped with the apostles, about one thousand in number, followed after him. About one half of this group left him at the Jordan ford on the road to Jericho when they learned he was going over to Heshbon, and after he had preached the sermon on “Counting the Cost.” They went on up to Jerusalem, while the other half followed him for two weeks, visiting the towns in southern Perea.
171:1.3 (1868.5) Yleisesti ottaen useimmat Jeesuksen lähimmistä seuraajista ymmärsivät, että Pellan leiri oli nyt jätetty lopullisesti. Mutta he todellakin luulivat tämän osoittavan, että Mestari vihdoin aikoi mennä Jerusalemiin ottamaan haltuunsa Daavidin valtaistuimen. Hänen seuraajiensa valtaenemmistö ei koskaan kyennyt omaksumaan mitään muuta käsitystä taivaan valtakunnasta; opettipa hän heille mitä tahansa, he eivät suostuneet luopumaan tästä juutalaisesta valtakunta-ideasta.	171:1.3 (1868.5) In a general way, most of Jesus’ immediate followers understood that the camp at Pella had been abandoned, but they really thought this indicated that their Master at last intended to go to Jerusalem and lay claim to David’s throne. A large majority of his followers never were able to grasp any other concept of the kingdom of heaven; no matter what he taught them, they would not give up this Jewish idea of the kingdom.
171:1.4 (1868.6) Apostoli Andreaksen antamien ohjeiden mukaan toimien Daavid Sebedeus sulki Pellan vierasleirin keskiviikkona, maaliskuun 15. päivänä. Tuolloin siellä asui lähes neljätuhatta vierasta, eivätkä siinä vielä olleet mukana ne yli tuhat henkilöä, jotka oleskelivat apostolien seurassa opettajien leirinä tunnetussa paikassa ja jotka menivät etelään Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana. Niin paljon kuin Daavid tunsikin mielipahaa niin tehdä, hän kuitenkin myi koko varustuksen lukuisille eri ostajille ja kiiruhti varoineen Jerusalemiin, jossa hän myöhemmin luovutti rahat Juudas Iskariotille.	171:1.4 (1868.6) Acting on the instructions of the Apostle Andrew, David Zebedee closed the visitors’ camp at Pella on Wednesday, March 15. At this time almost four thousand visitors were in residence, and this does not include the one thousand and more persons who sojourned with the apostles at what was known as the teachers’ camp, and who went south with Jesus and the twelve. Much as David disliked to do it, he sold the entire equipment to numerous buyers and proceeded with the funds to Jerusalem, subsequently turning the money over to Judas Iscariot.
171:1.5 (1869.1) Daavid oli traagisen viimeisen viikon aikana Jerusalemissa, ja ristiinnaulitsemisen jälkeen hän vei äitinsä mukanaan takaisin Betsaidaan. Jeesusta ja apostoleja odotellessaan Daavid pistäytyi Lasaruksen luona Betaniassa, ja häntä kuohutti suunnattomasti tapa, jolla fariseukset olivat Lasaruksen kuolleistanousun jälkeen ryhtyneet tätä vainoamaan ja ahdistelemaan. Andreas oli antanut Daavidille ohjeen sanansaattajapalvelun lopettamisesta, ja kaikki tulkitsivat sen merkiksi siitä, että valtakunta perustettaisiin kohta Jerusalemissa. Daavid totesi olevansa vailla työtä ja oli jo melkein päättänyt ruveta itse itsensä nimittäneeksi Lasaruksen puolustajaksi, kun hänen närkästyksestä johtuneen huolenpitonsa kohde yhtäkkiä pakeni Filadelfiaan. Niinpä Daavid vähän Jeesuksen kuolleistanousun jälkeen, ja sitten kun myös hänen äitinsä oli kuollut, hankkiutui Filadelfiaan autettuaan ensin Marttaa ja Mariaa luovuttamaan pois maaomaisuutensa. Filadelfiassa hän vietti yhdessä Abnerin ja Lasaruksen kanssa loppuelämänsä, ja hänestä tuli kaikkien niiden valtakunnan laajojen taloushankkeiden raha-asiainvalvoja, jotka Abnerin elinaikana keskittyivät Filadelfiaan.	171:1.5 (1869.1) David was present in Jerusalem during the tragic last week, taking his mother back with him to Bethsaida after the crucifixion. While awaiting Jesus and the apostles, David stopped with Lazarus at Bethany and became tremendously agitated by the manner in which the Pharisees had begun to persecute and harass him since his resurrection. Andrew had directed David to discontinue the messenger service; and this was construed by all as an indication of the early establishment of the kingdom at Jerusalem. David found himself without a job, and he had about decided to become the self-appointed defender of Lazarus when presently the object of his indignant solicitude fled in haste to Philadelphia. Accordingly, sometime after the resurrection and also after the death of his mother, David betook himself to Philadelphia, having first assisted Martha and Mary in disposing of their real estate; and there, in association with Abner and Lazarus, he spent the remainder of his life, becoming the financial overseer of all those large interests of the kingdom which had their center at Philadelphia during the lifetime of Abner.
171:1.6 (1869.2) Jerusalemin hävityksen jälkeen Antiokiasta tuli lyhyessä ajassa paavalilaisen kristinuskon pääpaikka, kun Filadelfia sen sijaan pysyi abnerilaisen taivaan valtakunnan keskuksena. Paavalilainen versio Jeesuksen opetuksista ja Jeesuksesta levisi Antiokiasta koko läntiseen maailmaan; taivaan valtakunnan abnerilaisversion lähetyssaarnaajat levittäytyivät Filadelfiasta Mesopotamian ja Arabian joka puolelle aina siihen asti, kunnes islamin äkillinen nousu myöhemmin hukutti alleen nämä Jeesuksen opetusten taipumattomat lähettiläät.	171:1.6 (1869.2) Within a short time after the destruction of Jerusalem, Antioch became the headquarters of Pauline Christianity, while Philadelphia remained the center of the Abnerian kingdom of heaven. From Antioch the Pauline version of the teachings of Jesus and about Jesus spread to all the Western world; from Philadelphia the missionaries of the Abnerian version of the kingdom of heaven spread throughout Mesopotamia and Arabia until the later times when these uncompromising emissaries of the teachings of Jesus were overwhelmed by the sudden rise of Islam.
2. Kustannusten laskemisesta ^top	2. On Counting the Cost ^top
171:2.1 (1869.3) Kun Jeesus lähes tuhatpäisine seurueineen saapui Jordanvirran kahluupaikalle Betaniassa, jota toisinaan kutsuttiin Betabaraksi, hänen opetuslapsilleen alkoi valjeta, ettei hän aikonutkaan mennä suoraa päätä Jerusalemiin. Kun he siinä epäröivät ja väittelivät keskenään, Jeesus kiipesi valtavan suurelle kivelle ja piti puheen, joka sittemmin tuli tunnetuksi saarnana ”kustannusten laskemisesta”. Mestari sanoi:	171:2.1 (1869.3) When Jesus and the company of almost one thousand followers arrived at the Bethany ford of the Jordan sometimes called Bethabara, his disciples began to realize that he was not going directly to Jerusalem. While they hesitated and debated among themselves, Jesus climbed upon a huge stone and delivered that discourse which has become known as “Counting the Cost.” The Master said:
171:2.2 (1869.4) ”Teidän, jotka mielisitte tästä hetkestä alkaen kulkea jäljessäni, tulee olla valmiita maksamaan hinta, joka kannetaan siitä, että täydestä sydämestään omistautuu täyttämään Isän tahdon. Jos mielitte olla opetuslapsiani, teidän tulee olla valmiita hylkäämään isä, äiti, vaimo, lapset, veljet ja sisaret. Jos joku teistä haluaisi nyt olla opetuslapseni, hänen täytyy olla valmis luopumaan jopa elämästään, kuten Ihmisen Poika kohta uhraa oman elämänsä viedäkseen päätökseen sen tehtävän, että hän on maan päällä ja lihallisen hahmossa täyttänyt Isän tahdon.	171:2.2 (1869.4) “You who would follow after me from this time on, must be willing to pay the price of wholehearted dedication to the doing of my Father’s will. If you would be my disciples, you must be willing to forsake father, mother, wife, children, brothers, and sisters. If any one of you would now be my disciple, you must be willing to give up even your life just as the Son of Man is about to offer up his life for the completion of the mission of doing the Father’s will on earth and in the flesh.
171:2.3 (1869.5) ”Ellet ole halukas maksamaan täyttä hintaa, voit tuskin olla opetuslapseni. Ennen kuin jatkatte matkaa, jokaisen teistä tulisi istuutua ja laskea, paljonko opetuslapsenani oleminen maksaa. Kuka teistä ryhtyisi rakentamaan mailleen vartiotornia ensin istuutumatta ja laskematta kustannuksia nähdäkseen, riittävätkö rahat sen valmiiksi saamiseen? Jos et ota tällä tavoin selvää kustannuksista, saattaa käydä niin, että perustukset laskettuasi huomaat, ettet pystykään viemään päätökseen, minkä olet aloittanut, ja kaikki naapurisi ivaavat sen vuoksi sinua sanoen: ’Katsokaa, tämä mies ryhtyi rakentamaan, muttei kyennyt viemään työtään päätökseen.’ Entä missä on sellainen kuningas, joka valmistautuessaan sotaan toista kuningasta vastaan ei ensin istuutuisi ja selvittäisi, pystyykö hän kymmenentuhannen miehen voimalla käymään sitä vastaan, jolla on kaksikymmentätuhatta? Ellei kuninkaalla ole varaa käydä vihollistaan vastaan, koska hänellä ei ole siihen valmiutta, hän lähettää tämän toisen kuninkaan luokse lähetystön pyytämään rauhanehtoja jo tämän ollessa vielä kaukana.	171:2.3 (1869.5) “If you are not willing to pay the full price, you can hardly be my disciple. Before you go further, you should each sit down and count the cost of being my disciple. Which one of you would undertake to build a watchtower on your lands without first sitting down to count up the cost to see whether you had money enough to complete it? If you fail thus to reckon the cost, after you have laid the foundation, you may discover that you are unable to finish that which you have begun, and therefore will all your neighbors mock you, saying, ‘Behold, this man began to build but was unable to finish his work.’ Again, what king, when he prepares to make war upon another king, does not first sit down and take counsel as to whether he will be able, with ten thousand men, to meet him who comes against him with twenty thousand? If the king cannot afford to meet his enemy because he is unprepared, he sends an embassy to this other king, even when he is yet a great way off, asking for terms of peace.
171:2.4 (1870.1) ”Nyt siis teistä jokaisen tulee istuutua laskemaan, paljonko opetuslapsenani oleminen aiheuttaa kustannuksia. Tästä hetkestä alkaen et voi seurata meitä, kuunnella opetusta ja katsella tekojamme, vaan sinua vaaditaan kohtaamaan katkeraa vainoa ja musertavankin pettymyksen edessä todistamaan tämän evankeliumin puolesta. Ellet ole halukas luopumaan kaikesta, mitä olet, ja pyhittämään kaikkea, mitä sinulla on, et kelpaa opetuslapsekseni. Jos sydämessäsi jo olet kukistanut itsesi, sinun ei tarvitse pelätä ulkonaista voittoa, joka sinun on kohta saavutettava, kun pääpapit ja saddukeukset hylkäävät Ihmisen Pojan, ja hänet annetaan herjaavien epäuskoisten armoille.	171:2.4 (1870.1) “Now, then, must each of you sit down and count the cost of being my disciple. From now on you will not be able to follow after us, listening to the teaching and beholding the works; you will be required to face bitter persecutions and to bear witness for this gospel in the face of crushing disappointment. If you are unwilling to renounce all that you are and to dedicate all that you have, then are you unworthy to be my disciple. If you have already conquered yourself within your own heart, you need have no fear of that outward victory which you must presently gain when the Son of Man is rejected by the chief priests and the Sadducees and is given into the hands of mocking unbelievers.
171:2.5 (1870.2) ”Nyt sinun siis olisi tutkittava itseäsi päästäksesi selvyyteen siitä, millaisin vaikuttimin olet opetuslapseni. Jos tavoittelet mainetta ja kunniaa, jos mielesi halajaa maailmallista, olet kuin suola sen menetettyä makunsa. Ja kun se, jota juuri suolaisuutensa vuoksi arvostetaan, on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Sellainen höyste on hyödytön, eikä se kelpaa muuhun kuin jätteiden joukkoon heitettäväksi. Olen nyt kehottanut teitä palaamaan rauhassa kotiinne, ellette ole halukkaita juomaan kanssani maljaa, jota parhaillaan laitetaan. Olen teille sanomasta päästyäni sanonut, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, mutta te ette minua usko. Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon, mitä sanon.”	171:2.5 (1870.2) “Now should you examine yourself to find out your motive for being my disciple. If you seek honor and glory, if you are worldly minded, you are like the salt when it has lost its savor. And when that which is valued for its saltiness has lost its savor, wherewith shall it be seasoned? Such a condiment is useless; it is fit only to be cast out among the refuse. Now have I warned you to turn back to your homes in peace if you are not willing to drink with me the cup which is being prepared. Again and again have I told you that my kingdom is not of this world, but you will not believe me. He who has ears to hear let him hear what I say.”
171:2.6 (1870.3) Heti nämä sanat lausuttuaan Jeesus, joka kulki kahdentoista apostolin edessä, astui taipaleelle kohti Heshbonia, ja häntä seurasi noin viisisataa henkilöä. Muutaman hetken kuluttua toinen kansanjoukon puolisko jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Hänen apostolinsa samoin kuin johtavat opetuslapset pohtivat paljon äskeisiä sanoja, mutta yhä he silti tarrautuivat uskomukseen, että valtakunta varmasti tämän lyhyen vastoinkäymisten ja koettelemusten ajan jälkeen pystytettäisiin ainakin jossain määrin heidän kauan vaalimiensa toiveiden mukaisesti.	171:2.6 (1870.3) Immediately after speaking these words, Jesus, leading the twelve, started off on the way to Heshbon, followed by about five hundred. After a brief delay the other half of the multitude went on up to Jerusalem. His apostles, together with the leading disciples, thought much about these words, but still they clung to the belief that, after this brief period of adversity and trial, the kingdom would certainly be set up somewhat in accordance with their long-cherished hopes.
3. Perean-kiertomatka ^top	3. The Perean Tour ^top
171:3.1 (1870.4) Yli kahden viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon saattamina vaelsivat Etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa, joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui paljon gentiilejä, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa samaan tahtiin kuin ennenkin.	171:3.1 (1870.4) For more than two weeks Jesus and the twelve, followed by a crowd of several hundred disciples, journeyed about in southern Perea, visiting all of the towns wherein the seventy labored. Many gentiles lived in this region, and since few were going up to the Passover feast at Jerusalem, the messengers of the kingdom went right on with their work of teaching and preaching.
171:3.2 (1870.5) Jeesus tapasi Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää seitsemänkymmenen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän, ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: ”Poikani, tiedän, että tulet olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi.”	171:3.2 (1870.5) Jesus met Abner at Heshbon, and Andrew directed that the labors of the seventy should not be interrupted by the Passover feast; Jesus advised that the messengers should go forward with their work in complete disregard of what was about to happen at Jerusalem. He also counseled Abner to permit the women’s corps, at least such as desired, to go to Jerusalem for the Passover. And this was the last time Abner ever saw Jesus in the flesh. His farewell to Abner was: “My son, I know you will be true to the kingdom, and I pray the Father to grant you wisdom that you may love and understand your brethren.”
171:3.3 (1870.6) Sitä mukaa kun he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli huvennut vajaaseen kahteensataan.	171:3.3 (1870.6) As they traveled from city to city, large numbers of their followers deserted to go on to Jerusalem so that, by the time Jesus started for the Passover, the number of those who followed along with him day by day had dwindled to less than two hundred.
171:3.4 (1871.1) Apostolit ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin, kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat kulkemaan hänen mukanaan Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli kuoltava.	171:3.4 (1871.1) The apostles understood that Jesus was going to Jerusalem for the Passover. They knew that the Sanhedrin had broadcast a message to all Israel that he had been condemned to die and directing that anyone knowing his whereabouts should inform the Sanhedrin; and yet, despite all this, they were not so alarmed as they had been when he had announced to them in Philadelphia that he was going to Bethany to see Lazarus. This change of attitude from that of intense fear to a state of hushed expectancy was mostly because of Lazarus’s resurrection. They had reached the conclusion that Jesus might, in an emergency, assert his divine power and put to shame his enemies. This hope, coupled with their more profound and mature faith in the spiritual supremacy of their Master, accounted for the outward courage displayed by his immediate followers, who now made ready to follow him into Jerusalem in the very face of the open declaration of the Sanhedrin that he must die.
171:3.5 (1871.2) Useimmat apostolit ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan ”kuolleistanousu ja elämä” he pitivät häntä kuolemattomana ja jo kuoleman voittaneena.	171:3.5 (1871.2) The majority of the apostles and many of his inner disciples did not believe it possible for Jesus to die; they, believing that he was “the resurrection and the life,” regarded him as immortal and already triumphant over death.
4. Jeesus opettaa Liviaassa ^top	4. Teaching at Livias ^top
171:4.1 (1871.3) Matkallaan Jerusalemiin Jeesus ja hänen seuraajansa leiriytyivät keskiviikkoiltana, maaliskuun 29. päivänä, Liviasiin, saatuaan päätökseen kiertomatkansa Etelä-Perean kaupungeissa. Tämä oli se Liviaassa vietetty ilta, jolloin Simon Selootti ja Simon Pietari, jotka olivat salaa sopineet, että heille tällä paikkakunnalla luovutettaisiin yli sata miekkaa, saivat nämä aseet haltuunsa ja jakoivat niitä kaikille, jotka suostuisivat vastaanottamaan sellaisen ja kantamaan sitä viittansa alle kätkettynä. Simon Pietari kantoi miekkaansa vielä sinä iltana, jona Mestari puutarhassa kavallettiin.	171:4.1 (1871.3) On Wednesday evening, March 29, Jesus and his followers encamped at Livias on their way to Jerusalem, after having completed their tour of the cities of southern Perea. It was during this night at Livias that Simon Zelotes and Simon Peter, having conspired to have delivered into their hands at this place more than one hundred swords, received and distributed these arms to all who would accept them and wear them concealed beneath their cloaks. Simon Peter was still wearing his sword on the night of the Master’s betrayal in the garden.
171:4.2 (1871.4) Varhain torstaiaamuna, ennen kuin muut vielä olivat hereillä, Jeesus kutsui Andreaksen luokseen ja sanoi: ”Herätä veljesi! Minulla on heille puhuttavaa.” Jeesus oli tietoinen näistä miekoista ja siitä, ketkä hänen apostolinsa sellaisen aseen olivat vastaanottaneet ja sellaista kantoivat, mutta hän ei koskaan paljastanut heille tietävänsä tällaiset asiat. Andreaksen herätettyä työtoverinsa ja näiden keräännyttyä yhteen muista erilleen Jeesus sanoi: ”Lapseni, olette olleet kanssani pitkän tovin, ja olen opettanut teille paljon sellaista, mikä on tarpeen tätä aikaa ajatellen, mutta nyt tahtoisin varoittaa teitä, ettette panisi luottamustanne sellaisiin, mitkä lihallisessa olomuodossa edustavat epävarmuuksia, ettekä sellaisiin, mitkä ihmisen puolustusvarustuksessa ovat heikkouksia, käydessämme kohti edessämme olevia koettelemuksia ja koetusta. Olen pyytänyt teidät tänne muista erilleen, jotta minulla olisi vielä kerran tilaisuus selväsanaisesti kertoa teille, että olemme menossa Jerusalemiin, jossa niin kuin tiedätte Ihmisen Poika on jo tuomittu kuolemaan. Sanon teille taas kerran, että Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja uskonnollisten vallanpitäjien käsiin ja että nämä tulevat hänet tuomitsemaan ja luovuttamaan hänet sitten pakanain käsiin. Ja niin he tulevat pilkkaamaan Ihmisen Poikaa, jopa sylkemään hänen päälleen ja ruoskimaan häntä, ja he toimittavat hänet kuolemaan. Ja kun he tappavat Ihmisen Pojan, älkää kauhistuko, sillä teen tiettäväksi, että hän on kolmantena päivänä nouseva kuolleista. Ottakaa tästä vaarin ja muistakaa minun teitä ennalta varoittaneen.”	171:4.2 (1871.4) Early on Thursday morning before the others were awake, Jesus called Andrew and said: “Awaken your brethren! I have something to say to them.” Jesus knew about the swords and which of his apostles had received and were wearing these weapons, but he never disclosed to them that he knew such things. When Andrew had aroused his associates, and they had assembled off by themselves, Jesus said: “My children, you have been with me a long while, and I have taught you much that is needful for this time, but I would now warn you not to put your trust in the uncertainties of the flesh nor in the frailties of man’s defense against the trials and testing which lie ahead of us. I have called you apart here by yourselves that I may once more plainly tell you that we are going up to Jerusalem, where you know the Son of Man has already been condemned to death. Again am I telling you that the Son of Man will be delivered into the hands of the chief priests and the religious rulers; that they will condemn him and then deliver him into the hands of the gentiles. And so will they mock the Son of Man, even spit upon him and scourge him, and they will deliver him up to death. And when they kill the Son of Man, be not dismayed, for I declare that on the third day he shall rise. Take heed to yourselves and remember that I have forewarned you.”
171:4.3 (1871.5) Taas kerran apostolit olivat ymmällään, mykistyneitä. Mutta he eivät osanneet ottaa hänen sanojaan kirjaimellisesti; he eivät kyenneet käsittämään, että Mestari tarkoitti täsmälleen sitä, mitä hän sanoi. Se, että he itsepintaisesti uskoivat maan päälle perustettavaan ajalliseen valtakuntaan, jonka pääkaupunki olisi Jerusalem, sokaisi heidät niin pahasti, etteivät he yksinkertaisesti voineet – halunneet – antaa itselleen lupaa hyväksyä Jeesuksen sanomaa kirjaimelliseksi. Kaiken päivää he pohtivat, mitä Mestari mahtoi tarkoittaa moisilla omituisilla julistuksillaan. Mutta kenelläkään heistä ei ollut rohkeutta esittää hänelle kysymystä näistä lausumista. Vasta Mestarin kuoleman jälkeen nämä hämmentyneet apostolit havahtuivat tietoisuuteen siitä, että hän ennen ristiinnaulitsemistaan olikin puhunut heille selvät ja suorat sanat.	171:4.3 (1871.5) Again were the apostles amazed, stunned; but they could not bring themselves to regard his words as literal; they could not comprehend that the Master meant just what he said. They were so blinded by their persistent belief in the temporal kingdom on earth, with headquarters at Jerusalem, that they simply could not—would not—permit themselves to accept Jesus’ words as literal. They pondered all that day as to what the Master could mean by such strange pronouncements. But none of them dared to ask him a question concerning these statements. Not until after his death did these bewildered apostles wake up to the realization that the Master had spoken to them plainly and directly in anticipation of his crucifixion.
171:4.4 (1872.1) Liviaassa sattui myös, että muutamat ystävällismieliset fariseukset tulivat Jeesuksen luokse heti aamiaisen jälkeen ja sanoivat: ”Pakene kiireesti näiltä tienoilta, sillä niin kuin Herodes kerran tavoitteli Johannesta, niin hän nyt tavoittelee sinun tappamistasi. Hän pelkää kansannousua ja on päättänyt tappaa sinut. Tuomme sinulle tämän varoituksen, jotta sinulla olisi tilaisuus päästä pakoon.”	171:4.4 (1872.1) It was here at Livias, just after breakfast, that certain friendly Pharisees came to Jesus and said: “Flee in haste from these parts, for Herod, just as he sought John, now seeks to kill you. He fears an uprising of the people and has decided to kill you. We bring you this warning that you may escape.”
171:4.5 (1872.2) Ja tämä oli osaksi totta. Lasaruksen kuolleistanousu pelästytti ja säikäytti Herodeksen ja tietäessään, että sanhedrin oli rohjennut tuomita Jeesuksen, ja vieläpä ennen oikeudenkäyntiä, Herodes päätti joko tappaa Jeesuksen tai ajaa hänet pois omalta hallintoalueeltaan. Todellisuudessa hän halusi toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä hän pelkäsi Jeesusta niin suuresti, että toivoi, ettei hänen olisi pakko tätä teloituttaa.	171:4.5 (1872.2) And this was partly true. The resurrection of Lazarus frightened and alarmed Herod, and knowing that the Sanhedrin had dared to condemn Jesus, even in advance of a trial, Herod made up his mind either to kill Jesus or to drive him out of his domains. He really desired to do the latter since he so feared him that he hoped he would not be compelled to execute him.
171:4.6 (1872.3) Kuultuaan, mitä fariseuksilla oli sanottavaa, Jeesus vastasi: ”Olen sangen hyvin perillä Herodeksesta ja hänen pelostaan tätä valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän paljon mieluummin näkisi, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin ja kärsii ja kuolee pääpappien käsissä. Kätensä jo Johanneksen verellä tahrattuaan hänellä ei ole mitään halua joutua vastuuseen Ihmisen Pojan kuolemasta. Menkääpä te kertomaan sille ketulle, että Ihmisen Poika saarnaa tänään Pereassa, menee huomenna Juudeaan ja muutaman päivän kuluttua hän on vienyt täyttymykseen tehtävänsä maan päällä ja on valmis nousemaan Isän tykö.”	171:4.6 (1872.3) When Jesus heard what the Pharisees had to say, he replied: “I well know about Herod and his fear of this gospel of the kingdom. But, mistake not, he would much prefer that the Son of Man go up to Jerusalem to suffer and die at the hands of the chief priests; he is not anxious, having stained his hands with the blood of John, to become responsible for the death of the Son of Man. Go you and tell that fox that the Son of Man preaches in Perea today, tomorrow goes into Judea, and after a few days, will be perfected in his mission on earth and prepared to ascend to the Father.”
171:4.7 (1872.4) Sitten Jeesus apostoliensa puoleen kääntyen sanoi: ”Ammoisista ajoista asti profeetat ovat menehtyneet Jerusalemissa, ja on vain soveliasta, että Ihmisen Poika menee kaupunkiin, jossa on Isän huone, uhrattavaksi hintana, joka on maksettava inhimillisestä kiihkoilusta, ja tuloksena uskonnollisesta ennakkoluuloisuudesta ja hengellisestä sokeudesta. Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tappaa profeetat ja kivittää totuudenopettajat! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen niin kuin kanaemo kerää oman pesueensa siipiensä suojaan, mutta sinä et antanut minun niin tehdä! Katso, huoneesi jätetään kohta sinulle autiona! Vielä monta kertaa toivot, että näkisit minut, mutta et minua näe. Silloin sinä minua etsit, mutta et minua löydä.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän kääntyi ympärillään olevien puoleen ja sanoi: ”Oli miten oli, menkäämme Jerusalemiin osallistuaksemme pääsiäisjuhlille ja tehdäksemme, mikä on osamme taivaallisen Isän tahdon täyttämisessä.”	171:4.7 (1872.4) Then turning to his apostles, Jesus said: “From olden times the prophets have perished in Jerusalem, and it is only befitting that the Son of Man should go up to the city of the Father’s house to be offered up as the price of human bigotry and as the result of religious prejudice and spiritual blindness. O Jerusalem, Jerusalem, which kills the prophets and stones the teachers of truth! How often would I have gathered your children together even as a hen gathers her own brood under her wings, but you would not let me do it! Behold, your house is about to be left to you desolate! You will many times desire to see me, but you shall not. You will then seek but not find me.” And when he had spoken, he turned to those around him and said: “Nevertheless, let us go up to Jerusalem to attend the Passover and do that which becomes us in fulfilling the will of the Father in heaven.”
171:4.8 (1872.5) Ymmällään ja hämmentynyt oli se uskovien ryhmä, joka tuona päivänä seurasi Jeesusta Jerikoon. Apostolit kykenivät erottamaan vain tietynlaisen, lopullisesta riemuvoitosta kertova sävyn Jeesuksen valtakuntaa koskeneissa julistuksissa. He eivät kerta kaikkiaan osanneet asettua siihen asemaan, että olisivat olleet valmiita käsittämään varoitukset uhkaamassa olevasta takaiskusta. Kun Jeesus puhui ”kolmantena päivänä nousemisesta”, he takertuivat tähän lausumaan ikään kuin se olisi merkinnyt kiistämätöntä valtakunnan riemuvoittoa, heti sen jälkeen kun ensin olisi käyty epämiellyttävä kahakka juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa. ”Kolmantena päivänä” oli tavanomainen juutalainen sanonta, joka merkitsi ”ennen pitkää” tai ”kohta sen jälkeen.” Jeesuksen puhuessa ”nousemisesta” he luulivat hänen tarkoittavan ”valtakunnan nousemista”.	171:4.8 (1872.5) It was a confused and bewildered group of believers who this day followed Jesus into Jericho. The apostles could discern only the certain note of final triumph in Jesus’ declarations regarding the kingdom; they just could not bring themselves to that place where they were willing to grasp the warnings of the impending setback. When Jesus spoke of “rising on the third day,” they seized upon this statement as signifying a sure triumph of the kingdom immediately following an unpleasant preliminary skirmish with the Jewish religious leaders. The “third day” was a common Jewish expression signifying “presently” or “soon thereafter.” When Jesus spoke of “rising,” they thought he referred to the “rising of the kingdom.”
171:4.9 (1872.6) Nämä uskovat olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi, ja kärsivästä Messiaasta juutalaiset eivät tienneet juuri mitään. He eivät ymmärtäneet, että Jeesus pääsi kuolemallaan moniin sellaisiin tavoitteisiin, joita hän ei olisi koskaan elämällään voinut saavuttaa. Kun apostoleja kannusti astumaan Jerusalemin muurien sisäpuolelle Lasaruksen kuolleistaherääminen, Mestarin tukena tässä hänen lahjoittautumisensa koettelevassa vaiheessa oli muisto hänen kirkastuksestaan.	171:4.9 (1872.6) Jesus had been accepted by these believers as the Messiah, and the Jews knew little or nothing about a suffering Messiah. They did not understand that Jesus was to accomplish many things by his death which could never have been achieved by his life. While it was the resurrection of Lazarus that nerved the apostles to enter Jerusalem, it was the memory of the transfiguration that sustained the Master at this trying period of his bestowal.
5. Jerikon sokea mies ^top	5. The Blind Man at Jericho ^top
171:5.1 (1873.1) Myöhään torstai-iltapäivänä, maaliskuun 30. päivänä, Jeesus ja hänen apostolinsa, jotka kulkivat noin kaksisataajäsenisen seuraajajoukon edellä, lähestyivät Jerikon muureja. Tullessaan kaupungin portin lähelle he kohtasivat kerjäläislauman. Kerjäläisten joukossa oli muuan Bartimeus, vanhemmanpuoleinen mies, joka oli nuoruudestaan saakka ollut sokea. Tämä sokea kerjäläinen oli kuullut paljon Jeesuksesta, ja hän tiesi kaiken siitä, että Jeesus oli parantanut sokean Joosian Jerusalemissa. Hän oli saanut tietää Jeesuksen edellisestä käynnistä Jerikossa vasta Jeesuksen jo jatkettua matkaansa Betaniaan. Bartimeus oli päättänyt, ettei hän enää koskaan sallisi Jeesuksen käydä Jerikossa ilman, että hän pyytäisi tältä näkönsä palauttamista.	171:5.1 (1873.1) Late on the afternoon of Thursday, March 30, Jesus and his apostles, at the head of a band of about two hundred followers, approached the walls of Jericho. As they came near the gate of the city, they encountered a throng of beggars, among them one Bartimeus, an elderly man who had been blind from his youth. This blind beggar had heard much about Jesus and knew all about his healing of the blind Josiah at Jerusalem. He had not known of Jesus’ last visit to Jericho until he had gone on to Bethany. Bartimeus had resolved that he would never again allow Jesus to visit Jericho without appealing to him for the restoration of his sight.
171:5.2 (1873.2) Uutiset Jeesuksen tulosta olivat kiirineet kaikkialle Jerikoon, ja sadat kaupunkilaiset tulivat laumoina häntä vastaan. Kun tämä suuri väkijoukko oli Mestaria kaupunkiin saattaen tulossa takaisin, Bartimeus tiesi väenpaljouden askelten töminän kuullessaan, että jotakin epätavallista oli tapahtumassa, ja niin hän kysyi lähellään seisovilta, mistä oli kysymys. Ja yksi kerjäläisistä vastasi: ”Jeesus Nasaretilainen on kulkemassa ohi.” Kuullessaan, että Jeesus oli lähellä, Bartimeus korotti äänensä ja alkoi huutaa: ”Jeesus, Jeesus, armahda minua!” Ja kun hän jatkoi huutamistaan yhä vain lujemmin, jotkut Jeesusta lähellä olevat menivät Bartimeuksen luo nuhdellen häntä ja vaatien häntä malttamaan mielensä. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä; hän vain kiljui sitäkin enemmän ja lujemmin.	171:5.2 (1873.2) News of Jesus’ approach had been heralded throughout Jericho, and hundreds of the inhabitants flocked forth to meet him. When this great crowd came back escorting the Master into the city, Bartimeus, hearing the heavy tramping of the multitude, knew that something unusual was happening, and so he asked those standing near him what was going on. And one of the beggars replied, “Jesus of Nazareth is passing by.” When Bartimeus heard that Jesus was near, he lifted up his voice and began to cry aloud, “Jesus, Jesus, have mercy upon me!” And as he continued to cry louder and louder, some of those near to Jesus went over and rebuked him, requesting him to hold his peace; but it was of no avail; he cried only the more and the louder.
171:5.3 (1873.3) Sokean miehen kiljumisen kuullessaan Jeesus pysähtyi. Ja tämän nähdessään hän sanoi ystävilleen: ”Tuokaa mies luokseni.” Ja silloin nämä menivät Bartimeuksen luokse ja sanoivat: ”Ole hyvillä mielin ja tule mukaamme, sillä Mestari kutsuu sinua.” Nämä sanat kuullessaan Bartimeus heitti syrjään viittansa, hyppi eteenpäin kohti keskitietä, ja lähellä olevat opastivat hänet Jeesuksen luo. Sanansa Bartimeukselle osoittaen Jeesus sanoi: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin sokea mies vastasi: ”Haluaisin saada näköni takaisin.” Ja kun Jeesus kuuli tämän pyynnön ja näki hänen uskonsa, hän sanoi: ”Sinä olet saava näkösi; mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.” Bartimeus sai näkönsä välittömästi takaisin, ja hän jäi Jeesuksen lähelle ja ylisti Jumalaa, kunnes Mestari seuraavana aamuna lähti Jerusalemiin, ja silloin Bartimeus meni kansanjoukon eteen kertomaan kaikille, kuinka hänen näkökykynsä oli Jerikossa palautettu.	171:5.3 (1873.3) When Jesus heard the blind man crying out, he stood still. And when he saw him, he said to his friends, “Bring the man to me.” And then they went over to Bartimeus, saying: “Be of good cheer; come with us, for the Master calls for you.” When Bartimeus heard these words, he threw aside his cloak, springing forward toward the center of the road, while those near by guided him to Jesus. Addressing Bartimeus, Jesus said: “What do you want me to do for you?” Then answered the blind man, “I would have my sight restored.” And when Jesus heard this request and saw his faith, he said: “You shall receive your sight; go your way; your faith has made you whole.” Immediately he received his sight, and he remained near Jesus, glorifying God, until the Master started on the next day for Jerusalem, and then he went before the multitude declaring to all how his sight had been restored in Jericho.
6. Vierailu Sakkeuksen luokse ^top	6. The Visit to Zaccheus ^top
171:6.1 (1873.4) Mestarin seurueen astuessa Jerikon muurien sisäpuolelle aurinko oli jo painumassa mailleen, ja Jeesuksen mielessä oli jäädä yöksi Jerikoon. Jeesuksen kulkiessa tullikamarin ohitse paikalla sattui olemaan pääpublikaani eli veronkantaja Sakkeus, ja tämä oli sangen halukas näkemään Jeesuksen. Tämä pääpublikaani oli varsin rikas, ja hän oli kuullut paljon tästä Galilean profeetasta. Hän oli päättänyt, että kunhan Jeesus seuraavan kerran sattuisi käymään Jerikossa, hän ottaisi selvän, minkälaatuinen mies tämä oli. Niinpä Sakkeus koetti tunkea väenpaljouden läpi, mutta tungos oli liian sankka, eikä hän, lyhytkasvuinen kun oli, kyennyt näkemään ihmisten päiden yli. Ja niin pääpublikaani kulki väenpaljouden mukana kunnes saavuttiin lähelle kaupungin keskustaa ja paikkaa, jossa hän asui. Ymmärtäessään, ettei kykenisi pääsemään tungoksen läpi, ja ajatellessaan, että Jeesus kenties pysähtymättä jatkaisi matkaansa samaa tietä kaupungin läpi, hän juoksi joukon edelle ja kiipesi sykomoripuuhun, jonka laaja oksisto levittäytyi tien ylle. Hän tiesi, että hän saisi tällä keinoin Mestarin hyvin näköpiiriinsä tämän kulkiessa puun ohi. Eikä hän joutunut pettymään, sillä kulkiessaan paikan ohi Jeesus pysähtyi, käänsi katseensa ylös Sakkeukseen ja sanoi: ”Pidä kiirettä, Sakkeus, ja kiipeä alas, sillä tänä iltana minun pitää viipyä sinun talossasi.” Ja kuultuaan nämä ällistyttävät sanat Sakkeus oli alas kiirehtiessään vähällä pudota puusta. Hän meni Jeesuksen eteen ja toi julki suuren ilonsa siitä, että Mestari sattui olemaan halukas poikkeamaan hänen taloonsa.	171:6.1 (1873.4) When the Master’s procession entered Jericho, it was nearing sundown, and he was minded to abide there for the night. As Jesus passed by the customs house, Zaccheus the chief publican, or tax collector, happened to be present, and he much desired to see Jesus. This chief publican was very rich and had heard much about this prophet of Galilee. He had resolved that he would see what sort of a man Jesus was the next time he chanced to visit Jericho; accordingly, Zaccheus sought to press through the crowd, but it was too great, and being short of stature, he could not see over their heads. And so the chief publican followed on with the crowd until they came near the center of the city and not far from where he lived. When he saw that he would be unable to penetrate the crowd, and thinking that Jesus might be going right on through the city without stopping, he ran on ahead and climbed up into a sycamore tree whose spreading branches overhung the roadway. He knew that in this way he could obtain a good view of the Master as he passed by. And he was not disappointed, for, as Jesus passed by, he stopped and, looking up at Zaccheus, said: “Make haste, Zaccheus, and come down, for tonight I must abide at your house.” And when Zaccheus heard these astonishing words, he almost fell out of the tree in his haste to get down, and going up to Jesus, he expressed great joy that the Master should be willing to stop at his house.
171:6.2 (1874.1) He menivät samassa Sakkeuksen kotiin, ja jerikolaisia hämmästytti suuresti, että Jeesus suostuisi majailemaan pääpublikaanin luona. Jo siinä, kun Mestari ja hänen apostolinsa viivähtivät Sakkeuksen kanssa tämän talon oven edessä, sanoi muuan lähellä seisova jerikolaisfariseus: ”Näettehän, kuinka tämä mies on mennyt ja ottanut majapaikkansa syntisen luota, Abrahamin luopiopojan luota, joka on kiskuri ja oman kansansa ryövääjä.” Ja nuo sanat kuullessaan Jeesus loi katseensa alas Sakkeukseen ja hymyili. Silloin Sakkeus nousi jakkaralle ja sanoi: ”Jerikon miehet, kuulkaa minua! Saatan olla publikaani ja syntinen, mutta tämä suuri Opettaja on tullut majoittuakseen talooni, ja ennen kuin hän menee sisälle, sanon teille, että aion lahjoittaa köyhille puolet kaikesta tavarastani, ja jos olen vääryydellä joltakulta jotakin kiskonut, sen annan hänelle huomisesta alkaen nelinkertaisena takaisin. Aion täydestä sydämestäni etsiä pelastusta ja oppia tekemään, mikä Jumalan silmissä on vanhurskasta.”	171:6.2 (1874.1) They went at once to the home of Zaccheus, and those who lived in Jericho were much surprised that Jesus would consent to abide with the chief publican. Even while the Master and his apostles lingered with Zaccheus before the door of his house, one of the Jericho Pharisees, standing near by, said: “You see how this man has gone to lodge with a sinner, an apostate son of Abraham who is an extortioner and a robber of his own people.” And when Jesus heard this, he looked down at Zaccheus and smiled. Then Zaccheus stood upon a stool and said: “Men of Jericho, hear me! I may be a publican and a sinner, but the great Teacher has come to abide in my house; and before he goes in, I tell you that I am going to bestow one half of all my goods upon the poor, and beginning tomorrow, if I have wrongfully exacted aught from any man, I will restore fourfold. I am going to seek salvation with all my heart and learn to do righteousness in the sight of God.”
171:6.3 (1874.2) Kun Sakkeus oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Tänään on pelastus tullut tähän kotiin, ja sinusta on toden totta tullut Abrahamin poika.” Ja kääntyen heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon puoleen Jeesus sanoi: ”Älkääkä ihmetelkö, mitä sanon; älkääkä loukkaantuko siitä, mitä teemme, sillä olen kaiken aikaa julistanut Ihmisen Pojan tulleen etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on hukassa.”	171:6.3 (1874.2) When Zaccheus had ceased speaking, Jesus said: “Today has salvation come to this home, and you have become indeed a son of Abraham.” And turning to the crowd assembled about them, Jesus said: “And marvel not at what I say nor take offense at what we do, for I have all along declared that the Son of Man has come to seek and to save that which is lost.”
171:6.4 (1874.3) He majoittuivat yöksi Sakkeuksen luokse. Huomenissa he nousivat ja taittoivat taivalta ”ryövärien tietä” Betaniaan matkallaan Jerusalemin pääsiäisjuhlille.	171:6.4 (1874.3) They lodged with Zaccheus for the night. On the morrow they arose and made their way up the “road of robbers” to Bethany on their way to the Passover at Jerusalem.
7. ”Kun Jeesus kulki ohi” ^top	7. “As Jesus Passed By” ^top
171:7.1 (1874.4) Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkauden läpitunkemasta sielusta.	171:7.1 (1874.4) Jesus spread good cheer everywhere he went. He was full of grace and truth. His associates never ceased to wonder at the gracious words that proceeded out of his mouth. You can cultivate gracefulness, but graciousness is the aroma of friendliness which emanates from a love-saturated soul.
171:7.2 (1874.5) Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyksen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.	171:7.2 (1874.5) Goodness always compels respect, but when it is devoid of grace, it often repels affection. Goodness is universally attractive only when it is gracious. Goodness is effective only when it is attractive.
171:7.3 (1874.6) Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuutensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.	171:7.3 (1874.6) Jesus really understood men; therefore could he manifest genuine sympathy and show sincere compassion. But he seldom indulged in pity. While his compassion was boundless, his sympathy was practical, personal, and constructive. Never did his familiarity with suffering breed indifference, and he was able to minister to distressed souls without increasing their self-pity.
171:7.4 (1874.7) Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta – hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.	171:7.4 (1874.7) Jesus could help men so much because he loved them so sincerely. He truly loved each man, each woman, and each child. He could be such a true friend because of his remarkable insight—he knew so fully what was in the heart and in the mind of man. He was an interested and keen observer. He was an expert in the comprehension of human need, clever in detecting human longings.
171:7.5 (1874.8) Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä oli ”ohi kulkiessaan” aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti. Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.	171:7.5 (1874.8) Jesus was never in a hurry. He had time to comfort his fellow men “as he passed by.” And he always made his friends feel at ease. He was a charming listener. He never engaged in the meddlesome probing of the souls of his associates. As he comforted hungry minds and ministered to thirsty souls, the recipients of his mercy did not so much feel that they were confessing to him as that they were conferring with him. They had unbounded confidence in him because they saw he had so much faith in them.
171:7.6 (1875.1) Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemiseen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.	171:7.6 (1875.1) He never seemed to be curious about people, and he never manifested a desire to direct, manage, or follow them up. He inspired profound self-confidence and robust courage in all who enjoyed his association. When he smiled on a man, that mortal experienced increased capacity for solving his manifold problems.
171:7.7 (1875.2) Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, mikäli tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.	171:7.7 (1875.2) Jesus loved men so much and so wisely that he never hesitated to be severe with them when the occasion demanded such discipline. He frequently set out to help a person by asking for help. In this way he elicited interest, appealed to the better things in human nature.
171:7.8 (1875.3) Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.	171:7.8 (1875.3) The Master could discern saving faith in the gross superstition of the woman who sought healing by touching the hem of his garment. He was always ready and willing to stop a sermon or detain a multitude while he ministered to the needs of a single person, even to a little child. Great things happened not only because people had faith in Jesus, but also because Jesus had so much faith in them.
171:7.9 (1875.4) Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, ”kun hän kulki ohi”. Mestarin maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että ”hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää”.	171:7.9 (1875.4) Most of the really important things which Jesus said or did seemed to happen casually, “as he passed by.” There was so little of the professional, the well-planned, or the premeditated in the Master’s earthly ministry. He dispensed health and scattered happiness naturally and gracefully as he journeyed through life. It was literally true, “He went about doing good.”
171:7.10 (1875.5) Ja Mestarin seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun ”he kulkevat ohi” – tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan.	171:7.10 (1875.5) And it behooves the Master’s followers in all ages to learn to minister as “they pass by”—to do unselfish good as they go about their daily duties.
8. Vertaus leivisköistä ^top	8. Parable of the Pounds ^top
171:8.1 (1875.6) He lähtivät Jerikosta vasta puolilta päivin, sillä he olivat edellisenä yönä valvoneet myöhään Jeesuksen opetettua Sakkeukselle ja tämän perheelle valtakunnan evankeliumia. Betaniaan nousevan tien puolimatkan paikkeilla seurue pysähtyi lounastauon ajaksi väkijoukon jatkaessa matkaansa Jerusalemiin tietämättömänä Jeesuksen ja apostolien aikeista jäädä tuoksi yöksi Öljymäelle.	171:8.1 (1875.6) They did not start from Jericho until near noon since they sat up late the night before while Jesus taught Zaccheus and his family the gospel of the kingdom. About halfway up the ascending road to Bethany the party paused for lunch while the multitude passed on to Jerusalem, not knowing that Jesus and the apostles were going to abide that night on the Mount of Olives.
171:8.2 (1875.7) Toisin kuin vertaus talenteista, joka oli tarkoitettu kaikille opetuslapsille, vertaus leivisköistä kerrottiin yksinomaisemmin apostoleille, ja se perustui suurelta osin Arkelaoksen kokemukseen ja tämän tuloksettomaan yritykseen päästä Juudean kuningaskunnan hallitsijaksi. Tämä on yksi niistä harvoista Mestarin vertauksista, jotka perustuivat todelliseen historian henkilöön. Ei ollut mitenkään kummallista, että heidän mielessään olisi ollut juuri Arkelaos, olihan Sakkeuksen talo Jerikossa varsin lähellä Arkelaoksen koristeellista palatsia, ja Arkelaoksen akvedukti kulki sen tien viertä, jota he olivat Jerikosta lähdettyään taivaltaneet.	171:8.2 (1875.7) The parable of the pounds, unlike the parable of the talents, which was intended for all the disciples, was spoken more exclusively to the apostles and was largely based on the experience of Archelaus and his futile attempt to gain the rule of the kingdom of Judea. This is one of the few parables of the Master to be founded on an actual historic character. It was not strange that they should have had Archelaus in mind inasmuch as the house of Zaccheus in Jericho was very near the ornate palace of Archelaus, and his aqueduct ran along the road by which they had departed from Jericho.
171:8.3 (1875.8) Jeesus sanoi: ”Luulette, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin saadakseen haltuunsa valtakunnan, mutta sanon teille, että olette tuomitut pettymään. Ettekö muista muuatta ruhtinasta, joka meni kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuningaskunnan, mutta ennen kuin hän ehti palata, hänen provinssinsa kansalaiset, jotka jo olivat sydämessään hänet hylänneet, olivat lähettäneet hänen jälkeensä lähetystön, joka sanoi: ’Emme tahdo tämän miehen hallitsevan meitä’? Niin kuin tämä kuningas torjuttiin ajallisena hallitsijana, niin tulee Ihmisen Poikakin torjutuksi hengellisenä hallitsijana. Taas kerran sanon teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta; mutta jos Ihmisen Pojalle olisi suotu hänen kansansa hengellisen hallitsijan asema, hän olisi ottanut vastaan tällaisen ihmissielujen kuningaskunnan ja olisi hallinnut tällaista ihmissydänten valtakuntaa. Siitä huolimatta, että he torjuvat minut hengellisenä hallitsijanaan, olen vielä kerran palaava ottaakseni muilta vastaan sen hengen valtakunnan, joka minulta nyt evätään. Tällä kertaa näette Ihmisen Pojan torjuttuna, mutta toisena aikakautena se, jonka Abrahamin lapset nyt hylkäävät, otetaan vastaan ja korotetaan kunniaansa.	171:8.3 (1875.8) Said Jesus: “You think that the Son of Man goes up to Jerusalem to receive a kingdom, but I declare that you are doomed to disappointment. Do you not remember about a certain prince who went into a far country to receive for himself a kingdom, but even before he could return, the citizens of his province, who in their hearts had already rejected him, sent an embassy after him, saying, ‘We will not have this man to reign over us’? As this king was rejected in the temporal rule, so is the Son of Man to be rejected in the spiritual rule. Again I declare that my kingdom is not of this world; but if the Son of Man had been accorded the spiritual rule of his people, he would have accepted such a kingdom of men’s souls and would have reigned over such a dominion of human hearts. Notwithstanding that they reject my spiritual rule over them, I will return again to receive from others such a kingdom of spirit as is now denied me. You will see the Son of Man rejected now, but in another age that which the children of Abraham now reject will be received and exalted.
171:8.4 (1876.1) ”Ja nyt minä kertomani vertauksen jalosukuisen miehen tavoin tahtoisin kutsua eteeni kaksitoista palvelijaani, erityiset taloudenhoitajani, ja antaessani itse kullekin käteen yhden leiviskän verran, tahtoisin antaa teistä jokaiselle kehotuksen ottaa vaarin ohjeistani, jotta te sillä aikaa, jonka olen poissa, hoitaisitte haltuunne uskottuja varoja uutterasti niin, että teillä, sitten kun tulen takaisin, olisi jotakin, jolla teitä tilille vaadittaessa puolustaisitte taloudenpitoanne.	171:8.4 (1876.1) “And now, as the rejected nobleman of this parable, I would call before me my twelve servants, special stewards, and giving into each of your hands the sum of one pound, I would admonish each to heed well my instructions that you trade diligently with your trust fund while I am away that you may have wherewith to justify your stewardship when I return, when a reckoning shall be required of you.
171:8.5 (1876.2) ”Ja vaikkei tämä torjuttu Poika palaisikaan, lähetetään toinen Poika ottamaan vastaan tämä valtakunta, ja tämä Poika lähettää sitten jonkun noutamaan teidät kaikki eteensä saadakseen selonteon taloudenpidostanne ja ilahtuakseen siitä, että olette kartuttaneet leiviskäänne.	171:8.5 (1876.2) “And even if this rejected Son should not return, another Son will be sent to receive this kingdom, and this Son will then send for all of you to receive your report of stewardship and to be made glad by your gains.
171:8.6 (1876.3) ”Ja kun nämä taloudenhoitajat myöhemmin kutsuttiin koolle tekemään tiliä, ensimmäinen astui esiin sanoen: ’Herra, olen antamallasi leiviskällä hankkinut lisää kymmenen leiviskää.’ Ja hänen isäntänsä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty; olet hyvä palvelija. Koska olet osoittautunut uskolliseksi tässä asiassa, annan sinulle vallan kymmenessä kaupungissa.’ Ja toinen palvelija tuli sanoen: ’Herra, haltuuni uskomasi leiviskä on tuottanut viisi leiviskää.’ Ja isäntä sanoi: ’Teen sen mukaisesti sinusta viiden kaupungin hallitsijan.’ Ja näin tekivät tiliä muutkin palvelijat, kunnes oli viimeisen tilintekoon kutsutun palvelijan vuoro, ja tämä ilmoitti: ’Herra, katso, tässä on leiviskäsi, jota olen säilyttänyt turvallisesti tähän liinaseen käärittynä. Ja näin tein siksi, että pelkäsin sinua; luulin, että sinä olet kohtuuton, sillä näen, että otat sieltä, minne et ole talteen pannut, ja että koetat leikata sieltä, minne et ole kylvänyt.’ Silloin hänen herransa sanoi: ’Sinä kelvoton ja epäluotettava palvelija, tuomitsen sinut sen perusteella, mitä itse sanoit. Sinähän tiesit, että leikkaan sieltä, minne en näytä kylväneeni; siksi sinä tiesit, että sinulta vaadittaisiin tämä tilinteko. Tämän tietäessäsi sinun olisi pitänyt antaa rahani edes pankinpitäjälle, jotta olisin tullessani voinut saada sen asiaan kuuluvien korkojen kera.’	171:8.6 (1876.3) “And when these stewards were subsequently called together for an accounting, the first came forward, saying, ‘Lord, with your pound I have made ten pounds more.’ And his master said to him: ‘Well done; you are a good servant; because you have proved faithful in this matter, I will give you authority over ten cities.’ And the second came, saying, ‘Your pound left with me, Lord, has made five pounds.’ And the master said, ‘I will accordingly make you ruler over five cities.’ And so on down through the others until the last of the servants, on being called to account, reported: ‘Lord, behold, here is your pound, which I have kept safely done up in this napkin. And this I did because I feared you; I believed that you were unreasonable, seeing that you take up where you have not laid down, and that you seek to reap where you have not sown.’ Then said his lord: ‘You negligent and unfaithful servant, I will judge you out of your own mouth. You knew that I reap where I have apparently not sown; therefore you knew this reckoning would be required of you. Knowing this, you should have at least given my money to the banker that at my coming I might have had it with proper interest.’
171:8.7 (1876.4) ”Ja sitten tämä hallitsija sanoi vierellään seisoville: ’Ottakaa raha tältä laiskalta palvelijalta ja antakaa se hänelle, jolla on kymmenen leiviskää.’ Ja näiden muistuttaessa isäntää siitä, että tuolla palvelijalla jo oli kymmenen leiviskää, hän sanoi: ’Jokaiselle, jolla on, annetaan lisää, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on.’”	171:8.7 (1876.4) “And then said this ruler to those who stood by: ‘Take the money from this slothful servant and give it to him who has ten pounds.’ And when they reminded the master that such a one already had ten pounds, he said: ‘To every one who has shall be given more, but from him who has not, even that which he has shall be taken away from him.’”
171:8.8 (1876.5) Ja silloin apostolit halusivat tietää, mikä ero oli tämän vertauksen ja aiemman, talenteista kertoneen vertauksen merkityksen välillä, mutta vastaukseksi heidän moniin kysymyksiinsä Jeesus suostui sanomaan vain: ”Punnitkaa näitä sanoja tarkoin sydämessänne, ja niin itse kukin saa selville niiden oikean merkityksen.”	171:8.8 (1876.5) And then the apostles sought to know the difference between the meaning of this parable and that of the former parable of the talents, but Jesus would only say, in answer to their many questions: “Ponder well these words in your hearts while each of you finds out their true meaning.”
171:8.9 (1876.6) Ja se, joka myöhempinä vuosina varsin hyvin opetti näiden kahden vertauksen merkitystä, oli Natanael. Hän päätti opetuksensa seuraaviin johtopäätöksiin:	171:8.9 (1876.6) It was Nathaniel who so well taught the meaning of these two parables in the after years, summing up his teachings in these conclusions:
171:8.10 (1876.7) 1. Kyvykkyys on se, joka käytännössä mittaa elämän tarjoamat mahdollisuudet. Sinua ei koskaan panna vastuuseen sellaisen saavuttamisesta, mikä ylittää kykysi.	171:8.10 (1876.7) 1. Ability is the practical measure of life’s opportunities. You will never be held responsible for the accomplishment of that which is beyond your abilities.
171:8.11 (1876.8) 2. Uskollisuus on ihmisen luotettavuuden erehtymätön mitta. Joka on uskollinen vähässä, osoittaa todennäköisesti uskollisuutta myös kaikessa, joka vastaa hänen kykyjään.	171:8.11 (1876.8) 2. Faithfulness is the unerring measure of human trustworthiness. He who is faithful in little things is also likely to exhibit faithfulness in everything consistent with his endowments.
171:8.12 (1876.9) 3. Mestari antaa vähäisemmän palkkion vähemmästä uskollisuudesta, silloin kun tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on yhtäläinen.	171:8.12 (1876.9) 3. The Master grants the lesser reward for lesser faithfulness when there is like opportunity.
171:8.13 (1877.1) 4. Hän antaa yhtäläisen palkkion yhtäläisestä uskollisuudesta, milloin tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on vähäisempi.	171:8.13 (1877.1) 4. He grants a like reward for like faithfulness when there is lesser opportunity.
171:8.14 (1877.2) Kun he olivat päättäneet lounaansa ja kun seuraajien joukko oli jatkanut matkaansa kohti Jerusalemia, niin Jeesus, joka seisoi apostolien edessä ylleen kaartuvan tienvieren kallionkielekkeen varjossa osoitti riemullisen omanarvontuntoisena ja rakastettavan majesteettisena sormellaan kohti länttä ja sanoi: ”Tulkaa, veljeni, menkäämme Jerusalemiin ottaaksemme vastaan, mikä meitä odottaa, sillä niin täytämme kaikessa taivaallisen Isän tahdon.”	171:8.14 (1877.2) When they had finished their lunch, and after the multitude of followers had gone on toward Jerusalem, Jesus, standing there before the apostles in the shade of an overhanging rock by the roadside, with cheerful dignity and a gracious majesty pointed his finger westward, saying: “Come, my brethren, let us go on into Jerusalem, there to receive that which awaits us; thus shall we fulfill the will of the heavenly Father in all things.”
171:8.15 (1877.3) Ja niin Jeesus ja hänen apostolinsa astuivat taas tälle Mestarin viimeiselle kuolevaisen ihmisen lihallisessa hahmossa kulkemalle taipaleelle kohti Jerusalemia.	171:8.15 (1877.3) And so Jesus and his apostles resumed this, the Master’s last journey to Jerusalem in the likeness of the flesh of mortal man.