Luku 179		Paper 179
Viimeinen ehtoollinen		The Last Supper
179:0.1 (1936.1) KUN Filippus tuona torstai-iltapäivänä muistutti Mestaria pääsiäisen läheisyydestä ja tiedusteli hänen suunnitelmistaan pääsiäisenvieton osalta, Filippuksen mielessä oli pääsiäisehtoollinen, joka oli määrä nauttia seuraavan päivän eli perjantain iltana. Pääsiäisvalmistelut oli tapana aloittaa viimeistään edeltävän päivän keskipäivän aikaan. Ja koska juutalaiset laskivat päivän alkavan auringonlaskusta, se merkitsi, että lauantain pääsiäisillallinen syötäisiin perjantai-iltana johonkin aikaan ennen keskiyön hetkeä.		179:0.1 (1936.1) DURING the afternoon of this Thursday, when Philip reminded the Master about the approaching Passover and inquired concerning his plans for its celebration, he had in mind the Passover supper which was due to be eaten on the evening of the next day, Friday. It was the custom to begin the preparations for the celebration of the Passover not later than noon of the preceding day. And since the Jews reckoned the day as beginning at sunset, this meant that Saturday’s Passover supper would be eaten on Friday night, sometime before the midnight hour.
179:0.2 (1936.2) Apostolit eivät sen vuoksi kyenneet laisinkaan ymmärtämään Mestarin ilmoitusta, jonka mukaan he viettäisivät pääsiäistä päivää liian aikaisin. Ainakin muutamat heistä arvelivat, että hän tiesi tulevansa pidätetyksi ennen pääsiäisehtoollisen aikaa perjantai-iltana ja että hän siitä syystä kutsui heidät koolle erikseen järjestettävälle ehtoolliselle tänä torstai-iltana. Toiset taas ajattelivat tämän olevan vain varsinaista pääsiäisjuhlaa edeltävä erityistilaisuus.		179:0.2 (1936.2) The apostles were, therefore, entirely at a loss to understand the Master’s announcement that they would celebrate the Passover one day early. They thought, at least some of them did, that he knew he would be placed under arrest before the time of the Passover supper on Friday night and was therefore calling them together for a special supper on this Thursday evening. Others thought that this was merely a special occasion which was to precede the regular Passover celebration.
179:0.3 (1936.3) Apostolit tiesivät Jeesuksen ennenkin viettäneen pääsiäistä ilman lammasta; he tiesivät, ettei hän henkilökohtaisesti osallistunut mihinkään juutalaisen järjestelmän edellyttämään uhritoimitukseen. Hän oli vieraana ollessaan monta kertaa nauttinut pääsiäislammasta, mutta aina kun hän itse toimi isäntänä, lammasta ei tarjottu. Mikään suuri yllätys ei apostoleille siis olisi ollut, jos lammas olisi puuttunut pöydästä niin pääsiäinen kuin olikin, ja koska nyt käsillä oleva ehtoollinen tarjottiin päivää liian aikaisin, he eivät kiinnittäneet sen puuttumiseen mitään huomiota.		179:0.3 (1936.3) The apostles knew that Jesus had celebrated other Passovers without the lamb; they knew that he did not personally participate in any sacrificial service of the Jewish system. He had many times partaken of the paschal lamb as a guest, but always, when he was the host, no lamb was served. It would not have been a great surprise to the apostles to have seen the lamb omitted even on Passover night, and since this supper was given one day earlier, they thought nothing of its absence.
179:0.4 (1936.4) Johannes Markuksen isän ja äidin lausuttua apostolit tervetulleiksi nämä menivät välittömästi yläsaliin, kun Jeesus sen sijaan jäi vielä hetkeksi keskustelemaan Markuksen perheen kanssa.		179:0.4 (1936.4) After receiving the greetings of welcome extended by the father and mother of John Mark, the apostles went immediately to the upper chamber while Jesus lingered behind to talk with the Mark family.
179:0.5 (1936.5) Oli edeltä käsin sovittu, että Mestari viettäisi tämän juhlan pelkästään kahdentoista apostolinsa seurassa, sen vuoksi paikalle ei ollut järjestetty palvelijoita huolehtimaan tarjoilemisesta.		179:0.5 (1936.5) It had been understood beforehand that the Master was to celebrate this occasion alone with his twelve apostles; therefore no servants were provided to wait upon them.
1. Etusijan tavoittelua ^top		1. The Desire for Preference ^top
179:1.1 (1936.6) Johannes Markuksen saatettua apostolit yläkertaan nämä kohtasivat siellä suuren ja tilavan kamarin, joka oli varustettu kaikin illallistarpein, ja he panivat merkille, että leipä, viini, vesi ja yrtit olivat kaikki valmiina pöydän toisessa päässä. Pöydän sitä päätä lukuun ottamatta, jonne leipä ja viini oli asetettu, tämän pitkän pöydän ympärillä oli kolmetoista leposijaa. Juuri tuollaiset lepoistuimet oli tapana järjestää paikalle, silloin kun varakkaassa juutalaistaloudessa vietettiin pääsiäisjuhlaa.		179:1.1 (1936.6) When the apostles had been shown upstairs by John Mark, they beheld a large and commodious chamber, which was completely furnished for the supper, and observed that the bread, wine, water, and herbs were all in readiness on one end of the table. Except for the end on which rested the bread and wine, this long table was surrounded by thirteen reclining couches, just such as would be provided for the celebration of the Passover in a well-to-do Jewish household.
179:1.2 (1936.7) Tähän yläsaliin astuessaan kaksitoista apostolia huomasivat heti oven pielessä vesiruukut, pesuvadit ja pyyhkeet heidän pölyisten jalkojensa huuhtelemista varten. Ja kun paikalle ei ollut järjestetty palvelijaa suorittamaan heille tätä palvelusta, apostolit alkoivat heti Johannes Markuksen poistuttua heidän luotaan katsella toisiaan, ja jokaisen mieleen hiipi ajatus: Kuka pesee jalkamme? Ja jokainen ajatteli niin ikään, ettei hän ainakaan olisi se, joka näin näyttäisi toimivan toisten palvelijana.		179:1.2 (1936.7) As the twelve entered this upper chamber, they noticed, just inside the door, the pitchers of water, the basins, and towels for laving their dusty feet; and since no servant had been provided to render this service, the apostles began to look at one another as soon as John Mark had left them, and each began to think within himself, Who shall wash our feet? And each likewise thought that it would not be he who would thus seem to act as the servant of the others.
179:1.3 (1937.1) Siinä kun he seisoivat ja painiskelivat sydämessään, he silmäilivät myös pöydän istumajärjestystä pannen merkille isännälle tarkoitetun, muita korkeamman divaanin, jonka oikealla puolella oli yksi lepoistuin, ja yksitoista lepoistuinta oli järjestetty pöydän ympärille niin, että viimeinen oli vastapäätä tätä toista kunniapaikkaa isännän oikealla puolella.		179:1.3 (1937.1) As they stood there, debating in their hearts, they surveyed the seating arrangement of the table, taking note of the higher divan of the host with one couch on the right and eleven arranged around the table on up to opposite this second seat of honor on the host’s right.
179:1.4 (1937.2) He odottivat Mestaria sisälle minä hetkenä hyvänsä, mutta olivat epävarmoja, pitäisikö heidän istuutua vai odottaa hänen tuloaan ja luottaa siihen, että hän osoittaisi itse kullekin hänen paikkansa. Heidän siinä empiessään Juudas asteli isännän vasemmalla puolella olevan kunniasijan luokse ja toi julki aikomuksensa, jonka mukaan hän lepäisi siellä etusijalle asetettuna vieraana. Tämä Juudaksen teko aiheutti muiden apostolien keskuudessa välittömästi kiihkeän väittelyn. Juudas oli tuskin ehtinyt ottaa haltuunsa kunniasijaa, kun Johannes Sebedeus vaati itselleen seuraavaksi suosituimman paikkaa isännän oikealta puolelta. Simon Pietari vimmastui siinä määrin tästä Juudaksen ja Johanneksen suorittamasta parhaiden paikkojen valtaamisesta, että hän muiden vihaisten apostolien katsellessa tilannetta päältä marssi suoraa tietä pöydän ympäri ja asettui vähäisimmälle sijalle, istumajärjestyksen loppupäähän ja suoraan Johannes Sebedeuksen valitsemaa paikkaa vastapäätä. Koska toiset olivat valloittaneet istumajärjestyksen yläpään paikat, Pietari ajatteli valita alimman, eikä hän tehnyt sitä pelkästään vastalauseena veljiensä häpeämättömälle ylpeydelle, vaan toivoi, että Jeesus, sitten kun hän tulisi ja näkisi hänet vähäisimmällä paikalla, kutsuisi hänet arvokkaammalle sijalle ja siirtäisi pois jonkun, joka oli ottanut vapauden nostaa itsensä kunniapaikalle.		179:1.4 (1937.2) They expected the Master to arrive any moment, but they were in a quandary as to whether they should seat themselves or await his coming and depend on him to assign them their places. While they hesitated, Judas stepped over to the seat of honor, at the left of the host, and signified that he intended there to recline as the preferred guest. This act of Judas immediately stirred up a heated dispute among the other apostles. Judas had no sooner seized the seat of honor than John Zebedee laid claim to the next preferred seat, the one on the right of the host. Simon Peter was so enraged at this assumption of choice positions by Judas and John that, as the other angry apostles looked on, he marched clear around the table and took his place on the lowest couch, the end of the seating order and just opposite to that chosen by John Zebedee. Since others had seized the high seats, Peter thought to choose the lowest, and he did this, not merely in protest against the unseemly pride of his brethren, but with the hope that Jesus, when he should come and see him in the place of least honor, would call him up to a higher one, thus displacing one who had presumed to honor himself.
179:1.5 (1937.3) Kun arvokkaimmat ja vähiten arvokkaat sijat oli tällä tavoin jo varattu, muut apostolit valitsivat paikkansa, kuka Juudaksen, kuka Pietarin läheltä, kunnes jokaisella oli sijansa. He istuivat divaaneillaan U:n muotoisen pöydän ympärillä seuraavassa järjestyksessä: Mestarin oikealla puolella Johannes; vasemmalla Juudas, Simon Selootti, Matteus, Jaakob Sebedeus, Andreas, Alfeuksen kaksoset, Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon Pietari.		179:1.5 (1937.3) With the highest and the lowest positions thus occupied, the rest of the apostles chose places, some near Judas and some near Peter, until all were located. They were seated about the U-shaped table on these reclining divans in the following order: on the right of the Master, John; on the left, Judas, Simon Zelotes, Matthew, James Zebedee, Andrew, the Alpheus twins, Philip, Nathaniel, Thomas, and Simon Peter.
179:1.6 (1937.4) He ovat nyt koolla juhliakseen – ainakin hengessä – instituutiota, joka oli peräisin jo Moosesta edeltäneiltä ajoilta. Se viittasi aikoihin, jolloin heidän esi-isänsä olivat orjina Egyptissä. Tämä ehtoollinen oli heidän viimeinen kohtaamisensa Jeesuksen kanssa, ja vaikka puitteet olivat näin juhlalliset, apostolit ajautuvat Juudaksen johdolla taas kerran antamaan myöten vanhalle kaiholleen kunnianosoituksia, suosituimmuutta ja henkilökohtaista jalustallenostamista kohtaan.		179:1.6 (1937.4) They are gathered together to celebrate, at least in spirit, an institution which antedated even Moses and referred to the times when their fathers were slaves in Egypt. This supper is their last rendezvous with Jesus, and even in such a solemn setting, under the leadership of Judas the apostles are led once more to give way to their old predilection for honor, preference, and personal exaltation.
179:1.7 (1937.5) He huutelivat yhä toisilleen vihaisia syytöksiä, kun Mestari ilmestyi oviaukkoon, jossa hän epäröi hetken aikaa pettymyksestä kertovan ilmeen hiipiessä hitaasti hänen kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta hän meni paikalleen puuttumatta heidän istumajärjestykseensä.		179:1.7 (1937.5) They were still engaged in voicing angry recriminations when the Master appeared in the doorway, where he hesitated a moment as a look of disappointment slowly crept over his face. Without comment he went to his place, and he did not disturb their seating arrangement.
179:1.8 (1937.6) Nyt he olivat muuten valmiit aloittamaan ehtoollisen, mutta heidän jalkansa olivat vielä pesemättä, ja heidän mielentilansa oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Kun Mestari saapui, he jatkoivat edelleenkin epäkohteliaiden huomautusten esittämistä toinen toisistaan, puhumattakaan siitä, mitä ne muutamat ajattelivat mielessään, jotka kykenivät hillitsemään tunteitaan sen verran, etteivät tuoneet niitä esille julkisesti.		179:1.8 (1937.6) They were now ready to begin the supper, except that their feet were still unwashed, and they were in anything but a pleasant frame of mind. When the Master arrived, they were still engaged in making uncomplimentary remarks about one another, to say nothing of the thoughts of some who had sufficient emotional control to refrain from publicly expressing their feelings.
2. Ehtoollinen alkaa ^top		2. Beginning the Supper ^top
179:2.1 (1937.7) Kun Mestari oli mennyt paikalleen, ei muutamaan hetkeen lausuttu sanaakaan. Jeesus antoi katseensa viivähtää heistä jokaisessa, ja hymyllään jännitystä lieventäen hän sanoi: ”Olen suuresti toivonut, että saisin nauttia tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne. Halusin aterioida seurassanne vielä kerran ennen kärsimystäni, ja koska ymmärrän, että hetkeni on tullut, järjestin niin, että nautin tämän ehtoollisen teidän kanssanne tänä iltana, sillä huomisen osalta me kaikki olemme Isän käsissä, ja hänen tahtonsa olen tullut täyttämään. En enää aterioi kanssanne, ennen kuin istuudutte pöytään kanssani siinä valtakunnassa, jonka Isäni minulle antaa vietyäni päätökseen sen, mitä varten hän minut tähän maailmaan lähetti.”		179:2.1 (1937.7) For a few moments after the Master had gone to his place, not a word was spoken. Jesus looked them all over and, relieving the tension with a smile, said: “I have greatly desired to eat this Passover with you. I wanted to eat with you once more before I suffered, and realizing that my hour has come, I arranged to have this supper with you tonight, for, as concerns the morrow, we are all in the hands of the Father, whose will I have come to execute. I shall not again eat with you until you sit down with me in the kingdom which my Father will give me when I have finished that for which he sent me into this world.”
179:2.2 (1938.1) Kun viini ja vesi oli sekoitettu, he veivät maljan Jeesukselle, joka Taddeuksen ojentaman maljan saatuaan piti sitä kädessään ja lausui kiitokset. Kiitoksen sanat lausuttuaan hän sanoi: ”Ottakaa tämä malja ja jakakaa se keskenänne. Kun te siitä juotte, ymmärtäkää, etten enää muuta kertaa nauti kanssanne viinipuun antia, sillä tämä on viimeinen ehtoollisemme. Kun me seuraavan kerran tällä tavoin istumme pöydän ääressä, se tapahtuu tulevassa valtakunnassa.”		179:2.2 (1938.1) After the wine and the water had been mixed, they brought the cup to Jesus, who, when he had received it from the hand of Thaddeus, held it while he offered thanks. And when he had finished offering thanks, he said: “Take this cup and divide it among yourselves and, when you partake of it, realize that I shall not again drink with you the fruit of the vine since this is our last supper. When we sit down again in this manner, it will be in the kingdom to come.”
179:2.3 (1938.2) Jeesus avasi apostoleilleen osoittamansa puheen tällä tavoin siksi, että hän tiesi hetkensä tulleen. Hän ymmärsi sen hetken koittaneen, jolloin hänen oli määrä palata Isän tykö ja jolloin hänen työnsä maan päällä oli lähes loppuun suoritettu. Mestari tiesi tuoneensa Isän rakkauden julki maan päällä ja tuoneensa esille oman armeliaisuutensa ihmiskuntaa kohtaan ja vieneensä päätökseen sen, mitä varten hän oli tähän maailmaan tullut, hamaan siihen asti, että saisi kaiken vallan ja valtuudet taivaassa ja maan päällä. Niin ikään hän tiesi Juudas Iskariotin tehneen lopullisen päätöksensä luovuttaa tänä yönä Mestarinsa tämän vihamiesten käsiin. Hän oli täysin selvillä siitä, että tämä kavala petos oli Juudaksen työtä, mutta että se oli myös Luciferin, Saatanan ja pimeyden ruhtinaan Caligastian mieleen. Mutta yhtä vähän kuin hän pelkäsi niitä, jotka tavoittelivat hänen hengellistä kukistamistaan, yhtä vähän hän pelkäsi niitä, joiden tavoitteena oli saada aikaan hänen fyysinen kuolemansa. Mestaria painoi vain yksi huoli: valitsemiensa seuraajien turvallisuus ja pelastuminen. Ja näin Mestari täysin tietoisena siitä, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa, valmistautui nyt tuomaan näyttämölle vertauskuvan veljellisestä rakkaudesta.		179:2.3 (1938.2) Jesus began thus to talk to his apostles because he knew that his hour had come. He understood that the time had come when he was to return to the Father, and that his work on earth was almost finished. The Master knew he had revealed the Father’s love on earth and had shown forth his mercy to mankind, and that he had completed that for which he came into the world, even to the receiving of all power and authority in heaven and on earth. Likewise, he knew Judas Iscariot had fully made up his mind to deliver him that night into the hands of his enemies. He fully realized that this traitorous betrayal was the work of Judas, but that it also pleased Lucifer, Satan, and Caligastia the prince of darkness. But he feared none of those who sought his spiritual overthrow any more than he feared those who sought to accomplish his physical death. The Master had but one anxiety, and that was for the safety and salvation of his chosen followers. And so, with the full knowledge that the Father had put all things under his authority, the Master now prepared to enact the parable of brotherly love.
3. Apostolien jalkojen peseminen ^top		3. Washing the Apostles’ Feet ^top
179:3.1 (1938.3) Juutalaisten tapoihin kuului, että isäntä ensimmäisen pääsiäismaljan juotuaan nousee pöydästä pesemään kätensä. Aterian myöhemmässä vaiheessa ja toisen maljan jälkeen kaikki vieraat nousivat samalla tavoin pöydästä ja pesivät kätensä. Koska apostolit tiesivät, ettei heidän Mestarinsa koskaan noudattanut näitä seremoniallisia käsienpesuriittejä, he olivat varsin uteliaita tietämään, mitä hän aikoi tehdä, kun hän heidän ensimmäisen maljansa jälkeen nousi pöydästä ja suuntasi vaieten kulkunsa ovelle päin, jonne vesiruukut, vadit ja pyyhkeet oli asetettu. Ja heidän uteliaisuutensa muuttui ällistykseksi, kun he näkivät Mestarin riisuvan päällysviittansa, vyöttävän itsensä pyyhkeellä ja alkavan kaataa vettä yhteen jalkojenpesuvadeista. Kuvitelkaa näiden kahdentoista miehen hämmästystä, jotka hetki sitten olivat kieltäytyneet pesemästä toistensa jalkoja ja jotka olivat heittäytyneet perin häpeämättömiin kiistelyihin kunniapaikoista pöydän ääressä, kun he näkivät Mestarin suuntaavan kulkunsa pöydän vapaan pään ympäri pitojen vähäarvoisinta istuinta kohti, jolla Simon Pietari lepäsi, ja palvelijan asennossa polvistuvan lattialle valmistautuen pesemään Simonin jalat. Mestarin polvistuessa lattialle kaikki kaksitoista apostolia nousivat yhtenä miehenä seisaalleen; jopa kavala Juudas unohti hetkeksi, mihin alhaisuuteen hän oli sortunut, joten hän nousi apostolitovereidensa mukana jaloilleen ja liittyi tähän yhteiseen hämmästyksen, kunnioituksen ja kertakaikkisen ällistyksen julkituontiin.		179:3.1 (1938.3) After drinking the first cup of the Passover, it was the Jewish custom for the host to arise from the table and wash his hands. Later on in the meal and after the second cup, all of the guests likewise rose up and washed their hands. Since the apostles knew that their Master never observed these rites of ceremonial hand washing, they were very curious to know what he intended to do when, after they had partaken of this first cup, he arose from the table and silently made his way over to near the door, where the water pitchers, basins, and towels had been placed. And their curiosity grew into astonishment as they saw the Master remove his outer garment, gird himself with a towel, and begin to pour water into one of the foot basins. Imagine the amazement of these twelve men, who had so recently refused to wash one another’s feet, and who had engaged in such unseemly disputes about positions of honor at the table, when they saw him make his way around the unoccupied end of the table to the lowest seat of the feast, where Simon Peter reclined, and, kneeling down in the attitude of a servant, make ready to wash Simon’s feet. As the Master knelt, all twelve arose as one man to their feet; even the traitorous Judas so far forgot his infamy for a moment as to arise with his fellow apostles in this expression of surprise, respect, and utter amazement.
179:3.2 (1938.4) Siinä Simon Pietari nyt seisoi ja katseli Mestarinsa ylöspäin katsoviin kasvoihin. Jeesus ei sanonut mitään; hänen ei ollut tarpeen puhua. Hänen asentonsa puhui selvää kieltään siitä, että hän aikoi pestä Simon Pietarin jalat. Lihallisen olennon heikkouksistaan huolimatta Pietari rakasti Mestaria. Tämä galilealaiskalastaja oli ensimmäinen ihminen, joka täydestä sydämestään uskoi Jeesuksen jumalallisuuteen ja tunnusti tämän uskon täysimääräisesti ja julkisesti. Eikä Pietari sen jälkeen ollut koskaan tosissaan epäillyt Mestarin jumalallista olemusta. Koska Pietari sydämessään niin suuresti kunnioitti ja arvosti Jeesusta, ei ole mikään ihme, että hänen sielunsa kapinoi sellaista ajatusta vastaan, että Jeesus oli polvillaan hänen edessään halpa-arvoisen palvelijan asennossa ja aikeissa pestä hänen jalkansa kuin orja ikään. Kun Pietari hetken päästä sai kootuksi ajatuksensa sen verran, että hän puhutteli Mestaria, hän toi samalla julki, mitä kaikki hänen apostolitoverinsa sydämessään tunsivat.		179:3.2 (1938.4) There stood Simon Peter, looking down into the upturned face of his Master. Jesus said nothing; it was not necessary that he should speak. His attitude plainly revealed that he was minded to wash Simon Peter’s feet. Notwithstanding his frailties of the flesh, Peter loved the Master. This Galilean fisherman was the first human being wholeheartedly to believe in the divinity of Jesus and to make full and public confession of that belief. And Peter had never since really doubted the divine nature of the Master. Since Peter so revered and honored Jesus in his heart, it was not strange that his soul resented the thought of Jesus’ kneeling there before him in the attitude of a menial servant and proposing to wash his feet as would a slave. When Peter presently collected his wits sufficiently to address the Master, he spoke the heart feelings of all his fellow apostles.
179:3.3 (1939.1) Tämän tavattoman kiusallisen tilanteen jatkuttua muutaman hetken Pietari sanoi: ”Mestari, aiotko todellakin pestä jalkani?” Ja silloin Jeesus, joka katseli ylöspäin Pietaria kasvoihin, puhui sanoen: ”Et ehkä täysin ymmärrä, mitä aion tehdä, mutta tämän jälkeen sinä tiedät, mitä tämä kaikki tarkoittaa.” Silloin Pietari veti syvään henkeä ja sanoi: ”Mestari, koskaan et minun jalkojani pese!” Ja jokainen apostoli nyökkäsi ja osoitti sillä tavoin hyväksyvänsä Pietarin lujan ilmoituksen siitä, ettei hän sallisi Jeesuksen heidän edessään sillä tavoin itseään nöyryyttää.		179:3.3 (1939.1) After a few moments of this great embarrassment, Peter said, “Master, do you really mean to wash my feet?” And then, looking up into Peter’s face, Jesus said: “You may not fully understand what I am about to do, but hereafter you will know the meaning of all these things.” Then Simon Peter, drawing a long breath, said, “Master, you shall never wash my feet!” And each of the apostles nodded their approval of Peter’s firm declaration of refusal to allow Jesus thus to humble himself before them.
179:3.4 (1939.2) Tämän epätavallisen kohtauksen dramaattinen puhuttelevuus kosketti aluksi jopa Juudas Iskariotin sydäntä; mutta kun hänen kunniankipeä järjen maailmansa esitti käsityksensä tästä esityksestä, hän teki sen johtopäätöksen, ettei tämä nöyryydestä kertova ele ollut sen kummallisempaa kuin taas uusi episodi, joka todisti vastaansanomattomasti, ettei Jeesuksesta koskaan olisi Israelin vapahtajaksi, ja ettei hän, Juudas, ollut erehtynyt, kun oli päättänyt hylätä Mestarin asian.		179:3.4 (1939.2) The dramatic appeal of this unusual scene at first touched the heart of even Judas Iscariot; but when his vainglorious intellect passed judgment upon the spectacle, he concluded that this gesture of humility was just one more episode which conclusively proved that Jesus would never qualify as Israel’s deliverer, and that he had made no mistake in the decision to desert the Master’s cause.
179:3.5 (1939.3) Siinä kun he kaikki seisoivat ällistykseltään henkeään pidätellen, niin Jeesus sanoi: ”Pietari, sanon sinulle, että ellen pese jalkojasi, sinulla ei tule minun rinnallani olemaan mitään osuutta siinä, mitä kohta teen.” Kun Pietari kuuli nämä sanat ja kun Jeesus edelleen oli siinä hänen jalkojensa juuressa polvillaan, hän teki yhden niistä päätöksistään, joilla hän sokeasti myöntyi kunnioittamansa ja rakastamansa henkilön esittämään toivomukseen. Kun Pietarille alkoi valjeta, että tähän aiottuun palveluksen toimittamiseen liittyi jokin merkitys, joka määrittelisi, millä tavoin itse kukin olisi tulevaisuudessa yhteydessä Mestarin työhön, niin hän sen lisäksi, että myöntyi ajatukseen siitä, että sallisi Jeesuksen pestä jalkansa, luonteenomaiseen ja malttamattomaan tapaansa sanoi: ”No siinä tapauksessa, Mestari, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös käteni ja pääni.”		179:3.5 (1939.3) As they all stood there in breathless amazement, Jesus said: “Peter, I declare that, if I do not wash your feet, you will have no part with me in that which I am about to perform.” When Peter heard this declaration, coupled with the fact that Jesus continued kneeling there at his feet, he made one of those decisions of blind acquiescence in compliance with the wish of one whom he respected and loved. As it began to dawn on Simon Peter that there was attached to this proposed enactment of service some signification that determined one’s future connection with the Master’s work, he not only became reconciled to the thought of allowing Jesus to wash his feet but, in his characteristic and impetuous manner, said: “Then, Master, wash not my feet only but also my hands and my head.”
179:3.6 (1939.4) Kun Mestari oli valmis pesemään Pietarin jalat, hän sanoi: ”Joka jo on puhdas, ei tarvitse muuta kuin jalkojenpesun. Te, jotka istutte seurassani tänä iltana, olette puhtaita – muttette kaikki. Mutta tomu teidän jaloistanne olisi pitänyt huuhtoa, jo ennen kuin istuuduitte aterialle kanssani. Ja sitä paitsi tahtoisin tehdä tämän palveluksen teille ikään kuin vertauskuvana, joka havainnollistaa, mitä muuan uusi, kohta teille antamani käsky merkitsee.”		179:3.6 (1939.4) As the Master made ready to begin washing Peter’s feet, he said: “He who is already clean needs only to have his feet washed. You who sit with me tonight are clean—but not all. But the dust of your feet should have been washed away before you sat down at meat with me. And besides, I would perform this service for you as a parable to illustrate the meaning of a new commandment which I will presently give you.”
179:3.7 (1939.5) Samalla tavoin Mestari hiljaisuuden vallitessa kulki pöydän ympäri ja pesi kahdentoista apostolinsa jalat Juudastakaan sivuuttamatta. Saatuaan kahdentoista apostolin jalat pestyiksi Jeesus pukeutui viittaansa, palasi isännän paikalleen ja ymmällään olevia apostolejaan tarkasteltuaan sanoi:		179:3.7 (1939.5) In like manner the Master went around the table, in silence, washing the feet of his twelve apostles, not even passing by Judas. When Jesus had finished washing the feet of the twelve, he donned his cloak, returned to his place as host, and after looking over his bewildered apostles, said:
179:3.8 (1939.6) ”Ymmärrättekö todellakaan, mitä olen teille tehnyt? Kutsutte minua Mestariksi, eikä siinä ole mitään väärää, sillä se minä olen. Jos siis Mestari on pessyt jalkanne, niin mikä oli syynä siihen, ettei teillä ollut halua pestä toistenne jalkoja? Mikä läksy teidän tulisi oppia tästä vertauksesta, jossa Mestari sangen halukkaasti tekee palveluksen, jonka hänen veljensä olivat haluttomat toisilleen tekemään? Totisesti, totisesti minä sanon teille: Palvelija ei ole mestariaan suurempi; liioin ei ole se, joka on lähetetty, suurempi kuin on hänen lähettäjänsä. Te olette elämässäni, jonka olen keskellänne elänyt, nähneet, miten palvellaan, ja siunattuja olette te, joilla tulee olemaan laupias rohkeus palvella samalla tavalla. Mutta miksi te olette näin hitaat oppimaan, että suuruuden salaisuus hengellisessä valtakunnassa ei ole samanlainen kuin vallankäyttöä merkitsevät menetelmät aineellisessa maailmassa?		179:3.8 (1939.6) “Do you really understand what I have done to you? You call me Master, and you say well, for so I am. If, then, the Master has washed your feet, why was it that you were unwilling to wash one another’s feet? What lesson should you learn from this parable in which the Master so willingly does that service which his brethren were unwilling to do for one another? Verily, verily, I say to you: A servant is not greater than his master; neither is one who is sent greater than he who sends him. You have seen the way of service in my life among you, and blessed are you who will have the gracious courage so to serve. But why are you so slow to learn that the secret of greatness in the spiritual kingdom is not like the methods of power in the material world?
179:3.9 (1940.1) ”Kun tänä iltana astuin tähän saliin, ei teille ollut kylliksi, että ylpeästi kieltäydyitte pesemästä toistenne jalkoja, vaan teidän piti myös ryhtyä kiistelemään keskenänne siitä, kenelle pöydässäni kuuluvat kunniapaikat. Senlaatuisia kunnianosoituksia tavoittelevat fariseukset ja tämän maailman lapset, mutta niin ei tulisi olla taivaan valtakunnan lähettiläiden keskuudessa. Ettekö tiedä, ettei pöydässäni voi olla mitään suosituimman paikkaa? Ettekö ymmärrä, että rakastan joka ainoaa teistä yhtä paljon kuin muitakin? Ettekö tiedä, ettei minua lähinnä olevalla paikalla, niin ajateltuna kuinka ihmiset suhtautuvat sellaisiin kunnianosoituksiin, voi olla mitään merkitystä siinä mielessä, mikä on asemanne taivaan valtakunnassa? Tiedätte, että ei-juutalaisten kuninkaat holhoavat alamaisiaan, samalla kun niitä, jotka tätä valtaa käyttävät, kutsutaan toisinaan hyväntekijöiksi. Mutta niin ei saa olla taivaan valtakunnassa. Joka haluaisi olla joukossanne suuri, tulkoon hänestä nuorimpien kaltainen; joka taas haluaisi olla päällikkö, tulkoon palvelijan kaltaiseksi. Kuka on suurempi, sekö joka istuu aterialla, vaiko se, joka palvelee? Eikö yleisesti katsotakin, että se, joka istuu aterialla, on suurempi? Mutta tulette huomaamaan, että minä olen joukossanne se, joka palvelee. Jos haluatte, että teistä tulee palvelijatovereitani Isän tahdon täyttämisessä, niin tulette tulevassa valtakunnassa istumaan minun kanssani valtaa käyttäen ja tulevassa kunniassa edelleenkin sitä tehden, mikä on Isän tahto.”		179:3.9 (1940.1) “When I came into this chamber tonight, you were not content proudly to refuse to wash one another’s feet, but you must also fall to disputing among yourselves as to who should have the places of honor at my table. Such honors the Pharisees and the children of this world seek, but it should not be so among the ambassadors of the heavenly kingdom. Do you not know that there can be no place of preferment at my table? Do you not understand that I love each of you as I do the others? Do you not know that the place nearest me, as men regard such honors, can mean nothing concerning your standing in the kingdom of heaven? You know that the kings of the gentiles have lordship over their subjects, while those who exercise this authority are sometimes called benefactors. But it shall not be so in the kingdom of heaven. He who would be great among you, let him become as the younger; while he who would be chief, let him become as one who serves. Who is the greater, he who sits at meat, or he who serves? Is it not commonly regarded that he who sits at meat is the greater? But you will observe that I am among you as one who serves. If you are willing to become fellow servants with me in doing the Father’s will, in the kingdom to come you shall sit with me in power, still doing the Father’s will in future glory.”
179:3.10 (1940.2) Jeesuksen sanottua sanottavansa Alfeuksen kaksoset toivat esille leivän ja viinin sekä katkerat yrtit ja kuivatuista hedelmistä valmistetun tahnan, jotka olivat Viimeisen ehtoollisen seuraava ruokalaji.		179:3.10 (1940.2) When Jesus had finished speaking, the Alpheus twins brought on the bread and wine, with the bitter herbs and the paste of dried fruits, for the next course of the Last Supper.
4. Viimeiset sanat kavaltajalle ^top		4. Last Words to the Betrayer ^top
179:4.1 (1940.3) Muutaman hetken ajan apostolit söivät ääneti, mutta Mestarin iloisen käyttäytymisen vaikutuksesta he tempautuivat kohta keskusteluun, eikä aikaakaan, kun ateria sujui kuin ei mitään sellaista tavallisuudesta poikkeavaa olisikaan tapahtunut, joka olisi häirinnyt tämän erikoislaatuisen tilaisuuden hyvää mielialaa ja seurallista sopusointua. Kun oli kulunut jokunen hetki, Jeesus, joka loi katseensa heihin, sanoi suunnilleen tämän toisen ruokalajin puolivälissä: ”Olen kertonut teille, miten suuresti halusin nauttia tämän ehtoollisen teidän kanssanne. Ja koska tiedän, miten pimeyden häijyt voimat ovat punoneet juoniaan saadakseen Ihmisen Pojan hengiltä, päätin nauttia tämän ehtoollisen teidän seurassanne tässä salaisessa kamarissa jo päivää ennen pääsiäistä, sillä en ole teidän luonanne tähän aikaan huomisiltana. Olen kerran toisensa jälkeen kertonut teille, että minun on palattava Isän tykö. Hetkeni on nyt tullut, mutta ei ollut tarpeen, että yksi teistä minut vihamiesteni käsiin kavaltaisi.”		179:4.1 (1940.3) For some minutes the apostles ate in silence, but under the influence of the Master’s cheerful demeanor they were soon drawn into conversation, and ere long the meal was proceeding as if nothing out of the ordinary had occurred to interfere with the good cheer and social accord of this extraordinary occasion. After some time had elapsed, in about the middle of this second course of the meal, Jesus, looking them over, said: “I have told you how much I desired to have this supper with you, and knowing how the evil forces of darkness have conspired to bring about the death of the Son of Man, I determined to eat this supper with you in this secret chamber and a day in advance of the Passover since I will not be with you by this time tomorrow night. I have repeatedly told you that I must return to the Father. Now has my hour come, but it was not required that one of you should betray me into the hands of my enemies.”
179:4.2 (1940.4) Kun kaksitoista apostolia kuulivat nämä sanat ja kun jalkojenpesuvertaus ja Mestarin sen jälkeen esittämät sanat jo olivat riisuneet heidät paljosta itsevarmuudesta ja itseluottamuksesta, he alkoivat katsella toinen toisiaan, samalla kun he epävarma sävy äänessään empien kyselivät: ”Olenko se minä?” Ja kun he olivat kaikki tämän kysymyksen esittäneet, Jeesus sanoi: ”Vaikka onkin välttämätöntä, että menen Isän tykö, ei kuitenkaan ollut tarpeen, että yhdestä teidän joukossanne tulisi kavaltaja, jotta Isän tahto täyttyisi. Tällaisen hedelmän kantaa peitelty pahuus erään sellaisen sydämessä, joka ei koko sielullaan totuutta rakastanut. Miten onkaan pettävä se älyllinen ylpeys, joka kulkee hengellisen lankeemuksen edellä! Monivuotinen ystäväni, joka tälläkin hetkellä syö leipääni, on valmis kavaltamaan minut siinä, kun hän nyt ottaa kädellään vadilta minun kanssani.”		179:4.2 (1940.4) When the twelve heard this, having already been robbed of much of their self-assertiveness and self-confidence by the parable of the feet washing and the Master’s subsequent discourse, they began to look at one another while in disconcerted tones they hesitatingly inquired, “Is it I?” And when they had all so inquired, Jesus said: “While it is necessary that I go to the Father, it was not required that one of you should become a traitor to fulfill the Father’s will. This is the coming to fruit of the concealed evil in the heart of one who failed to love the truth with his whole soul. How deceitful is the intellectual pride that precedes the spiritual downfall! My friend of many years, who even now eats my bread, will be willing to betray me, even as he now dips his hand with me in the dish.”
179:4.3 (1940.5) Ja Jeesuksen lausuttua nämä sanat he ryhtyivät kaikki taas kyselemään: ”Olenko se minä?” Ja kun Juudas Mestarinsa vasemmalla puolella istuen taas kysyi: ”Minäkö se olen?”, niin Jeesus kastoi leipäpalan yrttivadissa, ojensi sen Juudakselle ja lausui: ”Sinäpä sen sanoit.” Mutta muut eivät kuulleet Jeesuksen puhuvan Juudakselle. Johannes, joka lepäsi Jeesuksen oikealla puolella, nojautui Mestarin puoleen ja kysyi häneltä: ”Kuka se on? Meidän olisi tiedettävä, kuka on osoittautunut uskottomaksi luottamustehtävälleen.” Jeesus vastasi: ”Olen sen teille jo sanonut: hänpä se on, jolle annoin liotetun leivän.” Mutta niin luonnollista oli, että isäntä antoi liotetun leipäpalan vasemmalla puolellaan istuvalle, ettei kukaan heistä kiinnittänyt tähän huomiota, vaikka Mestari oli asian näin selvin sanoin ilmaissut. Mutta Juudas oli tuskallisen tietoinen siitä, mitä Mestarin sanat yhdessä hänen tekonsa kanssa merkitsivät, ja hän alkoi pelätä, etteivät hänen veljensäkin vain olisi tietoisia siitä, että hän oli kavaltaja.		179:4.3 (1940.5) And when Jesus had thus spoken, they all began again to ask, “Is it I?” And as Judas, sitting on the left of his Master, again asked, “Is it I?” Jesus, dipping the bread in the dish of herbs, handed it to Judas, saying, “You have said.” But the others did not hear Jesus speak to Judas. John, who reclined on Jesus’ right hand, leaned over and asked the Master: “Who is it? We should know who it is that has proved untrue to his trust.” Jesus answered: “Already have I told you, even he to whom I gave the sop.” But it was so natural for the host to give a sop to the one who sat next to him on the left that none of them took notice of this, even though the Master had so plainly spoken. But Judas was painfully conscious of the meaning of the Master’s words associated with his act, and he became fearful lest his brethren were likewise now aware that he was the betrayer.
179:4.4 (1941.1) Pietari oli suuresti kiihdyksissään siitä, mitä oli sanottu, ja pöydän yli nojautuen hän puhutteli Johannesta: ”Kysy häneltä, kuka se on, tai jos hän on kertonut sen sinulle, kerro minulle, kuka kavaltaja on.”		179:4.4 (1941.1) Peter was highly excited by what had been said, and leaning forward over the table, he addressed John, “Ask him who it is, or if he has told you, tell me who is the betrayer.”
179:4.5 (1941.2) Jeesus katkaisi heidän kuiskuttelunsa sanomalla: ”Minä murehdun, että tämän pahuuden piti tapahtua, ja toivoin aina tähän hetkeen saakka, että totuuden voima saisi voiton pahuuden pettävyyksistä, mutta sellaisia voittoja ei saavuteta ilman vilpittömästä totuudenrakkaudesta kertovaa uskoa. En olisi tahtonut puhua teille näistä asioista tällä meidän viimeisellä ehtoollisellamme mutta haluan varoittaa teitä näistä murheista ja valmistaa teitä tällä tavoin siihen, mikä on nyt edessämme. Olen kertonut teille tästä, koska haluan teidän, sen jälkeen kun olen mennyt, muistavan minun tienneen kaikista näistä häijyistä vehkeilyistä ja varoittaneen teitä etukäteen kavalletuksi tulemisestani. Ja teen tämän kaiken vain, jotta se olisi teille vahvistukseksi kestääksenne kohta edessämme olevat kiusaukset ja koettelemukset.”		179:4.5 (1941.2) Jesus brought their whisperings to an end by saying: “I sorrow that this evil should have come to pass and hoped even up to this hour that the power of truth might triumph over the deceptions of evil, but such victories are not won without the faith of the sincere love of truth. I would not have told you these things at this, our last supper, but I desire to warn you of these sorrows and so prepare you for what is now upon us. I have told you of this because I desire that you should recall, after I have gone, that I knew about all these evil plottings, and that I forewarned you of my betrayal. And I do all this only that you may be strengthened for the temptations and trials which are just ahead.”
179:4.6 (1941.3) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus Juudaksen puoleen nojautuen sanoi: ”Mitä olet päättänyt tehdä, tee se pian.” Ja Juudas nousi nämä sanat kuultuaan pöydästä, poistui kiireesti huoneesta ja meni ulos yöhön tehdäkseen sen, minkä oli päättänyt tehdä. Kun muut apostolit näkivät Juudaksen rientävän ulos Jeesuksen puhuttua hänelle, he luulivat tämän lähteneen hankkimaan vielä jotakin ehtoollista varten tai toimittamaan jonkin muun asian Mestarin puolesta, sillä he otaksuivat rahakukkaron olevan edelleenkin hänen hallussaan.		179:4.6 (1941.3) When Jesus had thus spoken, leaning over toward Judas, he said: “What you have decided to do, do quickly.” And when Judas heard these words, he arose from the table and hastily left the room, going out into the night to do what he had set his mind to accomplish. When the other apostles saw Judas hasten off after Jesus had spoken to him, they thought he had gone to procure something additional for the supper or to do some other errand for the Master since they supposed he still carried the bag.
179:4.7 (1941.4) Jeesus tiesi nyt, ettei enää ollut tehtävissä mitään, mikä estäisi Juudasta ryhtymästä kavaltajaksi. Aloittaessaan hänellä oli kaksitoista, nyt hänellä oli yksitoista. Hän oli valinnut kuusi näistä apostoleista, ja vaikka Juudas oli niiden apostolien joukossa, jotka hänen ensiksi valitsemansa apostolit olivat nimenneet, silti Mestari hyväksyi hänet ja oli tähän hetkeen saakka tehnyt kaiken mahdollisen pyhittääkseen ja pelastaakseen hänet, aivan kuten hän oli uurastanut muidenkin apostolien rauhan ja pelastumisen hyväksi.		179:4.7 (1941.4) Jesus now knew that nothing could be done to keep Judas from turning traitor. He started with twelve—now he had eleven. He chose six of these apostles, and though Judas was among those nominated by his first-chosen apostles, still the Master accepted him and had, up to this very hour, done everything possible to sanctify and save him, even as he had wrought for the peace and salvation of the others.
179:4.8 (1941.5) Tämä ehtoollinen herkkine tapahtumineen ja hellyttävine sävyineen oli Jeesuksen viimeinen vetoomus riveistä poistuvalle Juudakselle, mutta se kaikui kuuroille korville. Mitä tahdikkaimmalla tavalla annettunakin ja mitä ystävällisimmässä hengessä lausuttunakin varoitus yleensä vain voimistaa vihaa ja antaa uutta pontta häijylle päättäväisyydelle, jolla asianomainen vie päätökseen omat itsekkäät kaavailunsa sitten, kun rakkaus kerran on peruuttamattomasti kuollut.		179:4.8 (1941.5) This supper, with its tender episodes and softening touches, was Jesus’ last appeal to the deserting Judas, but it was of no avail. Warning, even when administered in the most tactful manner and conveyed in the most kindly spirit, as a rule, only intensifies hatred and fires the evil determination to carry out to the full one’s own selfish projects, when love is once really dead.
5. Muistoehtoollisen asettaminen ^top		5. Establishing the Remembrance Supper ^top
179:5.1 (1941.6) Kun Jeesukselle tuotiin kolmas viinimalja, ”siunausmalja”, hän nousi divaanilta, otti maljan käsiinsä ja siunasi sen sanoen: ”Ottakaa, jokainen teistä, tämä malja ja juokaa siitä. Olkoon tämä muistomaljani. Tämä on siunauksen malja, joka kertoo uudesta, laupeuden ja totuuden tuomiokaudesta. Olkoon tämä malja teille vertauskuva jumalallisen Totuuden Hengen vuodattamisesta ja vaikutuksesta. Enkä enää juo tätä maljaa teidän kanssanne, ennen kuin juon sen uudessa hahmossa teidän kanssanne Isän ikuisessa valtakunnassa.”		179:5.1 (1941.6) As they brought Jesus the third cup of wine, the “cup of blessing,” he arose from the couch and, taking the cup in his hands, blessed it, saying: “Take this cup, all of you, and drink of it. This shall be the cup of my remembrance. This is the cup of the blessing of a new dispensation of grace and truth. This shall be to you the emblem of the bestowal and ministry of the divine Spirit of Truth. And I will not again drink this cup with you until I drink in new form with you in the Father’s eternal kingdom.”
179:5.2 (1942.1) Juodessaan syvän kunnioituksen vallassa ja täyden hiljaisuuden vallitessa tästä siunausmaljasta kaikki apostolit vaistosivat, että jotakin tavatonta oli tapahtumassa. Vanhan pääsiäisen muistelujen kohteena oli heidän isiensä nousu rodullisen orjuuden tilasta yksilön vapauteen. Nyt Mestari asetti uuden muistoehtoollisen sen uuden tuomiokauden, symboliksi, jonka kuluessa orjuutettu yksilö nousee seremoniallisuuden ja itsekkyyden kahleista elävän Jumalan vapautettujen uskonpoikien veljesyhteisön ja toveruuden hengelliseen iloon.		179:5.2 (1942.1) The apostles all sensed that something out of the ordinary was transpiring as they drank of this cup of blessing in profound reverence and perfect silence. The old Passover commemorated the emergence of their fathers from a state of racial slavery into individual freedom; now the Master was instituting a new remembrance supper as a symbol of the new dispensation wherein the enslaved individual emerges from the bondage of ceremonialism and selfishness into the spiritual joy of the brotherhood and fellowship of the liberated faith sons of the living God.
179:5.3 (1942.2) Kun he olivat juoneet tämän uuden muistomaljan, Mestari otti leivän, ja kiitokset lausuttuaan hän mursi sen palasiksi, kehotti heitä panemaan leivän kiertämään sanoen: ”Ottakaa tämä muistoleipä ja syökää se. Olen kertonut teille, että minä olen elämän leipä. Ja tämä elämän leipä on Isän ja Pojan yhdistynyt elämä yhtenä lahjana. Isän sana, sellaisena kuin se paljastuu Pojassa, on totisesti elämän leipä.” Nautittuaan muistoleivän, joka symboloi elävää totuuden sanaa kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena, he istuutuivat kaikki paikalleen.		179:5.3 (1942.2) When they had finished drinking this new cup of remembrance, the Master took up the bread and, after giving thanks, broke it in pieces and, directing them to pass it around, said: “Take this bread of remembrance and eat it. I have told you that I am the bread of life. And this bread of life is the united life of the Father and the Son in one gift. The word of the Father, as revealed in the Son, is indeed the bread of life.” When they had partaken of the bread of remembrance, the symbol of the living word of truth incarnated in the likeness of mortal flesh, they all sat down.
179:5.4 (1942.3) Tämän muistoehtoollisen asettaessaan Mestari turvautui, niin kuin hänen tapansa aina oli, vertauskuviin ja symboleihin. Hän käytti symboleja siksi, että hän halusi opettaa tietyt suuret hengelliset totuudet tavalla, joka tekisi hänen seuraajilleen vaikeaksi liittää hänen sanoihinsa täsmällisiä tulkintoja ja tarkalleen määrättyjä merkityksiä. Hän koetti tällä keinoin estää sellaisen, että toinen toistaan seuraavat sukupolvet jähmettävät hänen opetuksensa ja sitovat hänen hengelliset tarkoituksensa perinteen ja dogmin kuolleilla kahleilla. Asettaessaan tämän ainoan hänen koko elämäntehtäväänsä liittyvän seremonian eli sakramentin Jeesus piti tarkoin huolen siitä, että hän vain antaisi viitteitä tarkoituksistaan, pikemminkin kuin että hän olisi sitoutunut täsmällisiin määritelmiin. Hän ei halunnut jonkin täsmällisen muotokielen vahvistamalla hävittää yksilön käsitystä jumalallisesta kanssakäymisestä, eikä hän halunnut rajoittaa uskovan hengellistä mielikuvitusta asettamalla sen muotokielen pihteihin. Pikemminkin hän pyrki päästämään ihmisen uudestisyntyneen sielun valloilleen, nostamaan sen uuden ja elävän hengellisen vapauden riemukkaille siiville.		179:5.4 (1942.3) In instituting this remembrance supper, the Master, as was always his habit, resorted to parables and symbols. He employed symbols because he wanted to teach certain great spiritual truths in such a manner as to make it difficult for his successors to attach precise interpretations and definite meanings to his words. In this way he sought to prevent successive generations from crystallizing his teaching and binding down his spiritual meanings by the dead chains of tradition and dogma. In the establishment of the only ceremony or sacrament associated with his whole life mission, Jesus took great pains to suggest his meanings rather than to commit himself to precise definitions. He did not wish to destroy the individual’s concept of divine communion by establishing a precise form; neither did he desire to limit the believer’s spiritual imagination by formally cramping it. He rather sought to set man’s reborn soul free upon the joyous wings of a new and living spiritual liberty.
179:5.5 (1942.4) Vaikka Mestari olikin tuolla tavoin koettanut asettaa tämän uuden muistosakramentin, niin ne, jotka myöhempinä vuosisatoina seurasivat hänen jälkeensä, pitivät huolen hänen nimenomaisen toiveensa tehokkaasta tyhjäksi tekemisestä, sillä hänen yksinkertainen hengellinen symboliikkansa tuolta viimeiseltä lihallisessa hahmossa vietetyltä illalta on madallettu täsmällisiksi tulkinnoiksi ja pakotettu miltei matemaattista tarkkuutta edustavaan, ennalta määrättyyn kaavaan. Yhdestäkään toisesta Jeesuksen opetuksesta ei ole tullut yhtä pahasti perinteen vakioimaa.		179:5.5 (1942.4) Notwithstanding the Master’s effort thus to establish this new sacrament of the remembrance, those who followed after him in the intervening centuries saw to it that his express desire was effectively thwarted in that his simple spiritual symbolism of that last night in the flesh has been reduced to precise interpretations and subjected to the almost mathematical precision of a set formula. Of all Jesus’ teachings none have become more tradition-standardized.
179:5.6 (1942.5) Kun Poikaan uskovat ja Jumalaa tuntevat ihmiset nauttivat tätä muistoehtoollista, sen symboliikkaan ei tarvitse liittää mitään ihmisen lapsekkaita väärintulkintoja jumalallisen läsnäolon merkityksestä, sillä kaikissa tällaisissa tilaisuuksissa Mestari on todellisesti läsnä. Muistoehtoollinen on uskovan symbolinen kohtaaminen Mikaelin kanssa. Kun teistä tulee tällä tavoin henkitietoisia, Poika on aktuaalisesti läsnä, ja hänen henkensä seurustelee hänen Isästään ihmisen sisimmässä olevan osasen kanssa.		179:5.6 (1942.5) This supper of remembrance, when it is partaken of by those who are Son-believing and God-knowing, does not need to have associated with its symbolism any of man’s puerile misinterpretations regarding the meaning of the divine presence, for upon all such occasions the Master is really present. The remembrance supper is the believer’s symbolic rendezvous with Michael. When you become thus spirit-conscious, the Son is actually present, and his spirit fraternizes with the indwelling fragment of his Father.
179:5.7 (1942.6) Heidän hetken aikaa mietiskeltyään Jeesus jatkoi puhettaan: ”Tehdessänne, mitä äsken kehotin, muistelkaa elämää, jonka olen elänyt maan päällä teidän keskellänne, ja iloitkaa siitä, että tulen yhäti elämään maan päällä kanssanne ja palvelemaan kauttanne. Älkää yksilöinä kiistelkö keskenänne siitä, kenen on määrä olla suurin. Olkaa kaikki kuin veljiä. Ja valtakunnan kasvaessa niin, että se käsittää suuria uskovien ryhmiä, teidän tulisi silloinkin olla kiistelemättä siitä, kuka on suurin, tai etsimättä etusijaa tällaisten ryhmien kesken.”		179:5.7 (1942.6) After they had engaged in meditation for a few moments, Jesus continued speaking: “When you do these things, recall the life I have lived on earth among you and rejoice that I am to continue to live on earth with you and to serve through you. As individuals, contend not among yourselves as to who shall be greatest. Be you all as brethren. And when the kingdom grows to embrace large groups of believers, likewise should you refrain from contending for greatness or seeking preferment between such groups.”
179:5.8 (1943.1) Ja tämä suurimerkityksinen tilaisuus pidettiin erään ystävän talon yläsalissa. Sen paremmin ehtoolliseen kuin tähän rakennukseenkaan ei liittynyt mitään pyhää muotokieltä eikä seremoniaalista pyhittämistä. Muistoehtoollinen asetettiin ilman, että siihen liittyi kirkollista pyhittämistä.		179:5.8 (1943.1) And this mighty occasion took place in the upper chamber of a friend. There was nothing of sacred form or of ceremonial consecration about either the supper or the building. The remembrance supper was established without ecclesiastical sanction.
179:5.9 (1943.2) Tällä tavoin muistoehtoollisen asetettuaan Jeesus sanoi apostoleille: ”Ja niin usein kuin te tämän teette, tehkää se minun muistokseni. Ja minua muistellessanne muistelkaa ensin lihallista elämääni, muistakaa, että olin kerran teidän kanssanne, ja nähkää sitten uskon keinoin, että te kaikki joskus nautitte ehtoollista kanssani Isän ikuisessa valtakunnassa. Tämä on se uusi Pääsiäinen, jonka jätän teille, nimittäin muisto lahjoittautuneena elämästäni elämästä, ikuisen totuuden sanasta, ja teitä kohtaan tuntemastani rakkaudesta, Totuuden Henkeni vuodattamisesta kaiken lihan ylle.”		179:5.9 (1943.2) When Jesus had thus established the supper of the remembrance, he said to the eleven: “And as often as you do this, do it in remembrance of me. And when you do remember me, first look back upon my life in the flesh, recall that I was once with you, and then, by faith, discern that you shall all sometime sup with me in the Father’s eternal kingdom. This is the new Passover which I leave with you, even the memory of my bestowal life, the word of eternal truth; and of my love for you, the outpouring of my Spirit of Truth upon all flesh.”
179:5.10 (1943.3) Ja he päättivät tämän vanhan mutta verettömän pääsiäisjuhlan viettämisen uuden muistoaterian käyttöönoton yhteydessä sillä, että he kaikki yhdessä lauloivat sadannenkahdeksannentoista psalmin.		179:5.10 (1943.3) And they ended this celebration of the old but bloodless Passover in connection with the inauguration of the new supper of the remembrance, by singing, all together, the one hundred and eighteenth Psalm.