Luku 191	Paper 191
Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöille	Appearances to the Apostles and Other Leaders
191:0.1 (2037.1) KUOLLEISTANOUSUN sunnuntai oli apostolien elämässä hirveä päivä; kymmenen heistä vietti suurimman osan tästä päivästä teljettyjen ovien takana yläsalissa. He olisivat saattaneet paeta Jerusalemista, mutta he pelkäsivät joutuvansa sanhedrinin toimitsijoiden pidättämiksi, mikäli heidät tavattaisiin ulkoa. Tuomas hautoi omia huoliaan Betfagen yksinäisyydessä. Hänellä olisi ollut helpompaa, jos hän olisi jäänyt apostolitovereidensa seuraan, ja hän olisi auttanut näitä ohjaamaan keskusteluaan hyödyllisempään suuntaan.	191:0.1 (2037.1) RESURRECTION Sunday was a terrible day in the lives of the apostles; ten of them spent the larger part of the day in the upper chamber behind barred doors. They might have fled from Jerusalem, but they were afraid of being arrested by the agents of the Sanhedrin if they were found abroad. Thomas was brooding over his troubles alone at Bethpage. He would have fared better had he remained with his fellow apostles, and he would have aided them to direct their discussions along more helpful lines.
191:0.2 (2037.2) Johannes puolusti kaiken päivää ajatusta, että Jeesus oli noussut kuolleista. Hän kertoi vähintäänkin viidestä eri kerrasta, jolloin Mestari oli vakuuttanut nousevansa elävien pariin, ja vähintäänkin kolme kertaa hän oli vihjannut sen tapahtuvan kolmantena päivänä. Johanneksen näkemys vaikutti heihin melkoisesti, eritoten hänen veljeensä Jaakobiin, samoin kuin Natanaeliin. Johanneksella olisi ollut heihin suurempikin vaikutus, ellei hän olisi ollut ryhmän nuorin jäsen.	191:0.2 (2037.2) All day long John upheld the idea that Jesus had risen from the dead. He recounted no less than five different times when the Master had affirmed he would rise again and at least three times when he alluded to the third day. John’s attitude had considerable influence on them, especially on his brother James and on Nathaniel. John would have influenced them more if he had not been the youngest member of the group.
191:0.3 (2037.3) Heidän vaikeuksiensa syynä oli paljolti heidän eristyneisyytensä. Johannes Markus piti heitä ajan tasalla sen suhteen, mitä temppelin vaiheilla tapahtui, ja tiedotti heille kaupungilla liikkuvista monista huhuista, mutta hänen mieleensä ei juolahtanut kerätä tietoja niiltä uskovien eri ryhmiltä, joille Jeesus jo oli ilmestynyt. Kysymys oli nimenomaan senkaltaisesta palvelusta, josta Daavidin sanansaattajat olivat aiemmin huolehtineet, mutta nämä olivat kaikki muualla, toimittamassa viimeistä tehtäväänsä eli viemässä kaukana Jerusalemista asuville uskovien ryhmille sanaa ylösnousemuksesta. Niin monta vuotta kuin he olivatkin yhdessä työskennelleet, apostolit huomasivat vasta nyt, miten riippuvaisia he olivat valtakunnan asioita koskevan päivittäisen tiedon osalta olleet Daavidin sanansaattajista.	191:0.3 (2037.3) Their isolation had much to do with their troubles. John Mark kept them in touch with developments about the temple and informed them as to the many rumors gaining headway in the city, but it did not occur to him to gather up news from the different groups of believers to whom Jesus had already appeared. That was the kind of service which had heretofore been rendered by the messengers of David, but they were all absent on their last assignment as heralds of the resurrection to those groups of believers who dwelt remote from Jerusalem. For the first time in all these years the apostles realized how much they had been dependent on David’s messengers for their daily information regarding the affairs of the kingdom.
191:0.4 (2037.4) Koko tämän päivän ajan Pietari itselleen luonteenomaisella tavalla horjui Mestarin kuolleistanousun suhteen emotionaalisesti uskon ja epäilyksen välillä. Pietari ei saanut silmistään hautavaatteita, jotka olivat olleet haudassa ikään kuin Jeesuksen ruumis olisi juuri haihtunut niiden sisältä. ”Mutta”, Pietari järkeili, ”jos hän on noussut haudasta ja kykenee näyttäytymään naisille, miksei hän näyttäydy meille, apostoleilleen?” Pietari muuttui aina surulliseksi ajatellessaan, että Jeesus ei kenties tullut heidän luokseen siksi, että hän oli apostolien joukossa, olihan hän tuona yönä Hannaksen pihalla kieltänyt Jeesuksen. Ja sitten hän taas valoi itseensä rohkeutta siitä, millaisen viestin naiset olivat tuoneet: ”Menkää ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille.” Mutta tästä sanomasta rohkaistuakseen hänen piti uskoa, että naiset todellakin olivat nähneet kuolleista nousseen Mestarin ja kuulleet häntä. Näin Pietari siis kaiken päivää heittelehti uskon ja epäilyn välillä, kunnes kello oli vähän yli kahdeksan, jolloin hän uskaltautui ulos pihamaalle. Pietarin ajatuksena oli poistua apostolien seurasta, jottei hän vain estäisi Jeesusta tulemasta heidän luokseen sen vuoksi, että hän oli Mestarin kieltänyt.	191:0.4 (2037.4) All this day Peter characteristically vacillated emotionally between faith and doubt concerning the Master’s resurrection. Peter could not get away from the sight of the grave cloths resting there in the tomb as if the body of Jesus had just evaporated from within. “But,” reasoned Peter, “if he has risen and can show himself to the women, why does he not show himself to us, his apostles?” Peter would grow sorrowful when he thought that maybe Jesus did not come to them on account of his presence among the apostles, because he had denied him that night in Annas’s courtyard. And then would he cheer himself with the word brought by the women, “Go tell my apostles—and Peter.” But to derive encouragement from this message implied that he must believe that the women had really seen and heard the risen Master. Thus Peter alternated between faith and doubt throughout the whole day, until a little after eight o’clock, when he ventured out into the courtyard. Peter thought to remove himself from among the apostles so that he might not prevent Jesus’ coming to them because of his denial of the Master.
191:0.5 (2037.5) Jaakob Sebedeus puhui aluksi sen puolesta, että he kaikki menisivät haudalle; hän oli lujasti sillä kannalla, että tehtäisiin jotakin, jotta mysteeristä saataisiin perinpohjainen selvyys. Natanael oli se, joka esti heidän lähtönsä ihmisten ilmoille, mihin Jaakob oli heitä kehottanut, ja Natanael sai tämän aikaan muistuttamalla heitä Jeesuksen varoituksesta, etteivät he näinä aikoina turhaan vaarantaisi henkeään. Puoleenpäivään mennessä Jaakob oli jo asettunut aloilleen ja antautunut muiden mukana valppaaseen odotukseen. Hän ei lausunut montakaan sanaa; hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus ilmestynyt heille, ja hän oli tietämätön Mestarin monista ilmestymisistä muille ryhmille ja yksilöille.	191:0.5 (2037.5) James Zebedee at first advocated that they all go to the tomb; he was strongly in favor of doing something to get to the bottom of the mystery. It was Nathaniel who prevented them from going out in public in response to James’s urging, and he did this by reminding them of Jesus’ warning against unduly jeopardizing their lives at this time. By noontime James had settled down with the others to watchful waiting. He said little; he was tremendously disappointed because Jesus did not appear to them, and he did not know of the Master’s many appearances to other groups and individuals.
191:0.6 (2038.1) Andreas omistautui tänä päivänä etupäässä kuunteluun. Tilanne hämmensi häntä tavattomasti, ja hänen epäilystensä malja oli enemmän kuin kukkuroillaan, mutta hän sai sentään nauttia tunteesta, ettei hän ollut enää vastuussa apostolitovereidensa ohjaamisesta. Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että Mestari oli nostanut hänen hartioiltaan johtajuuden taakat ennen kuin he joutuivat näihin ahdistuksen aikoihin.	191:0.6 (2038.1) Andrew did much listening this day. He was exceedingly perplexed by the situation and had more than his share of doubts, but he at least enjoyed a certain sense of freedom from responsibility for the guidance of his fellow apostles. He was indeed grateful that the Master had released him from the burdens of leadership before they fell upon these distracting times.
191:0.7 (2038.2) Natanaelin vähän väliä kuuluville tuomat, hänelle ominaiset filosofiset pohdiskelut olivat tämän traagisen päivän pitkien ja tuskastuttavien tuntien aikana kerran toisensa jälkeen ainoa ryhmän mielialaa ylläpitänyt tekijä. Hän todellakin oli koko pitkän päivän ajan kymmenen apostolin keskuudessa tilannetta hallitseva henkilö. Hän ei kertaakaan tuonut julki omaa kantaansa siihen, uskoiko hän vai epäilikö hän Mestarin kuolleistanousua. Mutta kun päivä kului pitemmälle, hän kallistui yhä enemmän sille kannalle, että hän uskoi Jeesuksen täyttäneen kuolleistanousustaan antamansa lupauksen.	191:0.7 (2038.2) More than once during the long and weary hours of this tragic day, the only sustaining influence of the group was the frequent contribution of Nathaniel’s characteristic philosophic counsel. He was really the controlling influence among the ten throughout the entire day. Never once did he express himself concerning either belief or disbelief in the Master’s resurrection. But as the day wore on, he became increasingly inclined toward believing that Jesus had fulfilled his promise to rise again.
191:0.8 (2038.3) Simon Selootti oli aivan liian muserruksissa osallistuakseen keskusteluihin. Enimmän aikaa hän vain lepäsi lavitsalla huoneen yhdessä nurkassa kasvot seinään päin. Koko päivän aikana hän ei puhunut puoltakymmentä kertaa. Hänen käsityksensä valtakunnasta oli romahtanut, eikä hän kyennyt näkemään, miten Mestarin kuolleistanousu voisi tilannetta olennaisesti muuttaa. Hänen pettymyksensä oli hyvin henkilökohtaista ja aivan liian tuskallista, jotta siitä olisi ollut mahdollista tointua lyhyessä ajassa olkoonkin, että sen vastapainona oli sellainen häkellyttävä tosiasia kuin kuolleistanousu.	191:0.8 (2038.3) Simon Zelotes was too much crushed to participate in the discussions. Most of the time he reclined on a couch in a corner of the room with his face to the wall; he did not speak half a dozen times throughout the whole day. His concept of the kingdom had crashed, and he could not discern that the Master’s resurrection could materially change the situation. His disappointment was very personal and altogether too keen to be recovered from on short notice, even in the face of such a stupendous fact as the resurrection.
191:0.9 (2038.4) Tavallisesti vaitonainen Filippus oli tuona päivänä koko iltapäivän ajan kummallista kyllä kovastikin äänessä. Aamupäivän aikana hänellä ei ollut paljonkaan sanottavaa, mutta koko iltapäivän ajan hän esitti kysymyksiä muille apostoleille. Pietaria Filippuksen kysymykset monta kertaa tuskastuttivat, mutta muut suhtautuivat hänen kyselyihinsä hyväntahtoisesti. Filippusta halutti erityisesti tietää, olisiko Jeesuksen ruumiissa ristiinnaulitsemisen fyysiset merkit, jos hän nimittäin todellakin oli noussut haudasta.	191:0.9 (2038.4) Strange to record, the usually inexpressive Philip did much talking throughout the afternoon of this day. During the forenoon he had little to say, but all afternoon he asked questions of the other apostles. Peter was often annoyed by Philip’s questions, but the others took his inquiries good-naturedly. Philip was particularly desirous of knowing, provided Jesus had really risen from the grave, whether his body would bear the physical marks of the crucifixion.
191:0.10 (2038.5) Matteus oli perin pohjin hämmentynyt; hän kuunteli tovereidensa keskusteluja, mutta hän käytti aikansa enimmäkseen siihen, että tarkasteli mielessään heidän tulevien raha-asioidensa muodostaman ongelman eri puolia. Olipa Jeesuksen oletetun kuolleistanousun laita miten tahansa, Juudas oli joka tapauksessa poissa, Daavid oli luovuttanut rahavarat muitta mutkitta hänen haltuunsa, ja heiltä puuttui arvovaltainen johtaja. Ennen kuin Matteus pääsi niin pitkälle, että olisi uhrannut vakavaa ajatusta apostolien väittelyille kuolleistanoususta, hän oli jo nähnyt Mestarin kasvoista kasvoihin.	191:0.10 (2038.5) Matthew was highly confused; he listened to the discussions of his fellows but spent most of the time turning over in his mind the problem of their future finances. Regardless of Jesus’ supposed resurrection, Judas was gone, David had unceremoniously turned the funds over to him, and they were without an authoritative leader. Before Matthew got around to giving serious consideration to their arguments about the resurrection, he had already seen the Master face to face.
191:0.11 (2038.6) Alfeuksen kaksoset eivät näihin vakaviin keskusteluihin liiemmälti osallistuneet, sillä heillä oli melkolailla puuhaa tavanomaisissa toimissaan. Toinen heistä toi julki heidän kumpaisenkin suhtautumisen, kun hän erääseen Filippuksen esittämään kysymykseen vastatessaan sanoi: ”Emme ymmärrä kuolleistanoususta mitään, mutta äitimme sanoo keskustelleensa Mestarin kanssa ja uskomme häntä.”	191:0.11 (2038.6) The Alpheus twins took little part in these serious discussions; they were fairly busy with their customary ministrations. One of them expressed the attitude of both when he said, in reply to a question asked by Philip: “We do not understand about the resurrection, but our mother says she talked with the Master, and we believe her.”
191:0.12 (2038.7) Tuomas oli hänelle ominaisen epätoivoisen masennuksen kourissa. Hän nukkui osan päivää ja käveli muun aikaa pitkin kukkuloita. Hän tunsi tarvetta liittyä apostolitovereidensa seuraan, mutta halu olla yksin oli sitäkin voimakkaampi.	191:0.12 (2038.7) Thomas was in the midst of one of his typical spells of despairing depression. He slept a portion of the day and walked over the hills the rest of the time. He felt the urge to rejoin his fellow apostles, but the desire to be by himself was the stronger.
191:0.13 (2038.8) Oli useitakin syitä siihen, miksi Mestari lykkäsi tuonnemmaksi morontiailmestymistään apostoliensa edessä. Hän halusi ensinnäkin, että näillä olisi, sitten kun he olisivat kuulleet hänen kuolleistanousustaan, aikaa pohtia perusteellisesti mielessään, mitä hän oli kertonut heille kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan ollessaan vielä lihallisen hahmossa heidän keskellään. Mestari halusi, että Pietari kävisi loppuun kamppailunsa itselleen ominaisten vaikeuksien kanssa, ennen kuin hän ilmaantuisi heidän kaikkien eteen. Toisekseen hän halusi, että Tuomas olisi heidän kanssaan hetkenä, jolloin hän ilmestyisi ensimmäisen kerran. Johannes Markus löysi Tuomaksen varhain tänä sunnuntaiaamuna Simonin kodista Betfagesta, ja hän ilmoitti asiasta apostoleille noin kello yksitoista. Tuomas olisi tuon päivän kuluessa koska tahansa palannut heidän luokseen, jos Natanael tai ketkä tahansa kaksi muuta apostolia olisivat menneet hakemaan häntä. Hänen palaamishalunsa oli todellista, mutta sillä tavalla kuin hän edellisenä iltana oli poistunut heidän luotaan, hänen ylpeytensä ei antanut myöten mennä oma-aloitteisesti näin pian takaisin heidän pariinsa. Seuraavana päivänä hän olikin jo niin masennuksen vallassa, että hän tarvitsi paluupäätöksen tekemiseen miltei viikon. Apostolit odottivat häntä, ja hän puolestaan odotti, että hänen veljensä etsisivät hänet käsiinsä ja pyytäisivät häntä palaamaan luokseen. Näin ollen Tuomas siis pysyi poissa tovereidensa luota seuraavaan lauantai-iltaan saakka, jolloin Pietari ja Johannes pimeyden laskeuduttua menivät Betfageen ja toivat hänet takaisin muitten seuraan. Ja tämä on myös syynä siihen, mikseivät he menneet Galileaan heti Jeesuksen heille ensimmäisen kerran ilmestyttyä; heitä ei haluttanut lähteä sinne ilman Tuomasta.	191:0.13 (2038.8) The Master put off the first morontia appearance to the apostles for a number of reasons. First, he wanted them to have time, after they heard of his resurrection, to think well over what he had told them about his death and resurrection when he was still with them in the flesh. The Master wanted Peter to wrestle through with some of his peculiar difficulties before he manifested himself to them all. In the second place, he desired that Thomas should be with them at the time of his first appearance. John Mark located Thomas at the home of Simon in Bethpage early this Sunday morning, bringing word to that effect to the apostles about eleven o’clock. Any time during this day Thomas would have gone back to them if Nathaniel or any two of the other apostles had gone for him. He really wanted to return, but having left as he did the evening before, he was too proud to go back of his own accord so soon. By the next day he was so depressed that it required almost a week for him to make up his mind to return. The apostles waited for him, and he waited for his brethren to seek him out and ask him to come back to them. Thomas thus remained away from his associates until the next Saturday evening, when, after darkness had come on, Peter and John went over to Bethpage and brought him back with them. And this is also the reason why they did not go at once to Galilee after Jesus first appeared to them; they would not go without Thomas.
1. Ilmestyminen Pietarille ^top	1. The Appearance to Peter ^top
191:1.1 (2039.1) Kello oli tuona sunnuntai-iltana jo miltei puoli yhdeksän, kun Jeesus ilmestyi Simon Pietarille Markuksen kodin puutarhassa. Tämä oli hänen kahdeksas morontiailmestymisensä. Mestarinsa kieltämisen jälkeen Pietaria oli painanut epäilyksen ja syyllisyydentunteen raskas taakka. Koko lauantaipäivän ja käsillä olevan sunnuntain hän oli taistellut sellaista pelkoa vastaan, että hän ei kenties enää olisikaan apostoli. Juudaksen kohtalo puistatti häntä, ja hän ajatteli, että olihan hänkin pettänyt Mestarinsa. Koko tämän iltapäivän ajan hän ajatteli, ettei olisi mahdotonta, vaikka hänen läsnäolonsa apostolien joukossa estäisi Jeesuksen ilmestymisen heille, tietenkin edellyttäen, että tämä todella oli noussut kuolleista. Ja nimenomaan Pietarille, jonka mieliala oli tällainen ja jonka sielu oli kerrotunlaisessa tilassa, Jeesus sitten ilmestyi, kun alakuloinen apostoli kuljeskeli kukkien ja pensaiden keskellä.	191:1.1 (2039.1) It was near half past eight o’clock this Sunday evening when Jesus appeared to Simon Peter in the garden of the Mark home. This was his eighth morontia manifestation. Peter had lived under a heavy burden of doubt and guilt ever since his denial of the Master. All day Saturday and this Sunday he had fought the fear that, perhaps, he was no longer an apostle. He had shuddered at the fate of Judas and even thought that he, too, had betrayed his Master. All this afternoon he thought that it might be his presence with the apostles that prevented Jesus’ appearing to them, provided, of course, he had really risen from the dead. And it was to Peter, in such a frame of mind and in such a state of soul, that Jesus appeared as the dejected apostle strolled among the flowers and shrubs.
191:1.2 (2039.2) Ajatellessaan rakastavaa katsetta, jonka Mestari oli luonut kulkiessaan hänen ohitseen Hannaksen porttikäytävän luona, ja pohdiskellessaan mielessään tyhjältä haudalta tulleiden naisten hänelle varhain tänä aamuna tuomaa ihanaa sanomaa ”menkää ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille”, näitä armeliaisuuden merkkejä mietiskellessään Pietarin usko alkoi päästä voitolle hänen epäilyksistään, ja hän seisahtui paikalleen, puristi kätensä nyrkkiin ja lausui lujalla äänellä: ”Minä uskon, että hän on noussut kuolleista; minä menen ja kerron veljilleni.” Ja hänen lausuttuaan nämä sanat hänen eteensä ilmestyi yhtäkkiä miehen hahmo, joka puhui hänelle tutuin äänenpainoin ja sanoi: ”Pietari, vihollinen himoitsi saada sinut, mutta en tahtonut luopua sinusta. Tiesin, ettei sydämesi ollut mukana, kun sinä minut kielsit; sen vuoksi annoin sinulle anteeksi, jo ennen kuin sitä pyysit; mutta tästä lähtien sinun ei enää tule ajatella itseäsi ja tämän hetken vaivoja, sillä valmistaudut viemään evankeliumin hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Älä enää tämän jälkeen kanna huolta siitä, mitä mahdollisesti valtakunnalta saat, vaan olkoon huolenaiheenasi mieluumminkin, mitä kykenet antamaan niille, jotka elävät viheliäisessä hengellisessä köyhyydessä. Vyötä, Simon, itsesi uuden päivän taisteluun, kamppailuun hengellistä pimeyttä ja ihmisten luonnollisen mielen esittämiä pahoja epäilyksiä vastaan.”	191:1.2 (2039.2) When Peter thought of the loving look of the Master as he passed by on Annas’s porch, and as he turned over in his mind that wonderful message brought him early that morning by the women who came from the empty tomb, “Go tell my apostles—and Peter”—as he contemplated these tokens of mercy, his faith began to surmount his doubts, and he stood still, clenching his fists, while he spoke aloud: “I believe he has risen from the dead; I will go and tell my brethren.” And as he said this, there suddenly appeared in front of him the form of a man, who spoke to him in familiar tones, saying: “Peter, the enemy desired to have you, but I would not give you up. I knew it was not from the heart that you disowned me; therefore I forgave you even before you asked; but now must you cease to think about yourself and the troubles of the hour while you prepare to carry the good news of the gospel to those who sit in darkness. No longer should you be concerned with what you may obtain from the kingdom but rather be exercised about what you can give to those who live in dire spiritual poverty. Gird yourself, Simon, for the battle of a new day, the struggle with spiritual darkness and the evil doubtings of the natural minds of men.”
191:1.3 (2039.3) Pietari ja morontia-Jeesus kävelivät puutarhan läpi ja keskustelivat menneistä, nykyisistä ja tulevista asioista lähes viiden minuutin ajan. Sitten Mestari katosi hänen näkyvistään sanoen: ”Voi hyvin, Pietari, kunnes näen sinut yhdessä veljiesi kanssa.”	191:1.3 (2039.3) Peter and the morontia Jesus walked through the garden and talked of things past, present, and future for almost five minutes. Then the Master vanished from his gaze, saying, “Farewell, Peter, until I see you with your brethren.”
191:1.4 (2039.4) Kun Pietari tajusi, että hän oli keskustellut kuolleista nousseen Mestarin kanssa, ja kun hän saattoi olla varma siitä, että hän edelleenkin oli valtakunnan lähettiläs, hän joutui hetken ajaksi lamaannuksen valtaan. Hän oli juuri kuullut kunnialla kruunatun Mestarin kehottavan häntä jatkamaan evankeliumin saarnaamista. Sydän kaikkea tätä tulvillaan hän ryntäsi yläsaliin apostolitovereidensa eteen, ja siellä hän kiihtymyksensä hengästyttämänä huudahti: ”Olen nähnyt Mestarin; hän oli puutarhassa. Keskustelin hänen kanssaan, ja hän on antanut minulle anteeksi.”	191:1.4 (2039.4) For a moment, Peter was overcome by the realization that he had talked with the risen Master, and that he could be sure he was still an ambassador of the kingdom. He had just heard the glorified Master exhort him to go on preaching the gospel. And with all this welling up within his heart, he rushed to the upper chamber and into the presence of his fellow apostles, exclaiming in breathless excitement: “I have seen the Master; he was in the garden. I talked with him, and he has forgiven me.”
191:1.5 (2040.1) Pietarin ilmoitus siitä, että hän oli nähnyt Jeesuksen puutarhassa, teki syvän vaikutuksen hänen apostolitovereihinsa, ja nämä olivat jo luopumaisillaan epäilyksistään, kun Andreas nousi seisomaan ja varoitti heitä, etteivät he antaisi hänen veljensä kertomuksen vaikuttaa liikaa itseensä. Andreas antoi ymmärtää, että Pietari oli ennenkin nähnyt sellaista, mikä ei ollut todellista. Vaikkei Andreas suoraan tuonutkaan esille öisen Galileanmeren näkyä, jolloin Pietari väitti nähneensä Mestarin tulevan heidän luokseen veden päällä kävellen, hän sanoi kuitenkin sen verran, että se kavalsi kaikille läsnäolijoille juuri tämän välikohtauksen olevan hänen mielessään. Simon Pietari loukkaantui syvästi veljensä vihjauksista ja sulki samassa hetkessä nolona suunsa. Kaksoset tunsivat syvää sääliä Pietaria kohtaan, ja he menivät molemmat hänen luokseen ilmaistakseen myötätuntonsa ja sanoakseen, että he uskoivat häntä, ja tuodakseen toistamiseen julki, että heidän oma äitinsäkin oli nähnyt Mestarin.	191:1.5 (2040.1) Peter’s declaration that he had seen Jesus in the garden made a profound impression upon his fellow apostles, and they were about ready to surrender their doubts when Andrew got up and warned them not to be too much influenced by his brother’s report. Andrew intimated that Peter had seen things which were not real before. Although Andrew did not directly allude to the vision of the night on the Sea of Galilee wherein Peter claimed to have seen the Master coming to them walking on the water, he said enough to betray to all present that he had this incident in mind. Simon Peter was very much hurt by his brother’s insinuations and immediately lapsed into crestfallen silence. The twins felt very sorry for Peter, and they both went over to express their sympathy and to say that they believed him and to reassert that their own mother had also seen the Master.
2. Ensimmäinen ilmestyminen apostoleille ^top	2. First Appearance to the Apostles ^top
191:2.1 (2040.2) Vähän kello yhdeksän jälkeen samana iltana, sen jälkeen kun Cleopas ja Jaakob olivat lähteneet, ja samalla hetkellä, kun Alfeuksen kaksoset lohduttelivat Pietaria Natanaelin nuhdellessa Andreasta; hetkenä, jolloin nuo kymmenen apostolia olivat koolla yläsalissa ja kaikki ovet oli pidätetyksi tulemisen pelosta teljetty, Mestari ilmestyi yhtäkkiä morontiahahmossa heidän keskelleen sanoen: ”Rauha teille. Miksi olette teille ilmestyessäni näin kauhuissanne, ikään kuin olisitte nähneet aaveen? Enkö kertonutkin teille näistä asioista ollessani keskuudessanne lihallisen hahmossa? Enkö sanonutkin teille, että pääpapit ja esimiehet luovuttaisivat minut tapettavaksi, että yksi joukostanne kavaltaisi minut ja että minä kolmantena päivänä nousisin? Mistä siis kaikki epäilyksenne ja koko tämä keskustelu naisten, Cleopaksen ja Jaakobin ja jopa Pietarin esittämistä kertomuksista? Kuinka kauan aiotte epäillä sanojani ja kieltäytyä uskomasta lupauksiani? Ja nyt kun tosiaankin näette minut, uskotteko nytkään? Tälläkin hetkellä yksi teistä on poissa. Sitten kun te vielä kerran olette koolla, ja sitten kun kaikki teistä tietävät varmaksi, että Ihmisen Poika on noussut haudasta, menkää silloin täältä Galileaan. Luottakaa Jumalaan, luottakaa toisiinne, ja niin pääsette taivaan valtakunnan uuteen palvelukseen. Viivyn kanssanne Jerusalemissa, kunnes olette valmiit lähtemään Galileaan. Oman rauhani minä jätän teille.”	191:2.1 (2040.2) Shortly after nine o’clock that evening, after the departure of Cleopas and Jacob, while the Alpheus twins comforted Peter, and while Nathaniel remonstrated with Andrew, and as the ten apostles were there assembled in the upper chamber with all the doors bolted for fear of arrest, the Master, in morontia form, suddenly appeared in the midst of them, saying: “Peace be upon you. Why are you so frightened when I appear, as though you had seen a spirit? Did I not tell you about these things when I was present with you in the flesh? Did I not say to you that the chief priests and the rulers would deliver me up to be killed, that one of your own number would betray me, and that on the third day I would rise? Wherefore all your doubtings and all this discussion about the reports of the women, Cleopas and Jacob, and even Peter? How long will you doubt my words and refuse to believe my promises? And now that you actually see me, will you believe? Even now one of you is absent. When you are gathered together once more, and after all of you know of a certainty that the Son of Man has risen from the grave, go hence into Galilee. Have faith in God; have faith in one another; and so shall you enter into the new service of the kingdom of heaven. I will tarry in Jerusalem with you until you are ready to go into Galilee. My peace I leave with you.”
191:2.2 (2040.3) Kun morontia-Jeesus oli puhunut heille, hän katosi yhdessä silmänräpäyksessä heidän näkyvistään. Ja he lankesivat kaikki kasvoilleen, ylistivät Jumalaa ja kunnioittivat kadonnutta Mestariaan. Tämä oli Mestarin yhdeksäs morontiailmestyminen.	191:2.2 (2040.3) When the morontia Jesus had spoken to them, he vanished in an instant from their sight. And they all fell on their faces, praising God and venerating their vanished Master. This was the Master’s ninth morontia appearance.
3. Morontialuotujen seurassa ^top	3. With the Morontia Creatures ^top
191:3.1 (2040.4) Koko seuraava päivä, maanantai, kului tuolloin Urantialla olleiden morontialuotujen seurassa. Mestarin morontiasiirtymäkokemuksen osanottajien ominaisuudessa Urantialle oli tullut toista miljoonaa morontiaohjaajaa ja -apulaista samoin kuin eri luokkiin kuuluvia siirtymävaiheen kuolevaisia Satanian seitsemästä mansiomaailmasta. Morontia-Jeesus oleskeli näiden loistavien älyllisten olentojen seurassa neljäkymmentä päivää. Hän antoi heille opetusta, ja heidän ohjaajansa kertoivat hänelle morontiasiirtymävaiheen elämästä sellaisena kuin Satanian asutuista maailmoista tulevat kuolevaiset sen järjestelmän morontiasfäärejä läpikäydessään kokevat.	191:3.1 (2040.4) The next day, Monday, was spent wholly with the morontia creatures then present on Urantia. As participants in the Master’s morontia-transition experience, there had come to Urantia more than one million morontia directors and associates, together with transition mortals of various orders from the seven mansion worlds of Satania. The morontia Jesus sojourned with these splendid intelligences for forty days. He instructed them and learned from their directors the life of morontia transition as it is traversed by the mortals of the inhabited worlds of Satania as they pass through the system morontia spheres.
191:3.2 (2041.1) Tämän maanantaipäivän puolenyön vaiheilla Mestarin morontiahahmoa muunneltiin niin, että se soveltui siirrettäväksi morontiaedistymisen toiseen vaiheeseen. Kun hän seuraavan kerran ilmestyi kuolevaisille lapsilleen maan päällä, se tapahtui toisen vaiheen morontiaolentona. Sitä mukaa kun Mestari eteni morontiavaihetta pitemmälle, älyllisille morontiaolennoille ja heidän muuntaville työtovereilleen kävi teknisesti yhä vaikeammaksi saada Mestari kuolevaisten ja aineellisten olentojen silmin nähtäväksi.	191:3.2 (2041.1) About midnight of this Monday the Master’s morontia form was adjusted for transition to the second stage of morontia progression. When he next appeared to his mortal children on earth, it was as a second-stage morontia being. As the Master progressed in the morontia career, it became, technically, more and more difficult for the morontia intelligences and their transforming associates to visualize the Master to mortal and material eyes.
191:3.3 (2041.2) Jeesus siirtyi morontian kolmanteen vaiheeseen perjantaina, huhtikuun 14. päivänä; neljänteen vaiheeseen maanantaina, 17. päivänä; viidenteen vaiheeseen lauantaina, 22. päivänä; kuudenteen vaiheeseen torstaina, 27. päivänä; seitsemänteen vaiheeseen tiistaina, toukokuun 2. päivänä; Jerusemin kansalainen hänestä tuli sunnuntaina, 7. päivänä; ja hän astui Edentian Kaikkein Korkeimpien syleiltäväksi sunnuntaina, 14. päivänä.	191:3.3 (2041.2) Jesus made the transit to the third stage of morontia on Friday, April 14; to the fourth stage on Monday, the 17th; to the fifth stage on Saturday, the 22nd; to the sixth stage on Thursday, the 27th; to the seventh stage on Tuesday, May 2; to Jerusem citizenship on Sunday, the 7th; and he entered the embrace of the Most Highs of Edentia on Sunday, the 14th.
191:3.4 (2041.3) Nebadonin Mikael vei tällä tavoin päätökseen universumikokemuksesta koostuneen palveluksensa, sillä hän oli jo aiempien lahjoittautumistensa yhteydessä kokenut täyteen määräänsä saakka, millaista ajallisuuden ja avaruuden ylösnousemuskuolevaisten elämä on alkaen siitä, kun nämä oleskelevat konstellaation päämajassa, aina superuniversumin päämajassa suoritettavaan palvelukseen saakka ja sen loppuun asti. Ja juuri näiden morontiakokemusten kautta Nebadonin Luoja-Poika vei todellisuudessa päätökseen ja suoritti hyväksyttävällä tavalla loppuun seitsemännen ja viimeisen universumilahjoittautumisensa.	191:3.4 (2041.3) In this manner did Michael of Nebadon complete his service of universe experience since he had already, in connection with his previous bestowals, experienced to the full the life of the ascendant mortals of time and space from the sojourn on the headquarters of the constellation even on to, and through, the service of the headquarters of the superuniverse. And it was by these very morontia experiences that the Creator Son of Nebadon really finished and acceptably terminated his seventh and final universe bestowal.
4. Kymmenes ilmestyminen (Filadelfiassa) ^top	4. The Tenth Appearance (At Philadelphia) ^top
191:4.1 (2041.4) Jeesuksen kymmenes morontiailmestyminen kuolevaisten havaitsemassa muodossa tapahtui vähän kello kahdeksan jälkeen tiistaina, huhtikuun 11. päivänä. Tämä tapahtui Filadelfiassa, jossa hän näyttäytyi Abnerille ja Lasarukselle sekä noin sadalleviidellekymmenelle heidän toverilleen, joihin kuului yli viisikymmentä evankelistakunnan seitsemästäkymmenestä jäsenestä. Tämä ilmestyminen tapahtui kohta sen jälkeen, kun synagogassa oli avattu erityiskokous, jonka Abner oli kutsunut koolle keskustelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja Daavidin sanansaattajan tuomasta tuoreemmasta tiedosta, jonka mukaan Jeesus oli noussut kuolleista. Koska kuolleista noussut Lasarus oli nyt tämän uskovaisryhmän jäsen, heidän ei ollut vaikea uskoa viestiä Jeesuksen kuolleistanoususta.	191:4.1 (2041.4) The tenth morontia manifestation of Jesus to mortal recognition occurred a short time after eight o’clock on Tuesday, April 11, at Philadelphia, where he showed himself to Abner and Lazarus and some one hundred and fifty of their associates, including more than fifty of the evangelistic corps of the seventy. This appearance occurred just after the opening of a special meeting in the synagogue which had been called by Abner to discuss the crucifixion of Jesus and the more recent report of the resurrection which had been brought by David’s messenger. Inasmuch as the resurrected Lazarus was now a member of this group of believers, it was not difficult for them to believe the report that Jesus had risen from the dead.
191:4.2 (2041.5) Abner ja Lasarus olivat parastaikaa avaamassa synagogan kokousta yhdessä puhujakorokkeella seisten, kun koko uskovien kuulijakunta näki Mestarin hahmon yhtäkkiä ilmestyvän. Hän astui eteenpäin ilmestymispaikaltaan Abnerin ja Lasaruksen välistä – näistä ei kumpikaan ollut huomannut häntä – ja tervehti koolla olevia seuraavin sanoin:	191:4.2 (2041.5) The meeting in the synagogue was just being opened by Abner and Lazarus, who were standing together in the pulpit, when the entire audience of believers saw the form of the Master appear suddenly. He stepped forward from where he had appeared between Abner and Lazarus, neither of whom had observed him, and saluting the company, said:
191:4.3 (2041.6) ”Rauha teille. Tiedätte kaikki, että meillä on taivaassa yksi Isä ja että on vain yksi valtakunnan evankeliumi – hyvä sanoma ikuisen elämän lahjasta, jonka ihmiset saavat uskon kautta. Iloitessanne uskollisuudestanne evankeliumia kohtaan rukoilkaa totuuden Isää vuodattamaan sydämeenne uuden ja suuremman rakkauden veljiänne kohtaan. Teidän tulee rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä rakastanut; teidän tulee palvella kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä palvellut. Ottakaa ymmärtäväistä myötätuntoa osoittaen ja veljellistä kiintymystä tuntien yhteisönne jäseniksi kaikki veljenne, jotka omistautuvat hyvän sanoman levittämiseen, olivatpa nämä juutalaisia tai ei-juutalaisia, kreikkalaisia tai roomalaisia, persialaisia tai etiopialaisia. Johannes julisti valtakuntaa edeltäkäsin; te olette julistaneet evankeliumia voimallisesti; kreikkalaiset opettavat jo hyvää sanomaa hekin; ja minun on kohta määrä lähettää Totuuden Henki kaikkien näiden veljieni sieluun, jotka ovat näin epäitsekkäästi omistaneet elämänsä sille, että he tuovat valoa hengellisessä pimeydessä kyyhöttäville kanssaihmisilleen. Olette kaikki valon lapsia. Älkää siis kompastuko kuolevaisten epäluuloisuudesta ja ihmisten suvaitsemattomuudesta johtuviin väärinkäsitysten hetteikköihin. Jos uskon tuoma suopeus jalontaa teitä niin, että rakastatte epäuskoisia, eikö teidän silloin pitäisi yhtäläisellä rakkaudella rakastaa niitä, jotka ovat uskonveljiänne laajalle levittäytyvässä uskonyhteisössä? Muistakaa, että kun rakastatte toisianne, niin kaikki ihmiset tietävät teidän olevan opetuslapsiani.	191:4.3 (2041.6) “Peace be upon you. You all know that we have one Father in heaven, and that there is but one gospel of the kingdom—the good news of the gift of eternal life which men receive by faith. As you rejoice in your loyalty to the gospel, pray the Father of truth to shed abroad in your hearts a new and greater love for your brethren. You are to love all men as I have loved you; you are to serve all men as I have served you. With understanding sympathy and brotherly affection, fellowship all your brethren who are dedicated to the proclamation of the good news, whether they be Jew or gentile, Greek or Roman, Persian or Ethiopian. John proclaimed the kingdom in advance; you have preached the gospel in power; the Greeks already teach the good news; and I am soon to send forth the Spirit of Truth into the souls of all these, my brethren, who have so unselfishly dedicated their lives to the enlightenment of their fellows who sit in spiritual darkness. You are all the children of light; therefore stumble not into the misunderstanding entanglements of mortal suspicion and human intolerance. If you are ennobled, by the grace of faith, to love unbelievers, should you not also equally love those who are your fellow believers in the far-spreading household of faith? Remember, as you love one another, all men will know that you are my disciples.
191:4.4 (2042.1) ”Menkää siis kaikkeen maailmaan ja julistakaa kaikille kansoille ja roduille tätä evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä ja osoittakaa viisautta valitessanne menetelmiä, joilla esitätte hyvän sanoman ihmiskunnan eri roduille ja kansanheimoille. Lahjaksi olette saaneet tämän valtakunnan evankeliumin ja lahjaksi annatte tämän hyvän sanoman kaikille kansakunnille. Älkää pelätkö pahuuden tekemää vastarintaa, sillä olen aina teidän kanssanne, hamaan aikojen loppuun saakka. Ja oman rauhani minä jätän teille.”	191:4.4 (2042.1) “Go, then, into all the world proclaiming this gospel of the fatherhood of God and the brotherhood of men to all nations and races and ever be wise in your choice of methods for presenting the good news to the different races and tribes of mankind. Freely you have received this gospel of the kingdom, and you will freely give the good news to all nations. Fear not the resistance of evil, for I am with you always, even to the end of the ages. And my peace I leave with you.”
191:4.5 (2042.2) Kun hän oli sanonut ”oman rauhani minä jätän teille”, hän katosi heidän näkyvistään. Ellei oteta lukuun yhtä hänen Galileassa tapahtuneista ilmestymisistään, jolloin kuudettasataa uskovaa näki hänet samanaikaisesti, tämä Filadelfiassa koolla ollut ryhmä oli lukumäärältään suurin kuolevaisten joukko, joka näki hänet yhdessä ja samassa tilaisuudessa.	191:4.5 (2042.2) When he had said, “My peace I leave with you,” he vanished from their sight. With the exception of one of his appearances in Galilee, where upward of five hundred believers saw him at one time, this group in Philadelphia embraced the largest number of mortals who saw him on any single occasion.
191:4.6 (2042.3) Varhain seuraavana aamuna, kun apostolit yhä viipyivät Jerusalemissa odottamassa Tuomaksen emotionaalista toipumista, nämä Filadelfian uskovat lähtivät julistamaan Jeesus Nasaretilaisen nousseen kuolleista.	191:4.6 (2042.3) Early the next morning, even while the apostles tarried in Jerusalem awaiting the emotional recovery of Thomas, these believers at Philadelphia went forth proclaiming that Jesus of Nazareth had risen from the dead.
191:4.7 (2042.4) Seuraavan päivän, joka oli keskiviikko, Jeesus vietti keskeytyksittä morontiatovereidensa seurassa, ja keski-iltapäivän tuntien aikana hän otti vastaan häntä tapaamaan saapuvia morontiavaltuutettuja, joita tuli asuttujen sfäärien jokaisen paikallisjärjestelmän mansiomaailmoista koko Norlatiadekin konstellaation alueelta. Ja näille kaikille oli riemu tuntea Luojansa yhdeksi heidän oman universumin älyllisten olentojen luokkansa jäseneksi.	191:4.7 (2042.4) The next day, Wednesday, Jesus spent without interruption in the society of his morontia associates, and during the midafternoon hours he received visiting morontia delegates from the mansion worlds of every local system of inhabited spheres throughout the constellation of Norlatiadek. And they all rejoiced to know their Creator as one of their own order of universe intelligence.
5. Toinen ilmestyminen apostoleille ^top	5. Second Appearance to the Apostles ^top
191:5.1 (2042.5) Tuomas vietti yksinäisen viikon omissa oloissaan Öljymäkeä ympäröivillä kukkuloilla. Tänä aikana hän tapasi vain niitä, jotka olivat Simonin talossa, sekä Johannes Markuksen. Kello oli suunnilleen yhdeksän lauantaina, huhtikuun 15. päivänä, kun edellä mainitut kaksi apostolia löysivät hänet ja veivät hänet mukanaan takaisin heidän kokoontumispaikkaansa Markuksen kodissa. Seuraavana päivänä Tuomas kuunteli, kun hänelle kerrottiin selostuksia Mestarin monista ilmestymisistä, mutta järkähtämättä hän kieltäytyi uskomasta niitä. Hän väitti, että Pietari oli saanut heidät innostumaan niin, että he luulivat nähneensä Mestarin. Natanael väitteli hänen kanssaan, mutta se ei johtanut mihinkään. Hänen tavanomaiseen epäileväisyyteensä liittyi nyt tunneperäistä itsepäisyyttä, ja tämä mielentila, johon yhdistyi vielä hänen mielipahansa siitä, että hän oli karannut heidän luotaan, vaikuttivat yhdessä niin, että syntyi sellainen eristäytymiseen johtanut tilanne, jota Tuomas itsekään ei täysin ymmärtänyt. Hän oli vetäytynyt tovereidensa seurasta, hän oli lähtenyt omille teilleen, ja vielä nytkin, kun hän jo oli palannut heidän joukkoonsa, hänessä oli tiedostamaton pyrkimys asettua vastahankaan. Hänen ei ollut helppo antaa periksi, hän inhosi myötenantamista. Tarkoittamattaan hän todellisuudessa nautti siitä, että oli huomion keskipisteessä; hän sai tiedostamatonta tyydytystä siitä, että kaikki hänen toverinsa koettivat saada hänet vakuuttumaan ja muuttamaan mieltään. Hän oli kokonaisen viikon ajan kaivannut heitä, ja hänelle tuotti tavatonta mielihyvää olla heidän hellittämättömän huomionsa kohteena.	191:5.1 (2042.5) Thomas spent a lonesome week alone with himself in the hills around about Olivet. During this time he saw only those at Simon’s house and John Mark. It was about nine o’clock on Saturday, April 15, when the two apostles found him and took him back with them to their rendezvous at the Mark home. The next day Thomas listened to the telling of the stories of the Master’s various appearances, but he steadfastly refused to believe. He maintained that Peter had enthused them into thinking they had seen the Master. Nathaniel reasoned with him, but it did no good. There was an emotional stubbornness associated with his customary doubtfulness, and this state of mind, coupled with his chagrin at having run away from them, conspired to create a situation of isolation which even Thomas himself did not fully understand. He had withdrawn from his fellows, he had gone his own way, and now, even when he was back among them, he unconsciously tended to assume an attitude of disagreement. He was slow to surrender; he disliked to give in. Without intending it, he really enjoyed the attention paid him; he derived unconscious satisfaction from the efforts of all his fellows to convince and convert him. He had missed them for a full week, and he obtained considerable pleasure from their persistent attentions.
191:5.2 (2042.6) He olivat nauttimassa illallistaan vähän kello kuuden jälkeen, ja Pietari istui Tuomaksen toisella ja Natanael toisella puolella, kun epäileväinen apostoli sanoi: ”En kyllä usko, ellen omin silmin näe Mestaria ja pane sormeani naulanjälkiin.” Kun he näin illastivat ja istuivat tiukasti suljettujen ja teljettyjen ovien takana, morontia-Mestari ilmestyi yhtäkkiä pöydän kaarteen sisäpuolelle, ja suoraan Tuomaksen edessä seisten sanoi:	191:5.2 (2042.6) They were having their evening meal a little after six o’clock, with Peter sitting on one side of Thomas and Nathaniel on the other, when the doubting apostle said: “I will not believe unless I see the Master with my own eyes and put my finger in the mark of the nails.” As they thus sat at supper, and while the doors were securely shut and barred, the morontia Master suddenly appeared inside the curvature of the table and, standing directly in front of Thomas, said:
191:5.3 (2043.1) ”Rauha teille. Kokonaisen viikon ajan olen odottanut voidakseni ilmestyä uudelleen, kun olisitte kaikki läsnä kuullaksenne vielä kerran valtuutuksen, joka teillä on mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa tätä valtakunnan evankeliumia. Sanon siis teille: Niin kuin Isä lähetti minut maailmaan, niin lähetän minäkin teidät. Niin kuin minä olen tehnyt Isää tunnetuksi, niin pitää teidänkin tehdä tunnetuksi jumalallista rakkautta, mutta ette tee sitä pelkillä sanoilla, vaan sillä, miten päivittäin elätte. Lähetän teidät matkaan, ei rakastamaan ihmisten sielua, vaan mieluumminkin rakastamaan ihmisiä. Teidän on määrä paitsi julistaa taivaan iloja myös tuoda päivittäisessä kokemuksessanne esille näitä jumalallisen elämän henkirealiteetteja, koska teillä uskon kautta jo on ikuinen elämä Jumalan antamana lahjana. Kun teillä on uskoa, kun korkeuksista on tullut päällenne voima, Totuuden Henki, ette kätke lamppuanne tänne suljettujen ovien taakse, vaan teette koko ihmiskunnalle tunnetuksi Jumalan rakkautta ja armoa. Nyt te pelosta karttelette epämiellyttävän kokemuksen tosiasioita, mutta sitten kun teidät on kastettu Totuuden Hengellä, lähdette uljaasti ja riemullisesti kohtaamaan ne uudet kokemukset, jotka tuo tullessaan hyvän sanoman julistaminen ikuisesta elämästä Jumalan valtakunnassa. Saatte muutaman lyhyen hetken viipyä täällä ja Galileassa toipuessanne järkytyksestä, jonka aiheuttaa siirtyminen traditionalismin arvovallan tarjoamasta valheellisesta turvallisuudesta uuteen järjestykseen, joka perustuu tosiasioiden, totuuden ja uskon – elävää kokemusta edustaviin korkeimpiin realiteetteihin uskomisen – arvovaltaan. Maailmalle esittämänne sanoma perustuu siihen tosiasiaan, että olen elänyt Jumalaa tunnetuksi tekevän elämän keskuudessanne; siihen totuuteen, että te ja kaikki muut ihmiset olette Jumalan poikia; ja se koostuu elämästä, jota elätte ihmisten keskuudessa – siitä todellisesta ja elävästä kokemuksesta, että rakastaa ihmisiä ja palvelee heitä, kuten minä olen teitä rakastanut ja palvellut. Paljastakoon usko teidän valonne maailmalle; avatkoon totuuden paljastus tradition sokaisemat silmät; koitukoon rakkaudentäyteinen palvelunne tietämättömyyden synnyttämän ennakkoluuloisuuden perinpohjaiseksi tuhoksi. Tällä tavoin, ymmärtäväistä myötätuntoa ja epäitsekästä antaumusta osoittaen, te kanssaihmisiänne lähestymällä johdatatte heidät pelastavaan tietoon Isän rakkaudesta. Juutalaiset ovat ylistäneet hyvyyttä; kreikkalaiset ovat nostaneet jalustalle kauneuden; hindut saarnaavat antaumusta; kaukaiset askeetikot opettavat pyhittävää arvonantoa; roomalaiset vaativat lojaalisuutta; mutta minä edellytän opetuslapsiltani, että he elävät elämäänsä, ja vielä että he elävät sitä lihallishahmoisia veljiään rakkaudella palvellen.”	191:5.3 (2043.1) “Peace be upon you. For a full week have I tarried that I might appear again when you were all present to hear once more the commission to go into all the world and preach this gospel of the kingdom. Again I tell you: As the Father sent me into the world, so send I you. As I have revealed the Father, so shall you reveal the divine love, not merely with words, but in your daily living. I send you forth, not to love the souls of men, but rather to love men. You are not merely to proclaim the joys of heaven but also to exhibit in your daily experience these spirit realities of the divine life since you already have eternal life, as the gift of God, through faith. When you have faith, when power from on high, the Spirit of Truth, has come upon you, you will not hide your light here behind closed doors; you will make known the love and the mercy of God to all mankind. Through fear you now flee from the facts of a disagreeable experience, but when you shall have been baptized with the Spirit of Truth, you will bravely and joyously go forth to meet the new experiences of proclaiming the good news of eternal life in the kingdom of God. You may tarry here and in Galilee for a short season while you recover from the shock of the transition from the false security of the authority of traditionalism to the new order of the authority of facts, truth, and faith in the supreme realities of living experience. Your mission to the world is founded on the fact that I lived a God-revealing life among you; on the truth that you and all other men are the sons of God; and it shall consist in the life which you will live among men—the actual and living experience of loving men and serving them, even as I have loved and served you. Let faith reveal your light to the world; let the revelation of truth open the eyes blinded by tradition; let your loving service effectually destroy the prejudice engendered by ignorance. By so drawing close to your fellow men in understanding sympathy and with unselfish devotion, you will lead them into a saving knowledge of the Father’s love. The Jews have extolled goodness; the Greeks have exalted beauty; the Hindus preach devotion; the faraway ascetics teach reverence; the Romans demand loyalty; but I require of my disciples life, even a life of loving service for your brothers in the flesh.”
191:5.4 (2043.2) Nämä sanat lausuttuaan Mestari katsoi Tuomasta suoraan kasvoihin ja sanoi: ”Ja sinä, Tuomas, joka sanoit, ettet usko, ellet voi nähdä minua ja panna sormeasi naulanjälkiin käsissäni, olet nyt nähnyt minut ja kuullut minun sanani; ja vaikka et näekään käsissäni naulanjälkiä siksi, että olen noussut kuolleista hahmossa, jollainen sinullakin on oleva, sitten kun lähdet tästä maailmasta, niin mitä sanot veljillesi? Sinä tunnustat totuuden, sillä sydämessäsi olit jo alkanut uskoa, vaikka niin urhoollisesti piditkin epäuskosi puolta. Tuomas, epäilysi pitävät aina sitkeimmin puoliaan ollessaan murenemaisillaan. Tuomas, pyydän, älä ole epäuskoinen, vaan uskova – ja tiedän, että tulet uskomaan, uskomaan jopa täysin sydämin.”	191:5.4 (2043.2) When the Master had so spoken, he looked down into the face of Thomas and said: “And you, Thomas, who said you would not believe unless you could see me and put your finger in the nail marks of my hands, have now beheld me and heard my words; and though you see no nail marks on my hands, since I am raised in the form that you also shall have when you depart from this world, what will you say to your brethren? You will acknowledge the truth, for already in your heart you had begun to believe even when you so stoutly asserted your unbelief. Your doubts, Thomas, always most stubbornly assert themselves just as they are about to crumble. Thomas, I bid you be not faithless but believing—and I know you will believe, even with a whole heart.”
191:5.5 (2043.3) Nämä sanat kuullessaan Tuomas lankesi polvilleen morontia-Mestarin eteen ja huudahti: ”Minä uskon! Herrani ja Mestarini!” Silloin Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Sinä uskoit, Tuomas, koska olet todellakin nähnyt minut ja kuullut minua. Siunattuja ovat tulevina aikoina ne, jotka uskovat, vaikkeivät olekaan lihallisen ruumiin silmin nähneet eivätkä kuolevaisen ruumiin korvin kuulleet.”	191:5.5 (2043.3) When Thomas heard these words, he fell on his knees before the morontia Master and exclaimed, “I believe! My Lord and my Master!” Then said Jesus to Thomas: “You have believed, Thomas, because you have really seen and heard me. Blessed are those in the ages to come who will believe even though they have not seen with the eye of flesh nor heard with the mortal ear.”
191:5.6 (2043.4) Ja Mestarin hahmon siirtyessä lähelle pöydän päätä hän sitten puhutteli heitä kaikkia sanoen: ”Ja menkää nyt kaikki Galileaan, jossa ennen pitkää ilmestyn teille.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään.	191:5.6 (2043.4) And then, as the Master’s form moved over near the head of the table, he addressed them all, saying: “And now go all of you to Galilee, where I will presently appear to you.” After he said this, he vanished from their sight.
191:5.7 (2044.1) Yksitoista apostolia olivat nyt täysin vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli noussut kuolleista, ja ani varhain seuraavana aamuna, jo ennen päivänkoittoa, he suuntasivat kulkunsa kohti Galileaa.	191:5.7 (2044.1) The eleven apostles were now fully convinced that Jesus had risen from the dead, and very early the next morning, before the break of day, they started out for Galilee.
6. Ilmestyminen Aleksandriassa ^top	6. The Alexandrian Appearance ^top
191:6.1 (2044.2) Yhdentoista apostolin ollessa matkalla Galileaan ja lähestymässä määränpäätään Jeesus ilmestyi tiistai-iltana, huhtikuun 18. päivänä, Aleksandriassa noin kello puoli yhdeksän aikaan Rodanille ja suunnilleen kahdeksallekymmenelle muulle uskovalle. Tämä oli Mestarin kahdestoista morontiahahmoinen ilmestyminen. Jeesus ilmestyi näiden kreikkalaisten ja juutalaisten eteen, kun Daavidin sanansaattaja oli päättämässä kertomustaan ristiinnaulitsemisesta. Tämä viestinviejä, joka oli viides vaihtomies Jerusalemin ja Aleksandrian välisessä juoksulähettien ketjussa, oli saapunut Aleksandriaan myöhään samana iltapäivänä, ja kun hän oli toimittanut sanomansa Rodanille, oli päätetty kutsua uskovat koolle kuulemaan tämä traaginen sanoma sanansaattajan itsensä esittämänä. Kello kahdeksan maissa tämä viestintuoja, busirislainen Nathan, astui sanotun ryhmän eteen ja kertoi läsnäoleville yksityiskohtia myöten kaiken, mitä edellinen juoksulähetti oli hänelle kertonut. Nathan päätti liikuttavan kertomuksensa seuraaviin sanoihin: ”Mutta Daavid, joka lähettää meille tämän sanoman, ilmoittaa, että Mestari kuolemastaan ennakolta ilmoittaessaan julisti nousevansa kuolleista.” Nathan ei ollut päässyt vielä puheensa loppuun, kun morontia-Mestari ilmestyi kaikkien nähden paikalle. Ja Nathanin istuuduttua Jeesus sanoi:	191:6.1 (2044.2) While the eleven apostles were on the way to Galilee, drawing near their journey’s end, on Tuesday evening, April 18, at about half past eight o’clock, Jesus appeared to Rodan and some eighty other believers, in Alexandria. This was the Master’s twelfth appearance in morontia form. Jesus appeared before these Greeks and Jews at the conclusion of the report of David’s messenger regarding the crucifixion. This messenger, being the fifth in the Jerusalem-Alexandria relay of runners, had arrived in Alexandria late that afternoon, and when he had delivered his message to Rodan, it was decided to call the believers together to receive this tragic word from the messenger himself. At about eight o’clock, the messenger, Nathan of Busiris, came before this group and told them in detail all that had been told him by the preceding runner. Nathan ended his touching recital with these words: “But David, who sends us this word, reports that the Master, in foretelling his death, declared that he would rise again.” Even as Nathan spoke, the morontia Master appeared there in full view of all. And when Nathan sat down, Jesus said:
191:6.2 (2044.3) ”Rauha teille. Se, minkä Isäni lähetti minut tähän maailmaan perustamaan, ei kuulu yhdelle rodulle, yhdelle kansakunnalle eikä millekään erityiselle opettajien tai saarnaajien ryhmälle. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu niin juutalaiselle kuin ei-juutalaiselle, niin rikkaalle kuin köyhälle, niin vapaalle kuin orjalle, niin miehenpuolelle kuin naisenpuolelle, se kuuluu jopa pienille lapsille. Ja teidän kaikkien on määrä julistaa tätä rakkauden ja totuuden evankeliumia elämällä, jota lihallisen hahmossa elätte. Teidän tulee rakastaa toisianne uudella ja hätkähdyttävällä kiintymyksellä, aivan kuten minä olen rakastanut teitä. Tulette palvelemaan ihmiskuntaa uudella ja hämmästyttävällä antaumuksella, aivan kuten minä olen palvellut teitä. Ja kun ihmiset näkevät, että heitä niin rakastatte, ja kun he näkevät, kuinka hartaasti heitä palvelette, he tajuavat, että teistä on tullut taivaan valtakunnan uskonveljiä, ja he tulevat seuraamaan Totuuden Henkeä, jonka he näkevät elämässänne ja joka johtaa ikuisen pelastuksen löytämiseen.	191:6.2 (2044.3) “Peace be upon you. That which my Father sent me into the world to establish belongs not to a race, a nation, nor to a special group of teachers or preachers. This gospel of the kingdom belongs to both Jew and gentile, to rich and poor, to free and bond, to male and female, even to the little children. And you are all to proclaim this gospel of love and truth by the lives which you live in the flesh. You shall love one another with a new and startling affection, even as I have loved you. You will serve mankind with a new and amazing devotion, even as I have served you. And when men see you so love them, and when they behold how fervently you serve them, they will perceive that you have become faith-fellows of the kingdom of heaven, and they will follow after the Spirit of Truth which they see in your lives, to the finding of eternal salvation.
191:6.3 (2044.4) ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut tähän maailmaan, niin lähetän minä nyt teidät. Teidät on kaikki kutsuttu viemään hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu kaikille, jotka sen uskovat; sitä ei pidä antaa vain pappien hoiviin. Kohta laskeutuu Totuuden Henki teidän päällenne, ja hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa tätä evankeliumia, ja katso, minä olen teidän kanssanne aina, hamaan aikojen loppuun saakka.”	191:6.3 (2044.4) “As the Father sent me into this world, even so now send I you. You are all called to carry the good news to those who sit in darkness. This gospel of the kingdom belongs to all who believe it; it shall not be committed to the custody of mere priests. Soon will the Spirit of Truth come upon you, and he shall lead you into all truth. Go you, therefore, into all the world preaching this gospel, and lo, I am with you always, even to the end of the ages.”
191:6.4 (2044.5) Nämä sanat lausuttuaan Mestari katosi heidän näkyvistään. Koko seuraavan yön nämä uskovat pysyttelivät yhdessä kertoen yhä uudestaan kokemuksistaan valtakunnan uskovina ja kuunnellen niitä monia puheita, joita Rodan ja hänen työtoverinsa esittivät. Ja he uskoivat kaikki, että Jeesus oli noussut kuolleista. Kuvitelkaa, minkä yllätyksen koki toisena päivänä tämän jälkeen saapunut Daavidin lähettämä kuolleistanousun airut, kun he vastasivat hänen ilmoitukseensa sanomalla: ”Kyllä, kyllä me tiedämme, sillä olemme nähneet hänet. Hän ilmestyi meille toissapäivänä.”	191:6.4 (2044.5) When the Master had so spoken, he vanished from their sight. All that night these believers remained there together recounting their experiences as kingdom believers and listening to the many words of Rodan and his associates. And they all believed that Jesus had risen from the dead. Imagine the surprise of David’s herald of the resurrection, who arrived the second day after this, when they replied to his announcement, saying: “Yes, we know, for we have seen him. He appeared to us day before yesterday.”